Feb 27, 2014

Television! Teacher, mother, secret lover.

Liian kiirettä pitää, eikä blogiin meinaa ehtiä tuottaa sisältöä. Leffojakin olen katsonut vähän vähemmän, sillä olen jumittanut Breaking Badin viimeisessä tuotantokaudessa. Nyt se on koluttu läpi ja vaikka olen hyvin myöhässä mielipiteeni kanssa (aloin katsella koko sarjaa vasta viime vuoden loppupuolella), niin siinäpä vasta erinomainen tv-sarja! Breaking Badista ei ole puuttunut kekseliäisyyttä eikä mielenkiintoisia juonenkäänteitä. Kerrassaan laadukas ja loppuunhiottu sarja mahtavilla näyttelijöillä ja hahmoilla. Yeah, bitch! Sarjojen parissa on muutenkin vierähtänyt aikaa, sillä myöskin viimeisin katselukierrokseni Buffy the Vampire Slayerista oli jäänyt kesken ja katselin senkin pari viimeistä tuotantokautta loppuun. Siinä onkin toinen erinomainen sarja, mutta sitä nyt olen ennenkin hehkuttanut. Seuraavaksi ajattelin pitkästä aikaa katsella Twin Peaksin alusta loppuun. Senkin sarjan erinomaisuudesta voisi jotain mainita...


Nyt kun päästiin tv-sarjoihin ja on sopivasti torstaikin, niin voisin ottaa tähän pienen koosteen TV Thursdayn menneistä haasteista ja vastata niihin, joihin on jotakin vastattavaa.

TV Thursday #21 - Kehuttu, mutta ei iske
Kaikki muut tuntuvat olevan melkoisen innostuneita kaikista sairaala-, poliisi- ja lakisarjoista, enkä minä välitä mistään niistä. Toki näidenkin joukosta löytyy poikkeuksia, mutta en ole koskaan innostunut mistään Teho-osastoista tai CSI-sarjoista. 

TV Thursday #20 - Lapsuuden sankarini
Ihan ensimmäinen tv-ohjelmasankarini oli varmaankin ihana Lady Lovelylocks! Sillä oli hieno mekko, pitkät vaaleat hiukset ja kaikkea vaaleanpunaista. Ja sitten se aina päihitti ne pahat tyypit ja oli samalla aika kovis ja tietysti aina yhtä lovely.


TV Thursday #15 - Oheistuotteitaaa!!!
Tv-sarjojen oheistuotteita en taida omistaa kuin Simpsoneihin liittyen ja suurin osa niistä on lahjaksi saatuja. Jossakin vaiheessa kaverit kai huomasivat, että helppo onnistunut lahja minulle oli mitä tahansa Simpsoneihin liittyvää, heh. Lahjaksi olen mm. saanut Homer-pehmolelun ja Homerin äänellä puhuvan pullonavaajan sekä pizzaleikkurin. Lempparein omistani on kuitenkin itse hankittu muki, jossa on Homerin ilmeitä Höhtö-jaksosta (miksi uudemmissa suomennoksissa tuo mainio höhtö on vaihdettu hohkaksi?!).

TV Thursday #13 - Paras tiimi
Tähän olisi varmasti monta muutakin vastausta, mutta vastaan nyt Buffyn tiimin erityisesti sarjan ensimmäisiltä kausilta. Eli Buffy, Giles, Willow ja Xander. Tämän tiimin toiminta on vaan erittäin viihdyttävää katseltavaa ja hahmot toimivat hyvin yhteen.

TV Thursday #9 - Rakastuin tähän biisiin tämän sarjan avulla
Olen löytänyt monia biisejä ja bändejäkin tv-sarjojen kautta. Mutta ei tähän nyt voi oikein muuta vastata kuin tämän: 


TV Thursday #8 - Paras "uuden ajan" rikossarja
Kuten sanottu, en ihan hirveästi seuraa rikossarjoja, varsinkaan poliisinäkökulmasta tehtyjä sellaisia. Breaking Badin tyyppiset rikollisiin keskittyvät sarjat sen sijaan saattavat hyvin toimiessaan upota, toinen hieman vastaava kiinnostava sarja on Dexter. Yksi suosikkini on muuten myös rikosten ympärillä pyörivä Näkijä, joka vetoaa lähinnä sen takia, että unet kiehtovat minua erittäin paljon ja sarja pyörii asian ympärillä näppärästi. 

TV Thursday #6 - Paras duo
Koska tämä on tuoreimmin mielessä, niin vastaan sitten sen: Jesse ja Mr. White! Parhaimmillaan tämän Breaking Badin parivaljakon toilailu on ihan äärimmäisen viihdyttävää katseltavaa.

Feb 16, 2014

I mean this vampire thing might even help us!

Suck (2009) kertoo bändistä nimeltä The Winners, joka yrittää epätoivoisesti saavuttaa suosiota ennen kuin sen jäsenistä tulee liian vanhoja. Bändin ainoa naisjäsen Jennifer (Jessica Paré) lähtee erään keikan jälkeen erikoisen näköisen miehen (Dimitri Coats) mukaan, joka paljastuukin Queeny-vampyyriksi. Jennifer palaa kiertueelle vampyyriksi muuttuneena ja yllättäen tämän muuttunut olemus houkutteleekin keikoille aina vaan enemmän yleisöä ja vihdoin The Winners alkaa kerätä suosiota. Bändäreiden avulla Jennifer-vampyyri saa ruokittua itseään ja pikkuhiljaa myös bändin muut jäsenet päätyvät verenimijöiksi. Samaan aikaan vampyyreja, ja erityisesti Queenya, kuitenkin metsästää puukeppi kainalossaan mies nimeltään Eddie Van Helsing (Malcolm McDowell).


DVD:ni kannessa tätä Suckia mainostetaan sillä, että se olisi sekoitus Twilightia ja True Bloodia, mutta en minä  tässä oikein kumpaakaan nähnyt. Tai no, onhan kaikissa näissä sentään vampyyreja! Ymmärrän kyllä, että myyntiä varmasti halutaan lisätä näillä suosituilla (leffa)sarjoilla, mutta miksi kaupata leffaa teiniromanssin ystäville kun se ei ole sinne päinkään. Itse näin tämän esimerkiksi enemmän jonkun Shaun of the Deadin tyylisenä ja mainostaisin vaikka mielummin sillä, vaikka se ei olekaan vampyyrielokuva. Tässä Suckissa oli paljon asioita joista pidin, erityisesti joitakin yksityiskohtia, joita oli hauska bongailla. Tunnettuja muusikkoja sivurooleissa, lukuisia musiikkiviittauksia, nimi Eddie Van Helsing, suoraan levyjen kansista näyteltyjä kohtia, Dracula-viittauksia jne. Yksi parhaista kohdista oli sellainen, jossa näytettiin Malcolm McDowellin hahmoa nuorena ja tällöin elokuvassa nähtiin todella nähtiin nuori McDowell! Ilahdun usein elokuvissa siitä, että niissä käytetään näyttelijöiden oikeita vanhoja valokuvia, varsinkin silloin jos kyseinen näyttelijä on ollut pitkän aikaa julkisuudessa ja on hyvin tiedossa miltä tämä on oikeasti näyttänyt nuorempana. Tässä Suckissa ideaa oltiin viety vielä astetta pidemmälle käyttämällä vanhaa videomateriaalia (elokuvasta O Lucky Man!), joka oli kiva lisäys, sillä kyllähän McDowellin nuoret kasvot tiedetään varsin hyvin. Eikä tämä kuitenkaan erityisesti paistanut silmään editoituna materiaalina (vaikka sen tietysti järkeilikin sellaiseksi), kohtaus oli siis hyvin kikkailtu. Muutenkin tykkäsin elokuvan kikkailuista, sen monista musiikkivideomaisista kohtauksista, joista esimerkiksi Jenniferin muuntauminen vampyyriksi oli näyttävän näköinen. Huumoripuolikin tässä toimi suurimmaksi osaksi hyvin ja siis suurimmaksi osaksi elokuva olikin selvä komedia. Toisaalta taas elokuvan musiikin käyttö toi tähän myös rock-musikaalifiilistä Rocky Horror Picture Show -tyyliin. Suck oli viihdyttävä vampyyriteemainen komedia, jonka parissa viihdyin mainiosti, mutta en kuitenkaan suosittelisi tätä ihan kaikille, sillä suuri osa elokuvan viehätystä olivat juuri nuo yllä mainitsemani yksityiskohdat. Suositteluni suuntaan rockin, vampyyriteeman ja kauhukomedian ystäville!

Feb 12, 2014

DVDs

Esittelyssä uusimmat leffaostokseni ja tällä kertaa koko setti on sellaisia, joita en ole aiemmin nähnyt.


Nämä kolme vähän samalla ajatuksella varustettua eläinaiheista kauhuelokuvaa vaikuttivat kiinnostavilta. Saastuneen metsän eläimet hyökkäävät ihmisten kimppuun elokuvassa Day of the Animals (1977), italialaisessa elokuvassa Belve feroci (1984) saastunutta vettä nauttineet verenhimoiset eläintarhan asukit sen sijaan rynnii kaupunkiin  ja elokuvassa Frogs (1972) taas suon maaperä on saastunut ja sammakot loikkivat pahiksina ihmisten kimppuun.


Erehdyin ensin luulemaan tuota ensimmäistä vasemmalta kamalaksi Vampires Suck -parodiaksi, mutta sitten kiinnitin huomion Alice Cooperin ja Iggy Popin nimiin sen kannessa! Tämä Suck (2009) on siis aivan eri elokuva ja se vaikuttaa hyvältä: Blood, sex and rock 'n' roll. Keskimmäinen Johnny Deppin ohjaama The Brave (1997) on kyllä tuttu, mutta en ole nähnyt sitä koskaan. Leffa tosin meinasi jäädä tälläkin kertaa hankkimatta tuon ruman tekstillä roiskitun kannen takia. Viimeinen Killer Joe (2011) herätti mielenkiinnon mm. ohjaaja William Friedkinin vuoksi, samoin myös kannen teksti houkutteli: A totally twisted deep-fried Texas redneck trailer park murder story.

Feb 11, 2014

On the Road to the Oscars 2014

Taas on Oscareista kirjoittaminen jäänyt vähän vähemmälle, mutta odotan kyllä tulevaa gaalaa jälleen erittäin paljon. Tänä vuonna myöskin sen vuoksi, että syksyllähän kävin Dolby Theatressa Oscar-kierroksella ja nyt juhlia katselee tietysti hieman eri silmin. Kierroksella pääsi käymään esiintymislavalla ja kävelemään samoja reittejä, mitä kutsuvieraat sitten kulkevat juhlailtana. ("Tällä hissillä voittaja sitten poistuu backstagelta ja tässä kohdassa pysähdytään poseeraamaan pystin kanssa.") Yleisön penkkeihin ei tosin päässyt käymään, mutta oli ihan hauskaa kuulla tarinoita siitä, kuinka vieraiden istumapaikat määritetään ja kierroksen vetäjä näyttikin esimerkiksi Jack Nicholsonin vaki-istumapaikan, josta on mahdollisimman lyhyt matka baarin puolelle! Kierros oli hyvin mielenkiintoinen ja opas asiantunteva, mutta harmillisesti valokuvaus rakennuksen sisäpuolella oli ehdottomasti kiellettyä.


Tämän vuoden gaalan juontaa Ellen Degeneres, joka on juontanut kerran aiemmin vuonna 2007. En ole ollenkaan mielissäni tästä valinnasta, sillä pidin Degeneresiä viime kerralla hyvin tylsänä juontajana ja itseasiassa tämä on jäänyt mieleeni huonoimpana juontajana vuosiin. Nainen on kyllä varmasti sellainen turvallinen valinta, kiltti ja pidetty henkilö, mutta toivoisin vähän räväkämpää otetta Oscar-juontajalta. No mutta, katsotaan josko ote olisi muuttunut näiden seitsemän vuoden aikana. Surullista on kuitenkin se, ettei koko Oscar-gaalaa todennäköisesti näytetä lainkaan Suomen televisiossa! Nelonen on ainakin luopunut siitä, mutta kai tässä olisi vielä pieni mahdollisuus, että joku muu kanava nappaisi sen ohjelmistoonsa. Mielestäni on suuri sääli, että tästä luovutaan, sillä on katsojaluvut olleet kuitenkin esittämisaikaan (sunnuntain ja maanantain välinen yö) nähden aika hyvät ja moni jää tätä kaipaamaan. Vaikka olenkin monena vuonna kritisoinut Suomen studiota, niin olen tykännyt siitäkin lisästä, on ollut kiva nähdä että joku muukin on valveilla, seuraa ohjelmaa ja heittää omia veikkauksiaan palkintojen jakautumisesta! Ne varsinaiset Oscar-ehdokkaat julkaistiin noin kuukausi sitten ja suurimmat ehdokkaat näkee tuosta alla olevasta videosta, koko ehdokaslista täällä. En nyt kommentoi näitä sen ihmeemmin, julkaisen sitten maaliskuun alussa sen perinteisen veikkaustaulukkoni. Tämän vuoden Oscar-gaalahan tosiaan alkaa siis Suomen aikaa maanantaina 3.3. klo 03:00!

edit: YLE Teema näyttää Oscar-gaalan suorana!

Feb 7, 2014

DocPoint 2014

Viime viikolla oli jälleen kerran dokumenttielokuvafestivaali DocPoint ja jälleen kerran ehdin osallistua vain yhden elokuvan verran. Kyseinen elokuva oli norjalainen Mona Friis Bertheussenin ohjaama Tvillingsøsterne (2013) eli Twin Sisters. Dokumentissa kerrotaan tarinaa kiinalaisista kaksostytöistä, jotka on vuonna 2004 vauvana adoptoitu eri puolille maailmaa. Adoptiohetkellä kuitenkin täysin sattumalta toisen tytön amerikkalaiset vanhemmat törmäävät toisen tytön norjalaisiin vanhempiin. Perheet alkavat pitää toisiinsa yhteyttä ja tytöt pääsevät vuosien varrella tutustumaan toisiinsa. 


Täytyy sanoa, että oli ihan mukavaa vaihtelua kerrankin käydä katsomassa jotakin muuta kuin murheellisia dokumentteja sodasta ja kuolemasta. Twin Sisters sai hyvälle mielelle ja hymyilemään! Tämä oli oikeastaan aika uskomaton tarina, tai lähinnä se, kuinka nämä perheet sattumalta törmäsivät toisiinsa. Heidän ei olisi koskaan pitänyt kohdata, mutta sairauden vuoksi nämä norjalaiset vanhemmat joutuivat menemään muiden norjalaisperheiden sijaan amerikkalaisperheiden kanssa samaan aikaan hoitamaan adoptiopaperiasioita. Täysin sattumalta kaksostyttöjen vanhemmat olivat ostaneet tytöille ihan samanlaiset punaruutuiset mekot, jonka vuoksi he alkoivat keskustella. Pian vanhemmat huomasivatkin, että itseasiassa lapset on muutenkin aika samannäköiset, vaikka viranomaisten mukaan he eivät olleet kaksosia. Dokumentti oli toteutettu aika hauskalla tavalla, sillä siinä näytettiin vuorotellen tyttöjen elämää ja verrattiin sitä, kuinka erilaista elämää nämä kaksoset elivät. Toinen asui pienenpienessä norjalaiskylässä ja vietti aikaansa vaellellen ympäriinsä ja hoivaten ulkoa löytämäänsä hiirtä. Toinen asui Kaliforniassa ja vanhemmat kuskasivat tätä harrastuksista toisiin, joita tällä oli lukemattomasti aina mallikoulusta jalkapalloon. Toisaalta tätä puolta tunnuttiin korostavan vähän liikaakin, tuntui vähän siltä että norjalaisperheestä yritettiin antaa vähän liiankin maalaistolloa kuvaa ja toisaalta taas vielä enemmän tuosta amerikkalaisperheestä sitä idiootit jenkit -kuvaa. Tämä ehkä korostui sen vuoksi, että leffateatterin yleisö tuntui nauravan kaikelle vähän pilkkaavaan sävyyn, joka oli todella ärsyttävää! Dokumentti oli kuitenkin hyvin mielenkiintoinen, oli mukavaa seurata tyttöjen innostusta tutustua toisiinsa ja opetella yhteistä kieltä. Oli koskettavaa seurata kun tytöt vihdoin näkivät toisensa ja kuinka he lähes heti löysivät yhteisen sävelen. Oli myös koskettavaa seurata hyvästejä kun sisar perheineen lähti taas toiselle puolelle maapalloa, eikä ole tietoa siitä, koska he seuraavan kerran taas näkevät. Onneksi tästä dokumentista ei kuitenkaan oltu tehty liian nyyhkyä tarinaa, vaan se tosiaan sai hyvälle mielelle.

Feb 2, 2014

I've been a poor man, and I've been a rich man. And I choose rich every fucking time.

The Wolf of Wall Street (2013) on Martin Scorsesen ohjaama, tositapahtumiin perustuva elokuva 80- ja 90-luvulla Wall Streetilla rahoja pyöritelleestä pörssimeklarista Jordan Belfortista (Leonardo DiCaprio). Belfort pääsee nopeasti rahan makuun Wall Streetilla aloittaessaan ja päätyy lopulta perustamaan oman yrityksensä tuttaviensa kanssa, johon lukeutuu mm. uusi ystävä Donnie Azoff (Jonah Hill). Pienen alkukankeuden jälkeen firma alkaa pyöritellä valtavia rahasummia ja Belfortin elämään astuu kaikkien mukavuuksien lisäksi päivittäiset huumeet ja maksulliset naiset. Agentti Patrick Denham (Kyle Chandler) kuitenkin alkaa tutkia Belfortin firman epärehelliseltä vaikuttavaa toimintaa.


Jos sitä kerrankin yrittäisi kirjoittaa myös näistä teatterissa pyörivistä elokuvista, sillä vaikka olen käynyt katsomassa useampiakin, on kirjoituspuoli jäänyt vähän väliin. Menin katsomaan tämän Wolf of Wall Streetin aika mistään mitään tietämättömänä, tiesin vain että kyseessä on komedia, joka mitä ilmeisimmin sijoittuu Wall Streetille. Minulle selvisi hetkeä ennen elokuvan alkua mm. se, että elokuva on tuplasti pidempi kuin olin ajatellut (180 minuuttia!). Odotin elokuvaa aika positiivisin mielin, mutta onnistuin silti yllättymään erittäin positiivisesti. Ensinnäkin elokuva oli oikeasti ihan hervottoman hauska, sai nauraa monen monta kertaa ja yhden kohtauksen aikana nauroin niin makeasti, että sattui vatsaan ja päähän ja silmistä vuoti kyyneleitä poskille. Leffa ei kuitenkaan ollut pelkkä nauratuskomedia, vaan siinä oli ihan oikea tarina ja esimerkiksi tuosta naurukohtauksesta toipui aika nopeasti kun heräsi taas elämän todellisuuteen. Vaikka Belfortin huumepösilöinti nauratti hyvän hetken, niin sitten taas tuli muistutus siitä, että miehellä tosiaan on pieni lapsi. Elokuva pelasi aika hyvin erilaisten tunnetilojen kanssa ja oli koko kolmetuntisen kestonsa ajan erittäin mielenkiintoinen ja arvaamatonkin. Huumeita, rahaa, kirosanoja ja alastomia ihmisiä heiteltiin kuviin vähän väliä mitä kekseliäimmillä ja törkeimmillä tavoilla. Välillä oli miettittävä, että pitäisikö nauraa vai järkyttyä. Niin ja tämä kaikki perustuu tosiaan todellisiin tapahtumiin!


Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Leonardo DiCaprioon, olen kyllä aina pitänyt tätä taitavana näyttelijänä (todistusaineistona vaikka Arnie What's Eating Gilbert Grapessa tai Jim Basketball Diariesissa), mutta mies tuntuu usein valikoituvan rooleihin, mitkä eivät täysin sovi tälle. Olinkin vähän epäröivä myös tämän Wolf of Wall Streetin suhteen, mutta rooli Jordan Belfortina tuntui pitkästä aikaa olevan täysin nappi valinta miehelle! Tällainen sikamainen liian nopeasti liikaa rahaa ja valtaa rich kid -tyyli sopi miehelle erinomaisesti! Ei sillä että siis pitäisin DiCapriota itseään sellaisena, mutta tämä vaan osaa näytellä sellaista harvinaisen hyvin. Oli erittäin positiivinen yllätys nähdä DiCapriota myös hauskuuttajana, vaikka tämä on useammin draamakasvo. Mies saikin täysin ansaitusti Golden Globejen komediakategoriasta parhaan miesnäyttelijän pystin tästä roolisuorituksestaan.  Jonah Hillin hahmo oli elokuvassa toinen hyvin positiivinen yllätys ja tämä oli myöskin aika hervottoman hauska. Vaikutuin myös aika hyvin jälkikäteen lukemistani teksteistä, josta selvisi miten täysillä mies omistautui elokuvalle, tätä kun on vähän liiaksikin pitänyt sellaisena hälläväliä-kaverina. DiCaprion ja Hillin kemiat myös toimivat erinomaisesti yhteen ja kaveruksia oli ilo katsella. Noin muutenkin elokuvassa oli paljon onnistuneita hahmoja.


Arvatenkin tämä elokuva on hehkutuksen lisäksi herättänyt myös paljon kriittisempääkin keskustelua, sillä huumeet ja seksi ovat siinä hyvin näkyviä puolia. Mutta se nyt vaan on niin, että jos tekee elämäkertaelokuvan miehestä, jonka elämään ovat näkyvästi kuuluneet nuo edellä mainitut seikat, niin ei pitäisi tulla suurena yllätyksenä, että pakostikin ne näkyvät myös siinä elokuvassa! Vaikka huume- ja seksisekoiluille myös naurettiin leffassa, niin ei niitä nyt erityisen positiivisessa valossa kuitenkaan näytetty. Itseäni nämä eivät tietystikään haitanneet, mutta pakko myöntää, että olen aika yllättynyt elokuvan Oscar-ehdokkuuksista! Erityisesti amerikkalaisyleisön suhtautuminen alastomuuteen on yhä aika kukkahattutäteilyä ja Oscareista ollaan aika tiukkiksia. En oikein jaksakaan uskoa tämän voittoon parhaana elokuvana, mutta hienoa, että se on edes ehdolla ja toivottavasti pystejä tulisi muista kategorioista! Oscar-ehdokkuudethan tällä on seuraavista: miespääosa, miessivuosa, ohjaus, sovitettu käsikirjoitus ja paras elokuva. Oli miten oli, niin The Wolf of Wall Street oli erinomaisen viihdyttävä elokuva. Siinä oli hyvin mielenkiintoinen tarina, se oli tyylillä toteutettu ja se myös nauratti ihan kunnolla. Suosittelen!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...