Apr 29, 2012

100 Movie Facts About Me - Part XI


Osa 11

51. Haluaisin osallistua jonkun oikean elokuvan tekemiseen jollain tavalla. Kokemusta löytyy mm. aikoinaan näytelmäkerho-ohjaajana lasten lyhäreiden ohjaamisesta ja kuvauksesta. Puhumattakaan niistä teininä kavereiden kanssa metsässä kuvatuista laadukkaista Blair Witch -kauhupätkistä. Niin ja toki osallistuin myös meidän abivideon kaikkiin tuotantovaiheisiin! Olen siis puoliksi ammattilainen jo. (Pitänee toteuttaa se elokuva Wiseau-tyylillä ja tehdä kaikki itse.)

52. Haluaisin myös ihan oikeasti päästä mukaan Oscar-gaalaan. Vaikka seat fillerinä?

53. Tämä on ehkä vähän noloa, mutta kelaan toisinaan leffojen alkutekstien yli suoraan tapahtumien alkuun. Tosin katson niitä aina edes hetken, jotta näen millaiset ne on ja tapahtuuko taustalla jotakin olennaista. Toisaalta taas saatan usein jäädä lukemaan lopputekstejä ja ärsyttää, kun joskus ne katkaistaan kesken tv:ssä!

54. Stressaannun siitä, jos en ehdi katsoa leffoja. Silloin on liian kiire, jos viikosta ei pysty uhraamaan parituntista edes yhdelle leffalle. (Eli nyt.)

55. Silloin kun en vaan oikeasti ehdi katsoa leffoja, tapanani on kerätä hyllystäni erillistä pinoa niistä leffoista, jotka aion katsoa seuraavaksi. Sitten kun taas ehdin katsoa jotain, saatan valita jotain ihan muuta ja sen pinon leffat voi laittaa takaisin paikoilleen.


Osa 10 täällä

Apr 26, 2012

Elokuvatarjontaa

Tällä hetkellä on taas niin kiireistä, ettei leffoja todellakaan ehdi katsomaan ja siksi ei arvosteluitakaan kuulu. Ensi viikolle ajattelin kuitenkin mahduttaa yhden leffan ja mennä katsomaan sen ihan teatterin penkkiin. Mutta voi, teatterissahan pyörii tällä hetkellä monta niin kiinnostavaa leffaa, että en todellakaan osaa valita niiden väliltä! Yritän kovin pohtia sitä, että mikä näistä olisi tärkeintä nähdä juuri valkokankaalta tai minkä haluaisin nähdä heti nyt.


Titanic 3D
Tämä on tällä hetkellä erittäin vahva ehdokas, sillä 3D:tä ei vaan pääse tuolla omalla telkkarilla kokemaan. Titanic on toki nähty monen monta kertaa ja silloin aikoinaan elokuvateatterissakin. Uusi ulottuvuus houkuttelee, mutta onko se 3D oikeasti niin hieno lisä tässä, että kannattaa maksaa leffalipun verran, kun dvd:kin löytyy hyllystä...

The Cabin in the Woods
Missasin tämän Night Visionsissa tarkoituksella, koska tiesin että se tulee teatterilevitykseen. Joten siinä mielessä tämä nyt kannattaisi myös käydä katsomassa ja tiedän aika varmasti tykkääväni tästä. Ihan vaan elokuvana tämä on ehkä näistä ehdokkaista se kiinnostavin, mutta en tiedä vaatiiko tämä välttämättä elokuvateatterikatselua.

Iron Sky
Tämä nyt tietenkin on pakollinen katsastettava jossain vaiheessa ja haluaisin nähdä tämän mahdollisimman pian. Olen myös lukenut niin paljon kehuja juuri sen visuaalisuudesta, äänimaailmasta ja tehosteista, joten leffateatteriympäristö voisi olla ideaali tälle leffalle.

Wuthering Heights
En ole itseasiassa nähnyt Humisevasta harjusta mitään elokuva/tv-versioita, mutta kirjan olen muutamia vuosia sitten lukenut. Kirja yllätti täysin, kun se ei ollutkaan jotain hömppäromantiikkaa 1800-luvulta vaan jotain ihan muuta ja tykkäsin siitä erittäin paljon. Voisin kuvitella pitäväni juuri tästä leffaversiosta, ainakin Skinsistä tuttu Kaya Scodelario kuulostaa hyvältä valinnalta Catherineksi. Haluaisin nähdä pian.

We Need to Talk About Kevin
No joo, oikeasti en edes harkitse tätä, sillä kirja on vielä lukematta. On hankittu jo, vielä kun ehtisi lukaisemaan jossain välissä. Mutta piti mainita tämäkin elokuva, sillä kiinnostaa ehdottomasti nähdä tämäkin joskus.

American Reunion
Se nyt vaan olisi kaikinpuolin väärin, jos näistä kaikista leffoista valitsisin katsottavaksi American Pien. Mutta koska ensimmäinen American Pie ilmestyessään oli melkoisen kova juttu, niin kyllä vaan tämä viimeinenkin tarvitsee nähdä. Joskus sitten omalta tv-ruudulta.


Niin ja toisaalta Orionissa pyörisi myös Aronofskyn Pi (1998)...

Apr 25, 2012

Movie Monday #46 - What to wear

Movie Monday kysyy tällä viikolla, että minkä elokuvan puvustus on tehnyt vaikutuksen - mahdollisesti niinkin suuresti, että siitä on ottanut vaikutteita omaankin ulkomuotoon. En nyt vastaa kysymykseen, että missä leffassa olisi kaikkein hienoin puvustus, koska se on täysin asia erikseen. Vastaan nyt sellaisen elokuvan ja hahmon, josta olen aikoinaan todella ottanut vaikutteita pukeutumiseeni ja muutenkin ulkonäkööni. Kyseinen leffa oli The Craft (1996) ja siinä henkilö nimeltään Nancy (Fairuza Balk).


Tyylini oli tosin jo muutenkin jo hyvin samankaltainen (ennen olin ehkä vähän "grungempi" flanellipaidassani), joten mistään vaaleanpunaisista ponivaatteista ei pitänyt luopua Nancyn tyylin vuoksi. Ihastuin kuitenkin tämän lookkiin, joten otin siitä paljon vaikutteita ja sain hyviä lisäideoita. Tuolloin löytyi pitkä nahkatakki, mustat vaatteet, pitsiä ja verkkoa, isoja koruja, niittejä, nenärengas, mustat hiukset, paksut kajalit, musta kynsilakka, tumma huulipuna jne. Tämä oli siis jotain ala-asteen loppua (97-98) ja jatkui yläasteella. Tyylini on pysynyt vuosien varrella välillä enemmän ja välillä vähemmän samana, mutta eipä sitä enää Nancyyn yhdistä.



Apr 22, 2012

Movie Monday #45 - Mieli muuttuu

Tämän viikon Movie Monday -haasteessa kysytään elokuvaa, josta on aluksi ollut täysin eri mieltä kuin nykyään. Käännän itseasiassa hyvin harvoin kelkkaani minkään asian suhteen (jonka ehkä huomasi myös siitä aiemmasta vähän samankaltaisesta haasteesta, johon en vaan pystynyt vastaamaan kunnolla). Jonkun leffan nähtyäni saatan jättää mielipiteeni vähän auki ja saatan tarvita toisen katselukerran, jotta voin antaa siitä lopullisen mielipiteeni. Mutta jos mielipide on jo vahvasti muodostunut, ei sitä kovin helpolla muutetakaan. En meinannut keksiä tähän vastaukseksi yhtään mitään, mutta sitten mieleeni tuli yksi leffa: From Hell (2001). Nähtyäni sen teininä ensimmäistä kertaa, en tajunnut sen hohtoa sitten laisinkaan ja tuomitsin sen vain tylsäksi leffaksi. Vuosia myöhemmin uudelleenkatselussa (josta enemmän täällä) tajusinkin sen olevan oikeasti varsin hyvä ja tyylikäs elokuva!



Kuva: allmoviephoto.com

Apr 20, 2012

Back to Basics 2012

Viime viikonloppuna tuli koettua jälleen kerran yksi Night Visionsin kanssa valvottu leffateatteriyö ja laskujeni mukaan nämä olikin itselleni kymmenennet Night Visions -festarit! Tällä kertaa katselin kaksi ensimmäistä leffaa Bio Rexissä ja loput sitten Kino Engelissä. Tapahtumahan oli itseasiassa tänä vuonna jopa neljäpäiväinen, mutta itse pääsin osallistumaan vaan tähän varsinaiseen la-su leffayöhön. Tässä taas perinteinen kooste katsomistani leffoista, kaikki seitsemän tuttuun tapaan yhteen putkeen.

Livid / Livide (2011)

Tässä ranskalaisessa leffassa Lucie aloittaa uuden työn vanhusten kotihoitajana. Eräässä valtavassa kartanossa asuva vanha nainen on ollut koomassa jo vuosia ja Lucie kuulee opastajaltaan, että naisella saattaa olla valtava aarre piilotettuna kotiinsa. Lucie kavereineen päättää eräänä yönä tulla etsimään tuota aarretta. Mitä voisi tapahtua, sillä nainen ei ole liikahtanutkaan vuosiin ja elossa olevia omaisia tällä ei ole!?


Tämä leffa on todella upean näköinen ja erityisesti leffan alkuosuus meni ihan ihastellessa sitä kartanoa ja sen outoksia. Erittäin toimiva ympäristö kummitustarinalle. Leffa eteni koko ajan kivan jännittävästi ja tykkäsin siitä aika paljonkin, mutta jossain vaiheessa aloin jo aavistaa, että ihan varmasti tämä pilataan jollakin keinolla. Ja niin siinä vähän kävikin ja loppua kohden leffa meni aika älyttömäksi ja noin muuten ihan toimiva kauhupätkä muuttui vähän huvittavaksikin. Livid oli ihan hyvä leffa kuitenkin ja ilman muutamia lopun juttuja voisin sanoa tätä erittäin hyväksikin. Plussaa hienosta kauhutunnelmasta! Traileri
______________

The Raid: Redemption / Serbuan maut (2011)

Indonesialaisessa elokuvassa poliisin karhuryhmä hyökkää rikollisten valloittamaan kerrostaloon. Rikolliset tarkkailevat poliisien hyökkäystä valvontakameroiden avulla ja näin alkaakin kova kahden ryhmän välinen taistelu, jossa ei ruumiita säästellä.


Voin kertoa, että en olisi ikinä tullut katsoneeksi tätä tv:stä ja vaikka olisin aloittanutkin, olisin todennäköisesti jättänyt kesken. Joten onneksi tämä tuli näin "pakkosyötettynä" katsottua, sillä olihan tämä ihan hyvä leffa. Joissain kohdissa tämä oli hieman puuduttava, erityisesti sellaiset pitkät aseräiskinäkohtaukset meinaa haukotuttaa ja huvittikin yhden leffassa olleen hahmon avautuminen siitä, kuinka aseella tappaminen on kuin pikaruuan tilaamista ja siinä lensikin pyssyt pois leikistä. Paljon mielekkäämpää katsella taistelua vaikka miekkojen ja keppien  kanssa! Ihan viihdyttävä leffa, suurempien action-fanien mielestä varmaankin tosi hyvä. Traileri
______________

Some Guy Who Kills People (2011)

Ken on aikuinen mies, mutta asuu äitinsä kanssa ja on töissä jäätelöbaarissa. Hiljainen mies on myös ollut mielisairaalassa ja piirtää kerta toisensa jälkeen suunnitelmia, miten murhaisi tiettyjä ihmisiä. Yllättäen mies tapaakin 11-vuotiaan tyttärensä ensimmäistä kertaa ja tytön innostus tutustua isäänsä alkaa häiritä miehen mustia suunnitelmia.


Odotukseni tämän leffan suhteen eivät olleet kovin korkealla, mutta itseasiassa tämä oli aika positiivinen yllätys. Aluksi en ollut ihan varma tykkäänkö leffan huumorista vai en, toisaalta siinä oli kivaa mustaa huumoria, mutta paikoitellen mieleeni hiipi Scary Movie -tyylinen vitsailu. Jotenkin sellaiselta pelkältä kauhuparodiointi-ääliöilyltä kuitenkin vältyttiin ja huumori oli oikeasti kekseliästäkin. Sheriffin kuivat vitsailut jaksoivat naurattaa erityisesti. Tämä oli kuitenkin myös kauhuleffa: verta roiskittiin ja ruumiinosia irtoili, ja pienestä budjetista huolimatta se tehtiin ihan näyttävästi. Hyvin viihdyttävä mustan huumorin leffa, tykkäsin. Traileri
______________

Fight for Your Life (1977)

Turnerien talossa on valmistauduttu rauhalliseen päivälliseen perheen kesken, kun paikalle pamahtaakin kolme vankikarkuria. Aseiden kanssa heiluvat karkurit ottavatkin koko perheen panttivangeiksiin ja alkavat piinata heitä rasistisilla puheillaan ja käskyillään.


Tämä jotenkin edusti näistä yön leffoista eniten sitä perinteistä Night Visions -meininkiä. Melko järjetön ja järkyttäväkin leffa. Tässä nähtiin paljon rasistisuutta, mutta tekijöiden puolesta se kohdistui korkeintaan siihen valkoiseen mieheen, joka piinasi tummaihoista perhettä rasistisilla jutuillaan. Tykkäsin leffan tietynlaisesta älyttömyydestä ja myös siitä järkyttävyydestä, joidenkin juttujen katsominen teki ihan pahaa. Sen lisäksi, että Fight For Your Right vetosi moniin tunteisiin, se onnistui olemaan myös jännittävä. Tämä olikin mielestäni yksi yön kiinnostavimmista leffoista. Niin ja pitänee mainita, että tämä leffa tosiaan joutui aikoinaan sinne brittien Video Nasties -listalle! Traileri
______________

Star Pilot / 2+5: Missione Hydra (1966)

Italialaisessa leffassa ryhmä tiedemiehiä joutuu avaruusolioiden kaappaamaaksi ja ovat nyt vankeina avaruusaluksessa. Hydra-planeetalta kotoisin olevat oliot tarvitsevat tiedemiesten apua korjaamaan alus sellaiseen kuntoon, että he voivat palata takaisin kotiinsa.


Star Pilot tuli juuri siihen aikaan yötä, kun saattaa iskeä se pahin väsymys ja pelottikin vähän, että pistääkö leffan hidastempoisuus unettamaan. Näin ei kuitenkaan käynyt ja kaikessa hitaudessaan tämäkin jaksoi pitää virkeänä (syytän kuitenkin osaksi sitä Varustelekan alkuillasta jakamaa pientä kofeiinipitoista suklaapalaa, en nimittäin edes haukotellut kertaakaan koko yönä!). Leffassa ollut avaruusalus, tehosteet ja äänitehosteet olivat kaikki aika vanhahtaneita ja ne tehtiin silloin aikoinaan myös hyvin pienellä budjetilla, mutta se ei kyllä katsellessa haitannut yhtään. Tämä oli oikeastaan ihan mielenkiintoista katseltavaa, mutta tarina oli vähän pitkäveteinen ja jossain vaiheessa alkoi lähinnä tylsistyttää ja odotti vaan sitä loppua. Klippi
______________

The Butterfly Room (2010)

Ann on perhosia keräilevä synkän oloinen vanha nainen. Nainen tutustuu yllättäen ostoskeskuksessa nuoreen Alice-tyttöön, joka tuntuu kaipaavan äitihahmoa vierelleen ja Ann haluaa kipeästi olla äitinä jollekin. Vuorotellen nähdään myös kuinka Ann tekee tuttavuutta naapurin nuoren Julie-tytön kanssa, mutta ystävyyttä varjostaa Annin luona oleva mystinen perhoshuone, jonne ei saa kukaan muu mennä.


The Butterfly Roomilla oli itseasiassa nyt maailman toinen ensi-ilta Night Visionsissa ja paikalla Engelissä oli leffan ohjaaja Jonathan Zarantonello. Mielenkiintoa nostaa jo heti se, että leffassa näyttelee pääosaa nyt jo seitsemänkymppinen kauhulegenda Barbara Steele. Tämän lisäksi leffassa näkyi monia muita kauhuleffoista nostettuja näyttelijöitä, joita olikin erittäin miellyttävää bongailla leffaa katsellessa. Kaikki nämä tekevät vakuuttavan roolisuorituksen, mutta leffan suurin tähti on ehdottomasti Steele. Naisen olemuksessa on jotain todella kylmää ja epäilyttävää, jonka ympärillä leffa onnistuneesti pyöriikin. Leffa jaksaa pitää mielenkiintoa yllä ja siinä on muutamia aika näyttäviäkin kohtia. Tykkäsin leffasta, vaikka ei tämä nyt mikään paras kauhu/jännäri vuosiin ollutkaan. Roolituksesta ropisee pisteitä! Teaseri
______________

The Room (2003)

Johnny ja Lisa asuvat onnellisesti yhdessä ja ovat menossa pian naimisiin. Johnny tuo kukkia, vaatteita ja vaikka mitä morsiamelleen, mutta siitä huolimatta he ajautuvat keskelle hankalaa kolmiodraamaa, johon tuo lusikkansa sekaan myös anoppi ja naapurin poika.


The Room kruunasi koko festarit ja pakko sanoa, että tämä olikin ihan yön paras hetki. Itse leffaahan on oikeastaan ihan mahdotonta kommentoida, se on ihan uskomaton elokuva, jonka on siis ohjannut, tuottanut ja kirjoittanut sama tyyppi, joka myös näyttelee (huonosti) siinä pääosaa. Leffa oli käsittämättömän huono kaikin puolin, vuorotellen tuli pudisteltua päätä ja vuorotellen naurettua itsensä kipeeksi. Tuli sellainen tunne, että katseli kaikkien maailman tv-saippuasarjojen yhdistelmää ja vielä huonompaa versiota - ja vielä valkokankaalta! Kuka tekee tällaisen elokuvan tosissaan ja miksi? Tommy Wiseau teki ja syystä, jota tuskin kukaan muu tietää. Kaikessa huonoudessaan tämä oli vaan kerrassaan viihdyttävä kokemus, josta teki yhä mahtavamman ne tyypit yleisössä, jotka tiesivät miten toimia ja mm. viskoivat muovilusikoita toisten niskaan elokuvan aikana. Hauskaa oli! Hieno päätös hienoille festareille, jälleen kerran. Traileri



Viimeisimmät Night Visions -juttuni täällä ja siitä vanhemmat löytyy täältä.

Apr 12, 2012

When fortune smiles on something as violent and ugly as revenge, it seems proof like no other, that not only does God exist, you're doing His will.

Pääsiäisleffaputken viimeiset leffat olivat Kill Bill: Vol. 1 (2003) ja Kill Bill: Vol. 2 (2004). Hääharjoitukset päättyvät karmaisevalla tavalla, kun koko paikalla oleva väki tapetaan julmasti. Vain raskaana oleva morsian (Uma Thurman) selviää jopa luodista päähänsä ja herää neljän vuoden päästä koomasta. Nainen on entinen palkkamurhaaja ja hyödyntää nyt taitojaan entisiin kollegoihinsa, jotka olivat julman surmatyön takana. Mielessä tällä onkin vain yksi ajatus: kosto.


Kill Bill -elokuvien piti alunperin olla vain yksi elokuva, mutta koska leffasta olisi tullut turhan pitkä, päätti Tarantino julkaista ne kahdessa osassa. Näissä kahdessa leffassa on kuitenkin aika erilainen tunnelma, ykkönen on enemmän sitä toimintaa ja veriroisketta, kun taas kakkosessa päästään vähän syvemmälle henkilöhahmoihin ja näiden välisiin suhteisiin. Tämä jako on varsin onnistunut ja molemmat leffat ovat ihan yksinäänkin toimivia, vaikka toki molemmat kaipaavatkin rinnalleen sen toisen osan ja ne täydentävät toinen toisiaan. Näin muuten itse nämä molemmat leffat ensimmäistä kertaa vasta kakkosen ilmestyessä, joten sitä muutaman kuukauden jatko-osan odottelua en joutunut itse kokemaan. Kill Billit kuuluvat myös suosikkeihini Tarantino-leffoista, vaikka näitä tämän leffoja onkin hyvin vaikea laittaa järjestykseen Pulp Fictionin jälkeen. Kill Billeissä näkyy myös hyvin selvästi tekijän jälki ja erityisesti se Tarantinon rakkaus elokuviin. Harva ohjaaja saa tehtyä leffoistaan näin hienoja kunnianosoituksia omille lempileffoilleen! Kill Billeissä on yhdistelty upeasti mustavalkoista kuvaa, piirrettyä, siluetteja ja erilaisia leffatyylejäkin. Nähdään mm. kungfu-leffaa ja perinteistä westerniäkin. Myös värimaailma on todella hieno ja Kill Billit onkin mielestäni erityisesti tyylikkäitä leffoja.


Erona aiempiin Tarantino-pätkiin on ainakin se, että isojen miesgangsteriporukoiden sijaan Kill Billeissä valtaosa näyttelijöistä on naisia. Kyllähän nämä leffat selvästi pyörivät Uma Thurmanin hahmon ympärillä, mutta tämän lisäksi monet muut sivuosissa olevat henkilöt tekevät näyttävän roolisuorituksen. Taistelukohtaukset ovatkin oikeasti tyylikkään näköisiä kaikessa raakuudessaan ja verisyydessään. Kakkososassa on enemmänkin niitä tarantinomaisia pitkiä dialogeja, mutta täytyy sanoa, että parhaimmillaan ne Tarantinon epämääräiset dialogit olivat mielestäni Pulp Fictionissa ja Reservoir Dogsissa. Tarina Kill Billeissä on mielenkiintoinen sekin, mutta lähinnä kerrantatyylinsä vuoksi. Aika tarantinomaisesti tarinassa hypitään välillä menneeseen, eikä edetä muutenkaan ihan aikajärjestyksessä. Mennyttä hetkeä kuvatessa käytetään hyödyksi juuri esim. mustavalkokuvaa tai piirrettyä. Musiikkeja ei tämänkään leffan kohdalla voi jättää mainitsematta - ne toimii jälleen erinomaisesti, Tarantino vaan osaa ajoittaa ja käyttää valitsemiaan musiikkeja juuri oikein. Suosittelen ehdottomasti Kill Bill -elokuvia mikäli tyylikkäät, mutta samalla väkivaltaiset leffat kiinnostavat!


P.S. Katselin nämä ihan oikeasti pääsiäisen pyhinä, kirjoituspuoli on vaan vähän tökkinyt...


Kuvat: listal.com

Apr 9, 2012

Movie Monday #44 - True Romance

Tämän viikon Movie Mondayn haasteessa kysytään omaa suosikkia elokuvien romanttisista pariskunnista ja näiden rakkaustarinasta. Tähän on vain yksi vastaus: Jesse ja Celine elokuvassa Before Sunrise (1995). Tästä leffasta ja sen jatko-osasta enemmän täällä.



AK-47. The very best there is. When you absolutely, positively got to kill every motherfucker in the room, accept no substitutes.

Pääsiäisen kolmas leffa oli Elmore Leonardin kirjaan Rommipunssi perustuva Jackie Brown (1997). Lentoemo Jackie Brown (Pam Grier) on ollut vuosia alipalkattuna lentoyhtiöllä töissä. Tienatakseen lisää rahaa tämä ottaa tehtäväkseen salakuljettaa rahaa Ordellille (Samuel L. Jackson), mutta poliisit ovat saaneet toimista vihiä ja Jackie jää kiinni. Jackie yrittää välttää vankilakeikan ja näin alkaa melkoinen salajuoniminen ja ihmisten sekä rahakassien pyöritys, mutta kuka toimiikaan yhteistyössä ja kenen kanssa?


Jackie Brownin olen itseasiassa nähnyt vain kerran aiemmin ja silloin sen katsottuani tulin siihen tulokseen, että kyseessä on heikoin Tarantinon leffa. Ei missään nimessä huono leffa, mutta heikompi kuin muut tarantinot. Sillä ajatuksella lähdin katsomaan elokuvaa nytkin, mutta tämä olikin paljon parempi kuin muistin! Leffa erottuu kyllä miehen muista elokuvista ja mahdollisesti johtuen siitä, että tämä perustuu kirjaan, ei leffassa tullut niin voimakkaasti esille se perinteinen tarantinomaisuus. Toki leffa on jo hetkessä tunnistettavaa Tarantinoa, mutta esimerkiksi ne arkipäiväiset keskustelut ovat vähemmällä. Paljon tässäkin puhutaan, mutta lähinnä se on sitä varsinaisen juonenkin kannalta olennaista juonimista. Väkivaltakin tässä leffassa on vähäisempää kuin muissa, vaikka sitäkin toki löytyy ripaus. Voisin kuvitella, että tämä on Tarantinon leffoista sellainen, josta pitävät myös ne, jotka eivät noin muuten välitä miehen leffoista. Näyttelijäpuoli Jackie Brownissa on jälleen ihan huippuluokkaa, tuttuja kasvoja vilisee tässäkin joka puolella. Samuel L. Jackson on jälleen loistava veistelevänä bad motherfucker -roistona ja Pam Grier on vakuuttava roolissaan, tämä vaikuttaa samalla kivikovalta ja kuitenkin myös pelokkaalta naiselta. En ole lukenut Rommipunssia, mutta ymmärtäkseeni juonellisesti leffa noudattaa aika tarkasti kirjaa. Juoni tässä onkin hyvin näppärä ja vaatiikin keskittymistä, jotta pysyy mukana siinä ketkä nyt olivatkaan kenen puolella. Erityisen ihailtavaa tässä leffassa on se, kuinka siitä näkyy Tarantinon innostus ja asiantuntemus 70-luvun leffoista, jonka huomaa esimerkiksi joistakin näyttelijävalinnoista sekä jälleen kerran musiikkipuolesta. Musiikeista parhaiten mieleen jää se leffan alussa ja lopussa kuultava Bobby Womackin biisi. Jackie Brown ei ole vieläkään suosikkini Tarantinolta, mutta hyvä ja taidokas leffa kuitenkin.



Kuva: listal.com

Apr 8, 2012

We should be fuckin' dead now, my friend! We just witnessed a miracle, and I want you to fucking acknowledge it!

Pääsiäisen toinen leffa oli hyvin yllätyksettömästi Pulp Fiction (1994). Tässä seitsemän Oscar-ehdokkuutta saaneessa elokuvassa pyörii itseasiassa useampi päällekkäinen tarina, jotka kuitenkin kietoutuvat yhteen. Gangsterit Jules (Samuel L. Jackson) ja Vincent (John Travolta) ovat palauttamassa pomolleen arvokasta salkkua ja Vincent saa myös tehtäväkseen pitää seuraa pomon vaimolle (Uma Thurman). Nyrkkeilijä Butch (Bruce Willis) on ongelmissa saman pomon kanssa ja tämän tarkoituksena onkin karata toisaalle. Pikkurikoksia tekevä pariskunta (Tim Roth + Amanda Plummer) päättää väärällä hetkellä ryöstää ravintolan kassan.


Pulp Fiction - tarinoita väkivallasta on yksi lempileffoistani ja mielestäni myös Tarantinon paras leffa. Olihan tämä myös ensimmäinen näkemäni Tarantinon leffa, vaikka en ihan tarkalleen muistakaan milloin näin tämän ensimmäistä kertaa. Olin kuitenkin ala-asteella, enkä ollut katsellut tämän tyylisiä elokuvia aiemmin ja olinkin ihan myyty Pulp Fictionin nähtyäni. Leffan juoni ja kerrontatyyli olikin ilmestyessään täysin uudenlainen ja se yksi voitettu Oscar tulikin juuri parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta. Leffassa on tosiaan monta erillistä tarinaa, jotka kuitenkin liittyvät jossain määrin yhteen, eivätkä nämä tarinat esiinny kronologisessa järjestyksessä. Sekä ajan että eri tarinoiden hahmojen välillä hypitään ahkerasti. Pulp Fiction on pullollaan tunnettuja taitavia näyttelijöitä (tuonne juonikuvaukseenikin eksyi vasta murto-osa tutuista nimistä!), joiden kaikkien työtä on ilo seurata tässä leffassa. Erityisesti Samuel L. Jackson ja Travolta loistavat hienojen dialogiensa kanssa. Niin, tosiaan ne irralliset arkipäiväisesti keskustelut kaiken sen väkivallan ympärillä ovat ihan parasta antia ja juuri sitä aitoa tunnistettavaa Tarantinoa. Musiikkeja tämänkään leffan kohdalla en voi olla mainitsematta, varmaankin lähes jokaisen tässä leffassa kuultavan biisin yhdistää vain ja ainoastaan Pulp Fictioniin. Pulp Fiction on upea leffa, jota en osaa edes tarpeeksi hehkuttaa - on siinä ainakin näyttävää väkivaltaa, hienoa dialogia, loistavat näyttelijät ja erinomainen juoni!



Kuva: listal.com

Apr 6, 2012

I can say I definitely didn't do it because I know what I did or didn't do. But I cannot definitely say that about anybody else, 'cause I don't definitely know.

Pääsiäisen leffaputken sai aloittaa Quentin Tarantinon Reservoir Dogs (1992). Kuuden miehen porukka on tekemässä ryöstökeikkaa, joka meneekin täysin pieleen, sillä poliisit ovat päässeet heidän jäljille. Keikasta selvinneet miehet ovat kokoontuneet vanhalle varastolle selvittämään kuka porukasta oikein on vasikka.


Pääsiäisen teema taitaa olla jo varsin ilmeinen ja taisinkin melkein jo tehdä valintani heti, kun tämä idea tupsahti mieleeni. Tarantino kun on yksi suosikkiohjaajistani ja pidän kaikista tämän ohjaamista leffoista, mutta siitä huolimatta olen viimeksi katsellut näitä vanhoja lemppareitani monta vuotta sitten! Nyt kun tuli hyvä sauma näille, niin en vaan voinut vastustaa kiusausta. Varoituksen sananen näin alkuun, näistä kaikista tulevista arvosteluista taitaa tulla vain samoja asioita toistavia hehkutuksia, pahoitteluni etukäteen. Lasketaanko kaikki yhdessä kuinka monta kertaa tulen esimerkiksi käyttämään näissä ilmaisuja kuten "erittäin tarantinomainen" tai "perinteikästä Tarantinoa". Kaikki nämä katseltavat elokuvat ovat siis The Quentin Tarantino Collection -boksista ja hei, onhan tämä boksi sentään aika pääsiäisenkeltainen!


Reservoir Dogsin olen nähnyt viimeksi, mikäli katseltujen leffojen listaani on luottaminen (ei muuten aina ole, voi kun muistaisinkin aina merkitä kaikki sinne), ennen vuotta 2005! Olikin tosiaan korkea aika katsoa pitkästä aikaa katsella tämä mainio leffa. Tämähän on ensimmäinen Tarantinon ohjaama kokopitkä elokuva ja siinä jo näkyy hyvin selvästi Tarantinon jälki. Ei sillä että yhtäkään tämän leffaa voisi katsoa montaa minuuttia tunnistamatta kuka sen on ohjannut! Reservoir Dogsissa on myös melkoinen määrä taitavia ja ainakin nykyään myös tunnettuja näyttelijöitä, jotka pyörittääkin tätä leffaa hienon (no juuri sen erittäin tarantinomaisen) dialogin avulla. Tykkään paljon Steve Buscemista ja vähän harmittaakin, kun tälle ei ole oikein osunut missään vaiheessa mitään kovin isoa leffaroolia, vaikka mies aina loistaa mainiolla "outoudellaan" kaikissa rooleissaan. Digiboksillani tosin odottaa miehen tähdittämän Boardwalk Empire -sarjan Suomessa näytetyt jaksot, jotka haluan ehdottomasti ehtiessäni katsoa! Buscemin Mr. Pink onkin mielestäni parhaita hahmoja Reservoir Dogsissa, vaikka tosiaan kenenkään muun suorituksessa ei ole mitään valittamista. Myös leffan musiikit on mainitsemisen arvoisia ja niissä Tarantino ei tunnu koskaan menevänkään vikaan, tämän erikoisetkin musiikkivalinnat aina vaan osuvat juuri kohdilleen. Reservoir Dogs tehtiin hyvin pienellä budjetilla, mutta tähän tuskin kiinnittää edes huomiota, kun jaksaa vaan ihastella sitä äärimmäisen toimivaa ja hauskaa keskustelua! Eikä tämä leffa kuitenkaan ole mitään pelkkää lätinää, saadaan nähdä myös veriroisketta ja räiskintääkin ihan kiitettävä määrä. Tuskin tätä leffaa tarvitsee edes suositella, mutta suosittelen kuitenkin!



Kuva: listal.com

Apr 2, 2012

I won't talk! I won't say a word!

Mykkäelokuva The Artist (2011) voitti tänä vuonna peräti viisi Oscaria, mukaan lukien sen parhaan elokuvan Oscarin. On vuosi 1927 ja mykkäelokuvien tähti George Valentin (Jean Dujardin) on suosionsa huipulla. Sattumalta hän tapaa kauniin Peppy Millerin (Bérénice Bejo), jolle George antaa vinkkejä elokuva-alalle. Näiden välillä säteilee välittömästi, mutta heidän väliin tulevat äänielokuvat. George ei halua tehdä äänielokuvia, mutta Peppy Miller lähtee mukaan elokuvan uusiin tuuliin. George Valentinin tähti alkaa himmetä kun tämä jumittaa yhä niissä puhumattomissa elokuvissa.


Tiesin jo ennen leffateatterin penkkiin istahtamista, että tulen pitämään tästä elokuvasta. Siitä ei ollut epäilystäkään. Ei siksi, että se on Oscar-voittaja, vaan siksi, että se käsittelee elokuvan historiaa erittäin mielenkiintoisella tavalla. Tämä leffa muuten toi mieleeni sellaisen loistavan elokuvan kuin Sunset Blvd. (1950), josta kirjoitinkin täällä. Ei nämä kaksi tyylillisesti ole toisiaan lähellä, mutta molemmissa käsitellään omalla tavallaan sitä siirtymävaihetta mykkäelokuvista äänielokuviin. The Artistissa olisi voitu käyttää hyödyksi värejä ja suuria ääniefektejä tai vaikka kolmiulotteisuutta, mutta se on päätetty toteuttaa täysin mustavalkoisena ja muutenkin vanhan ajan mykkäelokuvien tyyliin. Joka myös toimii. Totesin tässä myös olevan vähän sama juttu kuin Ed Woodissa (1994), eivät ne toimisi ollenkaan niin hyvin toisella tapaa toteutettuina. Enkä ymmärrä lainkaan niitä ihmisiä, jotka eivät tykkää katsella mustavalkoisia elokuvia! Tai mykkäelokuvia. Eiväthän nämä asiat kerro itse elokuvan sisällöstä vielä mitään. Se hyvä puoli tuossa Oscareiden kahmimisessa oli, että ehkäpä nyt yhä useampi ihminen kiinnostuu tutustumaan tarkemmin sellaisiinkin leffoihin. Tai katselee edes tämän The Artistin.


The Artist voitti täysin ansaitusti kaikki saamansa Oscarit, siinä leffassa vaan toimi kaikki. Se on tyylikäs kunnianosoitus vanhoille mykkäfilmeille ja takaa täyden viihtyvyyden koko reilun puolitoistatuntisensa ajan. Leffa on erittäin hyväntuulinen, mutta myös koskettava kertomus Hollywoodin kulta-aikojen alkupuolelta. Näyttelijät osaavat hommansa myös sanattomasti ja pakko mainita tuo pieni herttainen koira. Tämä en ikinä itke elokuvissa -henkilö sai tuon pienen koiran takia jopa pyyhkäistä silmäkulmaa leffateatterissa! Leffan musiikithan ansaitsivat myös Oscarin ja olihan ne mainiot, kuin suoraan 20-luvun leffoista. Kuvakulmat olivat myös mielenkiintoisia ja olikin hauska lukea nyt jälkikäteen siitä, kuinka monet valinnat kuvauksen suhteen olivatkin tarkkaan hiottuja muistuttamaan vanhojen leffojen kuvaustapaa. Muutenkin tästä The Artistista aisti sen, miten tarkkaan mietittyä ja harkittua kaikki oli, vaikka se ei liian silmiinpistävää ollutkaan. Kuten tästä tekstistäni mahdollisesti pystyy päättelemäänkin, suosittelen ehdottomasti nauttimaan tästä elokuvasta!




Kuvat: listal.com

Apr 1, 2012

Valintoja

Pääsiäisleffojen valintaa! Pahoitteluni taas niille pääsiäisleffa-hakusanalla tänne päätyville, en tosiaankaan tiedä mitään pääsiäisaiheisia leffoja! Ainoa mieleeni tuleva leffa on itseasiassa The Passion of the Christ (2004) - niin ja nyt hetken googleteltuani törmäsin viime vuonna ilmestyneeseen animaatioon Hop (2011), joka mitä ilmeisemmin on nimenomaan pääsiäisleffa!


No mutta asiaan, omat pääsiäisleffani ovat tunnetusti aina olleet jotain ihan muuta kuin pääsiäispupuja tai -tipuja, mutta jonkinlainen leffaputki olisi kiva taas toteuttaa pääsiäisen aikaan. Tällä kertaa olisi paljon vaihtoehtojakin! Vähän kiinnostaisi korkata tuo Coffin Joe -boksi tai sitten Gates of Hell -boksi. Tai joku muu monista kauhuleffabokseistani. Toisaalta kutkuttaisi myös katsella pitkästä aikaa Lord of the Rings -trilogia. Niin tai sitten myös houkuttelisi Tarantino-leffat, niitäkään en ole katsellut aikoihin! Viimevuotinen hätäratkaisuna syntynyt yhden näyttelijän leffoihin keskittynyt putki ei olisi myöskään ollenkaan hullumpi ajatus. Tosin kenet siihen valitsisi näyttelijäksi, vaihtoehdoista ei siinäkään ole pulaa. Entäs olisiko noita-aiheiset leffat edes jotenkin rinnastettavissa pääsiäisleffoiksi...

Olen aika innoissani siitä, että pääsiäisenä saattaisin pitkästä aikaa ehtiä katsomaan kunnolla elokuvia. Siksi tämä valinnan vaikeus! Otan muuten erittäin mielelläni mielipiteitä ja ehdotuksia vastaan, mutta en lupaa toteuttaa niitä. Haha!

Why do you have to carry the burden of someone else's life?

Running on Empty (1988) on tarina ikuisella pakomatkalla olevasta perheestä. Perheen isä (Judd Hirsch) ja äiti (Christine Lahti) ovat 70-luvulla räjäyttäneet napalm-laboratorion ja muuttavat nyt kahden poikansa kanssa paikasta toiseen vaihdellen henkilöllisyyttään. Perheen vanhempi poika (River Phoenix) on lahjakas pianisti ja nyt tämä saa tunnustusta uudelta opettajaltaan taidoistaan ja lisäksi tämä tapaa kivan tytön. Poika on kyllästynyt pakenemaan, mutta muuta vaihtoehtoa ei tunnu olevan.


Tämä on juuri sellainen leffa, jollaisia tuli katsottua joskus 90-luvulla aina lauantaipäivisin! Silloin kolmosella näytettiin paljon 80-luvun lopun/90-luvun alun koko perheen draamaleffoja lauantaina Simpsoneiden jälkeen. Nyt kun pitkästä aikaa oli lauantaipäivällä pieni rako katsella jokin leffa, niin valitsin juuri sen takia tämän Elämänä pakotien katseluun. Ihan kiva leffa tämä olikin, se ei nostanut ainakaan itsessäni mitään hirmuisia tunteita, mutta oli juuri sopiva leffa tällaiseen katseluun. Leffan tarina vaan kulkee kevyesti eteenpäin ilman sen suurempia ala- tai ylämäkiä, mutta se on ihan kivaa seurattavaa eikä ole ollenkaan tylsä. Leffassa käsitellään paljon ihmissuhteita ja ihmisyyttä muutenkin, mutta sellainen (turhakin) dramaattisuus on poissa. Tarina on kiinnostava ja kaunis kaikessa rauhallisuudessaan ja hyvät näyttelijät tekevät myös paljon. Tässä olikin näyttelijät erittäin päteviä tapauksia, River Phoenix nyt on tietysti aina kivaa katseltavaa. Voin suositella Running on Emptyä ainakin lauantaipäivän ratoksi!



Kuva: listal.com
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...