 |
| Airheads (1994) |
Siis Brendar Fraser nuorena, pitkähiuksisena ja ei-tarzanina!
P.S. Ei näin.
Jan 31, 2012
Movie Monday #34 - Silmänkarkkia
Tällä viikolla Movie Monday kyselee omaa silmää miellyttävää näyttelijää, eye candya, joka ei välttämättä ole edes hyvä näyttelijä, mutta on kivaa katseltavaa. Jokaisella on sellainen todetaan haasteessa. Onko? En koskaan osaa edes vastata mitään komeita näyttelijöitä kun sellaisia kysellään! Joku näyttelijä saattaa olla jossakin tietyssä roolissa erityisen kivan näköinen, mutta tosielämässä tai toisessa roolissa sama tyyppi ei näytäkään miltään. Kyllä esimerkiksi hiusten pituus ja pukeutumistyyli vaikuttaa jo olennaisesti! Minulla ei siis ole sellaista näyttelijää, jonka kaikkia leffoja katselisin vain ihastellakseni sen tyypin ulkonäköä. Haluan kuitenkin vastata jotakin, joten kikkaillaan vastauksen kanssa vähän ja vastaan tyypin, jota on kyllä mukava katsella eräässä tietyssä roolissa. Mies ei kovin kummoinen näyttelijä ole ja itseasiassa en voi sietää tämän erästä toista elokuvaa tai roolisuoritusta siinä.
Siis Brendar Fraser nuorena, pitkähiuksisena ja ei-tarzanina!
P.S. Ei näin.
Siis Brendar Fraser nuorena, pitkähiuksisena ja ei-tarzanina!
P.S. Ei näin.
Jan 30, 2012
DocPoint 2012
Tänä vuonna ehdin katsoa ainoastaan yhden dokumenttielokuvan DocPoint-festivaaleilla, joka oli kambodžalainen Enemies of the People (2009). Dokumentissa Thet Sambath yrittää selvittää haastattelujen avulla, miksi ja miten 70-luvulla punakhremien toimesta tapettiin lähes kaksi miljoonaa kambodžalaista. Haastatteluissa kuullaan ihmisiä, jotka myöntävät tappaneensa ihmisiä tuona aikana ja käydään juuri niillä paikoilla, missä tappamiset tapahtuivat.
Valitettavasti historiantuntemukseni on säälittävän huono ja kiroankin nykyään usein sitä, miksen voinut olla koulussa yhtään kiinnostuneempi historiasta. Onneksi elokuvat sivistää vähän silläkin saralla ja usein niiden jälkeen tulee luettua aiheista lisää ja näin saa pienen mielenkiintoisen historian oppitunnin. Vaikka tykkään lukeakin, niin kyllä historia menee paremmin päähän katseltuna kuin luettuna. Tämä Enemies of the People oli juuri sellainen tapaus, en tuntenut aihetta juurikaan etukäteen (joka tosin hieman häiritsi dokumenttia katsellessa), mutta nähtyäni sen ja jälkikäteen kulutettuani aikaa lukien lisää aiheesta, olen taas asteen tietoisempi näistäkin jutuista. Dokumentti olikin erittäin kiinnostava ja hyvin toteutettu. Sambath oli paikallinen mies, joka todella pääsi haastateltavien lähelle ja vuosien tutustumisen jälkeen sai heistä myös tekstiä irti. Katsojana tuntee yllättäen vähän ristiriitaisia tunteita katsellessa tappajien haastatteluita; tietää että juuri he ovat riistäneet julmilla tavoilla lukuisilta ihmisiltä hengen, mutta nyt näiden vanhojen miesten silmistä paistaa katumus ja suru.
Enemies of the People oli todella raaka, vaikka siinä ei varsinaista julmuutta näytettykään. Tietoisuus siitä, että paikalliset ihmiset peseytyvät siinä samassa pienessä lammessa, jonka pohjaan on upotettu lukuisia surmattuja ruumiita, on aika karmaiseva. Tappajat puhuvat siitä, kuinka he kokonaista perhettä tappaessaan valitsivat välillä ensin tapettavaksi perheen lapset ja toisinaan jättivät heidät viimeiseksi. Kun tappajan käsi väsyi, vaihtoi hän seuraavan kohdalla viiltämispaikan kurkusta niskaan. Veren hajusta oli mahdotonta päästä eroon. Dokumenttia katsellessa mieleen nousee karmaisevia mielikuvia. Huonoa sanottavaa tästä dokumentista en muuten löydä, mutta sen olisi ehkä voinut tiivistää yhteen tuntiin, sillä paikoitellen se tuntui vähän pitkitetyltä. Enemies of the People on kuitenkin erittäin mielenkiintoinen dokumentti.
Kuvat: enemiesofthepeoplemovie.com
Valitettavasti historiantuntemukseni on säälittävän huono ja kiroankin nykyään usein sitä, miksen voinut olla koulussa yhtään kiinnostuneempi historiasta. Onneksi elokuvat sivistää vähän silläkin saralla ja usein niiden jälkeen tulee luettua aiheista lisää ja näin saa pienen mielenkiintoisen historian oppitunnin. Vaikka tykkään lukeakin, niin kyllä historia menee paremmin päähän katseltuna kuin luettuna. Tämä Enemies of the People oli juuri sellainen tapaus, en tuntenut aihetta juurikaan etukäteen (joka tosin hieman häiritsi dokumenttia katsellessa), mutta nähtyäni sen ja jälkikäteen kulutettuani aikaa lukien lisää aiheesta, olen taas asteen tietoisempi näistäkin jutuista. Dokumentti olikin erittäin kiinnostava ja hyvin toteutettu. Sambath oli paikallinen mies, joka todella pääsi haastateltavien lähelle ja vuosien tutustumisen jälkeen sai heistä myös tekstiä irti. Katsojana tuntee yllättäen vähän ristiriitaisia tunteita katsellessa tappajien haastatteluita; tietää että juuri he ovat riistäneet julmilla tavoilla lukuisilta ihmisiltä hengen, mutta nyt näiden vanhojen miesten silmistä paistaa katumus ja suru.
Enemies of the People oli todella raaka, vaikka siinä ei varsinaista julmuutta näytettykään. Tietoisuus siitä, että paikalliset ihmiset peseytyvät siinä samassa pienessä lammessa, jonka pohjaan on upotettu lukuisia surmattuja ruumiita, on aika karmaiseva. Tappajat puhuvat siitä, kuinka he kokonaista perhettä tappaessaan valitsivat välillä ensin tapettavaksi perheen lapset ja toisinaan jättivät heidät viimeiseksi. Kun tappajan käsi väsyi, vaihtoi hän seuraavan kohdalla viiltämispaikan kurkusta niskaan. Veren hajusta oli mahdotonta päästä eroon. Dokumenttia katsellessa mieleen nousee karmaisevia mielikuvia. Huonoa sanottavaa tästä dokumentista en muuten löydä, mutta sen olisi ehkä voinut tiivistää yhteen tuntiin, sillä paikoitellen se tuntui vähän pitkitetyltä. Enemies of the People on kuitenkin erittäin mielenkiintoinen dokumentti.
Kuvat: enemiesofthepeoplemovie.com
Jan 25, 2012
Horror DVDs
Tässä uusimmat hyllyyni tulleet kauhulisäykset, osa hankinnoista viime vuoden puolelta.
The Coffin Joe Collection:
The Chucky Collection:
Ja yksittäiset:
Jan 24, 2012
84th Academy Awards Nominees
Tämän vuoden Oscar-ehdokkaat julkaistiin tänään:
Tulostettava veikkauslista löytyy täältä. Omat arvaukseni julkistan sitten lähempänä varsinaista gaalaa. Vielä pitäisi reilu kuukausi jännittää!
Tulostettava veikkauslista löytyy täältä. Omat arvaukseni julkistan sitten lähempänä varsinaista gaalaa. Vielä pitäisi reilu kuukausi jännittää!
Movie Monday #33 - Lapsitähti
Movie Mondayn viikon haasteessa kysellään mieleenpainuneesta lapsinäyttelijästä. Lapsinäyttelijöihin kiinnitti erityisesti huomiota silloin, kun oli itsekin vielä lapsi. Mieleeni tulikin heti itse Shirley Temple, joka on yksi tunnetuimmista lapsitähdistä ja näytteli mm. ihan ensimmäisessä ei-piirretyssä lempileffassani The Little Princess (1939).
Toinen vaikutuksen tehnyt lapsinäyttelijä on myöskin lapsuuden ensimmäisiä suosikkeja, nimittäin Inger Nilsson, joka tuli tutuksi Peppinä vuosina 1969–1973 tehdyissä leffoissa/sarjassa.
Toinen vaikutuksen tehnyt lapsinäyttelijä on myöskin lapsuuden ensimmäisiä suosikkeja, nimittäin Inger Nilsson, joka tuli tutuksi Peppinä vuosina 1969–1973 tehdyissä leffoissa/sarjassa.
Kuvat: listal.com
Jan 22, 2012
I beat you, you old bitch!
Drag Me to Hell (2009) on Sam Raimin ohjaama elokuva pankissa työskentevänsä Christinesta (Alison Lohman), joka seurustelee onnellisesti poikaystävänsä (Justin Long) kanssa ja kilpailee nyt työpaikallaan tärkeästä ylennyksestä. Ylennyksen toiveissa Christine tekeekin vaikean lainapäätöksen, joka vie vanhalta mustalaisnaiselta (Lorna Raver) talon alta. Kiukustunut nainen langettaa tämän ylle kirouksen, jonka jälkeen Christinen elämä muuttuu matkaksi kohti helvettiä. Lähes keinoja kaihtamatta tämä yrittää epätoivoisesti päästä kirouksestaan eroon.
Tämä oli taas niitä elokuvia, jotka on kiinnostanut jo ensimmäisistä mainoksista lähtien, mutta joiden katsominen on aina vaan jostain syystä siirtynyt. Näin Drag Me to Hellin nyt siis ensimmäistä kertaa ja ai että, kun olikin viihdyttävä katselukokemus! Odotukset olivat jo valmiiksi korkealla kun kyseessä oli kuitenkin Evil Deadien ohjaajan uusin kauhukomedia, josta olin tietysti myös ehtinyt tähän mennessä lukea hehkutusta monista paikoista. Onnistuin silti yllättymään positiivisesti! Leffaa katsoessa vallitsi täydellinen viihtyminen ja kunnon naurut oli taattu monissa kohdissa. Nauroin katketakseni mm. elokuvan alkupuolella olleelle autokohtaukselle, jossa Christine ja mustalaisnainen ottivat kunnolla yhteen. Vaikka Drag Me to Hell tosiaan tarjoili paikoitellen oikein kunnon kauhuhuumoria, onnistui se myös olemaan pelottava ja vanhaa kunnon säikyttelyäkin riitti. Hauskuus tuli usein vähän yllättäen aika pelottavan tai vakavan kohdan jälkeen. Pidän tässä pääosassa olevasta Alison Lohmanista näyttelijänä, joka oli tähänkin rooliin aika oikea valinta (vaikka olikin siihen vasta kakkosvalinta). Christine ei ollut avuton kauhunaispääosa, vaan tämä taisteli ja käytti järkeään, vaikka päästi tämä tietysti myös muutamat kirkumiset ilmoille. Mustalaisnaisen roolissa ollut Raver ylinäytteli kunnolla ja olihan leffa muutenkin melkoisen överi. Drag Me to Hell on hieno paluu kauhun pariin Sam Raimilta. Erittäin viihdyttävä leffa kauhuihmisille, suosittelen!
Kuva: listal.com
Tämä oli taas niitä elokuvia, jotka on kiinnostanut jo ensimmäisistä mainoksista lähtien, mutta joiden katsominen on aina vaan jostain syystä siirtynyt. Näin Drag Me to Hellin nyt siis ensimmäistä kertaa ja ai että, kun olikin viihdyttävä katselukokemus! Odotukset olivat jo valmiiksi korkealla kun kyseessä oli kuitenkin Evil Deadien ohjaajan uusin kauhukomedia, josta olin tietysti myös ehtinyt tähän mennessä lukea hehkutusta monista paikoista. Onnistuin silti yllättymään positiivisesti! Leffaa katsoessa vallitsi täydellinen viihtyminen ja kunnon naurut oli taattu monissa kohdissa. Nauroin katketakseni mm. elokuvan alkupuolella olleelle autokohtaukselle, jossa Christine ja mustalaisnainen ottivat kunnolla yhteen. Vaikka Drag Me to Hell tosiaan tarjoili paikoitellen oikein kunnon kauhuhuumoria, onnistui se myös olemaan pelottava ja vanhaa kunnon säikyttelyäkin riitti. Hauskuus tuli usein vähän yllättäen aika pelottavan tai vakavan kohdan jälkeen. Pidän tässä pääosassa olevasta Alison Lohmanista näyttelijänä, joka oli tähänkin rooliin aika oikea valinta (vaikka olikin siihen vasta kakkosvalinta). Christine ei ollut avuton kauhunaispääosa, vaan tämä taisteli ja käytti järkeään, vaikka päästi tämä tietysti myös muutamat kirkumiset ilmoille. Mustalaisnaisen roolissa ollut Raver ylinäytteli kunnolla ja olihan leffa muutenkin melkoisen överi. Drag Me to Hell on hieno paluu kauhun pariin Sam Raimilta. Erittäin viihdyttävä leffa kauhuihmisille, suosittelen!
Valitettavasti trailerin äänet ei ole kohdillaan, katso parempi versio täältä.
Kuva: listal.com
Jan 20, 2012
100 Movie Facts About Me - Part VIII
Ihan ensimmäisessä osassa paljastelin varhaislapsuuden suosikkeja, nyt mennään muutama vuosi eteenpäin (suosikkeja ala-asteella).
Osa 8
36. Lapsuuden lempileffojani olivat mm. Beetlejuice ja Saksikäsi Edward, mutta tajusin vasta joskus teininä yhdistää ne samaan ohjaajaan: Tim Burtoniin.
37. Empire Records, The Craft ja Rakkautta ennen aamua nousivat keskenään melko samaan aikaan lempileffojeni joukkoon ja siellä ne muuten yhä kiikkuvat.
38. Vanhempani tosin kielsivät minua katselemasta The Craftia, koska se oli niin pelottava. Todellisuudessahan olin jo katsellut paljon rankempaakin settiä omasta televisiostani, kauhuleffat astuivat siis kuvioihin jo aika nuorena. Näin mm. Manaajan ensimmäistä kertaa joskus tosi nuorena ja tykkäsin katsella sitä erityisesti ollessani sairaana!
39. Leonardo DiCaprio oli lempinäyttelijäni Romeo + Julian jälkeen. Nähtyäni Titanicin ja sen jälkeisen Leo-hypetyksen, en enää pitänyt tyypistä.
40. Sairaan kaunis maailma oli yhdessä vaiheessa parasta mitä tiesin ja oli siistiä päästä katsomaan se leffateatteriin, vaikka ikärajana oli 14. Pidin kirjaa siitä, kuinka usein katsoin leffaa ja aika monta kymmentä katselukertaa sille kertyikin, kunnes lakkasin kirjaamasta niitä ylös.
Osa 7 täällä
Osa 8
36. Lapsuuden lempileffojani olivat mm. Beetlejuice ja Saksikäsi Edward, mutta tajusin vasta joskus teininä yhdistää ne samaan ohjaajaan: Tim Burtoniin.
37. Empire Records, The Craft ja Rakkautta ennen aamua nousivat keskenään melko samaan aikaan lempileffojeni joukkoon ja siellä ne muuten yhä kiikkuvat.
38. Vanhempani tosin kielsivät minua katselemasta The Craftia, koska se oli niin pelottava. Todellisuudessahan olin jo katsellut paljon rankempaakin settiä omasta televisiostani, kauhuleffat astuivat siis kuvioihin jo aika nuorena. Näin mm. Manaajan ensimmäistä kertaa joskus tosi nuorena ja tykkäsin katsella sitä erityisesti ollessani sairaana!
39. Leonardo DiCaprio oli lempinäyttelijäni Romeo + Julian jälkeen. Nähtyäni Titanicin ja sen jälkeisen Leo-hypetyksen, en enää pitänyt tyypistä.
40. Sairaan kaunis maailma oli yhdessä vaiheessa parasta mitä tiesin ja oli siistiä päästä katsomaan se leffateatteriin, vaikka ikärajana oli 14. Pidin kirjaa siitä, kuinka usein katsoin leffaa ja aika monta kymmentä katselukertaa sille kertyikin, kunnes lakkasin kirjaamasta niitä ylös.
Osa 7 täällä
Jan 18, 2012
You're like the maid of dishonor.
Tällä kertaa käsittelyyn otetaan kerralla kaksi viime vuoden leffaa, jotka ovat tavallaan melko samanlaiset. Molemmat niistä katselin myös samanlaisessa olotilassa: hyvin väsyneenä lentokoneessa. Kyseessä on siis polttari-/hääpätkät Bridesmaids (2011) ja The Hangover Part II (2011). The Hangover 2 on tietysti jatko-osa samannimiselle ykkösosalle (josta kirjoitin täällä). Kun Hangoverit kertovat äijäporukan polttarijuhlinnoista, on Bridesmaids sen sijaan kertomus naisten häitä edeltävästä ajasta.
Morsiusneidoissa Annien (Kristen Wiig) paras ystävä Lillian (Maya Rudolph) ilmoittaa menevänsä naimisiin ja tahtovansa Annien kaasokseen. Annie on otettu, mutta samalla tätä vaivaa omassa elämässään tapahtuneet epäonnistumiset niin mies- kuin työsarallakin. Asiaa ei helpota Lillianin morsiusneito, parikymppinen Helen (Rose Byrne), jonka elämä tuntuu olevan täydellistä ja joka näyttää haluavansa viedä Annien parhaan ystävän. Naisille tulee kilpailuasetelma ja vaikka tarkoituksena on kilpailla siitä kumpi onnistuu paremmin, on lopputulos kaoottinen.
Bridesmaids herätti itsessäni paikoitellen samankaltaista myötähäpeän tunnetta kuin kamala elokuva nimeltään Radalla (2002). En nyt muuten vertaa näitä toisiinsa, mutta näitä yhdistää se, että niiden on sanottu olevan "naisten vastaisku" mieshuumorille. Joka ei sitten ilmeisesti uppoa itselleni pätkääkään ja saa siis katsellessa lähinnä tuntemaan myötähäpeää. Kökköjä vitsejä ja huumoria vain sillä, että tuollaisen asian uskalsi sanoa/tehdä nainen! Voi hurja. Positiivista Bridesmaidsissa oli kuitenkin se, että se ei otollisesta asetelmastaan huolimatta ryhtynyt miksikään romanttiseksi komediaksi, vaan pysytteli rehdisti komedian puolella. Nukahdin leffan aikana hetkeksi, josta syytän suuresti katseluolosuhteita, mutta oli päälle parituntinen leffa mielestäni myös hitusen liian pitkä komediaksi. Vaikka Morsiusneidot ei ihan oma juttuni ollutkaan, on leffa saanut lähes kaikkialla (niin naisissa kuin miehissäkin) vain positiivisen vastaanoton ja varmasti tällaisellekin huumorille löytyy tilausta.
The Hangoverin jatko-osa oli todellakin jatkoa, se pysytteli hyvin uskollisena ykkösosalle ja nämä olisi voineet olla yhtä pitkää elokuvaa yhdessä. Stu (Ed Helms) on menossa naimisiin Thaimaassa ja sama poppoo (Bradley Cooper, Zach Galifianakis ja Justin Bartha) on kokoontunut juhlimaan häitä. Polttarit päätetään jättää väliin aiempien polttareiden tapahtumien vuoksi, mutta edellisenä iltana porukka kuitenkin kohottaa yhdet juomat. Ja kuinka ollakaan, seuraavana aamuna poppoo herää oudosta paikasta ja kukaan ei muista mitään!
Oli aika tylsääkin, että Kauhea kankkunen 2 oli niin samanlainen kuin ykkönen, sillä odotin näkeväni jotakin uutta. Tämähän oli oikeastaan sama leffa, mutta tapahtumapaikkana oli Vegasin sijaan Bangkok! Hahmot olivat kyllä yhtä toimivia kuin ykkösosassa, mutta ei niille oikein ole annettu mitään uusia mahdollisuuksia. Niin ja taisin muuten nähdä lentokoneessa leffasta leikatun version, en osaa sanoa paljon siitä puuttui, mutta joitakin rajuimpia juttuja siinä ei näkynyt. Leffassa vilisi hauskoja vitsejä, mutta minkäänlaista yllätyksellisyyttä ei kyllä enää löytynyt. Oli leffa kuitenkin ihan viihdyttävä, ihan hauskaa katsottavaa The Hangoverista tykänneille, mutta ei kannata odottaa juuri mitään uutta.
Kuvat: listal.com
 |
| Bridesmaids |
 |
| The Hangover Part II |
Morsiusneidoissa Annien (Kristen Wiig) paras ystävä Lillian (Maya Rudolph) ilmoittaa menevänsä naimisiin ja tahtovansa Annien kaasokseen. Annie on otettu, mutta samalla tätä vaivaa omassa elämässään tapahtuneet epäonnistumiset niin mies- kuin työsarallakin. Asiaa ei helpota Lillianin morsiusneito, parikymppinen Helen (Rose Byrne), jonka elämä tuntuu olevan täydellistä ja joka näyttää haluavansa viedä Annien parhaan ystävän. Naisille tulee kilpailuasetelma ja vaikka tarkoituksena on kilpailla siitä kumpi onnistuu paremmin, on lopputulos kaoottinen.
Bridesmaids herätti itsessäni paikoitellen samankaltaista myötähäpeän tunnetta kuin kamala elokuva nimeltään Radalla (2002). En nyt muuten vertaa näitä toisiinsa, mutta näitä yhdistää se, että niiden on sanottu olevan "naisten vastaisku" mieshuumorille. Joka ei sitten ilmeisesti uppoa itselleni pätkääkään ja saa siis katsellessa lähinnä tuntemaan myötähäpeää. Kökköjä vitsejä ja huumoria vain sillä, että tuollaisen asian uskalsi sanoa/tehdä nainen! Voi hurja. Positiivista Bridesmaidsissa oli kuitenkin se, että se ei otollisesta asetelmastaan huolimatta ryhtynyt miksikään romanttiseksi komediaksi, vaan pysytteli rehdisti komedian puolella. Nukahdin leffan aikana hetkeksi, josta syytän suuresti katseluolosuhteita, mutta oli päälle parituntinen leffa mielestäni myös hitusen liian pitkä komediaksi. Vaikka Morsiusneidot ei ihan oma juttuni ollutkaan, on leffa saanut lähes kaikkialla (niin naisissa kuin miehissäkin) vain positiivisen vastaanoton ja varmasti tällaisellekin huumorille löytyy tilausta.
The Hangoverin jatko-osa oli todellakin jatkoa, se pysytteli hyvin uskollisena ykkösosalle ja nämä olisi voineet olla yhtä pitkää elokuvaa yhdessä. Stu (Ed Helms) on menossa naimisiin Thaimaassa ja sama poppoo (Bradley Cooper, Zach Galifianakis ja Justin Bartha) on kokoontunut juhlimaan häitä. Polttarit päätetään jättää väliin aiempien polttareiden tapahtumien vuoksi, mutta edellisenä iltana porukka kuitenkin kohottaa yhdet juomat. Ja kuinka ollakaan, seuraavana aamuna poppoo herää oudosta paikasta ja kukaan ei muista mitään!
Oli aika tylsääkin, että Kauhea kankkunen 2 oli niin samanlainen kuin ykkönen, sillä odotin näkeväni jotakin uutta. Tämähän oli oikeastaan sama leffa, mutta tapahtumapaikkana oli Vegasin sijaan Bangkok! Hahmot olivat kyllä yhtä toimivia kuin ykkösosassa, mutta ei niille oikein ole annettu mitään uusia mahdollisuuksia. Niin ja taisin muuten nähdä lentokoneessa leffasta leikatun version, en osaa sanoa paljon siitä puuttui, mutta joitakin rajuimpia juttuja siinä ei näkynyt. Leffassa vilisi hauskoja vitsejä, mutta minkäänlaista yllätyksellisyyttä ei kyllä enää löytynyt. Oli leffa kuitenkin ihan viihdyttävä, ihan hauskaa katsottavaa The Hangoverista tykänneille, mutta ei kannata odottaa juuri mitään uutta.
Kuvat: listal.com
Movie Monday #32 - Animaatio
Movie Mondayn haasteessa kyseltiin tällä viikolla animaatioista. Ensimmäinen ajatukseni oli, etten oikeastaan pidä animaatioista. En ole ollut erityisen kiinnostunut tutustumaan näihin uusiin animaatioelokuviin ja Pixarin suosituista animaatioista nähtynä onkin ainoastaan se ensimmäinen Toy Story. Tarkempi leffahyllyn tutkiskelu osoitti mietteen kuitenkin vääräksi, sillä löytyyhän sieltäkin animaatiota. Onhan yksi lempileffoistanikin animaatio: The Nightmare Before Christmas!
Lapsuuden suosikeista löytyy myös monia erinomaisia piirrosanimaatiota, kuten lempparini Disneyltä: Kaunotar ja Hirviö, Aladdin, Pieni Merenneito, Peter Pan, Liisa Ihmemaassa... Nämä ovat yhä erittäin hyviä ja viihdyttäviä leffoja. Vaikka animaatioistakin löytyy siis suosikkeja, niin hyvin harvoin siltikään nykyään tulee valittua animaatioelokuvaa katseluun.
Vaikka animaatioelokuvat eivät ole itselläni suurkulutuksessa, tulee päivittäin saatua reilu animaatioannos: Simpsonit. Simpsonien parhaat jaksot kestää vuosien kokemuksen mukaan kymmeniä ja kymmeniä katselukertoja ja tämä nerokas sarja onkin ihan ikisuosikkejani.
Kuvat: listal.com
Lapsuuden suosikeista löytyy myös monia erinomaisia piirrosanimaatiota, kuten lempparini Disneyltä: Kaunotar ja Hirviö, Aladdin, Pieni Merenneito, Peter Pan, Liisa Ihmemaassa... Nämä ovat yhä erittäin hyviä ja viihdyttäviä leffoja. Vaikka animaatioistakin löytyy siis suosikkeja, niin hyvin harvoin siltikään nykyään tulee valittua animaatioelokuvaa katseluun.
Vaikka animaatioelokuvat eivät ole itselläni suurkulutuksessa, tulee päivittäin saatua reilu animaatioannos: Simpsonit. Simpsonien parhaat jaksot kestää vuosien kokemuksen mukaan kymmeniä ja kymmeniä katselukertoja ja tämä nerokas sarja onkin ihan ikisuosikkejani.
Kuvat: listal.com
Jan 17, 2012
Out by sixteen or dead on the scene, but together forever.
Ginger Snaps (2000) kertoo teini-ikäisistä siskoksista, joita syrjitään koulussa ja jotka ovat erityisen viehättyneitä kuolemasta. Gingerin (Katharine Isabelle) ja Brigitten (Emily Perkins) huvituksena onkin lavastaa kuolemaansa erilaisilla tavoilla. Eräällä yöllisellä reissulla Ginger tuleekin suuren pedon puremaksi, jonka jälkeen sekä tämän käytöksessä että ulkonäössä tapahtuu suuria muutoksia. Kiinnostus poikiin ja muutenkin räväkämpi käytös ovat vielä selitettävissä murrosikään liittyvillä muutoksilla, mutta varsinkaan kaikki tämän yhtäkkiset fyysiset muutokset eivät enää selity sillä. Brigitte yrittää selvittää asiaa ja pelastaa petomaiseksi muuttuneen siskonsa tätä riivaavalta vaivalta.
Hämmennystä itsessäni tosiaan herättää se, etten ollut nähnyt Ginger Snapsia aiemmin. Teinileffat ja erityisesti teinikauhuleffat kun olivat tämän ilmestymisen aikoihin parasta viihdettä mitä tiesin. En itseasiassa edes muista kuulleeni koko elokuvasti kuin pari vuotta sitten! Nyt tämän nähtyäni voin myös vannoa, että olisin tykännyt tästä teininä. Mutta mitäs siitä, sillä pidin tästä nytkin. Ginger Snaps toi itseasiassa mieleeni monet muut leffat, vaikka tämä olikin aika omaperäinen. Siinä oli kuitenkin jotain samaa henkeä kuin loistavassa leffassa nimeltään Heathers (1988) ja toisaalta se toi myös mieleeni haukutun pätkän The Rage: Carrie 2 (1999), josta kuitenkin itse pidän. Vaikka tosiaan pidin paljon Ginger Snapsista, en ihan täysin ymmärrä siihen liittyviä hehkutuksia. Aika perinteinen teinikauhuleffa se kuitenkin oli! Eletään high school -maailmassa, jossa on suosittuja oppilaita ja hyljeksittyjä oppilaita. Kauhua tuodaan peliin jollakin yliluonnollisella olennolla. Tämä leffa tosin käsittelee myös aika hauskalla tavalla kaiken kauhun keskellä myös ihan normaaleja tyttöjen murrosikään liittyviä muutoksia. Eihän siinä nyt niin paljon eroa ole, että muuttuuko pedoksi vai kasvaako naiseksi... Parasta Ginger Snapsissa olikin kekseliäisyys niin tarinassa kuin huumorissakin ja pätevät näyttelijät. Kyseessä on oikein hyvä teinikauhuleffa, suosittelen muillekin niistä pitäville!
Kuva: listal.com
Hämmennystä itsessäni tosiaan herättää se, etten ollut nähnyt Ginger Snapsia aiemmin. Teinileffat ja erityisesti teinikauhuleffat kun olivat tämän ilmestymisen aikoihin parasta viihdettä mitä tiesin. En itseasiassa edes muista kuulleeni koko elokuvasti kuin pari vuotta sitten! Nyt tämän nähtyäni voin myös vannoa, että olisin tykännyt tästä teininä. Mutta mitäs siitä, sillä pidin tästä nytkin. Ginger Snaps toi itseasiassa mieleeni monet muut leffat, vaikka tämä olikin aika omaperäinen. Siinä oli kuitenkin jotain samaa henkeä kuin loistavassa leffassa nimeltään Heathers (1988) ja toisaalta se toi myös mieleeni haukutun pätkän The Rage: Carrie 2 (1999), josta kuitenkin itse pidän. Vaikka tosiaan pidin paljon Ginger Snapsista, en ihan täysin ymmärrä siihen liittyviä hehkutuksia. Aika perinteinen teinikauhuleffa se kuitenkin oli! Eletään high school -maailmassa, jossa on suosittuja oppilaita ja hyljeksittyjä oppilaita. Kauhua tuodaan peliin jollakin yliluonnollisella olennolla. Tämä leffa tosin käsittelee myös aika hauskalla tavalla kaiken kauhun keskellä myös ihan normaaleja tyttöjen murrosikään liittyviä muutoksia. Eihän siinä nyt niin paljon eroa ole, että muuttuuko pedoksi vai kasvaako naiseksi... Parasta Ginger Snapsissa olikin kekseliäisyys niin tarinassa kuin huumorissakin ja pätevät näyttelijät. Kyseessä on oikein hyvä teinikauhuleffa, suosittelen muillekin niistä pitäville!
Kuva: listal.com
Jan 11, 2012
Movie Monday #31 - Pahan pauloissa
Movie Mondayn haasteessa tällä viikolla kyseltiin omaa suosikkia elokuvien pahiksista. Voin nyt tylsästi vain linkata aiempaan tekstiini, sillä tulin vastanneeksi lempipahikseni jo Movie Mondayn toiseen haasteeseen! Tuolloinhan kyseltiin rakkainta elokuvahahmoa, mutta minkäs teet, kun suosikkipahis on samalla myös rakkain elokuvahahmo... Täällä aiempi vastaukseni.
Jos taas puhutaan vähän yleisemmällä tasolla erilaisista "pahoista olennoista", kuten ihmisudet, vampyyrit, kummitukset jne., löytyy näistä oikeastaan kaksi suosikkia: noidat ja vampyyrit. Molempiin innostus on lähtenyt jo lapsuudesta ja oikeastaan kirjoista. Lapsuuden lempikirjojani olivat mm. Angela Sommer-Bodenburgin Pikku vampyyri -kirjat ja vähän myöhemmin Anne Ricen Veren vangit. Noidista ensimmäiset mielikuvat yhdistyvät Roald Dahlin Kuka pelkää noitia -kirjaan. Noitainnostus näkyy ainakin siinä, että voin katsella jotain ihan
typeriä sarjoja ja elokuvia ihan vaan sen takia, että niissä on noitia. (Miten
muutenkaan voin perustella hyllystäni löytyvän kaikki Sabrina, the Teenage Witch -tv-sarjan tuottikset?!) Vähän sama pätee myös vampyyrijuttuihin, olenhan lukenut ja katsonut Twilighteja...
Jan 10, 2012
Because that's what New Year's is all about: getting another chance.
New Year's Eve (2011) kertoo yhden päivän, uudenvuodenaaton, tapahtumista New Yorkissa. Elokuva koostuu monista pienistä tarinoista, jotka kietoutuvat omalla tavallaan yhteen. Claire (Hilary Swank) on ensimmäistä kertaa vastuussa Times Squaren pallon putoamisesta, Ingrid (Michelle Pfeiffer) on kirjoittanut pitkän listan asioista joita haluaa tehdä ennen vuoden vaihtumista ja nuori Paul (Zac Efron) auttaa tätä niiden toteuttamisessa. Lisäksi Stan (Robert De Niro) makaa sairasvuoteellaan toivoen näkevänsä viimeistä kertaa pallon putoamisen ja hoitaja (Halle Berry) hyörii tämän ympärillä. Ja tässä vasta murto-osa leffassa pyörivistä tarinoista ja tutuista näyttelijöistä!
Tuskin olisin tullut katsoneeksi tätä muuten, mutta kun itsekin viettää uudenvuodenaaton New Yorkissa, niin oli tämä vain jokseenkin ilmeinen leffavalinta Times Squarella sijaitsevassa elokuvateatterissa. Osasin kuitenkin jo etukäteen asennoitua siihen, että kyseessä on romanttinen komedia, josta tuskin tulen tykkäämään. Yritin vain keskittyä siihen, että sen tapahtumat ajoittuivat ja sijoittuvat samaan hetkeen ja paikkaan, missä itsekin olin. Ja näin ollen tämä elokuva menikin aika kivuttomasti, vaikka viimeiset hetket menikin pitkälti haukotellessa. Vaikka leffassa oli monta tarinaa seurattavana, onnistui se silti olemaan aika puuduttavan pitkä. Viime hetkillä tuskailin, että ai niin, tämänkin tarinan loppuratkaisu on vielä näkemättä. En odottanut mielenkiinnolla, että mitenhän tämä juttu päättyy.
Ei New Year's Eve tosiaan kummoinen leffa ollut. Sehän oli lähinnä lukemattomilla kuuluisilla naamoilla varustettu ylipitkä New Yorkin mainosvideo! Oli siinä hetkensä ja joissakin tarinoissa oli hieman yritystä, mutta parasta antia olivat kuitenkin ne hienot kaupunkinäkymien esittelyt. Huumoriosuudet tuottivat lähinnä myötähäpeää, mutta se nyt on aika tuttu tunne kaikissa romanttisissa komedioissa... Vaikka romanttiset komediat eivät siis omaa genreäni olekaan, voin väittää tämän myös olevan aika heikko esitys omassa genressäänkin. New Year's Even ohjaajan Garry Marshallin edellinen leffa, idealtaan hyvin samankaltainen Valentine's Day (2010), oli edes jollain asteella kiinnostava myös omasta mielestäni (kirjoitukseni siitä täällä). Rinnakkaiset tarinat eivät oikein pelastaneet New Year's Evea ja niitä tuntui olevan liikaakin. Ehkä New Year's Evea voi kuitenkin suositella romanttisten komedioiden ja Valentine's Dayn vankkumattomille ystäville, mutta heillekin pienellä varauksella.
Kuvat: poptower.com
Tuskin olisin tullut katsoneeksi tätä muuten, mutta kun itsekin viettää uudenvuodenaaton New Yorkissa, niin oli tämä vain jokseenkin ilmeinen leffavalinta Times Squarella sijaitsevassa elokuvateatterissa. Osasin kuitenkin jo etukäteen asennoitua siihen, että kyseessä on romanttinen komedia, josta tuskin tulen tykkäämään. Yritin vain keskittyä siihen, että sen tapahtumat ajoittuivat ja sijoittuvat samaan hetkeen ja paikkaan, missä itsekin olin. Ja näin ollen tämä elokuva menikin aika kivuttomasti, vaikka viimeiset hetket menikin pitkälti haukotellessa. Vaikka leffassa oli monta tarinaa seurattavana, onnistui se silti olemaan aika puuduttavan pitkä. Viime hetkillä tuskailin, että ai niin, tämänkin tarinan loppuratkaisu on vielä näkemättä. En odottanut mielenkiinnolla, että mitenhän tämä juttu päättyy.
Ei New Year's Eve tosiaan kummoinen leffa ollut. Sehän oli lähinnä lukemattomilla kuuluisilla naamoilla varustettu ylipitkä New Yorkin mainosvideo! Oli siinä hetkensä ja joissakin tarinoissa oli hieman yritystä, mutta parasta antia olivat kuitenkin ne hienot kaupunkinäkymien esittelyt. Huumoriosuudet tuottivat lähinnä myötähäpeää, mutta se nyt on aika tuttu tunne kaikissa romanttisissa komedioissa... Vaikka romanttiset komediat eivät siis omaa genreäni olekaan, voin väittää tämän myös olevan aika heikko esitys omassa genressäänkin. New Year's Even ohjaajan Garry Marshallin edellinen leffa, idealtaan hyvin samankaltainen Valentine's Day (2010), oli edes jollain asteella kiinnostava myös omasta mielestäni (kirjoitukseni siitä täällä). Rinnakkaiset tarinat eivät oikein pelastaneet New Year's Evea ja niitä tuntui olevan liikaakin. Ehkä New Year's Evea voi kuitenkin suositella romanttisten komedioiden ja Valentine's Dayn vankkumattomille ystäville, mutta heillekin pienellä varauksella.
Kuvat: poptower.com
Jan 8, 2012
Leffatilastoa 2011
2009
|
2010
|
2011
|
|
Yhteensä katsottuja leffoja
|
199
|
187
|
233
|
Leffateatterissa katsottuja
|
22
|
27
|
34
|
Keskimäärin katsottu /kk
|
17
|
16
|
19
|
Omaan hyllyyn ostettuja
|
96
|
50
|
46
|
Tarkastelussa perinteinen vuoden leffasaldotaulukko. Huomioitavan arvoista on ainakin se, että katseltujen leffojen määrä on noussut ihan reippaasti, vuonna 2011 tuli katseltua lähes 50 leffaa enemmän kuin edellisenä vuonna! Leffateatterissakin katsoin muutamat leffat enemmän. Ostojen määrä on pysynyt ihan hyvässä laskussa, hyllyyn ilmestyi tasan 50 leffaa vähemmän kuin toissavuonna. Hyvältä näyttää, katsotaan taas vuoden päästä tämän vuoden tilastoa!
Movie Monday #30 - Ei osaa ameriikan kieli
Takaisin ollaan ja aloitetaan Movie Mondayn vuoden ensimmäisellä haasteella. Haasteessa kyseltiin ei-englanninkielistä elokuvaa, joka on tehnyt vaikutuksen. Olen nyt miettinyt tätä parin lennon ajan ja muutama helmi onkin tullut mieleeni, mutta olen taas lähes varma, että joku olennainen unohtui joukosta. Hyviä ei-englanninkielisiä elokuvia joka tapauksessa on mm.
Kuvat: listal.com
El laberinto del fauno (Pan's Labyrint)
Espanja 2006
Låt den rätte komma in (Ystävät hämärän jälkeen)
Ruotsi 2008
Christiane F. - Wir Kinder vom Bahnhof Zoo (Christiane F. - tyttö metroasemalta)
Saksa 1981
Ja bonuksena taas se Død snø
(Dead Snow)
Norja 2009
Kuvat: listal.com
Subscribe to:
Posts (Atom)
