Apr 30, 2013

Movie Monday #90 - Leffavalikoima

Tällä viikolla Movie Monday kysyy, että mistä katselen leffani. Suurimmaksi osaksi katselen leffoja suoraan omasta hyllystäni, koska niitä on kuitenkin useampi sata sinne kertynyt ja koko ajan tulee lisää noin pari leffaa kuussa -vauhdilla. Videovuokraamoja en ole koskaan oikein harrastanut, sillä mielummin hankin elokuvat omaksi. Se on lähes saman hintaista ja katselen samoja leffoja uudestaan moneen kertaan joka tapauksessa. Elokuvateatterissa käyn harvemmin kuin haluaisin, mutta kuitenkin noin 30 leffaa vuodessa tulee katseltua ihan teatterin penkissä.


Tv:n peruskanavilta en ole katsonut leffoja iäisyyksiin, koska en juuri koskaan ole kotona siihen aikaan kun leffoja näytettäisiin. Elokuvakanavia en omista oikeastaan ihan siitä syystä, että jos minulla sellaisia on, niin en osaa olla katselemattakaan niitä. Tämän on saanut huomata silloin kun joku kanavapaketti on ollut ilmaiseksi näytillä ja kaikki mahdollinen vapaa-aikani on mennyt tuijotellessa läpi kaikki typerätkin leffat. Uusimpana houkuttimena on nämä verkossa toimivat palvelut, joihin olenkin nyt sitten mennyt sortumaan. Paha virhe. Otin viime vuoden puolella Viaplaysta ilmaisen kokeilukuukauden ja sitten vähän kuin unohdin perua sen, jonka vuoksi sitä tuli kytättyä yksi maksullinenkin kuukausi. Sitten peruin sen, mutta jo parin kuukauden päästä otin Netflixiltä ilmaisen kokeilukuukauden. Nyt eletään sen ensimmäistä maksullista kuukautta ja käyn taistelua itseni kanssa, että peruisinko sen vai en. On se vaan niin mukavaa kun on jatkuvasti tarjolla kymmeniä ja kymmeniä näkemättömiä elokuvia, mutta siinä tosiaan on sitten se varjopuoli, etten kotona ollessa osaa olla katsomattakaan niitä. Jos olisi tarjolla vain tuo oma hyllyllinen elokuvia, niin ehkä sitä tarttuisi vaikka kirjaankin vähän useammin...

Apr 26, 2013

DVDs

Pari viikkoa sitten tehdyltä Berliinin lomareissulta tuli hankittua muutama muukin dvd sen aiemmin esitellyn lisäksi. Seuraavat erinomaiset musiikki-dvd:t nimittäin päätyivät vihdoinkin hyllyyni:


Eikä ihan mikä tahansa PJ20, vaan kyseessä on Pearl Jam Twenty: Three Disc Deluxe Edition! Kirjan mallinen kotelo kätkee sisälleen tosiaan kolme dvd-levyllistä Pearl Jam -herkkuja ja lisäksi 20-sivuisen kuvitetun kirjasen. Tuosta itse dokumentista kirjoitin reilu vuosi sitten hehkuttelua tänne, mutta tämä kyseinen Deluxe Edition pitää tosiaan lisäksi sisällään seuraavaa:

Disc 1: Pearl Jam Twenty
The feature-length documentary directed by Cameron Crowe plus extras on each band member, and amazing unreleased live footage
Disc 2: The Kids Are Twenty
Expanded, uninterrupted live performances for every song in the film plus deleted scenes from Pearl Jam Twenty
Disc 3: The Fans Are Alright
Over 80 minutes of extras created specifically for the die-hard Pearl Jam fans including rare and never-before-seen live performances


Toinen hankinta oli Nirvana: MTV Unplugged in New York -dvd, joka myöskin jostain syystä puuttui vielä hyllystäni. Samaisesta keikasta julkaistu livealbumi on kyllä (tietysti) pyörinyt lapsuudesta lähtien soittimessa ahkerasti ja keikkaa on tullut vuosien varrella myöskin katseltua aikoinaan MTV:ltä nauhoittamaltani videolta. Tältä dvd-julkaisulta löytyy sen varsinaisen esiintymisen lisäksi myös joitakin haastatteluja sekä keikkaharjoituksia.

Apr 23, 2013

Movie Monday #89 - Elokuvaelämys

Jee, vihdoinkin aikaa vastata Movie Monday -haasteeseen! (Ja jee, vihdoinkin jotain muuta kuin arvosteluja blogiin. Laskin juuri, että kirjoitin ja julkaisin tänne n. kymmenen päivän aikana 42 arvostelua..!) Tällä viikolla Movie Monday haastoi kertomaan jostakin mieleenpainuneesta elokuvaelämyksestä. En halua tyytyä vain yhteen, sillä näitähän riittäisi vaikka kuinka monta, joten kerron kolme erityisen mieleenpainunutta elokuvaelämystä. Nämä kaikki elämykset nyt sattumalta sijoittuu elokuvateattereihin.


1. Vuosi 2007, elokuvateatteri Maxim, Halloween (2007)

Olin jo useamman vuoden ajan haikaillut pääseväni Night Visions Maximum Halloween -tapahtumaan ja vihdoin vuonna 2007 se oli mahdollista. Muistan kyseisen illan erittäin hyvin, sillä välittömästi paikalle saavuttuani tiesin kuuluvani tuohon paikkaan ja porukkaan. Oli ihan huippua katsella kauhuleffaa sellaisessa seurassa, jossa kaikki tajusivat kaikki vitsit ja kauhuviittaukset. Leffa oli ihan hyvä, mutta se ei ollut se asia, joka kyseisestä illasta parhaiten jäi mieleen. Teatterissa tunnelma oli täysin kohdillaan, ihmiset huutelivat leffan päälle asiaankuuluvia heittoja ja yhteishenki oli mitä mainioin. Koin ensimmäistä kertaa sen, ettei seurana olleet ainoastaan ne henkilöt, joiden kanssa lähti elokuvaa katsomaan - seurana oli lisäksi koko salillinen muita kauhuleffaintoilijoita! Muistan myös erittäin hyvin sen suunnattoman harmituksen, kun minun piti lähteä sieltä pois jo yhden leffan jälkeen. (Jottei jää paha mieli päällimmäiseksi: tarina jatkuu niin, että heti seuraavana keväänä pääsin koko yöksi tapahtumaan ja sen jälkeen joka vuosi! Ja näistä tapahtumista olisi muuten löytynyt monta mieleenpainunutta elämystä lisääkin.) 

2. Vuosi 2010, elokuvateatteri Regal, Sex and the City 2 (2010)

Kahdenkymmenen vuoden New Yorkiin matkustamisesta haaveilun jälkeen todella lähdimme ystäväni kanssa New Yorkiin. Sinkkuelämää-elokuvista toinen oli juuri ilmestynyt ja heti ensimmäisinä päivinä suuntasimme katsomaan sen Times Squarella olevaan Regal-leffateatteriin. Oli ihan mahtavaa katsella juuri tuossa paikassa ja seurassa leffan alkutekstejä, joissa näytettiin täsmälleen samoja maisemia, joita oltiin hetki sitten ihasteltu teatterin ulkopuolella ja kuulla biisiä (Empire State of Mind), joka soi ihan kaikkialla ihan koko ajan (ja joka tulee ikuisesti muistuttamaan juuri tuosta reissusta). Näiden samojen nykiläisnaisten elämää oli aiemmin katsellut vain kotisohvalta, mutta nyt olikin itse juuri samoilla kaduilla. Leffa ei ollut kummoinen, mutta kaikki muu oli täydellisesti kohdillaan.

3. Vuosi 2010, elokuvateatteri Bristol, Back to the Future (1985)

Elokuvateatteri Bristol lopetti toimintansa vuoden 2010 joulukuussa ja viimeisenä päivänä siellä näytettiin liuta hyviä vanhempia elokuvia. Kävin katsomassa yhden lempileffoistani, Paluu tulevaisuuteen. Elämyksen tästä teki moni asia: se että leffa näytettiin alkuperäisiltä filmikeloilta, jonka vuoksi se aina välillä keskeytyi hetkeksi, se että pääsi näkemään yhden vanhimmista lempileffoista valkokankaalta, se että itseni lisäksi suurin osa yleisöstä osasi repliikit ulkoa ja niitä myös lausuttiin kilpaa leffan kanssa sekä naurettiin jo etukäteen parhaille jutuille, ja se että samalla oli haikea tunnelma siitä, että nämä olivat jäähyväiset vanhalle tutulle elokuvateatterille.

Apr 21, 2013

Maaliskuu 2013 (osa 2/2)

Maaliskuussa tuli katsottua erityisen paljon elokuvia, jonka vuoksi tämä kuukauden kooste ilmestyy kahdessa osassa. Ensimmäinen osa on luettavissa täällä ja tässä siis vihdoin jälkimmäinen puolisko maaliskuussa katsotuista:


Napapiirin sankarit (2010)
Arvostelu täällä **

Pelon maantiede (2000)
Arvostelu täällä **

Miehen työ (2007)
Arvostelu täällä ***

Happythankyoumoreplease (2010) 
Ihan kiva elokuva, mutta Josh Radnoria ei kai enää ikinä pysty ajattelemaan keneksikään muuksi kuin Ted Mosbyksi. Tosin tässä miehen itse ohjaamassa/kirjoittamassa elokuvassa tämän rooli olikin ihan samanlainen ja muutenkin tämä leffa tuntui Tedin osuudelta HIMYM-jaksossa, josta puuttuvat kaikki ne mielenkiintoisimmat hahmot. Mutta olihan tämä ihan katsottava. **

The Invisible (2007) 
Tässä oli ihan mielenkiintoinen idea ja toteutuskin osittain ihan kiva, tykkäsin leffan tunnelmasta. Jotain hyvin ärsyttävää tässä kuitenkin oli ja se liittyi oikeastaan leffan loppukäänteisiin. Luin jälkikäteen, että tämä olikin remake muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneestä ruotsalaisesta elokuvasta, joten pitäisi ehkä katsella se alkuperäinen. **
 
Blind Dating (2006) 
En odottanut tältä ihmeitä, eikä se ihmeitä tarjoillutkaan. Oli sillä kuitenkin vähän uutta ideaa, sillä tämä ei ollut ihan perinteinen sokkotreffileffa, vaan sen päähenkilö oli sokea. Valitettavasti leffa jäi kuitenkin vaan heikoksi romanttiseksi komediaksi. *
 
My Life Without Me (2003) 
Vähän erilainen draama parikymppisestä nuoresta kuolevasta äidistä, joka päättää ettei kerro asiasta kenellekään. Tykkäsin tämän tunnelmasta, koskettava ja ajatuksia herättävä leffa. ***
 
Pizza (2005)
Oletin tämän olevan joku ääliökomedia, mutta tämä oli oikeastaan kaukana sitä, vaikka kyseessä komedia olikin. Teinileffa, jossa keskitytään muiden teinien hyljeksimään tyttöön, joka löytää kaverin aikuisesta miehestä. Itseasiassa leffasta tuli mieleeni loistava 90-luvun elokuva Tervetuloa nukkekotiin! Mutta missä vaiheessa Ethan Embry on kasvanut mieheksi ja esittää teinileffoissa aikuista?! ***
 
Life as We Know It (2010)
Muistan kun näin tämän trailerin joskus leffateatterissa ja totesin, että siinäpä elokuva, jota täytyy välttää katsomasta. Katsoin kuitenkin ja vaikka tämä olikin aika hölmö ja ennalta-arvattava romcom, ei se ollut ihan niin sietämätön kuin luulin ja siinä oli ihan ajatusta. **
 
Middle of Nowhere (2008) 
Ihan kiva kevyt ja kesäinen draama. Pikkukaupungissa tylsistelevistä nuorista kertovat leffat yleensä uppoaa minulle, niin tämäkin. Tarina ja hahmot olivat hyvin aidon tuntuisia. ***

Fight Club (1999) 
Erinomainen elokuva, jota en ollutkaan katsonut piiitkään aikaan. Erittäin kekseliäis idea ja hienosti toteutettu elokuva, jossa sekä Norton että Pitt tekivät hienon roolisuorituksen. Teki vaikutuksen aikoinaan ja on yhä kova. *****

The Machinist (2004) 
Arvostelu täällä *****
 
Far from Home (1989) 
Ihan onnistunut trilleri 80-luvun lopulta. Toi jostain syystä lapsuusmuistoja mieleen, olisinkohan nähnyt tämän joskus suhteellisen tuoreena elokuvana aikoinaan. Hyvä jännittävä tunnelma ja teini-ikäinen Barrymore on uskottava roolissaan. ***
 
Winter's Bone (2010) 
Tulipahan se tämäkin vihdoin nähtyä. Parasta tässä oli Jennifer Lawrencen aidon tuntuinen roolisuoritus ja syrjäisen kaupungin synkkä ja pysähtynyt tunnelma. Noin muutoin en ollut mitenkään erityisen myyty, mutta edellä mainittujen juttujen vuoksi ihan katselemisen arvoinen. **

Conan O'Brien Can't Stop (2011)
Ihan mileenkiintoinen dokumenttielokuva, joka paljasti aika paljon O'Brienin todellisesta luonteesta ja vielä sellaisella hetkellä kun elämä oli potkinut ikävästi päähän. Hyvin toteutettu aika kaunistelematon dokumentti kiinnostavasta henkilöstä. ***

Crazy, Stupid, Love. (2011)
Jälleen yksi romanttinen komedia, jolta en ihmeitä odottanut. Osittain yllätyin positiivisesti, sillä tässä oli ihan hauskojakin vitsejä ja onnistunutta huumoria, josta kiitos hyville näyttelijäsuorituksille. Leffa oli ihan ok, mutta ei ihan juttuni. **

Apr 19, 2013

Back to Basics 2013, la-su

Nämä seuraavat katselin Night Visionsin Back to Basicsissa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, ensimmäinen elokuva alkoi lauantai-iltana seitsemältä ja viimeinen päättyi sunnuntaiaamuna puoli kymmenen paikkeilla. Torstaina ja perjantaina katselemistani leffoista kirjoitin tänne


Porukka venäläissotilaita ovat saksalaiskylässä etsimässä tovereitaan toisen maailmansodan loppuhetkillä. Kylästä ei kuitenkaan enää löydy elossa olevia ihmisiä ja löydetyt ruumiitkin ovat kummallisen näköisiä. He harhautuvat vanhalle tehtaalle, jossa heille alkaa valjeta totuus kylän tilasta. He nimittäin saavat vastaansa joukkion mitä erikoisempia natsihirvityksiä, jotka joku on tehtaillut ihmisten ruumiista ja koneenosista!


Tämä Frankenstein's Army oli kuvattu kokonaan käsikameran varassa, yksi venäläissotilaista tallensi tapahtumia kameralleen ja me saimme nähdä nämä tapahtumat löydettyjen tallenteiden kautta. Koin tämän aluksi erittäin rasittavaksi piirteeksi, oli ärsyttävää katsella heiluvaa kuvaa kun tyypit vaan kävelivät ympäriinsä, eikä mitään tapahtunut. Jossain vaiheessa tämä kuvaustyyli alkoi toimia paremmin, kun näitä hirviöitä yllättäen pöllähtikin jostakin paikalle ja ne kävivät kuvaajan päälle. Muutenkin leffan alkupuolisko oli vähän tylsä, toki oli tärkeää rakentaa pikkuhiljaa tarinaa ennen kuin tämä totuus paljastui, mutta huomattavasti mielekkäämpää oli katsella niitä ihmeellisiä otuksia ja taisteluita kuin kameran mukana heiluvaa seinää. Nuo zombirobotit olivat tosiaan näyttävän näköisiä ja upeasti toteutettuja, sillä niissä ei oltu juuri käytetty tietokonetehosteita. Leffan loppupuoli, jossa päästiin tutustamaan hämärään laboratorioonkin tarkemmin, oli myös kerrassaan mainio. *** Traileri
______________ 

Death Wish 3 (1985)

Paul Kersey (Charles Bronson) saapuu New Yorkiin ystävänsä luo, mutta löytääkin tämän nuorisojengin tappamana. Kersey ei tästä riemastu ja päättääkin alkaa taistelemaan tuota koko naapurustoa kiusaavaa jengiä vastaan. Tämä tilaa toinen toistaan kovempiaa aseita itselleen ja listii porukkaa yksitellen, josta naapurit ovat hyvin kiitollisia ja saapuvat auttamaankin vielä vähän järeämpien aseiden kanssa.


Myönnettäköön heti alkuun, että nämä Väkivallan viholliset eivät ole itselleni muutoin kuin nimensä puolesta tuttuja. Olikin hauskaa jälleen näin "pakotettuna" "joutua" katsomaan tämä Death Wish 3, koska ihan hyvin se olisi voinut muutoin jäädä kokonaan näkemättä. Ja se olisi ollut harmi, sillä olihan tämä kerrassaan viihdyttävä elokuva ja erityisen viihdyttävää oli katsella juuri tällaisessa seurassa. Naurua riitti ja yleisössä taputettiin kilpaa leffan eläkeläisten kanssa, jotka ihastelivat hurmioituneena kun nahkatakkinen kivikasvoinen Kersey listi näitä inhottavia nuorisojengiläisiä. Aseet vaan kovenivat toisensa jälkeen ja se meni jo ihan älyttömyyksiin, leffa oli tosiaan vedetty kunnolla överiksi - niin ja kaiken lisäksi se oli vielä niin kasari kuin olla voi. Kyllä viihdytti. Tämä oli muuten edesmenneen ohjaaja Michael Winnerin muistonäytös. *** Traileri
______________ 


Tyttärensä menehdyttyä Auntie Roo (Shelley Winters) on järjestänyt joka vuosi orpokodin kilteille lapsille suuren joulujuhlan, jossa tämä tarjoilee lapsille ruokaa ja antaa lahjoja. Juhliin salaa tulevat myös tottelematon Christopher (Mark Lester) ja tämän sisko Katy (Chloe Franks). Auntie Roo ihastuukin Katyyn, sillä tämä muistuttaa hänen omaa kuollutta tytärtään ja täti haluaisi adoptoida tytön. Christopherin mielestä täti kuitenkin muistuttaa Hannu ja Kerttu -sadusta tuttua noitaa ja poika on varma, että tädillä on pahat aikeet.


Teknisten ongelmien vuoksi tätä saatiin odotella melkein kolme varttia, mutta leffa oli kyllä odottamisen arvoinen. Tämä oli hyvin onnistunut väännös Hannu ja Kerttu -sadusta ja siinä oli myös onnistuttu säilyttämään vähän satumainen tunnelma, toki kauhuelementeillä maustettuna. Tädin roolissa ollut Winters veti hahmon juuri sopivasti vähän yli ja tämä oli samalla hyvin hettainen ja vähän sekopäinen täti. Tämän talo oli myös ympäristönä aika erinomainen lukuisine lukittuine ovineen, joka toi tarinaan hyvää lisäjännitystä. Taloa myös käytettiin onnistuneesti hyväksi, pidin erittäin paljon sellaisesta kohtauksesta, jossa lapset seikkailivat kellarissa taikurin välineiden jäämistön seassa leikkien ja säikähdellen. Tarinana tämä oli hyvin synkkä ja elokuvassa oli oikeastaan aika vaikea olla kenenkään puolella! Tämä Whoever Slew Auntie Roo? oli suosikkini la-su yön leffoista. **** Traileri
______________ 

Resolution (2012)

Michael (Peter Cilella) saapuu ystävänsä Chrisin (Vinny Curran) majoittamalle huonokuntoiselle mökille. Chris käyttäytyy sekavasti ja heiluu ase kädessä, jonka vuoksi Michael päättää sitoa tämän käsiraudoilla patteriin. Tämän jälkeen mökissä ja sen ympäristössä alkaa tapahtua kummallisia juttuja. Sinne ilmestyy outoja videoita sekä viestejä ja mökillä käy vierailemassa omituista sakkia. Miehet alkavat epäillä jo omaa mielenterveyttään kun he myös itse esiintyvät osassa videoista.


Tässä näytöksessä paikalla olivat ohjaajat Justin Benson ja Aaron Moorhead, jotka viihdyttävät sekä ennen että jälkeen leffan. Näiden energia sai innostumaan elokuvasta, vaikka en enää kunnolla muistanut mitä olinkaan tullut katsomaan. Resolution olikin aika erikoinen elokuva, joka lähti kehittymään sellaiseen suuntaan, jota ei osannut odottaa. Tykkäsin kyllä tästä yllätyksellisestä puolesta ja kaikki leffan erikoisuudet, ne videopätkät ja hämärät tyypit, toivat kivaa hämmennystä ja jännitystä. Pääosissa olevilla miehillä toimi kemia hyvin yhteen ja itseasiassa mieleeni tuli Due Date  -kaverukset (saattaa olla, että mielleyhtymä johtui lähinnä siitä, että Chris näytti parrassaan Zach Galifianakisilta). Leffalla oli ihan kiva idea, jota oli mielenkiintoista seurata sen kehittyessään. Koin tästä kuitenkin puuttuvan jotain, enkä ollut ihan myyty tälle sen loputtuakaan, mutta tekijöiden aito innostus omaan juttuunsa taisi vahvistaa tuon kolmannen tähden. *** Traileri
______________ 


Gretel (Molly C. Quinn) ja tämän poikaystävä Ashton (Andrew James Allen) ovat innokkaita pilven pössyttelijöitä. He saavat tietää vanhasta herttaisesta Agnes-mummosta (Lara Flynn Boyle), jolta saisi ostettua erityisen hyvää ainetta. Ashton suuntaa naisen luo, mutta herttainen mummeli paljastuukin pahaksi noidaksi, joka aikoo valmistaa pojan ateriakseen! Gretel ja tämän veli Hansel (Michael Welch) lähtevät selvittämään kadonneen pojan kohtaloa.


Vaikka olenkin kyllä B-teinikauhun ystävä, ei tämä leffa oikein innostanut. Sen nimi jo itsessään kertoi ehkä jo tarpeeksi paljon, enkä odottanutkaan tältä ihmeitä. Tarina oli aika kökköinen, vaikkakin tietysti ihan omanlaisensa versio Hannu ja Kerttu -sadusta. En vaan saanut tarpeeksi iloa irti ihan vaan siitä pilvenpoltteluhuumorista, joka tosin sekin oli aika kesyä. Joitakin ihan kivoja ja näyttäviä raatelukohtauksia leffassa oli, mutta siinä oikeastaan kaikki. Nuoret näyttelijät lähinnä ärsyttivät, mutta Lara Flynn Boyle oli yllättävän passeli pahan noidan rooliin. (Taisin kyllä keskittyä turhan paljon vain kauhistelemaan naisen kauneusleikkauksilla pilattuja kasvoja, tätä oli miellyttävämpää katsella leffan alkupuolella vanhan naisen maskissaan...) En sanoisi leffaa täysin surkeaksikaan, sillä kyllä sen kerran katseli, mutta en erityisemmin odota näkeväni sitä enää toista kertaa. *½ Traileri
______________ 

Stitches (2012)

Tomin (Tommy Knight) 10-vuotissynttäreillä tapahtuu kamala tapaturma, kun sinne esiintymään saapunut törkyinen pelle Stitches (Ross Noble) kuoleekin lasten leikkien vuoksi. Vuosia myöhemminkin Tom näkee asiasta painajaisia ja vasta 16 vuotta täyttäessään tämä uskaltaa järjestää uudet juhlat kavereilleen. Harmi vaan, että myös Stitches saa haudalleen kutsun kekkereihin ja saapuu paikalle kostamaan kohtalonsa lasten synttäreillä olleille nuorille.


Jostain syystä oletin brittiläisen Stitchesin olevan kauhua vain pienellä huumorivivahteella, mutta itseasiassa leffa oli melkoisen hervoton kauhukomedia. Huumoria tässä revittiin esimerkiksi veriroiskeesta, irronneista ruumiinjäsenistä ja ulosrevityistä sisuskaluista, joten ihan kaikkien juttu tämä ei ole. Itseänihän nämä naurattavat ja koska tässä kaikki revittely oli vieläpä toteutettu varsin näyttävästi, niin leffa upposi minulle erittäin hyvin. Juoni oli melkoisen älytön, mutta piti hommaa tarpeeksi kasassa. Tykkäsin siitä, että Stitches-pelle käytti tappamiseen pellejen ohjelmanumeroita kekseliäästi ja muutenkin pelleilyä oli käytetty hyväksi tässä. (Kuvittele kuinka esim. ihmisen sisuskaluja voi käyttää ilmapallon tavoin! Pellekammoisille oiva elokuva.) Vaikka komediapuoli jyräsikin tässä aika reilusti, niin leffa oli kuitenkin myös onnistunut slasheri, jossa haudasta noussut pelle jahtasi kotibileissä stereotyyppisia teinihahmoja. Stitches viihdytti ja nauratti koko kestonsa ajan! *** Traileri
______________ 

Chorakhe (1981)

Kaakkois-Aasian lomakohteessa kauhua herättää jättiläismäinen verenhimoinen krokotiili, jonka hampaisiin jää myös lomailemassa olevan lääkäri Akomin (Nat Puvanai) koko perhe. Mies aikoo nyt asettua tuota hirviötä vastaan!


Olin koko yön täysin pirteä tähän elokuvaan asti. Olen aiemminkin huomannut, että se aamun viimeinen leffa on itselleni vaikein hetki, mutta asiaan on auttanut sopivan hilpeä leffa (kuten viime vuoden The Room, joka oli muuten tarjolla tänäkin vuonna kahdessakin iltanäytöksessä). Vaikka tämä Crocodile olikin thaimaalainen 80-luvun elokuva jättiläiskrokotiilista, joka vähän kuin lupaili nauratusta, puuttui tästä kuitenkin se kunnon hupiosuus ja väsymys hiipi pahasti silmään. Muutenkaan tarina ei oikein jaksanut pitää mielenkiintoa yllä ja hyvin moni kohtaus oli kuin suora (huono) kopio Tappajahaista. Nyt en tykännyt, mutta paha mennä sanomaan mitä mieltä olisin ollut vähän virkeämpänä. * Traileri

Apr 14, 2013

Back to Basics 2013, to + pe

Kevään Night Visionsit on taas takanapäin. Tällä kertaa Back to Basics alkoi jo torstaina ja elokuvia näytettiin jopa kolmessa eri teatterissa. Itse kävin katsomassa torstaina vain festareiden avajaiselokuvan Andorrassa, perjantaina kaksi leffaa Bio Rexissa sekä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä perinteiset seitsemän leffaa Rexin ja Engelin penkeissä. Palaan tuohon koko yön puristukseen vähän myöhemmin ja tässä siis torstain ja perjantain aikana Back to Basicsissa katsellut elokuvat.

Antiviral (2012)

Eletään aikaa, jolloin julkisuuden henkilöistä on tullut entistä palvotuimpia hahmoja. Ihmiset jonottavat klinikoille saadakseen itseensä neulan kautta tartutettua täsmälleen saman viruksen kuin ihailemallaan henkilöllä. Samoin ihmiset ostavat syödäkseen keinovalmistettua julkkisten lihaa. Syd (Caleb Landry Jones) työskentelee tällaisella klinikalla, mutta samalla toimii myös oman kehonsa kautta salakuljettajana lihabisneksille. Kaikki muuttuu kun eräänä päivänä kaunis tähti Hannah Geist (Sarah Gadon) kuoleekin sairastamaansa virukseen ja Syd tietää nyt kantavansa samaista tautia.


Tämä Antiviral on herättänyt monissa varmasti eniten kiinnostusta sen vuoksi, että se on David Cronenbergin pojan Brandon Cronenbergin ensimmäinen pitkä elokuva, jota myös jatkuvasti verrataan isänsä elokuviin. Antiviralissa on ainakin todella mielenkiintoisen erikoinen idea, siinä on todella viety ihan uudelle tasolle nykyinen julkkisten ihainnointi. Elokuva oli myös todella hienon näköinen, siinä oli monia vaikuttavan näköistä kohtausia. Tykkäsin tämän värimaailmasta, oli sitä kliinistä valkoista ja sitä korostamassa tummaa punaista, joko mallien huulipunassa tai veriroiskeena. Leffassa näytettiin paljon hidasta lähikuvaa esimerkiksi neuloista lävistämässä ihoa, joka näytti inhottavan monia ihmisiä leffasalissa. Suurta kunniaa antaisin pääosan esittäjälle Caleb Landry Jonesille, joka teki kerrassaan erinomaisen roolisuorituksen riutuvana ja sairaana nuorukaisena. Tämän roolisuoritus pelasti myös paljon silloin, kun elokuva muutoin tuntui vähän polkevan paikoillaan. Elokuvan alku oli todella mielenkiintoinen, se kaappasi mukaan hyvin kun idea alkoi pikkuhiljaa rakentua, samoin elokuvan loppuosa oli todella vaikuttava. Valitettavasti täytyy vaan todeta, että siinä välissä Antiviral oli mielestäni melkoisen tylsää katseltavaa paikoitellen. Tällöinkin leffa oli kuitenkin visuaalisesti todella hieno, mutta siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että meinasi vähän haukotuttaa... Elokuvan jälkeen Antiviralista oli kuitenkin pääasiassa lähinnä positiivinen fiilis ja onhan tämä nyt esikoisohjaukseksi erittäin onnistunut pätkä. *** Traileri
_______________

Maniac (2012)

Frank (Elijah Wood) kunnostaa työkseen mallinukkeja pienessä myymälässä. Mies asuu kyseisen myymälän alakerrassa, jossa hän säilyttää osaa nukeista. Nukkejen päähän tämä asettaa vaanimiltaan kauniilta naisilta skalpeeraamansa päänahat hiuksineen. Häiriintyneen miehen elämään ilmestyy nyt mallinukkeja valokuvaava ystävällinen Anna (Nora Arnezeder), jolla ei ole aavistustakaan miehen pimeästä puolesta.


Tämä Maniac on siis remake vuoden 1980 Maniacista, joka on mielestäni aika erinomainen elokuva. Katselin kyseisen leffan tosin viimeksi nelisen vuotta sitten, joten muistikuvat eivät ole enää mitenkään hirmuisen kirkkaat, joten mitään kovin tarkkaa vertailua ei ole luvassa. Tähän uudelleenversiointiin on kuitenkin rohkeasti uskallettu tehdä joitakin muutoksia, joista näkyvin on se, että tämä on kuvattu kokonaan Frankin näkökulmasta. Näemme vain tämän kädet ja henkilöt joiden kanssa tämä keskustelee (tai jotka ovat veitsen alla) nähdään Frankin silmin. Elijah Woodin kasvoja näkee siis lähinnä peilistä heijastuvien kuvien kautta, vaikka tämän hengityksen ja äänen kuuleekin ihan korvan juuresta. Tämä kuvaustapa on mielestäni varsin onnistunut valinta, sillä tavoin pääsi syvemmälle Frankin häiriintyneen mielen sisälle ja oli pakotettu katsomaan asiat niin kuin Frank ne näki. Tämä toimi hyvin myös sellaisissa kohtauksissa, kun Frankille iski migreeni, tällöinkin katsoja pääsi kokemaan miltä maailma näytti ja kuulosti tuolloin Frankille (kuva sumeni ja kuului huminaa ja vinkunaa). Elijah Woodia oli aika vaikea etukäteen kuvitella Frankin rooliin, sillä alkuperäisessä tätä esittää aika erilainen kaveri: Joe Spinell! Woodin esittämä poikamainen Frank on tosiaan aika eri puusta veistetty, mutta se siinä juuri toimiikin. Molemmissa. Alkuperäisen leffan tapaan myös tämä remake on hyvin raaka ja tässä näytetään hyvin tarkkaan murhaajan operoinnit veitsi kädessään (murhaajan näkökulmasta!), joka on vaikuttavan näköistä. Olen itsekin vähän hämmentynyt miten paljon pidin tästä uudesta Maniacista, mutta haluan vielä ylistää sen kerrassaan erinomaisia musiikkeja, jotka toimii leffassa paremmin kuin hyvin ja voisin vieläpä sanoa niiden olleen näinkin onnistuneen elokuvan paras osuus. ****  Traileri
_______________


Koulun spring break lähestyy, eikä Candy (Vanessa Hudgens), Brit (Ashley Benson), Cotty (Rachel Korine) ja Faith (Selena Gomez) tiedä miten saisivat siihen tarvittavat rahat kasaan. Eräänä iltana he saavat kuitenkin mahtavan idean ja ryöstävät paikallisen kaupan, jonka ansiosta hekin pääsevät mukaan villeihin bikinibileisiin. Valitettavasti biletys päättyy putkaan, josta heidät kuitenkin lunastaa tytöille entuudestaan tuntematon räppäri Alien (James Franco), joka ottaa tytöt hoiteisiinsa ja lupaa heille jännitystä elämään. Miehen koti on täynnä huumeita, rahaa ja aseita, joista tuleekin tytöille tuttuja.


Jos jotain elokuvaa oli etukäteen hehkutettu maasta taivaisiin, niin se oli tämä Spring Breakers. Bio Rexin iso sali oli jopa myyty loppuun (ensimmäistä kertaa Night Visionsin historiassa), sillä tämä ei ole tulossa Suomeen muutoin teatterilevitykseen. Ja Spring Breakers todella oli hauska ja erittäin viihdyttävä elokuva, mutta olen silti vähän kysymysmerkkinä, että miksi tämä nyt on niin hehkutettu? Ei se mielestäni nyt niin uusi ja ihmeellinen ollut. Onhan näille räpin säestämille bikinihetkutuksille ja loppumattomille ryyppäjäisille päässyt nauramaan lukuisissa muissakin elokuvissa tätä aiemmin. Oli ihan näppärä veto ottaa rooleihin näitä entisiä kilttejä Disney-tähtösiä, sillä tuntui oudolta nähdä heitä ketkuttelemassa ilman vaatteita, ryyppäämässä ja vetämässä aineita. Joka sitten kuitenkin toteutuu monien lapsitähtien kohdalla todellisuudessa! Tähän hyviä viittauksia oli jokuiset tyttöjen itsensä laulamat Britney Spears -biisit elokuvassa. Tällä kaikella ohjaaja-käsikirjoittaja Harmony Korine myös halusi ottaa kantaa asioihin, mutta pakko sanoa, että pidän tämän käsikirjoittamaa Kidsia (1995) tarinana onnistuneempana tapauksena. Mutta tosiaan, pidin Spring Breakersia hyvin viihdyttävänä elokuvana ja erityisesti sen loppupuolen toiminta miellytti. James Franco yksinkertaisen räppärin roolissa oli kerrassaan mainio, tästä irtosi monet hyvät naurut ja mies olikin mielestäni leffan paras osuus. Naistähtien roolisuorituksista ei hirveämmin mitään sanottavaa löydy, sillä ne jäi hyvin hyvin pinnallisiksi, mutta se sopi asiaan. Musiikit täytyy mainita tämänkin kohdalla, tässäkin elokuvassa musiikit olivat nimittäin erittäin osuvat. *** Traileri

Apr 10, 2013

Maaliskuu 2013 (osa 1/2)

Koska maaliskuun elokuvakatselut ns. repesi käsistä, tulee kuukauden katsellut tällä kertaa kahdessa osassa. Eli maaliskuussa katsotuista ensimmäinen puolisko:

 
American Psycho (2000)
Elokuva, joka teki aikoinaan aika ison vaikutuksen ja on yhä oikein hyvä elokuva. Christian Bale tekee tässä(kin) erinomaisen roolisuorituksen. En vielä osaa verrata elokuvaa kirjaan, sillä aloin vasta (vihdoin) lukea sitä. ****

The American Scream (2012) 
Arvostelu täällä ***
 
Hackers (1995)
En oikein osaa sanoa itse elokuvasta mitään, mutta oli erityisen hauskaa katsella tuota 90-luvun meininkiä. Se oli niin tuttua! Vaikka en muista nähneeni tätä 90-luvulla, niin voin kuvitella kuinka coolia kaikki tämä oli sen ilmestyessään: ne vaateyhdistelmät, rullaluistelu, konemusiikki, laservalot ja koodinpätkät. Fiiliksestä siis plussaa, mutta oli se leffa kai muutenkin ihan ok. **

Leprechaun (1993)
En ollut nähnyt tätä aiemmin! Ihan huvittava kauhukomedia, jossa oli paljon samaa kuin Chucky-leffoissa. Viihdyttävä. **
 
Geek Charming (2011)
Hyvin ennalta-arvattava ja kevyt tv-teinileffa. Osoitettu vähän nuoremmille, mutta juuri näitä joita katselen tylsistyksissäni. *

Horrible Bosses (2011)
Ihan perushauska komedia, tyyliltään toi mieleen Hangoverin. Ei mitenkään kovin uusi ja virkistävä komedia, aika samanlainen mitä tässä nyt on jo aika lukuisia nähty. **

Parents (1989) 
Aika erinomainen ja nerokaskin kauhuleffa, jonka pystyi tulkitsemaan useammalla eri tavalla. Samalla oikeasti jännittävä ja hauskakin. Tykkäsin paljon. ****

Extremely Loud & Incredibly Close (2011)
Olin nähnyt tämän trailerin varmaan kymmenen kertaa elokuvateatterissa ja kyllä se aina vähän herätti kiinnostusta. Leffa oli aikalailla juuri sitä mitä sen odottikin olevan, ihan koskettava draama. ***

The Human Centipede (2009) 
Arvostelu täällä ***
 
Project X (2012)
Oletin tykkääväni tästä, koska kyseessä oli teinileffa ja poikaporukan ideana oli järjestää isot bileet. Kekseliästä oli toteuttaa tämä käsikameralla Blair Witch -tyyliin ja tehdä bileistä mahdollisimman älyttömät. En kuitenkaan pitänyt tästä niin paljon kun odotin, mutta oli se ihan ok.  **

Clueless (1995)
Clueless on aina Clueless ja toimii joka kerta. 90-luvun parhaimpia teinileffoja. ***

The Gift (2000) 
Tämä on jostain syystä aiemmin jäänyt väliin. Ihan jännittävä elokuva muutamilla hyvillä hyytävilläkin kohtauksilla. Välillä vähän pitkästytti, mutta kyseessä on ihan hyvä trilleri. **

Life of Pi (2012)
Arvostelu täällä ****
 
American Pie 2 (2001)
Ei niin hyvä kuin ensimmäinen osa, mutta ihan onnistunut jatko-osa kuitenkin, jossa ykkösestä tuttu huumori vielä toimii. Kolmosesta en enää pitänyt ja sen jälkeiset onkin jäänyt katsomatta. **

American Pie (1999)
American Pie tuo mieleen niin monia muistoja nuoruudesta, olin tämän ilmestyessä yläasteella ja leffa oli tuolloin erittäin kova juttu. Hauskoja hahmoja koheltamassa on hauskaa katsella. Erittäin onnistunut teinikomedia, joka viihdyttää vielä näin vähän vanhempanakin. ***

Detroit Rock City (1999)
Yksi parhaista musiikkileffoista. Huomaa, että tekijät tuntee KISSin, mutta ovat silti onnistuneet kehittää toimivan juonen aiheen ympärille, ilman että se on ihan fanitusleffa. Hyvää musiikkia, hauskaa huumoria ja erittäin onnistuneet hahmot + hyvä 70-luvun lopun fiilis. Tuo myös mieleen oman teini-iän, koska tätä tuli silloin katseltua aika ahkerasti. ****

Apr 2, 2013

DVDs

Pitkästä aikaa tuli tehtyä elokuvahankintoja kirpparilta. Ostan mielelläni leffoja käytettynä, mutta en voi hyväksyä sitä, että kirppareilla yritetään myydä tavaroita kalliimmalla kuin viereisessä marketissa. Valitettavan monilla kirppiksillä juuri dvd-elokuvista pyydetään 5-10 euroa, joka on ihan mahdottoman paljon liikaa. Tällä kertaa kuitenkin onnistuin löytämään leffoja asialliseen hintaan alle parilla eurolla ja nämä lopulta valitsin mukaani:


Entropy (1999) on itseasiassa tässä minun kannessa nimellä U2 My Friend ja kannesta muutenkin sai sellaisen kuvan, että bändi U2 olisi tässä suuressakin osassa, jonka vuoksi ostin leffan äidilleni katseltavaksi. Ei bändiä nyt niin hirveästi kuulunut tai näkynyt, mutta olihan tämä toimiva myyntikikka. Scream 4 (2011) oli mielestäni ihan hyvä jatko-osa ja olihan se hankittava kolmen edeltävän osan kaveriksi hyllyyn. Loistava American Psycho (2000) puuttui jostakin kumman syystä vielä hyllystäni ja asia tuli vihdoin korjattua. Go (1999) minulla on tähän asti ollut vain vhs-kasettina ja tykkäsin ainakin nuorempana leffasta aika paljonkin.

Apr 1, 2013

Ei isä näin kamala ollut kun sä kuvaat, se sairaus oli.

Pääsiäisen neljäs ja viimeinen kotimainen oli Aila Meriluodon omaelämäkerralliseen kirjaan perustuva Heikki Kujanpään ohjaama elokuva Putoavia enkeleitä (2008). Elokuvassa Helena (Elena Leeve) on kirjailijapariskunnan Lauri Viidan (Tommi Korpela) ja Aila Meriluodon (nuorena Leeve, vanhempana Elina Knihtilä) tytär. Helena lukee äitinsä kirjoituksia tämän ja edesmenneen Laurin nuoruuden vaikeasta rakkaustarinasta ja pikkuhiljaa tyttärellekin valkenee perheen menneisyyden traagisia tapahtumia.


En ollut tätäkään elokuvaa aiemmin nähnyt tai etukäteen tiennyt mistä se edes kertoo. Elokuvan tarinahan on tosissaan osaksi todellisuuteen pohjautuva, mutta esimerkiksi pääosan Helena oli täysin keksitty hahmo, Viidalla ja Meriluodolla ei ollut tämän nimistä tytärtä. Putoavia enkeleitä jakautuu tavallaan kahteen eri aikakauteen: sen nykyhetki sijoittuu 70-luvulle, jolloin tytär on aikuinen ja äiti kirjoittaa muistelmiaan, kun taas elokuvan menneet tapahtumat ajoittuvat 40-50-luvulle Viidan ja Meriluodon ensitapaamisesta eteenpäin. Elokuvan mielenkiintoinen tarina rakentuu pikkuhiljaa niin tyttären kuin katsojankin tajuntaan välähdyksillä menneestä. Putoavia enkeleitä sai muutamia vuosia sitten useampia Jussi-palkintoja, sillä sekä Leeve että Korpela saivat pääosistaan Jussit ja samoin Knihtilä sivuosastaan. Nämä pystit tuntuivat kyllä täysin ansaituilta, sillä jokainen näistä loisti näissä aika vaativissakin rooleissaan. Ja juuri nämä vahvat henkilöt pyörittivätkin tätä elokuvaa ja tekivät siitä niin kiinnostavan kuin se oli. Jos ei vielä käynyt ilmi, niin pidin tästä elokuvasta, se todella oli mielenkiintoa herättävästi toteutettu elokuva värikkäistä henkilöistä erinomaisilla näyttelijöillä. Tämä olisi voinut olla vain tylsä historiallinen kertomus suurista kirjailijoista, mutta sitä se ei tosiaan ollut, vaan Putoavia enkeleitä on oikein mielenkiintoinen suomalainen draamaelokuva. (Ja nyt näiden neljän melko hyvän 2000-luvun kotimaisen elokuvan jälkeen alan harkita, että pitäisi katsoa enemmänkin tuoreita suomalaisia elokuvia...)

Digiboksin hankkiminen perjantai-iltana keskellä korpea on ihan helppoa.

Kolmas pääsiäisen kotimainen oli Dome Karukosken ohjaama Napapiirin sankarit (2010). Lapissa asuvan Jannen (Jussi Vatanen) on lähdettävä ajamaan yötä vasten hakemaan Rovaniemeltä digiboksia erolla uhkailevalle vaimolleen. Tämän kavereiksi lähtevät alakuloinen Kapu (Jasper Pääkkönen) ja keltaisen auton hölmö omistaja Tapio (Timo Lavikainen). Automatkasta tuleekin melko tapahtumarikas seikkailu kun auto alkaa reistailla ja rahatkin digiboksin hankintaan pitäisi vielä kerätä jollakin tapaa.


Olisin halunnut valita näihin pääsiäisen elokuviin monien eri vuosikymmenien kotimaisia, mutta toteutus ei sitten onnistunut ja päätin tällä kertaa katsella nyt sitten vain 2000-luvun elokuvia (eikä sekään mennyt ihan putkeen, sillä tämä olikin vuodelta 2010). Napapiirin sankarit olin nähnyt jo kerran aiemmin elokuvateatterissa ja tuolloin pidin sitä ihan hauskana leffana. Oli se ihan hauska tälläkin kertaa, mutta muistelin tämän olleen parempi. Viime kerrallakin minua ärsytti Jasper Pääkkönen vääntämässä pohjoisen murretta, se ei vain ollut ollenkaan uskottavan kuuloista kun noin muutoin tämän ääntämys oli hyvin stadilaisittain kunnes tuli taas sana, johon piti lisätä vähän h-kirjainta väliin. (En todellakaan tunne murteita hyvin, mutta jopa minun korvani erotti tämän ja ärsyyntyi.) Ainakin kertojaääneksi olisi siis voinut valita jonkun muun. Muutoin näyttelijävalinnat elokuvassa olivat oikein kohdillaan, Lavikainen on aina hauskaa katseltavaa ja Vatanen sopi saamattoman miehen rooliinsa. Itsekin nuoruuteni pikkukaupungissa asuneena nämä kyllä tuntuivat myös valitettavan tutuilta ja aidoilta hahmoilta. Eniten tykkäsin kuitenkin sivuroolissa olleesta Kari Ketosesta, jonka niljakkaasta hahmosta irtosi parhaat naurut. Juonellisesti tässä elokuvassa ei ole mitään kovin ihmeellistä ja elokuva on hyvin kevyttä katseltavaa. Koin tässä olevan jotain samankaltaista tunnelmaa kuin Pitkä kuuma kesässä, sellaista rentoa ja huoletonta menoa. Samoin mieleeni tulivat kevyet jenkkiteinikomediat, joissa on juonen sijaan tärkeämmässä osassa yleinen koheltaminen. Tapahtumaympäristö tässä toki oli hyvin erilainen ja Lapin öisiä maisemia olikin kiva katsella. Napapiirin sankarit on ihan viihdyttävä suomalainen komedia ja kuten sanoin, se on erittäin kevyttä katseltavaa.



Kuva: listal.com

Minulla ei ole kuin tämä elämä ja minun täytyy puolustaa sitä.

Pääsiäisen toinen kotimainen elokuva oli Auli Mantilan ohjaama ja Anja Snellmanin romaaniin perustuva elokuva Pelon maantiede (2000). Oili (Tanjalotta Räikkä) työskentelee oikeushammaslääkärinä ja saa tutkittavakseen rannalta löytyneen miehen ruumiin. Kun Oilin sisko Laura pahoinpidellään puistossa, alkaa Oilille paljastua, että aiemmin löydetyn miehen kuolemaan saattaakin liittyä tämän siskon ystävät. Tämän seurauksena Oili tutustuu vahvan feministin Maaru Tangin (Leea Klemola) johtamaan naisia alistaville miehille vihaiseen porukkaan.

En ollut nähnyt tätäkään elokuvaa aiemmin, mutta nimeen olin sentään törmännyt muutamaan otteseen, mutta se ei ole herättänyt kiinnostusta. En hirveämmin välitä näistä monista rikospätkistä poliisitutkimuksineen ja oikeudenkäynteineen, en pidä tv:n puoleltakaan juuri mistään rikosten ympärillä pyörivistä sarjoista (poikkeuksena tosin esim. Näkijä ja Dexter, joissa on sitten jotain muutakin jännää). Tässä Pelon maantieteessä olikin aika vahvasti juuri sellaista rikossarjan tuntua, joka ei sitten oikein jaksanut kiinnostaa minua. Toisaalta taas elokuvassa oli paikoitellen myös ihan mielekkään jännittävä tunnelma. Tarinan puolestahan elokuvassa olennaisin juttu oli tuo naisten nouseminen väärinkohtelevia ja pelolla hallitsevia miehiä vastaan, joka on tietysti todella tärkeä asia käsiteltäväksi. En vain myöskään ole mikään tyttöenergialeffojen suurin ystävä ja tällainen kostotarina ei herättänyt minussa mitään hyvä me naiset -fiilistä, johon se kenties pyrki. Tähän ehkä vaikutti myös se, että koin leffan naishahmot lähinnä ärsyttäviksi. Maaru Tang oli kyllä oikein tulinen paasaaja ja Oili vastapainona aika vetämättömän rauhallinen, mutta en vain kokenut näistä kumpaakaan kovinkaan pidettävänä hahmona, jollaisiksi ne mielestäni oli kuitenkin tarkoitettu. En tiedä tökkikö tässä itse hahmot, näyttelijät vai kenties vain oma asenteeni. Näyttelijöistä parhaiten mielestäni suoriutui se kenestä ei kuulunutkaan pitää, autokoulunopettaja Auvista näytellyt Pertti Sveholm oli onnistuneen iljettävä tyyppi. Pelon maantiede vaikutti ihan laadukkaalta suomalaiselta rikoselokuvalta, mutta en vain tainnut oikein olla oikeaa kohderyhmää tälle. Tykkäsin kyllä siitä leffan hyvästä synkästä tunnelmasta ja sen muutamista näyttävistä kohtauksista.


En ikävä kyllä onnistunut löytämään elokuvan traileria.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...