Aug 31, 2012

100 Movie Facts About Me - Part XV


Osa 15

71. Olen nähnyt kolme elokuvista tehtyä musikaalia livenä: Dirty Dancing (Lontoo 2009), The Addams Family (New York 2010) ja Lion King (New York 2012). Kaikki oli huippuja ja niissä tosiaan onnistuttiin tuomaan lavalle näiden elokuvien tunnelmaa. Itselleni kuitenkin tuo Dirty Dancing nousee yhä ykköseksi, luultavasti ihan sen vuoksi, että näistä sillä leffallakin on minulle eniten tunnearvoa.

72. Laskin huvikseni, että olen nähnyt vain 67 leffaa 101 kauhuelokuvaa jotka jokaisen on nähtävä edes kerran -kirjasta. Mutta olen sentään nähnyt vähintään 102 kauhuelokuvaa, joita ei välttämättä tarvitsisi edes katsella!

73. En oikeastaan erityisesti tykkää katsella elokuvatrailereita ennen sen itse leffan näkemistä. Liian suuri spoilerivaara.

74. Luin joskus lapsena Barbie-lehdestä (sen on siis pakko olla totta!), että horoskooppimerkkini onnenluku on 11. Aikoinaan valitsinkin sen numeron perusteella itselleni esimerkiksi leffateatterista istumapaikan. En ole harrastanut sitä moneen vuoteen, kunnes tänä kesänä kerran sitten otinkin huvin vuoksi paikan 11 riviltä 11. Ja kas, loppuunmyyty sali oli eturiviä myöten täynnä, mutta minun vieressäni oli molemmilla puolilla kaksi vapaata paikkaa. Sai olla leveästi, kun käytössäni oli kokonaiset viisi paikkaa.

75. Kun olin ensimmäistä kertaa ikinä lentokoneessa, näytettiin siellä elokuvana Rukajärventie. Tuskin olisi tullut muuten katseltua, vaikka taisin muistaakseni ihan pitää siitä.


Osa 14 täällä

---
Huomio! Mikäli tuo aiemmin esittelemäni restauroitu värillinen Le Voyage dans la Lune kiinnostaa, niin sehän näytetään huomenna lauantaina Teemalla klo 21:00!

Ja nyt on muuten vihdoinkin minun vuoro lomailla ja suuntaan huomenna viikoksi matkoille. Hetken hiljaisuutta luvassa siis tältä suunnalta.

Aug 30, 2012

DVDs

Tulipahan tehtyä ilmeisen hyvä ostos. Onneksi tämä oli oikeastaan ilmainen, sillä tarvitsin vain nopeasti jotakin vitosella saadakseni muista ostoksista kahdenkympin alennuksen. Mutta olisin ehkä voinut ottaa ilmaiseksikin jotakin muuta.


Nopealla vilkaisulla kaupassa tämä Serial Killer Collection vaikutti ihan mielenkiintoiselta, ainakin aihepiirinsä vuoksi. Sen nimikkeet kuulostivat vain kaukaisen tutuilta ja kannesta sai irti lähinnä sen tiedon, että leffat ovat vuosilta 2004-2006. Oletinkin Black Dahlian olevan samalta vuodelta se vähän tunnetumpi leffa, jonka vuoksi nappasinkin mukaan tämän boksin. Ei se kuitenkaan sitten ollut se sama. Tämä boksihan pitää siis sisällään seuraavat elokuvat:

Black Dahlia (2006) 
B.T.K. Killer (2005)
Zodiac Killer (2005) 

Kotona aloin sitten tarkastella vähän lähemmin näitä leffoja ja imdb:ssä näkyvät arvosanat alkoivatkin vähän mietityttää, sillä näillä leffoilla on korkeimmillaan 1.8/10. Mutta ei se ennenkään ole kertonut mitään siitä, että tulenko itse pitämään leffasta. Tässä vaiheessa huomio kuitenkin kiinnittyi myös siihen asiaan, että nämä kaikki on ohjannut ja kirjoittanut sama henkilö. Ulli Lommel. Dungeon Girl... Jep.

Aug 26, 2012

Le Voyage dans la Lune

Espoo Cinéssä näytettiin eilen viime vuonna julkaistu värillinen versio Georges Méliès -mykkäelokuvasta Le Voyage dans la Lune (1902), A Trip to the Moon. Elokuva on aikoinaan julkaistu sekä mustavalkoisena että värillisenä, joten väritykset ovat myös alkuperäiset. Ennen 14 minuuttista lyhytelokuvaa esitettiin dokumentti Le voyage extraordinaire (2011). Dokumentti oli aika laaja katsaus Mélièsin elämään ja erityisesti tämän tekemiin elokuviin. Lopuksi dokumentissa keskityttiin kertomaan siitä, kuinka melkein 20 vuotta sitten löydettiin vihdoin alkuperäinen käsinväritetty versio ja miten sen restaurointiprosessi eteni. A Trip to the Moonin on katsottu olevan ensimmäisiä tieteiselokuvia. Siinä joukko tiedemiehiä matkustaa kuuhun ja törmää siellä paikallisiin asukkeihin. Tässä uudessa restauroidussa versiossa musiikit ovat ranskalaisen AIR-yhtyeen käsialaa.


Myönnän nyt olevani hieman sivistymätön, mutta Trip to the Moon ei ollut itselleni mitenkään erityisen tuttu. Toki tuo kuu-ukko raketti silmässään on tuttu kuva, mutta siihen tietämykseni loppuikin. Koin tämän vuoksi tuon edeltävän dokumentin ihan äärimmäisen kiinnostavaksi, opin siitä monia juttuja niin Méliésistä kuin elokuvan historiasta yleensäkin. Samoin itselleni oli ihan vierasta alaa se, kuinka tällaisia ikivanhoja leffapätkiä voidaan saada yhä katseltavaan kuntoon. Méliésin on katsottu olleen ensimmäisiä elokuvantekijöitä, joka on käyttänyt erikoistehosteita leffoissaan. Dokumentissa näytettiin hauskoja pätkiä tämän elokuvista ja kuinka hän alkoi hyödyntää mm. vahingossa keksimäänsä stop trickiä, jolla sai kadotettua jotakin kuvasta ja näin ollen elokuvaan tuli taikuutta. Tämän elokuvat olivatkin melkoisia hittejä ilmestyessään ja ihmiset olivat hämmästyksissään niistä. Tuohon aikaan useimmat elokuvat kertoivatkin ihan tavallisesta jokapäiväisestä elämästä, joten miehen fantasiapläjäykset herättivät paljon mielenkiintoa. Itselläni oli nyt A Trip to the Moonia katsoessani hämmentävä olo siitä, kuinka tutun oloinen se oli. Tiesin varmasti, etten ollut nähnyt sitä aiemmin, mutta joitakin kuvia siitä kyllä. Vasta imdb:n keskusteluita lukiessani tajusin mistä se oli kokonaisuudessaan niin tuttu. Tietysti mahtavan The Smashing Pumpkinsin mahtavan Tonight, Tonight -biisin mahtavasta videosta! Miten monet kerrat se onkaan tullut nähtyä ja ihasteltua sitä, enkä ole osannut yhdistää sitä tällaiseen elokuvahistorian merkkiteokseen.


Itse elokuva oli aika mieletön kokemus, varsinkin nyt kun oli sivistänyt itseään dokumentin avulla tietäen sen taustoista ja samoin myös tuosta restauroimisprosessista. Elokuvan väritykset olivat upean näköiset ja onneksi niitä ei oltu kunnostettu liikaa, vaan pidetty ne juuri sellaisina kuin ne käsinväritettyinä olivat. Uudet musiikit olivat ihan hauskat ja sopivat mainiosti elokuvaan, mutta olisin itse mielummin kuullut tässä sellaista musiikkia, mitä siinä alun perin kuultiin (harmittaakin etten ehtinyt viikko sitten olleeseen näytökseen, jossa oli Cleaning Women livenä säestämässä). On jotenkin uskomatonta, että jo vuonna 1902 on osattu tehdä näinkin kekseliästä ja näyttävää elokuvaa. Istuin koko näytöksen ajan ihan haltioituneena ja tämä oli kyllä yksi hienoimpia teatterikokemuksia. Hymyillen mietin, miten hienoa on, että näinkin vanhoja elokuvia pystytään yhä katsomaan ja niistä saa yhä niin paljon irti. Dokumentti oli myös äärettömän mielenkiintoinen ja voin suositella sitäkin lämpimästi niille, joita elokuvan historia kiinnostaa. Niin ja katselkaa tietysti se itse A Trip to the Moon!



Kuvat: listal.com

Aug 25, 2012

If Star Whores works and it will, we are set up for sequels galore. The Empire Strikes Ass.

Zack and Miri Make a Porno (2008) on Kevin Smithin toinen hyppäys View Askewniversen ulkopuolelle. Zack (Seth Rogen) ja Miri (Elizabeth Banks) ovat tunteneet vuosikymmeniä ja asuvat kämppiksinä huolehtimatta kasvavasta laskupinosta. Kun sähköt ja vesi katkaistaan, on kuitenkin aika tehdä jotakin kuppilassa kerrytettyjen pennosten lisäksi. Zack saakin mahtavan ajatuksen: heidän täytyy tehdä pornoelokuva, johon Mirikin lopulta suostuu. Vanhojen ja uusien tuttavuuksien avulla he alkavat kuvata tuota elokuvaa työpaikallaan kahvilassa sen ollessa suljettu. Elokuvaan kuuluu Zackin ja Mirin yhteinen seksikohtaus, jonka he pelkäävät vaikuttavan heidän kaverisuhteeseen.


Tämä Zack ja Miri puuhaa pornoo onkin ensimmäinen Smithin elokuva, jota en ollut aiemmin nähnyt. Kesti ihan hetken edes yhdistää tämä Smithiin, luulin aika kauan tällä olevan paljonkin tekemistä Apatowin kanssa. Ilmeisesti jokunen muukin on yhdistellyt näitä toisiinsa, sillä jopa tämän dvd:n takakannessa lukee näin: Critics promise, "If you liked The 40 Year-Old Virgin, Knocked Up and Superbad, you'll love Zack and Miri Make a Porno". Noh, onhan tässä aika paljon Apatowin vakinaamoja aina Seth Rogenista lähtien, mutta mukana ovat myös mm. Kevin Smithin ystävät Jason Mewes ja Jeff Anderson. Kyllä tästä leffasta sitten lopulta paistaa aika hyvin läpi se tuttu smithmäisyys, niin huumoriosuuksissa (seksi-, kakka- ja Star Wars -huumori taattu) kuin siinä romanttisemmassakin puolessa. Niin ja kuulostaako jotenkin tutulta tuo, että tiskin takana työskentelevä hemmo alkaa kuvata pienen budjetin elokuvaa kavereiden kanssa työpaikallaan yöaikaan...


Näissä Kevin Smithin romanttisissa komedioissa on ehdottomasti parasta se (lukuunottamatta Jersey Girliä), ettei niiden huumori ole sitä perinteistä romcom hömppäilyä. Hauska räävitön huumori on pääosassa ja se romanttinen tarina pysyy vähän taka-alalla, mutta silti sen lämpö tuntuu läpi (johan oli kuvailu!). Zack & Miri on jälleen hyvä esimerkki tällaisesta elokuvasta, siinä toimii tuo tasapainottelu oikein hyvin. Olen kyllä nyt ensinäkemältä itse vähän ristiriitaisilla fiiliksillä tästä leffasta, se oli ihan hyvä, mutta jäi aika kauas Smithin parhaimmista leffoista. Mielenkiintoista oli nähdä Mewes muussakin roolissa kuin Jayna ja varsin hyvin se sujuikin. Jeff Anderson ei päässyt loistamaan samalla tavalla kuin Clerkseissä ja tämän rooli tuntui lähinnä hyvän näyttelijän haaskaukselta. Rogen oli Rogen ja senhän tämä osaa, like it or not. Banks toimi hyvin toisena puoliskona tässä parivaljakossa, erityisesti siksi, että kemiat heillä tuntui pelaavan yhteen. Smithin leffoista aina näkyy selvästi se, että porukalla on ollut hauskaa leffaa tehdessään ja uskoisin että osaksi juuri sen takia niitä on myös hauskaa katsella. Smith on sanonutkin näyttelijävalinnoistaan, että tämä ei välttämättä valitse sitä parhainta näyttelijää vaan mielummin sen tyypin, kenen kanssa kemiat kohtaavat.


Romanttiseksi komediaksi Zack and Miri Make a Porno on varsin hyvä (ainakin ihmiselle, joka ei romanttisista komedioista juurikaan perusta), mutta Kevin Smith -komediana tämä on sitten taas vain ihan hyvä. Siinä on joitain erittäin hauskoja dialogeja ja läppiä (kuten pornoleffalle mietittyjen nimien heittely), mutta myös joitakin ei-niin-hauskoja juttuja, jotka jo vähän heiluu siellä mauttomuudenkin puolella. Zack and Miri Make a Porno on aika erikoinen yhdistelmä härskiä huumoria ja lämminhenkistä rakkaustarinaa. Suosittelen katsastamaan tämänkin elokuvan, tosin jälleen sillä perinteisellä Kevin Smith, ja tässä tapauksessa lisäksi vielä Seth Rogen, -varauksella.



Kuvat: fbmovies.com

Aug 22, 2012

Movie Monday #57 - Posters

Movie Monday käsittelee tällä viikolla leffajulisteita. Seinilläni on vuosien varrella ollut aika monien eri leffojen kuvia, mutta tällä hetkellä sieltä ei löydy mitään varsinaisia leffajulisteita. Kehystettynä seinälläni on kuitenkin tämä elokuva-aiheinen juliste:


Yksi mieleenpainuneimmista leffajulisteista on alla näkyvä The Truman Show:n juliste, joka olikin lapsuudenkotini seinällä monia vuosia. Sitä oli kiva jäädä tuijottelemaan ja tutkailemaan mitä kaikkia kuvia siihen olikaan mahdutettu. Mielestäni aika nerokas idea juuri tälle leffalle.


Ottaisin mielelläni seinilleni lisääkin elokuva-aiheisia julisteita, mutta kelpuutan ainakin tällä hetkellä vain mustavalkoisia kuvia, joten tarjonta on aika vähänlaista ja tietysti olen myös tarkka siitä, mistä leffoista julisteet saavat olla. Joka tapauksessa mm. näiden leffojen kuvat ovat jossain vaiheessa käyneet seinälläni:



P.S. Kevin Smitheilyt on nyt pakon sanelemana tauolla, kun seuraavaa leffaa ei löytynyt valmiiksi hyllystäni, eikä se ole vieläkään saapunut...

Aug 16, 2012

I finally get my shit together, I'm hours away from getting out of here, and you somehow manage to obliterate all that and reduce me to a convict!

Clerks II (2006) on Kevin Smithin viimeisin paluu View Askewniverse -maailmaan ja jatko-osa tämän ihan ensimmäiselle elokuvalle. Quick Stopin Dante (Brian O'Halloran) ja Randal (Jeff Anderson) joutuvat luopumaan vanhasta työpaikastaan sen tuhoutuessa tulipalossa. Heillä on nyt uusi työ Mooby's-pikaravintolassa, jonka eteen myös tutut notkujat Jay (Jason Mewes) ja Silent Bob (Smith) ovat löytäneet tiensä. Työkaverina heillä on myös nuori Elias (Trevor Fehrman), jota erityisesti Randal piinaa keskusteluillaan. Tämä ympäristö ja elämä ei kuitenkaan tyydytä Dantea, joka onkin nyt muuttamassa morsiamensa kanssa pois New Jerseystä. Dantella on tosin läheiset välit esimieheensä Beckyyn (Rosario Dawson) ja viimeisestä työpäivästä tuleekin aika haikea, vaikka mies onkin unelmoinut kaupungista lähdöstä jo vuosia.


Kun Clerksin jatko-osan ilmoitettiin olevan tekeillä, herätti se yleisössä ristiriitaisia reaktioita. Osaksi löytyi uskollisia faneja, jotka olivat iloisia siitä, että Smith yleensäkin palasi takaisin Askewniverse-leffoihin, vaikka Jayn ja Silent Bobin oman leffan piti olla se vihoviimeinen. Osaksi tähän suhtauduttiin hyvin epäilevästi: kuinka Smith uskaltaa koskea kulttiklassikkoonsa ja tehdä sille jatko-osan. Samanlaista hajontaa oli myös edellisen leffan taustajoukkojen ja näyttelijöiden reaktioissa. O'Halloran ja Mewes olivat heti innoissaan mukana, kun taas Jeff Anderson oli suoraan sanonut että älä tee sitä. Tätä ei innostanut jatko-osa onnistuneelle elokuvalle ja mies oli myös kyllästynyt siihen, että hänet jatkuvasti tunnistettiin Randaliksi. Kevin Smithin oma usko leffan onnistumiseen ja hauska käsikirjoitus kuitenkin sai lopulta myös Andersonin lähtemään mukaan projektiin. Kun leffa sitten ilmestyi, olikin kriitikoiden ja yleisön vastaanotto varsin lämmin.

Pidän itsekin Clerks kakkosesta erittäin paljon. Se on todella onnistunut jatko-osa, eikä se vie yhtään hohtoa siltä alkuperäiseltä leffalta. Se on uskollinen ykkösosalle ja se tuntuu juuri oikealta jatko-osalta sille. Leffa on aidon tuntuinen, dialogit toimivat jälleen, leffaviittauksia ja huumoria riittää. Dante ja Randal ovat samanlaisia kuin aiemmin, mutta 12 vuotta vanhempia. Parikymppisistä elämässään vähän hukassa olevista kaveruksista on tullut kolmekymppiset elämässään yhä hukassa olevat kaverukset, joilla on keskenään hieman erilainen suhtautuminen tähän asiaan. Parhaat naurut tässä leffassa saa ykkösen tapaan Randalin jutuista ja ilman tätä Andersonin hahmoa leffassa olisikin ollut valtava lovi. (Tosin uskon ja toivon, että tuolloin koko jatko-osa olisi jäänyt tekemättä.) Toinen erityisen onnistunut naurattaja on nuoren uskovaisen roolissa ollut Fehrman, joka istui uutena porukkaan varsin hyvin. Leffaa tekemässä on ollut pitkäaikaiset ystävykset ja muutoinkin hyvä porukka, sitä tehdessä on ollut hauskaa ja tämä myös näkyy lopputuloksessa. Tämä leffa ei ole edellisen Jay and Silent Bob Strike Backin tapaan pelkkä älytön komedia, vaan tästä löytyy (sen hulvattoman huumorin lisäksi) vähän syvällisempää tarinaa ja ihan koskettaviakin kohtia. Clerks II on, paitsi onnistunut jatko-osa ja hauska komedia, myös lämmin elokuva ystävyydestä. Suosittelen kunhan Clerks. on jo katseltuna!



Kuvat: starmovies.tv

Aug 13, 2012

Movie Monday #56 - Uudestaan!

Movie Monday kysyy tällä viikolla sellaista elokuvaa, joka tulee katseltua aina vaan uudestaan ja uudestaan. Näitähän riittäisi! Ei kai olisikaan järkeä täyttää hyllyään leffoilla, mikäli niitä ei tulisi katseltua uudelleenkin. Joitakin erinomaisia leffoja katselen kyllä ihan tarkoituksella harvemmin, hyvä esimerkki tällaisesta on lempileffani Unelmien sielunmessu, jonka olen nähnyt ehkä viisi kertaa sen jälkeen, kun näin sen ensimmäistä kertaa teatterin penkissä vuonna 2000. En vaan halua kuluttaa sitä puhki, olisi todella suuri menetys jos sen ahdistavuus vähenisi. Villi veikkaukseni kuitenkin on, että useimmiten pyörivä leffani on Almost Famous (josta pidemmin täällä). Se ei ole paras leffa ikinä, mutta se on kuitenkin yksi suosikeistani ja jaksaa ihastuttaa jokaisella katselukerralla (vaikka sen katsoisi monta kertaa peräkkäin, kokeiltu on).


Tarkemmin mietittyäni myös perinteisistä halloween- ja joululeffoistani löytyy aika hyviä kilpailijoita tälle, sillä ne kuitenkin tulee katseltua takuuvarmasti kerran vuodessa! Halloween-leffoista ykkösenä tällöin olisi Trick or Treat ja joululeffoista tietysti Christmas Vacation.


Aug 11, 2012

Forget about what you thought you were and just accept who you are.

Jersey Girl (2004) on kuudes Kevin Smithin ohjaama elokuva. Hyvässä uraputkessa oleva Ollie (Ben Affleck) jää yksinhuoltajaisäksi vaimonsa (Jennifer Lopez) kuoltua synnytyksessä. Pienen vauvan kanssa elämä New Yorkin kiireisessä musiikkibisnesmaailmassa ei oikein onnistu ja Ollie saakin potkut. Vastahakoisesti hän joutuu jättämään kaiken sen taakseen ja muuttamaan isänsä luo New Jerseyyn pieniin kuvioihin tavisten sekaan. Gertien (Raquel Castro) kasvettua vanhemmaksi isälle ja tyttärelle on kuitenkin tullut läheiset välit. Ollie toimii nyt duunarina ja elämä pyörii vain Gertien ympärillä, eikä aikaa omaan elämään ei ole. Nyt hän kuitenkin ystävystyy Mayan (Liv Tyler) kanssa ja myös saa toiveita haaveidensa uran jatkumisesta isossa kaupungissa.


Jersey Girl oli tosiaan Kevin Smithin ensimmäinen hyppäisy pois vanhasta leffasarjastaan. Jotakin samaa kuitenkin pysyi mukana, sillä näyttelijöissä Affleckista alkaen näkyy aika paljon edellisistä leffoista tuttuja tyyppejä, vaikka kaikissa muissa leffoissa näkynyt Mewes loistaakin poissaolollaan (tällä alun perin oli rooli tässäkin leffassa, mutta huumeongelmien vuoksi hommat eivät onnistuneet), eikä Smith itse myöskään esiinny leffassa. Kovinkaan onnistuneesti hyppäys uudenlaisiin elokuviin ei kuitenkaan käynyt, sillä leffan katsottiin olevan melkoinen floppi. Myös Smith itse viittaa leffaan nykyään aika lailla vitsinä, joka on oikeastaan vähän surullista. Leffan tarina kuitenkin perustuu miehen omiin kokemuksiin isänä olemisesta ja onkin aika ilmiselvää, että tätä leffaa tekiessään Smithin ajatukset pyöri rakkaimmissaan: vaimossaan ja pienessä tyttäressään.


Jersey Girl on aika herttainen elokuva, joka todella eroaa edellisten Smith-leffojen joukosta. Siinä on myös ripaus huumoria, mutta tämä huumori erottuu merkittävästi aiempien elokuvien luonteesta. Vitsit ovat perheystävällisempiä ja huumori aika kepeää. Olen itseasiassa nähnyt tämän leffan aikoinaan niin, etten ole tiennyt sen olevan Kevin Smithin kädenjälkeä, enkä tosiaan tunnistanut tämän leffaksi ja yhdistin nämä toisiinsa vasta paljon myöhemmin. Mielestäni leffa on ainakin osittain turhaan haukuttu, eihän se juurikaan eroa vastaavanlaisista söpöilyleffoista! Liian kiireisestä bisnesisästä tuleekin maailman paras isä, pientä romanssia siinä sivussa ja the happy end. Affleck onnistuu ihan hyvin olemaan sympaattinen isä, J.Lo:ta ei tarvitse katsella kauaa, Castro on ihan söpö pikkutyttö ja Tyler on ihan söpö isompi tyttö. Ei samalle kohderyhmälle osoitettu elokuva kuin aiemmat pätkät, mutta omalle kohderyhmälleen varsin käypä pätkä. Ongelma omalla kohdallani on juurikin se, etten itse erityisemmin välitä tämän kaltaisista elokuvista tai niiden huumorista. Jotkut vastaavanlaiset elokuvat tosin aiheuttaa lähinnä tuskastunutta vääntelyä, mutta tämän kyseisen leffan kykenen katsomaan aika vähäisillä vääntelyillä. (Niin ja pointsit leffan lopulla soivasta The Curesta!) Jersey Girl ei ole Kevin Smithiä parhaimmillaan, mutta voin suositellaa leffaa niille lämpimien perheleffojen ja kevyiden romanttisten komedioiden ystäville.



Kuvat:listal.com

Aug 9, 2012

All these assholes on the internet are calling us names because of this stupid fucking movie.

Jay and Silent Bob Strike Back (2001) on elokuva, jonka piti olla Kevin Smithin viimeinen View Askewniverse -näytös. Jay (Jason Mewes) ja Silent Bob (Smith) saavat tietää, että heihin pohjautuvasta Bluntman and Chronic -sarjakuvasta ollaan tekemässä nyt elokuvaa. Elokuvaa ja samalla myös heitä itseään on kommentoitu internetin keskustelupalstoilla ikäväänkin sävyyn, jonka vuoksi he haluavat pysäyttää elokuvan tekemisen. Matkalla New Jerseystä Losiin Miramaxin studioille ehtiikin tapahtua vaikka minkälaista kommellusta kauniiden naisten ja tuttujen naamojen sattuessa kohdalle.


Tämän elokuvan piti tosiaan olla viimeinen elokuva, joka sijoittuu tuonne Smithin kehittämään kuvitteelliseen maailmaan ja samalla myös viimeinen kerta, kun Jay ja Silent Bob näyttäytyy. Näinhän ei sitten kuitenkaan käynyt, mutta palataan siihen myöhemmin. Tällä leffalla oli suuri merkitys Kevin Smithin ja Jason Mewesin kaveruussuhteelle. Mewes oli jo vuosia paininut pahan heroiiniriippuvuuden kanssa ja Smith itseasiassa antoi Mewesille lupauksensa, että mikäli tämä menee vieroitukseen ja jättää aineet, tekee Smith ihan ikioman elokuvan Jaylle ja Silent Bobille. Rahat, uusi elokuva ja erityisesti päärooli siinä toimi hyvänä porkkanana ja Mewes todella jätti huumeet. (Toistaiseksi.) Jayn ja Silent Bobin lisäksi päätösleffa-ajatuksen vuoksi leffassa näkyikin lukuisia hahmoja menneistä leffoista (joillakin näyttelijöillä oli näin ollen myös tuplarooli) ja muutenkin summattiin vähän tarinoita yhteen.


Jay and Silent Bob Strike Back on yhtä vitsiä alusta loppuun, Smithin mukaan hän halusikin parin vähän syvällisemmän leffan jälkeen tehdä kunnon rehellisen komedian ilman sen ihmeempää sanomaa. Hauskuuttelu onkin melkoisen älytöntä ja jopa kaltaiselleni Smith-huumorin ystävälle se menee jossakin kohdissa hieman liian tyhmäksi alatyyliseksi huumoriksi. Mutta en ole (koskaan ollut) teini-ikäinen poika, joten en olekaan ihan kuuminta kohdeyleisöä. Suurimmaksi osaksi leffa on kuitenkin vain erittäin hauska ja pakkohan tästä on tykätä, kun olen lausunut Jayn olevan lemppareitani näistä hahmoista ja tässä tämä pääseekin loistamaan. Tässä leffassa onkin yksi parhaista Jayn ja Silent Bobin kohtauksista. Jos ei muuten ole nähnyt mitään aiempia View Askewniverse -leffoja, jää kyllä tästä elokuvasta moni juttu tajuamatta. Jos ne taas on nähty useaan kertaan (ja vieläpä näin peräjälkeen), on tämä leffa yhtä tuttujen henkilöiden ja juttujen bongausta. Tosin tässä kyllä riittää bongausta ihan jokaiselle, tuttuja näyttelijöitä tässä on noin miljoona ja suosittelenkin tarkkailemaan pienemmissäkin roolissa olevia kasvoja. Leffassa viljellään myös tuttuun tappaan lukuisia elokuva-, sarjakuva- tv-sarjaviittauksia, joka on aina hauskaa. Jay and Silent Bob on hulvatonta menoa ja takaa monet makeat naurut. Eihän tätäkään voi olla suosittelematta! (Tosin niiden, jotka eivät ole aiemmistakaan Smith-leffoista pitäneet, suosittelen välttelemään Jay and Silent Bob Strike Backia erityisen paljon.)



Kuvat: hotflick.net

Aug 8, 2012

Elokuvakirjallisuutta

Tuossa kirjahyllyäni järjestellessä tuli mieleen, että voisin esitellä kuvin hyllystäni löytyvää elokuvakirjallisuutta. Kuvat saa klikattua suuremmaksi lähempää tarkastelua varten.

Cinema - The Whole Story
Teenage Wasteland - The Slasher Movie Uncut
The Rough Guide to Horror Movies
How to Survive a Horror Movie
Miten Hollywood valloitetaan?
Karmea totuus elokuvista
Kinovisa
Movie mix - 1000 kysymystä elokuvista
Taru sormusten herrasta - Elokuva ja sen synty
A Nightmare on Elm Street - Ripped from a Dream
Tim Burton's The Nightmare Before Christmas
Burton on Burton
Quintessential Tarantino
Silent Bob Speaks
My Boring-Ass Life
Chaplin - The Tramp's Odyssey
Marilyn Monroe
501 elokuvatähteä
101 kauhuelokuvaa

Aug 6, 2012

Movie Monday #55 - Back to school

Movie Mondayn ensimmäinen haaste kesätauon jälkeen kyselee suosikkeja koulumaailmaan liittyvistä elokuvista. Omat suosikkini löytyvät ehdottomasti 80-luvun high school -leffoista, joita katselin erittäin mielelläni myös silloin kun olin itse samaa ikäluokkaa. Lista on aika loputon, mutta tässä muutamia mainitakseni: Heathers, The Breakfast Club, Just One of the Guys, Fast Times at Ridgemont High, Revenge of the Nerds, Sixteen Candles, Can't Buy Me Love, Soul Man, Pretty in Pink...


Bonuksena on pakko mainita sellainen 90-luvun lopun hölmö lastenelokuva kuin Operation Splitsville, joka tuo osittain paljonkin mieleen omat ala-asteaikani. En tiedä milloin tätä on kuvattu, mutta näiden lasten vaate- ja hiustyyli on niin samanlainen kuin sillon kun olin itse näiden ikäinen (jotain 11-vuotiaana, eli n. 1996). Varsinkin poikien hiustyyli on kuin suoraan repäisty luokkalaisteni poikien päästä! Muutenkin lasten jutut palautti mieleen omat "asiantuntevat" keskustelut koulussa tuon ikäisenä.

Aug 4, 2012

How can you even be sure what incurs the Lord's wrath these days? Times change. I remember when eating meat on a Friday was supposed to be a Hell-worthy trespass.

Dogma (1999) on Kevin Smithin neljäs View Askewniverse -leffa. Enkelit Loki (Matt Damon) ja Bartleby (Ben Affleck) on karkoitettu taivaasta maan päälle, mutta nyt he saavat tietää New Jerseyssä sijaitsevasta kirkosta, jonka kautta heillä olisi mahdollisuus päästä livahtamaan takaisin taivaaseen ja samalla pyyhkimään pois kaikki oleva maan päältä. Itse jumalan ääni Metatron (Alan Rickman) ottaa yhteyden aborttiklinikalla työskentelevään, jumalalle selkänsä kääntäneeseen, Bethanyyn (Linda Fiorentino) ja antaa tälle tehtäväksi estää enkeleiden aikeet. Matkallaan Bethany törmää kahteen profeettaan, Jay (Jason Mewes) ja Silent Bobiin (Smith), sekä myös unohdettuun Rufus-apostoliin (Chris Rock). Epäuskoisena Bethany jatkaa matkaa kirkkoa kohti tehtävänsä ja erikoisen matkaseurueensa kanssa.


Dogma on taas näitä vähän arvostetumpia leffoja Kevin Smithiltä, josta pidän itsekin hyvin paljon. Yritän muuten tämän Smitheilyn jälkeen tehdä jonkinlaisen parhaimmuus-listauksen kaikista tämän leffoista, vaikka saankin vaan pään kipeäksi minkäänlaisia top-listauksia tehdessäni. Tällä kertaa yritän kuitenkin saada sellaisen aikaiseksi, joten pidän teitä nyt jännityksessä, enkä kirjoita näihin arvosteluihin vielä sen kummemmin mitään parhaus-järjestystä. (Huisin jännää! Ette varmaan saa edes unta iltaisin ennen kuin julkaisen sen! Niin ja todennäköisesti totean lopuksi, että ei siitä listaamisesta tule mitään.) Dogma kuitenkin herätti ilmestyessään paljon kohua uskovaisten parissa, sillä tottahan toki tämä elokuva nähtiin suorastaan jumalanpilkkana. Tämä ei kuitenkaan ollut Smithin tarkoituksena, mies on lausunut olevansa itse uskovainen mies ja leffan tarkoitus oli juhlistaa ja iloita uskoa. Dogman käsikirjoituksen Smith on muuten tehnyt jo ennen ensimmäistä elokuvaansa Clerksiä.


On kuitenkin aika ymmärrettävää, että osalta tämä Smithin hyvä tarkoitus on mennyt ohi, sillä yhdistäähän mies aika härskiä huumoria uskontoaiheeseen. Leffassa hän myös kyseenalaistaa monia asioita; onko jumala nainen vai mies, oliko Jeesus sittenkin tummaihoinen, oliko Jeesuksella sisaruksia, mitä Jeesus todella teki niiden ikävuosien aikana joista raamatussa ei kerrota, mistä voi tietää mikä nykypäivänä on jumalan mielestä syntiä jne. Kyllähän jo tällaiset kysymykset saavat monet uskovaiset närkästymään. Leffassa ei kuitenkaan mielestäni millään tavalla paista mikään pilkkaaminen tai edes ilkeämielisyys, sillä on vaan hieman erilainen ja humoristinen ote asioihin. Aika rohkea veto tämä leffa joka tapauksessa oli, jonka mies varmasti myös tiesi. Dogman huumori on mielestäni erittäin onnistunutta ja hyvin samankaltaista kuin aiemmissakin leffoissa. Tässä leffassa Jay ja Silent Bob pääsee myös viimein vähän enemmän esille, joka on toki omasta mielestäni vain hyvä asia, sillä Jay on vaan ihan parhaita hahmoja näissä leffoissa. Tämän parhautta lisää vain se, että Jayn hahmo perustuu täysin Mewesiin itseensä, tuollaista kieltä (snootchie bootchies), elehdintää ja jutun tasoa tältä on kuulemma ihan oikeastikin irronnut silloin kun he ovat Kevin Smithin kanssa aikoinaan tavanneet!


Dogmassa on noin muutenkin hyvin vaikuttava näyttelijäkaarti ja kuten Smith on Mewesiä varoitellut, mukana on ihan oikeita näyttelijöitä ja vuorosanat täytyy todella tällä kertaa osata. (Ja jottei Alan Rickman suuttuisi, Mewes myös opetteli koko kässärin ulkoa, mukaan lukien kaikkien muidenkin vuorosanat!) Rickmanin Metatron-hahmo on myös yksi parhaita puolia leffassa, mutta kaikki hahmot toimii tässä erittäin hyvin. Bethany tasoitti hyvin rauhallisella ja järkevällä käytöksellään muiden sekopäistä toimintaa ja Affleckia ja Damonia on mukava nähdä leffoissa parivaljakkona, sillä miesten tosielämän kaveruus paistaa aina kivasti läpi. Dogma on monipuolinen elokuva, päällisin puolin se on kunnon hauskuutteluseikkailu, mutta sillä tuntuu kuitenkin olevan tuo syvällisempikin ja pohdiskeleva puoli. Erittäin toimiva leffa, yllättävästi suositteluni jälleen tällekin pätkälle.



Kuvat: hotflick.net

Aug 1, 2012

You think darkness is your ally? You merely adopted the dark. I was born in it, molded by it.

Vähän tylsää, kun kaikki kirjoittavat samasta elokuvasta ja vieläpä melkein ne samat asiat. En kuitenkaan halua jättää kokonaan huomioimatta tätä leffaa, joten menköön tämä toistaminen nyt omalta osaltani vähän kuin sivuhuomatuksena, että minäkin pidin erittäin paljon Nolanin Batman-trilogian viimeisestä osasta The Dark Knight Rises (2012)! Tässä jo Batman-roolistaan luopunut synkistelevä Bruce Wayne (Christian Bale) palaakin taistelemaan lihaskimppu Banea (Tom Hardy) vastaan. Olen samaa mieltä kuin noin jokainen muukin, että tämä ei ollut ihan niin loistava kuin edellinen, mutta tämäkin on erittäin viihdyttävä ja upean näköinen elokuva. Yön ritarin paluu naulitsee penkkiin, kadottaa kaiken muun ympäriltä ja saa unohtamaan sen, että se todella kestää lähemmäs kolme tuntia. Käykää katsomassa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...