Jan 27, 2014

They don't want me, they want my death!

The Doors (1991) on Oliver Stonen ohjaama elokuva The Doors -yhtyeestä ja erityisesti sen keulakuvasta Jim Morrisonista (Val Kilmer). Elokuvassa käydään läpi The Doorsin vaiheita aina bändin alkumetreiltä Venice Beachilta lähtien Sunset Stripin klubien kautta koko maailman tuntemaksi bändiksi. Samalla nähdään Jim Morrisonin elämää alkoholin, huumeiden sekä tyttöystävänsä Pamin (Meg Ryan) ja muiden naisten sekoittamana.


The Doors on yksi lempibändeistäni ja tästä elokuvasta onkin vaikea olla pitämättä, sillä siinä soi lähes lakkaamatta Doorsin musiikkia. Tämä elokuva on kuitenkin enemmänkin tarina sen kiehtovasta laulajasta Jim Morrisonista kuin The Doorsin historiasta ja elokuvan olisikin ehkä voitu nimetä hieman toisin. Joka tapauksessa leffa erittäin hienosti toteutettu ihan lähtien siitä, että Val Kilmer on kerrassaan ilmiömäinen Jim Morrisonina. Tämä on saatu melkoisen samannäköiseksi, mutta enemmän vielä se miehen sisäinen muutos Morrisoniksi on lähes pelottavaa katseltavaa! Tämä liikehdinnästä, ilmeistä ja katseesta ei näy Val Kilmer vaan Jim Morrison. Niin ja tosiaan Kilmer ihan itse hoitaa suuren osan elokuvan lauluosuuksista ja edes Doorsin jäsenet eivät ole meinanneet erottaa tämän ääntä Morrisonin aidosta äänestä! Elokuva on myös erittäin tyylikkään näköinen, siinä on muutamia todella hienoja trippailukohtia, joita säestää Doorsin upeat sävelet ja kaikki siinä nähtävät keikat on oikein maagisia nekin. Se, mistä tätä elokuvaa on useimmiten kritisoitu, häiritsee kuitenkin hieman minuakin. Leffahan on antaa hyvin yksipuolisen kuvan Jim Morrisonista, elokuvassa tämä on jatkuvasti kännissä/aineissa ja villinä riehumassa, vaikka todellisuudessa mies oli paljon muutakin (tämän vuoksi esim. bändin kosketinsoittaja Ray Manzarek ei voinut sietää kyseistä leffaa). Tämä ei kuitenkin häiritse itseäni mitenkään liikaa, yritän ajatella sen ihan harkittuna rajauksena, enkä koko Morrisonin persoonan kuvauksena. Noin muuten elokuvasta ei voi kuin nauttia, se on visuaalisesti upean näköinen, mahtavaa musiikkia ja lähes aito Morrison. Olen nähnyt tämän The Doors -elokuvan melkoisen monta kertaa vuosien varrella, mutta jokaisella kerralla se on yhtä hieno kokemus ja saa haaveilemaan siitä, että olisi elänyt muutamia vuosikymmeniä aiemmin...

Jan 26, 2014

Jim Morrison is a ghost and so are you.

The Banger Sisters (2002) kertoo kahdesta jo keski-ikäiseksi varttuneesta entisestä bändäritytöistä. Suzette (Goldie Hawn) on jäänyt vanhoille nurkille Sunset Stripille baarityöntekijäksi, mutta saakin sopimattoman käytöksen vuoksi potkut. Puoliksi rahan vuoksi ja puoliksi ystävän kaipuun vuoksi tämä päättää matkustaa nyt perheellisen ja rikkaasti elävän vanhan bändäritoverinsa Vinnien (Susan Sarandon) luokse Phoenexiin. Matkan varrella Suzette ottaa bensarahoja vastaan kyytiinsä hermoilevan, isälleen kostoa suunnittelevan, Harryn (Geoffrey Rush). Vinnien tapaaminen ei onnistu ihan suunnitellusti, sillä tämä hienostunut rouva ei ole kertonut villistä menneisyydestään perheelleen, eikä pidä Suzettea toivottuna vieraana. Pikkuhiljaa vanhat kaverukset kuitenkin löytävät jälleen yhteyden.


Olen viime aikoina jumittanut vähän samassa aiheessa niin leffoissa kuin kirjoissakin, katselin viikolla jälleen kerran yhden lempielokuvistani Almost Famousin (josta arvostelu täällä) ja siitä inspiroituneena luin vihdoinkin liian pitkään kirjahyllyssäni lukuvuoroaan odottaneen Pamela Des Barresin Let's Spend the Night Together -kirjan. Sitten muistin tämän Kerran bändäri - aina bändäri -elokuvan, jota en ole nähnyt moneen vuoteen. Tämä ei ole mikään kovin kummoinen elokuva, mutta siinä on jotain sellaista, joka saa minut pitämään siitä ja katsomaan aina uudestaankin. Ensiksi pitää mainita hyvät näyttelijät, sekä Goldie Hawn että Susan Sarandon ovat taitavia näyttelijöitä ja sopivat näihin rooleihinsa mainiosti. Sarandon on hyvin aidon oloinen tiukkapipoisena tätinä ja toisaalta taas juuri sopivan kömpelön näköinen löytäessään uudestaan vuosien jälkeen villin puolen itsestään. Hawn taas on hyvin uskottava nuoruuteensa juuttunut muusikoille rakkautta jakanut hippityttö ja tätä on suorastaan vaikea olla miettimättä Almost Famousin Penny Lanena (jota Hawnin tytär Kate Hudson esittää) vuosikymmeniä myöhemmin. Tämä Banger Sisters on muuten jäänyt Goldie Hawnin (ainakin toistaiseksi) viimeiseksi elokuvaksi.


Toiseksi koen mielenkiintoiseksi sen miten tässä kuvastetaan, että millaisia näistä takavuosien bändäreistä vanhemmiten on voinut tulla. Näillä aikoinaan samanlaista elämää eläneille on kuitenkin tullut nuoruuden jälkeen keskenään hyvin erilaiset tulevaisuudet. Vastaavanlaisia elokuvia löytyy ehkä hieman paremmin rokkielämää eläneistä mieskaveruksista. Kolmantena ja tärkeinpänä puolena pidänkin sitä, että tässä elokuvassa ei olla sillä kannalla, että nuoruudessaan jumittavalla Suzettella automaattisesti menisi huonommin. En nimittäin tykkää tämän tyyppisissä leffoista siitä, että niissä se onnellinen loppu on useimmiten sellainen, että se ikuista nuoruutta elävä ihminen lopulta asettuu ja jakkupukuistuu. Miksi niin pitäisi aina käydä? Pidän tässä leffassa siitä, että sen opetus enemmänkin on se, että vaikka aikuistuu ja perheellistyy, niin omaa itseään ei kannata kadottaa. Leffan näyttelijät ovat siis oikein hyvät ja samoin tarina, mutta toteutuksessa olisi ollut parantamisen varaa. Pitäisin tästä varmaan enemmän, jos se olisi enemmän draama ja vähemmän komedia. Siinä olisi voitu keskittyä kertomaan vähän enemmän siitä, että mitä niiden väliin jääneiden parinkymmenen vuoden aikana näille naisille on tapahtunut. The Banger Sisters on kuitenkin ihan kiva kevyt draama-/komediaelokuva vanhoista ystävistä, jotka vuosien jälkeen löytävät toisensa uudestaan.

Jan 18, 2014

Kaksi dokumenttia 2


Jälleen tekisi mieli suositella paria dokumenttia, joten näin teen! Toinen näistä on aika tuore tapaus nimittäin vuodelta 2012 Sunset Strip, joka nimensä mukaisesti kertoo tuosta Los Angelesissa sijaitsevasta Sunset Boulevardin tienpätkästä. Liikkeelle lähdetään ihan sieltä 20-luvulta jolloin tie alkoi muodostua ja dokumentissa edetään hiljalleen Stripin eloisaa ja monivaiheista viihdehistoriaa (elokuvatähtiä, komediaklubeja, konsertteja jne.) päätyen nykypäivään. Nähdään erinomaisia vanhoja videopätkiä ja valokuvia kuluneilta vuosikymmeniltä ja muistelemassa näitä hetkiä on julkisuuden henkilöitä, historioitsijoita, yrittäjiä ja muita kadunpätkällä aikaansa viettäneitä henkilöitä. Sunset Strip oli erittäin hienoa nähdä vuonna 2013, mutta olisihan se nyt ollut aika komeaa nähdä esimerkiksi 80-luvun musiikki- ja biletysloistossaan. (Mutta kyllä esim. Whisky a Go-Go:ssa vieläkin aisti kaiken sen menneen musiikkihistorian, ei voinut olla miettimättä, että tuolla lavalla on joskus soittanut housebändinä esimerkiksi uraansa aloitteleva The Doors ja parikymmentä vuotta myöhemmin siellä on rellestänyt mm. Mötley Crüe!) Tämä Sunset Strip -dokumentti on erittäin hyvä ja monipuolinen katsaus Stripin vuosikymmeniin ja tähän oli myös saatu erinomaisen laaja kirjo ihmisiä kommentoimaan kunkin aikakauden juttuja. Muistojaan on jakamassa mm. Mickey Rourke, Tommy Lee, Billy Corgan, Johnny Depp, Hugh Hefner, Dita Von Teese, Pamela Des Barres... En voi kuin suositella tätä dokumenttia Hollywoodin viihdehistoriasta kiinnostuneille!


Toinen dokumentti oli hieman vanhempi tapaus, nimittäin vuoden 1996 Hype!, joka taas kertoo 90-luvulla Seattlessa syntyneestä grungesta. Tätä oli hauskaa ja mielenkiintoista katsella erityisesti sen vuoksi, että tuolloin vuonna -96 grungehype oli vielä aikamoisessa noususuhteessa, joten dokumentti itsessäänkin on melkoisen grunge. Tässä nähdään erittäin paljon vanhoja keikkapätkiä, osaksi ihan 90-luvun alusta (niitä punkimpia bändejä ajalta jolloin koko grunge-sanaa ei vielä käytetty) ja sitten ihan vuoden 1996 nykypäivän keikkameininkejä. Lisäksi tässä on lukuisia haastatteluita muusikoilta, musiikkibisneksen vaikuttajilta ja ihan vain seattlelaisilta ihmisiltä. Parasta dokumentissa on tietysti sen äärimmäisen hyvä kattaus erinomaista livemusiikkia, saadaan tietysti kuulla niitä tunnetuimpia Nirvanaa, Pearl Jamia ja Soundgardenia, mutta monet vähemmälle huomiolle jääneet bändit saavat tässä myös soundinsa esille. Muutamia dokumentissa kuultavia bändejä mainitakseni: TAD, Mudhoney, Coffin Break, Skin Yard, Seaweed, The Melvins, Supersuckers... Dokumentista on itseasiassa julkaistu myös soundtrack, joka olisi aika ehdoton hankinta! Minä itse kuulun siihen joukkoon, että satun tykkäämään niin Losin kasarirokista kuin myös grungesta, mutta sydämeni sykkii kuitenkin enemmän grungelle. Olen siis ainakin kasarirokin silmin melkoinen porukan petturi, sillä tunnetustihan sen iloisen rokkimeiningin tappoi se paha ja masentava grunge. (Johon tuossa Sunset Strip -dokumentissakin viitattiin. Katselin myös tuossa jonkin aikaa sitten When Metal Ruled The World (80's LA Sunset Strip Story) -pätkän, jossa lähes itkusilmäinen Vince Neil totesi, että grunge pilasi kaiken ja ettei tämä vieläkään voi sietää sitä musiikkia. Nyyh!) Grungebändit (/punk) olivat kuitenkin ensimmäisiä "oikeita bändejä", joihin joskus silloin 90-luvulla varhaisteininä rakastuin ja joiden kautta tutustuin muuhun oikeaan musiikkiin. No mutta niin, suosittelen tätä Hype!-dokumenttia erittäin suuresti grungen alkujuurista kiinnostuneille!

Jan 13, 2014

Vuoden 2013 katsotut elokuvat

Aloitin viime vuoden alussa uuden "projektin" täällä blogissa, jossa siis arvostelin joka kuukauden päätteeksi kaikki katselemani elokuvat. Aloitin tämän sen takia kun niin harvat katsomani leffat päätyvät blogiin asti ja monesta olisi silti jotakin pientä sanottavaa. Lupailin projektin aluksi, ettei tämä tule vähentämään normaalien arvostelujen ilmestymistä, tämä on vain plussaa siihen päälle. Lyhyiden sanallisten arvostelujen lisäksi annoin koosteissa jokaiselle elokuvalle myös tähtiä. Nyt on aika tarkastella, että miten tämä vuoden projekti sitten sujui!


Mistähän sitä aloittaisi. No vaikka siitä, että en kyllä tähän lähtiessäni tajunnut miten iso työ tässä on, varsinkin jos ei ehdi/jaksa kirjoittaa mitään valmiiksi muistiin ja kuun lopuksi sitten lueskelee sitä katsottujen listausta. Eikä myöskään tullut mieleen, että katselen paljon elokuvia, joista ei kertakaikkiaan löydy mitään muuta sanottavaa kuin "ihan ok" ja koitin kuitenkin välttää ihan sen tasoisia arvosteluja kuukauden koosteissa. Tämä aiheutti taas useiden päivien turhautumista. Joten vaikka se oli päinvastainen kuin aikeeni, tuli tästä sellainen seuraamus, etten ehtinyt kirjoitella samalla tavalla niitä mittavampia arvosteluja, koska nämä koosteet veivät niin paljon aikaa. Samoin tämän takia saatoin myös jättää elokuvia katsomatta, ettei vain tarvitsisi kirjoittaa niin monesta. Naurettavaa! Kuten puolivälissä avauduinkin, oli tähtien antaminen kerrassaan mahdottoman tuntuinen tehtävä, mutta onnistuin kuitenkin heittelemään joitakin tähtiä. Nyt tähtien avulla onkin hyvä tarkastella, että minkälaisia arvosteluja ropisi kaikille niille viime vuoden aikana katsotulle 225 elokuvalle. Suurin osa katselluista taisi saada kahdesta kolmeen tähteä, mutta katsellaan nyt tarkemmin parhaimpia ja heikoimpia pisteytyksiä. 

Arvosteluasteikko: * en pidä, ** ihan hyvä, *** hyvä, **** loistava, ***** parasta

*****
Black Swan, Fight Club, Lords of Dogtown, The Machinist
****½
Before Sunrise, Christmas Vacation, Django Unchained, Drive, The Evil Dead, Fear and Loathing in Las Vegas, Schindler's List

Täyden viiden tähden elokuvia oli vain neljä kappaletta ja olen oikeastaan yllättynyt, että niitä oli noinkin monta! Ajattelin aiemmin, että maailmassa on ehkä yhteensä kymmenen elokuvaa, joille voisin antaa täydet viisi tähteä, mutta ehkä niitä on muutama enemmänkin. Vuoden aikana viiteen tähteen kohosi myös yksi ihan uusi tuttavuus, nimittäin erinomainen The Machinist (arvostelu täällä)! Nuo hieman alle viiden tähden elokuvat ovat jo lähes parasta ja neljä tähteäkin oli vielä erittäin hyvä lukema tällä arvosteluasteikolla. Niitä elokuvia oli kuitenkin jo niin monia, etten koosta niitä tähän. Voisin kuitenkin käyttää aikaani enemmän hyvien elokuvien katsomiseen kuin niihin täysin turhanpäiväisiin.

*
American Psycho II, Baby on Board, Elokuu, Blind Dating, Bridget Jones II, Chorakhe, The Green Hornet, Hall Pass, The Hot Chick, Mardi Gras: Spring Break, L!fe Happens, Meet the Fockers, My Best Friend's Wedding, Nine Dead, Scary Movie, Still Waiting..., Suburban Girl, The Wedding Date, What to Expect When You're Expecting
~
The Long Weekend

Vaikka huonojen elokuvien lista näyttää noihin kärkipään elokuviin verrattuna pitkältä, on otettava huomioon, että yhdestä (ja puolesta) tähdestä seuraava kohta on arvosteluasteikon mukaan jo ihan hyvä elokuva! Yli kahdestasadasta vuoden aikana katsellusta elokuvista siis vain nuo ylläolevat 20 olivat sellaisia, joista en pitänyt. Siinä on tietysti jo 20 liikaa, mutta aika hyvä tilanne kuitenkin! Suurinosa näistä olivat kuitenkin ns. unilääkeleffoja, joita laitoin pyörimään taustalle iltaisin vain saadakseni unta. Jokaisen niistäkin katselin kuitenkin loppuun asti toisella tai vaikka viidennellä katsomalla. The Long Weekend oli kuitenkin se ainoa elokuva, johon kulutetut minuutit haluaisin ihan oikeasti vaatia takaisin.


Tämä oli oikein mielenkiintoinen kokeilu, mutta en aio jatkaa sitä enää nyt vuonna 2014. Panostan mielummin blogin muihin puoliin kuin kulutan aikaani keksimällä väkisin joistakin elokuvista sanottavaa. Tai katselen mielummin pari elokuvaa lisää mielummin kuin jätän jotakin katsomatta sen takia, ettei tarvitsi kirjoittaa siitä. Ajattelin tosin jatkossa kirjoittavani hieman useammin niistä mainitsemisen arvoisista elokuvista, vaikka sitten omina lyhyinä postauksina tai jos siltä tuntuu niin jopa koosteina, joissa on mukana vain ne, mistä on jotakin sanottavaakin. Kauniina ajatuksena olisi siis vähemmän stressaamista, enemmän sisältöä!

Jan 12, 2014

Joulukuu 2013



Party Monster (2003)
Arvostelu täällä ***

Sleeping Beauty (2011)
Olin menossa katsomaan tätä jo joskus jonnekin elokuvafestareille, mutta se jäi silloin väliin. Vihdoin tuli katseltua ja tämäkin oli ihan kiinnostava elokuva, joka sai miettimään monien sen tapahtumien todellista merkitystä. Siinä on paljon symboliikkaa, jotka ei näemmä ole ihan auennut kaikille ja on saanut monet kääntymään koko leffaa vastaan. Omasta mielestä leffa oli ihan ok, mutta jäi ehkä vähän laimeaksi yrityksestään huolimatta. **½

Greta (2009)
Tämä oli oikeastaan yllättävän hyvä, sillä Hilary Duff -leffat ovat yleensä aika raskaita. En tosin tykännyt Duffista tässäkään, tämä oli liian vanhan näköinen teiniksi eikä kovin uskottava angstisena sellaisena (Duff on enemmän sellainen kiltti Lizzie McGuire -tyyppi). Ellen Burstynista tykkään aina ja niin tässäkin. Itseasiassa leffan ideakin oli ihan kiva, voisi saada korkeammat pisteet ilman Duffia. **½

Alice In Wonderland (1988)
En oikeasti osaa yhtään arvioida tätä, sillä katsellessa se nostalgian määrä ja voittajafiilis oli vaan niin hallitseva. Siitä täällä. Annetaan vaikka **

Like Crazy (2011) 
En oikein lämmennyt tälle, koska en kokenut sen pääpariskunnalla olevan minkäänlaista kemiaa, joka taas oli koko leffan kantava idea! Siinä oli kuitenkin ihan hyvää pohdintaa ja tarinakin kiinnosti, oikeastaan ihan harmitti ettei näyttelijöiden kemiat pelannut yhteen. **

The Glass House (2001)
Ostin tämän leffan aikoinaan ihan ensimmäisten dvd-hankintojeni joukossa, enkä nyt ollutkaan katsonut sitä vuosiin. Oikein onnistunut ja jännittävä trilleri, toimii hyvin toisellakin katsomalla varsinkin jos on jo ehtinyt unohtaa suurimman osan tapahtumista! ***

Secret Window (2004)
Kingin hyvä tarina tuotu ihan hyvin elokuvaksi. Leffa kestää useampiakin katseluita, vaikka se ei enää myöhemmillä kerroilla tietysti pääse yllättämään. Depp vetää ihan hyvin roolinsa, mutta tässäkin vähän häiritsee se liika koomisuus, joka tämän hahmoihin on tullut lähes poikkeuksetta Jack Sparrown jälkeen. **½

Teaching Mrs. Tingle (1998) 
Tykkäsin kai tästä leffasta joskus teininä, mutta täytyy kyllä sanoa, etten enää ihan tajua miksi. Helen Mirren on ihan vakuuttava ilkeänä opettajana, mutta noin muuten melkoisen tylsä leffa. Ei teinileffojen parhaimmistoa. *½

Christmas Vacation (1989)
Vuonna 2011 kirjoitettu "arvostelu" täällä ****½

The Snowman (1982) 
Tämän katsominen kuuluu joka jouluaattoon ja onhan se aina hyvä ja kaunis jouluinen lyhytelokuva. ***

It's a Wonderful Life (1946) 
Arvostelu täällä ***½

The Final (2010)
Tämä alkoi oikein lupaavana uudenlaisena teinikauhuleffana ja odotukset oli korkealla. Koulukiusatut teinit aikoivat kostaa kiusaajilleen kauhuelokuvista inspiroituneena ja odotinkin näkeväni vaikka mitä hienoja Krueger/Myers/Vorhees-kopiointeja. Mutta sitten se lässähtikin sellaiseksi liian nähdyksi kidutuskauhuiluksi. Tietysti 2010-luvun nuorille se taitaa olla se tutuin kauhun muoto, niin olisihan sen voinut päätelläkin. **

But I'm a Cheerleader (1999)  
Ihan katsottava elokuva, mutta ei herättänyt suuria tunteita mihinkään suuntaan, vaikka se oli aika kantaaottavakin. Sai tosin miettimään, että oliko Clea DuVallilla vuosituhannen vaihteessa mitään muita rooleja kuin se rasvalettinen angstaileva erilainen nuori?! **

Once Bitten (1985)
En meinannut uskoa silmiäni kun kohdalleni osui tämä 80-luvun vampyyrileffa, jossa on pääosassa Jim Carrey! En ollut ollenkaan tietoinen tämän olemassaolosta, mutta se oli oikein viihdyttävä kasariteinileffa hauskalla vampyyrikuviolla varustettuna. Oli tanssibattlet ja kaikki! ***

Gremlins (1984) 
Arvostelu täällä ****

Midnight Clear (2006) 
Arvostelu täällä ***

All I Want for Christmas (1991) 
Arvostelu täällä **

A Very Harold & Kumar Christmas (2011)
Arvostelu täällä **½

Cherry (2010)
Ja joulukuun elokuvista se, mistä en enää muista yhtään mitään! Kaiveltuani elokuvan tietoja, muistin että tämä oli oikeastaan ihan hyvä pieni draamaelokuva. Hyviä roolisuorituksia ja tarina piti mielenkiintoa yllä. **½

Holiday in Handcuffs (2007)
Arvostelu täällä

Jan 11, 2014

DVDs

Ajattelin nyt ainakin kokeilla jatkossa kuvata itse ostokseni sen sijaan, että etsisin valmiita kansikuvia näytille. Monet muut tekevät blogeissaan näin ja niitä on ehkä mukavampi katsella. (Tosin olipa taas mahdottoman tuntuinen tehtävä saada valaistus kohdilleen ilman ihan kamalia heijastuksia!) Tässä esittelyssä siis joulun jälkeen tekemäni aleostokset sekä se yksi ja ainoa joululahjaksi saamani elokuva.


Nämä ylläolevat kolme leffaa olen nähnyt parin vuoden sisällä elokuvateatterissa ja tykkäsin niistä. Spring Breakers -arvostelu täällä, Iho jossa elän -arvostelu täällä ja Argosta en kai tehnyt sellaista, mutta se oli hyvä ja olinkin varma, että sille tippuu Oscareita


Kick-Ass yllätti aikoinaan viihdyttävyydellään ja haluan katsella sen uudestaan. Kuutamolla on elokuva, joka ei oikein kuulu joukkoon tai edes hyllyyni, mutta joku siinä vetoaa päähenkilön leffainnostuneisuuden vuoksi. Ginger & Rosa on nyt sitten se ainoa joululahjaksi saatu leffa, eikä se ole entuudestaan tuttu. Vaikuttaa mielenkiintoiselta!


Blondi tuli taloon! Tämä oli suurimpia suosikkejani lapsena ja ihan oikeasti nauhoitin pitkän aikaa jokaisen jakson vhs-kasetille talteen. Jossain vaiheessa siitä oli tosin luovuttava, kun niitä jaksoja tulikin niin paljon ja kasetit loppui kesken. En ole aiemmin raaskinut ostaa näitä kausia, mutta nyt kun niitä sai kympillä kolme, niin olihan se kokeiltava, että vieläkö ne viihdyttää. Ja yllättävän hyvin ne viihdyttävätkin, ensimmäinen kausi meni hujauksessa! Sarjassa oli aika terävää huumoria ja hyvät hahmot. Niin ja se nostalgia ja ysäriys...

Jan 4, 2014

Lisää elokuvakirjallisuutta 2

Voisin taas kuvien muodossa esitellä joulupukin tuomat lisäykset elokuvakirjallisuusosastoon. Aiemmat kirjaesittelyt löytyvät täältä ja täältä. Kuvat saa klikattua suuremmaksi!

If Chins Could Kill: Confessions of a B Movie Actor
Zombies: Fantasy Art, Fiction & the Movies

Jan 2, 2014

Money, success, fame, glamour.

Party Monster (2003) on James St. Jamesin muistelmakirjaan Disco Bloodbath perustuva elokuva newyorkilaisista nuorista 80- ja 90-luvun vaihteessa. Indianassa kasvanut ja tylsistynyt Michael Alig (Macaulay Culkin) muuttaa New Yorkiin ja tutustuu rikkaaseen juhlijaan James St. Jamesiin (Seth Green). Michael oppii pian juhlimaan kunnolla ja tästä tuleekin lyhyessä ajassa yksi suurimmista juhlien järjestäjistä ja kaikki nuoret haluavat samoihin juhliin. Myös huumeet astuvat kuvioihin, joita hänelle välittää Angel (Wilson Cruz). Villillä juhlimisella on kuitenkin myös seurauksensa.


Kun päättääkin jäädä kotisohvalle seuraamaan rakettien räiskettä ja vuoden vaihtumista,  on oikea elokuvavalinta tietysti nimeltään Party Monster. Olen törmännyt tämän leffan kansikuvaan monta kertaa ja se on aina näyttänyt niin huonolta, etten ole tullut katsoneeksi. Kuitenkin Seth Green ja Macaulay Culkin (jonka edellisestä leffaroolista oli 9 vuotta aikaa!) kiinnostivat sen verran, että päätin viimeinkin ottaa selvää mistä se Party Monster kertookaan. Tämä tosiaan pohjautuu James St. Jamesin kirjaan, jossa tämä kertoo tarinaa todellisesta 80-luvun lopulla New Yorkissa syntyneestä club kids -porukasta, johon tämä itsekin kuului. Nämä nuoret pukeutuivat villisti ja tienasivat elantonsa ihan vain juhlimalla näyttävästi. Yökerhojen omistajat tosiaan maksoivat heille siitä, että saivat heidät asiakkaakseen, sillä nämä olivat melkoisia vetonauloja. He olivat todellinen ilmiö tuolloin ja nuoret ympäri Jenkkilää matkustivat kokemaan näitä bileitä ja mm. James St. James ja Michael Alig olivat useissa keskusteluohjelmissa vierailemassa. Tämä elokuva kertoo myös kaikesta tuosta glamourista ja biletyksestä, mutta keskittyy kertomaan Michael Aligin värikkään tarinan siitä, kuinka tämä päätyi New Yorkin klubeilta vankilaan.


Seth Green ja Macaulay Culkin kävivät ennen kuvauksia jututtamassa esittämiään club kidsejä, jotta saisivat esityksensä mahdollisimman kohdilleen. Katsoessani tätä Party Monsteria minua kuitenkin häiritsi aika paljon se, millä tyylillä Macaulay Culkin veti roolinsa. Tämä näytti ja kuulosti juuri siltä kuin joku amatööri yliesittäisi mielikuvaansa stereotyyppisestä homoseksuaalista. Michael Alig oli/on kyllä räiskyvä persoona, mutta aidon Michael Aligin haastatteluja katsellessa ei Culkinin roolisuoritukselle vaan voi antaa kiitosta, tämä ei vaan mielestäni ollut uskottava. Seth Green veti myöskin välillä vähän yli, mutta tätä oli miellyttävämpää katsoa. Tarinana pidin tätä erittäin kiinnostavana, sillä vaikka näihin club kidseihin on tullut aiemminkin törmättyä toisissa yhteyksissä, avasi tämä elokuva asiaa ihan uudella tavalla. Kiva päästä kurkistamaan tuota älytöntä menoa, vaikka pelkkä juhliminen ei leffan teema ollutkaan. Mielestäni tässä on ihan hyvässä tasapainossa sitä hauskanpitoa ja synkempää puolta, mutta esimerkiksi entinen club kid Richie Rich (heh, ei kuitenkaan sekoiteta Culkinin Richie Richiin) on kommentoinut, että leffa oli liian synkkä kuvatakseen todellisuutta. Pidin tämän elokuvan trippimäisestä kerrontatavasta, sillä sellaisiahan nuo ajat näille huumehuuruisille club kidseillekin oli. Party Monster oli yllättävän hyvä ja kiinnostava elokuva!

Jan 1, 2014

Leffatilastoa 2013

Jälleen ollaan edetty uuden vuoden puolelle ja voidaan ottaa tarkasteluun perinteinen tilastotaulukkoni! Mukana taas aiempienkin vuosien lukemat ihan vertailun vuoksi. Mitään kovin suuria yllätyksiä ei tuo vuoden 2013 sarake tuonut, aika samoilla lukemilla mentiin kuin aiempina vuosina. Tosin odotin itse melkein jokaiseen kohtaan pienempää lukua. Olin niin monta viikkoa reissussa, jonka aikana en katsonut yhtäkään elokuvaa, että katsottujen elokuvien määrä olisi voinut olla pienempi kuin aiempina vuosina. Näin ei kuitenkaan ollut ja itseasiassa keskimäärin kuussa katseltujen määrä oli täsmälleen sama kuin 2012 ja 2011. Oletin myös, että elokuvateatterissa katselluissa olisi ollut pienempi luku aiempiin verrattuna, sillä yhdet leffafestarit (ja sen mukana vähintään 7 elokuvaa) jäi vuonna 2013 väliin. Kuitenkin luku oli vain yhtä pienempi kuin edellisvuonna. Hyllyyn hankittuihin odotin myöskin pienempää lukemaa, sillä tänä vuonna ostin mielestäni huomattavasti vähemmän elokuvia kuin vuosiin (koska Netflix). Tuo heilahdus ylöspäin tapahtui oikeastaan sen reissusta ostamani 20 packin takia, jos sen olisi laskenut vain yhdeksi, olisi luku ollut alle 40!

Palaan vielä myöhemmin viime vuoden katseltuihin elokuviin, kunhan vain saan ensin tehtyä yhteenvedon joulukuussa katselluista elokuvista. Otetaan sitten lähempään tarkasteluun se, minkälaisia elokuvia sitä oikeasti tuli katsottua ja miksi.


OIKEIN HYVÄÄ (LEFFA)VUOTTA 2014 KAIKILLE!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...