Dec 25, 2014

Christmas Vacation Moose Mug


Sain ystävältäni varsin mieluisan ja riemua herättäneen joululahjan: Griswold Moose Mugin! Viimeksi eilen mainitsemassani jouluelokuvassa Christmas Vacationissa nähdään Clarkin ja Eddien hörppivän munatotia juuri tällaisesta mukista joulukuusen ääressä rupatellessaan. Mukihan on vieläpä muotoiltu ensimmäisessä Vacation-elokuvassa nähtävän Walley Worldin maskotin Marty Moosen mukaan. Voisi siis olettaa, että kyseiset mukit ovat ostettu matkamuistoiksi Griswoldin perheen kokoelmiin juuri tuolta kuusi vuotta aiemmin tehdyltä reissulta. Tämä upea muki päätyy varmasti hyllyyni koristeeksi, mutta jos joku päivä tulen maistaneeksi munatotia, tulee se ehdottomasti tehdä tästä mukista!


Paketin mukana tuli toinenkin mukava yllätys, nimittäin Chevy Chase -kirja. Esittelen kuitenkin tämän tarkemmin myöhemmin, sillä joulupukki toi muutakin uutta elokuvakirjallisuutta, joista teen perinteisen kirjapostauksen jossakin vaiheessa. Chevy Chasen elämäkerta on varmasti mielenkiintoista luettavaa, aika värikästä elämää on ymmärtääkseni tämäkin mies viettänyt.



Kiitos paljon lahjanantajalle mahtavista lahjoista, tiedän että luet tätä!

Dec 24, 2014

Can I refill your eggnog for you? Get you something to eat? Drive you out to the middle of nowhere and leave you for dead?

Jouluaaton elokuva on tietysti se sama kuin joka vuosi: täydellinen jouluelokuva National Lampoon's Christmas Vacation eli Joulupuu on kärvennetty. Vaikka kyseinen elokuva mainitaankin täällä joka vuosi, niin yhtäkään kunnollista arvostelua en ole siitä tehnyt, enkä tietysti tee tänäkään vuonna. Sen sijaan toivotan kaikille jälleen kerran oikein Griswoldimaisen

HYVÄÄ JOULUA!

Dec 19, 2014

He's lost his reindeer and if he doesn't get to Lapland, Christmas is off!

Seitsemäs jouluelokuva oli brittiläinen Get Santa (2014). Joulupukin () reki hajoaa Lontoon nurkilla ja porot pääsevät karkuun ikävästi juuri ennen joulua. Yrittäessään pelastaa teljetyt poronsa, joutuukin pukki pidätetyksi ja vankilan kalterien taakse.  Juuri vankilasta vapautunut Steve () ja tämän poika Tom () yrittävät auttaa tätä etsimällä reen ja porot. Steve myös neuvoo Pukin hakeutumaan vankilan parturin seuraan saadakseen vinkkejä, kuinka pärjätä vankilaympäristössä sillä aikaa.


Tajusin tätä katsellessani, että olen nähnyt hyvin vähän muita kuin amerikkalaisia jouluelokuvia. Toki ne muutamat suomalaiset (jotka ovatkin varsin hyviä) on nähty, mutta noin muutoin katselemani jouluelokuvat ovat pitkälti jenkkimeininkiä. Olikin siis todella virkistävää nähdä eurooppalainen joululeffa, jossa Joulupukin kirjeetkin ohjattiin oikeaan osoitteeseen "Lapland"! Muutenkin tämä oli aika virkistävä elokuva, se nauratti ja siinä oli hyvää seikkailuhenkeä. Vankien seassa oleva pukki oli aika hauskaa seurattavaa. Tosin, vaikka pieruhuumori naurattaakin, niin Get Santan piereskelemällä kommunikoivat porot oli aika heikko läppä ja sen olisi voinut jättää pois. Toisaalta tämä on kuitenkin lapsille osoitettu leffa ja lapsiahan pierut naurattavat. (Nimim. Teimme 9-vuotiaina kaverini kanssa uskonnontunnille käsinukke-esityksen, jonka kantavana idea oli ilmavaivoista kärsivät nunnat. Nauratti kaikkia muita paitsi opettajaa. Mitäs antoi ohjeistukseksi vain sen, että tapahtumien tulee sijoittua luostariin!) Noin muutoin Get Santassa kuitenkin oli poikkeuksellisen hyvää huumoria näin lastenleffaksi, osittain selvästi aikuisillekin osoitettuja vitsejä. Pidin myös tässä olleista pienistä leffaviittauksista, esimerkiksi jotkin kohtaukset toivat elävästi mieleen Shawsank Redemptionin. Jos kaikenikäiset löytävät elokuvasta viihdettä, niin silloinhan kyseessä aika kelpo koko perheen elokuva! Tämä oli myöskin oikein jouluinen elokuva, siinä soi monet tutut joululaulut ja joulupukin maa oli upean näköinen. Get Santa oli siis mielestäni oikein onnistunut jouluelokuva, joka sai jouluiselle mielelle. 

Dec 18, 2014

I just feel like there are so many things that I could be doing and probably want to be doing that I'm just not.

Boyhood (2014) on in elokuva, jota on kuvattu 12 vuoden ajan vähän kerrallaan. Se kertoo yhden pojan, Masonin (), tarinaa tämän varttuessa 5-vuotiaasta pojasta nuoreksi mieheksi. Mason asuu äitinsä () ja siskonsa Samanthan () kanssa. Viikonloppuisin he tapaavat myös isäänsä (), joka on ollut poissa kuvioista, mutta asuu taas lähellä. Vuosien varrella Masonin kasvaessa maisemat ja kaverit vaihtuvat tämän ympärillä.


Richard Linklater on tehnyt useammankin hyvän elokuvan, joista parhaimmat ovat tosin ilmestyneet jo 90-luvun alkupuolella (mahtavat Before Sunrise ja Dazed and Confused), mutta miehen nimi herättää minussa aina positiivisia mielikuvia. Ilokseni sainkin huomata, että Linklaterilta oli tämän vuoden Rakkautta & Anarkiaa -festareilla näytillä uusi elokuva. Olin hankkimassa siihen lippua noin 10 minuuttia myynnin alettua ja hämmästyksekseni sain huomata, että se olikin myyty loppuun! Tämän jälkeen selvitin vähän taustoja tästä Boyhoodista ja selvisi sekin, mikä houkuttelee ihmisiä katsomaan sitä. Elokuvan hienoushan on tuo fakta, että leffaa on tosiaan kuvattu 12 vuotta samoilla näyttelijöillä, joka vuosi hieman materiaalia lisäten. Toimivan tästä ideasta tekee se, että elokuva on ihan saumattoman oloinen, se ei tunnu yhtään yhteenliimatulta, vaikka sitähän se juuri on! Se on pystytty yhdistämään niin, että ajan kulumisen näkee ihmisten muuttuvista hiustyyleistä, kehoista ja kasvoista, eikä näitä muutoksia ole tehty millään meikeillä ja muilla vippaskonsteilla. Ajan kuluminen ja muuttuminen on tässä todellista totta. Esimerkiksi ihan alkumetreillä näkyvä Patricia Arquette oli niin nuoren näköinen, että siinä vaiheessa todella tajusi sen, että nyt en katsokaan ihan tuoretta elokuvaa. Mutta sitten elokuvan loppupuolella katsoinkin taas tuoretta elokuvaa! On se ihmeellistä.


Jotkut ovat kritisoineet Boyhoodia sen vuoksi, ettei siinä tapahdu mitään. Tottahan se on, ei tässä elokuvassa varsinaisesti tapahdu hirveästi mitään. Se kuvaa aika tavallisen pojan elämää tämän lapsuudesta nuoruuteen ja varhaiseen aikuisuuteen. Omasta mielestäni koko elokuva olisi mennytkin pilalle, jos siihen olisi yritetty lisätä jotain suuria käänteitä ja yllätyksiä. Se toimi juuri näin. (Kuten myös vaikka se Before Sunrise, jota kritisoidaan siitä, että siinä ei tapahdu mitään muuta kuin kahden ihmisen keskustelua. Sehän se taika juuri onkin!) Vaikka Boyhood kesti lähes kolme tuntia, se ei missään vaiheessa pitkästyttänyt, vaan piti tiukasti otteessaan. Se oli koko ajan mielenkiintoinen ja tuntui hyvin aidolta, ihan kuin olisi saanut seurata todellista elämää 12 vuoden ajan kasvavan pojan näkökulmasta. Pidän muutenkin tämän tyyppisistä kasvukertomuksista ja tässä sen kasvun pystyi vieläpä oikeasti konkreettisesti näkemään. Pääosien näyttelijät olivat myös toimivia valintoja, Arquette ja Hawke olivat oikein hyviä kasvavina vanhempina, joissa myös tapahtui näkyvää muutosta (enkä tarkoita pelkästään ulkoisia muutoksia). Ohjaaja Linklaterin Lorelei-tytär ei ollut suosikkini, mutta tämäkin kuitenkin hyvin aidon tuntuinen. Masonia esittänyt Ellar Coltrane oli taas mielestäni aika erinomainen valinta, vaikka vaikeahan se on ollut nähdä pikkupojasta millainen tästä kasvaa vanhempana. Uskonkin että Coltranen oma persoona on myös muokannut aika paljon Masonia matkan varrella. Niin ja hienoa, että nämä kaikki ovat jaksaneet pysyä projektissa noin pitkään mukana! Suurin kunnia kuuluu tietysti Richard Linklaterille, joka on luonut ja toteuttanut näin hienon kokonaisuuden vuosien varrella. Boyhood hyppäsi suosikkieni joukkoon kertaheitolla.

Dec 17, 2014

They can't evict you on Christmas! Then you'd be ho-ho-homeless!

Kuudes jouluinen elokuva oli Go (1999), joka kertoo kolmesta eri näkökulmasta tarinaa huumekaupan ympäriltä yhtenä jouluaattoiltana. Simon () lähtee kaveriporukan kanssa pitämään hauskaa Las Vegasiin, mutta ilta kuitenkin päättyy pakomatkaan ja aseiden räiskintään. Ronna () tekee Simonin työvuoron kaupassa ja saa asiakkaakseen ekstaasia tiedustelevan homopariskunnan Adam () ja Zack (), jotka ovat tosiasiassa huumekytän asialla. Ronna ottaa yhteyttä Simonin diileriin Toddiin (), mutta huijauksen vuoksi ajautuukin ongelmiin tämän kanssa.


Go kuului suosikkileffoihini nuorempana, mutta nyt muistikuvani siitä olivat aika hatarat. En esimerkiksi muistanut sitä, että tässä eletään joulun aikaa! Lueskelin jotain listausta jouluelokuvista ja tuttu nimi osui silmiini, jonka vuoksi päätinkin vihdoin kaivaa sen hyllystä esiin. Sen muistin, että tämä pyöri huumeiden ympärillä ja huumeleffat ovatkin jostain syystä aina jaksaneet aina viihdyttää minua. Nyt tosiaan edellisestä katselusta oli vierähtänyt reilut kymmenen vuotta, enkä ollut ollenkaan vakuuttunut siitä, että vieläkö tämä teinileffa uppoaa. Mutta kyseessä ei, lukuisista tutuista nuorista ysärinaamoista huolimatta, ole mikään perinteisin teinileffa. Go pääsee yllättämään, sen näyttelijälistaus tai kansikuva eivät oikein lupaa sitä mitä on tiedossa - ja näin onneksi vain hyvässä mielessä! Go:ta on useasti verrattu jopa Pulp Fictioniin ja kyllähän tässä jotakin samaa on. Esimerkiksi jätkäporukan keskustelut autossa matkalla Vegasiin olivat hyvin tarantinomaisia, niin ja onhan tietysti nuo samanaikaiset tarinat ideana tuttu.  Elokuva on mielenkiintoinen ja hauska sekä hienosti toteutettu. Koko ajan tapahtuu paljon, siinä on hyvä nopea tahti ja lukuisia eri hahmoja, joilla kaikilla kuitenkin tuntuu olevan paikkansa tarinassa. Mietin katsellessani, että olisiko tämä parempi jollain eri maineessa olevilla tai tuntemattomammilla näyttelijöillä, mutta toisaalta juuri tuo yllättävyys on osa sen viehätystä. Ja ainakin näin vuosia myöhemmin on hauska nostalgisesti bongailla niitä tuttuja kasvoja.! Kuten arvata saattaa, niin tämä ei ole se kaikista jouluisin jouluelokuva, joten joulutunnelman nostattajaksi tämä ei ole ehkä se varmin valinta. Erilaisena jouluelokuvana ja ihan noin muutenkin Go on kuitenkin varsin viihdyttävä pätkä!

Dec 15, 2014

I want the whole family to be there - for the best Christmas yet.

Coming Home for Christmas (2013) oli valintani viidenneksi jouluelokuvaksi. Kun parikymppisten siskosten Katen () ja Melanien () vanhemmat ilmoittavat muuttavansa erilleen, päättävät siskokset viiden vuoden välirikon jälkeen yrittää yhdistää perheen uudelleen. He haluaisivat kokoontua koko porukalla heidän lapsuudenkotiin, mutta se on jo myyty uusille asukkaille. Kate kuitenkin tekee tuttavuutta talossa asuvaan Mikeen () ja idea ei olekaan enää niin mahdoton.


Tämä elokuva oli juuri sitä, mitä sen olettikin olevan. Kepeä, ennalta-arvattava ja täysin epäuskottava jouluinen tv-elokuva. Sellainen leffa, jota en todellakaan jaksaisi katsella ilman joulua, mutta joulun varjolla siedän katsella. Onhan tässä ihan kaunis idea saattaa vuosia välirikossa ollut perhe yhteen jouluksi ja siinä välissä luoda romanssia sen aina yksin jäävän tyttären ja vanhan kotitalon uuden asukkaan välille. Enkä usko, että on kenellekään suuri yllätys, että tämä kaikki päättyy onnellisesti. Valitettavasti vaan toteutus ei ollut kovin onnistunut. Näyttelijät tässä olivat aika rasittavia ja hahmot yhtä epäuskottavia kuin koko elokuva noin muutoinkin. Coming Home for Christmas ei siis ole ihan minun makuuni oleva joululeffa, mutta sen jo toki tiesinkin tämänkertaista valintaa tehdessäni.

Dec 14, 2014

We skip Christmas!

Neljäs jouluelokuva oli Christmas with the Kranks (2004), josta olen kirjoittanut arvostelun vuonna 2011 tänne. Elokuvan idea lyhyesti on se, että aviopari päättää jättää joulun kokonaan väliin, mutta tiivis naapurusto ei ihan hyväksykään tätä ratkaisua ja aloittaa taiston heidän päätöstään vastaan. Katselin tämän aika monen vuoden ajan joka joulu, mutta tuossa kirjoittamassani arvostelussa totesinkin, että kaipasin leffasta muutaman vuoden taukoa. Siitä ei vain enää saanut iloa irti samalla tavalla kuin aiemmin. Tänä vuonna sitten totesin, että ehkä nyt olisi aika antaa sille jälleen uusi mahdollisuus. Tauko oli selvästi tehnyt taikansa, sillä Skipataan joulu tuntui jälleen ihan viihdyttävältä jouluelokuvalta! Mielipiteeni ei ole juuri muuttunut vuosien varrella, joten en viitsi toistaa itseäni tässä sen enempiä: Christmas with the Kranks on sopivan jouluinen hössötyselokuva koko perheelle, mutta se ei kestä sitä ihan jokajouluista katselua. (Eikä se näin ollen pysty kilpailemaan parhaiden jouluelokuvien paikoista, sillä esimerkiksi se kaikkein paras, Joulupuu on kärvennetty, on nähty kymmeniä ja kymmeniä kertoja joka vuosi, eikä sen hohto ole heikentynyt pätkääkään!)

Dec 12, 2014

My biggest fear is losing memory because memory is what we are.

20,000 Days on Earth (2014) on elokuva muusikko Nick Caven kuvitteellisesta vuorokaudesta: miehen kahdeskymmenestuhannes päivä maan päällä. Mies herää kotona vaimonsa vierestä, käy läpi muistojaan ja luo musiikkia uudelle levylle.


Olen aina pitänyt Nick Cavesta, niin tämän musiikki kuin persoonakin ovat erittäin kiehtovia. Tämän biiseissä on ihan uskomattoman hieno tunnelma ja mielettömiä sanoituksia. Kuultuani tästä miehen elokuvasta halusin tietysti nähdä sen, vaikka en ollut ihmeemmin etukäteen tutustunut mistä siinä on kyse. Jostain syystä oletin sen olevan jokin hyvin musiikkivideomainen pitkä elokuva, ehkä sen vuoksi, että juuri sellaista voisi Cavelta odottaakin. Hieman yllätyksekseni leffa kuitenkin oli enemmän dokumenttimainen, enkä meinannut aluksi saada sitä otetta. Sitten asennoiduin siihen dokumenttina, mutta sellaiseksi se ei oikein sammuttanut tiedonjanoani. Vaikka osa 20,000 Days on Earthin taikaa olikin juuri se todellisuuteen sekottuva fiktio, niin olisin toivonut elokuvan valitsevan jomman kumman suunnan: joko se olisi ollut se musiikkivideomainen pitkä trippi tai sitten selkeämpi elämäkertaelokuva. Nyt se poukkoili näiden kahden tyylin välillä ja tuntui jäävän molemmilta puoliltaan hieman vajaaksi, elämäkertaelokuvaksi se ei antanut tarpeeksi tietoa ja siksi pitkäksi musiikkivideoksi siinä taas oli liian vähän musiikkia ja sen fiilistelyä.


20,000 Days on Earth oli kuitenkin hyvin tyylikäs elokuva, siinä oli monia hienosti toteutettuja ja vaikuttavia kohtauksia. Eniten pidin elokuvan loppupuolesta, joka todella keskittyi siihen musiikkiin, oli mahtavaa mm. katsella Caven bändiä jammailemassa studiossa uutta biisiään. Tuo kymmenminuuttinen oli leffan parasta antia; tietysti siinä kuultavan musiikin ansiosta, mutta myös sen vuoksi, että siinä pääsi seuraamaan näiden musiikkojen ilmeitä ja eleitä lähietäisyydeltä heidän luodessa musiikkia. Toinen kohta, josta erityisesti pidin, oli Caven ja tämän bänditoverin Warren Ellisin keskustelu ruokapöydässä, jossa nämä mm. muistelivat Nina Simonen konserttia, jossa olivat molemmat olleet paikalla. Nämä kohtaukset tuntuivat hyvin aidoilta, toisin kun taas leffan alkupuolella ollut terapiaistunnon haastattelu, joka tuntui turhan käsikirjoitetulta (jota se toki olikin vaikka siinä puhuttiinkin todellisista muistoista) ja sanat liian tarkoin harkituilta. Näistä kritisoinneistani huolimatta elokuvasta jäi lopulta todella hyvä maku suuhun, se vain vahvisti mielipidettäni Caven persoonan ja musiikin kiehtovuudesta. Suosittelen 20,000 Days on Earthia hyvin yllättävästi Nick Cavesta pitäville!

Screw Christmas. Nobody is getting anything this year.

Kolmas jouluilu oli All American Christmas Carol (2013). Cindy () on nuori äiti, jolla on kolme lasta eri isien kanssa. Yksinhuoltajaäiti asuu asuntovaunualueella, eikä tätä juuri kiinnosta huolehtia lapsistaan. Rahaakaan ei ole, sillä Cindyn mielestä työnteko on luusereita varten ja vuokrankin maksaa naiseen ihastunut kiltti nuori mies, Cindyä ei tosin kiinnosta kuin tämän rahat. Missattuaan poikansa joulunäytelmän liian pitkäksi venyneen ryypiskelyn jälkeen, Cindyn luona tulee vierailemaan kolme haamua. Nämä menneiden, nykyhetken ja tulevien joulujen haamut yrittävät ohjata Cindyä oikeille raiteille elämässään.


All American Christmas Carol on jälleen kerran yksi hieman erilainen versiointi Charles Dickensin joulutarinasta. Laittaessani leffan pyörimään olin varautunut pahimpaan, white trash -versio tarinasta ei kuulostanut kovin lupaavalta. Eikä tämä kyllä hyväkään ollut, mutta kuitenkin katsottavampi kuin pelkäsin. Tarina on tuttu: pääroolissa itsekäs tyyppi, jota ei muiden jouluilo kiinnosta ja tämä saakin haamuilta oppitunnin elämästä. Kovin suurta yllätyksellisyyttä leffalta ei siis kannata odottaa. Tässä tapauksessa "Scrooge" oli tuo juhliva entinen teiniäiti, nykyinen yh-äiti kolmella lapselle, jotka odottavat aina joululta enemmän, mutta saavat pettyä vuosi toisensa jälkeen. Näyttelijät tässä olivat ihan siedettäviä, itseasiassa tässä oli sivurooleissa muutamiakin tunnettuja nimiä (esim. Beverly D'Angelo Cindyn edesmenneenä äitinä). Leffan huumori oli typerää hölmöilyä, eikä tässä pyritty mihinkään iloiseen lapsille suunnattuun jouluelokuvaan; siinä heiluivat niin alkoholi kuin muutkin päihteet. Niin ja toki se äidin edesvastuuttomuus oli isossa osassa, mutta kyseessä oli kuitenkin komedia, niin asioita ei synkistelty sen ihmeemmin. En siis erityisemmin ihastunut All American Christmas Caroliin, mutta kyllä sen kerran katseli aika kivuttomasti ja olihan se jouluinen elokuva. Traileri

Dec 5, 2014

Could you make my mom like Christmas better, Gideon?

Tämän vuoden toinen jouluelokuva oli One Magic Christmas (1985). Jouluenkeli Gideon (Harry Dean Stanton) saa tehtäväkseen näyttää joulun todellisen merkityksen joulusta piittaamattomalle perheen äidille Ginnylle (Mary Steenburgen). Ginnyn lapset ovat murheellisia kun äiti ei pidä joulusta, lapset eivät ole koskaan edes kuulleet äidin toivottavan kenellekään hyvää joulua. Nuori tytär Abbie (Elisabeth Harnois) tutustuu Gideoniin ja ottaa tehtäväkseen auttaa äitiä löytämään taas joulun ilon.


Jo toinen tänä vuonna katselemani jouluelokuva osoittautui sellaiseksi, jota tältä leffaputkelta kaipasinkin: hyvä, kunnolla jouluinen elokuva, jota en ole nähnyt aiemmin! En nyt ihan varmaksi mene siitä, etten olisi nähnyt joskus lapsena tätä Joulun taikaa, mutta minkäänlaisia muistikuvia siitä ei ainakaan ollut. Tässä elokuvassa on rutkasti hyviä puolia juuri jouluelokuva-mielessä. Ensinnäkin se todella pyörii joulun ympärillä, eletään selvästi joulunaikaa ja sen ideana on levittää joulumieltä sillekin, joka ei sitä millään meinaa saavuttaa. Tuohan on kerrassaan ikävä ja haasteellinen tilanne, kun on pienten lasten äiti, joka ei voi sietää joulua. Ei ole kiva väkipakolla juhlistaa joulua, mutta lastenkin jouluilosta menee iso osa, jos aikuiset ympärillä eivät osallistu kunnolla. Tästä päästäänkin toiseen hyvään puoleen tässä elokuvassa, sen näyttelijät nimittäin olivat oikein mainioita. Pikkutyttöä näytellyt Harnois oli juuri niin herttainen kuin tämän tulikin olla ja vaikka Gideon-enkeli olikin lasten perässä hiippailevana pitkään takkiin pukeutununeena miehenä vähän epäilyttävä, niin tästä kuitenkin huokui turvallisuus. Steenburgen äitinä sitten taas oli mielestäni aika erinomainen. Tämän eleistä ja ilmeistä välittyi erittäin hyvin tuo tilanteen vaikeus: näki kuinka paljon tämä rakasti lapsiaan ja miten lämmin suhde hänellä oli heihin, mutta toisaalta taas tämän kylmä suhtautuminen jouluun viilensi perheen välejä, joka oli selvästi ikävä tilanne äidille. One Magic Christmashan on muuten Disneyn elokuva ja disneyksi tämä onkin aika synkkä elokuva. Tuo pelkkä joulunvastainen äiti on pientä siihen verrattuna, millaista yllättävää tragediaa elokuvaan mahtui. Leffassa on myöskin eräs vaikuttava kohta, jossa jouluvaloja syttyy vauhdilla Ginnyn ympärillä ja taustalla soi hyvin kauhuleffamainen musiikki. Lopulta kuitenkin niin elokuva kuin (tämä on niin epäyllättävää, että uskallan spoilata) äitikin löytävät jouluilon ja katsojalla on hyvä mieli. One Magic Christmas on siis mielestäni erittäin hyvä jouluelokuva, suosittelen!

Dec 3, 2014

Elokuvateatteri Maxim

Viime viikon loppupuolella sai kuulla kerrassaan ikäviä uutisia: Helsingin Maxim-elokuvateatteri lopettaa toimintansa. Tämä on erittäin harmillista, vuonna 1909 perustettu Maxim on ollut ehdottomasti elokuvateattereiden aatelia ja tällä on pitkä historia. Käyn itse lukuisia kertoja vuodessa juuri Maximissa, osaksi ihan niissä perusnäytöksissä, mutta suureksi osaksi käyn siellä katsomassa elokuvafestareiden näytöksiä (mm. Night Visions, Rakkautta & Anarkiaa, DocPoint). Vuoden aikana taidan katsella 15-20 elokuvaa tuossa teatterissa! Tänä syksynä Maxim oli kuitenkin vesivahingosta johtuneen remontin takia suljettuna, jonka vuoksi festarinäytöksetkin oli siirretty toisiin teattereihin. Ja kyllä sitä tulikin Maximia ikävöityä! Kirjoitin viimeksi Maximum Halloween 3014 -tapahtuman jälkeen siitä, kuinka sijaisena toiminut Kinopalatsi ei vain saavuttanut sitä Maximin omaa tunnelmaa. No mutta, ensi vuonna pääsee sitten taas nauttimaan vanhoista tutuista nurkista. Kunnes tuli nämä suru-uutiset. 

Kuva: hs.fi
Pienenä toivonpilkahduksena on kuitenkin Facebookiin perustettu Pelastetaan Maxim -sivu, joka hakee elokuva-alalta tukijoita, joiden avulla Maximin elokuvateatteritoimintaa saataisiin ehkä jatkettua. Onneksi kannattajia onkin kertynyt ihan mukavasti, toivottavasti sillä olisi jotakin merkitystä ja vanha elokuvateatteri saataisiin pelastettua. Niin monet Helsingin vanhat pienet elokuvateatterit ovat kohdanneet karun kohtalon ja pelottaa ajatus siitä, että niitä ei ole kohta enää ollenkaan jäljellä. On ihan eri kokemus käydä katsomassa vanhaa taide-elokuvaa pienen teatterin parvella kuin jättimenestysleffaa monisalisen elokuvateatterin valtavassa salissa. Puhumattakaan siitä Maximin kakkossalista (kuvassa), jossa on säilytetty vanha tyyli kullattuine yksityiskohtineen. Siellä käydessä todella pääsee aikamatkalle vanhan ajan elokuvateatteriin. Miten tästä ainutlaatuisesta tunnelmasta voitaisiin luopua vain sen takia, että yritykset saisivat taas yhden kokoustilan lisää?!

Maxim avautuu jälleen perjantaina 5.12. ja elokuvateatterina sen toiminta jatkuu ensi toukokuuhun asti. (Ainakin.)

Dec 1, 2014

She's not a responsible person.

Taas on edetty siihen aikaan vuodesta, kun tänne blogiin alkaa ilmestyä jouluelokuva-arvosteluita. Aiempien vuosien tapaan täällä käsitellään siis vähintään kaksi jouluelokuvaa viikossa aina jouluaattoon asti. Lisäsin myöskin tuonne yläpalkkiin totuttuun tapaan jouluelokuville omistetun välilehden, josta löytyy kaikki koskaan blogissa tekemäni joululeffa-arvostelut. Tämän vuoden joululeffailun sai aloittaa tuore Joe Swanbergin Happy Christmas (2014). Parikymppinen Jenny (Anna Kendrick) muuttaa joulun alla veljensä Jeffin (Swanberg) perheen luokse asumaan ikävän eroprosessin jälkeen. Jo ensimmäisenä iltana tämä kuitenkin töppäilee humalassa keskellä yötä, jonka jälkeen veljen vaimo Kelly (Melanie Lynskey) ei pidä tätä toivottuna vieraana pienen lapsen kotona. Pikkuhiljaa naiset kuitenkin ystävystyvät ja Jenny auttaa Kellyä taas saamaan kirjoitustyönsä alkuun. Jenny alkaa myös tapailla uutta miestä, mutta parisuhteilu ei suju ihan ongelmitta.


En taida oikein olla tämän tyyppisten elokuvien ystävä. Kaikesta yritetään tehdä hyvin realistista, puhe ja liike takkuilee vahvan improvisoinnin vuoksi ja tuntuu kiusalliselta. (Tämän tyyppiset mumblecore-elokuvat eivät ole helppoa katseltavaa tällaiselle helposti myötähäpeää potevalle henkilölle! Kiusallisuutta näkee ja kokee ihan tarpeeksi arkielämässäkin.) En noin muutenkaan erityisemmin ihastunut tähän Happy Christmasiin, se ei ollut kovin mielenkiintoinen elokuva. Vähän toiveikkaana odotti jotain kiinnostavaa käännettä tai tapahtumaa, mutta sellaista ei tullut ja sitten se elokuva vain loppui. Hahmot olivat vähän turhankin tylsiä taviksia, ne eivät vain herättäneet mielenkiintoa. Ja sitten se joulupuoli. Vaikka elokuvan nimi lupailee jotain hyvinkin jouluista pätkää, niin sellainen tämä ei kyllä ollut. Elokuvassa ei ollut oikeastaan mitään jouluista, mitä nyt välillä näkyi joulukuusta ja näperreltiin paketteja. Joululla ei kuitenkaan ollut tarinan kannalta mitään merkitystä, ihan yhtä hyvin olisi voinut olla vaikka helmikuu. Joulu tuntui lähinnä myyntikikalta, jouluun viittava nimi varmaankin houkuttelee ihmisiä tutustumaan siihen näin joulun alla. Ei Happy Christmas ole varsinaisesti huonokaan elokuva, mutta siinä ei vain ole mitään ihmeellistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...