Great artists are not peaceful souls.

Loving Vincent (2017) on maailman ensimmäinen kokopitkä käsinmaalattu elokuva. Elokuvassa on vuosi 1891 ja on kulunut vuosi taiteilija Vincent van Goghin kuolemasta. Armand Roulinilla on hallussaan viimeinen Vincentin kirjoittama kirje, jota hän lähtee viemään taiteilijan läheisille. Matkallaan Armand oppii paljon lisää Vincentin elämästä ja varsinkin tämän viimeisistä hetkistä pienessä ranskalaiskaupungissa. Tarinoita kuultuaan Armand alkaa epäillä, että van Goghin väitetyn itsemurhan takana olisikin jotain epäilyttävää ja mies alkaa selvittää asiaa. 

Kävin katsomassa tämän Loving Vincentin jo itseasiassa tuossa kauhuputken keskellä pari viikkoa sitten, mutta haluan nyt vielä palata siihen, sillä se oli kerrassaan loistava elokuva! Taustaksi kerrottakoon, että pidän todella paljon Vincent van Goghin maalauksista ja upea Tähtikirkas yö on kaikista maailman maalauksista kolmen suosikkini joukossa. Kun näin tämän elokuvan trailerin jossakin Rakkautta & Anarkiaa -näytöksessä, tiesin, että tämä kokonaan käsin kankaalle van Goghin tyyliin maalattu elokuva on päästävä näkemään. Kävinkin katsomassa sen ensi-iltaviikonloppuna Tennispalatsissa, jossa oli vierailemassa myös muutama tätä leffaa maalaamassa olleita taiteilijoita. Loving Vincentiä oli tosiaan maalaamassa jopa 150 taiteilijaa, joista jokaisen tuli ensin omaksua van Goghin maalaustyyli. Elokuvassa olikin kokonaisuudessaan lähes 70 000 öljyvärityötä ja sen tekemiseen meni aikaa useampi vuosi. 

Kaikki tuo vaiva oli kuitenkin täysin vaivan arvoista, sillä Loving Vincent oli todella upea ja taianomainen elokuva! Oli huippua vähän väliä tunnistaa siitä tuttuja maalauksia, sillä suurin osa kohtauksista oli suoraan van Goghin eri maalauksista poimittuja. Vaikka leffa olikin koostettu useista erillisistä maalauksista vuosien varrelta, oli niitä käyttämällä kuitenkin saatu rakennettua hyvä ja toimiva juoni. Se oli oikeastaan rikosmysteeri, jossa Armand yritti selvittää mahdollista syyllistä Vincentin kuolemaan pikkuhiljaa saamiensa vihjeiden perusteella. Katsoessa vain odotti mielenkiinnolla sitä seuraavaa juonenkäännettä - mitä nyt seuraamista vain meinasi välillä haitata se, että jäi lumoutuneena tuijottamaan jonkin maalauksen upeutta! Elokuva oli myös aika koskettava, sillä vaikka useat Vincent van Goghin maalaukset ovat tuttuja, niin miehen elämästä ja persoonasta en tiennyt kovinkaan paljoa tätä ennen. Onneksi tarina on vielä päätetty kertoa kokonaan näillä öljyvärimaalauksilla, sillä näyteltynä tai tietokoneella piirrettynä animaationa siinä ei olisi ollut ollenkaan samaa tunnelmaa. Loving Vincent oli siis mielestäni kaikin puolin mahtava elokuva ja hieno elämys, ehdottomasti yksi parhaista pitkään aikaan näkemistäni uusista elokuvista. Suuret suosittelut tälle! 

We're all mad here.

Tiedättekö sen voittajafiiliksen kun yhtäkkiä saattekin eteenne sen yhden elokuvan, jota olette jo useita vuosia etsineet? Sain eilen kokea tuon, sillä aloin ihan sattumalta katsella elokuvaa, jonka olen nähnyt viimeksi joskus lähemmäs 25 vuotta sitten! Mainitsin itseasiassa kyseisen elokuvan 100 Movie Facts About Me -tarinoinneissani heti toisella sijalla. Olen monesti muistellut tuota lapsuudessani katsomaani piirrettyä ja olen yrittänyt etsiäkin sitä muutamaan otteeseen, mutta se on tuntunut aika mahdottomalta tehtävältä. En nimittäin muistanut siitä leffasta mitään erityistä, joka olisi erottanut sen lukuisista muista Liisa Ihmemaassa -piirretyistä. Nyt en edes etsinyt sitä, mutta yhtäkkiä tämä vuoden 1988 Alice in Wonderland olikin YouTuben ehdotetuissa videoissa ja se näytti etäisesti tutulta.

Katselin tätä pitkään epäröiden, että voisiko tämä nyt todella olla se etsimäni versio. Tarinahan on joka tapauksessa tuttu ja tässä versiossa on hyödynnetty aika reippaalla kädellä Disneyn 1951 vuoden piirroselokuvaa. Kuitenkin juuri tämän piirrostyyli, musiikit ja äänitehosteet vaikuttivat hämmentävän tutuilta. Samoin kaikki hahmot, joita pikkuhiljaa tuli lisää. Sitten tuli se kohtaus, jonka jälkeen olin täysin varma, että olin nyt löytänyt oikean elokuvan: tuosta dodosta ei voinut erehtyä! Olin hyvin innoissani tajuttuani, että viimeinkin näiden reilun 20 vuoden jälkeen sain jälleen katsella vanhaa suosikkiani. Tämä on tosiaan australialaisen Burbank Filmsin julkaisu ja samalta yhtiöltä näyttää 80-luvulla tulleen paljon muitakin klassikkosatuja piirrettyinä. En tiedä olisiko näitä muitakin mahdollisesti näytetty Suomen televisiossa 80- ja 90-luvun vaihteessa (pitänee tutustua, sillä jos näin on, olen varmasti nähnyt niitäkin). Tämä Liisa Ihmemaassa on ainakin tullut, sillä katselin sitä tosiaan lapsuudessani tv:stä nauhoitetulta vhs-kasetilta. Kiinnostaisi tietää, että onko tämä muille yhtään tuttu? Tässä on tämä alle tunnin kestoinen elokuva kokonaisuudessaan:

I am the great Cornholio, I need TP for my bunghole!

Toinen katsomani roadtrippeily oli piirroselokuva Beavis and Butt-Head Do America (1996)! Beavisin ja Butt-Headin (molempien ääni Mike Judge) televisio ryöstetään, joka on pahinta mitä tälle kaksikolle voisi tapahtua. He yrittävät kaikin keinoin hankkia uuden tv:n, mutta törmäävätkin sattumalta Muddy Grimesiin (ääni Bruce Willis), joka toivoo poikien hoitelevan (päiviltään) Vegasissa olevan vaimonsa Dallasin (ääni Demi Moore). Pojat käsittävät viestin hieman väärin ja lähtevät innoissaan matkalle hoitelemaan naista. Matkasta Vegasiin tulee tietysti hyvin värikäs ja kaksikko tapaa reissullaan mitä erilaisempia tyyppejä ja joutuvat aika jännittäviinkin tilanteisiin.

 

En ole aivan varma olinko edes nähnyt tätä elokuvaa aiemmin! Beavis & Butt-Head -sarjaa tuli tietysti katsottua 90-luvulla MTV:ltä Darian kanssa vuorotellen, mutta tästä leffasta minulla ei ollut mitään kovin kirkkaita mielikuvia. En erityisesti ollut mikään sarjan fani (tykkäsin enemmän siitä sen spin-offista Dariasta), mutta kyllähän sitä tuli tuijoteltua aika ahkerasti ja sarja tuo aina hyvin vahvasti 90-luvun mieleeni. Ja teini-ikäiset pojat. Nostalgisoinnin vuoksi hankinkin (erittäin halvalla) tuollaisen kultaboksin, joka sisältää neljäkymmentä sarjan luojan, Mike Judgen, valitsemaa jaksoa ja tämän Beavis and Butt-Head Do America -elokuvan. Sarjassa suosikkejani olivat ne osuudet, joissa kaverukset istuvat sohvallaan kommentoimassa ja höhöttämässä televisiossaan näkyviä musiikkivideoita, mutta harmillisesti juuri suurin osa musiikkivideopätkistä puuttuu dvd:llä julkaistuista jaksoista tekijänoikeuksien vuoksi. 

No mutta se itse elokuva. Ensinnäkin täytyy todeta, että mielestäni lyhyiden jaksojen fiilis on saatu hyvin siirrettyä myös pitkään elokuvaan. Tähän on myös saatu toimiva tarina, joka sopii tv-jaksojen jatkeeksi. En usko että elokuva olisi toiminut niin hyvin, jos kaverukset olisivat kuluttaneet kotisohvaansa, tai edes kiertäneet kotikaupunkiaan puolentoista tunnin ajan, mutta kun laitettiin kaverit reissuun, saatiin tästä pidempi kertomus. Oli myös ihan kekseliästä saada heidät liikkeelle juuri sillä, että se heidän rakas televisionsa oli kadoksissa! Huumori leffassa oli aika uskollista sarjan huumorille, vaikka tässä vitsit olivat osittain vähän pidempiä. En tosin koe olevani ihan oikea ihminen kommentoimaan sarjan ja leffan suhdetta, kun en tosiaan ole koskaan ollut mikään sarjan hc-fani. (Esimerkiksi yleisesti kehuttu Simpsoneista tehty pitkä elokuva oli mielestäni pettymys, jonka uskoisin johtuvan siitä, että vanhat jaksot on nähty niin moneen kertaan ja odotukset olivat hyvin korkealla.) Tähän leffaan on myös saatu ihan mielenkiintoinen joukko ääninäyttelijöitä, Willisin ja Mooren lisäksi tässä kuullaan äänenä mm. David Letterman Mötley Crüen roudarina! Elokuvasta lempikohtani on kaverusten harhat aavikolla makoillessaan ja erityisesti siinä nähtävä White Zombien "musiikkivideo". Mielestäni Beavis and Butt-Head Do America on siis varsin onnistunut sarjasta tehty elokuva ja jos sarja viihdyttää, niin uskoisin tämänkin viihdyttävän. Toisaalta taas jos sarja ei ole koskaan oikein uponnut, niin uskaltaisin silti kehottaa kokeilemaan tätä elokuvaa - ellei nyt ihan oikeasti inhoa näiden kaverusten höhöttelyä ja heidän yksinkertaista alapäähuumoria.

Sinun isäsi oli komein ja urhein poro joulupukin lentojoukoissa.

Kuudes jouluelokuva oli suomalainen animaatio Niko - lentäjän poika (2008). Niko on äitinsä kanssa asuva poropoika, joka uskoo isänsä olevan yksi joulupukin lentojoukkojen poroista. Poika ei ole koskaan tavannut isäänsä, mutta haluaisi itsekin oppia lentämään. Porolauman eloa häiritsee julmat sudet, jotka Niko vahingossa johdattaa lauman luo. Häpeissään Niko päättää kadota maisemista ja lähteekin Korvatunturia kohti etsimään isäänsä. Matkaseuranaan tällä on huolehtivainen Julius-niminen liito-orava.

En ollut aiemmin nähnyt tätä elokuvaa ja en oikein edes tiennyt mitä odottaa. Niko - lentäjän poika oli kuitenkin ehdottomasti positiivinen yllätys! Siinä on koskettava tarina, hienoa animaatiota, upean näköisiä maisemia ja hyvin onnistuneita hahmoja. Niko oli hyvin sympaattinen pikkuporo ja vastakohtana tälle oli julma ja pelottava susien johtohahmo musta susi. Itseasiassa tämä asetelma toi hyvin voimakkaasti mieleeni Leijonakuninkaasta Simban ja Scarin! Leffaa olisi varmaan aika helppo vertailla joihinkin Pixarin tuoreisiin animaatioihin, mutta en ole nähnyt kuin sen Autot ja tämä Niko oli muuten huomattavasti enemmän mieleeni kuin se, niin visuaalisesti kuin tarinan puolesta! Niko - lentäjän poika sopi jollain tapaa juuri täydellisesti tähän jouluaattoa edeltävään iltaan ja sai minut erinomaisesti joulumielelle, tykkäsin tästä leffasta ainakin nyt erityisen paljon. Elokuvan opetus ja lopetus oli itseasiassa hieman yllättävä ja tuore, nykyaikaan sopiva sellainen. Luin muutamia keskusteluja siitä, kuinka leffa ei oikeasti edes sovi lapsille, sillä siinä on edesvastuuttomia jouluporoja jne ja tämä tuntui varsin typerältä ajattelumallilta, sillä on tällainen animaatio kuitenkin aika oiva ja lempeä keino heijastaa todellisuuttakin lapsille, kaikki ei ole täydellistä. Ainoastaan aika pelottavat susihahmot saattavat olla vähän liian jänniä ihan pienimmille, mutta muuten tässä ei mielestäni ole mitään välteltävää. Kaunis jouluinen tarina, jolle muuten ilmestyi jatko-osakin tänä vuonna. Ainakin tämä ensimmäinen Niko - lentäjän poika on jälleen yksi hyvä suomalainen jouluelokuva, suositteluni!

Filmtrailer.com

Kuva: outnow.ch

Just remember, the true spirit of Christmas lies in your heart.

Neljännen joululeffan paikan otti Robert Zemeckisin ohjaama animaatio The Polar Express (2004). Samannimiseen kirjaan perustuvassa elokuvassa nuori poika havahtuu jouluaattoyönä tämän talon eteen pysähtyvän pikajunan meteliin. Poika hyppää junan kyytiin kuullessaan sen olevan pikajuna napapiirille ja konduktööri vielä mainitsee, että joulupukkiin uskonsa kyseenalaistaneelle pojalle tämä voisi olla viimeisiä mahdollisuuksia tälle matkalle. Matkasta pohjoisnavalle tuleekin melkoinen seikkailu kaikille kyydissä oleville lapsille.

Katseltuani nuo edelliset kolme korkeintaan keskinkertaista joululeffaa totesin, että seuraavaksi haluan nähdä jonkun varmasti hyvän ja jouluisen elokuvan - sen vuoksi valitsin katseluun tämän Napapiirin pikajunan. Olen tosiaan nähnyt tämän muutamaan kertaan aiemminkin ja olen pitänyt siitä, mutta nyt edellisestä katselusta oli vierähtänyt jo useampi vuosi. Tässä animaatiossa Tom Hanksilla on useita äänirooleja, mies on niin pääosan poika kuin konduktööri ja näiden lisäksi tällä on useita muitakin pikkurooleja. Roolit eivät kuitenkaan rajoitu pelkästään ääniin, leffan hahmot on myös animoitu Hanksin liikkeiden mukaisesti. Ja Tom Hanks myös onnistuu tässä mainiosti, mies muuntautuu hyvin erilaisiin rooleihinsa ja on uskottava. Napapiirin pikajunassa on varsin kaunis tarina, tosin ehkä hieman yllätyksetön sellainen. Vaikka tämä nyt juonellisestikin ihan toimii, niin ehdottomasti parasta tässä leffassa on kuitenkin se, että tätä katsellessa tuntuu siltä, että olisi itsekin mukana matkassa. Siinä on seikkailumieltä ja upeita maisemia, on vuoristoratoja ja vauhtia. Tämä pitäisi varmaankin itseasiassa katsella isolta kankaalta, jotta kokemuksesta saisi kaiken irti. (Olenkin muuten usein miettinyt, että miksei joku elokuvateatteri voisi järjestää erikoisnäytöksiä joulun alla ja näyttää siellä vanhoja jouluelokuvia!) The Polar Express on näyttävän näköinen, tunnelmallinen ja lämmin joulutarina hyvällä seikkailuhengellä. Tämä sai ainakin minut tälläkin kertaa joulumielelle, suosittelen!

Kuva: dbcovers.com

Nopeista nopein, salamannopee, mä oon Salama.

Autot (2006) on Disney Pixarin animaatioelokuva Salama McQueen -nimisestä kilpa-autosta. Salama (Sami Uotila) on matkalla suureen Piston Cup -mestaruuskilpailuun Kaliforniaan, mutta eksyykin pikkukaupunki Syyläri Cityyn. Maineestaan ylpistynyt Salama tutustuu kaupungissa ruostuneeseen Martti-hinaajaan (Heikki Silvennoinen) ja muihin kaupungin autoihin, jotka palauttavat tätä takaisin maan pinnalle. Elämässä on muitakin asioita kuin kilpaileminen ja voitto.

No niin, nyt tuli sitten katseltua ensimmäinen Pixarin elokuva sitten 90-luvulla elokuvateatterissa katsellun Toy Storyn (1995). Niin useasti kun näitä Pixarin animaatioita onkin hehkutettu ja suositeltu minulle, niin en vaan ole saanut katseltua niitä ja suoraan sanoen ei ole oikeastaan erityisemmin edes kiinnostanut. Tykkäsin lapsena Disneyn vanhoista kunnon piirretyistä, mutta sitten kun näitä tietokoneanimaatioita alkoi satelemaan kolkuttelikin teini-ikä jo niin pahasti, etteivät moiset lasten jutut jaksaneet kiinnostaa. Nyt vanhemmalla iällä en lähinnä ole saanut aikaiseksi ja tälläkin kertaa kun mahdollisuus tuli katsella jotakin Disneyn/Pixarin elokuvaa, niin ykkösvalintani olisi ollut Fantasia (1940) tai joku muu vanha klassikko. Katseluseurueessani oli kuitenkin varsin poikkeuksellisesti myös lapsia, niin mentiin heidän valintansa mukaan. Joskaan en suostunut katsomaan ensin jatko-osaa Autot 2:sta (2011), vaikka se kuulemma olisi ollut vielä parempi. Katseluun osui siis tämä Autot suomeksi puhuttuna.

Nyt jälkikäteen ajateltuna en tiedä miten minut saatiin höpläytettyä katsomaan tämä. Elokuvaa oli ehtinyt tulla ehkä minuutin verran kun tajusin, että katselen tässä nyt sitten tosiaan elokuvaa, joka pyörii kilpa-autoilun ympärillä. En ole autourheilun ystävä sitten yhtään ja jo pelkkä formulakisojen vinkuna saa pääni kipeäksi. Onneksi koko elokuva ei sitten kuitenkaan tapahtunut sen ringin ympärillä, mutta ihan tarpeeksi aiheen ympärillä omaan makuuni. Tässäkään elokuvassa ei tietysti kuitenkaan ole olennaista se, että sen hahmot ovat autoja, vaan nämähän voisivat ihan yhtälailla olla ihmisiä. Samaan tapaan kun vaikka niissä Disneyn vanhoissa eläinpiirretyissä - ja yhtä kekseliäästi ihmismäisiä juttuja oli käännetty tässä elokuvassa autoille sopiviksi. Autot on kyllä ihan kiva ja opettavainen tarina, muistutetaan että ystävyys ja muista välittäminen on tärkeämpää kuin se tavoiteltu maine ja mammona jne., mutta mielestäni tämän tarinan ja opetuksen olisi voinut tiivistää parin tunnin sijaan puoleen siitä. Leffa nimittäin polki paikoitellen hyvin hitaasti eteenpäin ja alkoi jo tylsistyttää. Plussaa voin ehdottomasti antaa siitä, että elokuva näyttää todella hienolta, siinä on laadukasta jälkeä. Mutta ei tämä vaan millään ollut minun juttuni. Se ei erityisemmin naurattanut, ihastuttanut tai koskettanut oikein millään tapaa. Tai no, Silvennoinen vääntämässä tamperetta Marttina oli ihan hauska yllätys. En vaan jotenkin päässyt yli siitä, että kyseessä oli autohahmoja ja oli tämä tosiaan aika pitkäveteinenkin. Vaikka en nyt itse hirveämmin ihastunut elokuvaan, niin kaupoissa olevan Autot-krääsän, ja nytkin katsomossa olleiden lapsien hihkunnan, perusteella elokuva uppoaa erittäin kovaa ainakin hyvin nuorelle yleisölle.

Kuvat: tumblr.com

They're little, so we challenged them to a basketball game!

Space Jam (1996) on Michael Jordanin tähdittämä elokuva, jossa seikkailee sekä piirroshahmoja että ihmisiä. Jordan on lopettanut koripallouransa ja siirtynyt baseballiin. Samaan aikaan toisaalla Moron Mountain -planeetalta tulleet otukset yrittävät kaapata Väiski Vemmelsäären ja muut Looney Tunes -hahmot omalle planeetalleen. Looney Tunesien kohtalon ratkaisee tiukan koripallo-ottelun tulos, jossa pelaavat vastakkain Moron Mountainin sakki ja Vemmelsäären johtama joukkue. Avaruudesta tulleet kaverit ottavatkin epäreilusti apuja NBA-pelaajilta, mutta Looney Tunesit saavat joukkueeseensa itse Michael Jordanin!

Kun Space Jam ilmestyi, olin ala-asteella ja harrastin koripalloa, joka varmasti vaikuttaa mielipiteeseeni tästä leffasta. Silloin leffa oli mitä mainioin: pääsi näkemään hauskoja piirroshahmoja ja taitavaa koripalloa samaan aikaan ruudulta. Tuohon aikaan ei niinkään kiinnittänyt huomiota esimerkiksi siihen pieneen asiaan, että Michael Jordan ei osaa näytellä. Osasihan se pelata korista! Space Jamia katseltiin lapsena muutamaankin otteeseen toisen korista harrastavan ystäväni kanssa - ja samaisen ystävän kanssa se katsottiin tälläkin kertaa. Kumpikaan meistä ei enää pelaa korista ja ikääkin on tullut lisää, mutta kyllä Space Jam silti viihdytti ja nauratti. Nostalgia-arvot oli ainakin katossa! Piirroshahmot on yhä hauskoja ja se ratkaiseva korismatsi on aika tyylikkäästi toteutettu. Mitään kovin syvällistä tarinaa tästä on turha odottaa, mutta Space Jam on ihan viihdyttävä pätkä ja lapset varmasti tykkää!

Kuva: filmcritic.com