Jul 28, 2011

Movie Monday #9 - Mikä fiilis!

Movie Monday:n haaste tällä viikolla oli kertoa elokuvasta, joka tuo aina mieleen jonkun tietyn hetken tai tunteen. Tuskin tulee yllätyksenä, mutta tämä on jälleen kerran erittäin vaikea valinta. Tällä kertaa niin päin, että en meinannut keksiä mitään elokuvaa mihin liittyisi joku erityinen muisto! (Jos tämä olisi musiikkihaaste, niin biisejä kyllä riittäisi...) On ehkä vielä liian aikaista sanoa näin tuoreesta kokemuksesta, mutta luulisin kuitenkin, että Splice (2009) tuo ikuisesti mieleeni yhden suurimman unelmani toteutumisen.


Parinkymmenen vuoden haaveilujen jälkeen pääsin vihdoin reilu vuosi sitten käymään New Yorkissa ystäväni Isilrahin kanssa. Käytiin katsomassa Times Squaren nurkilla olevassa AMC Empire 25 -leffateatterissa Splice samana päivänä, kun oltiin käyty myös vapaudenpatsaalla. Vapaudenpatsaan näkeminen nenän edessä oli niin hienoa, että se hetki pyöri leffankin aikana aina välillä mielessä. Ja muutenkin se tosiasia, että siinä sitä istuskeltiin elokuvateatterissa unelmien kaupungissa. En ole vielä nähnyt Splicea uudestaan, mutta uskoisin sen tuovan mieleen sen hienon fiiliksen, mikä siellä teatterissa istuskellessa oli.

(Itse elokuvasta kertova juttuni luettavissa täällä.)

Jul 20, 2011

I'm ready for my close-up.

Sunset Blvd. (1950) on Billy Wilderin ohjaama klasikkoelokuva Hollywoodin elokuvateollisuudesta. Norma Desmond (Gloria Swanson) on ollut mykkäelokuvatähti, mutta äänielokuvien tultua tämän suosio on hiipunut. Nyt hän asuu hovimestarinsa (Erich von Stroheim) kanssa isossa talossa erakoituneena. Eräänä päivänä paikalle saapuu rahaongelmainen elokuvakäsikirjoittaja Joe Gillis (William Holden), jonka Norma saa houkuteltua suurella palkkiolla viimeistelemään hänelle käsikirjoitusta. Pian Joe huomaa, että Norma on tähän vähän liiankin kiintynyt ja muutenkaan entiselle tähdellä ei tunnu olevan kaikki kunnossa.


Olen nähnyt Sunset Boulevardin joskus aiemminkin, joskus lapsena, jolloin en osannut vielä arvostaa tätä tarpeeksi. Kyseessähän on ihan mestariteos. Se alkaa upeasti, päättyy vielä hienommin ja näyttää mahtavalta koko pituutensa ajan. Aihe, jota Sunset Blvd. käsittelee on yhä nykypäivää. Vanhat tähdet unohtuvat helposti kun uusia syttyy. Miten usein nykyäänkin saa lukea vanhempien (nais)näyttelijöiden vaikeuksista saada hyviä rooleja, vaikka hetki sitten he olivat kuumimpia saaliita suuriin Hollywood-leffoihin. Mielenkiintoista on myös se, että Normaa näyttelevä Gloria Swanson on itse ollut mykkäelokuvatähti ja tämän omat kokemukset varmasti toi suoritukseen oman lisänsä. Eniten pidän tämän elokuvan hienosta tunnelmasta. Vaikka kyseessä ei ole kauhuleffa, on siinä muutamia hyvin kauhuleffamaisiakin kohtauksia. Yksi ihan mahtava kohtaus on sellainen, kun Joe saapuu huoneeseen, jossa hovimestari Max soittaa urkuja valkoisilla hansikkaillaan. Sunset Blvd. on näyttävä elokuva ja upea kokonaisuus, ei voi kuin suositella.



Kuva: weheartit.com

Jul 19, 2011

MovieMonday #8 - Lapsuuden sankarille

Movie Monday ja haasteena kertoa lapsuuden vaikuttavista elokuvista. Vähän aiheeseen liipaten, kirjoitin tuossa jonkun aikaa sitten varhaislapsuuden suosikkileffoista täällä.

En mitenkään muista mikä olisi ollut se yksi elokuva, mikä sai alunperin innostumaan elokuvista. Olen aina katsellut leffoja paljon! Haluaisin vastata tähän jotakin suurta ja syvällistä; sellaisen elokuvan mikä muokkasi itseäni ihmisenä ja elokuvankatsojana jne., mutta en vaan keksi sellaista ainakaan tähän hätään. Valitsen nyt lapsuudesta elokuvat, joiden parhaita heittoja käytän nykypäivänäkin eniten ja jotka osasin aikoinaan lähes ulkoa. Leffat, joiden ansiosta löysin ala-asteella parhaan ystäväni, kun huomattiin välitunnilla, että molemmat osataan ne ulkoa. Sen jälkeen toisteltiinkin aina näiden leffojen repliikkejä vuorotellen.


Ace Venturat! Näin alunperin ensin kakkososan leffateatterissa ja vähän myöhemmin ykkösen, joten kakkonen on jäänyt tärkeämpänä mieleen - ja osaan sen paremmin. Ace Venturan takia Jim Carrey hyppäsi lempinäyttelijäkseni moneksi vuodeksi. Niin ja lähtemätön vaikutus on tosiaan todistettavissa ainakin sillä, että Ace Ventura -leffoista on jäänyt eniten juttuja elämään puheisiini ja eleisiini. "Yummy!" "Like a glove!" "Yes Satan?" "Reeeally?" "Nobody wants to play with me!" "Where is the bat?" "Lo-oo-ser" "All righty then!" Plus ne kaikki, joita ei pysty edes kirjoittamaan. Kuten sormien näpsäytys + kielen päristys. Tai autossa heiluminen, vaikka tie on tasainen. Kyllä te tiedätte.

Jul 15, 2011

DVDs

Tuntuu vähän ulkopuoliselta elokuvamaailmassa tällä hetkellä, kun kaikkialla on vaan juttua uusimmasta Harry Potter -elokuvasta. Itsehän en siis ole nähnyt edes sitä ihan ensimmäistä leffaa ihan kokonaan.

Jouduin jälleen kävelemään leffaosaston ohi ja silmät harhailivat mielenkiintoiseen dvd-boksiin: Best of Science Fiction. Oletin sen sisältävän vähän eri leffoja, ja boksin nimestä voidaankin olla montaa mieltä, mutta joka tapauksessa sisältö oli varsin kiinnostava. Hieman yli 15 euron hinta ei ollut paha kuudesta leffasta ja jokainen leffa on omassa erillisessä kotelossaan (saa hyllyyn aakkosjärjestykseen). Sisältö:

The Fog (1980) - Nähty
(+ audio commentary)

The Thing (1982) - Nähty
(+ making of, audio commentary, valokuvia, leikattuja kohtia...)

Total Recall (1990) - Nähty
(ei ekstraa)

(+ making of, haastatteluja...)

Twelve Monkeys (1995) - Näkemättä
(+ making of, audio commentary...)

The Chronicles of Riddick (2004) - Näkemättä
(+ virtuaaliopas, demopeli, esittelyjä...)

Jul 11, 2011

Movie Monday #7 - Gone but not forgotten...

Movie Monday haastoi kertomaan unohtumattomasta näyttelijästä, sellaisesta, joka on jo kuollut ja kuopattu. Mieleeni tuli tasan kolme vaihtoehtoa: Charlie Chaplin (1889-1977) , Brandon Lee (1965-1993) ja Heath Ledger (1979-2008). Kaikkien tuntemalla Chaplinilla on näistä pisin historia, hän ehti tehdä eniten töitä ja olen tutustunut eniten Chaplinin elämään. Heath Ledger on tietysti tuorein tapaus ja ensimmäinen näyttelijä, jonka kuolema järkytti. Muistan hyvin sen aamun, kun kuulin uutiset tämän kuolemasta. Niin lupaava nuori näyttelijä, joka ehti tehdä muutaman todella unohtumattoman roolisuorituksen.

Parhaiten tehtävänantoon istui kuitenkin Brandon Lee. Se ainoa elokuva, jonka olen Brandon Leeltä nähnyt, on todella unohtumaton elokuvaelämys. The Crow on upea leffa ja Brandon Lee tekee siinä unohtumattoman roolisuorituksen. Brandon Leen tarina on myös kaikessa traagisuudessaan kiinnostava. Sekä Brandon Leen lyhyt elämä että tämän rooli Crow:ssa Eric Dravenina ovat koskettavia ja rakkaita.

Jul 10, 2011

100 Movie Facts About Me - Part II


  
Osa 2

6. Kun näin Unelmien sielunmessun (2000) 15-vuotiaana elokuvateatterissa, olin ensimmäistä kertaa ikinä todella järkyttynyt ja ahdistunut leffan jälkeen. En tiennyt sitä ennen, että joku elokuva voi aiheuttaa niin voimakkaita tunteita ja se onkin ollut siitä päivästä lähtien lempileffani.

7. Kotona yksin leffaa katsoessani en meinaa malttaa olla koneelta poissa. Jatkuvasti pitää tarkistaa, että mistä tuo tyyppi on tuttu ja kukas tämän olikaan ohjannut ja mitä muuta se on tehnyt ja missäs tätä elokuvaa on kuvattu jne. Ehkä ne voisi tarkistaa leffan loputtua, mutta joskus joku asia häiritsee niin kauan, kunnes se on selvitetty.

8. Rakastan elokuvateattereiden tuoksua, sitä rasvaista popcornin käryä. Enkä edes ikinä syö niitä popcorneja ja leffojen aikana lähinnä ärsyttää niitä rouskuttavat ihmiset.

9. Haistelen aina uudet dvd-kotelot sen jälkeen kun poistan muovit. Niin sisä- kuin ulkopuoleltakin. Aina. Yritän tehdä sen salaa, jos seurassani on muitakin ihmisiä.

10. Mennessäni katsomaan LotR-elokuvaa The Fellowship of the Ring (2001), en ollut lukenut Tolkienin kirjoja. Olin yrittänyt ala-asteella ja uudestaan yläasteella, mutta siitä ei tullut mitään ja päätin, että ne on huonoja kirjoja. Muutamia vuosia myöhemmin mennessäni katsomaan ensimmäistä leffaa, olin myös päättänyt, että se on huono ja käyn katsomassa vain sen takia, että voin haukkua sen lyttyyn. Kuinkas kävikään, leffa vei mukanaan täysin ja hyppäsi kertaheitolla suurimpiin suosikkeihini. Loput kaksi osaa istuinkin Tennarissa ensi-illoissa, joihin kaveri kävi jonottamassa liput.


Osa 1 täällä

Jul 7, 2011

Demons exist whether you believe in them or not.

The Exorcism of Emily Rose (2005) on osittain tositapahtumiin perustuva kauhudraama. Emily Rose on kuollut ja oikeudessa tämän kuolemasta syytettynä on pappi, isä Moore. Syyttäjän mielestä Emily on ollut vakavasti sairas ja pappi on estänyt tätä saamasta tarpeellista, lääkärien määräämää, hoitoa ja näin ollen on syyllinen kuolemantuottamukseen. Sekä Emilyn perhe että Emily itse uskoivat kuitenkin vakaasti Emilyn olleen riivattu ja ainut parannuskeino olisi ollut manaus, johon Mooren asianajaja vetoaa puolustuksissaan. Joka tapauksessa Moore haluaa kertoa oikeudessa Emilyn tarinan, oli tuomio mikä tahansa.


Emily Rosen riivaaja kuuluu taas niihin leffoihin, jotka on alunperin tarkoitus mennä katsomaan ilmestyessään leffateatteriin, mutta tulee sitten lopulta nähtyä sata vuotta myöhässä. Olin tutkinut paljon tätä todellista saksalaisen Anneliese Michelin tapausta, johon elokuva perustuu ja muutenkin manaustarinat kiinnostavat. No, en koskaan mennyt sitten kuitenkaan katsomaan Emily Rosea teatteriin, enkä tullut hankkineeksi omaksikaan. Näin sen vasta nyt, kun se tuli tv:stä. Oletin elokuvan trailerien perusteella olevan perinteistä manaajakauhua.


Emily Rosen riivaajan traileri on kuitenkin aika harhaanjohtava, trailerista sen voisi kuvitella olevan yhtä pelottavaa tykitystä, mutta todellisuudessa suurin osa elokuvasta on oikeussalissa istumista. En ole koskaan erityisesti pitänyt mistään oikeussalijutuista ja tietyllä tavalla toivoinkin sitä varsinaista kauhua olevan enemmän. Kokonaisuus kuitenkin toimi hyvin, ne menneisyyden tapahtumina näytettävät kauhuosuudet olivat tosiaan hyvin lyhyitä, mutta sitäkin onnistuneempia. Itseasiassa leffassa oli kohtaus, minkä yksi kuva jäi vainoamaan mieleeni pariksi päivää, vaikka kaikenlaisia kauhuleffoja onkin tullut katseltua. (Alla olevan trailerin pysäytyskuva.) Kiinnostavan uuden lähestymistavan Emilyn Rosen riivaaja antoi manaustarinalle siinä mielessä, että siinä ei millekään ei annettu varmaa vastausta. Ei voida tietää oliko kyseessä sairaudet vai todella joku riivaaja. Kummastakaan ei yritetty tehdä sitä oikeaa selitystä, vaan katsoja saa pistää peliin omankin tulkintansa. Mielenkiintoisia tulkinnoista tekee tietysti se, että tapahtumat perustuvat todellisuuteen. Emily Rosen riivaaja on onnistunut kauhudraama ja tällä kertaa painotus erityisesti sanalla draama.



Kuvat: connect.in.com

Jul 5, 2011

DVDs

Lähdin tuossa yksi päivä hakemaan Anttilasta sitä Nightmare on Elm Street -remakea (saitte vakuutetuksi, että sekin kannattaa katsoa), mutta sitä ei kuitenkaan valikoimasta löytynyt. Kummasti leffaosastolta ei kuitenkaan tarvinnut lähteä ihan tyhjin käsin, jossain vaiheessa syli oli jälleen täysi leffoja, mutta sain kuitenkin vähän rajoitettua. Lopulliset ostokset jäivät näihin kahteen:


Sekä Enter the Void (2009) että The Social Network (2010) tuli katsastettua myös elokuvateatterissa, mutta en tainnut kummastakaan jostain syystä kirjoittaa blogiin, vaikka molemmat herättikin paljon ajatuksia. Täytyy korjata asia kunhan katson uudestaan!

Ostoksilla kohtasin jälleen myös pulman, jota pohdin jo vuonna 2008 täällä: pitäisikö tässä alkaa tehdä blu-ray-hankintoja dvd-levyjen sijaan? Nykyään löytyy sekin laite (tai no PS3), mutta ärsyttää hankkia dvd-koteloiden sekaan erilaisia koteloita. Mutta onko tämä taas pakollinen siirtymä, jota vaan viivyttelen vhs-kasettien tapaan...


Kuvat: netanttila.com

Jul 4, 2011

Movie Monday #6 - Tylsä klassikko

Tällä kertaa Movie Mondayn haaste koski tylsiä klassikkoelokuvia. Tämä on taas vaikea. Olen jo kirjoittanut pariin otteeseen, että olen erittäin huono katsomaan huonoja tai tylsiä elokuvia. Jos en jaksa katsoa, niin sitten vaan lopetan kesken. Enkä taas haluaisi tuomita koko elokuva tylsäksi, jos on nähnyt siitä vain ensimmäisen puolituntisen. Pitkän pohdiskelun jälkeen kuitenkin vastaus tuli kirkkaana mieleen.


Ben-Hur (1959)! Elokuvahan on kahminut vaikka mitä palkintoja, Oscareitakin löytyy kokonaiset 11 kappaletta. Imdb:ssä Ben-Hur on Top 250 -listalla juuri nyt sijalla 160. Kyseessä siis todella on arvostettu klassikko. Mutta minusta se on tylsä. Ei sillä, että olisin edes katsonut sitä lähes nelituntista elokuvaa loppuun asti. Olen katsellut sitä kavereiden kanssa kolme tai neljä kertaa, aina jonkun puolituntisen eteenpäin ja sitten vaan väsähdän sen tylsään, hitaaseen tempoon. On siinä hyviäkin juttuja, mutta ehkä sen olisi voinut tiivistää vaikka vajaaseen pariin tuntiin. Pahoittelen, mutta Ben-Hur = krooh.


Kuva: nydailynews.com

Jul 3, 2011

You are guilty of being innocent of being Jack Sparrow.

Pirates of the Caribbean: On Stranger Tides (2011) on PotC-leffojen neljäs osa. Ohjaaja on vaihtunut ja osa tutuista naamoista puuttuu. Johnny Depp on kuitenkin jälleen Jack Sparrow, joka on tietysti taas ongelmissa. Tämä kaapataan itse Mustaparran laivaan ja samaan aikaan vanha tuttu Barbossa seilaa toisella laivalla. Määränpäänä kaikilla on nuoruuden lähde, mutta kuka ehtii ensin ja kuka on kenenkin puolella?


Kävin siis katsomassa tämän Vierailla vesillä 3D-versiona ja kärsin ikävistä laseista (sekä vieruskaverista), mutta viihdyin silti mainioisti. En valitettavasti osaa verrata tätä hirveämmin kakkos- tai kolmososaan, sillä en muista niistä kumpaakaan kunnolla. Jompi kumpi niistä oli ainakin vähän pitkäveteinen, veikkaisin kolmatta. Jack Sparrow on mielestäni ollut vähän turhan hehkutettu, kyllähän se on hyvä, mutta ei se yksinään kuitenkaan näitä leffoja pyöritä. Johon oikeastaan joku näistä edellisistä osista kaatuikin, yritettiin turhaan pelastaa kökköä leffaa vain Sparrow'lla. Ensimmäisestä leffasta pidin paljon ja itseasiassa kaikista sen jälkeisistäkin osista ainakin jollain asteella, perusidea niissä toimii: on seikkailumieltä, hienoja maisemia ja laivoja, miekkataistelua ja merirosvoja.


Tämä tuorein leffa oli tuttuun tapaan kunnon seikkailua, se oli upean näköinen ja pidin myös tästä uudesta ulottuvuudesta. 3D:tä käytettiin aika vähän hyödyksi, mutta antoi se kuitenkin sen hyvän syvyysvaikutelman, joka on hieno lisä tämän kaltaisiin elokuviin. Juonellisesti Vierailla vesillä oli hyvin samankaltainen kuin edelliset, muutamat tapahtumat ja henkilöt vaihtuu, mutta niinhän merirosvotarinoissa kuuluukin. Jack Sparrow oli itsensä ja kaikki muut hahmot toimivat hyvin sen rinnalla (ja selän takana). Pidin erityisesti leffassa olleesta merenneitokohtauksesta, se oli näyttävä ja oikeastaan aika hurja kohta ollakseen K11-leffassa. Lähistölläni istuva poika tuntui pelkäävän ihan kunnolla. Vierailla vesillä oli mielestäni parannusta edelliseen osaan, tässä ei ainakaan päässyt tylsistymään ja se oli uskollinen alkuperäiselle idealle. Leffan loputtua harmitti palata todellisuuteen niistä hienoista maisemista ja seikkailuista. Vierailla vesillä on kevyttä, viihdyttävää katseltavaa. Voin suositella ainakin niille, jotka pitivät aiemmistakin osista!


Kuvat: poptower.com

Jul 1, 2011

TV Viisi esittää: Empire Records

Pikainen mainostus loistavalle elokuvalle, joka tulee tänään tv:stä. Kyseessä on siis yksi pitkäaikaisimmista lempileffoistani, Empire Records (1995), josta kirjoitin lyhyesti vuonna 2007 täällä ja viimeksi leffan mahtavista musiikeista edellisessä merkinnässäni. Kyseessähän on iloinen ja menevä musiikkipainotteinen komedia levykaupassa työskentelevästä värikkäästä porukasta. Suosittelen katsomaan, jos joku ei ole vielä nähnyt!

Tänään 1.7. TV Viisi, klo 21:00



Yritän saada aikaiseksi lähiaikoina näiden haasteiden ym. lisäksi välillä jotain arvostelujakin, vähän kiirettä on vaan pitänyt.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...