Aug 30, 2011

MovieMonday #14 - "I eat Green Berets for breakfast"

Movie Mondayn haasteena tällä viikolla oli kertoa oma suosikki action-leffoista. Ja taas kerran voin linkata tähän kirjoitukseeni, jossa paljastin etten ole juuri katsellut toimintaleffoja. Valitsen tähän kuitenkin pitkäaikaisimmat action-suosikkini, kaksi leffaa, joita olen katsonut lapsuudesta asti ajattelematta niiden olevan toimintaleffoja, mutta sitähän ne ovat. Ja nämä molemmat taitaa samalla istua myös guilty pleasureiksi, eivät nämä ehkä maailman arvostetuimpia pätkiä ole, edes action-leffoina. Molemmat ovat kuitenkin erittäin hyvää viihdettä!

Toinen on Con Air (1997)! Suosikkini leffassa ei suinkaan ole Nicholas Cage tai John Cusack, vaan Steve Buscemi ja John Malkovich. Ne pahimmat pahikset.


Ja toinen on, kaikista niistä monista Arskan tähdittämistä toimintaleffoista, Last Action Hero (1993)! Kuinka paljon sitä itsekin toivoi saavansa tuollaisen maagisen leffalipun, jolla voi hypätä leffan seikkailuihin mukaan. Tai muuten vaan saada yksityisnäytöksiä leffateatterissa. Ai niin, taidan yhä toivoa näitä asioita.

Aug 27, 2011

Who the fuck is BBK?

Gutterballs (2008) on kanadalainen 80-luvun tyyliin toteutettu slasher/kauhukomedia, jonka tapahtumat sijoittuvat kokonaan keilahalliin. Nuoret kokoontuvat keilahalliin haastamaan toisensa keilaotteluun, mutta hallissa tapahtuu muutakin kun viatonta pelaamista. Eräänä iltana tyttö raiskataan isolla porukalla ja pian tämän jälkeen alkaakin keilahallin nuoria kuolla mitä erikoisemmilla tavoilla naamion takana piilottelevan henkilön toimesta. Kuulostaako tutulta? Tämä elokuvayhtiön sivuilla ollut esittely kuvaa hyvin Gutterballsin luonnetta:  

Remember the '80s horror heyday of trashy, campy, ultra-violent sleaze? We certainly do, and that's why we're offering Gutterballs.


Olen itseasiassa odottanut Gutterballsin julkaisemista R2-levynä jo kolmisen vuotta, siitä asti kun näin seuraamani kauhuarvostelijan hehkutuksen tästä. Sellaista julkaisua ei ole kuulunut, enkä jaksanut enää odotella, joten tilasin vihdoinkin tämän jenkkijulkaisuna (balls-out uncut edition) itselleni. Odotukset olivat siis todellakin korkealla kun laitoin tämä pyörimään! Tiesin suurinpiirtein mitä odottaa: slasheria 80-luvun tyyliin ja kunnon raakaa revittelyä huumorilla höystettynä. Ja sitä myös sain nähdä. Näyttelijät olivat korkeintaan keskinkertaisia, mutta se tuntui olevan ihan suunniteltua, juuri tyyliin sopivaa. Leffa oli myös hyvin pienellä budjetilla toteutettu, joka näkyy jäljessä, mutta oikeastaan vain hyvällä tavalla. Juuri tuollaiset asiat sai sitä B-luokan kasarislasher -fiilistä leffaan, jonka ohjaaja/käsikirjoittaja Ryan Nicholson halusikin tähän ikuistaa. Vanhoja slashereita hyödynnettiinkin monella tavalla - kuten varmasti monet tunnistavatkin yllä olevasta Maniac-tyylisestä julisteesta - myös mainosjulisteissa käytettiin monia tuttuja kuvia. (Lisää julisteita nähtävillä täällä.)


Leffan aluksi olin oikeastaan hetken pettynyt, tätäkö olen kolme vuotta odottanut näkeväni. Pidin kuitenkin alusta alkaen leffan onnistuneesta kasaritunnelmasta, tämä olisi oikeasti hyvin voinut olla 80-luvulla tehty. Ympäristönä keilahalli oli mainio neonvaloineen ja kaikki hahmot olivat toimivia. Onneksi Gutterballs polkaisi sitten jossain vaiheessa ihan kunnolla käyntiin ja jokainen tappo oli todellakin kekseliäästi erilainen ja erikoinen. Jotkut kohdat olivat aika karmaisevaa katsottavaa, mutta samalla myös äärimmäisen hauskoja ja viihdyttäviä. Leffa parani koko ajan loppua kohden ja itse tykkäsin erityisesti siitä, kuinka elokuvan tekijät todella tuntevat genren ja niitä piilotettuja (ja vähemmän piilotettuja) kunnianosoituksia leffoille vilkkui tiheään tahtiin. Pitänee katsoa tämä vielä uudestaan kommenttiraidan kanssa, jotta kuulee niistäkin jotka jäivät itseltä huomaamatta. Gutterballsia en voi kuitenkaan suositella kaikille, siinä on oikeasti paljon gorea ja myös paljon seksiä, niin ja näitä yhdistettynä. Oikeastaan mitään ei jätetä näyttämättä. Leffassa on ihan alkumetreillä lähes kymmenen minuuttia kestävä raiskauskohtaus, joka ei sovi kaikkien silmille. Fuck-sanaa taidettiin myös käyttää leffassa ihan jokunen kerta (jonkun laskelmien mukaan yli 500 kertaa). Suosittelen kuitenkin niille, jotka eivät vielä pelästyneet kuvausta, sillä kyseessä on kuin onkin viihdyttävä leffa.



Kuvat: plotdigger.com

Aug 25, 2011

100 Movie Facts About Me - Part III


Osa 3

11. Pikaisella laskemisella olen elämäni aikana katsonut elokuvia 18 eri leffateatterissa, joista kolme on Suomen ulkopuolella. Voi olla että joku unohtui laskuista.

12. Käyn ihan mielelläni yksin leffateatterissa. Ihmettelen suuresti ihmisiä, joille se on joku ongelma. Todistin eräällä teatterireissulla keskustelun siitä, kuinka noloa on käydä yksin leffassa.

13. Muiden leffateatterikäyttäytymisessä eniten ärsyttää: eväiden rouskutus (Popcornit nyt ymmärrän, mutta porkkanat ja omenat ym. ei vaan ole hyvä idea. Tai kovat karkit jos ei osaa imeskellä niitä.), kännykkään vilkuilu (Jo se valo on tarpeeksi ärsyttävä!), jatkuva liikehtiminen (Pää ylös, pää alas, pää oikealle, pää vasemmalle.).

14. Sen sijaan itse elokuvaan liittyvät yksittäiset huutelut ja ääneen kommentoinnit eivät juuri häiritse minua. Varsinkin jos kyseessä on kauhu- tai komediapätkä ne luo vaan hyvää tunnelmaa.

15. Valitettavasti olen itse aika paha penkissä heiluja. Yksi leffa nyt menee parilla asennonvaihdolla, mutta ne seitsemän leffan putket aiheuttaa melkoista vääntelehtimistä.


Osa 2 täällä

Aug 23, 2011

Movie Monday #13 - Ihan naurettavaa...

Movie Monday:n haaste oli esitellä joku naurettava kohtaus jostain elokuvasta, kohta, joka takaa aina kunnon naurut. Mieleen tuli aluksi vain pätkiä tv-sarjoista, kuten Simpsoneista Le Grill tai Couplingin Giggle Loop. Valitettavasti todistuksena huonosta huumorintajustani myös Silent Night, Deadly Night 2:n Garbage Day aiheuttaa ääneen repeämisen. Sekään ei vaan sovi tähän haasteeseen, kyseessä ei kuitenkaan varsinaisesti ole komedia.

Valintani tällä kertaa on tämä mahtava taistelukohtaus elokuvassa Dead Snow, Død snø (2009):

Aug 17, 2011

Miks ihmeessä sä et oo jo lähtenyt täältä?

Roskisprinssi (2011) on kotimainen Tuija Lehtisen kirjaan perustuva Raimo O. Niemen ohjaama elokuva. Tuore ylioppilas Jed (Jon-Jon Geitel) on täysin kyllästynyt elämään Helsingissä varakkaiden vanhempiensa kovien odotusten alla. Eräänä päivänä Jed pakkaakin tavaransa ja hyppää junaan tietämättä edes määränpäätään. Jed hyppää junasta kauniin tytön perässä ja huomaa päätyneensä pikkukaupunkiin telttamajoitukseen. Pian Jed saa kaverikseen koiran, alkoholisoituneen vanhemman naisen (Kristiina Elstelä), ärsyttävän oloisen tytön (Pihla Maalismaa) sekä äkäisen työkaverin (Heikki Silvennoinen). Onko kaikki sittenkään paremmin uudessa ympäristössä?


Tuija Lehtisen Roskisprinssi oli lempikirjani joskus ala-asteella ja luin sen monta kertaa, ellen ihan väärin muista tämä taitaa olla jopa omana. Haluaisin vertailla kirjan ja leffan eroja, mutta totta puhuen en muista näin yli 15 vuoden jälkeen kirjasta juuri mitään. (Paitsi että Jed ei kyllä näyttänyt tuolta vaan tältä!) Kiinnosti kuitenkin nähdä millaisen elokuvan kirjasta saa aikaiseksi. Ennakko-oletukseni oli aika alhaalla, mutta onneksi voin todeta, että leffa oli ihan positiivinen yllätys. Se onnistui olemaan samalla paikoitellen oikeasti hauska ja koskettava (voin vannoa, että kaikki ne kolme muuta samassa salissa istunutta kaivoivat nenäliinoja esille). Parasta Roskisprississä oli näyttelijät, jotka onnistuivat tekemään hahmoista kiinnostavia. Aika kovia nimiä siellä lopputeksteissä vilahtelikin näiden nuorten näyttelijöiden lisäksi. Tarinakin on ihan kiva, muistaakseni aika suoraan kirjan tarinan mukainen. Kirjahan on enemmän nuorisolle suunnattu, mutta uskoisin leffan uppoavan nuorten lisäksi vanhemmillekin katsojille. Kunhan asennoituu siihen valmiiksi ihan kivana kevyenä viihteenä.

Aug 15, 2011

Movie Monday #12 - Parhaista parhain

Movie Monday:n haaste oli esitellä oma lempinäyttelijä. Kirjoitin tuossa jonkun aikaa sitten siitä, kuinka minulla ei ole ollut sitten teini-iän mitään yhtä lempinäyttelijää. On liian monia hyviä näyttelijöitä, että pystyisi edes valitsemaan kymmenen parhaan joukkoa, tai edes kahtakymmentä parasta. Jos aloitan listaamaan nimiä, en tiedä milloin pystyisin vetämään rajan. Täällä esittelin kuitenkin yhden näyttelijän, joka on ainakin parempi kuin moni muu ja valitsen nyt tähän saman miehen.


En muista mikä olisi ollut ensimmäinen näkemäni Jack Nicholsonin tähdittämä elokuva. Se saattoi olla The Witches of Eastwick (1987) tai Batman (1989), ainakin niiden katsomisesta on aika varhaisia muistikuvia. The Shining (1980) ja Wolf (1994) tuli nähtyä joskus lapsena myös. Lapsuudessani Nicholson ei tosin kuulunut lempinäyttelijöihini, pidin sitä lähinnä ikävänä miehenä leffarooliensa vuoksi. Vasta myöhemmin tajusin, että tyypin täytyy olla myös hyvä näyttelijä kun osaa vetää tuollaisetkin roolit niin tyylillä. Ei ole mitään yhtä leffaa, jonka perusteella Jack Nicholson olisi hypännyt suosikikseni, ihan lähivuosina olen vaan tajunnut, että tykkään Nicholsonin kaikista roolisuorituksista ja näin ollen tyyppi ansaitsee paikan parhaiden joukossa. Vaikka leffakin olisi vähän huono, on Nicholson roolissaan aina hyvä ja vakuuttava. Suosikkejani miehen leffoista on tietenkin Hohto ja One Flew Over the Cuckoo's Nest (1975).

Aug 14, 2011

BDs

No niin, nyt hyllyyni ovat sitten eksyneet ensimmäiset blu-rayt. Tai no, ei ne oikeasti ole hyllyssä asti, sillä en ole vieläkään ratkaissut miten sijoittaisin ne. Tyhmältä ne tuolla välissä näyttää ja aakkosjärjestystä en haluaisi rikkoa. Joka tapauksessa, ensimmäinen hankintani oli TRON-boksi.


Boksissahan on siis leffat TRON (1982) sekä TRON: Legacy (2010). Molemmilta levyiltä löytyy myös paljon lisämateriaalia, kuten making offeja. Päätin ostaa juuri nämä elokuvat bd-levyinä siksi, että TRON: Legacy oli lähinnä mahtavilla musiikeilla varustettu visuaalinen elämys (juttu leffasta täällä). Ehkä juuri tämän kaltaisissa elokuvissa se parempi kuvanlaatu tulee erityisen merkitykselliseksi?

Kuva: play.com

Aug 12, 2011

She sings to the fishes and he catches them.

Ondine (2009) on irlantilaista kansantarua hyödyntävä elokuva. Epäonninen kalastaja Syracuse (Colin Farrell) löytää eräänä päivänä kalareissullaan verkosta mysteerisen naisen. Nainen ei halua mennä ihmisten ilmoille ja tämä tuntuu erilaiselta kuin muut. Kalastajan tytär uskookin naisen olevan selkie, hyljenainen, eikä Ondineksi esittäytynyt nainen kiellä asiaa. Syracuse, tämän sairas tytär ja Ondine alkavat viettää lähes normaalia perhe-elämää mökissä, mutta pian tulee eteen hankaluuksia.


Olin pitkään sitä mieltä, että katselen nyt jotain lasten leffaa, ihan vaan lämminhenkistä satua. Aluksi ei tunnuttu oikein päästävän syvemmälle hyvään ideaan ja tuntui, että koko elokuvan idea paljastettiin heti kärkeen ja sen voimalla mennään loppuun asti. Onneksi jossain vaiheessa leffaan tuli lisää syvyyttä ja pidinkin erityisesti elokuvan loppupuoliskosta kun kaikki ei ollutkaan enää niin satumaista. Colin Farrellia on tottunut näkemään vähän erilaisissa rooleissa ja olikin kiva katsella tältä vähän erilaista esitystä. Ondinen roolissa ollut Alicja Bachleda oli myös oikein pätevä ja varsinkin keijumaisen ulkonäkönsä puolesta hyvä valinta. Elokuvana Ondine oli myös kauniin värinen ja rauhallinen. Yleisesti ottaen leffasta jäi hyvä maku suuhun, ihan kivalla tavalla nykypäivään tuotu vanha kansantaru.


Kuva: moviephotogallery.com

Aug 9, 2011

Movie Monday #11 - Ärsyttävin elokuvahahmo

Movie Monday:n haaste tällä viikolla oli yksinkertaisesti valita ärsyttävin elokuvahahmo. Näitähän riittäisi, itseäni ärsyttää erityisesti ihan hyvissä leffoissa ja ihan hyvillä hahmoilla varustetuissa leffoissa olevat idiootit sivurooleissa. Niitä leffoja katsoisi muuten ihan mielellään, mutta ärsyttää ihan hirveästi, kun se joku naama pölähtää esiin. Sellaisia vielä tungetaan joka toiseen komediaan! Tyypit, joilla ei ole juuri muuta virkaa kun välillä kommentoida tai tehdä jotain outoa, joka on sitten hihii - niin älyttömän hauskaa. Näin äkkiä tulee mieleen esim. Rob Schneider 50 First Datesissa, Tom Green Road Tripissä, Rhys Ifans Notting Hillissä. Jostain syystä vielä monien mielestä nämä tyypit on juuri hauskin osuus näissä leffoissa. Käsittämätöntä, itse mieluiten kelaisin vaan ohi kaikki niiden osuudet.


Kaikista ärsyttävin elokuvahahmo on kuitenkin Sacha Baron Cohen Boratina. Olen saanut Boratin katsottua tasan kerran ja hyvin tuskasta vääntelehtien (todistusaineistoa täällä). Mietin tätä jo vastaukseksi huonoin leffa -haasteeseen (josta löytyy muuten myös yksi ärsyttävimmistä hahmoista), mutta leffa voisi olla noin muuten ihan ok, paitsi että se Boratin hahmo on vaan niin ärsyttävä kaikessa idioottimaisuudessaan. Valitettavasti se nyt vaan on se pääasia leffasta, niin tuskin tulee enää ikinä katsottua uudestaan koko leffaa. En edes osaa tarkalleen erotella mikä siinä hahmossa häiritsee ja ärsyttää niin paljon; se on vaan se koko olemus, puhetyyli, jutut, ilmeet. Kaikki. Myötähäpeä, kiusallisuus, tuskaisuus on sanoja, jotka tulee ensimmäiseksi Borat-hahmosta mieleen.

Aug 7, 2011

Movie Monday #10 - Who would you be?

Movie Monday:n haaste oli kertoa missä elokuvassa ja kuka haluaisi olla. Monia leffoja katsoessani toivon pääseväni hyppäämään mukaan ja onkin tylsää herätä lopputeksteistä todellisuuteen. Onneksi minulla on hauska "taito" nähdä unia katsomistani elokuvista ja niin pääseekin vähän kokeilemaan leffaseikkailuja, unissa ei tosin itse pääse valitsemaan mihin leffaan ja rooliin hyppää. Monena yönä viime aikoina olen seikkaillut New Yorkissa osana Gossip Girlin juonitteluja (ei ihme, olen parissa viikossa katsonut kolme tuotantokautta... Siinä myös yksi syy hiljaisuuteen leffojen saralla). Ikimuistoisimman leffauneni näin jo kymmenen vuotta sitten. Se oli heti Sormuksen ritarien jälkeen ja koko unen seikkailinkin hienoissa maisemissa hobittien ja haltioiden kanssa sormus mukanani. Tämä tuli myös heti mieleeni haasteeni luettuani, oli nimittäin jännittävää elämää ja hieno ympäristö.


Muutenkin ensimmäiseksi tuli mieleen elokuvat, joissa eletään täysin erilaisessa ympäristössä. Juuri Taru sormusten herrasta, Avatar, Pirates of the Caribbean jne. Näissä kuitenkin jumitun vähän liikaa siihen ympäristöön, joka olisi tietysti hienoa kokea, mutta niissä ei kuitenkaan ole oikein sellaista tiettyä hahmoa joka olisin. Seuraavaksi mieleeni tuli Almost Famous, olisi siistiä elää 70-luvulla, kiertää hyvän bändin keikkoja ja samalla tienata kirjoittamalla lehteen juttuja. En ehkä kuitenkaan haluaisi olla teini-ikäinen poika...


Käytyäni läpi myös eri vuosikymmeniä elokuvien muodossa, tulin siihen lopputulokseen, että lähestyn vieläkin tätä haastetta vähän väärältä kantilta. Kysymyshän oli yhä: who would you be. Ei missä ja milloin. Kuka haluaisin olla, kenen elämä on aina mielenkiintoista ja kivaa? Ja jos nyt näin annetaan mahdollisuus olla kuka tahansa, niin en kyllä tahtoisi olla ihan tavallinen ihminen. Voisi olla taikavoimia, kyky lentää jne. En vaan ole nyt viikonkaan pohdintojen jälkeen keksinyt mikä leffahahmo se olisi. Pahoittelen!

Kuvat: tumblr.com
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...