Maximum Halloween 3018, la-su

Night Visions Maximum Halloween oli tänäkin vuonna Helsingin Kinopalatsissa ja tapahtuma päättyi koko yön istuskeluun leffasaleissa. Kaikki valitsemani yön elokuvat olivat sattumalta ihan tuoreita pätkiä ja niiden joukossa oli kaikkea loistavasta keskinkertaiseen ja ihan sinne alimpaan kuraan asti. Yleisöäänestyksessä annoinkin näille tähtiä niin yhden kuin viisi kappaletta! 

Summer of 84 (2018)

On kesä ja teinipoikien kaveriporukka yrittää epätoivoisesti keksiä jotakin jännittävää tekemistä amerikkalaisessa pikkukaupungissa. Lähialueella riehuu sarjamurhaaja, joka saalistaa uhreikseen nimenomaan teinejä ja pian pojat alkavat epäillä, että naapurustossa asuvalla poliisilla olisikin jotain tekemistä asian kanssa. Aikuisille epäilyistä ei voi kertoa, joten he alkavat itse vakoilla miestä ja yrittävät päästä murhaajan jäljille.

Summer of 84 näytettiin itseasiassa jo ennen varsinaisia yönäytöksiä, mutta en voinut jättää tätä väliin, sillä se on samoilta tekijöiltä kuin mahtava Turbo Kid ja Night Visionsin esitteessä tätä verrattiin myös erinomaiseen Stranger Things -sarjaan. Summer of 84 oli juuri niin ihanan kasari kuin kuvittelinkin sen olevan ja tunnelmaltaan se toi mieleeni niin Gooniesin kuin Stand by Me:n. Leffa ei ollut kovin pelottava ja verellä ei liiaksi mässäilty, mutta leffa oli kuitenkin sellainen kutkuttavan jännittävä. Tämä oli enemmän vain teinipoikien kesäseikkailu, jossa aina välillä oli tärkeämpää tirkistellä naapurintyttöä kuin seurata murhaepäillyn liikkeitä. Summer of 84 oli erittäin viihdyttävä elokuva ja tämä näyttää muuten olevan jo ainakin Netflixin ja Blockbusterin valikoimassa.  Traileri

_____________


Lifechanger (2018) 

Torontossa riehuu joulun aikoihin kehosta toiseen siirtyvä "olio". Olio joutuu surmaamaan aina uuden ihmisen ja siirtymään tämän kehoon pysyäkseen itse hengissä, kunnes taas tämän ruumis alkaa mädäntyä. Alueelta alkaa siis kadota ihmisiä yksi toisensa jälkeen aina kun olio tarvitsee uuden kehon käyttöönsä. 

Lifechangerissa oli ihan hyvä idea ja toteutuskin oli suurimmaksi osaksi toimiva. Tuon "olion" ääni ja persoona toivat tähän hyvää syvyyttä. Samalla myös aina sen kehon, jossa olio milloinkin majaili, persoona toi tämän toimintaan aina oman lisänsä. Näyttelijät elokuvassa olivat suurimmaksi osaksi ihan päteviä, vaikka näytöksessä myös paikalla olleen ohjaaja Justin McConnellin mukaan osa heistä olikin ihan kokemattomia alalla. Vaikka leffassa oli myöskin ihan näyttäviä kuolemia ja erikoistehosteita, niin olennaisempaa tässä kuitenkin oli tuo olio itse - kerrottiinhan tämä kokonaan sen näkökulmasta. Tarina piti otteessaan ja mielenkiinnolla odotti myös sen loppuratkaisua, mutta lopulta leffa kuitenkin jäi vain ihan hyväksi. Traileri

_____________


The Witch in the Window (2018) 

Isä ja tämän 12-vuotias poika muuttavat maalle kunnostamaan vanhaa omakotitaloa. Pian he kuitenkin saavat huomata, etteivät ole talossa yksin. Talossa tuntuu elävän edellisen omistajan henki, vanhempi nainen, joka päivystää keinutuolissa ikkunan luona. Henki tuntuu saavan lisää voimaa sitä mukaa kun talon remontti etenee. 

Pidin tästä leffasta, se oli vanha kunnon kummitustarina. Siinä ei juuri yritetty säikytellä, vaan tunnelma oli koko ajan jännittävä. Elokuvan alkupuolella esimerkiksi tuo vanhan naisen haamu aina välillä vain ilmestyi jonnekin tapahtumien taustalle, eikä muut hahmot huomanneet tätä, eikä sitä  myöskään korostettu esimerkiksi pamauttamalla musiikkeja kovalle. (Salissa alkoikin jossakin vaiheessa hauska kuiskuttelu kun yleisö alkoi kiinnittämään huomiota siihen.) Pidinkin tästä vaiheesta erityisen paljon, se oli kivan jännittävä. Noin muutenkin elokuva oli onnistunut, näyttelijät olivat uskottavia ja tarina mielenkiintoinen. Se oli kuitenkin aika rauhallinen, joten suurta toimintaa ei kannata odottaa. Traileri

_____________


Relaxer (2018) 

Abbie saa vuonna 1999 veljeltään haasteen pelata Pac-Mania lähes mahdottomalle tasolle asti. Pelatessa sohvalta ei saa poistua mihinkään, ei edes käymään vessassa. Abbie ottaa haasteen tosissaan, vaikka vuodenajatkin vaihtuvat ja millennium lähestyy, mies vain jatkaa pelaamista sohvalta nousematta.

Tämä elokuva sai minulta sen yhden tähden ja siinäkin oli yksi liikaa. Inhosin tätä leffaa alusta loppuun. Jo ensimmäisten minuuttien aikana sohvalla puolialasti istuva mies oksensi päällensä ja koska sohvalta ei saanut poistua edes peseytymään, niin sitä sitten katseltiinkin koko puolitoistatuntinen. Koko elokuvan ajan siis tuijotettiin vain tuota miestä sohvalla. Näiden ensiminuuttien aikana minulle iski syvä ahdistus, että en oikeasti halua istua täällä loppuun saakka. Kello oli kuitenkin tässä vaiheessa noin neljä aamulla, joten ei varsinaisesti ollut paikkaa mihin paeta elokuvateatterista. Toivoin nukahtavani, jotta ei tarvitsisi katsella, mutta valitettavasti ei vain väsyttänyt tarpeeksi. Relaxer oli minulle silkkaa kidutusta ja tunnen tätä leffaa kohtaan niin syvää inhoa, etten pystynyt edes katsomaan tuota alle minuutin kestävää traileria loppuun. Yök. Traileri

_____________


Aterrados (2017) 

Argentiinassa pariskunnan kotona tuntuu olevan jokin näkymätön pahuus ja vaimo pelkää henkensä edestä. Eräänä yönä vaimo kuoleekin väkivaltaisesti tuon yliluonnollisen voiman vuoksi miehensä silmien edessä. Mies alkaa selvittämään asiaa ja pian selviää, että saman kadun varrella muissakin kodeissa tapahtuu pelottavia yliluonnollisia asioita. Naapurustoon kutsutaan henkimaailmaan erikoistuneet tutkijat selvittämään asiaa. 

Tämä Terrified oli oikeasti aika pelottava elokuva. Harva elokuva saa minua pelkäämään, mutta tätä katsoessa oikeasti meinasi pelottaa! Pelkotila jäi myös vähän päälle ja aamulla koko yön valvomisen  jälkeen kotiin päästyäni tämä elokuva pyöri niin vahvasti mielessäni, etten saanut nukuttua. Mielestäni silloin voi ainakin sanoa, että kyseessä on onnistunut kauhuelokuva! Tässä oli lukuisia kammottavia kohtauksia, kuten alussa ollut vaimon kuolema. Siinä kuuli jo pitkän aikaan inhottavaa ääntä ja ehti luoda mielikuvia siitä, mitä kohta päästään näkemään. Sitten kun kuva vihdoin pääsi äänen luokse, se olikin vielä hurjempi näky kuin oli osannut kuvitella. Elokuvassa oli hienoa kuvausta, äänimaailmaa ja kunnon säikyttelyä. Vaikka tässä oli paljon jo useasti nähtyjä ideoita, niin toteutus oli todella uutta ja raikasta. Ainoana harmituksena leffasta jäi se, että asiat jätettiin lopulta aika avoimeksi, vaikka jotakin selitystä olisi vielä jäänyt kaipaamaan. Mutta siis, Aterrados oli todella onnistuneen pelottava kauhuelokuva! Traileri

Maximum Halloween 3018, perjantai

Perjantaina kävin katsomassa Night Visionsin Maximum Halloween -tapahtumassa peräkkäin esitetyt elokuvat Best F(r)iends: Volume 1 (2017) ja Best F(r)iends: Volume 2 (2018). Ensimmäisen osan näin jo kevään festareilla ja siitä ajatukseni on nähtävillä täällä. Toinen osa jatkaa suoraan siitä mihin ensimmäinen jäi. Jon (Greg Sestero) on hylännyt Harveyn (Tommy Wiseau), vienyt rahat ja on karkumatkalla tyttöystävänsä Tracin (Kristen StephensonPino) kanssa. He eivät kuitenkaan saa avattua kassakaappia, joten he suuntaavat  Tracin pullistelijasedän Rickin (Rick Edwards) luokse, jossa asiat alkavat mennä taas monimutkaisiksi. 

En ollut ihan varma, että mitä mieltä olin ensimmäisestä osasta kun näin sen viime keväänä. Tarina jäi tosiaan niin kesken, että mielipidettä oli vaikea muodostaa. Nyt olikin kiva päästä näkemään molemmat osat ihan peräkkäin kokonaiskuvan vuoksi. Vaikka toisessa osassa jatkettiin tarinaa suoraan siitä mihin jäätiin, niin se tuntui silti ihan erilliseltä elokuvalta - vähän liiankin paljon. Sen tunnelma oli hyvin erilainen kuin ensimmäisessä ja jopa genre tuntuu vaihtuvan. Tokasta osasta puuttui myös lähes kokonaan se ensimmäisen elokuvan suurin viehätys: Sesteron ja Wiseaun vuorovaikutus. Tommya oli toisessa osassa itseasiassa hyvin vähän ja samalla myös outoilu jäi huomattavasti vähemmälle. Siinä pyörittiin enemmän muiden hahmojen ympärillä, erityisesti Rick-setää tuotiin paljon esille ja tämä olikin ihan hauska hahmo. Kakkosessa oli toki myös paljon muuta hyvää ja ne hetket, kun Tommy oli mukana kuvioissa, olivat erittäin viihdyttäviä. Pidin kuitenkin enemmän ensimmäisestä osasta ja mielestäni tarinan olisi ehkä voinut viimeistellä loppuun jo siinä. Nämä Best F(r)iendsit olivat kuitenkin enimmäkseen viihdyttäviä elokuvia ja mielenkiintoinen kokonaisuus, kokeile jos uskallat!

I am talking about the real possibility that he is still out there!

Halloween-putken viidennessä julkaisussa on luvassa nimensä veroista meininkiä, sillä luvassa on kolme elokuvaa: Halloween II (1981), Halloween 4: The Return of Michael Myers (1988) ja Halloween 5: The Revenge of Michael Myers (1989). Toinen osa jatkaa suoraan siitä, mihin ykkösessä jäätiin.  Laurie (Jamie Lee Curtis) makaa sairaalassa Michael Myersin haavoittamana ja pian saa boogeymanin taas peräänsä sairaalan käytäville. Neljännessä osassa ollaan hypätty vuosia eteenpäin ja Myers jahtaakin edesmenneen Laurien tytärtä Jamieta (Danielle Harris), joka asuu sijaisperheessä. Viides osa jatkuu vuotta myöhemmin ja Jamie on lasten mielenterveyshoitolassa - ja kuten arvata saattaa - Myers on jälleen tämän perässä. Kaikissa näissä osissa (ykkösestä lähtien) seikkailee Myersin psykiatri Loomis (Donald Pleasence). 

Halloween II

Kuten nokkelimmat pokkelimmat varmaan huomasivatkin, niin tämä Halloween-elokuvien putki ei ollut ihan täydellinen. Ensinnäkin siitä puuttuu ensimmäinen osa, joka jäi pois johtuen ihan siitä syystä, että pääsen näkemään sen vielä tällä viikolla leffateatterissa valkokankaalta. Lisäksi välistä puuttuu kolmas osa, joka on ihan oma tarinansa kun siinä ei ole edes Michael Myersiä - siitä voi halutessaan käydä lukemassa täältä arvosteluni muutaman vuoden takaa. Halloween-elokuvia on toki myös tehty 90-luvun puolivälistä lähtien lisää, mutta niistä ei nyt enempää ainakaan tässä kauhuputkessa. Harmillisesti hyllystäni ei löydy dvd-muodossa näitä jatko-osia ja olenkin jo vuosia yrittänyt tuloksetta metsästää jotakin hyvää Halloween-boksia.

Halloween 4

Olin nähnyt Halloween II:n viimeksi joskus 90-luvun puolella ja muistikuvani siitä olivat hyvin hämärät. Muistelin sen kuitenkin olleen hyvä ja sitä se kyllä olikin, itseasiassa paljon parempi kuin muistin. Se oli oikeasti toimiva ja onnistunut jatko-osa, siinä oli paljon sitä samaa hyvää kauhutunnelmaa kuin ykkösessäkin. (Itseasiassa nähtyäni nyt pitkästä aikaa tämän ihan ensimmäisen jatko-osan, ei se uusin Halloween tuntunutkaan enää niin hyvältä.) Sairaala tapahtumaympäristönä toimii hyvin ja sen tarjoamia mahdollisuuksia käytetään paljon hyödyksi. Tämä kakkososa on niin uskollinen ykköselle (ja niin suoraa jatkoa tapahtumille), että jos tätä vain olisi nähnyt yhtä usein, voisi näitä varmaan ajatella yhtenä kokonaisuutena. Neljännessä osassa ollaan jo aika erilaisessa asetelmassa, mutta mielestäni tämäkin on vielä oikein hyvä jatko Halloween-sarjalle. Se olisi voinut epäonnistua täydellisesti, sillä alkuperäisen Halloweenin julkaisusta oli kuitenkin jo kymmenen vuotta aikaa. Siinäkin on kuitenkin se onnistunut tunnelma ja leffa on aika jännittäväkin. Danielle Harrisin roolisuoritus Jamie-pikkutyttönä on erittäin uskottava ja vakuuttava, jolla uskon olevan suuri vaikutus siihen, miten toimiva nelososa on.

Halloween 5

Viides osa ei ole suosikkejani tästä leffasarjasta, en sano sen olevan huono, mutta Halloween-elokuvien asteikolla se on aika heikko. Tuntuu, että siinä on pistetty kaikki vähän överiksi. Loomis on turhan teatraalinen, Jamien hahmosta on tehty melkoisen hysteerinen ja poliisitkin hassuttelevat. Aiemmissa osissa toimineet hahmot eivät olleet enää uskottavia. Muutenkin leffassa ollut idea Myersin ja Jamien telepaattisesta yhteydestä oli hieman erikoinen. Vitosessakin on kuitenkin hetkensä, siinä on myös joitain jännittäviä ja piinaavia kohtauksia Myersin kanssa. Tavallaan salaa pidän siitäkin, että tämä tuntui myös kasariteinileffalta klisesine hahmoineen ja biletyksineen. Mutta sitten taas muistan, että tämä on jatko-osa sille alkuperäiselle erinomaiselle Halloweenille ja kauas on tultu... Näistä Halloweenin jatko-osista siis kakkonen ja nelonen ovat mielestäni oikein toimivia elokuvia ja viides hieman heikompi, mutta kuitenkin katsottava leffa. 

Neljännen osan traileri täällä ja viidennen osan täällä

The quiet out here can get real loud.

Halloween kauhuputken ensimmäinen elokuva tänä vuonna oli The Open House (2018). Teini-ikäinen Logan (Dylan Minnette) muuttaa äitinsä Naomin (Piercey Dalton) kanssa väliaikaisesti sukulaisten myynnissä olevaan suureen taloon vuorille. Talossa järjestetään usein näyttöjä mahdollisille ostajille ja Logan alkaa epäillä, että joku on jäänyt taloon piileksimään, sillä outoja asioita alkaa tapahtua ympäri taloa. 

Päätin aloittaa putken tänä vuonna jollakin uudella leffalla, josta en ole kuullut mitään etukäteen ja Netflixin valikoimista osui kohdalle tämä The Open House. Valintaan vaikutti se, että Dylan Minnette oli jo entuudestaan tuttu oikein hyvästä 13 Reasons Why -sarjasta ja Netflixin omista leffoista/sarjoista ei ole koskaan osunut kohdalle mitään kovin huonoa katsottavaa. No, kerta se on ensimmäinenkin. Alkuun tämä The Open House vaikutti ihan lupaavalta, näyttelijät olivat asiallisia ja leffassa oli ihan uhkaava tunnelma. Naapuruston väki vaikutti hyvin omituisilta ja talossa tuntui tapahtuvan jotain yliluonnollisia outouksia. Sitten yhtäkkiä se yliluonnollinen puoli katosi kuvioista, eikä niitä kaikkia outoja naapureitakaan muistettu enää. Mielenkiinnolla odotin, että miten tämä kaikki selitetään, mutta mitään selityksiä ei koskaan tullutkaan. Elokuvan loputtua kelasin jopa muutaman minuutin taaksepäin, jotta huomaisin jotakin, mitä olen missannut. Mutta ei, tässä elokuvassa ei vain vaivauduttu selittämään yhtään mitään mistään. Se toi lähinnä mieleen jotkut omat "leffaideani", kun olen keksinyt jonkun hyvän kohtauksen ja jännittävän kuvauspaikan, mutta en sitten mitään varsinaista tarinaa sen ympärille. Siksi en olekaan ideoitani toteuttanut. The Open Housen tekijät toteuttivat. En suosittele.

Back to Basics 2018, la-su

Viimeisenä rutistuksena Night Visions Back to Basics -tapahtumassa oli lauantain ja sunnuntain välinen leffayö, joka vietettiin tälläkin kertaa Helsingin Andorrassa/Dubrovnikissä. Tosin omalta osaltani ainoastaan Andorran puolella, sillä kaikki katsomani elokuvat osuivat (onneksi) siihen saliin. Jaksoin tälläkin kertaa istua yhteensä viisi elokuvaa, iltayhdeksästä aamuseitsemään asti. Hauskaa oli ja mielenkiintoisia juttuja pääsi näkemään tälläkin kertaa.

Squirm (1976)

Fly Creekin pikkukylään iskee iso myräkkä, joka katkoo voimalinjoja saaden ne iskeytymään maahan. Märkä maa saa aikaan suuren sähköiskun, jonka seurauksena maan sisässä asustelevat madot muuttuvatkin ihmislihaa himoitseviksi pedoiksi. Madot pysyvät päivällä piilossa, mutta pimeän saapuessa ne hyökkäävät kyläläisten kimppuun, eikä kukaan ole niiltä turvassa!

Squirm oli hyvin viihdyttävä elokuva ja Night Visions -festarit oli juuri oikea paikka katsella sitä. Näytöksessä oli vieläpä paikalla ohjaaja Jeff Lieberman (joka muuten istui vaimonsa kanssa myös edellisen päivän The Room -näytöksessä ihan lähistölläni!), jolta löytyi mielenkiintoisia tarinoita Squirmin tekemisestä. Näissä vanhojen B-kauhuleffojen näytöksissä aina pääsee kuulemaan, etteivät niiden tekijät silloin aikoinaan olisivat ikinä voineet kuvitella olevansa tarinoimassa niistä vuosikymmeniä myöhemmin maailman toisella puolen. Pidin Squirmista erittäin paljon; se oli hauska elokuva, muttei kuitenkaan mikään vitsi. Vaikka ajatuksena tappajamadot tuntuu aika huvittavalta, mutta tässä ne onnistuivat olemaan aika uhkaavia ja pelottavia! Tunnelma elokuvassa oli onnistuneen jännittävä ja siinä oli myös hyvin näyttävät erikoistehosteet.  Suosittelen! Traileri

______________________

Truth or Dare (2018)

Joukko nuoria on juhlimassa koulun päättymistä Meksikossa ja he kokoontuvat vanhaan hylättyyn rakennukseen pelaamaan Totuus vai tehtävä -peliä. Hauskanpito alkaa pelin johdattelemina suudelmina ja hihityttävine paljastuksineen, mutta pian pelin todellinen luonne alkaa paljastua. Peliä hallitseekin jokin pahuus, jonka vuoksi annettu tehtävä on aina suoritettava, eikä vastauksissa saa valehdella, mikäli haluat selvitä hengissä! Kaiken lisäksi peli ei tunnu loppuvan koskaan, vaan tehtäviä ja kysymyksiä saattaa esittää kuka tahansa, milloin ja missä vain.

Tiesin mitä olin menossa katsomaan: uutta teinikauhuleffaa, joka saattaa olla ihan viihdyttävä ja katsottava, tai sitten (hyvin todennäköisesti) se voi olla myös todella huono. Ja huonohan se oli. Onneksi se ei kuitenkaan ollut ihan sietämätön, kyllä sen pystyi katsomaan loppuun saakka, vaikka usein sen aikana tunsin esimerkiksi myötähäpeää. Pahiten siinä kuitenkin tökki se, ettei siinä oikein ollut mitään uutta ja ihan oikeasti välillä tuli tunne, että olen nähnyt sen aiemminkin, vaikka se ei mahdollista olekaan. Niin ja se ilme, joka näille tyypeille riivattuna tuli, oli ihan kuin uuden It-elokuvan Pennywisen ilme! Välillä Truth or Daressa onnistui kuitenkin olemaan ihan ahdistava ja pelottavakin tunnelma, mutta se oli hyvin hetkellistä. Ei tätä elokuvaa vaan voi suositella edes teinikauhujen faneille. Traileri

______________________

Scream and Scream Again (1970)

Mies pökertyy kesken lenkin ja herää myöhemmin sairaalassa ilman jalkoja. Samaan aikaan toisaalla matkoilta palaava vakooja joutuu vaaralliseen kuulustelutilanteeseen. Kolmannessa paikassa poliisi taas yrittää epätoivoisesti saada kiinni nuoria naisia tappavaa sarjamurhaajaa. Miten nämä tarinat liittyvät toisiinsa?

Ajattelin etukäteen, että tämä Huuto yössä tulisi olemaan yön paras pätkä ja odotin sitä paljon, tähdittäähän elokuvaa sentään Vincent Price, Christopher Lee sekä Peter Cushing! Valitettavasti kuitenkin totuus on se, että olin näytöksessä hyvin tylsistynyt, enkä jaksanut keskittyä kunnolla. (Kello oli tässä vaiheessa noin kaksi yöllä, joten silläkin saattaa olla vaikutusta.) Nyt liki viisi kuukautta katselun jälkeen en muista siitä enää yhtään mitään, joten arvostelua ei nyt ole. Todettakoon vain, että kovin suurta vaikutusta se ei minuun tehnyt. Traileri

______________________

Incident in a Ghostland (2018)

Äiti muuttaa kahden teini-ikäisen tyttärensä Bethin ja Veran kanssa suureen perinnöksi saatuun taloon. Välittömästi taloon tunkeutuu kaksi mielipuolta ja on suorastaan ihme, että perhe selviää tapauksesta hengissä. Vuosia myöhemmin äiti ja aikuiseksi kasvanut Vera asuvat yhä samassa talossa, eikä Vera ole selvinnyt traumoista ja oireilee voimakkaasti yhä. Beth palaa vierailemaan nuoruudenkotiinsa ja saa huomata, ettei painajainen ole hänen omaltakaan kohdalta vielä ohi. 

Tämä Incident in a Ghostland oli ehdottomasti suosikkini yön elokuvista. Sen tunnelma oli erittäin vaikuttava ja ahdistava. Sitä teki pahaa katsoa, mutta sitä enemmän sitä vain halusi nähdä lisää. Kauhu oli todellista, eikä elokuvasta puuttunut yllättäviä käänteitä. Hirveästi tämän tarinasta tai tapahtumista ei voikaan kertoa, jottei spoilaa mitään. Tarina kuitenkin toimi erittäin hyvin ja kaikki näyttelijät olivat myöskin erinomaisia. Leffassa oli joitakin vatsaavääntävän inhottavia kohtauksia, mutta eniten se oli kuitenkin tyylikästä psykologista kauhua. Elokuva jäi myös vahvasti pyörimään mieleeni ja huomasin seuraavanakin päivänä palaavani ajatuksissani tähän. Pidin siis Incident in a Ghostlandista valtavasti, enkä näemmä meinaa keksiä tarpeeksi hehkuttavia sanoja tälle. Suosittelen suuresti! Traileri

______________________


Mom and Dad (2017)

Jotakin merkillistä tapahtuu ja tv-vastaanottimien kautta leviää jokin signaali, joka sekoittaa kaikkien aikuisten mielen niin, että kaikki haluavat yhtäkkiä tappaa omat lapsensa! Vanhemmat jonottavat murhanhimoisina koulujen ulkopuolella odottaen lastensa koulupäivän päättyvän - jotta voivat päättää näiden päivät kokonaan.

Nicolas Cage raivoamassa moottorisaha kädessään, tarvitseeko muuta enää sanoa? Mom and Dad oli ehdottoman viihdyttävä elokuva, joka upposi ainakin tähän yleisöön. Leffassa oli kekseliäästi hyödynnetty tuota ideaa, että murhanhimo todella kohdistui vain omia lapsia kohtaan. Oli synnytysosastolle suuntaava viimeisillään raskaana oleva nainen, jolle ei kannattanutkaan antaa omaa lasta syliin. Sitten oli (Cagen) perheen koti, jonne tuli vielä vierailemaan myös isovanhemmat. Siinähän sitten pyörittiin pöydän ympärillä kissa ja hiiri -piirileikkiä hyvän aikaa. Väkivalta oli tässä myöskin aika kekseliästä ja kammottavaakin, mutta siltikin tämä leffa oli kyllä pitkälti hauskanpitoa. Mom and Dad ei toki ole mikään hienoin tai nerokkain kauhupätkä, mutta sen viihdyttävyyttä ei vain voi kieltää. Toimii ainakin yönäytöksissä! Traileri


***
P.S. Saatan luopua tästä tavastani esitellä kaikki leffayön katsotut yhdessä postauksessa, koska a) tämä on vaivalloista ja b) yleisö on toivonut sitä. Katsotaan nyt kykenenkö muutosvastaisuudeltani siihen.

Back to Basics 2018, perjantai

Keväisen Night Visions -festareiden perjantaipäivä sujui iloisissa tunnelmissa jopa kahden Tommy Wiseau -elokuvan parissa. Ensimmäisenä tuli viskottua muovilusikoita ihmisten niskaan, eli jälleen tuijotettiin valkokankaalta The Room (2003). Siitä nyt olen jauhanut niin monesti jo blogissa, joten katselkaa vaikka festaritunnelmia muutaman vuoden takaa täältä. Hauskaa ja villiä menoa oli tälläkin kertaa. Toisena elokuvana oli kuitenkin aika tuoretta tavaraa, nimittäin Best F(r)iends: Volume 1 (2017)!

Justin MacGregorin ohjaamassa ja Greg Sesteron käsikirjoittamassa Best F(r)iendsissä nähdään Tommy Wiseaun ja Sesteron ensimmäinen yhteinen elokuva sitten The Roomin. Jon Kortina (Sestero) on ajatunut rahattomaksi kulkuriksi Los Angelesin syrjäkujille. Mies kohtaa erikoisen hautausurakoitsija Harvey Lewisin (Wiseau), joka päättää ottaa Jonin apulaisekseen. Miehet ystävystyvät ja pikkuhiljaa ajautuvat yhdessä hämärähommiin suurien rahojen toivossa. Pian kuitenkin ystävyys joutuu koetukselle, kun mukaan astuvat valheet ja juonittelut toisen selän takana.

Best F(r)iendsistä on aika vaikea kirjoittaa mitään kunnollista arvostelua. Elokuvan katsominen vaatii ehdottomasti sen, että tuntee The Roomin ja elokuvan suurin vetovoima onkin Tommy Wiseau. Vaikka elokuvassa onkin jonkun muun tekemä käsikirjoitus, niin kyllähän siinä sai koko ajan jännittää, että mitähän se Wiseau tekee ja sanoo seuraavaksi. Toki käsikirjoittaja onkin Greg Sestero, joka tuntee Wiseaun varsin hyvin. Elokuvassa myös kuului The Roomista tuttuja vuorosanoja ja onhan Best F(r)iendsin kohdeyleisö aika helppoa päätelläkin. Night Visionsin keräämä täysi teatterisali oli sitä parhaimmillaan, välihuuteluja sekä -aplodeja riitti. Elokuvassa oli paljon outoilua (mitä muutakaan voi odottaa) ja erikoisia käänteitä, mikä oli suurimmaksi osaksi hyvä asia. Tämä kuitenkin oli vasta ensimmäinen osa, joten paljon jäi vielä avoimeksi. Arvostelu olisikin varmaan helpompi kirjoittaa vasta kakkosen jälkeen, koska sitten vasta näkee millaiseen loppuratkaisuun on päädytty ja miten paljon kaikkea on päätetty avata. Tuo Volume 2 pitäisi ilmestyä ensi vuoden alkupuolella ja tämä ensimmäinen osa julkaistaan digitaalisena (+ on demand) 25.9.2018. Suosittelen katsomaan, mikäli Wiseau ja The Room jaksavat viihdyttää!

Maximum Halloween 3017, la-su

Night Visions -leffafestarit päättyivät totuttuun tapaan jälleen koko yön istuntoon elokuvateatterissa. Teatterina oli tälläkin kertaa Kinopalatsi, joka toimii kyllä varsin mukavasti tähän tarkoitukseen. Itse osallistuin tälläkin kertaa vain osittain yönäytöksiin, sillä halusin käydä katsomassa yhden leffan jo ennen sitä ja aavistin, että en (enää) vain kykene istumaan 18 tuntia putkeen leffassa, vaikka kuinka kovia leffoja ja meininki olisikin. Reilut 12 tuntia sai siis riittää ja nämä tapittelin läpi:

Class of 1984 (1982)

Andrew Norris aloittaa uutena musiikinopettajana rähjäisessä koulussa. Pian tämä saakin huomata, että koulussa opettaminen on mahdotonta, sillä koulua näyttää pyörittävän oppilaista koostuva huligaanijoukko. Muut opettajat ja jopa rehtori on polvillaan huligaanien edessä, mutta Norris ei anna periksi ja yrittää saada otetta oppilaistaan. Se ei kuitenkaan ole helppoa, sillä tämä huumebisnestä pyörittävä jengi jättää myös ruumiita jälkeensä. 

Näin tämän Luokka 1984 -leffan ensimmäistä kertaa vasta pari vuotta sitten, mutta pidin siitä välittömästi ja nyt kun tarjoutui mahdollisuus nähdä se valkokankaalta, niin olihan se hyödynnettävä. Paikalla näytöksessä oli myöskin ohjaaja Mark L. Lester, jonka leffoja oli festareilla enemmänkin näytillä (kuten Commando). Tässä leffassa on hyvä meininki. Pakko ensinnäkin tykätä ihan vain siitä, että siinä on tapahtumapaikkana 80-luvun koulumaailma ja pääsee näkemään vähän punkkarikasarinuorten tyyliä. Leffassa on myöskin ihan koko ajan meno päällä, siinä ei ole yhtään tylsää hetkeä ja taustalla soi mitä mainiommat musiikit. Väkivaltaa myös riittää ja loppua kohden melkoisen julmaakin sellaista. Vaikka leffa meneekin tietyllä tapaa melkoisen överiksi, niin onhan tuollainen välinpitämätön asenne koulua ja opettajia kohtaan tuttua omiltakin yläasteajoilta, nuoret osaa olla julmia. Class of 1984:ssa ne olivatkin erityisen julmia, mutta kun opettaja pistääkin kunnolla vastaan, on hyvä viihde taattu! Traileri
_____________


Sequence Break (2017) 

Kolikkopelikorjaamolla työskentelevä Oz ei välitä nykyajasta, vaan fiksailee innoissaan vanhoja pelikoneita niistä lumoutuneena. Oz alkaakin korjata hyvin omituista peliä, joka sekoittaa pelimaailman ja todellisuuden. Hallusinaatiot tuntuvat kuitenkin hyvin todellisilta ja sen vuoksi Ozin luonnekin alkaa muuttua. Mies on hiljattain tutustunut baarissa Tessiin, jonka kanssa tämä yrittää tapailla, mutta tästä tulee hankalaa pelin viedessä mennessään.

Valitsin tämän Sequence Breakin katsottavaksi suurimmaksi osaksi sen vuoksi, että siinä oli mukana samoja tyyppejä kuin viime vuonna näytetyssä mahtavassa Beyond the Gatesissa (arvostelu täällä). Muutenkin idea kuulosti hyvältä: vanhoja kolikkopelejä, syntikkamusiikkia ja jänniä erikoistehosteita. Niitä tässä onneksi riittikin! Leffan idea oli myöskin mielenkiintoinen, mutta yksi asia tässä vain häiritsi. Tajusin mielestäni ihan liian aikaisessa vaiheessa sen loppuratkaisun! En tiedä oliko tarkoituksena hoksatakin se jo varhaisessa vaiheessa elokuvaa, mutta itse olisin halunnut yllättyä lopussa enemmän ja sen vuoksi välillä vähän jopa tylsistytti. Mutta olihan tämä nyt visuaalisesti ja musiikillisesti todella upea elokuva ja vaikka tuon loppuratkaisunkin "tiesi", niin kiinnosti nähdä kaikki mitä siinä välissä tapahtui. Tässäkin näytöksessä oli muuten ohjaaja Graham Skipper paikalla. Traileri
_____________


Brawl in Cell Block 99 (2017) 

Bradley elää onnellisesti yhdessä raskaana olevan vaimonsa kanssa kaikilla mukavuuksilla suuressa talossa, jota tämä rahoittaa harkitusti hämärähommilla. Suurempi keikka menee kuitenkin pahasti pieleen ja mies joutuu vankilaan. Tällä välin Bradleyn vaimo kaapataan ja tämän vapauttaakseen miehen tulee tappaa vankilan rankimmalla osastolla oleva vanki. Bradley on valmis tekemään mitä tahansa perheensä puolesta ja järjestää itsensä tuonne samaiselle osastolle keinoja kaihtamatta.

Brawl in Cell Block 99 valikoitui katsottavakseni oikeastaan vain sen vuoksi, että muut vaihtoehdot kiinnostivat vielä vähemmän. Odotukseni tämän suhteen olivat siis hyvin alhaalla ja ehkä juuri sen vuoksi tästä tulikin tämän vuoden festareiden yllättäjä omalla kohdallani. Pidin tästä leffasta nimittäin melkoisen paljon! Siinä oli sellaista kylmänviileää raakuutta, Bradleyta ei kiinnostanut mikään muu kuin se, että saa perheensä pelastettua. Ihan sama mitä pitää tehdä muille (syyttömillekin) ihmisille tai mihin ongelmiin mies itse joutuu. Leffa oli siis erittäin raaka ja siinä roiskuivat veret sekä irtonaiset ruumiinosat. Myöskin äänitehosteilla tuotiin varsin selvästi esille se kuinka monta luuta nyt napsahtikaan kerralla poikki. Olin itse myös hieman yllättynyt Vince Vaughnin hienosta ja uskottavasta roolisuoristuksesta, sillä olen nähnyt tältä vain (huonoja) komediarooleja. Brawl in Cell Block 99 toimi erinomaisesti kaikin puolin, se eteni rauhallisesti kohti määränpäätään ja oli samalla hyvin väkivaltainen sekä jännittävä. Mieleeni tulee myös sana tyylikäs, vaikka se sijoittuukin rosoisiin vankiloihin ja raakuuksia ei säästelty. Traileri
_____________


Street Trash (1987) 

New Yorkin hämäräkujilla työskentelevä kauppias onnistuu löytämään kellarista laatikollisen vuosikymmeniä vanhaa viinaa. Mies laittaa pullot pilkkahintaan myyntiin ja paikalliset kaduilla asuvat pummit käyvät hakemassa niitä yksi toisensa jälkeen. Pullojen sisältö vain onkin oikeasti jonkinlaista ydinjätettä ja juoman nauttineet henkilöt räjähtävät levittäen iloisen kirjavia sisuskalujaan ympäri kujia.

Street Trash oli yön elokuvista eniten odottamani, sillä se on kasarikauhukomediaa, jota en ollut edes aiemmin nähnyt. Ja olihan se odottamisen arvoinen, kunnon kasarimeininkiä mitä hienoimmilla erikoistehosteilla varustettuna. Juonellisesti se nyt ei ole kovin kummoinen, mutta olihan se nyt siistiä päästä näkemään kun tyypit muuttuivat viinahörppynsä otettuaan värikkääksi mömmöksi.  Ällöilyä ja goreilua siis riittää, mutta myös huumoripuolta oli reilusti mukana - nimenomaan aika mustaa sellaista. Näyttelijät tässä olivat myös aika tasottomia, mutta se vain kuului asiaan. Itseasiassa Street Trashista tuli vähän Troma-elokuvat mieleen, vaikka tämä ei niihin liitykään millään tapaa. Viihdyttävä kauhukomedia mahtavilla käsintehdyillä erikoistehosteilla. Traileri

_____________

American Satan (2017) 

Nuori toiveikas bändi muuttaa Hollywoodiin haaveillen supertähteydestä. Se ei kuitenkaan ole helppoa, sillä kilpailu on kovaa ja keikat täytyy saada itse myytyä täyteen. Erikoinen muukalainen tarjoaa kuitenkin bändille apuaan todella nopeaan suosioon. Ilmaista se ei kuitenkaan ole, sillä bändin on siirryttävä pimeälle puolelle ja noudatettava muukalaisen antamia moraalittomia käskyjä. 

Olihan se tämä American Satan valittava katsottavaksi, kun se kertoo aloittelevasta bändistä Hollywoodissa ja heti ensimetreillä pääsikin ihastelemaan esimerkiksi Whisky a Go Go:ta keikkapaikkana. Leffa olikin ihan kiva yhdistelmä rock-elämää (loppumattomia huumehöyryisiä bileitä bändäreitä pyöritellen) sekä sitten tuota kauhupuolta. Onhan tuollaista rokkibändien elämäntyyliä yhdisteltykin paholaisen kanssa leikkimiseen jo kautta aikojen! Leffassa oli ihan asialliset musiikit ja oli se myös paikoin viihdyttävä. Pakko silti kuitenkin sanoa, että American Satan ei ollut suosikkini. Siinä ei oikein ollut mitään uutta ja ihmeellistä, olisin ehkä toivonut siinä olevan enemmän tuota pimeän puolen kanssa leikittelyä. Toisaalta sanoisin, että tämä oli tällainen kerran katsottava elokuva, mutta toisaalta taas haluaisin antaa sille myös uuden mahdollisuuden. Kenties muuhun kellonaikaan kuin aamuviideltä. Traileri

Maximum Halloween 3017, perjantai

Perjantaina kävin katsomassa Night Visionsissa Mark L. Lesterin ohjaaman elokuvan Commando (1985). Näytöksessä oli paikalla myös ohjaaja itse, joka vastaili kysymyksiin ja jakoi nimmareita leffan päätyttyä. Seuranani oli kolme todellista Commando-fania ja itsehän en ollut koskaan aiemmin nähnyt koko leffaa! Olin tosiaan monta vuotta elämästäni sitä mieltä, että en pidä toimintaleffoista, vaikka en koskaan ollut antanut niille mahdollisuutta. Nykyään tulee niitäkin katsottua (ja toki myös pidän monista), mutta kun oli ensimmäiset parikymmentä vuotta elämästään lähes kokonaan katsomatta toimintaleffoja, niin on niistä yhä jokunen näkemättä...

Erikoisjoukkojen upseeri John Matrix (Arnold Schwarzenegger) on jättänyt vaarallisen työnsä ja elää nyt rauhallista perhe-elämää tyttärensä Jennyn (Alyssa Milano) kanssa. Vanhat työkuviot kuitenkin palaavat tämän luokse, kun kostonhimoiset palkkasotilaat kaappavat tyttären Johnin silmien edestä ja tuuppaavat miehen lentokoneeseen suorittamaan antamaansa tehtävää. John onnistuu kuitenkin pakenemaan ja lähtee etsimään miehiä, joilla Jenny on panttivankina. Avukseen John saa lentoemäntä Cindyn (Rae Dawn Chong), jonka avulla he löytävätkin oikean paikan. John varustautuu päästä varpaisiin järeisiin aseisiin, kaivaa muskelinsa esiin ja astelee itsevarmasti kohti taistoa.

Leffan päätyttyä kolme päätä kääntyi katsomaan minua kysyvänä: "No?". Vastaukseni tuolloin ja yhä on, että olihan se kova. Osansa teki toki nuo melkoiset olosuhteet, joissa pääsin katsomaan Commandoa ensimmäistä kerta. Ensinnäkin se yleisö oli täynnä faneja ja aplodit sekä hurraahuudot raikuivat koko leffan ajan. Myöskin Arskan repliikkejä lausuttiin yhteen ääneen siihen malliin, että en saanut selvää, että mitä siinä oikeasti edes sanottiin. Let off some steam, Bennett. Toisekseen näytöksen jälkeen oli tosiaan Q&A-tilaisuus ohjaaja Mark L. Lesterin kanssa. Kysymykset olivat vähemmän yllättävästi hyvin pitkälti Schwarzeneggeriin liittyviä ja kyllähän se Lester jaksoi tarinoidakin. Itse Commandosta todettakoon se, että monien muiden aikuisiällä näkemieni toimintaleffojen tapaan tämäkin oli paljon muuta kuin sitä silmitöntä ja kasvotonta räiskintää. Siinä oli myös hyvää seikkailuhenkeä ja jännitystä, mutta leffan suurin taika taitaa kuitenkin olla Arskan persoona. Mies pääsi tässä näyttämään ilmeisesti aika ensimmäisiä kertoja komediallista puoltakin ja laukoo monia hyviä reploja. Ja onhan ihan se varsinainen toimintapuolikin tässä varsin viihdyttävää, varsinkin kun Arska lahtasi vihollisia sarjatulituksella ja vastustajat vain ampuivat huteja sinne tänne. Pidin siis Commandoa oikein viihdyttävänä toimintaelokuvana, joka toimi erittäin hyvin näin valkokankaalta katseltuna loppuunmyydyssä leffasalissa.

I can come in anytime I want. And I can get you, anytime I want.

Neljäntenä vuorossa on uudehko kauhuleffa Hush (2016). Kauhukirjailija Maddie (Kate Siegel) on ollut 13-vuotiaasta lähtien sekä kuuro että mykkä ja tämä asuu yksin suuressa talossa metsän keskellä. Eräänä iltana iltana tämä saakin läppärilleen omasta puhelimestaan lähetettyjä valokuvia, jotka on otettu hänestä juuri sillä hetkellä. Naamioitunut mies (John Gallagher Jr.) vaanii naista ase kainalossaan, mutta onnekseen Maddie on saanut miehen suljettua talon ulkopuolelle. Välissä on kuitenkin vain muutama kerros lasia ja mies ei aio luovuttaa. 

Katselin tämän Hushin yksin kotona pimeällä, joten olosuhteet tällaiselle leffalle oli ainakin varsin kohdallaan! Leffan asetelma oli myös herkullinen, toki näitä nainen yksin kotona ja murhaaja vaanii ulkona -elokuvia on olemassa pilvin pimein, mutta tähän toi vielä lisämausteensa tuo puoli, että uhri oli täysin kuuro. Ja tätä puolta myös hyödynnettiin taidokkaasti. Maddie ei tietenkään ikinä pystynyt kuulemaan missä päin murhaaja kulki, eikä sen paremmin myöskään tiennyt kuinka kovaa meteliä itse piti kulkiessaan. Siinä vaiheessa kun nainen ei vielä tiennyt, että joku vaanii tätä, hyödynnettiin myös hyvin tilanteita, joissa mies pällisteli vain muutaman metrin päässä tai vaikka hakkasi nyrkeillä ikkunalasia. Itseasiassa olisin toivonut, että tätä tietämättömyyden vaihetta olisi jatkettu vielä pidempäänkin. Aina välillä katsoja myös asetettiin Maddien saappaisiin ja pääsi seuraamaan tilannetta itsekin ilman ääniä. Tosin silloin kuitenkin katsoja näki mitä tapahtui tietämättömän Maddien selän takana ja teki mieli (turhaan) huutaa televisiolle, että käänny nyt ympäri! Maddien hahmo oli lisäksi hyvin pidettävä ja katsojana ihan oikeasti toivoi, että tätä jotenkin onnistuisi selviytymään tilanteesta. Minulle tuli tästä muuten mieleen sisilialainen elokuva Salvo (arvostelu täällä), jossa oli hieman samaa asetelmaa sillä poikkeuksella, että siinä vainottu nainen oli sokea ja oli tilanteen tasalla vain äänien avulla. Hush oli siis mielestäni varsin onnistunut kauhuleffa, sen tunnelma oli hyvin jännittävä ja vaikka sen juoni tietyllä tapaa kulkee tuttuja reittejä, se pitää myös mielenkiinnon yllä loppuun asti. 

Back to Basics 2017

Tämän vuoden kevään Night Visions -festarit olivat pari viikkoa sitten. Olin ulkomailla suurimman osan viikosta, joten osallistumiseni rajoittui vain yömaratoniin muutaman leffan verran. Yömaraton oli viime vuoden tapaan Andorrassa ja Dubrovnikissa. Andorra on ihan kiva pikkusali, mutta tuohon Dubrovnik-saliin olen selvästi ihan liian vanha ja raihnainen. Kyllä useamman leffan katsominen putkeen vaatii edes vähän pehmustetta penkkiin. Toivottavasti siis festarit palaisivat ensi vuonna takaisin Engeliin (jonka pitäisikin avata ovensa nyt kesällä)! No mutta valitukset sikseen, kivaahan leffayössä taas oli ja katsomani elokuvat olivat ihan viihdyttäviä. 

Dead & Buried (1981)

Sheriffi Dan asuu Potter's Bluff -nimisessä idyllisessä pikkukaupungissa opettajavaimonsa kanssa. Kaupunkiin eksyville satunnaisille kävijöille tuppaa vaan käymään vähän köpelösti, kun nämä yksi toisensa jälkeen murhataan julmasti. Dan yrittää selvittää tapauksia, mutta vaikuttaa siltä, että tämän vanhat tutut Potter's Bluffin normaaleilta vaikuttavat asukkaat ovat sotkeutuneet niihin. Myös Danin herttainen vaimo on alkanut vaikuttaa omituiselta paasatessaan oppilailleen okkultismista. 

Tämä Dead & Buried päätyi aikoinaan Video Nasties -listalle ja sen esittäminen kiellettiin myös Suomessa. Nyt elokuva tosiaan päästiin näkemään valkokankaalla ja vieläpä niin, että ohjaaja Gary Sherman oli näytöksessä paikalla! Mieheltä olisi riittänyt vaikka kuinka tarinaa ja harmillisesti festariaikataulusta johtuen Q&A jäi todella lyheksi. Ehdittiin kuitenkin kuulla sen verran, että Wes Craven on bongannut juuri tästä elokuvasta sivuosassa olleen Robert Englundin Freddy Kruegeriksi! Lisäksi ohjaaja ylisti Stan Winstonin leffaan toteuttamia erikoistehosteita. Eikä suotta, sillä ne olivat todella näyttävän raakoja ja hienoja. Koko leffa oli itseasiassa mielestäni aika erinomainen, hämärä pikkukaupunki hämärine asukkaineen toimi hyvin. Tarina myös kulki sujuvasti, se oli koko ajan mielenkiintoinen ja sopivan jännittävä. Tämä pitää hankkia omaksikin. Traileri

_____________


Die Hölle (2017)

Wienissä asuva turkkilainen Özge näkee asuntonsa ikkunasta raa'an murhan ja naisen epäonneksi murhaaja huomaa tämän silminnäkijän. Özge puolestaan ei erota kunnolla murhaajan kasvoja ja toivoo saavansa poliiseilta suojelusta, mutta turhaan. Nainen hakee apua kaikilta tutuiltaan, mutta sitä ei ole tarjolla. Özgen on siis pakko itse pitää puolensa ja ottaa käyttöön potkynyrkkeilyharrastuksestaan saadut opit. Tiedossa on jo, että kyseessä on sarjamurhaaja, joka tekee rituaalimurhia - ja joka on nyt Özgen perässä. Lopulta kuitenkin poliisi nimeltään Steiner ryhtyy auttamaan naista. 

Die Höllen on ohjannut Oscar-voittaja Stefan Ruzowitzky, joka oli myös festareilla käymässä, mutta valitettavasti ei päässyt tähän näytökseen paikalle. Tämä leffa jätti vähän ristiriitaiset tuntemukset. Se oli kyllä mielenkiintoista seurattavaa ja sen päätyttyä olin sitä mieltä, että se oli ihan hyvä. Özge on voimakas naishahmo ja Steiner oli onnistuneen koominen poliisihahmo laukomassa I'm too old for this shit -tasoisia heittoja. Leffassa oli myös ihan näyttäviä veriroiskutteluja ja paikoin siinä oli aika kuumottavan jänniä hetkiä. Mutta. Jotenkin tämä kuitenkin jäi sellaiseksi tv-elokuvatasoiseksi pätkäksi, josta itseasiassa syytän juuri tuota Steinerin hahmoa ja sen tuomaa huumoria. Die Hölle ei mielestäni olisi kaivannut tätä huumoripuolta ja ilman sitä olisin varmastikin tykännyt leffasta huomattavasti enemmän, mutta kyllä sen kertalleen katsoi. Traileri

_____________


Incarnate (2016)

Pyörätuolissa oleva tohtori Seth Ember kutsutaan apuun, kun nuoren Cameronin valtaa riivaajahenki. Ember ei usko manaajapappien touhuihin, vaan tämän metodi on sukeltaa riivattujen unimaailmaan ja sitä kautta päästä eroon hengistä. Cameronin uniin sukeltaessa Ember kohtaakin omia menneisyyden haamujaan. 

Night Visionsin ohjelmavihkosessa tämän sanottiin olevan sekoitus Manaajaa sekä Inceptionia ja se olikin aika osuva kuvaus. Siinä oli sitä perinteistä manausmeininkiä ja lisämausteena unissa seikkailua. Ajatuksena tämä olikin oikein kiehtova, mutta valitettavasti unimaailma ei yksistään riittänyt pelastamaan tätä hyvin keskinkertaista manauselokuvaa. Se tuntui niin monesti tehdyltä ja nähdyltä, eikä siinä oikein ollut hyvää tunnelmaakaan. Tuo riivattu pikkupoika ei edes ollut missään vaiheessa pelottava tai uhkaava, vaikka se kai olisi ollut tarkoitus. Unimaailmassa pörrätessä leffan tunnelma oli ihan hetkellisesti hieman jännittävä, mutta sitten palattiin taas siihen tasaisuuteen. Incarnate oli siis ihan kiinnostava, mutta jokseenkin mauton ja tulee unohtumaan nopeasti. Se kuitenkin näyttää tulleen ihan teatterilevitykseen, itseasiassa se on ensi-illassa juuri tänä viikonloppuna. Traileri

_____________


La noche del virgen (2016)

Nico yrittää epätoivoisesti löytää uudenvuodenjuhlista naisseuraa, jotta pääsisi eroon neitsyydestään. Naiset torjuvat tämän yksi toisensa jälkeen, kunnes vanhempi nainen Medea osoittaa kiinnostuksensa. Nico lähtee naisen matkaan tämän kotiin, jossa paljastuukin Medeasta hieman erikoisempi puoli. On omituisia patsaita, torakoita ympäriinsä ja astioita täynnä verta. Kaiken lisäksi Medean raivopäinen poikaystävä ilmestyy hakkaamaan ulko-ovea kesken kaiken. 

Night of the Virginin leffasaliin jonotellessa koko porukalle jaettiin naamarit ja kondomit, jotka saivat hieman mietteliääksi. Mihin ihmeeseen sitä nyt joutuu? Lopulta kummallekaan ei tullut näytöksessä käyttöä, vaikka leffan ohjaaja Roberto San Sebastián ja tuottaja Kevin Iglesias paikalla olivatkin! Jo ennen leffaa minua arvelutti sen kesto, sillä tämän tyyppiselle leffalle yli pari tuntia tuntuu ajatuksena liian pitkältä. Ja pitkähän se oli, juuri sen puolituntisen verran liian pitkä ja sai paikoitellen tylsistymään. Menoa ja meininkiä siinä kyllä riitti, mutta tuntui, että samoja kohtia toisteltiin uudestaan ja uudestaan. Itseasiassa tekijöiltä kysyttiinkin Q&A:ssa siitä kuinka paljon materiaalia jäi leikkauspöydälle - ja arvatenkin vastaus oli, että kaikki käytettiin. Toinen kyselytunnin kysymys koski sitä, että onko katsojat koskaan oksentaneet tämän leffan aikana. Ja se kysymys olikin aika paikallaan, leffa oli hyvin ällöttävä kaikkine eritteineen. Shokeerata saa, mutta tuntui siltä, että se meni jo vähän överiksi, varsinkin kun ne ällökohtauksetkin olivat niin venytetyn pitkiä. Kieltämättä leffa oli kuitenkin mielenkiintoinen, kyllähän se kiinnosti nähdä mikä sen lopputulema on! Traileri

We do not have to do this if you're not into it.

Teenage Cocktail (2016) kertoo teini-ikäisistä ystävyksistä Anniesta (Nichole Bloom) ja Julesista (Fabianne Therese), jotka haaveilevat karkaavansa pienestä kotikaupungistaan asumaan New Yorkiin. Ennen karkumatkaa on kuitenkin kerättävä rahaa ja he alkavat kuvata itsestään pikkutuhmia videoita naamioituneena nettiin. Rahaa alkaa virrata mukavasti, mutta pian tytöille tuleekin kiire päästä vaihtamaan maisemaa ja rahaa on saatava isompi summa nopeasti kasaan. Annie ja Jules pistävät nettiin ilmoituksen, jossa tarjoutuvat jollekin seuraajalle liveseuraksi, eikä aikaakaan kun he jo kolkuttelevat Frankin (Pat Healy) ovella. Kaikki ei kuitenkaan mene ihan suunnitellusti...

En ollut kuullutkaan tästä leffasta, ennen kuin se osui silmiini Netflixin uusimmissa lisäyksissä. Nykyään tulee hyvin (liian) harvoin valittua mitään leffaa katsottavaksi ilman jonkinlaista ennakkokäsitystä siitä, mutta jostain syystä olin välittömästi vakuuttunut, että haluan katsella tämän Teenage Cocktailin. Näitä vastaavanlaisia leffoja, joissa teinityttökaverukset pitää hauskaa, sekoilee, vähän ehkä ihastuukin toisiinsa, sekoilee lisää ja lopulta joutuu ongelmiin, on lukuisia (esim. Thirteen, Fun, Heavenly Creatures...). Ja näitä leffoja yleensä yhdistää myös se, että minä tykkään niistä - huolimatta siitä, että se tarina menee juuri tuolla tutulla kaavalla. Eikä tämä Teenage Cocktail tosiaan tuonut mitään uutta näiden leffojen joukkoon. Se oli sellainen sarjassaan perushyvä leffa, tuttu tarina, jota kerrottiin vähän hypellen aikajanalla sinne tänne. Erityisen hyvää tässä oli nämä oikein pätevät ja uskottavat näyttelijät. Tämän kaltaiset (niin tutulla kaavalla etenevät) leffat oikeastaan vaatiikin juuri hyvät näyttelijät ollakseen mielenkiintoisia. Teenage Cocktail oli siis ihan hyvä, mutta yllätyksetön, teinisekoiluleffa. 

Back to Basics 2016

Kevään Night Visions -tapahtuma Back to Basics huipentui huhtikuun puolivälissä seitsemän elokuvan putkeen. Festarit alkoivat jo keskiviikkona, mutta itse osallistuin tällä kertaa vain tähän yöputkeen. Tarkoituksena olikin viettää koko yö teatterissa, mutta väsymys voitti kymmenen tunnin jälkeen ja saldoksi jäi vain viisi elokuvaa. Tällä kertaa yön elokuvia katseltiin Eerikinkadulla olevissa Andorrassa ja Dubrovnikissa. Aluksi tämä tuntui aika huonolta ajatukselta, mutta eipä tuo lopulta tilana nyt ihan hirveästi Engelistä eronnut, varsinkaan Andorran puoli. Katselin vain yhden elokuvan Dubrovnikissa, jossa kyllä häiritsi se, että istuimina oli vain kovat klaffituolit ja tupakkakopin savut leijalivat ikävästi salin puolella. Mutta kivaa oli jälleen kerran leffayössä!  Tässä lyhyesti näkemistäni elokuvista.

Candyman (1992)

Helen tekee tutkielmaa urbaanilegendoista ja törmää jatkuvasti tarinaan Candymanista. Tarinan jäljet johtavat slummialueelle, jossa paikalliset kertovat lisää Candymaniin liitetyistä kuolemantapauksista. Pian Helen alkaa kietoutua vähän turhankin tiukasti myyttiin kiinni ja ruumiita ilmestyy aina vain lisää.

Vanha tuttu Candyman oli ihan siistiä päästä näkemään valkokankaalta ja viime näkemästä oli muutenkin jo useampi vuosi aikaa. Candyman ei ole koskaan ollut mikään suurin kauhusuosikkini, mutta pidän siitä kyllä. Leffassa on kiva tunnelma, hyvät näyttelijät ja Candymanin hahmo on sopivan pelottava. Olin myöskin tämän ilmestymisen aikaan aika otollisessa iässä, sillä muistan kuinka ala-asteen leirikouluissa haastettiin toinen toisiamme lausumaan Candymanin nimeä peilin edessä! Se oli aika kutkuttavan jännää, vaikka tuskin kukaan meistä oli tuolloin tätä elokuvaa nähnyt. Traileri

_____________

Frankenstein (2015)

Pariskunta Frankensteinit luovat laboratoriossaan keinotekoisen aikuisen miehen. Mies alkaa pian oppimaan ihmisten tavoille ja kiintyy myös voimakkaasti erityisesti tämän luoneeseen naiseen ja pitää tätä äitinään. Kaikki ei kuitenkaan ole mennyt täysin nappiin ja miehen kehoon nousee ikäviä paiseita. Mies pääsee pakoon kadulle ja kohtaa paljon uusia ihmisiä, mutta vaikka tämä kovin yrittää sopeutua elämään siellä, on tällä vaikeuksia pysyä perässä siinä mikä on oikein ja mikä väärin. 

Tämä Frankenstein kertoo tarinan täysin hirviön näkökulmasta, elokuvassa tämä keinotekoinen mies, eli "hirviö" kertoo tarinaansa suorilla lainauksilla Mary Shelleyn kirjasta. Erityisen positiivista tässä elokuvassa olikin juuri se, ettei siinä oltu millään tapaa yritetty lähteä tekemään uudestaan jo tehtyjä elokuvia. Oli mielenkiintoista nähdä hyvinkin nätti poika hirviön roolissa, keinotekoisen Adamin hahmo oli hyvin sympaattinen. Ennen elokuvaa nähtiin ohjaajan lyhyt videotervehdys, jossa tämä varoitteli etukäteen leffan todella raa'asta goreilusta, mutta eipä se nyt oikeastaan kovin kummoista ollut. Olihan siinä raakuuksia, mutta ei mitenkään erityisen paljon - ei siinä määrin että sitä olisi kannattanut mainostaa. Tämä Frankenstein oli joka tapauksessa ihan hyvä elokuva, se piti ihan hyvin otteessaan.  Traileri

_____________

Phantasm (1979)

Nuori Mike näkee yöaikaan hautausmaalla omituisen välikohtauksen, kun hautausurakoitsija nostaa haudasta yksin painavan ruumisarkun autoonsa ja huristelee pois ruumis kyydissään. Mike alkaa tutkia tapausta tarkemmin ja jää kiinni siitä tälle pelottavalle haudankaivajamiehelle Tall Manille. Tall Mall alkaa vainota Mikea ja pian käy selväksi, että tämä ei olekaan ihan tästä maailmasta.

Phantasminkin näkemisestä oli ehtinyt vierähtää muutama vuosi ja olihan se tämäkin hienoa päästä näkemään teatterissa. Elokuvan paras puoli on ehdottomasti sen tunnelma hienoine musiikkeineen, jotka ovat hyvin vaikuttavia. Kerronnaltaan se on hieman sekava ja paikoitellen vähän puuduttavakin, mutta leffan hyvät puolet kuitenkin voittavat. Phantasmin tunnetut lentävät teräksiset piikkipallot ovat aika unohtumattomia ja Tall Man on hyvin hyytävä pahis! Kyseessä oli muuten muistonäytös Tall Mania (kaikissa viidessä Phantasm-elokuvassa) esittäneelle Angus Scrimmille (1926-2016). Hieno kauhuklassikko.  Traileri

_____________

Roar (1981)

Hank asuu Afrikassa lukuisten leijonien ja muiden isojen kissaeläimien ympäröimänä. Mies on täysin tottunut hallitsemaan näitä petoja, eikä tämä pelkää niitä lainkaan. Nyt kuitenkin Hankin perhe saapuu vierailulle ja aikataulusekaannuksien vuoksi  Hank onkin juuri käymässä toisaalla, eikä tämän perhe ole tiennyt miehen lemmikeistä mitään! Perheen kauhuksi näitä petoja alkaakin tulvia ovista ja ikkunoista, eikä pakotietä ole. 

Miksei minulla ole omaa leijonaa?! Siinäpä ajatus, joka leijaili mielessäni koko tämän elokuvan ajan. Varsinaisen juonen sijaan keskityin siis ihastelemaan miten suloisia kissapetoja tässä oli ja miten kiva niitä olisi itsekin päästä halailemaan. Todellisuudessahan tämän elokuvan kuvaaminen on ollut  ihan todellista kauhua. Sitä on tehty 11 vuotta ja jatkuvasti joku kuvausryhmän jäsenistä loukkaantui vakavasti villipetojen ympäröimänä. Elokuvaa olikin jännä katsoa, koska välillä ihan oikeasti pelotti näiden näyttelijöiden puolesta, kun leijonat pääsivät vähän villiintymään. Näyttelijöiden kasvoilta paistanut kauhu oli siis ihan todellista. Juoni tässä jäi vähän ohueksi taustalle ja keskityttiin siihen petojen rynnimiseen. Kiinnostava elokuva kuitenkin! Traileri

_____________

Night Fare (2015) 

Kaverukset kohtaavat pitkästä aikaa Pariisissa ja päättävät juhliakin pitkän kaavan mukaan. He hyppäävät taksiin ja matkaavat omituisen hiljaisen kuskin kyyditseminä määränpäähänsä. Miehet kuitenkin huijaavat kuskia ja juoksevat maksamatta kyydistä. Pian he saavat kuitenkin nähdä miten suuri virhe tämä oli, sillä kuski alkaa piinata ja seurata heitä, eikä rahan tyrkyttäminenkään enää auta.

Night Fare vaikutti ihan kiinnostavalta, sen alkupuoli toi mieleeni jopa elokuvan Drive hienoine autokiihdyttelyineen ja musiikkienkin puolesta. Mutta sitten menin ja nukahdin. Heräsin ja ihmettelin, että kukas tuo on. Nyt skarppina. Aa okei, alkaa taas hahmottua. Sitten taas torkahdin ja heräsinkin mukavasti lopputeksteihin. Joten lopputulema on se, etten nyt ihan hirveästi voi tätä leffaa arvostella... Traileri

I have had it with these motherfucking snakes on this motherfucking plane!

Snakes on a Plane (2006) kertoo nimensä mukaisesti lentokoneesta, johon tuleekin paikkansa varanneiden matkustajien lisäksi yllätysvieraiksi käärmeitä. FBI:n agentti Neville Flynn (Samuel L. Jackson) kuljettaa suojaan vakavan rikoksen todistajaa Seania (Nathan Phillips) matkustajalennolla. Pahikset kuitenkin ovat olleet askeleen edellä ja täyttäneet koneen vaarallisilla käärmeillä, jotka kesken matkan luikertelevat säikyttelemään niin matkustamon kuin ohjaamon väkeä.

Uskomatonta, mutta totta, en ollut nähnyt tätä koskaan aiemmin! Otinkin jonkin aikaa sitten tavoitteekseni löytää sen jostain kirppikseltä mahdollisimman halvalla, jotta vihdoinkin tietäisin mistä kaikki puhuvat (tai ainakin puhuivat joskus silloin melkein kymmenen vuotta sitten). Nyt olenkin astetta sivistyneempi, sillä se tosiaan tuli hankittua alle eurolla ja jo katsottuakin lauantai-illan viihteenä. Ja viihdyttävä se totta tosiaan olikin! Tämän tosin osasin jo aavistaakin nähtyäni näiden vuosien varrella lukuisia kertoja tuon otsikossakin näkyvän lainauksen sisältävän pätkän. Siinä itseasiassa tiivistyy aika hyvin koko elokuvan henki! Snakes on a Plane ei ole vakavasti otettava leffa, eikä sitä sellaiseksi ole tarkoitettukaan. Parasta antia leffassa on juuri Samuel L. Jackson, joka on tässäkin se vanha tuttu badass, joka kiroilee paljon, heittelee one-linereita ja tietysti lopulta pelastaa päivän. Käärmeetkin pistävät parastaan, sillä nämä eivät todellakaan tylsästi kietoudu kaulan ympärille tai iske hampaitaan varpaaseen. Miksipä tehdä niin, kun ihmiskehosta löytyy muitakin jänniä ulokkeita! Ei Snakes on a Plane ole mestariteos, eikä se myöskään ole hauskin elokuva ikinä. Itse asiassa se ei edes mielestäni asetu ihan siihen niin huono, että se on hyvä -raameihinkaan, sillä silloin tämän pitäisi olla huonompi. Siis jotta se olisi hyvä, eh. Mutta Snakes on a Plane on joka tapauksessa viihdyttävä elokuva ja sen seurassa on hauskaa. Se on leffa, joka tarvitsee katsella  hyvällä porukalla popcornikipot sylissä.

In an action film you act in the action. If it's a dramatic film you act in the drama.

Jos joku on sattunut vilkaisemaan katsomieni elokuvien listausta viime aikoina, on se saattanut herättää hieman ihmetystä. Olen nimittäin viimeisen viikon ajan tuijottanut aika erilaisia elokuvia kuin yleensä, sillä suostuin leffaseuraksi Jean-Claude Van Damme -maratoniin! Katsomomme toisella osapuolella oli vähän rankempi putki, sillä tämä tapitti läpi peräti 43 Van Dammen elokuvaa vajaassa viikossa. Itse en sentään ihan siihen kuoppaan hypännyt, vaan katselin vain osan niistä. Melko mittava määrä niitä tuli kuitenkin katsottua siihen nähden, etten vielä jokunen kuukausi sitten tiennyt edes kuka on Van Damme! Tutustuin tähän toimintatähteen vasta tämän vuoden puolella, mutta olin kuitenkin jo keväällä nähnyt ne ilmeisesti tärkeimmät elokuvat, Bloodsportin sekä Timecopin. Ja vaikka pidinkin niistä, niin hieman epäileväisin mielin lähdin mukaan näin mittavaan maratoniin. Mutta helpostihan se meni ja omaksi loppusaldokseni kertyi kokonaiset 21 katsottua JCVD:n elokuvaa ja ne tosiaan olivat ne mitkä nyt sattuivatkaan olemaan aikajärjestyksen vuorossa silloin kun hyppäsin mukaan.

En nyt jaksa kirjoitella kaikista mitään arvosteluja, eikä kaikista mitään sanottavaa olisikaan. Yleisesti ottaen pidin enemmän JCVD:n uran alkupuolen elokuvista, niissä oli kivaa kasari- tai ysärifiilistä ja niissä oli enemmän sitä karatekikkailua. Tuoreemmissa elokuvissa oli liikaa tuliaseita, räiskintää ja silmiä särkevän kammottavaa CGI-verta. Toimintaelokuvat eivät koskaan ole olleet mitään suurimpia suosikkejani, mutta hienoista taisteluista kyllä pidän. Ja mitä vähemmän kättä pidempää mukana taisteluissa, sen parempi. Jaottelin nämä nähdyt nyt kolmeen osaan, hyvä (eli minä pidin), ihan ok ja huono (eli minä en pitänyt). Niin ja myönnettäköön, että en pysynyt ihan kaikkien aikana hereillä...

Hyvä 

Universal Soldier: Day of Reckoning (2012)

JCVD (2008)

Replicant (2001)

Timecop (1994)

Universal Soldier (1992)

Kickboxer (1989)

Bloodsport (1988)

Ihan ok 

Pound of Flesh (2015)

Until Death (2007)

Double Team (1997)

The Quest (1996)

Maximum Risk (1996)

Sudden Death (1995)

Nowhere to Run (1993)

Double Impact (1991)

Death Warrant (1990)

Lionheart (1990)

Cyborg (1989)

Huono 

The Expendables 2 (2012)

Second in Command (2006)

Street Fighter (1994)

En kommentoi, uni voitti

The Shepherd (2008)

The Order (2001)

Noista huono-kategoriaan menneistä voisi mainita sen verran, että ne eivät mahdollisesti edes olleet niin huonoja, ne vain edustivat juuri sellaisia elokuvia, joista en välitä pätkääkään. Expendables 2 oli aika kasvotonta räiskintää, juuri sitä, minkä vuoksi en koskaan ole niin innostunut action-pätkistä, ja näyttihän ne tietokoneella luodut veriroiskeet ihan kamalilta. Second in Command sitten taas sisälsi politiikkaa, sotimista ja taas liikaa räiskintää, ei ollut ollenkaan minun juttu. Street Fighter nyt vaan oli aika surkea ja Van Damme oli siinä huonoimmillaan, tällä oli oikeastaan koko elokuvan ajan vain tyhjä katse.

Hyvissä sitten taas oli aika yllättäjä tuo Universal Soldierin neljäs osa, josta odotukset oli aika pohjamudissa. Mutta siinähän oli oikein hyvää jännitystä, ahdistavaa tunnelmaa ja kauhuleffamaisuutta. Ihan ok -osastoon meni muutama sellainenkin, joita kovin harkitsin laittavan hyviin, mutta johonkin oli vedettävä raja. Esimerkiksi Van Dammen uusimman elokuvan Pound of Fleshin olin pistämässä hyviin leffan alkupuoliskon ajan, mutta sitten se valitettavasti meni vähän huonompaan suuntaan. Alku oli kuitenkin erittäin tyylikäs ja siinä elokuvassa mies teki mielestäni parhaimman roolisuorituksensa!

Että tällaista täällä on katseltu viime aikoina ja kivaahan se oli. Olisi näitä oikeastaan voinut enemmänkin katsella! Niin ja nyt ainakin tiedän mikä mies on Jean-Claude Van Damme.