Mar 29, 2012

100 Movie Facts About Me - Part X



Osa 10

46. Leffojen top 10 -listani näytti 16-vuotiaana näemmä tältä: 1. Unelmien sielunmessu, 2. New Yorkin kadut, 3. Pitkä kuuma kesä, 4. Carrie II, 5. Elm Street I, 6. The Craft, 7. Jim Carreyt, 8. Empire Records, 9. Sairaan kaunis maailma, 10. Austinit. (21.6.2001) Kaikki muut muistan ja ymmärrän (ja osalla olisi yhä paikka top 10 -listalla), mutta Austin Powers?!

47. Sain yläasteella jostain syystä valita leffan, jonka katselemme äidinkielen tunnilla koko luokan kanssa. Valitsin Carrien (1976), joka olikin kenties aika oiva valinta sen ikäisille nuorille siinä käsiteltävien juttujen vuoksi. Jonkun vanhemmilla olisi tosin voinut olla sanottavaa siitä, että katselimme K16-leffan ollessamme jotain 13-vuotiaita.

48.  Äitini yritti kieltää menemästä katsomaan Mika Kaurismäen elokuvaa L.A. Without a Map (1998) sillä perusteella, että suomalaiset leffat tulee niin nopeasti televisiostakin. Menin silti katsomaan ja tietääkseni tuo leffa näytettiin tv:ssä ensimmäistä kertaa vuonna 2010. Että hah!

49. Olen halunnut jo pitkään nähdä uudestaan leffan nimeltään Riku Kirjamaassa (The Pagemaster (1994)). Kävin lapsena katsomassa sen isovanhempieni kanssa teatterissa, enkä muista siitä oikein muuta, kun että tykkäsin siitä. En edes muistanut, että se taisi olla suurimmaksi osaksi piirretty ennen kuin katselin trailerin hetki sitten.

50. Suurin osa läheisimmistä kavereistani ei tiedä, että kirjoitan tätä blogia. Ei tullut kerrottua silloin kun aloitin ja olisi jotenkin hölmöä kertoa nyt, että hei, olen muuten kirjoittanut viisi vuotta tällaista leffablogia.


Osa 9 täällä

Mar 27, 2012

Movie Monday #42 - Sports

Tämän viikkoisessa Movie Monday -haasteessa kysellään suhtautumista urheiluelokuviin ja kysytään samalla vaikutuksen tehneestä urheiluelokuvasta. Jos tarjolla on urheiluelokuva ja joku muu ehdokas, hyvin todennäköisesti valitsen sen toisen leffan, koska en hirveämmin noin muutenkaan seuraa urheilua. Koripallo on kuitenkin sellainen laji, jota kiinnostaa katsella (varmastikin siitä syystä, että harrastin itse korista seitsemän vuotta lapsuudessani). Se onkin niitä harvoja lajeja, joka saattaa olla ihan se syy miksi katson jonkin leffan tai jopa syy siihen miksi pidän jostakin leffasta. Yksi vaikutuksen tehnyt koripalloelokuva onkin yksi lempileffoistani: The Basketball Diaries (1995). Tykkään tästä leffasta monista muistakin syistä, mutta on se koripallo aika olennaisessa osassa kuitenkin.


Skeittaus on toinen laji, jota tykkään katsella. Sitä en ole itse edes kokeillut, mutta ihailin jo lapsena niitä taitavia poikia, jotka skeittasi pikkukaupunkimme lähimarketin edessä. Skeittausta jaksan ihastella leffoissakin, suosikkini niistä on Lords of Dogtown (2005).


Muistakin urheilulajeista kertovien leffojen joukosta löytyy kuitenkin posiitiivisia yllättäjiä, kunhan vaan antaa niille edes mahdollisuuden. Näin kävi esimerkiksi ammattipainin ympärille pyörivälle The Wrestlerille (2008), josta kirjoitin täällä.



Kuvat: listal.com

Mar 25, 2012

Sinun syntisi voidaan pestä pois

Sauna (2008) on kotimainen AJ Annilan ohjaama kauhuelokuva. Eletään vuotta 1595 ja suomalaiset veljekset Eerik (Ville Virtanen) ja Knut (Tommi Eronen) kulkevat venäläisten mukana sopimassa maiden rajoja paikoilleen. Eerik on tappanut lukuisia ihmisiä ja muutoinkin heillä on raskas taakka harteillaan. Veljekset saapuvat suon keskellä sijaitsevaan kylään, jossa kyläläiset vaikuttavat varovaisen pelokkailta ja kylässä keskellä vettä sijaitsee erillinen saunarakennus. Sanotaan, että saunassa voidaan pestä synnit pois.


Viimeinkin sain Saunan käsiini ja katsottua. Tosin näin jo kerran aiemmin unta siitä, että katselin tämän leffan! Oli jännää alkaa katsoa leffaa miettien, että onkohan se oikeasti yhtään samanlainen kuin unessani. Ei muuten ollut. En oikeastaan tiedä, miksen ollut katsonut aiemmin tätä leffaa, sillä olen kaipaillut juurikin suomalaisia kauhuleffoja katseluun. Jotenkin on vaan mennyt ohi, että kyseessä olisi oikeasti laadukaskin kauhuleffa. Ja on Sauna ainakin erittäin tyylikkään näköinen leffa! Sen lisäksi, että se näyttää hienolta, on siinä myös hyvin toimivat musiikit ja muutenkin sen äänimaailma on ihailtavaa. Leffan tunnelma onkin näin ollen oikein onnistunut koko ajan ja sillä tunnelmalla luotiinkin leffaan kauhumaisuutta. Noin tarinan puolesta Sauna ei ole kovin helppo, se vaatinee tiukkaa keskittymistä ja itselleni jäikin vähän sellainen olo, että pitäisikö katsella tämä heti uudestaan. Menikö jotain olennaista ohi, vai eikö sitä vain selitetty? Liikaan selittelyyn Sauna ei kyllä ainakaan missään nimessä sortunut, joka olisikin varmasti pilannut leffan tunnelmaa. Perinteistä suomalaista menoa oli ainakin se, että leffa on hyvin hidastempoinen ja tuntui paljon pidemmältä, kuin se oikeasti oli. Ei nyt välttämättä pitkästymismielessä, mutta ihan vaan huomiona perin suomalaisesta piirteestä leffoissa. Perinteistä suomalaista oli tietysti myös sauna, joka olikin kiinnostava ja hyvä idea käytettäväksi suomalaiselle kauhutarinalle. Leffassa oli paljon hyvää ideaa ja se oli todellakin laadukkaan näköinen. Vaikka tässä otinkin nyt kantaa sen suomalaisuuteen, niin erottui tämä mielestäni positiivisesti ihan yleisesti elokuvien joukosta, ei ainoastaan suomalaisena elokuvana. Osittain jäin kysymysmerkiksi, mutta jäinpähän ainakin pohtimaan elokuvaa näin jälkikäteenkin. Sauna on kuin onkin hieno suomalainen leffa, kyllä suosittelen!



Kuva: listal.com

Mar 22, 2012

Movie Monday #41 - A place to be

Tämän viikon Movie Monday -haasteessa kysytään leffassa näkyneestä vaikutuksen tehneestä rakennelmasta. Pidän leffoissa erityisesti suurista synkistä linnoista ja kartanoista, niitä jaksaa aina ihastella. Kierreportaita, korkeita torneja, kiemuroita, koristeellisuuksia. Yksi tällainen vaikuttava on Saksikäsi Edwardin koti, josta pidän erityisesti siksi, että se erottuu niin selvästi siitä toisten pastelliunelmakylästä - kuten Edward itsekin muista asukkaista. 

Mar 20, 2012

We see what we expect to see, not necessarily what's really there.

Interstate 60: Episodes of the Road (2002) kertoo juuri syntymäpäiväänsä juhlivasta parikymppisestä Neal Oliverista (James Marsden). Neal ei ole varma mitä tulevaisuudeltaan haluaisi ja esittääkin syntymäpäivänään toiveen, että saisi vastauksen elämälleen. Kuulolla sattuu olemaan toiveet toteuttava O.W. Grant (Gary Oldman) ja pian Neal saakin tehtäväkseen kuljettaa paketin paikkaan, josta kukaan ei ole kuullutkaan, pitkin tietä, jonka ei pitäisi olla olemassakaan. Matkasta tulee seikkailu, jonka varrella Neal Oliver törmää kummallisiin ihmisiin ja erikoisiin paikkoihin. Tämä joutuu myös tekemään paljon valintoja, jotka vaikuttavat ratkaisevasti matkan kulkuun.


Interstate 60 on pienellä budjetilla tehty omanlaisensa road movie. Leffa on jäänyt aika vähäiselle huomiolle, vaikka siinä vilahtaa monissa pienissä rooleissa tunnettuja nimiä. Huvittavaa onkin, että tuossa minun dvd:n kannessa koreilee iso Michael J. Foxin naama, vaikka tyyppi on leffassa noin kymmenen sekuntia! Tämän leffanhan on ohjannut ja käsikirjoittanut Back to the Future -trilogian käsikirjoittaja Bob Gale, joten myös Christopher Lloydilla on pieni rooli myös tässä leffassa. Interstate 60 on mielenkiintoisesti toteutettu elokuva, se on komedia, mutta siinä käsitellään samalla myös aika näppärästi sitä, kuinka pienetkin valinnat vaikuttaa kokonaisuuteen. Leffa itseasiassa tuo mieleeni Liisa Ihmemaassa -tarinan, sillä kaikki nämä omituisuudet ja valinnat ovat jollakin tavalla kuitenkin olennaisia matkan kannalta ja saavat pohtimaan. Leffan huumori on onnistunutta ja erityisesti Gary Oldmanin hahmo riemastuttaa. Pääosassa oleva Marsden on vähän tylsä ja jää niiden muiden pienemmissä rooleissa olevien loistavien hahmojen jalkoihin. Ei tämä nyt mikään nerokkain elokuva ikinä ole, mutta hyvin kekseliäs ja ehdottomasti viihdyttävä pätkä. Interstate 60 ansaitsisi enemmän huomiota ja suosittelenkin katsastamaan tämän!



Kuva: moviepicturedb.com

Mar 16, 2012

Movie Monday #40 - Hirviö

Movie Mondayn viikon haasteessa kysellään mieleenpainunutta elokuvahirviötä, sellaista hahmoa, joka ahdistaa ja eksyy painajaisiinkin. Haasteessa vielä painotettiin, että hirviö voi olla myös ihan ihmishahmo. Tämä oli aika vaikea haaste, enkä meinannut keksiä tähän yhtään mitään. Sitten yhtäkkiä mieleeni tuli Robert De Niron esittämä isäpuoli Dwight elokuvassa This Boy's Life (1993). Ei se painajaisiini eksy, mutta vaikka leffan viime näkemisestä on monta vuotta aikaa, tuo tämän kamalan tyypin ajatteleminen yhä kylmät väreet. Hyvin ahdistava ja hirviömäinen tyyppi, pelottavakin tietyllä tavalla. Valitettavasti tuo myös elävästi mieleen todellisen ihmisen, jonka toimintaa jouduin lapsena seuraamaan sivusta.

Mar 14, 2012

This life has been a test. If it had been an actual life, you would have received instructions on where to go and what to do.

Tv-sarjoista ensimmäiseksi käsittelyyn otan lempisarjani, joka on muuten pitänyt paikkansa vuodesta 1997 lähtien. Muistan tarkkaan sen hetken, kun kuulin sarjasta ensimmäisen kerran. Olin siis 12-vuotias ja olimme menossa parhaan kaverini kanssa kirjastoon. Kaverini kysyi, että olinko katsonut uuden sarjan ensimmäisen jakson ja koska se oli jäänyt itseltäni väliin, kertoi tämä yksityiskohtaisesti mitä siinä tapahtui. Seuraavalla viikolla olinkin tiukasti tv:n ääressä. Ja niin myös tulevat viikot. Vuoden päästä sarja näytettiin uudestaan ja nauhotin jokaisen jakson vhs-kaseteille talteen. Katselin koko sarjan alusta loppuun monta kertaa joka vuosi noilta kaseteilta, kunnes vahingossa nauhoitin viimeisen jakson päälle! Onneksi sain aika pian sen jälkeen hankittua sarjan dvd-boksina hyllyyni, mutta tuolloin aika harvinaisesta boksista sai myös maksaa melko ison rahan. Nyt omistan sarjan jopa kolmena erilaisena dvd-boksina ja myös soundtrack sekä sarjaan perustuva kirja löytyvät hyllystäni.


My So-Called Life eli Suomessa nimellä Niin sanottu elämäni esitetty sarja on ainoastaan 19 jaksoa pitkä, sillä tämä vuosina 94-95 tehty sarja lopetettiin jo yhden tuotantokauden jälkeen. Sarja pyörii 15-vuotiaan Angelan (Claire Danes) elämän ympärillä ja samalla seurataan tämän perheen sekä kavereiden elämää. Koko sarja alkaa siitä, kun Angela kyllästyy kiltin tytön elämään ja vaihtaa kaverit räväkämpiin, värjää vaaleat hiuksensa punaisiksi ja haluaa omakseen Jordan Catalanon (Jared Leto).


Uskon että yksi suurimmista syistä siihen, miksi pidän My So-Called Lifesta niin paljon, on se, että olin juuri oikean ikäinen kun sarja alkoi pyöriä Suomessa. Tuolloin sitä ihaili näitä muutamaa vuotta vanhempia tyyppejä ja odotti itsekin pääsevänsä yläasteelle. Tietyllä tavalla samaistuinkin alkujaan Angelan pikkusiskoon, joka siis oli sarjassa huomattavasti pienemmässä osassa, mutta katseli siskoaan ylöspäin ja toivoi pääsevänsä tämän menoihin mukaan. Nyt vanhempana koko sarjaa katsoo tietysti ihan eri silmin ja aika nostalgisin tunnelmin, elinhän koko nuoruuteni katsellen tätä sarjaa. En kuitenkaan usko, että pelkästään oikea ikä ja myöhemmin nostalgisointi riittää perustelemaan sarjan hohtoa. My So-Called Life on laadukkaasti tehty ja se on todentuntuinen toisin kuin monet muut teinisarjat turhan kiiltävine kuvineen ja kaikista hahmoista on onnistuttu tekemään ihan tavallisia helposti samaistuttavia nuoria. Itselläni ei oikeastaan ole mitään lempihahmoa, kaikki nämä onnistuvat olemaan välillä erittäin rakastettavia ja välillä taas äärimmäisen rasittavia. Lempijaksoja on myös lukuisia, mutta kyllä halloween-jaksossa (ep 9) on kivaa taikaa ja on se itsetunto-jakso (ep 12), ja erityisesti sen loppukohtaus, aina vaan melkoisen tunteikas. Voisin luetella tähän kaikki muutkin, sillä jokainen My So-Called Lifen jakso on erittäin hyvin kirjoitettu ja niissä kaikissa on jokin kiinnostava oma idea. Parasta sarjassa on tietysti myös erinomaiset musiikit ja sen ihana ysärigrungefiilis. My So-Called Life saa aina ikävöimään 90-lukua ja teini-ikää.



Kuvat: listal.com

Mar 11, 2012

Just about movies?

Leffa-arvostelut on taas jäänyt vähän huomaamattakin kirjoittamatta viime aikoina ihan kiireiden vuoksi. Nyt olen kuitenkin vieläpä onnistunut koukuttumaan erääseen tv-sarjaan, josta tehdään tällä hetkellä yhdeksättä kautta ja itsehän aloitin siis pari päivää sitten katsomaan sen ensimmäistä kautta. Toisin sanoen katsottavaa riittää ihan hetkeksi! (Niin ja kai se on myönnettävä, että kyseinen koukuttaja on siis teinisarja One Tree Hill. Haha.) Tästä mieleeni kuitenkin tuli se, kuinka usein tekisi mieli kirjoittaa tänne myös joistakin tv-sarjoista, mutta en kuitenkaan ole tehnyt niin. Kyseessä on kuitenkin leffablogi, jonka nimessä vieläpä esiintyvät sanat just ja movie! Tuskin satunnaiset tv-sarjajutut silti häiritsisi ketään muita kuin tämän blogin (asioista vähän liian vaikeita tekevää) kirjoittajaa itseään...


Oman erillisen blogin perustaminen ihan vain tv-sarjoille tuntuu kuitenkin varsin typerältä idealta ja melkein viisi vuotta käytössä ollutta blogin nimeäkään en lähde säätämään, joten tästä lähtien tässä blogissa harhaanjohdetaan nimen perusteella ja aletaan julkaista myös joitakin juttuja sarjoista ja tv-ohjelmista! Niin ja tosiaan juttuja tuoreista sarjoista (eli niitä joista ehkä jotakin kiinnostaisi lukeakin), on turha odottaa täältä. Katselen tv-ohjelmani nimittäin joko Suomen tv:n katseluvauhdilla tai sitten dvd-levyiltä. Joten nämä jutut tulevat olemaan lähinnä fiilistelyä ja nostalgisointia vanhoista suosikeista ja läpi käydään ainakin hyllyyni eksyneiden tv-sarjojen boksit (jotka muuten on nähtävissä täällä listan lopuksi). Kaikkien aikojen suosikkisarjani on tehty 90-luvun puolivälissä, josta voisinkin juttuni aloittaa.

Mar 5, 2012

Movie Monday #39 - Kauhun sävelet

Tällä viikolla Movie Monday haastoi kertomaan parhaasta kauhuelokuvan tunnusmusiikista. Kauhuleffoissahan musiikeilla on valtavan suuri osa sen oikeanlaisen tunnelman luomisessa ja usein tuleekin kiinnitettyä huomiota millaista musiikkia missäkin leffassa käytetään ja miten. Kuuntelen muuten mielelläni kauhumusiikkeja ihan ilman niitä leffojakin. Tästä tulisi taas niin loputon lista, että valitsen vain ne kaksi, jotka ensimmäisenä tuli mieleeni haasteen luettuani:



Mar 3, 2012

Paha Pohjola

Helsingin elokuvateatteri Orionissa järjestettiin tänään ilmainen kolmetuntinen Paha Pohjola -seminaari, jossa käsiteltiin pohjoismaisia kauhuelokuvia. Puhumassa tapahtumassa oli Yvonne Leffler Göteborgin yliopistosta, Outi Hakola Helsingin yliopistosta ja Rikke Schubart Etelä-Tanskan yliopistosta. Teemaan kuuluvasti leffateatterissa myös näytetään kevään aikana paljon Pohjoismaista kauhua. (Ohjelmisto on muuten nähtävissä täällä.) Jätin itse leffat tänään väliin, koska tämänpäiväiset on tullut nähtyä aiemminkin, mutta seminaarin kävin kuuntelemassa mielenkiinnolla. Pohjoismaisia kauhuleffoja on itseasiassa tullut katseltua yllättävän paljonkin, vaikka kovin montaa ei yhtäkkiä osaa nimetä.

Valkoinen peura (1952), Suomi

Ensimmäisen puhujan Yvonne Lefflerin luento (The Gothic Topography in Contemporary Nordic Horror) käsitteli enimmäkseen Pohjoismaisen kauhun tapahtumaympäristöä ja kuinka sillä on suuri merkitys nimenomaan Pohjoismaisille leffoille. Onhan tämän saanut itsekin huomata, kyllä esimerkiksi lumimaisemalla ja luonnolla on aina selvästi iso rooli Pohjolan kauhuleffoissa. Luennoitsijan mainitsemista elokuvista olinkin nähnyt oikeastaan kaikki muut, paitsi nolosti näkemättä on jäänyt juuri suomalainen Sauna (2008)! Yritin itseasiassa käydä metsästämässä leffaa kaupasta heti tänään jotta voisin korjata virheen, mutta ei löytynyt.

Død snø (2009), Norja

Toisen puhujan, Outi Hakolan, luennolla (Changing vampires - from Children of the Night to the Angels of Sun) puhuttiin lähinnä vampyyreista. Vaikka luentoa olikin ihan kiva kuunnella ja siinä käytiin kivasti läpi vampyyrileffojen historiaa, on pakko sanoa, etten ihan ollut kaikesta samaa mieltä. Tuntui vaan vähän hassulta, että uusia Pohjoismaisia vampyyrielokuvia verrattiin useaan otteeseen vain Twilighteihin! Luennoitsija mainitsi mm. siitä, kuinka Pohjoismaisissa kauhuleffoissa vampyyrit yhä viihtyvät pimeydessä ja on niitä syrjäytyneitä tyyppejä. On kuitenkin vähän väärin verrata kaikkia uusia Pohjoismaisia vampyyrileffoja vain teinikirjallisuuteen pohjautuviin leffoihin, kun kyllä muuallakin maailmassa yhä tehdään myös muita vampyyrielokuvia. Tästä huolimatta ihan kiinnostavaa tekstiä ja plussaa siitä, että tällä suomalaisella puhujalla oli ehdottomasti paras englannin ääntämys!

Frostbiten (2006), Ruotsi

Kolmas puhuja, Rikke Schubart, otti luennollaan (The Scandinavian Horror Heroine) käsittelyyn Pohjoismaisten kauhuleffojen sankarittaret. Tämä toi mielenkiintoisesti esille eron final girlin (sen joka on viimeisenä pystyssä ja kirkumassa) ja sankarittaren välille. Pohjoismaisista leffoista tämä lähinnä mainitsi sen, kuinka erilaisia nämä sankarittaret voivat olla verrattuna perinteisempiin jenkkipätkiin. Esimerkkinä käytettiin mm. Ystävät hämärän jälkeen -leffan vampyyrityttöä. Tämäkin luento oli mielenkiintoista kuunneltavaa, mutta pakko antaa miinusta siitä, että luennoitsija spoilasi ainakin kolmen melko tuoreen leffan loppuratkaisun!

Låt den rätte komma in (2008), Ruotsi
Tämä oli kyllä kokonaisuudessaan erittäin kiinnostava ja miellyttävä seminaari, mielellään kävisin useamminkin kuuntelemassa jutustelua (kauhu)elokuvista! Tässä kyseisessä seminaarissa oli toki vähän aistittavissa sellaista kyllä Pohjoismaissa tehdään paremmin kuin Jenkkilässä -henkeä, mutta olihan se vähän odotettavissakin. Hienoa kun tällaisia tapahtumia järjestetään ja näitä teemaleffoja myös esitetään! Yritän ehdottomasti ehtiä katsomaan ainakin jonkun näistä esitettävistä leffoistakin tässä kevään aikana.


Kuvat: listal.com
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...