If she is the one who'll break the spell, you must finally learn to love.

Beauty and the Beast (2017) on tarina ranskalaisen pikkukylän asukista Bellestä (Emma Watson) ja lähiseuduilla suuressa synkässä linnassa asuvasta hirviöstä (Dan Stevens). Hirviö on kuitenkin oikeasti prinssi, jonka päälle on langetettu lumous, jonka voi purkaa vain löytämällä tosirakkauden. Lumouksen myötä hirviön lisäksi myös linnan palvelusväki on muuttunut erilaisiksi huonekaluiksi ja esineiksi, jotka voivat puhua ja liikkua. Belle joutuu pelottavan hirviön vangiksi, mutta ystävystyy pian palvelusväen kanssa ja pikkuhiljaa Belle alkaa myös nähdä hirviön lempeämmän puolen.

Suosikkini Disneyn piirretyistä on ollut aina sen ilmestymisestä lähtien Kaunotar ja hirviö (1991). Olen kertonut tämän aiemminkin, mutta sain tuon leffan omakseni vasta melkein 20 vuotta sen ilmestymisen jälkeen. Tuota ennen omistin siitä vain serkkujen VHS-kasetilta nauhoitetun kopion, jossa kopiosuojauksen vuoksi oli häiriöraitaa ja välillä koko kuva tai ainakin värit katosivat. Katsoin sitä silti, koska olihan kyseessä lempipiirrettyni. Vaikka en leffaa omistanutkaan, omistin sentään siitä  musiikkisadun (siis tällainen) ja hienot barbitkin! Pidin Belleä maailman kauneimpana, hirviötä suloisena ja Gastonia ällöttävimpänä ikinä. Tämänkin olen kertonut jo aiemmin, mutta olen tasan kerran nähnyt piirretyn unen ja se oli painajainen Gastonista! Joten kun kuulin tästä Kaunottaren ja hirviön uudesta live action -versiosta, niin pitihän se heti käydä katsomassa.

Olin jo etukäteen ihan varma, että tulen pitämään tästä leffasta, sillä sen trailerit näyttivät niin hyvältä. Pidin leffasta kuitenkin vielä paljon enemmän. Koko elokuvan ajan tuijotin sitä vain täysin lumoutuneena, se oli oikeastaan ihan täydellinen ja varmasti paras mahdollinen uusintaversio mikä tuosta piirretystä olisi ikinä voitu tehdä. Se näytti hyvin samalta kuin piirretty ja olikin uskomatonta nähdä näiden kaikkien hahmojen ja paikkojen todella "heräävän henkiin". Myöskin tarina oli uskollinen piirretylle, joitain pienen pieniä muutoksia siihen oli tehty, mutta juuri sopivasti. Luin ennen leffan katsomista jostakin arvostelun, jossa kritisointiin sitä, ettei tähän oltu tuotu mitään uutta näkökulmaa tai sitä ei oltu modernisoitu. Onneksi ei oltu, kauhistuttaa ajatuskin jos tätä tarinaa olisi yritetty jotenkin tuoda nykyaikaisemmaksi. Siitä en olisi varmasti pitänyt pätkääkään. Leffasta kuitenkin kohistiin etukäteen sen vuoksi, että Gastonin (Luke Evans) kaverista Töpöstä (Josh Gad) oli tehty Disneyn ensimmäinen selvä homohahmo. En edes jaksa vaivautua kommentoimaan tätä sen enempää, sillä en olisi edes kiinnittänyt asiaan mitään ihmeempää huomiota elokuvan aikana, ellei siitä olisi nostettu niitä turhia kohuotsikoita.

Uusi Beauty and the Beast toi sen hahmoille hieman lisää syvyyttä. Siinä näytettiin niin Bellen kuin hirviön lapsuudesta pieniä palasia, jotka avasivat paremmin sitä, miksi heistä on tullut sellaisia kuin ovat. Kaikki hahmot kuitenkin herättivät täysin samanlaisia tuntemuksia myös tässä elokuvassa. Myös esineet näyttivät hyvältä ja olivat hauskoja sivuhahmoja sekä lauloivat kivasti. Lauluosuudet toimivat tosiaan myöskin erinomaisesti ja Emma Watsonilla oli yllättävänkin kaunis ääni. Onneksi tässä oli mukana ne vanhat tutut biisit ja ne oli vieläpä tekstitetty vanhojen suomennoksien mukaisesti! Myös elokuvan puvustus oli ihan täydellinen. Asut olivat erittäin kauniita ja niin samanlaisia kuin piirretyssä! Hirviöstä oli myös saatu ihan yhtä suloisen näköinen kuin piirretyssä - ja ihan yhtä paljon harmitti, kun se sitten muuttuikin tylsäksi ihmispojaksi. Niin ja se linna, miten lumoavan upean kaunis sekin oli... Tuskin enää tarvitsee edes mainita, mutta tämä vuoden 2017 Beauty and the Beast oli siis mielestäni ihan täydellinen satuelokuva ja suosittelen sitä suuresti.

He's lost his reindeer and if he doesn't get to Lapland, Christmas is off!

Seitsemäs jouluelokuva oli brittiläinen Get Santa (2014). Joulupukin (Jim Broadbent) reki hajoaa Lontoon nurkilla ja porot pääsevät karkuun ikävästi juuri ennen joulua. Yrittäessään pelastaa teljetyt poronsa, joutuukin pukki pidätetyksi ja vankilan kalterien taakse.  Juuri vankilasta vapautunut Steve (Rafe Spall ) ja tämän poika Tom (Kit Connor) yrittävät auttaa tätä etsimällä reen ja porot. Steve myös neuvoo Pukin hakeutumaan vankilan parturin seuraan saadakseen vinkkejä, kuinka pärjätä vankilaympäristössä sillä aikaa.

Tajusin tätä katsellessani, että olen nähnyt hyvin vähän muita kuin amerikkalaisia jouluelokuvia. Toki ne muutamat suomalaiset (jotka ovatkin varsin hyviä) on nähty, mutta noin muutoin katselemani jouluelokuvat ovat pitkälti jenkkimeininkiä. Olikin siis todella virkistävää nähdä eurooppalainen joululeffa, jossa Joulupukin kirjeetkin ohjattiin oikeaan osoitteeseen "Lapland"! Muutenkin tämä oli aika virkistävä elokuva, se nauratti ja siinä oli hyvää seikkailuhenkeä. Vankien seassa oleva pukki oli aika hauskaa seurattavaa. Tosin, vaikka pieruhuumori naurattaakin, niin Get Santan piereskelemällä kommunikoivat porot oli aika heikko läppä ja sen olisi voinut jättää pois. Toisaalta tämä on kuitenkin lapsille osoitettu leffa ja lapsiahan pierut naurattavat. (Nimim. Teimme 9-vuotiaina kaverini kanssa uskonnontunnille käsinukke-esityksen, jonka kantavana idea oli ilmavaivoista kärsivät nunnat. Nauratti kaikkia muita paitsi opettajaa. Mitäs antoi ohjeistukseksi vain sen, että tapahtumien tulee sijoittua luostariin!) Noin muutoin Get Santassa kuitenkin oli poikkeuksellisen hyvää huumoria näin lastenleffaksi, osittain selvästi aikuisillekin osoitettuja vitsejä. Pidin myös tässä olleista pienistä leffaviittauksista, esimerkiksi jotkin kohtaukset toivat elävästi mieleen Shawsank Redemptionin. Jos kaikenikäiset löytävät elokuvasta viihdettä, niin silloinhan kyseessä aika kelpo koko perheen elokuva! Tämä oli myöskin oikein jouluinen elokuva, siinä soi monet tutut joululaulut ja joulupukin maa oli upean näköinen. Get Santa oli siis mielestäni oikein onnistunut jouluelokuva, joka sai jouluiselle mielelle. 

I want the whole family to be there - for the best Christmas yet.

Coming Home for Christmas (2013) oli valintani viidenneksi jouluelokuvaksi. Kun parikymppisten siskosten Katen (Carly McKillip) ja Melanien (Britt McKillip) vanhemmat ilmoittavat muuttavansa erilleen, päättävät siskokset viiden vuoden välirikon jälkeen yrittää yhdistää perheen uudelleen. He haluaisivat kokoontua koko porukalla heidän lapsuudenkotiin, mutta se on jo myyty uusille asukkaille. Kate kuitenkin tekee tuttavuutta talossa asuvaan Mikeen (Ben Hollingsworth) ja idea ei olekaan enää niin mahdoton.

Tämä elokuva oli juuri sitä, mitä sen olettikin olevan. Kepeä, ennalta-arvattava ja täysin epäuskottava jouluinen tv-elokuva. Sellainen leffa, jota en todellakaan jaksaisi katsella ilman joulua, mutta joulun varjolla siedän katsella. Onhan tässä ihan kaunis idea saattaa vuosia välirikossa ollut perhe yhteen jouluksi ja siinä välissä luoda romanssia sen aina yksin jäävän tyttären ja vanhan kotitalon uuden asukkaan välille. Enkä usko, että on kenellekään suuri yllätys, että tämä kaikki päättyy onnellisesti. Valitettavasti vaan toteutus ei ollut kovin onnistunut. Näyttelijät tässä olivat aika rasittavia ja hahmot yhtä epäuskottavia kuin koko elokuva noin muutoinkin. Coming Home for Christmas ei siis ole ihan minun makuuni oleva joululeffa, mutta sen jo toki tiesinkin tämänkertaista valintaa tehdessäni.

Could you make my mom like Christmas better, Gideon?

Tämän vuoden toinen jouluelokuva oli One Magic Christmas (1985). Jouluenkeli Gideon (Harry Dean Stanton) saa tehtäväkseen näyttää joulun todellisen merkityksen joulusta piittaamattomalle perheen äidille Ginnylle (Mary Steenburgen). Ginnyn lapset ovat murheellisia kun äiti ei pidä joulusta, lapset eivät ole koskaan edes kuulleet äidin toivottavan kenellekään hyvää joulua. Nuori tytär Abbie (Elisabeth Harnois) tutustuu Gideoniin ja ottaa tehtäväkseen auttaa äitiä löytämään taas joulun ilon.

Jo toinen tänä vuonna katselemani jouluelokuva osoittautui sellaiseksi, jota tältä leffaputkelta kaipasinkin: hyvä, kunnolla jouluinen elokuva, jota en ole nähnyt aiemmin! En nyt ihan varmaksi mene siitä, etten olisi nähnyt joskus lapsena tätä Joulun taikaa, mutta minkäänlaisia muistikuvia siitä ei ainakaan ollut. Tässä elokuvassa on rutkasti hyviä puolia juuri jouluelokuva-mielessä. Ensinnäkin se todella pyörii joulun ympärillä, eletään selvästi joulunaikaa ja sen ideana on levittää joulumieltä sillekin, joka ei sitä millään meinaa saavuttaa. Tuohan on kerrassaan ikävä ja haasteellinen tilanne, kun on pienten lasten äiti, joka ei voi sietää joulua. Ei ole kiva väkipakolla juhlistaa joulua, mutta lastenkin jouluilosta menee iso osa, jos aikuiset ympärillä eivät osallistu kunnolla. Tästä päästäänkin toiseen hyvään puoleen tässä elokuvassa, sen näyttelijät nimittäin olivat oikein mainioita. Pikkutyttöä näytellyt Harnois oli juuri niin herttainen kuin tämän tulikin olla ja vaikka Gideon-enkeli olikin lasten perässä hiippailevana pitkään takkiin pukeutununeena miehenä vähän epäilyttävä, niin tästä kuitenkin huokui turvallisuus. Steenburgen äitinä sitten taas oli mielestäni aika erinomainen. Tämän eleistä ja ilmeistä välittyi erittäin hyvin tuo tilanteen vaikeus: näki kuinka paljon tämä rakasti lapsiaan ja miten lämmin suhde hänellä oli heihin, mutta toisaalta taas tämän kylmä suhtautuminen jouluun viilensi perheen välejä, joka oli selvästi ikävä tilanne äidille. One Magic Christmashan on muuten Disneyn elokuva ja disneyksi tämä onkin aika synkkä elokuva. Tuo pelkkä joulunvastainen äiti on pientä siihen verrattuna, millaista yllättävää tragediaa elokuvaan mahtui. Leffassa on myöskin eräs vaikuttava kohta, jossa jouluvaloja syttyy vauhdilla Ginnyn ympärillä ja taustalla soi hyvin kauhuleffamainen musiikki. Lopulta kuitenkin niin elokuva kuin (tämä on niin epäyllättävää, että uskallan spoilata) äitikin löytävät jouluilon ja katsojalla on hyvä mieli. One Magic Christmas on siis mielestäni erittäin hyvä jouluelokuva, suosittelen!

If this works, I'm a hero. If not, well, maybe Santa can bring me some nice warm PJs for juvenile hall.

Kolmas jouluelokuva oli All I Want for Christmas (1991). Teini-ikäisen Ethanin (Ethan Embry) ja tämän pikkusiskon Hallien (Thora Birch) vanhemmat ovat hiljattain eronneet ja lapset asuvat nyt äitinsä kanssa isoäidin hienossa talossa. Heidän äiti on myös löytänyt uuden miehen, josta lapset eivät kuitenkaan välitä ja he haluaisivat vain saada oman perheensä kokoon. Hallie esittää toiveen jopa Macy'sin joulupukille (Leslie Nielsen), mutta lopulta jouluaattona kekseliäs Ethan päättää pistää oikeasti tuumasta toimeen ja he tekevät yhdessä kaikkensa, jotta äiti ja isä löytäisivät toisensa uudestaan ja perhe voisi taas viettää yhteisen joulun koko porukalla.

Olen törmännyt tähän elokuvaan varmaankin joka joulu (itselleni) uusia jouluelokuvia etsiessäni, mutta en ole koskaan tullut katsoneeksi sitä. Nyt vihdoin päätin ottaa sen katseluun ja riemuitsinkin sitä, että yllätyksekseni elokuvassa oli pääosissa sekä nuori Ethan Embry että Thora Birch! Pidän näistä molemmista näyttelijöistä, enkä ollut juurikaan nähnyt näin varhaista materiaalia heiltä. Vaikka Birch olikin tässä vielä pari vuotta nuorempi, tuli tästä Hallien hahmosta mieleen tämän rooli Hocus Pocusissa. Tässä All I Want for Christmasissa nämä olivat oikein suloiset sisarukset ja näiden lisäksi positiivinen yllätys näyttelijöiden joukosta oli Leslie Nielsen joulupukin roolissa! Elokuvana tämä oli aika samanlainen kuin monet muutkin koko perheen jouluelokuvat, täysin epäuskottava ja ennalta-arvattava, mutta herttainen. Lapsena olisin ehkä innostunut vähän enemmän lasten äidin uuden poikaystävän kiusaamisesta, mutta ilmeisesti olen tullut vanhaksi, sillä minua vähän säälitti tämän kohtalo! Vaikka toki ymmärrän, että sen alkuperäisen perheen yhteensaattaminen oli tärkeää, niin pakostikin mieleen puski ajatus, että miltä siitä uudesta miehestä tuntuu. Muutenkin tässä elokuvassa oli joitakin häiritseviä juttuja, kuten sivujuoni, jossa Ethan kehitti jotain teiniromanssia tuttavaperheen tyttäreen. Tämä sivutarina tuntui ihan irralliselta, vaikka nämäkin olivat ihan suloisia yhdessä. Tuttujen näyttelijöiden lisäksi tykkäsin siitä leffan ysärifiiliksestä ja muutenkin All I Want for Christmas on ihan herttainen jouluelokuva, jota suosittelisin kuitenkin vain lapsille ja lapsenmielisille.

Exhibit B: Another photograph. What's missing from this picture? It's just me without my bike!

Kolmas trippeily oli ensimmäinen Tim Burtonin ohjaama pitkä elokuva Pee-wee's Big Adventure (1985). Pee-wee (Paul Reubens) on ylpeä hienosti erikoisvarustellusta punaisesta pyörästään ja esittelee sitä sekä pyöräilytaitojaan mielellään muille. Kun Pee-wee on eräänä päivänä pyöräkaupassa hakemassa uutta torvea, tapahtuukin kamalia ja tämän rakas pyörä varastetaan! Pee-wee laittaa pystyyn etsintäpartiot ja suututtaa kaverinsakin, mutta pyörää ei vain löydy. Lopulta ennustajaeukko keksii päästään, että pyörä on Texasin Alamossa kellarissa. Pee-wee lähteekin välittömästi tien päälle liftaten määränpäänään Alamo ja tästä alkaakin suuri seikkailu.

Nyt tuli viimeinkin katseltua tämä viimeinen näkemätön Burtonin elokuvaohjaus. En oikeastaan tiedä miksen ole aiemmin tullut katsoneeksi tätä, jostain syystä se ei vaan ole herättänyt mitään suurta mielenkiintoa. Pee-wee ei myöskään hahmona ollut minulle erityisen tuttu, vaikka olen toki törmännyt tähän aiemminkin. Pee-wee on kuitenkin kerrassaan mainio hahmo, tämä on kuin pikkulapsi aikuisen kehossa. Hahmo tuntuu hyvin valmiiksi hiotulta ja sitä se varmasti onkin, sillä tätä elokuvaa ennen tällä oli pyörinyt jo useamman vuoden oma show. Koko elokuva oli Reubensin Pee-ween vuoksi erittäin hyväntuulinen ja sitä katsellessa ei voinut olla hymyilemättä. Tämä Burtonin ensimmäinen elokuva ei ehkä ollut vielä kovin "burtonmainen", vaikka olihan siinä tuttuja elementtejä ja yhtäläisyyksiä löytyy esimerkiksi melkein 20 vuotta myöhemmin ilmestyneen Big Fishin kanssa. Ja kyllähän ne Danny Elfmanin musiikit heti myös yhdisti Burtonin elokuviin! Pee-wee's Big Adventure on tosiaan suuri seikkailu, jossa sattuu ja tapahtuu: siinä on toimintaa, hauskuutusta ja välillä vähän kauhunhetkiäkin. Suosittelen elokuvaa erityisesti lapsille, uskoisin tämän huumorin naurattavan perheen pienimpiä ja vähän harmittaakin, etten itse nähnyt sitä jo lapsena. Se kuitenkin viihdytti oikein hyvin vähän vanhempaakin katsojaa, josta suurin kiitos kuuluu kyllä tuolle mainiolle Pee-wee-hahmolle, josta on vaikea olla pitämättä. Erittäin piristävä elokuva!

This place makes you feel like a kid again.

Kolmanneksi kesäleffaksi valikoitui The Rainbow Tribe (2008). Keski-ikäinen Morgan (David James Elliott) on vakavasti sairas ja hän päättää paeta todellisuutta kesäleirille, jossa hän vietti lapsuusvuotensa. Leirillä ei kuitenkaan ole luvassa mitään hermolepoa, sillä Morganin ohjaamaan ryhmään on valikoitunut melkoinen porukka erityisen villejä 10-vuotiaita poikia, jotka vanhemmat ovat ilomielin luovuttaneet kesäksi toisten hoiviin. Pojat tappelevat sekä keskenään että Morganin kanssa, mutta pikkuhiljaa yhteinen sävel alkaa löytyä.

Olin aluksi miettinyt katsovani jonkun vähän tutumman ja vanhemman kesäleirileffan, mutta halusinkin sitten kokeilla vähän tuoreempaa elokuvaa aiheesta. Vaikka tämä The Rainbow Tribe oli näinkin tuore, olisi se ihan hyvin voinut olla vaikka 80- tai 90-luvun tuotos. Leffan leirielämässä ei juuri näkynyt nykypäivä ja itseasiassa jäinkin vähän miettimään, että onkohan leireillä oikeasti enää tuollaista. Vaikka en oikein usko siihen, niin toivon että näin on! 10-vuotialla lapsilla kuitenkin on nykyään jo hienoja älypuhelimia, pelikoneita ja ties mitä mukana kuljetettavia tietokoneita. Elokuvan lapset kuitenkin viihtyivät yhdessä ulkoilmassa, pelasivat ruokasotaa ja kävivät melomassa, eivätkä edes tuntuneet kaipaavan pelikoneitaan. Ensimmäinen kännykkä näkyi lapsen kädessä vasta leirin loputtua. Jenkeissähän nämä kesäleirit ovat melkoisen pitkiä, ne kestää usein koko kesän ajan eli yhteensoittoon jopa monta kuukautta. Se on aika pitkä aika erossa tekniikasta tietokoneen parissa kasvaneille lapsille ja nuorille. Rainbow Tribe oli sekoitus komediaa ja draamaa ja vaikka itsekin aluksi vähän häiriinnyin siitä ettei elokuva tuntunut valitsevan polkuaan, niin se koin lopulta yhdistelmän oikeastaan ihan hyväksi ratkaisuksi. Draamapuoli kuitenkin keskittyi enemmän leirin ulkopuoliseen elämään ja aikuisuuteen, komedia taas siihen leirillä vallitsevaan lapsuuden iloon. Juuri niin kuin Morgan halusikin: paeta julmaa todellisuutta menneisiin lapsuusmaisemiin. Mielestäni tätä elokuvaa kuvailee parhaiten sana herttainen, leffan villit pikkupojat olivat todella suloisia ja heidän keskinäinen kemia toimi erinomaisesti, kuten myös leiriohjaajaa esittäneen Elliottin kanssa. Uskoisin erityisesti lasten tykkäävän Rainbow Tribesta ja sen huumorista, vaikka siinä on tuo vakavampikin puoli. Tämäkin leffa onnistui saamaan minut kesämielelle ja itsekin suunnittelemaan pakoa lapsuuteni leireille!

Sinun isäsi oli komein ja urhein poro joulupukin lentojoukoissa.

Kuudes jouluelokuva oli suomalainen animaatio Niko - lentäjän poika (2008). Niko on äitinsä kanssa asuva poropoika, joka uskoo isänsä olevan yksi joulupukin lentojoukkojen poroista. Poika ei ole koskaan tavannut isäänsä, mutta haluaisi itsekin oppia lentämään. Porolauman eloa häiritsee julmat sudet, jotka Niko vahingossa johdattaa lauman luo. Häpeissään Niko päättää kadota maisemista ja lähteekin Korvatunturia kohti etsimään isäänsä. Matkaseuranaan tällä on huolehtivainen Julius-niminen liito-orava.

En ollut aiemmin nähnyt tätä elokuvaa ja en oikein edes tiennyt mitä odottaa. Niko - lentäjän poika oli kuitenkin ehdottomasti positiivinen yllätys! Siinä on koskettava tarina, hienoa animaatiota, upean näköisiä maisemia ja hyvin onnistuneita hahmoja. Niko oli hyvin sympaattinen pikkuporo ja vastakohtana tälle oli julma ja pelottava susien johtohahmo musta susi. Itseasiassa tämä asetelma toi hyvin voimakkaasti mieleeni Leijonakuninkaasta Simban ja Scarin! Leffaa olisi varmaan aika helppo vertailla joihinkin Pixarin tuoreisiin animaatioihin, mutta en ole nähnyt kuin sen Autot ja tämä Niko oli muuten huomattavasti enemmän mieleeni kuin se, niin visuaalisesti kuin tarinan puolesta! Niko - lentäjän poika sopi jollain tapaa juuri täydellisesti tähän jouluaattoa edeltävään iltaan ja sai minut erinomaisesti joulumielelle, tykkäsin tästä leffasta ainakin nyt erityisen paljon. Elokuvan opetus ja lopetus oli itseasiassa hieman yllättävä ja tuore, nykyaikaan sopiva sellainen. Luin muutamia keskusteluja siitä, kuinka leffa ei oikeasti edes sovi lapsille, sillä siinä on edesvastuuttomia jouluporoja jne ja tämä tuntui varsin typerältä ajattelumallilta, sillä on tällainen animaatio kuitenkin aika oiva ja lempeä keino heijastaa todellisuuttakin lapsille, kaikki ei ole täydellistä. Ainoastaan aika pelottavat susihahmot saattavat olla vähän liian jänniä ihan pienimmille, mutta muuten tässä ei mielestäni ole mitään välteltävää. Kaunis jouluinen tarina, jolle muuten ilmestyi jatko-osakin tänä vuonna. Ainakin tämä ensimmäinen Niko - lentäjän poika on jälleen yksi hyvä suomalainen jouluelokuva, suositteluni!

Filmtrailer.com

Kuva: outnow.ch

Just remember, the true spirit of Christmas lies in your heart.

Neljännen joululeffan paikan otti Robert Zemeckisin ohjaama animaatio The Polar Express (2004). Samannimiseen kirjaan perustuvassa elokuvassa nuori poika havahtuu jouluaattoyönä tämän talon eteen pysähtyvän pikajunan meteliin. Poika hyppää junan kyytiin kuullessaan sen olevan pikajuna napapiirille ja konduktööri vielä mainitsee, että joulupukkiin uskonsa kyseenalaistaneelle pojalle tämä voisi olla viimeisiä mahdollisuuksia tälle matkalle. Matkasta pohjoisnavalle tuleekin melkoinen seikkailu kaikille kyydissä oleville lapsille.

Katseltuani nuo edelliset kolme korkeintaan keskinkertaista joululeffaa totesin, että seuraavaksi haluan nähdä jonkun varmasti hyvän ja jouluisen elokuvan - sen vuoksi valitsin katseluun tämän Napapiirin pikajunan. Olen tosiaan nähnyt tämän muutamaan kertaan aiemminkin ja olen pitänyt siitä, mutta nyt edellisestä katselusta oli vierähtänyt jo useampi vuosi. Tässä animaatiossa Tom Hanksilla on useita äänirooleja, mies on niin pääosan poika kuin konduktööri ja näiden lisäksi tällä on useita muitakin pikkurooleja. Roolit eivät kuitenkaan rajoitu pelkästään ääniin, leffan hahmot on myös animoitu Hanksin liikkeiden mukaisesti. Ja Tom Hanks myös onnistuu tässä mainiosti, mies muuntautuu hyvin erilaisiin rooleihinsa ja on uskottava. Napapiirin pikajunassa on varsin kaunis tarina, tosin ehkä hieman yllätyksetön sellainen. Vaikka tämä nyt juonellisestikin ihan toimii, niin ehdottomasti parasta tässä leffassa on kuitenkin se, että tätä katsellessa tuntuu siltä, että olisi itsekin mukana matkassa. Siinä on seikkailumieltä ja upeita maisemia, on vuoristoratoja ja vauhtia. Tämä pitäisi varmaankin itseasiassa katsella isolta kankaalta, jotta kokemuksesta saisi kaiken irti. (Olenkin muuten usein miettinyt, että miksei joku elokuvateatteri voisi järjestää erikoisnäytöksiä joulun alla ja näyttää siellä vanhoja jouluelokuvia!) The Polar Express on näyttävän näköinen, tunnelmallinen ja lämmin joulutarina hyvällä seikkailuhengellä. Tämä sai ainakin minut tälläkin kertaa joulumielelle, suosittelen!

Kuva: dbcovers.com

Desert, Santa, buzzard, tumbleweed.

Kolmas jouluelokuva oli Disneyn I'll Be Home for Christmas (1998). Jake (Jonathan Taylor Thomas) ja Allie (Jessica Biel) ovat New Yorkista kotoisin oleva pariskunta, mutta ovat muuttaneet Losiin opiskelemaan. Joulu on tulossa ja Allie haluaa kotiin, mutta Jake viettäisi joulun mieluiten auringossa kahdestaan. Kun Jake saa kuulla isältään (Gary Cole), että mikäli tämä on jouluaattoiltana kello 18 heidän luonaan, saa poika omakseen isän hienon Porchen. Tämä mielessään Jake muuttaa suunnitelmansa ja haluaa ehtiä kotiin, mutta hommaa vaikeuttaa se, että poika herääkin keskellä ei-mitään päällänsä vain joulupukin asu. Matkasta New Yorkiin tulee pitkä ja tapahtumarikas, mutta ainakin Jake saa aikaa ajatella asioita uudeltakin kantilta.

Tämä Jouluksi kotiin olikin itselleni ihan uusi tuttavuus, mutta eipä ole vaikea päätellä miksi juuri Jonathan Taylor Thomas ja Jessica Biel on valittu leffaan, joka ilmestyi vuonna 1998. Ysärillä nämä nimet olivat melkoisen pinnalla nuorten keskuudessa ja välillä tuntuikin, että tämä elokuva yritti ratsastaa vain sen nimekkään komean pääosan avulla. Itseäni häiritsi myös se, että näiden piti olla college-opiskelijoita ja erityisesti Thomas näytti ihan liian nuorelta, tämä olisi voinut olla enemmänkin high schoolin ensimmäisen vuoden opiskelija! Mutta tarinan kannalta oli toki tärkeää, että nuoret olivat jo opiskelemassa kaukana perheensä luota - ja juuri nämä näyttelijät olivat Disneylle ilmeisen tärkeitä myynnin kannalta. I'll Be Home for Christmas yrittää selvästi olla kasvutarina, tuossa matkalla Losista New Yorkiin itsekeskeinen ja valehteleva poika tajuaakin, että mitkä asiat on elämässä tärkeitä jne. Kaunis (ja kulutettu) ajatus toki, mutta jostain syystä tämä ei vaan mennyt ihan läpi. En oikein uskonut siihen, että Jake olisi oikeasti muuttunut mies ja pidin tätä vielä leffan lopussakin ärsyttävän itsekeskeisenä. Kaikki syvällisemmät asiat jäivät pintaraapaisun tasolle leffassa ja siinä keskityttiin enemmän huumoripuoleen. Pelkkä komedia olisi tietysti ihan ok, mutta tuntuu vähän turhalta ottaa sitten ollenkaan sitä draamaa mukaan, mikäli sille ei anneta kunnolla tilaa. Leffassa kuitenkin annettiin ymmärtää, että Jake on muuttanut perheensä luota silloin, kun tämän isä on mennyt uusiin naimisiin ja poika ei ole halunnut palata kotiin uuden vaimon vuoksi. Ja perhe ikävöi niin paljon, että isä lupaa autonsakin pojalle kunhan tämä vain tulisi kotiin jouluksi. Ajatuksen tasolla tämä tarina toimii ihan hyvin, mutta toteutus ei vaan niin hyvin. I'll Be Home for Christmasissa oli kuitenkin kivaa joulutunnelmaa ja oli siinä myös ihan hauskaa kohellusta paikoitellen. Jonathan Taylor Thomas ei tosin vaan onnistunut olemaan erityisen hauska, jonka vuoksi ehkä toivoinkin elokuvaan vähemmän sitä mukahauskailua.

Kuva: youtube.com

I passed through the seven levels of the Candy Cane forest, through the sea of swirly twirly gum drops, and then I walked through the Lincoln Tunnel.

Toinen joululeffa oli Elf (2003). Joulupukin pajalla tonttujen kanssa kasvanut Buddy (Will Ferrell) saa tietää, että tämä onkin oikeasti ihminen. Jo aikuiseksi mieheksi kasvanut Buddy tahtoo löytää biologisen isänsä ja matkustaa tänä jouluna New Yorkiin Empire State Buildingissa työskentelevän Walter-isänsä (James Caan) luokse. Karu New York on lapsellisen viattomalle Buddylle outo paikka, sillä siellä kaikki ei olekaan vain ihanaa ja yhtä hymyä vaikka joulukin on juuri tulossa. Isäkin tuntuu olevan kiinnostuneempi työstään kuin tutustumaan poikaansa. 

Vaikka olenkin tosiaan tällaisten lapsellisten joulunpunaisten joululeffojen ystävä, välttelin tämän katsomista aika monta vuotta vain yhdestä syystä: Will Ferrell. Will Ferrell kuuluu aika korkealle listallani erityisen ärsyttävistä näyttelijöistä ja mielummin vaan välttelen tätä kokonaan. En edes osaa sanoa mikä miehessä on niin ärsyttävää, mutta tätä on vaan aika tuskallista katsella. Elf päätyi kuitenkin jo muutamia vuosia sitten katseluun ja nyt sitten vielä uudelleen, kun en enää muistanut mitä mieltä olin siitä viime näkemällä. Sitten muistin, että olen kirjottanut leffablogia jo useamman vuoden ja olinkin jo aiemmin kirjoittanut siitä. Enkä voi kyllä ihan allekirjoittaa kaikkea, mitä olin tuolloin kirjoittanut. Will Ferrell nimittäin ärsytti tällä katsomalla melkoisen paljon ja keskittymistäni häiritsi huomattavan paljon se, että toivoin Buddyn roolissa olevan ihan kuka tahansa muu näyttelijä (paitsi Tom Green tai Rob Schneider). Jos kuitenkin pystyy unohtamaan oman ärsytyksen päähenkilöä kohtaan, on leffa noin muuten oikein mukava tarina. Siinä on ihan kiva sanoma ja se on oikein jouluinen, hyvin perinteinen lapsenmielinen jouluelokuva. Huumori on suurimmaksi osaksi hyvin kepeää ja luultavasti erityisesti lapset pitävät tästä. Itseäni miellytti tällä kertaa myös jouluiset näkymät New Yorkista lähinnä sen vuoksi, että pääsin viime vuonna itsekin näkemään jouluista Nykiä ihan paikan päällä. Tästä leffasta onkin helppo sanoa, että kenelle sitä ei suosittele - jos inhoat juuri sitä perinteistä jenkkijouluilua, jätä tämä väliin. Suosittelenkin Elfiä aiemman kirjoitukseni tapaan lähinnä lapsille tai jouluelokuvien ystäville. Mikäli siis Ferrell ei ärsytä ihan niin paljon kuin itseäni!

Kuva: thefancarpet.com

Nopeista nopein, salamannopee, mä oon Salama.

Autot (2006) on Disney Pixarin animaatioelokuva Salama McQueen -nimisestä kilpa-autosta. Salama (Sami Uotila) on matkalla suureen Piston Cup -mestaruuskilpailuun Kaliforniaan, mutta eksyykin pikkukaupunki Syyläri Cityyn. Maineestaan ylpistynyt Salama tutustuu kaupungissa ruostuneeseen Martti-hinaajaan (Heikki Silvennoinen) ja muihin kaupungin autoihin, jotka palauttavat tätä takaisin maan pinnalle. Elämässä on muitakin asioita kuin kilpaileminen ja voitto.

No niin, nyt tuli sitten katseltua ensimmäinen Pixarin elokuva sitten 90-luvulla elokuvateatterissa katsellun Toy Storyn (1995). Niin useasti kun näitä Pixarin animaatioita onkin hehkutettu ja suositeltu minulle, niin en vaan ole saanut katseltua niitä ja suoraan sanoen ei ole oikeastaan erityisemmin edes kiinnostanut. Tykkäsin lapsena Disneyn vanhoista kunnon piirretyistä, mutta sitten kun näitä tietokoneanimaatioita alkoi satelemaan kolkuttelikin teini-ikä jo niin pahasti, etteivät moiset lasten jutut jaksaneet kiinnostaa. Nyt vanhemmalla iällä en lähinnä ole saanut aikaiseksi ja tälläkin kertaa kun mahdollisuus tuli katsella jotakin Disneyn/Pixarin elokuvaa, niin ykkösvalintani olisi ollut Fantasia (1940) tai joku muu vanha klassikko. Katseluseurueessani oli kuitenkin varsin poikkeuksellisesti myös lapsia, niin mentiin heidän valintansa mukaan. Joskaan en suostunut katsomaan ensin jatko-osaa Autot 2:sta (2011), vaikka se kuulemma olisi ollut vielä parempi. Katseluun osui siis tämä Autot suomeksi puhuttuna.

Nyt jälkikäteen ajateltuna en tiedä miten minut saatiin höpläytettyä katsomaan tämä. Elokuvaa oli ehtinyt tulla ehkä minuutin verran kun tajusin, että katselen tässä nyt sitten tosiaan elokuvaa, joka pyörii kilpa-autoilun ympärillä. En ole autourheilun ystävä sitten yhtään ja jo pelkkä formulakisojen vinkuna saa pääni kipeäksi. Onneksi koko elokuva ei sitten kuitenkaan tapahtunut sen ringin ympärillä, mutta ihan tarpeeksi aiheen ympärillä omaan makuuni. Tässäkään elokuvassa ei tietysti kuitenkaan ole olennaista se, että sen hahmot ovat autoja, vaan nämähän voisivat ihan yhtälailla olla ihmisiä. Samaan tapaan kun vaikka niissä Disneyn vanhoissa eläinpiirretyissä - ja yhtä kekseliäästi ihmismäisiä juttuja oli käännetty tässä elokuvassa autoille sopiviksi. Autot on kyllä ihan kiva ja opettavainen tarina, muistutetaan että ystävyys ja muista välittäminen on tärkeämpää kuin se tavoiteltu maine ja mammona jne., mutta mielestäni tämän tarinan ja opetuksen olisi voinut tiivistää parin tunnin sijaan puoleen siitä. Leffa nimittäin polki paikoitellen hyvin hitaasti eteenpäin ja alkoi jo tylsistyttää. Plussaa voin ehdottomasti antaa siitä, että elokuva näyttää todella hienolta, siinä on laadukasta jälkeä. Mutta ei tämä vaan millään ollut minun juttuni. Se ei erityisemmin naurattanut, ihastuttanut tai koskettanut oikein millään tapaa. Tai no, Silvennoinen vääntämässä tamperetta Marttina oli ihan hauska yllätys. En vaan jotenkin päässyt yli siitä, että kyseessä oli autohahmoja ja oli tämä tosiaan aika pitkäveteinenkin. Vaikka en nyt itse hirveämmin ihastunut elokuvaan, niin kaupoissa olevan Autot-krääsän, ja nytkin katsomossa olleiden lapsien hihkunnan, perusteella elokuva uppoaa erittäin kovaa ainakin hyvin nuorelle yleisölle.

Kuvat: tumblr.com

We shall be back, and the lives of all the children of Salem will be mine!

Kuudennen päivän elokuva oli Disneyn Hocus Pocus (1993). Salemissa 1600-luvulla asuvat Sandersonin noitasiskokset (Bette Midler, Kathy Najimy, Sarah Jessica Parker) surmataan harjoittamansa noituuden ja lasten surmien vuoksi. Ennen kuolemaansa he kuitenkin tekevät taian, jonka vuoksi he pääsevät takaisin maan päälle silloin kun neitsyt sytyttää Halloween-yönä heidän mökissään olevan kynttilän mustan liekin. 300 vuotta myöhemmin Max (Omri Katz) pitää moista ihan hokkus pokkuksena ja sytyttää liekin näyttääkseen siskolleen Danille (Thora Birch) ja ihastukselleen Allisonille (Vinessa Shaw) miten uskomukset ovat täyttä puppua. Noidat kuitenkin palaavat kuin palaavatkin takasin ja haluavat nyt saavuttaa kuolemattomuuden ottamalla kaikista lapsista elämän itseensä. Maxin, Danin ja Allisonin tehtäväksi jää pysäyttää tämä karmeus.

Nyt on parin päivän ajan ollut melkoista hulinaa järjestämieni halloween-juhlien kanssa, joten tämä juttu ilmestyy nyt vähän totuttua myöhemmin ja jauhan tästä aika lyhyesti. Hocus Pocus on itseasiassa mainittu useana aikaisempanakin halloweenina blogini puolella, tämä kun on yksi suosikeistani kaikista halloween-aiheisista elokuvista. Kyseessähän on hyvin kevyttä kauhua, lapsille suunnattua sellaista ja ikäraja onkin ainakin dvd-koteloni perusteella 10 vuotta. En muista milloin tarkalleen näin tämän ensimmäistä kertaa, mutta en varmaan ollut hirveästi tuota vanhempi. Ihastuin leffaan ihan täysin, noidat kun ovat aina kiinnostanut minua ja halloween oli ihan uusi juttu ja alkoi myös todella innostaa ala-asteen loppupuolella. Tämä Hocus Pocus on itselleni vieläkin sellainen kunnon halloweenin fiilistelyleffa, sen tunnelma ja värimaailma ovat juuri kohdillaan. Lapsille tämä on varmasti aika jännittäväkin leffa vaikka nämä noidat onkin aika huvittavia tapauksia. Yrittävät ne kuitenkin viedä hengen koko kylän lapsilta! Hocus Pocus on näyttävän näköinen, hauska, kivan satumainen ja taianomainen elokuva hyvin onnistuneilla hahmoilla. Suosittelen kaikille halloweenista innostuneille iästä riippumatta!

Kuva: tumblr.com

Everywhere I look, I see the repulsive sight of hundreds, thousands of revolting little children.

The Witches (1990) on Roald Dahlin samannimiseen kirjaan perustuva elokuva. Luke (Jasen Fisher) saa kuulla isoäidiltään (Mai Zetterling) tarinoita oikeista noidista, jotka inhoavat lapsia. Isoäiti kertoo merkkejä, joiden avulla noidat pystyy tunnistamaan ja käskee Lukea varomaan heitä. Pian mummo sairastuu ja he lähtevät yhdessä lomalle hotelliin, jossa pidetäänkin juuri silloin The Royal Society for the Prevention of Cruelty to Children -ryhmän kokous. Luke eksyy Eva Ernstin (Anjelica Huston) johtamaan kokoukseen ja kuuntelee piilossaan ryhmän karmaisevia suunnitelmia, joilla päästä eroon kaikista lapsista. Eva Ernst onkin itse mahtava ylinoita!

Suomeksi sekä kirja että tämä elokuva tunnetaan nimellä Kuka pelkää noitia (vähän sekavaksi tämän tekee se, että elokuva The Witches of Eastwick on taas suomennettu nimellä Noidat). Sekä kirja- että leffaversio olivatkin lapsuuden suosikkejani. Muistan erityisesti tuon kirjan kuvituksineen varsin hyvin lapsuudestani, äitini luki sitä minulle silloin kun en vielä osannut lukea ja myöhemmin luin sen monta kertaa itse. Lapsena tuli lainattua aina vaan samoja kirjoja joka viikko kirjastosta ja tämä oli kyllä niiden joukossa hyvin pitkään. Muistan myös sen, että kirja oli myös kutkuttavan jännittävä ja se oli varmaan niitä ensimmäisiä kirjoja, jotka herättivät kiinnostuksen myös noitiin. Tämän leffan näin sitten joitakin vuosia myöhemmin ja pidin siitäkin paljon. Mainitsinkin tämän aika pitkään lempileffakseni joskus ala-asteen alkupuolella.

Sitten menikin monen monta vuotta, että en nähnyt leffaa enää uudestaan. Nyt vasta muutamia vuosia sitten sain vihdoin hankittua omakseni sen ja se on itseasiassa osa Roald Dahl -boksia, jossa on myös leffat Willy Wonka & the Chocolate Factory (1971) ja James and the Giant Peach (1996). Tämä Kuka pelkää noitia on kyllä yllättävänkin kauhuleffamainen ollakseen lapsille suunnattu elokuva. Näin jälkikäteen mietittynä tämä on voinut hyvinkin olla sellainen leffa, joka on houkutellut minutkin lapsuudessani enemmän kauhun pariin. En kyllä muista koskaan pelänneeni tätä leffaa katsellessa, mutta on siinä kirjan tapaan aika jännä tunnelma ja hyvinkin näyttäviä juttuja. En yhtään ihmettele, että monilla tuntuu liittyvän tämän katseluun jotain pelottavia muistoja lapsuudesta. Pidän erityisesti leffan alkupuolesta, mummon tarinoinnissa menneistä noitien touhuista sekä Luken ja ensimmäisen noidan kohtaamisessa on hyvä kauhutunnelma. Myöhemmin mm. ylinoidan kuoriutuminen Huston-naamaristaan ja oikean naaman paljastaminen on hyvin näyttävän näköisiä kohtauksia. Ai niin, pakko tässä välissä mainita, että ihastelin nyt tällä katselukerralla moneen otteeseen tämän hienoa mustaa mekkoa, jossa oli violetti helma, jonka sai käännettyä vaikka hupuksi päähän! En erityisemmin välittänyt leffassa niistä kohdista, joissa vaan näytettiin sitä, kun hiiret vipelsivät ympäri hotellia, mutta uskoisin, että nuo kohdat taas ovat erityisesti lapsia viihdyttäviä. Pidän vielä enemmän Kuka pelkää noitia -kirjasta, mutta mielestäni tämä on kyllä varsin hyvin tehty leffaversio kirjasta. Ainoastaan elokuvan loppu vähän ärsyttää ja se onkin täysin erilainen kuin kirjassa. Tavallaan ymmärrän, että lasten elokuvaan on haluttu tehdä mukavampi loppu, mutta silti se olisi mielestäni pitänyt jättää muuttamatta. Suosittelen oman kokemukseni mukaan sekä Kuka pelkää noitia -kirjaa että leffaa niin lapsille kuin aikuisillekin.

Kuvat: fancarpet.com

So when you put on the suit, you fell subject for the Santa Clause.

Joululeffaputken yhdeksäs leffa oli The Santa Clause (1994). Scott Calvin (Tim Allen) on eronnut liikemies, joka saa jouluaatoksi luokseen poikansa Charlien (Eric Lloyd). Charlie olisi mielummin jäänyt äidin ja tämän uuden miehen luokse ja kaiken lisäksi poika on menettämässä uskonsa joulupukkiin. Jouluyönä talon katolle - ja sieltä rytinällä alas - tupsaahtaa kuitenkin itse joulupukki. Kokeiltuaan joulupukin asua Scott hyväksyy tietämättään sopimuksen, jonka vuoksi tästä tuleekin uusi joulupukki! Charlie on innoissaan tästä, mutta edes matka pohjoisnavalle ei saa Scottia uskomaan uuteen rooliinsa, mutta vuoden mittaan reippaasti kasvava maha ja naamakarvoitus alkaa jo vähän epäilyttää.

Mutta mitä tapahtui joulupukille on jälleen yksi lapsuuden joululeffoista ja tämä onkin tullut katseltua lähes joka vuosi viime aikoinakin. Tämä iloinen ja varsin joulunpunainen koko perheen leffa onkin itselleni aina kunnon joulutunnelman nostattaja. Tim Allen toimii roolissaan ja on hauskaa katseltavaa. Aika erinäköinenkin siitä on saatu viimeisimmissä maskeerauksissa! Tarina on kivan jouluinen ja varmasti viihdyttää ainakin niitä nuorimpia katsojia, jotka ehkä juuri kiikkuvat siinä joulupukkiin uskomisen reunalla. Leffassa on hieno tunnelma ja se saa hyvälle mielelle, eikä tähän ole kyllästynyt vuosien katsomisen jälkeenkään. Santa Clause on mielestäni ehdottomasti joululeffojen kärkeä ja suosittelen sitä vain jouluihmisille!

Kuva: listal.com

You can mess with a lot of things, but you can't mess with kids on Christmas.

Joulun viides leffa oli jatkoa aiemmalle, nimittäin Home Alone 2: Lost in New York (1992). McCallisterin perhe on tällä kertaa matkalla jouluksi Floridaan, kun Kevin (Macaulay Culkin) astuukin yksin epähuomiossa New Yorkin lentokoneeseen. Poika ei jää neuvottomaksi, vaan ottaa parhaan mahdollisen huoneen Plaza-hotellista ja nauttii elämästään yksin ilman niitä huutavia perheenjäseniä. Mutta kuinka ollakaan, edellisessä osassa Kevinin vankilaan pistämät ryövärit (Joe Pesci ja Daniel Stern) ovat päässeet vapauteen ja ovat nyt samaan aikaan New Yorkissa! Kevin ottaa tehtäväkseen estää näiden aikeet ryöstää lelukaupan kassa jouluaattona.

Yksin kotona kaksin oli myös lapsuuteni joululeffoja, enkä ole itseasiassa ajatellut tätä koskaan mitenkään huonompana leffana kuin ykköstä. Syy tähän onkin varmaan se, etteivät nämä juuri eroa toisistaan! Ympäristö on vaihtunut, mutta juoni, vitsit ja temput ovat samanlaisia. Lapsi on sankari ja ne ikävät aikuiset pahiksia, joita mukiloidaankin kuin viimeistä päivää. Kevin myös pärjää isossa kaupungissa paremmin kuin moni aikuinen kekseliäisyydellään ja antaa tämä neuvojaan myös apua tarvitseville. Sivuosissa hotellin henkilökunnassa vilkkuu muuten mm. Tim Curry ja Rob Schneider. Yksin kotona 2 - Eksynyt New Yorkissa on hauska ja kivan jouluinen leffa koko perheelle - ja myös varsin onnistunut jatko-osa!

En erityisesti ajatellut ottavani joululeffojen joukkoon jatko-osia, mutta pakkohan tämä oli katsoa, kun tulee itsekin eksyttyä heti joulun jälkeen New Yorkiin...


Kuva: listal.com

I don't want another family. I don't want any family. Families suck!

Toiseksi joululeffaksi valitsin lapsuuden suosikin: Home Alone (1990). Kevin (Macaulay Culkin) on kahdeksanvuotias ja tuntuu olevan aina vaan perheensä tiellä. Koko perhe on lähdössä yhdessä sukulaisten kanssa Pariisiin jouluksi, mutta jotain unohtuu kotiin: Kevin! Kevin nauttiikin tästä täysin rinnoin, sillä kerrankin koko talo on yksin hänen käytössään, eikä kukaan ole komentamassa mitä saa ja ei saa tehdä. Kekseliäältä pojalta eivät tekemiset lopu kesken ja pian Kevin saakin pistää koko kekseliäisyyteensä peliin, sillä tämä saa tietää, että murtovarkaiden (Joe Pesci ja Daniel Stern) seuraavana kohteena on Kevinin koti!

Yksin kotona oli tosiaan lapsuudessani suurimpia joulusuosikkejani. Oli jännää, kun ikäiseni poika sai olla ihan yksin kotona, tehdä kauppaostokset, katsoa ja syödä mitä huvittaa. Ja tietysti rökittää isot aikuiset pahikset! Eikä elokuvan hohto ole haihtunut mihinkään vuosien varrella, vaikka nyt näkeekin paremmin miten kaikki leffassa tapahtuva ei ehkä oikeasti ole ihan mahdollista. Elokuva on kivan jouluinen ja muistuttaa näiden kaikkien perhejoulukaaosleffojen keskellä myös sen perheen tärkeyttä jouluna. Culkin on huippu kekseliään ja pikkuvanhan pojan roolissa ja olikin 90-luvun alussa ehdottomasti yksi parhaimpia lapsinäyttelijöitä. Roistoina oleva parivaljakko on myös mainio ja kyllä se kompasteluhuumori vaan naurattaa. Tätä leffaa katsoessa mieleeni muuten yhä tulee aikoinaan ahkerasti pelaamani Home Alone -tietokonepeli, jossa piti lyhyessä ajassa virittää ansoja ympäri taloa ennen kuin roistot pääsivät taloon. (Muistaako muut sitä peliä, tällainen se oli.) Yksin kotona on hauska joululeffa niin lapsille kuin vanhemmillekin katsojille - ainakin niille, jotka ovat kasvaneet tätä leffaa katsoen!

Kuva: listal.com

Books change each time you read them.

The Neverending Story II: The Next Chapter (1990) perustuu Michael Enden kirjan jälkimmäiseen osaan ja on siis jatko-osa Die unendliche Geschichtelle, josta kirjoitin täällä. Bastian (Jonathan Brandis) saa jälleen käsiinsä kirjan nimeltään The NeverEnding Story ja kuulee lapsikuningattaren kutsun. Häntä kaivataan takaisin Fantaasiaan pelastamaan se pahalta voimalta. Bastian saapuu Fantaasiaan toiveet toteuttava Auryn kaulassaan ja apuun rientää nuori soturi Atreyu (Kenny Morrison). Pystyäkseen pelastamaan Fantaasia, Bastianin täytyy kuitenkin saada kerättyä rohkeutta, joka tältä puuttuu todellisessa elämässään.

Siinä missä kirjan lukeneet eivät erityisemmin pidä kummastakaan elokuvasta, eivät alkuperäisestä elokuvasta pitävät tunnu arvostavan tätä jatko-osaa pätkääkään. Kuulun itse siihen pieneen porukkaan, joka sattuu pitämään näistä kaikista. Se saattaa johtua pitkälti katselujärjestyksestäkin, sillä näin ensimmäiseksi tämän Next Chapterin monta kertaa, sitten vasta luin kirjan ja katselin ensimmäisen leffan. Mielestäni tämä on kuitenkin turhaan niin täysin lyttyyn haukuttu leffa, kuten myös monien muidenkin leffojen jatko-osat.

Päättymätön tarina 2 oli yksi lapsuuteni lempileffoista. Se oli mielestäni jännittävä satumainen seikkailu ja siinä oli paljon mielenkiintoisia hahmoja hienossa ympäristössä. Näin vanhempanakin olen yhä samaa mieltä, kyseessä tosiaan on hyvä lasten seikkailuleffa. Vaikka näyttelijäkaarti onkin täysin uusi, on mielestäni näitä näyttelijöitä/hahmoja kritisoitu ihan turhaan. Yhdestä hahmosta olen kuitenkin osittain samaa mieltä. Atreyun näyttelijä on heikompi kuin ykkösessä ja lisäksi siitä on tehty liian koominen hahmo, vielä ensimmäisessä leffassa Atreyu oli urhea soturi ja tässä se on enemmänkin humoristinen sivuhenkilö. Fantaasia näyttää jälleen upealta ja musiikit kuulostavat hyvältä. Tässä on uusi juonitteleva pahis, ilkeä noita Xayide (Clarissa Burt), jota muistan lapsena inhonneeni. Leffan tarina on jälleen hyvä ja opettavainenkin, Bastianin tekemien valintojen kautta käsitellään mm. rohkeutta ja välittämistä. Vaikka suosittelinkin tutustumaan kirjan ja alkuperäisen leffaan, neuvon myös katsomaan Neverending Story 2:n ja vielä niin, ettei vertaile sitä liian paljon alkuperäiseen leffaan. Päättymätön tarina 2 - Seuraava luku on oikeasti kiva ja mainettaan parempi elokuva!

Kuvat: fanpop.com

It's the emptiness that's left. It's like a despair, destroying this world.

Die unendliche Geschichte / The NeverEnding Story (1984) perustuu Michael Enden samannimiseen kirjaan. Bastian (Barret Oliver) on arka ja koulukiusattu poika, joka eksyy kiusaajiaan karkuun juostessaan divariin. Hän vie sieltä kirjan, jossa on koristeellinen kansikuva ja joka on nimeltään The NeverEnding Story. Myöhästyttyään jälleen oppitunnilta Bastian piiloutuu lukemaan kirjaa koulun hämärälle ullakolle. Kirja tempaa tämän täysin mukaan seikkailuihin Fantaasiaan, missä nuori soturi Atreyu (Noah Hathaway) yrittää pelastaa Fantaasian olemattomuudelta, täydelliseltä katoamiselta.

En ihan tarkalleen muista milloin näin tämän alkuperäisen leffan ensimmäistä kertaa. Tiedän nähneeni vuonna 1990 julkaistun jatko-osan ensin ja sen olen myös nähnyt useammin. (Juttu kakkosesta tulossa lähiaikoina!) Lisäksi luin kirjan usempaan kertaan ala-asteella ja sekoitan nämä kaikki muistoissani toisiinsa. Kirjan kirjoittaja Michael Ende ei kuitenkaan pitänyt lainkaan tästä elokuvaversiosta ja pyysikin ottamaan viittaukset itseensä leffan yhteydestä pois. Monet kirjasta pitäneet eivät myöskään ole välittäneet tästä leffasta, mikä on tietysti aika yleistä kirjan kuin kirjan kohdalla. Lapsena sellaista ei oikein osannut ajatella, niin en nyt pysty vertailemaan kirjaa ja elokuvaa keskenään. Voisinkin tosin lukea kirjan taas pitkästä aikaa! Joka tapauksessa tarina oli jo lapsuudessa rakas ja kuten tuossa aiemmin paljastin, koiraa muistuttava onnenlohikäärme Falkor oli suosikkejani.

Päättymätön tarina onkin erinomainen elokuva lapsille. Sillä on hyvä sanoma: lukeminen ja mielikuvitus on hyvästä. Vaikka tässä elokuvaihmisiä ollaankin, niin ei mikään valmiksi silmien eteen tuotu kuva vaan voi voittaa omaa mielikuvitusta, joka pääsee valloilleen hyviä kirjoja lukiessa. Tässä elokuvaversiossa pääsee kurkistamaan Bastianin mielikuvitukseen ja samalla voi seurata tämän voimakkaita reaktioita lukiessaan. Nähdään rohkea lapsisoturi, kaunis lapsikeisarinna, kiltti lohikäärme, pelottava musta susi, peikkoja, kivensyöjiä jne. Päättymätön tarina on selvästi tehty 80-luvulla, jonka huomaa erikoistehosteistakin, mutta se ei häiritse katsoessa pätkääkään, eikä leffa silti tunnu mitenkään vanhentuneelta. Fantaasia näyttää erittäin vaikuttavalta hahmoineen ja maisemineen, joita pääsee ihastelemaan kunnolla. Näyttelijät ovat ihan päteviä, erityisesti nuori Noah Hathaway Atreyun roolissaan, joka oikeastaan pyörittää koko seikkailua.

Päättymätön tarina saa omalla kohdallani paljon nostalgia-arvoa, mutta uskoisin lasten lisäksi myös aikuisten löytävän tästä ihasteltavaa, vaikka näkisi sen nyt ensimmäistä kertaa. Puhumattakaan niistä, jotka ovat katselleet sitä pienestä asti. Itselleni tämä herätti samalla myös kaipuun lapsuuteen ja lapsuuden värikkääseen mielikuvitukseen. Suosittelenkin kaikkia katsomaan Die unendliche Geschichten, mutta - teemaan sopivasti - suosittelen myös lukemaan kirjan, joka on suomennettu nimellä Tarina vailla loppua.

Kuvat: listal.com

Magic is really very simple, all you've got to do is want something and then let yourself have it.

Leffaputken 12. ja samalla viimeinen päivä. Viimeinen leffa on koko perheen tv-elokuva Halloweentown (1998). Cromwellin lapsilta on kielletty halloweenin vietto kokonaan, mutta tänä vuonna lasten isoäiti (Debbie Reynolds) pamahtaakin yllätysvierailulle mukanaan kummallisia halloween-lahjoja. Iltasaduksi tämä kertoo Halloweentown-nimisestä paikasta, jossa noidat, hirviöt ja muut otukset asustelevat yhdessä. Lapset seuraavat salaa isoäitiä tämän kotiin ja saavatkin huomata, ettei tarinat olleetkaan ihan pötyä, sillä isoäiti on itse noita ja asuu Halloweentownissa. Nyt Halloweentownissa on valloillaan pahuus, jonka pystyvät vain Cromwellin noidat pysäyttämään.

 

Halloweentown on selvästi lapsille osoitettu elokuva ja tuskin moni aikuisiällä sen ensimmäistä kertaa näkevä osaa arvostaa sitä. Itse näin tämän ensimmäistä kertaa joskus vuosituhannen alussa ja vaikka en ollutkaan enää ihan lapsi, innostuin siitä. Syynä oli ihan vaan se, että halloweenilla on iso paikka sydämessäni ja ajatus tuollaisesta halloween-kaupungista on ihan mahtava. Kivaa vaihtelua on myös halloweenista tehty ei-kauhuleffa, vaikka saatan myös ihan vähän pitää kauhustakin... Halloweentownin näyttelijät ovat ihan hyviä, lapsetkin osaavat asiansa ja tarina on kiva. Suurin osa kauhuhahmoista ja tehosteista on aika tökerön näköisiä, mutta kyseessä on tosiaan ihan (90-luvun) tv-elokuva, joten ei ehkä voi odottaakaan tämän ihmeellisempiä. En ehkä kuitenkaan suosittelisi Halloweentownia kuin lapsille ja muille kaltaisilleni halloweeniin hurahtaneille. Valitettavasti alla oleva traileri on huonoa laatua, mutta itse leffa on hyvällä laadulla kokonaisuudessaan nähtävillä Disneyn toimesta täällä!

_________

Monenlaisia elokuvia tässä putken aikana tulikin katseltua. Leffavalinnat tein täysin oman fiiliksen mukaan ja jotkut teemat saattoivat toistua vahingossa. Nämä viikot oli kiireisiä ja välillä piti nipistää muutenkin vähäisistä yöunista pari tuntia, että ehti katsoa sen yhden leffan päivässä. Harvinaisen hyvin käytetyt tunnit kuitenkin, sillä paljon hyviä leffoja tuli katseltua! Seuraava leffaputki on luvassa sitten joulukuussa, kun on perinteisen joululeffailun aika.