Dec 31, 2012

I think there are kids inside the building.

F (2010) on brittiläinen kauhuelokuva kouluun tunkeutuvista murhaajista. Vanhempi opettaja Robert (David Schofield) on vähän huonossa maineessa koulussa, jossa tämä työskentelee. Miestä pidetään alkoholisoituneena ja muutenkin epävakaana. Eräänä iltana tämä jättää oppilaansa, oman tyttärensä Katen (Eliza Bennett) jälki-istuntoon, jonka aikana kouluun hyökkää huppupäinen porukka tappoaikeissa. Robert yrittää suojella tytärtään ja varoittaa muita tunkeutujista, mutta kukaan ei ota höperön oloista miestä vakavasti.


F kuulosti ihan lupaavalta elokuvalta kuvauksensa perusteella, mutta ei se elokuva ihan niin hyvin sitten toiminutkaan. Leffalla on vähän sama ongelma kun jos minä itse alkaisin nyt kuvata kauhuelokuvaa. Ideoita olisi vaikka minkälaisiin jännittäviin ja pelottaviin kohtauksiin sekä kamerakikkailuihin. Sellaisia hienoja hyvin vähän toisiinsa liittyviä kohtauksia. Se itse tarina vaan ontuisi, syy miksi kaikki tapahtuu ja miten kaikki päättyy. Ja se oli tämän Äffän ongelma. Siinä annettiin ymmärtää, että nämä huppupäiset tappajat olivat F:n saaneita opiskelijoita, jotka tulivat nyt kostamaan kouluväelle. Eikä siinä mitään, tähän asti leffalla olikin jonkinlaista ideaa. Sitä en vaan ymmärrä, että miksi näillä oli huput päässä niin, etteivät heidän kasvot/henkilöllisyys paljastunut millään tavalla. Tyypit tuntuivat olevan enemmänkin jotain yliluonnollisia olentoja, sillä huppujen sisällä näkyi vain mustaa. Mutta en ymmärrä miten nämä hahmot sitten liittyi yhtään mihinkään? Ja vielä enemmän ihmettelen sitä, että minkä vuoksi tämä koko porukka oli jotain taitavia parkour-kikkailijoita! Nämä kun keskittyivät enemmänkin siihen hiippailuun ja hyppelehtimiseen korkeuksissa kuin itse listimisiin. Leffa tuntui myös loppuvan ihan kesken ja tämä 75 minuuttinen elokuva olisi kaivannut ehkä muutaman lisäminuutin, jotta tarinalle olisi ollut jonkinlainen päätös. F kuitenkin alkoi ihan mielenkiintoisena, sen alkuasetelma sai kiinnostumaan ja Robertia esittävä Schofield oli aidon tuntuinen ongelmallinen vanhempi miesopettaja. Lisäksi jotkin raadellut ruumiit olivat hyvin näyttävän näköisiä ja paikoitellen tunnelma oli onnistuneen jännittävä. Enemmän itselleni jäi kuitenkin pettynyt olo, olisin toivonut tämän olevan parempi elokuva. 

Dec 27, 2012

Lisää elokuvakirjallisuutta

Joulupukki toi hieman täytettä elokuvakirjallisuusosastoon, joita siis esittelin aiemmin täällä. Kuvat saa taas klikattua suuremmaksi lähempää tarkastelua varten.

Elokuvan hirviöt
Sohvaperunan leffaraamattu
1001 Movies You Must See Before You Die

Dec 24, 2012

Merry Christmas. Merry Christmas, Merry Christmas, Merry Christmas, kiss my ass. Kiss his ass. Kiss your ass. Happy Hanukkah.


Jouluaaton elokuvana on tietysti jokavuotisen perinteen mukaisesti paras jouluelokuva ikinä: Christmas Vacation (1989) eli vanha kunnon Joulupuu on kärvennetty.




Dec 23, 2012

Sinun isäsi oli komein ja urhein poro joulupukin lentojoukoissa.

Kuudes jouluelokuva oli suomalainen animaatio Niko - lentäjän poika (2008). Niko on äitinsä kanssa asuva poropoika, joka uskoo isänsä olevan yksi joulupukin lentojoukkojen poroista. Poika ei ole koskaan tavannut isäänsä, mutta haluaisi itsekin oppia lentämään. Porolauman eloa häiritsee julmat sudet, jotka Niko vahingossa johdattaa lauman luo. Häpeissään Niko päättää kadota maisemista ja lähteekin Korvatunturia kohti etsimään isäänsä. Matkaseuranaan tällä on huolehtivainen Julius-niminen liito-orava.


En ollut aiemmin nähnyt tätä elokuvaa ja en oikein edes tiennyt mitä odottaa. Niko - lentäjän poika oli kuitenkin ehdottomasti positiivinen yllätys! Siinä on koskettava tarina, hienoa animaatiota, upean näköisiä maisemia ja hyvin onnistuneita hahmoja. Niko oli hyvin sympaattinen pikkuporo ja vastakohtana tälle oli julma ja pelottava susien johtohahmo musta susi. Itseasiassa tämä asetelma toi hyvin voimakkaasti mieleeni Leijonakuninkaasta Simban ja Scarin! Leffaa olisi varmaan aika helppo vertailla joihinkin Pixarin tuoreisiin animaatioihin, mutta en ole nähnyt kuin sen Autot ja tämä Niko oli muuten huomattavasti enemmän mieleeni kuin se, niin visuaalisesti kuin tarinan puolesta! Niko - lentäjän poika sopi jollain tapaa juuri täydellisesti tähän jouluaattoa edeltävään iltaan ja sai minut erinomaisesti joulumielelle, tykkäsin tästä leffasta ainakin nyt erityisen paljon. Elokuvan opetus ja lopetus oli itseasiassa hieman yllättävä ja tuore, nykyaikaan sopiva sellainen. Luin muutamia keskusteluja siitä, kuinka leffa ei oikeasti edes sovi lapsille, sillä siinä on edesvastuuttomia jouluporoja jne ja tämä tuntui varsin typerältä ajattelumallilta, sillä on tällainen animaatio kuitenkin aika oiva ja lempeä keino heijastaa todellisuuttakin lapsille, kaikki ei ole täydellistä. Ainoastaan aika pelottavat susihahmot saattavat olla vähän liian jänniä ihan pienimmille, mutta muuten tässä ei mielestäni ole mitään välteltävää. Kaunis jouluinen tarina, jolle muuten ilmestyi jatko-osakin tänä vuonna. Ainakin tämä ensimmäinen Niko - lentäjän poika on jälleen yksi hyvä suomalainen jouluelokuva, suositteluni!

Filmtrailer.com

Kuva: outnow.ch

Rauhallista joulua ja aivan vitun railakasta uuttavuotta!

Viides jouluelokuva oli eilen tv:stä tullut Jalmari Helanderin Rare Exports (2010). Korvatunturilla työskentelevä kansainvälinen tutkimusryhmä aikoo ottaa selvää mikä salaisuus heidän kaivauksiensa kohteena olevan hautakummun sisällä piilee. Läheisen kylän poika Pietari (Onni Tommila) käy kaivauksilla kurkkimassa ja hänelle alkaa selvitä, että kaikki tämä liittyy jollakin tavoin joulupukkiin. Samoihin aikoihin kylän poroja löytyy kuolleena ja muutenkin tapahtuu outoja asioita. Jouluaattoa edeltävänä yönä kaikki lapset Pietaria lukuunottamatta ovat kadonneet ja hänen isänsä Raunon (Jorma Tommila) ansasta löytyykin parrakas mies. 


Kiirettä on pitänyt, mutta eilen ehdin sentään katselemaan tämän Rare Exportsin. Olen nähnyt leffan kerran aiemmin, pari vuotta sitten elokuvateatterissa ja kirjoitinkin siitä tuolloin tänne. Valitettavasti en vaan vieläkään ole katsonut niitä lyhytelokuvia, joihin tämä pitkä elokuva perustuu. Rare Exports on tosiaan aikuisille osoitettu joululeffa, siinä on paikoitellen aika pelottavakin tunnelma ja onhan se teemaltaankin sellainen, ettei sitä välttämättä perheen pienimmille kannattaisi näyttää. Pidän tästä leffasta paljon, se on näyttävän näköinen ja siinä on tosiaan hyvin onnistunut tunnelma. Leffan tarina on omaperäinen, suomalaista tarua nuuttipukista on hyödynnetty kekseliäästi. Elokuvassa on mustaa huumoria ja jännitystä sopivassa suhteessa ja taustalla on myös draamaa kahdestaan asuvien isän ja pojan välillä. Naisia leffassa ei muuten ole yhtäkään! Näyttelijät tuntuvat sopivilta rooleihinsa, Jorma Tommila sopii juron isän rooliin ja miehen oma poika Onni ei ole ollenkaan huonoimmasta päästä oleva lapsinäyttelijä. Noin muuten maininnan ansaitsee myös kylän mies Aimo (Tommi Korpela), jonka kommentit naurattavat eniten. Rare Exports on hyvin onnistunut suomalainen kauhufantasia ja sellainen jouluelokuva, jota voi suositella niillekin, jotka eivät juurikaan niistä perinteisemmistä riemukkaista joululeffoista välitä.



Kuva: listal.com

Dec 19, 2012

100 Movie Facts About Me - Part XIX


Osa 19

91. Alan aina leffaputkien aikana haikailla katseltavaksi joitakin ihan toisenlaisia elokuvia. Esimerkiksi nyt joululeffaillessa nämä jouluiset elokuvat alkaa jo vähän puuduttaa ja olenkin katsonut niiden välissä lukuisia muita elokuvia. Sama iskee halloweeninkin aikoihin kauhun suhteen, vaikka normaalistikin katselen eniten kauhua. Silti tykkään näistä putkista.

92. Minulla on aina iso lista sellaisia elokuvia, joita pitäisi aina seuraavaksi katsella. Sitten ne aina siirtyy vaan eteenpäin ja mitä pidempään ne viihtyy tällä listalla, niin sitä vaikeammaksi niiden katselu tulee (koska ne nimenomaan pitäisi katsoa, ks. myös edellinen kohta). Itseasiassa tämä ei ole mikään konkreettinen lista, mutta tällä hetkellä siinä leijuu mm. ne James Bondit.

93. Kohtaamia kulkuvälineissä elokuvatähtien kanssa: Olen istunut metrossa Michael Imperiolin vieressä ja olen pyytänyt Martti Suosaloa siirtymään istumapaikaltani junassa.

94. Teinileffat ovat ehkä "pahin" guilty pleasureni, viihdyn sellaisten parissa melkoisen hyvin. Koin jonkinlaisen heräämisen tajutessani, että aika suuri osa niistä istuu oikeastaan romanttisten komedioiden kuvaukseen, mutta jostain syystä sellaiset uppoavat minulle huomattavasti paremmin teinileffojen muodossa kuin tylsinä naistenleffoina.

95. Mielestäni paras pituus elokuvalle on noin puolitoista tuntia, usein yli pari tuntia kestävät elokuvat tuntuvat vain turhaan venytetyiltä. Lukuisia poikkeuksia löytyy kyllä!

Osa 18 täällä


Enää yksi osa jäljellä. Jes!

Dec 17, 2012

Movie Monday #73 - Kaikkein paras

Movie Monday kysyy tällä viikolla kaikkien aikojen parasta elokuvaa. Ei tähän oikein ole muutakaan vastausta kuin jo 12 vuotta lempileffaksi kutsumani Darren Aronofskyn Requiem for a Dream (2000), Unelmien sielunmessu.




Dec 16, 2012

Just remember, the true spirit of Christmas lies in your heart.

Neljännen joululeffan paikan otti Robert Zemeckisin ohjaama animaatio The Polar Express (2004). Samannimiseen kirjaan perustuvassa elokuvassa nuori poika havahtuu jouluaattoyönä tämän talon eteen pysähtyvän pikajunan meteliin. Poika hyppää junan kyytiin kuullessaan sen olevan pikajuna napapiirille ja konduktööri vielä mainitsee, että joulupukkiin uskonsa kyseenalaistaneelle pojalle tämä voisi olla viimeisiä mahdollisuuksia tälle matkalle. Matkasta pohjoisnavalle tuleekin melkoinen seikkailu kaikille kyydissä oleville lapsille.


Katseltuani nuo edelliset kolme korkeintaan keskinkertaista joululeffaa totesin, että seuraavaksi haluan nähdä jonkun varmasti hyvän ja jouluisen elokuvan - sen vuoksi valitsin katseluun tämän Napapiirin pikajunan. Olen tosiaan nähnyt tämän muutamaan kertaan aiemminkin ja olen pitänyt siitä, mutta nyt edellisestä katselusta oli vierähtänyt jo useampi vuosi. Tässä animaatiossa Tom Hanksilla on useita äänirooleja, mies on niin pääosan poika kuin konduktööri ja näiden lisäksi tällä on useita muitakin pikkurooleja. Roolit eivät kuitenkaan rajoitu pelkästään ääniin, leffan hahmot on myös animoitu Hanksin liikkeiden mukaisesti. Ja Tom Hanks myös onnistuu tässä mainiosti, mies muuntautuu hyvin erilaisiin rooleihinsa ja on uskottava. Napapiirin pikajunassa on varsin kaunis tarina, tosin ehkä hieman yllätyksetön sellainen. Vaikka tämä nyt juonellisestikin ihan toimii, niin ehdottomasti parasta tässä leffassa on kuitenkin se, että tätä katsellessa tuntuu siltä, että olisi itsekin mukana matkassa. Siinä on seikkailumieltä ja upeita maisemia, on vuoristoratoja ja vauhtia. Tämä pitäisi varmaankin itseasiassa katsella isolta kankaalta, jotta kokemuksesta saisi kaiken irti. (Olenkin muuten usein miettinyt, että miksei joku elokuvateatteri voisi järjestää erikoisnäytöksiä joulun alla ja näyttää siellä vanhoja jouluelokuvia!) The Polar Express on näyttävän näköinen, tunnelmallinen ja lämmin joulutarina hyvällä seikkailuhengellä. Tämä sai ainakin minut tälläkin kertaa joulumielelle, suosittelen!


Kuva: dbcovers.com

Dec 13, 2012

Movie Monday #72 - The Best Disney Song

Tällä viikolla Movie Monday kysyy suosikkia Disney-elokuvissa kuultavista lauluista. Yhdistän Disney-laulut hyvin vahvasti juuri niihin elokuviin, joten tähän olisi ihan mahdotonta valita biisiä jostakin muualta kuin omien lempileffojen joukosta. Mietittyäni hetken lemppareitani Disney-piirretyistä muistinkin yhtäkkiä jälleen The Nightmare Before Christmasin olemassaolon ja vastaukseni on tietysti tämä:


Kyseisestä elokuvasta löytyisi muuten muitakin loistavia biisejä (esim. tämä, tämä, tämä) ja kuuntelenkin usein leffan soundtrackia. Piirretyistä Disney-leffoista mieleeni tuli ihan ensimmäiseksi tämä hauska laulu Aladdinista:
  
Itse biisi alkaa tuossa 0:49 kohdilla

Tämä tuskin on parhain Disney-biisi, mutta se on hauska. Aladdinista löytyy muutenkin monia hauskoja biisejä, kuten Veskun vetämät Kaveria parempaa ja Prinssi Ali. Muista leffoista suosikkejani ovat sitten ne perinteisemmät, kuten Kaunottaresta ja hirviöstä Beauty and the Beast ja Leijonakuninkaasta Circle of Life.

Desert, Santa, buzzard, tumbleweed.

Kolmas jouluelokuva oli Disneyn I'll Be Home for Christmas (1998). Jake (Jonathan Taylor Thomas) ja Allie (Jessica Biel) ovat New Yorkista kotoisin oleva pariskunta, mutta ovat muuttaneet Losiin opiskelemaan. Joulu on tulossa ja Allie haluaa kotiin, mutta Jake viettäisi joulun mieluiten auringossa kahdestaan. Kun Jake saa kuulla isältään (Gary Cole), että mikäli tämä on jouluaattoiltana kello 18 heidän luonaan, saa poika omakseen isän hienon Porchen. Tämä mielessään Jake muuttaa suunnitelmansa ja haluaa ehtiä kotiin, mutta hommaa vaikeuttaa se, että poika herääkin keskellä ei-mitään päällänsä vain joulupukin asu. Matkasta New Yorkiin tulee pitkä ja tapahtumarikas, mutta ainakin Jake saa aikaa ajatella asioita uudeltakin kantilta.


Tämä Jouluksi kotiin olikin itselleni ihan uusi tuttavuus, mutta eipä ole vaikea päätellä miksi juuri Jonathan Taylor Thomas ja Jessica Biel on valittu leffaan, joka ilmestyi vuonna 1998. Ysärillä nämä nimet olivat melkoisen pinnalla nuorten keskuudessa ja välillä tuntuikin, että tämä elokuva yritti ratsastaa vain sen nimekkään komean pääosan avulla. Itseäni häiritsi myös se, että näiden piti olla college-opiskelijoita ja erityisesti Thomas näytti ihan liian nuorelta, tämä olisi voinut olla enemmänkin high schoolin ensimmäisen vuoden opiskelija! Mutta tarinan kannalta oli toki tärkeää, että nuoret olivat jo opiskelemassa kaukana perheensä luota - ja juuri nämä näyttelijät olivat Disneylle ilmeisen tärkeitä myynnin kannalta. I'll Be Home for Christmas yrittää selvästi olla kasvutarina, tuossa matkalla Losista New Yorkiin itsekeskeinen ja valehteleva poika tajuaakin, että mitkä asiat on elämässä tärkeitä jne. Kaunis (ja kulutettu) ajatus toki, mutta jostain syystä tämä ei vaan mennyt ihan läpi. En oikein uskonut siihen, että Jake olisi oikeasti muuttunut mies ja pidin tätä vielä leffan lopussakin ärsyttävän itsekeskeisenä. Kaikki syvällisemmät asiat jäivät pintaraapaisun tasolle leffassa ja siinä keskityttiin enemmän huumoripuoleen. Pelkkä komedia olisi tietysti ihan ok, mutta tuntuu vähän turhalta ottaa sitten ollenkaan sitä draamaa mukaan, mikäli sille ei anneta kunnolla tilaa. Leffassa kuitenkin annettiin ymmärtää, että Jake on muuttanut perheensä luota silloin, kun tämän isä on mennyt uusiin naimisiin ja poika ei ole halunnut palata kotiin uuden vaimon vuoksi. Ja perhe ikävöi niin paljon, että isä lupaa autonsakin pojalle kunhan tämä vain tulisi kotiin jouluksi. Ajatuksen tasolla tämä tarina toimii ihan hyvin, mutta toteutus ei vaan niin hyvin. I'll Be Home for Christmasissa oli kuitenkin kivaa joulutunnelmaa ja oli siinä myös ihan hauskaa kohellusta paikoitellen. Jonathan Taylor Thomas ei tosin vaan onnistunut olemaan erityisen hauska, jonka vuoksi ehkä toivoinkin elokuvaan vähemmän sitä mukahauskailua.



Kuva: youtube.com

Dec 8, 2012

I passed through the seven levels of the Candy Cane forest, through the sea of swirly twirly gum drops, and then I walked through the Lincoln Tunnel.

Toinen joululeffa oli Elf (2003). Joulupukin pajalla tonttujen kanssa kasvanut Buddy (Will Ferrell) saa tietää, että tämä onkin oikeasti ihminen. Jo aikuiseksi mieheksi kasvanut Buddy tahtoo löytää biologisen isänsä ja matkustaa tänä jouluna New Yorkiin Empire State Buildingissa työskentelevän Walter-isänsä (James Caan) luokse. Karu New York on lapsellisen viattomalle Buddylle outo paikka, sillä siellä kaikki ei olekaan vain ihanaa ja yhtä hymyä vaikka joulukin on juuri tulossa. Isäkin tuntuu olevan kiinnostuneempi työstään kuin tutustumaan poikaansa. 


Vaikka olenkin tosiaan tällaisten lapsellisten joulunpunaisten joululeffojen ystävä, välttelin tämän katsomista aika monta vuotta vain yhdestä syystä: Will Ferrell. Will Ferrell kuuluu aika korkealle listallani erityisen ärsyttävistä näyttelijöistä ja mielummin vaan välttelen tätä kokonaan. En edes osaa sanoa mikä miehessä on niin ärsyttävää, mutta tätä on vaan aika tuskallista katsella. Elf päätyi kuitenkin jo muutamia vuosia sitten katseluun ja nyt sitten vielä uudelleen, kun en enää muistanut mitä mieltä olin siitä viime näkemällä. Sitten muistin, että olen kirjottanut leffablogia jo useamman vuoden ja olinkin jo aiemmin kirjoittanut siitä. Enkä voi kyllä ihan allekirjoittaa kaikkea, mitä olin tuolloin kirjoittanut. Will Ferrell nimittäin ärsytti tällä katsomalla melkoisen paljon ja keskittymistäni häiritsi huomattavan paljon se, että toivoin Buddyn roolissa olevan ihan kuka tahansa muu näyttelijä (paitsi Tom Green tai Rob Schneider). Jos kuitenkin pystyy unohtamaan oman ärsytyksen päähenkilöä kohtaan, on leffa noin muuten oikein mukava tarina. Siinä on ihan kiva sanoma ja se on oikein jouluinen, hyvin perinteinen lapsenmielinen jouluelokuva. Huumori on suurimmaksi osaksi hyvin kepeää ja luultavasti erityisesti lapset pitävät tästä. Itseäni miellytti tällä kertaa myös jouluiset näkymät New Yorkista lähinnä sen vuoksi, että pääsin viime vuonna itsekin näkemään jouluista Nykiä ihan paikan päällä. Tästä leffasta onkin helppo sanoa, että kenelle sitä ei suosittele - jos inhoat juuri sitä perinteistä jenkkijouluilua, jätä tämä väliin. Suosittelenkin Elfiä aiemman kirjoitukseni tapaan lähinnä lapsille tai jouluelokuvien ystäville. Mikäli siis Ferrell ei ärsytä ihan niin paljon kuin itseäni!



Kuva: thefancarpet.com

Dec 6, 2012

I'm giving you a chance to save yourself.

Jouluelokuvista ensimmäinen sai olla tv-elokuva Christmas Cupid (2010). Sloane (Christina Milian) on menestyvä PR-henkilö, joka laittaa uransa etusijalle muiden ihmisten kustannuksella. Tämä vaatii työntekijöitänsä työskentelemään joulupäivänä ja unohtaa läheistensä toiveet. Poikaystäviä tämä myös vaihtaa sen enempiä murehtimatta. Eräänä päivänä Sloanelle ilmestyykin tämän hiljattain kuollut asiakas tunnettu näyttelijä Caitlin Quinn (Ashley Benson). Haamun tarkoituksena on näyttää Sloanelle miten tämä toimii ja saada tämä ymmärtämään, miten tämän pitäisi muuttaa toimintatapojaan. Tälle ilmestyykin kolmen ex-poikaystävän muodossa menneen, nykyisyyden ja tulevaisuuden henget.


Kyllä, taas yksi Saiturin joulusta tehty versiointi. Tämä on tosiaan ABC Family -tv-kanavalle tehty elokuva ja siihen nähden, että kyseessä on tosiaan perhekanava,  oli tässä joitakin aika yllättäviäkin juttuja. Esimerkiksi haamuksi päätyvä bilettävä stara Caitlin kuoli martinissaan olleeseen oliiviin ja tämä vielä kuolleenakin kulki lasi kädessään pohtien taivaassa olevaa avointa baaria. Tv-elokuvamaisuus näkyi taas ainakin siinä, että näyttelijät olivat melkoisen huonoja rooleissaan, vaikka tässä olikin muutamia ihan nimekkäitäkin näyttelijöitä mukana. Leffassa yritettiin mm. tuoda suuresti esille päähenkilön ja tämän entisen rakkaan Patrickin (Chad Michael Murray) välistä kemiaa, mutta sitä kemiaa ei vaan ollut aistittavissa sitten yhtään ja homma ei tuntunut ollenkaan uskottavalta. Kuten olen kertonut aiemminkin, annan joululeffoille paljon anteeksi ja saatan tykätä aika huonoistakin jouluelokuvista, mutta pakko sanoa, että tämä ei kyllä kuulu niiden joukkoon. Edellä mainittujen huonojen puolien lisäksi tästä kun puuttui kokonaan se olennaisin asia: jouluinen fiilis. Enkä nyt tarkoita tällä sitä, että joululeffassa pitäisi olla korkeat valkeat kinokset jne, tarkoitan sitä oikeanlaista joulun tuntua. Leffasta vaan puuttui kokonaan yhteys jouluun, ei tuntunut olevan mitenkään merkityksellistä, että tämän tapahtumat ajoittuvat juuri jouluun. Vaikka leffan idea oli viety Dickensin joulutarinasta ja nykyversiot joulumusiikeista soivat taustalla, niin Christmas Cupid ei saanut minua joulumielelle.



Kuva: tvequals.com

Dec 2, 2012

The Ultimate Box of Flesh-Eating Human Beings

Tuossa jo jonkin aikaa sitten tuli tilattua hyllyyn tällainen pirteä boksi: 


Cannibal Collection
Eaten Alive! (1980)

Tarkoituksenanihan oli tilata vain Cannibal Holocaust, mutta sitten silmiini osuikin tämä boksi, joka oli niin edullinen, että se oli ihan pakko pistää tilaukseen. Mielestäni aika erinomainen kokoelma kympillä, mutta miinuspuoleksi on mainittava näissä olevat ruotsinkieliset kansipaperit. Suomenkieliset tekstitykset kuitenkin löytyy ja jonkinlaista ekstraa myös jokaiselta levyltä.


...ja tästä varsin luontevasti siirrytään jouluelokuviin, sillä kyllä, tänäkin vuonna on tarkoitus aloittaa jouluaattoon asti kestävä joululeffailu! Viime vuoden tapaan blogissa käsittelyssä siis vähintään kaksi jouluaiheista elokuvaa viikossa ja homma alkaa ensi viikosta.


Kuvat: cdon.com

Dec 1, 2012

3 x romanttinen komedia

Ehkä hieman yllättävästi käsittelyssäni kolme uudehkoa romanttista komediaa, selittelen valintaani tekstin lopussa. (Romanttiset komediat eivät siis ole ihan minun juttuni, esimerkiksi täältä tai täältä voi lukea vähän kommentointiani genrestä.)

Friends with Kids (2011)

Kolmekymppiset kaverukset Julie (Jennifer Westfeldt) ja Jason (Adam Scott) haluaisivat lapsia ja kaveripiiristä kaikki muut ovatkin jo saaneet perheenlisäystä. Samalla näiden avioelämä alkaa olla yhtä riitelyä, joka kauhistuttaa Julieta ja Jasonia. He saavatkin mielestään nerokkaan ajatuksen ja päättävät hankkia lapsen ihan ystävinä säästyäkseen tuolta draamalta ja jatkavat sen jälkeen muiden ihmisten deittailua normaaliin tapaan. Kaveripiirin epäilyksistä huolimatta he myös aikovat saada kuvion toimimaan.


Friends with Kids oli siinä mielessä virkistävä, että siinä oli suhteellisen tuore idea ja mikä parasta, ei yhtäkään romanttisten komedioiden vakinaamoista! Tuttuja näyttelijöitä tässä oli kyllä, mutta ei sitä romcomien vakikalustoa ja nämä tuoreet kasvot jaksoivat kiinnostaa pidempään. Usein tämän kaltaisissa leffoissa annetaan perhe-elämästä vähän liian kiiltoinen kuva, mutta tässä mentiin vähän liikaakin sitten siihen toiseen ääripäähän. Noin muuten elokuva noudattikin genren tuttua kaavaa: sen loppuratkaisun pystyi arvaamaan jo ennen kuin elokuva edes kunnolla lähti käyntiin. Mitään yllättäviä käänteitä ei muutenkaan leffalta kannata odottaa. Aluksi kaikki tuntuu helpolta, sitten tulee vähän vaikeaa ja sitten asiat vaan alkavat loksahdella paikoilleen. Ah. Leffalla oli yritystä, jonka vuoksi sen jaksoi katsoa alusta loppuun, mutta valitettavasti yritykseksi se vähän jäikin.

_____

Friends with Benefits (2011)

Uudet kaverukset Jamie (Mila Kunis) ja Dylan (Justin Timberlake) ovat molemmat epäonnistuneet parisuhteissaan ja kaipaavat nyt vain jotain vipinää. Erään nestepitoisen illan päätteksi he päättävätkin aloittaa harrastaa yhdessä petipuuhia. Säännöt ovat selkeät: heidän tulee pysyä vain ystävinä, hommaan ei kuulu tunteita ja seksi on tosiaan vain yhteinen harrastus, ihan kuten tennis! Aluksi tämä onnistuukin erinomaisesti, mutta sitten kaikki alkaa mennä monimutkaiseksi.


Tämä Vain seksiä oli täynnä romcomien kliseitä. Päähenkilöinä kauniita ja nuoria henkilöitä, joilla on molemmilla maailman upeimmat työpaikat ja he elävät New Yorkin loisteessa tai Losissa meren rannalla. Lisäksi alusta asti oli hyvin selvää, että miten leffassa sitten lopulta käy, vaikka kuinka toivoin jotain vähän kekseliäämpää päätöstä. Saanko toistaa itseäni: Aluksi kaikki tuntuu helpolta, sitten tulee vähän vaikeaa ja sitten asiat vaan alkavat loksahdella paikoilleen. Ah. Mila Kunis on mielestäni ihan taitava näyttelijä, mutta eipä tuo tällaisissa elokuvissa pääse loistamaan. Vaikka tämä olikin niin kliseinen ja ennalta-arvattava, oli tässä kuitenkin hetkensä. Tykkäsin esimerkiksi osuudesta, jossa oli Dylan oli alzheimeria sairastavan isänsä kanssa, ne oli aika koskettavia kohtauksia. Leffassa oli myös muutamia hauskoja ja kekseliäitä kohtauksia, joissa naurettiin juurikin tämän kaltaisille romanttisille komedioille (toisaalta taas olisin toivonut, ettei tämä olisi sitten jäänyt ihan samanlaiseksi). Friends with Benefits oli ihan ok romanttiseksi komediaksi, uskallan suositella niistä pitäville.

_____

Bad Teacher (2011)

Elizabeth Halsey (Cameron Diaz) on rääväsuinen ja huonosti käyttäytyvä opettaja, joka yrittää löytää rikkaan miehen, jonka avustuksella tämä pystyy luopumaan töistä kokonaan. Koulun sijaisopettajaksi saapuukin rikkaasta suvusta oleva nuori Scott Delacorte (Justin Timberlake), jonka Elizabeth aikoo valloittaa. Tämän tielle kuitenkin asettuu ylipirteä naapuriluokan opettaja Amy Squirrel (Lucy Punch), joka ei arvosta Elizabethin opetustyyliä ja tuntuu vieläpä tulevan vähän turhan hyvin toimeen Scottin kanssa. Elizabeth kuitenkin ystävystyy koulun leppoisan liikanmaikan Russellin (Jason Segel) kanssa.

Tämän elokuvan kohdalla arvoin hetken, että alanko edes katsella sitä, sillä (kuten olen aiemminkin kertonut) Cameron Diaz on lähes poikkeuksetta hyvin ärsyttävä romanttisissa komediossa. Näyttelijää vastaan minulla ei ole mitään, mutta tämän roolihahmot näissä on vaan aina aika rasittavia. Eikä tämä ollut muuten poikkeus, minua ei naurattanut Diaz huutelemassa räävittömyyksiä. Ilmeisesti Bad Teacher on muuten ihan vaan komedia, mutta mielestäni tämä kyllä istuu varsin hyvin romanttisen komedian saappaisiin. Vaikka tämä ei olekaan perinteinen hempeilyleffa, niin hyvin olennaisena osana tässä on kuitenkin se kehittyvä romanttinen tarina. Ihan tutuinta kaavaa tämä ei tosin noudata, joka oli oikeastaan ihan virkistävää, mutta loppuratkaisu oli sentään kuitenkin aika ennalta-arvattava. Pakollisena "tyhmänhauskana" sivuhenkilönä tässä elokuvassa sai toimia Elizabethia ärsyttävä Squirrel, josta yritettiin tehdä leffan pahista, mutta suoraan sanoen sympatiani olivat enemmän tämän kuin päähenkilön puolella. Taitava Jason Segel liikanmaikkana oli taas oikeasti ihan hauska lisä, pisteet siitä. En itse erityisemmin välittänyt leffasta, enkä oikein tiedä kelle sitä suosittelisi. Perinteisten romanttisten komedioiden ystävät eivät ehkä välitä Bad Teacherin ei-niin-siirappisesta meiningistä, mutta ei tämä komedianakaan oikein naurata. Kyllä tämän kuitenkin kerran katsoi.

_____ 

Kysymyksiä. Menisikö romanttisen komedian idea pilalle, jos sillä olisikin joku yllättävä loppu? Onko se oikeasti tärkeää, että loppuratkaisu on aina niin ilmeinen elokuvan alusta lähtien? Voisiko romanttinen komedia päättyä päähenkilöiden kannalta huonosti? Tai edes niin, etteivät he päätyisikään lopulta yhteen?


Niin ja sitten ne selittelyt miksi yleensäkään katselin nämä elokuvat. Innostuin nimittäin viime sunnuntaina ottamaan tylsistyksissäni testiin netissä toimivalta leffapalvelulta kuukauden ilmaisen kokeiluajan. Tiedän jo kokemuksesta, etteivät tällaiset leffakanavien tapaiset ratkaisut sovi itselleni lainkaan, en vaan osaa olla katselemattakaan. Ja tässä ei edes tarvitse kytätä ohjelma-aikatauluista milloin tulisi jotain kiinnostavaa katseltavaa, sen kun vaan valitsee katsottavan elokuvan ja painaa play. Kätevää toki, mutta ei vaan sovi minulle - mikäli siis haluan tehdä muutakin kun käydä töissä ja katsella elokuvia. Nyt on kuusi päivää takana ja elokuvia katseltu 15 kappaletta. Olen halunnut katsella mahdollisimman tuoreita elokuvia ja valitsin katseluun erityisesti sellaisia elokuvia, joita en tulisi hankkineeksi omaksi. Siksi joukkoon eksyikin muutama tuore romanttinen komedia. Niin ja paljastettakoon vielä se, että yritin kyllä katsella muutamaa muutakin romcomia, mutta en kyennyt katselemaan niitä alkua pidemmälle. Olkoon se sitten positiivista palautetta näille, mitkä oikeasti katselin loppuun asti!


Kuvat: listal.com

Nov 25, 2012

100 Movie Facts About Me - Part XVIII


Osa 18

86. Käytin monta vuotta tällaista dvd-koteloa ihan väärin: ujutin sen pahvikannen varovasti muoviosan alta ja olin ärtynyt siitä, kuinka vaikeaa se oli saada vedettyä ilman, että siihen tulee ryppyjä. Sitten eräänä päivänä koin valaistumisen, kun näin jonkun klips vaan avaavan sen muoviosan! (Jos olisin tiennyt kotelon olevan nimeltään snapper, olisin mahdollisesti tajunnut tämän jo aiemmin...)
 
87. Käytän toisinaan katseltavan elokuvan valintaan enemmän aikaa kuin siihen itse katseluun. Pitää aina löytää juuri sen hetkiseen fiilikseen sopiva elokuva!

88. En nykyään katsele juuri ollenkaan elokuvia televisiosta. En ole oikein koskaan kotona tv:n parhaaseen elokuva-aikaan ja unohdan aina etukäteen tarkistaa ohjelmatiedot tallennusta varten.

89. En ole koskaan katsonut yhtään ainutta James Bond -elokuvaa. Aikomuksenani olisi kuitenkin lähiaikoina aloittaa projekti ja katsella kaikki reilut parikymmentä leffaa ensimmäisestä lähtien!

90. On aika huvittavaa nähdä (liian) myöhään todella tunnettuja elokuvia, koska niistä on jo etukäteen nähnyt niin monia parodioita. Usein tietysti Simpsoneissa, mutta esimerkiksi Bondeista on tullut aika tuttuja Austin Powersin kautta.


Osa 17 täällä

Nov 24, 2012

You're just a kid. You don't have the faintest idea what you're talking about.

Good Will Hunting (1997) kertoo hyvin älykkäästä, mutta kouluja käymättömästä ja traumatisoituneestakin nuoresta miehestä Will (Matt Damon). Will ei kuitenkaan hyödynnä kykyjään vaan eksyy kaveriporukkansa mukana tappeluihin ja käykin tämän tästä oikeudessa setvimässä asiota. Fiksuna kaverina tämä saa useimmiten puhuttua itsensä vapaaksi, mutta tällä kertaa tuomari ei anna armoa ja häkki heilahtaa. Yliopiston matematiikan professori Lambeau (Stellan Skarsgård) näkee pojassa kuitenkin suurta potentiaalia ja pelastaa tämän sillä ehdolla, että Will alkaa työskennellä tämän kanssa matemaattisten ongelmien kanssa ja omia henkilökohtaisia ongelmia tämä saa selvittää viikoittain terapeutti Sean Maguiren (Robin Williams) kanssa. Vaikeiden ensitapaamisten jälkeen Will ja Sean alkavat ymmärtää toisiaan.


Siitä kun näin Good Will Huntingin edellisen kerran on mennyt pieni iäisyys, viimeksi kun katselin tätä, taisi tämä olla vielä ihan uusi leffa! Sen jälkeen olen nähnyt melkoisen monta kertaa Jay and Silent Bob Strike Back -elokuvassa olevan Good Will Hunting 2: Hunting Season -kohtauksen, joka naurattaa aina yhtä paljon. Löysin Good Will Huntingin jonkun aikaa sitten sattumalta hyvin halvalla kirppikseltä ja nyt tuli pitkästä aikaa katseltua sekin. Elokuvan käsikirjoitushan voitti aikoinaan myös Oscarin, joka on ainakin siinä mielessä huomioitavan arvoista, että se oli näyttelijäkaverusten Matt Damonin ja Ben Affleckin ensimmäinen elokuvakäsikirjoitus. Toinen Oscar heilahti Robin Williamsille parhaasta miessivuosasta.


Good Will Hunting on varsin hyvä elokuva, enkä ollenkaan ihmettele, että sen käsikirjoitus poiki tuon Oscarin. Sen lisäksi, että se on aika selvää Oscar-materiaalia idealtaan, tarina on myös aika onnistunut. Mietin monta kertaa elokuvan aikana sitä, miten se olisi voinut mennä pilalle väärillä ratkaisuilla. Esimerkiksi jos Willin parisuhteilua Skylariin (Minnie Driver) olisi tuotu liian isoon osaan ja unohdettu sen taakse se kaikki muu olennainen, olisi tarinan varsinainen pointti mennyt ihan ohi. Oli hyvä, että elokuva keskittyy enemmän terapeutti Seanin lähes isällisiin keskusteluihin Willin kanssa ja tämän vuoksi leffa onkin koskettava. Loppuratkaisua en halua spoilata, mutta tällä oli mielestäni aika täydellinen lopetus koko tarinan kannalta, vaikka pelkäsinkin viimeiseen asti (en siis enää muistanut leffan loppua), että se päättyy vähän turhan lässyratkaisuun. Näyttelijäsuorituksesta voin antaa kehuja aidon tuntuiselle Matt Damonille, mutta sitäkin enemmän Robin Williamsille, jonka roolihahmossa on itseasiassa jotain hyvin samaa kuin melkein kymmenen vuotta aiemmin miehen hahmossa Dead Poets Societyssa. Vaikka Good Will Hunting on vähän yllätyksetön, se pysyy mielestäni koko ajan kiinnostavana. Hyvä ja koskettava draamaelokuva 90-luvulta, suosittelen!



Kuvat: tumblr.com

Nov 20, 2012

Luettavaa

Viime viikko meni sairastellessa ja vaikka katselinkin tietysti leffoja, niin en vaan jaksanut kirjoittaa mitään tänne. Toivottavasti kohta taas enemmän eloa täälläkin, mutta nyt on mitä mainion väli mainostaa muutakin luettavaa. Tarkoituksenani on nimittäin ollut jo pitkään laittaa tuonne sivupalkkiin linkit seuraamiini leffablogeihin ja nyt vihdoinkin sain sen tehtyä! Tuossa jonkun aikaa sitten heiteltiin Liebster Blog -palkintoakin ja vaikka en sitä ojentanutkaan eteenpäin, niin se ei suinkaan tarkoita sitä, ettenkö seuraisi muita blogeja tai arvostaisi seuraamiani blogeja. Seuraan kyllä useita elokuva-aiheisia blogeja ja ne ansaitsisivat vaikka minkälaisia palkintoja. Tässä siis lukulistaani ja jatkossa tämän blogin oikeasta reunasta löytyy nämä samaiset linkit. Näitä suosittelen suurella lämmöllä kaikille leffablogeista kiinnostuneille, näistä jokaisesta löytyy asiantuntevaa elokuvatietämystä ja laadukasta tekstiä! Päivitän listaa toki sitä mukaa kun muistan unohtuneita tai teen uusia hyviä löytöjä.

Movie Monday #68 - Elävät kuolleet

Movie Monday kyselee tällä viikolla zombileffoista. Muiden kauhuleffojen tapaan myös zombileffat uppoavat itselleni varsin hyvin. Muistan hyvin mikä oli ensimmäinen katselemani zombileffa: Peter Jacksonin Braindead! Olin aika nuori (ehkä n. 10-vuotias) ja löysin sen sattumalta joltain vhs-kasetiltamme, tietämättä etukäteen siitä tietenkään yhtään mitään. Innostuinkin ihan kunnolla ja se oli jonkin aikaa lempileffanikin. Näytin sen kerran jopa saman ikäiselle kaverilleni, joka muuten tykkäsi siitä myös. En oikein osaa sanoa mikä olisi suosikkini zombileffoista nykyään, mutta kyllä tuo Braindead aika korkealle sijalle pääsee yhä. Tykkään toki vanhoista klassikoista erittäin paljon, kuten Night of the Living Deadista jatko-osineen. Hyvät naurut saa myös joistakin tuoreista zombileffoista kuten Shaun of the Deadista ja Dead Snow:sta. Noin yleisesti ottaen pidän enemmän yksinkertaisista ja laahustavista zombeista kuin juoksevista ja älykkäistä zombeista, mutta kaikki kelpaa jos vaan on muuten onnistunut zombileffa kyseessä.

Nov 12, 2012

Nopeista nopein, salamannopee, mä oon Salama.

Autot (2006) on Disney Pixarin animaatioelokuva Salama McQueen -nimisestä kilpa-autosta. Salama (Sami Uotila) on matkalla suureen Piston Cup -mestaruuskilpailuun Kaliforniaan, mutta eksyykin pikkukaupunki Syyläri Cityyn. Maineestaan ylpistynyt Salama tutustuu kaupungissa ruostuneeseen Martti-hinaajaan (Heikki Silvennoinen) ja muihin kaupungin autoihin, jotka palauttavat tätä takaisin maan pinnalle. Elämässä on muitakin asioita kuin kilpaileminen ja voitto.


No niin, nyt tuli sitten katseltua ensimmäinen Pixarin elokuva sitten 90-luvulla elokuvateatterissa katsellun Toy Storyn (1995). Niin useasti kun näitä Pixarin animaatioita onkin hehkutettu ja suositeltu minulle, niin en vaan ole saanut katseltua niitä ja suoraan sanoen ei ole oikeastaan erityisemmin edes kiinnostanut. Tykkäsin lapsena Disneyn vanhoista kunnon piirretyistä, mutta sitten kun näitä tietokoneanimaatioita alkoi satelemaan kolkuttelikin teini-ikä jo niin pahasti, etteivät moiset lasten jutut jaksaneet kiinnostaa. Nyt vanhemmalla iällä en lähinnä ole saanut aikaiseksi ja tälläkin kertaa kun mahdollisuus tuli katsella jotakin Disneyn/Pixarin elokuvaa, niin ykkösvalintani olisi ollut Fantasia (1940) tai joku muu vanha klassikko. Katseluseurueessani oli kuitenkin varsin poikkeuksellisesti myös lapsia, niin mentiin heidän valintansa mukaan. Joskaan en suostunut katsomaan ensin jatko-osaa Autot 2:sta (2011), vaikka se kuulemma olisi ollut vielä parempi. Katseluun osui siis tämä Autot suomeksi puhuttuna.


Nyt jälkikäteen ajateltuna en tiedä miten minut saatiin höpläytettyä katsomaan tämä. Elokuvaa oli ehtinyt tulla ehkä minuutin verran kun tajusin, että katselen tässä nyt sitten tosiaan elokuvaa, joka pyörii kilpa-autoilun ympärillä. En ole autourheilun ystävä sitten yhtään ja jo pelkkä formulakisojen vinkuna saa pääni kipeäksi. Onneksi koko elokuva ei sitten kuitenkaan tapahtunut sen ringin ympärillä, mutta ihan tarpeeksi aiheen ympärillä omaan makuuni. Tässäkään elokuvassa ei tietysti kuitenkaan ole olennaista se, että sen hahmot ovat autoja, vaan nämähän voisivat ihan yhtälailla olla ihmisiä. Samaan tapaan kun vaikka niissä Disneyn vanhoissa eläinpiirretyissä - ja yhtä kekseliäästi ihmismäisiä juttuja oli käännetty tässä elokuvassa autoille sopiviksi. Autot on kyllä ihan kiva ja opettavainen tarina, muistutetaan että ystävyys ja muista välittäminen on tärkeämpää kuin se tavoiteltu maine ja mammona jne., mutta mielestäni tämän tarinan ja opetuksen olisi voinut tiivistää parin tunnin sijaan puoleen siitä. Leffa nimittäin polki paikoitellen hyvin hitaasti eteenpäin ja alkoi jo tylsistyttää. Plussaa voin ehdottomasti antaa siitä, että elokuva näyttää todella hienolta, siinä on laadukasta jälkeä. Mutta ei tämä vaan millään ollut minun juttuni. Se ei erityisemmin naurattanut, ihastuttanut tai koskettanut oikein millään tapaa. Tai no, Silvennoinen vääntämässä tamperetta Marttina oli ihan hauska yllätys. En vaan jotenkin päässyt yli siitä, että kyseessä oli autohahmoja ja oli tämä tosiaan aika pitkäveteinenkin. Vaikka en nyt itse hirveämmin ihastunut elokuvaan, niin kaupoissa olevan Autot-krääsän, ja nytkin katsomossa olleiden lapsien hihkunnan, perusteella elokuva uppoaa erittäin kovaa ainakin hyvin nuorelle yleisölle.



Kuvat: tumblr.com

Nov 9, 2012

Maximum Halloween 3012, la-su

Nyt vihdoinkin vielä kahdestoista ja kolmastoista leffapäivä, jotka istuin tietysti Night Visionsin Maximum Halloween -tapahtumassa. Kyseessä oli siis festareiden pääyö, jolloin pääsee katsomaan seitsemän leffaa iltaysistä aamupäivään elokuvateatteri Maximissa Helsingissä. Tällä kertaa menin katsomaan vielä yhden leffan ennen varsinaista yötä, joten tässä nyt kahdeksan leffaa kerralla, jotka katselin 17 tunnin istunnolla. Huh (niin istunnolle, kirjoittamiselle kuin niillekin, jotka jaksavat lukea tämän).

Nightbreed - The Cabal Cut (1990)

Clive Barkerin ohjaama ja tämän Cabal-kirjaan perustuva elokuva, Nightbreed kertoo Aaron Boonesta (Craig Sheffer), joka näkee painajaisia erikoisista olennoista Midianissa. Hän kertoo painajaisistaan psykiatrille Deckerille (David Cronenberg), joka alkaakin syyttämään tätä lukuisista lähiseudulla tehdyistä murhista. Boone on hämillään koko tilanteesta ja lopulta tälle alkaa myös valjeta, että ehkei hänen painajaisissaan näkemänsä outo paikka ja sen olennot olekaan pelkkää unta.


Nightbreed tosiaan julkaistiin vuonna 1990, mutta Barker joutui vastahakoisesti muuttamaan elokuvaa hyvinkin ratkaisevasti tekstiin nähden. Kuvattua materiaalia oli kuitenkin rutkasti enemmän ja nyt tämä The Cabal Cut esittelee noin 40 minuuttia "uutta" materiaalia. Näistä tehdyistä muutoksista kertoilemassa näytöksessä oli Russell Cherrington, joka myös on vastuussa tästä uudesta versiosta. Tätä uutta leikkausta oli aika jännä katsella, sillä kaikki tuo lisätty materiaali oli vanhaa vhs-laatua ja se oli välillä niin epäselvää, ettei aina ollut ihan selvillä siitä mitä kankaalla tapahtui. Cherrington kertoili, että ensi vuonna julkaistaville dvd- ja bluray-julkaisulle kuvanlaatu on tarkoitus saada kuntoon ja me eri festivaalien yleisöt olemme olleet ns. testiyleisöä. Cherrington myös painotti sitä, ettei The Cabal Cut ole vain uuden materiaalin lisäilyä vaan myös koko muuta elokuvaa on muokkailtu. Valitettavasti en osaa näiden eroista antaa mitään vertailua, sillä olen nähnyt Nightbreedin vain joskus lapsuudessani, enkä muistanut siitä kuin vähän joidenkin olentojen ulkomuotoa. Nyt kuitenkin osasin arvostaa tätä eri tavalla ja tykkäsin itseasiassa leffasta aika paljonkin. Näyttävä ja mielenkiintoinen fantasiaelokuva! Traileri
______________


Sodan keskellä sijaitsevassa bordellissa pidetään nuoria tyttöjä vangittuna ja huumattuna. Johtaja Viktor (Kevin Howarth) pitää kuitenkin yhtä tytöistä, mykkää Angelia (Rosie Day), muissa tehtävissä. Tyttö muun muassa antaa muille tytöille huumeruiskunsa ja meikkaa nämä vierailevia sotilaita varten. Sotilaat eivät kohtele tyttöjä kovin lempeästi ja eräänä päivänä Angel saakin tarpeekseen.


Tässä leffassa oli ihan hyvä ahdistava ja inhottava tunnelma, erityisesti leffan alkupuoli sai itsellekin vähän ahdistuneen olotilan. Sitten leffa kääntyikin enemmän sellaiseksi takaa-ajoksi, kun tyttö yritti päihittää neljä aseiden kanssa heiluvaa miestä ja tätä osuutta en itse kokenut niin jännittävänä. Mielenkiintoisena puolena tässä kuitenkin oli se, että tyttö osasi liikkua talon ilmastointikanavissa, jonne miehet eivät mahtuneet pujahtamaan. Elokuvan loppupuoli toi muuten hyvin paljon mieleeni Eden Laken ja sitten muistikin lukeneeni jostain, että tämän tekijöillä oli jotain tekemistä myös Eden Laken kanssa. (Jälkikäteen asian tarkistettuani selvisi, että Seasoning Housen ohjaaja Hyett oli Eden Lakessa vain meikkisuunnittelijana, mutta kuitenkin.) Ihan hyvä leffa, tykkäsin suurimmaksi osaksi. Traileri
______________

The Incident (2011)

Muusikkoystävykset työskentelevät bänditouhujensa lisäksi mielisairaalan keittiössä. George (Rupert Evans) vaihtaa joidenkin asukkien kanssa muutamia sanoja tarjoillessaan heille ruokaa ja lääkkeitä lasin läpi, mutta muutoin he eivät ole näiden kanssa tekemisissä. Kunnes eräänä päivänä koko rakennuksesta menee sähköt ja vartija kaipaa kaverusten apua asukkien lukitsemisessa huoneisiinsa. Ovathan he kuitenkin lääkityksellä rauhoitettuja. Arvatenkaan kaikki ei kuitenkaan suju putkeen ja pian sekopäiset asukit hyppivät seinille.


Muistaessani, että tämän elokuvan tapahtumat sijoittuvat mielisairaalaan, nousivat odotukseni korkealle. Odotin leffan olevan edes jollain tapaa pelottava, sillä mielisairaala on ympäristönä aika otollinen juurikin jännittävälle tunnelmalle. Sitä tässä leffassa ei kuitenkaan valitettavasti hyödynnetty ollenkaan ja hitaan alun jälkeen leffa muuttui oikeastaan kidutuskauhuksi, joka on vähän turhan koluttu aihe (eikä jaksa kiinnostaa minua). Näytetään vaan mitä ikävämpiä tapoja tuottaa kipua. Lopun käänne oli kyllä ihan kiva yllätys, mutta pakko myöntää, etten ihan tajunnut sitä tai sitten se oli tarkoituksellaan hyvin avoimeksi kaiken jättävä. Haluaisin katsella uudestaan uusin silmin nyt kun tiedän sen loppuratkaisun. The Incident oli ihan hyvä elokuva, mutta pettymys siinä mielessä, että olisin toivonut sen olevan enemmän pelottava kauhuleffa. Traileri
______________


Kirjailija Tomás Mariño (Gorka Otxoa) lähtee vanhalle kotiseudulleen kirjoittamaan uutta kirjaa lapsuudestaan. Tutut kyläläiset ottavat miehen lämpimästi vastaan ja tälle järjestetään tervetuliaisjuhlat, mutta jostain syystä tämä päätyykin maan alle vangiksi siellä riehuvan pedon kanssa! Kaupungissa on vallallaan ikivanha mustalaiskirous, joka on langetettu Mariñon suvulle, josta kyläläiset haluavat nyt eroon Tomásin kustannuksella.


Aluksi suhtauduin tähän leffaan vähän kankeasti, sen huumori ei vaan naurattanut. Mutta sitten kun leffa lähti kunnolla käyntiin, niin se olikin ihan äärettömän hauska ja pariin otteeseen sai ihan kunnon naurut esimerkiksi irroitetusta sormesta. Leffa oli mielestäni oikein onnistunut kauhukomedia, joka saa lisäpisteitä vielä suloisesta koirasta, jonka puolesta sai koko ajan pelätä, että toivottavasti sille ei käy mitään. Näytöksessä oli paikalla elokuvan ohjaaja/käsikirjoittaja Juan Martínez Moreno, joka mm. kertoili siitä, kuinka hän haluaa tuoda ihmissusiin ja muihin vanhoihin hirviöihin takaisin sitä vanhaa kunnon pelottavuutta. Tämä näkyi siinä, että vaikka nämä tämän leffan ihmissudet ei nyt erityisen pelottavia ollut huumoripuolensa vuoksi, niin niissä ei oltu käytetty mitään tietokonetehosteita. Hauska ja piristävä elokuva. Traileri
______________

Henge (2011) + The Big Gun (2008)

Keikon (Aki Morita) mies Yoshiaki (Kazunari Aizawa) on alkanut kouristella, nähdä pahoja painajaisia ja tämän kehossakin tapahtuu outoja muutoksia. Pariskunta yrittää saada lääkäriltä apua, mutta tämän keinot eivät auta. Paikalle kutsutaan jopa manaaja, mutta tämäkään ei tepsi. Miehen hirviömäinen käytös alkaa myös näkyä tämän ulkomuodossa.


Henge oli melkoisen outo leffa ja sellainen, etten oikein osannut päättää mitä mieltä olin siitä. Aluksi se vaikutti mielenkiintoiselta, sitten melko tylsältä, sitten taas ihan pidinkin siitä kunnes lopuksi elokuva meni niin älyttömäksi, etten enää tiennyt mitä mieltä olisin. Itseäni myös häiritsi melkoisesti ne todella kökkeröisesti tietokoneella tehnyt veriroiskeet, paremmalta olisi näyttänyt ihan vaikka vanhat kunnon maissisiirappiroiskeet. Eikä ne huonohkot erikoistehosteet siihen jääneet. Pääosan näyttelijä kyllä sitten taas kouristeli ja karjui ihan vakuuttavasti. Henge ei siis ollut suosikkejani, mutta oli tämä kuitenkin ihan katsottava leffa. Ennen Hengeä näytettyä saman ohjaajan, Hajime Ohatan, puolituntista esikoisteosta Big Gunia en sitten taas ymmärtänyt, tajunnut enkä arvostanut, joten ei siitä sen enempiä. Traileri
______________

La noche de Walpurgis / The Werewolf Versus the Vampire Woman (1971)

Ystävykset Elvira (Gaby Fuchs) ja Genevieve (Barbara Capell) lähtevät tutkimusmatkalle maalle, jossa uskotaan sijaitsevan vampyyrikreivitär Wandesan (Patty Shepard) hauta. He törmäävät tuolla ystävälliseen Waldemar Daninskyyn (Paul Naschy), joka tarjoaa naisille yösijan. Kreivittären haudan luona he kuitenkin vahingossa saavat verenhimoisen Wandesan nousemaan haudastaan. Niin ja Waldemarilla sattuu olemaan sellainen salaisuus, että tämä muuttuu sudeksi täydenkuun aikaan.


Heti aluksi sellainen harmitus, että tämä espanjalainen elokuva oli tekstitysten sijaan dubattu englanniksi. Mutta mitään muuta valitettavaa en keksikään tästä elokuvasta, tämä oli itseasiassa yksi yön suosikkileffoistani. Tykkäsin erittäin paljon sen värimaailmasta, tunnelmasta, usvaisuudesta, kauhumusiikeista, äänitehosteista ja vaikka mistä. Vampyyrit liikkuivat aina hidastetusti aavemaisten musiikkien säestämänä ja se oli yllättävän vaikuttavan näköistä. Olihan tässä leffassa oma huvittavuuteensa joidenkin repliikkien ja käänteiden suhteen, mutta sellaiset eivät menoa haitanneet. Pidin leffaa tyylikkään näköisenä, mielenkiintoisena ja ennen kaikkea erittäin viihdyttävänä. Tämän elokuvan jälkeen jäin jälleen miettimään, että miksi aina valitsen festaritarjonnasta enemmän katseluun niitä ihan uusia pätkiä, kun lähes poikkeuksetta pidän eniten näistä vanhoista. Traileri
______________

Wither (2012) 

Porukka nuoria ruotsalaisia lähtee metsän keskelle olevaan taloon juhlimaan. Yksi tytöistä eksyy kuitenkin heti reissun alussa talon kellariin, jonka jälkeen tämä alkaa voida todella huonosti. Verta vuotava tyttö alkaa myös käyttäytyä aggressiivisesti toisia kohtaan ja pian tämä käytös alkaa myös tarttua yksi toisensa jälkeen muihinkin nuoriin.


Tiedän, että tässä oli maailman kulunein alkuasetelma kauhuleffalle: nuoret metsän keskellä olevassa oudossa talossa pitämässä hauskaa. Tiedän myös sen, ettei tämä Wither myöskään tuonut oikeastaan mitään uutta tämän tyyppisille elokuville. Siitä huolimatta tämä oli mielestäni ihan viihdyttävää katsottavaa. Sen zombit olivat näyttävän näköisiä, veri lensi ja kyllä se kulunutkin idea toimii. Kaikki sen hahmot olivat tosin aika rasittavia tapauksia, eikä ollut mitään suurta voi kun tuo selviäisi hengissä -tunnetilaa yhtään kenestäkään. Ihan kiva leffa joka tapauksessa ja tykkäsin siitä, ettei tätä oltu vedetty komediaksi. Traileri
______________
 

Irene (Maria Jo) on kyllästynyt avioliittoonsa ja etsii toisen miehen seurasta iloa elämäänsä. Eräänä iltana nainen kuitenki tulee kaapatuksi ja siinä rytinässä vahingossa myös tapetuksi. Aviomies Chau (Phillip Ko) haluaa kostaa niin vaimon tappaneille miehille kuin myös vaimon kuoleman jälkeen paljastuneelle salarakkaalle (Norman Chu). Keinoksi hän ottaa mustan magian, jonka jälkeen kaivetaan esille kuolleen vaimon ruumis ja tämän henki sitten taas käy miesten luona kostoretkillä.


Nämä festareiden viimeiset elokuvat on usein ollut kunnon komediaa (tahallista tai tahatonta), mutta tällä kertaa tämä hongkongilainen päätösleffa oli yllättävän vähän naurattava. Sitäkin oudompi, erikoisempi ja älyttömämpi elokuva tämä oli kyllä. Aluksi tämä oli vähän puuduttavan oloinen, johon toki saattoi myös vaikuttaa oma uupumus ja puutumus, mutta leffa lähti onneksi kunnolla nousuun kun mustat magiat ja ruumiit otettiin peliin. Leffa parani koko ajan loppua kohden, sitä mukaa kun tämä sai niitä erikoisempia piirteitään. Seeding of a Ghost oli sellainen elokuva, jonkalaisia ei ihan joka päivä tule vastaan ja jota en nyt selvästi pysty sanoin kuvailemaan ainakaan spoilaamatta kaikkea. Voisin mainita tämän myös yhdeksi leffayön suosikikseni, erittäin viihdyttävä elokuva kaikessa outoudessaan. Klippi


Night Visions -juttujani luettavissa vuodesta 2011 alkaen täällä ja vuodesta 2007 täällä.

Nov 6, 2012

Movie Monday #66 - My Holy Trinity

Movie Monday kyselee tällä viikolla, että keiden kolmen henkilön haluaisi tekevän yhdessä elokuvan. Haluaisin nähdä jälleen uuden leffan, jossa toimii ohjaajana (ja mahdollisesti käsikirjoittajanakin) mm. lempileffojeni ohjaaja Darren Aronofsky ja musiikkipuolesta saisi tulla huolehtimaan tämän luottomies Clint Mansell. Kolmanneksi porukkaan haluaisin ehdottomasti Jack Nicholsonin. Siksi, että tämä on yksi parhaista näyttelijöistä ikinä ja tämä on viime vuosina tehnyt lähinnä sellaisia rooleja, joissa mies ei pääse näyttämään niitä parhaita puoliaan. Nicholson tekee kyllä tasaisen hyviä roolisuorituksia, mutta romanttiset komediat ei vaan mahdollista niitä suuria esityksiä. Uskoisin, että Aronofskyn elokuva Mansellin mahtipontisilla musiikeilla voisi antaa Nicholsonille mahdollisuuden sellaiseen rooliin, jossa hän pääsisi vielä todella loistamaan vanhoilla päivillään. Ainakin minä menisin ihan varmasti katsomaan elokuvan tällä kolmikolla, kertoi se mistä tahansa!




P.S. Tuon halloweenleffailun viimeiset päivät ovat kyllä tulossa vielä, kestää vaan hetkisen kun kirjoitan kerralla kahdeksasta elokuvasta.

Nov 2, 2012

We should never try to deny the beast - the animal within us.

Yhdennentoista päivän elokuva oli Joe Danten ohjaama The Howling (1981). Uutistoimittaja Karen White (Dee Wallace) traumatisoituu oudosta kohtaamisesta sarjamurhaajan kanssa. Nainen ei muista tapahtumaa kunnolla, mutta joku siinä järkytti häntä pahasti ja hän näkee siitä painajaisia. Lääkäri Waggnerin (Patrick Macnee) suosituksesta nainen lähtee tämän ohjaamalle leirille luonnonhelmaan rauhoittumaan. Paikka ja siellä elävät ihmiset eivät kuitenkaan rauhoita Karenin mieltä ja tämän öisiin painajaisiin eksyy ulkoa kuuluva susien ulvonta.


Tämä The Howling oli samalla myös ensimmäinen tänä vuonna Night Visionsin Maximum Halloween -tapahtumassa katsomani elokuva, joten tämä tuli katseltua leffateatterin lämmössä. Ja myönnettäköön heti kärkeen, että en ollut aiemmin nähnyt tätä elokuvaa vaikka se onkin kiinnostanut jo vuosia. Nyt kun tuli mahdollisuus nähdä pätkä valkokankaalta kunnon versiona, niin ei sitä voinut väliinkään jättää! The Howling on se toinen ihmissusielokuva samalta vuodelta (An American Werewolf in Londonin lisäksi) ja nämä kai hieman jakavat kannattajajoukkoja. Ihmissusi Lontoossa on itselleni tutumpi ja hieno elokuva, mutta nyt juuri nähdyn Howlingin jälkeen en osaa sanoa kumpi olisi mielestäni parempi. The Howling oli joka tapauksessa erittäin hyvä ja näyttävä elokuva. Sen erikoistehosteet ovat vaikuttavia, erityisesti ihmisten muuntautuminen sudeksi on todella hienosti toteutettu, eikä edes haitannut ensimmäinen lähes kohtuuttoman pitkä muuntaumishetki, koska tämä oli niin hienoa katseltavaa. Taisi jäädä itse Karenkin ihastelemaan sitä, vaikka siinä olisi saattanut olla aika mainio hetki paeta paikalta... Elokuvassa on alusta asti hyvä jännittävä tunnelma ja erityisesti luonnonhelmassa oleva pimeä metsä ulvontoineen on aika pelottavan oloinen paikka. Tykkäsin elokuvasta erittäin paljon, onneksi tuli vihdoin ja viimein nähtyä tämäkin! Suosittelen ehdottomasti The Howlingia ihmissusielokuvien ystäville!



Kuva: listal.com

Nov 1, 2012

The victim's belief in possession helped cause it. And just in the same way, this belief in the power of exorcism can make it disappear.

Kymmenes päivä ja elokuvana samannimiseen kirjaan perustuva The Exorcist (1973). Näyttelijä Chris MacNeilin (Ellen Burstyn) nuori tytär Regan (Linda Blair) on yllättäen alkanut olla hyvin sairaan oloinen. Regan kouristelee ja kiltin tytön käytös on myös muuttunut hyvin röyhkeäksi ja aggressiiviseksi. Tyttöä käytetään monenlaisissa testeissä, mutta mitään fyysistä syytä ei löydetä. Psykiatritkaan eivät löydä parannuskeinoa ja viimeisenä keinona perhettä neuvotaan kääntymään katolisen kirkon puoleen. Pastori Damian Karras (Jason Miller) tutkii tilannetta ja päättelee, että tyttö on demonin vallassa ja on syytä aloittaa manaaminen. Tämä pyytää avukseen vanhemman kokeneen pastori Merrisin (Max von Sydow), jonka kanssa he yrittävät pelastaa Reganin pahuudelta.


Manaajan katsomisesta on jo taas ehtinyt vierähtää monta vuotta. Lapsena tämä oli pitkään lempileffani ja katselinkin tätä silloin huomattavasti useammin, niin ja tosiaan usein juuri silloin, kun makasin itse kipeänä sängyssä. Hauska yhdistelmä. Katselin muuten monta vuotta tästä leffasta hyvin lyhennettyä versiota, se oli toki se muutenkin lyhyempi versio ennen kuin vuonna 2000 julkaistiin pidennetty versio hämähäkkikävelyineen, mutta minulla oli ihan oma lyhyempi versio. Olin nimittäin nauhottanut leffan tv:stä kasetille ja siitä puuttui alusta pätkä. Luulin monta vuotta että ihan lyhyt pätkä, mutta vasta 2000-luvun puolella valkeni koko totuus, sillä se kasettini sisältö alkoi jotakuinkin siitä kohdasta, kun Regan virtsasi olohuoneeseen matolle. On jotenkin hauskaa, että koen yhä kaikki sitä edeltävät kohtaukset vähän irrallisiksi, leffaan kuulumattomiksi osiksi, koska ehdin niin monta vuotta katsella vain sitä omaa kasettiani. Ostin sitten myöhemmin sen pidennetyn version vhs-kasettina ja sitten joitakin vuosia myöhemmin vielä dvd:n, jonka itseasiassa katselin nyt vasta ensimmäistä kertaa. Sen kannessa lukee "The Version You've Never Seen" ja siltä minusta todella tuntui! Olenko onnistunut unohtamaan näin hyvin jotakin vai onko tähänkin lisäilty vielä kaikenlaista lisää. En esimerkiksi muista lainkaan niitä ties mihin oviin ilmestyviä demonipatsaan kuvia! Yritin etsiä jonkinlaista hyvää listausta kaikista vuosien varrella tehdyistä lisäilyistä, mutta en valitettavasti löytänyt sellaista tähän hätään.


Inhosin nuorempana sitä, kun ihmiset puhuivat Manaajasta komediana. Olin tykästynyt siihen kauhuleffana ja pelottavana tarinana, joten tavallaan ajatus siitä, että sille kaikelle vaan nauretaan tuntui ihan väärältä. Olen ainakin osittain samaa mieltä yhä. Toki ne kääntyilevät päät ja Reganin törkeät heitot voi vähän huvittaa, mutta ajatus leffan takana on yhä kauhea. Pahuus on saanut vallan pikkutytöstä ja mikä onkaan järkyttävämpi keino tuoda asia esille, kun pistää tämä puhumaan ja tekemään rumia. Leffassa pyörii myös Reganin rinnalla tarina pastori Karrasista, joka huolehtii sairaasta äidistään ja miettii kirkollisesta työstä luopumisesta. Ne ihmisille paremmin mieleen jääneet manausosiot ym. tulevat aika myöhäisessä vaiheessa elokuvaa, sitä ennen tarinaa rakennetaan pitkään. Joku voi kokea tämän vain tylsäksi tapahtumien odotteluksi, mutta mielestäni juuri niissä todellista toimintaa edeltävissä hetkissä on eniten syvyyttä ja jännitystäkin. Leffassa on lukuisia hyviä roolisuorituksia, Burstyn kärsivänä äitinä ja samoin Miller pastorina, joka painii omien henkisten demoniensa kanssa, ovat erittäin vakuuttavia. Myös Linda Blair hoitaa hienosti "tuplaroolinsa" kilttinä pikkutyttönä sekä rääväsuisena demonina, puhumattakaan siitä pikkuhiljaa tapahtuvasta muutosvaiheesta kun paha alkaa ottaa tytöstä vallan. Manaaja ei ole enää lempileffani tai edes lempikauhuleffani, mutta se on erinomainen klassikkokauhuelokuva, jota ei tietysti voi kuin suositella.



Kuvat: tumblr.com
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...