Maximum Halloween 3018, la-su

Night Visions Maximum Halloween oli tänäkin vuonna Helsingin Kinopalatsissa ja tapahtuma päättyi koko yön istuskeluun leffasaleissa. Kaikki valitsemani yön elokuvat olivat sattumalta ihan tuoreita pätkiä ja niiden joukossa oli kaikkea loistavasta keskinkertaiseen ja ihan sinne alimpaan kuraan asti. Yleisöäänestyksessä annoinkin näille tähtiä niin yhden kuin viisi kappaletta! 

Summer of 84 (2018)

On kesä ja teinipoikien kaveriporukka yrittää epätoivoisesti keksiä jotakin jännittävää tekemistä amerikkalaisessa pikkukaupungissa. Lähialueella riehuu sarjamurhaaja, joka saalistaa uhreikseen nimenomaan teinejä ja pian pojat alkavat epäillä, että naapurustossa asuvalla poliisilla olisikin jotain tekemistä asian kanssa. Aikuisille epäilyistä ei voi kertoa, joten he alkavat itse vakoilla miestä ja yrittävät päästä murhaajan jäljille.

Summer of 84 näytettiin itseasiassa jo ennen varsinaisia yönäytöksiä, mutta en voinut jättää tätä väliin, sillä se on samoilta tekijöiltä kuin mahtava Turbo Kid ja Night Visionsin esitteessä tätä verrattiin myös erinomaiseen Stranger Things -sarjaan. Summer of 84 oli juuri niin ihanan kasari kuin kuvittelinkin sen olevan ja tunnelmaltaan se toi mieleeni niin Gooniesin kuin Stand by Me:n. Leffa ei ollut kovin pelottava ja verellä ei liiaksi mässäilty, mutta leffa oli kuitenkin sellainen kutkuttavan jännittävä. Tämä oli enemmän vain teinipoikien kesäseikkailu, jossa aina välillä oli tärkeämpää tirkistellä naapurintyttöä kuin seurata murhaepäillyn liikkeitä. Summer of 84 oli erittäin viihdyttävä elokuva ja tämä näyttää muuten olevan jo ainakin Netflixin ja Blockbusterin valikoimassa.  Traileri

_____________


Lifechanger (2018) 

Torontossa riehuu joulun aikoihin kehosta toiseen siirtyvä "olio". Olio joutuu surmaamaan aina uuden ihmisen ja siirtymään tämän kehoon pysyäkseen itse hengissä, kunnes taas tämän ruumis alkaa mädäntyä. Alueelta alkaa siis kadota ihmisiä yksi toisensa jälkeen aina kun olio tarvitsee uuden kehon käyttöönsä. 

Lifechangerissa oli ihan hyvä idea ja toteutuskin oli suurimmaksi osaksi toimiva. Tuon "olion" ääni ja persoona toivat tähän hyvää syvyyttä. Samalla myös aina sen kehon, jossa olio milloinkin majaili, persoona toi tämän toimintaan aina oman lisänsä. Näyttelijät elokuvassa olivat suurimmaksi osaksi ihan päteviä, vaikka näytöksessä myös paikalla olleen ohjaaja Justin McConnellin mukaan osa heistä olikin ihan kokemattomia alalla. Vaikka leffassa oli myöskin ihan näyttäviä kuolemia ja erikoistehosteita, niin olennaisempaa tässä kuitenkin oli tuo olio itse - kerrottiinhan tämä kokonaan sen näkökulmasta. Tarina piti otteessaan ja mielenkiinnolla odotti myös sen loppuratkaisua, mutta lopulta leffa kuitenkin jäi vain ihan hyväksi. Traileri

_____________


The Witch in the Window (2018) 

Isä ja tämän 12-vuotias poika muuttavat maalle kunnostamaan vanhaa omakotitaloa. Pian he kuitenkin saavat huomata, etteivät ole talossa yksin. Talossa tuntuu elävän edellisen omistajan henki, vanhempi nainen, joka päivystää keinutuolissa ikkunan luona. Henki tuntuu saavan lisää voimaa sitä mukaa kun talon remontti etenee. 

Pidin tästä leffasta, se oli vanha kunnon kummitustarina. Siinä ei juuri yritetty säikytellä, vaan tunnelma oli koko ajan jännittävä. Elokuvan alkupuolella esimerkiksi tuo vanhan naisen haamu aina välillä vain ilmestyi jonnekin tapahtumien taustalle, eikä muut hahmot huomanneet tätä, eikä sitä  myöskään korostettu esimerkiksi pamauttamalla musiikkeja kovalle. (Salissa alkoikin jossakin vaiheessa hauska kuiskuttelu kun yleisö alkoi kiinnittämään huomiota siihen.) Pidinkin tästä vaiheesta erityisen paljon, se oli kivan jännittävä. Noin muutenkin elokuva oli onnistunut, näyttelijät olivat uskottavia ja tarina mielenkiintoinen. Se oli kuitenkin aika rauhallinen, joten suurta toimintaa ei kannata odottaa. Traileri

_____________


Relaxer (2018) 

Abbie saa vuonna 1999 veljeltään haasteen pelata Pac-Mania lähes mahdottomalle tasolle asti. Pelatessa sohvalta ei saa poistua mihinkään, ei edes käymään vessassa. Abbie ottaa haasteen tosissaan, vaikka vuodenajatkin vaihtuvat ja millennium lähestyy, mies vain jatkaa pelaamista sohvalta nousematta.

Tämä elokuva sai minulta sen yhden tähden ja siinäkin oli yksi liikaa. Inhosin tätä leffaa alusta loppuun. Jo ensimmäisten minuuttien aikana sohvalla puolialasti istuva mies oksensi päällensä ja koska sohvalta ei saanut poistua edes peseytymään, niin sitä sitten katseltiinkin koko puolitoistatuntinen. Koko elokuvan ajan siis tuijotettiin vain tuota miestä sohvalla. Näiden ensiminuuttien aikana minulle iski syvä ahdistus, että en oikeasti halua istua täällä loppuun saakka. Kello oli kuitenkin tässä vaiheessa noin neljä aamulla, joten ei varsinaisesti ollut paikkaa mihin paeta elokuvateatterista. Toivoin nukahtavani, jotta ei tarvitsisi katsella, mutta valitettavasti ei vain väsyttänyt tarpeeksi. Relaxer oli minulle silkkaa kidutusta ja tunnen tätä leffaa kohtaan niin syvää inhoa, etten pystynyt edes katsomaan tuota alle minuutin kestävää traileria loppuun. Yök. Traileri

_____________


Aterrados (2017) 

Argentiinassa pariskunnan kotona tuntuu olevan jokin näkymätön pahuus ja vaimo pelkää henkensä edestä. Eräänä yönä vaimo kuoleekin väkivaltaisesti tuon yliluonnollisen voiman vuoksi miehensä silmien edessä. Mies alkaa selvittämään asiaa ja pian selviää, että saman kadun varrella muissakin kodeissa tapahtuu pelottavia yliluonnollisia asioita. Naapurustoon kutsutaan henkimaailmaan erikoistuneet tutkijat selvittämään asiaa. 

Tämä Terrified oli oikeasti aika pelottava elokuva. Harva elokuva saa minua pelkäämään, mutta tätä katsoessa oikeasti meinasi pelottaa! Pelkotila jäi myös vähän päälle ja aamulla koko yön valvomisen  jälkeen kotiin päästyäni tämä elokuva pyöri niin vahvasti mielessäni, etten saanut nukuttua. Mielestäni silloin voi ainakin sanoa, että kyseessä on onnistunut kauhuelokuva! Tässä oli lukuisia kammottavia kohtauksia, kuten alussa ollut vaimon kuolema. Siinä kuuli jo pitkän aikaan inhottavaa ääntä ja ehti luoda mielikuvia siitä, mitä kohta päästään näkemään. Sitten kun kuva vihdoin pääsi äänen luokse, se olikin vielä hurjempi näky kuin oli osannut kuvitella. Elokuvassa oli hienoa kuvausta, äänimaailmaa ja kunnon säikyttelyä. Vaikka tässä oli paljon jo useasti nähtyjä ideoita, niin toteutus oli todella uutta ja raikasta. Ainoana harmituksena leffasta jäi se, että asiat jätettiin lopulta aika avoimeksi, vaikka jotakin selitystä olisi vielä jäänyt kaipaamaan. Mutta siis, Aterrados oli todella onnistuneen pelottava kauhuelokuva! Traileri

Back to Basics 2017

Tämän vuoden kevään Night Visions -festarit olivat pari viikkoa sitten. Olin ulkomailla suurimman osan viikosta, joten osallistumiseni rajoittui vain yömaratoniin muutaman leffan verran. Yömaraton oli viime vuoden tapaan Andorrassa ja Dubrovnikissa. Andorra on ihan kiva pikkusali, mutta tuohon Dubrovnik-saliin olen selvästi ihan liian vanha ja raihnainen. Kyllä useamman leffan katsominen putkeen vaatii edes vähän pehmustetta penkkiin. Toivottavasti siis festarit palaisivat ensi vuonna takaisin Engeliin (jonka pitäisikin avata ovensa nyt kesällä)! No mutta valitukset sikseen, kivaahan leffayössä taas oli ja katsomani elokuvat olivat ihan viihdyttäviä. 

Dead & Buried (1981)

Sheriffi Dan asuu Potter's Bluff -nimisessä idyllisessä pikkukaupungissa opettajavaimonsa kanssa. Kaupunkiin eksyville satunnaisille kävijöille tuppaa vaan käymään vähän köpelösti, kun nämä yksi toisensa jälkeen murhataan julmasti. Dan yrittää selvittää tapauksia, mutta vaikuttaa siltä, että tämän vanhat tutut Potter's Bluffin normaaleilta vaikuttavat asukkaat ovat sotkeutuneet niihin. Myös Danin herttainen vaimo on alkanut vaikuttaa omituiselta paasatessaan oppilailleen okkultismista. 

Tämä Dead & Buried päätyi aikoinaan Video Nasties -listalle ja sen esittäminen kiellettiin myös Suomessa. Nyt elokuva tosiaan päästiin näkemään valkokankaalla ja vieläpä niin, että ohjaaja Gary Sherman oli näytöksessä paikalla! Mieheltä olisi riittänyt vaikka kuinka tarinaa ja harmillisesti festariaikataulusta johtuen Q&A jäi todella lyheksi. Ehdittiin kuitenkin kuulla sen verran, että Wes Craven on bongannut juuri tästä elokuvasta sivuosassa olleen Robert Englundin Freddy Kruegeriksi! Lisäksi ohjaaja ylisti Stan Winstonin leffaan toteuttamia erikoistehosteita. Eikä suotta, sillä ne olivat todella näyttävän raakoja ja hienoja. Koko leffa oli itseasiassa mielestäni aika erinomainen, hämärä pikkukaupunki hämärine asukkaineen toimi hyvin. Tarina myös kulki sujuvasti, se oli koko ajan mielenkiintoinen ja sopivan jännittävä. Tämä pitää hankkia omaksikin. Traileri

_____________


Die Hölle (2017)

Wienissä asuva turkkilainen Özge näkee asuntonsa ikkunasta raa'an murhan ja naisen epäonneksi murhaaja huomaa tämän silminnäkijän. Özge puolestaan ei erota kunnolla murhaajan kasvoja ja toivoo saavansa poliiseilta suojelusta, mutta turhaan. Nainen hakee apua kaikilta tutuiltaan, mutta sitä ei ole tarjolla. Özgen on siis pakko itse pitää puolensa ja ottaa käyttöön potkynyrkkeilyharrastuksestaan saadut opit. Tiedossa on jo, että kyseessä on sarjamurhaaja, joka tekee rituaalimurhia - ja joka on nyt Özgen perässä. Lopulta kuitenkin poliisi nimeltään Steiner ryhtyy auttamaan naista. 

Die Höllen on ohjannut Oscar-voittaja Stefan Ruzowitzky, joka oli myös festareilla käymässä, mutta valitettavasti ei päässyt tähän näytökseen paikalle. Tämä leffa jätti vähän ristiriitaiset tuntemukset. Se oli kyllä mielenkiintoista seurattavaa ja sen päätyttyä olin sitä mieltä, että se oli ihan hyvä. Özge on voimakas naishahmo ja Steiner oli onnistuneen koominen poliisihahmo laukomassa I'm too old for this shit -tasoisia heittoja. Leffassa oli myös ihan näyttäviä veriroiskutteluja ja paikoin siinä oli aika kuumottavan jänniä hetkiä. Mutta. Jotenkin tämä kuitenkin jäi sellaiseksi tv-elokuvatasoiseksi pätkäksi, josta itseasiassa syytän juuri tuota Steinerin hahmoa ja sen tuomaa huumoria. Die Hölle ei mielestäni olisi kaivannut tätä huumoripuolta ja ilman sitä olisin varmastikin tykännyt leffasta huomattavasti enemmän, mutta kyllä sen kertalleen katsoi. Traileri

_____________


Incarnate (2016)

Pyörätuolissa oleva tohtori Seth Ember kutsutaan apuun, kun nuoren Cameronin valtaa riivaajahenki. Ember ei usko manaajapappien touhuihin, vaan tämän metodi on sukeltaa riivattujen unimaailmaan ja sitä kautta päästä eroon hengistä. Cameronin uniin sukeltaessa Ember kohtaakin omia menneisyyden haamujaan. 

Night Visionsin ohjelmavihkosessa tämän sanottiin olevan sekoitus Manaajaa sekä Inceptionia ja se olikin aika osuva kuvaus. Siinä oli sitä perinteistä manausmeininkiä ja lisämausteena unissa seikkailua. Ajatuksena tämä olikin oikein kiehtova, mutta valitettavasti unimaailma ei yksistään riittänyt pelastamaan tätä hyvin keskinkertaista manauselokuvaa. Se tuntui niin monesti tehdyltä ja nähdyltä, eikä siinä oikein ollut hyvää tunnelmaakaan. Tuo riivattu pikkupoika ei edes ollut missään vaiheessa pelottava tai uhkaava, vaikka se kai olisi ollut tarkoitus. Unimaailmassa pörrätessä leffan tunnelma oli ihan hetkellisesti hieman jännittävä, mutta sitten palattiin taas siihen tasaisuuteen. Incarnate oli siis ihan kiinnostava, mutta jokseenkin mauton ja tulee unohtumaan nopeasti. Se kuitenkin näyttää tulleen ihan teatterilevitykseen, itseasiassa se on ensi-illassa juuri tänä viikonloppuna. Traileri

_____________


La noche del virgen (2016)

Nico yrittää epätoivoisesti löytää uudenvuodenjuhlista naisseuraa, jotta pääsisi eroon neitsyydestään. Naiset torjuvat tämän yksi toisensa jälkeen, kunnes vanhempi nainen Medea osoittaa kiinnostuksensa. Nico lähtee naisen matkaan tämän kotiin, jossa paljastuukin Medeasta hieman erikoisempi puoli. On omituisia patsaita, torakoita ympäriinsä ja astioita täynnä verta. Kaiken lisäksi Medean raivopäinen poikaystävä ilmestyy hakkaamaan ulko-ovea kesken kaiken. 

Night of the Virginin leffasaliin jonotellessa koko porukalle jaettiin naamarit ja kondomit, jotka saivat hieman mietteliääksi. Mihin ihmeeseen sitä nyt joutuu? Lopulta kummallekaan ei tullut näytöksessä käyttöä, vaikka leffan ohjaaja Roberto San Sebastián ja tuottaja Kevin Iglesias paikalla olivatkin! Jo ennen leffaa minua arvelutti sen kesto, sillä tämän tyyppiselle leffalle yli pari tuntia tuntuu ajatuksena liian pitkältä. Ja pitkähän se oli, juuri sen puolituntisen verran liian pitkä ja sai paikoitellen tylsistymään. Menoa ja meininkiä siinä kyllä riitti, mutta tuntui, että samoja kohtia toisteltiin uudestaan ja uudestaan. Itseasiassa tekijöiltä kysyttiinkin Q&A:ssa siitä kuinka paljon materiaalia jäi leikkauspöydälle - ja arvatenkin vastaus oli, että kaikki käytettiin. Toinen kyselytunnin kysymys koski sitä, että onko katsojat koskaan oksentaneet tämän leffan aikana. Ja se kysymys olikin aika paikallaan, leffa oli hyvin ällöttävä kaikkine eritteineen. Shokeerata saa, mutta tuntui siltä, että se meni jo vähän överiksi, varsinkin kun ne ällökohtauksetkin olivat niin venytetyn pitkiä. Kieltämättä leffa oli kuitenkin mielenkiintoinen, kyllähän se kiinnosti nähdä mikä sen lopputulema on! Traileri

If she is the one who'll break the spell, you must finally learn to love.

Beauty and the Beast (2017) on tarina ranskalaisen pikkukylän asukista Bellestä (Emma Watson) ja lähiseuduilla suuressa synkässä linnassa asuvasta hirviöstä (Dan Stevens). Hirviö on kuitenkin oikeasti prinssi, jonka päälle on langetettu lumous, jonka voi purkaa vain löytämällä tosirakkauden. Lumouksen myötä hirviön lisäksi myös linnan palvelusväki on muuttunut erilaisiksi huonekaluiksi ja esineiksi, jotka voivat puhua ja liikkua. Belle joutuu pelottavan hirviön vangiksi, mutta ystävystyy pian palvelusväen kanssa ja pikkuhiljaa Belle alkaa myös nähdä hirviön lempeämmän puolen.

Suosikkini Disneyn piirretyistä on ollut aina sen ilmestymisestä lähtien Kaunotar ja hirviö (1991). Olen kertonut tämän aiemminkin, mutta sain tuon leffan omakseni vasta melkein 20 vuotta sen ilmestymisen jälkeen. Tuota ennen omistin siitä vain serkkujen VHS-kasetilta nauhoitetun kopion, jossa kopiosuojauksen vuoksi oli häiriöraitaa ja välillä koko kuva tai ainakin värit katosivat. Katsoin sitä silti, koska olihan kyseessä lempipiirrettyni. Vaikka en leffaa omistanutkaan, omistin sentään siitä  musiikkisadun (siis tällainen) ja hienot barbitkin! Pidin Belleä maailman kauneimpana, hirviötä suloisena ja Gastonia ällöttävimpänä ikinä. Tämänkin olen kertonut jo aiemmin, mutta olen tasan kerran nähnyt piirretyn unen ja se oli painajainen Gastonista! Joten kun kuulin tästä Kaunottaren ja hirviön uudesta live action -versiosta, niin pitihän se heti käydä katsomassa.

Olin jo etukäteen ihan varma, että tulen pitämään tästä leffasta, sillä sen trailerit näyttivät niin hyvältä. Pidin leffasta kuitenkin vielä paljon enemmän. Koko elokuvan ajan tuijotin sitä vain täysin lumoutuneena, se oli oikeastaan ihan täydellinen ja varmasti paras mahdollinen uusintaversio mikä tuosta piirretystä olisi ikinä voitu tehdä. Se näytti hyvin samalta kuin piirretty ja olikin uskomatonta nähdä näiden kaikkien hahmojen ja paikkojen todella "heräävän henkiin". Myöskin tarina oli uskollinen piirretylle, joitain pienen pieniä muutoksia siihen oli tehty, mutta juuri sopivasti. Luin ennen leffan katsomista jostakin arvostelun, jossa kritisointiin sitä, ettei tähän oltu tuotu mitään uutta näkökulmaa tai sitä ei oltu modernisoitu. Onneksi ei oltu, kauhistuttaa ajatuskin jos tätä tarinaa olisi yritetty jotenkin tuoda nykyaikaisemmaksi. Siitä en olisi varmasti pitänyt pätkääkään. Leffasta kuitenkin kohistiin etukäteen sen vuoksi, että Gastonin (Luke Evans) kaverista Töpöstä (Josh Gad) oli tehty Disneyn ensimmäinen selvä homohahmo. En edes jaksa vaivautua kommentoimaan tätä sen enempää, sillä en olisi edes kiinnittänyt asiaan mitään ihmeempää huomiota elokuvan aikana, ellei siitä olisi nostettu niitä turhia kohuotsikoita.

Uusi Beauty and the Beast toi sen hahmoille hieman lisää syvyyttä. Siinä näytettiin niin Bellen kuin hirviön lapsuudesta pieniä palasia, jotka avasivat paremmin sitä, miksi heistä on tullut sellaisia kuin ovat. Kaikki hahmot kuitenkin herättivät täysin samanlaisia tuntemuksia myös tässä elokuvassa. Myös esineet näyttivät hyvältä ja olivat hauskoja sivuhahmoja sekä lauloivat kivasti. Lauluosuudet toimivat tosiaan myöskin erinomaisesti ja Emma Watsonilla oli yllättävänkin kaunis ääni. Onneksi tässä oli mukana ne vanhat tutut biisit ja ne oli vieläpä tekstitetty vanhojen suomennoksien mukaisesti! Myös elokuvan puvustus oli ihan täydellinen. Asut olivat erittäin kauniita ja niin samanlaisia kuin piirretyssä! Hirviöstä oli myös saatu ihan yhtä suloisen näköinen kuin piirretyssä - ja ihan yhtä paljon harmitti, kun se sitten muuttuikin tylsäksi ihmispojaksi. Niin ja se linna, miten lumoavan upean kaunis sekin oli... Tuskin enää tarvitsee edes mainita, mutta tämä vuoden 2017 Beauty and the Beast oli siis mielestäni ihan täydellinen satuelokuva ja suosittelen sitä suuresti.

Maximum Halloween 3016, perjantai

Perjantaina kävin katsomassa Night Visions Maximum Halloween 3016 -festareilla vain yhden elokuvan, mutta se oli tarkkaan valittu. Kyseessä oli nimittäin Kevin Smithin uusin elokuva Yoga Hosers (2016)! Pidin muutama vuosi sitten täällä blogissakin Kevin Smith -putken, linkit arvosteluihin löytyy täältä. Mieheltä on tässä välissä ilmestynyt yksi elokuva, Tusk (2014), josta pitäisikin vielä kirjoittaa jossain välissä. Tämä Yoga Hosers on itseasiassa jonkinlainen jatko-osa Tuskille (tai paremminkin spin-off) ja tästä on tarkoitus tulla trilogia.

Kanadalaiset 15-vuotiaat kaimat Colleen M. (Harley Quinn Smith) ja Colleen C. (Lily-Rose Depp) ovat erittäin koukussa älypuhelimiinsa ja valokuvien ottamiseen niillä. Valitettavasti heidän täytyy kuitenkin puhelimien näpyttelyn lisäksi käydä koulussa ja töissä Colleen C:n isän kaupalla. Eräänä iltana kaupan sisälle nouseekin maan sisältä pahuus pienten natsibraatwurstien muodossa! Tytöt pääsevät käyttämään joogaoppejaan taistellessaan pahuutta vastaan ja saavat myös avukseen legendaarisen ihmismetsästäjä Guy Lapointen (Johnny Depp).

Yoga Hosersia vaivaa hieman sama asia kuin Jersey Girliä. Kevin Smith teki Jersey Girlin rakkaudenosoitukseksi pikkutytölleen Harley Quinnille ja nyt vuosia myöhemmin mies halusi tehdä vähän vanhemmaksi kasvaneelle tytölle ikioman elokuvan - eikä sillä niin väliä kuinka hyvä siitä tulee. Yoga Hosersissa Harley Quinn saa pitää hauskaa parhaan kaverinsa kanssa, he laulavat ja nauravat yhdessä. Onhan tämä myös ihan kunnon perhe-elokuva, siinä on Smithin perheestä isän ja tyttären lisäksi mukana myös äiti Jennifer Schwalbach (ja tietysti myös liki perheeseen kuuluva Jason Mewes). Bestis Lily-Rosen perhe on myös elokuvassa kokonaisuudessaan mukana, isä Deppin lisäksi nähdään äiti Vanessa Paradis sekä veli Jack. Valitettavasti elokuva ei vain missään mielessä ole Kevin Smithin parhaimmistoa. Siinä on omat hyvät puolensa, kuten olen monesti kertonut, pidän Smithin huumorista ja tässä  leffassa on myös hauskoja vitsejä. Suurin osa hahmoista ei vain mielestäni toiminut, pääosissa olevat tytöt vaikuttivat liian paljon olevan ihan vain omia itsejään pitämässä hauskaa, en ole vakuuttunut kummankaan näyttelijäntaidoista. Johnny Depp osaa toki näytellä, mutta tämän hahmo ei toiminut Tuskissa sen paremmin kuin tässäkään. Ja vaikka pidänkin yleensä kaikenlaisesta outoiluista, niin Yoga Hosersin outoilu ei oikein tehnyt vaikutusta. En sanoisi tätä täysin huonoksikaan elokuvaksi, kyllä sen kerran katseli mielenkiinnolla ja oli se ihan viihdyttäväkin. Valitettavasti Yoga Hosers kuitenkin jäi Kevin Smith -asteikoilla ihan sinne häntäpäähän.

Look at her. I would die for her. I would kill for her. Either way, what bliss.

Tämän vuoden kauhuputken sai aloittaa vanha kunnon The Addams Family (1991)! Kauhuperhe Addams on yhä murheellinen kun Gomezin veli Fester on kadonnut 25 vuotta aiemmin. Eräänä päivänä Festeriltä näyttävä huijari päätyy synkän kartanon ovelle esittäen olevansa kauan kadoksissa ollut veli. Perhe ottaa tämän lämpimästi vastaan, mutta pian kuitenkin epäilykset alkavat herätä, eikä huijarillakaan ole helppoa, sillä tässä Addamsin perheessä väkivalta ja kidutus ovat suurta hupia.

 

Tämä Perhe Addams on vanha suosikkini, jonka olen nähnyt lapsesta lähtien lukuisia kertoja vuosien varrella. Nyt taas viime kerrasta oli vierähtänyt useampi vuosi, joten oli korkea aika kaivaa se esille ja vaikka tämä ei nyt ehkä ole mitään kauheinta kauhua, niin kyllä tämä teemansa puolesta vaan sopii kauhuputken elokuvaksi. Addamsin perhehän esiintyi ihan ensimmäistä kertaa vuonna 1938 sarjakuvassa The New Yorker -lehdessä, jossa hahmojen luoja Charles Addams julkaisi usean vuoden ajan sarjiksiaan. 60-luvun puolivälissä pyöri tv-sarja The Addams Family, joka nosti hahmot suuremman yleisön tietoisuuteen. Sitten tuli niin animaatiosarjaa kuin uutta näyteltyä tv-sarjaa, lähes joka vuosikymmenelle omansa. Tämä -91 vuoden elokuva oli perheen ensimmäinen kerta valkokankaalla ja se sai myös jatkoa. Myöhemmin hahmoista on vielä ilmestynyt vaikka mitä jännää, kuten musikaali, jonka kävin itsekin katsomassa joitakin vuosia sitten New Yorkissa. Ei voi siis kiistää, etteikö Addamsin perhe olisi jaksanut viihdyttää jo vuosikymmenien ajan yleisöä, enkä minä ole poikkeus. Tämä elokuva toimii myöskin erittäin hyvin, se on sopivan synkkä, mutta kuitenkin vain hauskalla tavalla. Huumori siinä on melkoisen mustaa, mutta kuitenkin kesyä ja lapsillekin sopivaa. Sen näyttelijät ovat erinomaisia kaikista sivurooleista lähtien, puhumattakaan pääroolien palkituistakin esittäjistä: Huston ainakin näyttää täydelliseltä Morticialta, Raul Julia toimii Gomezin roolissa erinomaisesti, Lloyd hauskuuttaa kuten aina ja nuori Christina Ricci Wednesdeyna toimii ehkä jopa parhaiten kaikista hahmoista. Juonellisesti elokuva on myöskin ihan viihdyttävä ja yllättäväkin - ainakin sillä ensimmäisellä katsomiskerralla. The Addams Family oli varsin oiva ja sopivan synkeä aloitus tämän vuoden kauhuputkelle!

But you could totally be Turbo Kid.

Kävin katsomassa Rakkautta & Anarkiaa -festareilla kanadalaisen post-apokalyptisen elokuvan nimeltään Turbo Kid (2015). On tulevaisuuden vuosi 1997 ja yksin jäänyt The Kid (Munro Chambers), seikkailee pyörällään ympäriinsä löytääkseen tavaraa vaihdettavaksi veteen. Vettä on hankala saada, sillä inhottava Zeus (Michael Ironside) joukkoineen hallitsee niin veden jakelua kuin muutenkin koko ympäröivää aluetta, Wastelandia. 80-luvun esineiden ympäröimä The Kid lukee vanhoja Turbo Rider -sarjakuvia ja haaveilee olevansa tämän kaltainen sankari. Eräänä päivänä Kidin seuraksi lyöttäytyy innokas Apple (Laurence Leboeuf), jonka kanssa he ystävystyvät ja harjoittelevat taistelua hallitsevia pahiksia vastaan. Pian Kid tekee myös melkoisen löydön, Turbo Riderin asun, jonka ansiosta tämä saakin myös sankarin supervoimat käyttöönsä!

Luettuani seuraavan kuvauksen festareiden sivuilta, oli leffavalintani välittömästi selvä: Turbo Kid on kuin houreinen rakkauskirje 80-luvun kulttileffoille. Se vilisee viittauksia ja väkivaltaa, veri roiskuu litratolkulla splatter-hengessä, ja taustalla pauhaa Le Matos -yhtyeen mainio syntetisaattorisoundtrack. Miten monta hyvää asiaa mahdutettu kahteen lauseeseen! Miten monta hyvää asiaa mahdutettu yhteen elokuvaan! Pidin siis Turbo Kidistä erittäin paljon, tämä on itseasiassa yksi parhaista tänä vuonna näkemistäni elokuvista. Heti aluksi ihastuin sen kasariuteen (vaikka se onkin tehty vuonna 2015 ja sijoittuu vuoteen 1997) sekä siinä kuultuihin erinomaisiin musiikkeihin ja nämä jaksoivatkin ihastuttaa koko elokuvan keston ajan. Veriroiskinnat ja väkivallat olivat kaikessa liioitellussa revittelyssään myöskin oikein mukavaa katseltavaa. Noin ympäristöltään ja hahmoiltaan, nuorisoa lukuun ottamatta, leffa toi aika vahvasti mieleen uuden Mad Maxin (josta en muuten koskaan saanut aikaiseksi arvostelua, mutta pidin siitä erittäin paljon), mutta muutoin en nähnyt  näiden välillä juurikaan yhtäläisyyksiä. Turbo Kidissä oli tuon splatteroinnin ja muun riehakkaamman toiminnan lisäksi myös herkempää ja hauskempaa puolta The Kidin ystävystyessä Applen kanssa. Nämä puolet toimivat mielestäni oikein mainiosti yhteen ja elokuva oli oivallinen kokonaisuus. Turbo Kid oli siis erittäin viihdyttävä pätkä, jota suosittelen lämpimästi erityisesti 80-luvun elokuvien ystäville!

Where do you find a highway that doesn't excist?

Neljäs katsomani roadtrippeily oli elokuva nimeltään Interstate 60: Episodes of the Road (2002), jota myös ehdotettiin katsottavakseni. Olin aikeissa kirjoittaa tästä elokuvasta, kunnes yhtäkkiä muistin, että olen jo tehnyt sen! Kirjoittelin tosiaan kyseisestä leffasta viime vuonna ja koska minulla ei ole erityisesti mitään uutta sanottavaa siitä, niin vähän tylsästi vain linkkaan aiempaan tekstiini. Se on luettavissa täällä. Lyhyesti: Interstate 60 on erittäin kekseliäs ja viihdyttävä road movie, suosittelen!

My story can never be told.

Espoo Cinén elokuvien läpikäynti blogissani jäi hieman kesken, koska karkasin välissä viikoksi ulkomaille. Tässä nyt kuitenkin vielä lyhyesti loput festeillä katsomani elokuvat:

Byzantium (2012)

Neil Jordanin ohjaama elokuva kahdesta yhdessä sisarina elävästä vampyyrinaisesta. Vuosien vieriessä he ovat joutuneet muuttamaan paljon, eivätkä ole voineet asettua kunnolla paikoilleen tai paljastaa todellista luontoaan kenellekään. Tämä on vaikeaa teini-ikäisen ruumiiseen jämähtäneelle Eleanorille (Saoirse Ronan), joka alkaakin nyt pikkuhiljaa avautua ihmisille salaisuudestaan.

Neil Jordanin paluu pitkästä aikaa vampyyriteemaan herätti mielenkiinnon ja sai valitsemaan tämän katseltavaksi. Tässä Byzantiumissa onkin hieman samankaltainen kerrontatapa kuin Veren vangeissa, siinäkin päähenkilö kertoo tarinaa siitä, kuinka hänestä on tullut vampyyri ja miten on päätynyt tähän missä nyt on. Samalla katsojalle toki näytetään takaumia menneistä tapahtumista. Byzantiumin tunnelma toi paikoin mieleeni myös loistavan ruotsalaisen Låt den rätte komma in -vampyyridraaman ja tämä olikin aika selkeästi draamaelokuva ihan onnistuneella tunnelmalla. Byzantiumin näyttelijät olivat myöskin oikein hyviä  ja elokuva oli näyttävän näköinen. Silti en jostain syystä ollut täysin myyty tälle elokuvalle. Se ei tavallaan osannut keskittyä mihinkään puoleen ja useat päällekkäiset tarinat veivät voimaa toisiltaan: samalla siinä oli tarina naisten vampyyrihistoriasta ja sen kohtaamisesta nykypäivänä, tarina äidin ja tyttären välisestä suhteesta sekä tarina teini-ikäisten ihastumisesta toisiinsa. Pidin oikeastaan kaikista näistä puolista, mutta niiden sekoitus tuntui rikkovan kokonaiskuvaa. Osassa elokuvaa sillä, että nämä naiset olivat vampyyreja, ei ollut edes suurta merkitystä, vaan elokuva oli oikeastaan ihan vain ihmissuhdedraamaa. Takaumissa ja elokuvan lopussa siitä vampyyripuolesta ja sen historian kohtaamisesta tulikin sitten tärkeämpi osa. Jompaan kumpaan keskittyminen olisi ollut mielestäni parempi ratkaisu, mutta oli Byzantium oli kuitenkin ihan kivaa katseltavaa. Traileri
_____________ 

Los últimos días (2013)

Barcelonassa ihmiset ovat jumittuneet sisätiloihin, sillä he eivät enää kuolemanpeloissaan uskalla mennä ulko-ovesta ulos. Ulkotiloihin joutuessaan ihmiset joutuvat paniikkitilaan ja menehtyvät liian kauan siellä ollessaan, vaikka ulkoilmassa ei oikeasti ole mitään vikaa ja eläimet pystyvätkin juoksemaan siellä vapaasti. Marc (Quim Gutiérrez) on jumissa työpaikallaan, mutta lähtee urheasti etsimään rakasta vaimoaan metrotunneleiden läpi kulkien.

Tämän Last Daysin tunnelma oli hyvin onnistunut ja myöskin sen erikoinen idea toimi: yhtäkkiä kaikki ihmiset jakoivat täysin järjenvastaisen pelon olematonta uhkaa kohtaan. He pystyivät seisomaan avoimen oven tai ikkunan ääressä, mutta eivät voineet oikeasti astua ovesta ulos. Kaikilla ihmisillä onkin yhtäaikaa fobia ulkotiloja kohtaan. Hämmentävää! Elokuvan tunnelma oli jännittävä ja Barcelonan hiljaiset ja autioituneet kadut näyttivät upeilta. Se myös kuvasi vaikuttavasti sitä, millaiseksi ihmiset muuttuvat jumiutuessaan rajatulle alueelle kilpaillen muiden ihmisten kanssa esimerkiksi ravinnon riittämisestä. Tykkäsin tästä elokuvasta paljon, mutta siinä oli joitakin vähän liiankin uskomattomia sattumuksia (oho, miten osuttiinkaan juuri samaan aikaan tänne), enkä itseasiassa oikein välittänyt leffan loppuratkaisusta. Hyvä ja mielenkiintoinen elokuva kuitenkin, niin ja oli muuten jännä katsella tämä päivää ennen kun lähti itse taivaltamaan Barcelonan katuja... Traileri
_____________

Before Sunrise (1995)

Taas. Oli pakko, sillä tämä näytettiin ilmaisessa ulkoilmanäytöksessä kesäyössä tähtitaivaan ja kuun loisteessa. Ihmisillä oli viltit sekä piknik-eväät ja tunnelma oli oikein mukava. Oli myöskin kiva katsoa vain tämä ensimmäinen elokuva ja unohtaa sen jatko-osien olemassaolo ja uskoa vaan niihin omiin näkemyksiin miten tarina jatkuu. Tämä elokuva sai itseasiassa kunnian olla sekä elokuun ensimmäinen että elokuun viimeinen katseltu elokuva!

Mother, they're still not sure it is a baby!

Seuraavaksi Espoo Ciné 2013 -tarjoilikin itseäni eniten kiinnostavan tapahtuman, vuorossa oli Kinokonsertti: Eraserhead! Näytöksessä siis esitettiin David Lynchin elokuva Eraserhead (1977), mutta elokuvan ääniraita oli korvattu livemusiikilla ja säestämässä lavalla oli siis ranskalainen yhtye Cercueil. Eraserheadissa pääosassa on Henry (Jack Nance), joka saa yllättäen kuulla olevansa vastasyntyneen mutanttilapsen isä. Lapsen äiti Mary (Charlotte Stewart) kyllästyy vauvan parkumiseen ja Henry saakin yksin huolehtia erikoisesta jälkeläisestään. Mies näkee omituisia näkyjä, eikä oikein tiedä miten toimia mutanttilapsen kanssa.

Lynchin ensimmäisestä kokopitkästä elokuvasta Eraserheadista on jokseenkin hankalaa kirjoittaa kunnollista juonikuvausta ja ylläolevasta saakin aivan täysin vääränlaisen ja selväjärkisemmän kuvan koko elokuvasta. Itseasiassa Eraserheadista on myöskin hankalaa kirjoittaa järkevää arvostelua, mutta tässä jotakin. Olen nähnyt leffan kerran aikaisemmin muutamia vuosia sitten ja pidin sitä vaikuttavana ja tykkäsin sen outoudesta, vaikka en kaikkea käsittänytkään. Enkä käsittänyt tälläkään kertaa, mutta se ei liene tarpeellista ja Lynchin leffathan oikeastaan vaativat sen, että katsoja itse päättelee ja päättää mitä mikäkin voisi tarkoittaa (tai tarkoittaako ne yhtään mitään). Eniten Eraserheadissa pidän sen sopivan sekopäisestä unenomaisesta tunnelmasta, se on aika painajaismaisen ahdistava. Tämä Cercuieilin säestys sopi siihen myös erinomaisesti, musiikit tehostivat elokuvan tunnelmaa hyvin ja samalla tekivät elokuvasta hieman eri tavalla vaikuttavan ja toisenlaisen kokemuksen. Asiat välittyivät eri tavalla, kun koko elokuvan oma ääniraita oli poistettu (lukuun ottamatta ihan muutamia repliikkejä, suurin osa niistäkin tosin oli vain tekstityksinä), eikä esimerkiksi mutanttivauvan rääkymistä kuullut ollenkaan. Viihdyin tässä erikoisnäytöksessä erinomaisesti, oli hienoa oli kuulla ja nähdä bändi soittimiensa kanssa lavan reunalla. Elokuvana Eraserhead on mielestäni vaikuttava kokemus ja hyvin onnistunut taideleffa, mutta ymmärrän myös hyvin niitä ihmisiä, jotka eivät löydä sen hohtoa. Onhan se aika omituinen elokuva. Mielestäni kuitenkin vain hyvällä tavalla omalaatuinen ja näyttävä elokuva, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, jos sitä ei ole vielä tehnyt!

Meet you in Malkovich in one hour.

Being John Malkovich (1999) kertoo työttömästä marionettitaiteilijasta Craigista (John Cusack), joka kuitenkin ottaa vaimonsa Lotten (Cameron Diaz) kehotuksesta vastaan työn arkistojana. Erikoinen firma sijaitsee toimistorakennuksessa kerroksessa 7 ½ ja siellä on katto niin matalalla, että työntekijät joutuvan kulkemaan kumarassa. Jo ensimmäisenä päivänä Craig ihastuu Maxine-nimiseen (Catherine Keener) naiseen, joka ei kuitenkaan pidä nukkejen kanssa leikkivää Craigia ollenkaan kiinnostavana. Yllättäen Craig löytääkin työpaikalta kaapin takaa salaisen oven, joka johtaa näyttelijä John Malkovichin (John Malkovich) pään sisälle!

Näin tämän vasta nyt ensimmäistä kertaa! Itseasiassa minulla ei edes ollut kovin selkeää kuvaa mistä koko elokuva kertoo ja luulin harvinaisen pitkään tämän olevaan jokin Malkovichin elämäkertaelokuva. No, sitähän tämä ei tosiaan ole ja elokuvassa oleva John Malkovich on vain hahmo, vaikka aito ja oikea Malkovich sitä esittääkin. Tämä leffa pääsi vähän yllättämään  erikoisuudellaan, käsikirjoittaja Charlie Kaufman on totta tosiaan saanut omaperäisen idean ja rakentanut muutenkin sen ympärille erikoisia juttuja. Voi olla, että ihan jokaisella oudolla seikalla on joku todella syvällinen merkitys, mutta osa jäi itselleni ainakin ihan vaan omituisiksi jutuisiksi jutuiksi. Ja ihan lähtökohtaisesti koko idea jätti monta kysymysmerkkiä. Miksi juuri John Malkovich? Miksi tie pään sisälle kävi mutaisen syöksyn kautta ja miksi paluumatka johti aina moottoritien varteen? Miksi kokemus kesti juuri 15 minuuttia? Miksi toimistokerroksessa oli niin matalat katot? Miksi vastaanottovirkailija kuuli aina ihan väärin? Miksi Lottella oli niin paljon erikoisia lemmikkejä? Niin ja ensimmäisen puolituntisen keskityin liikaakin siihen, että miksi Cusackille oli laitettu niin huono ja epäaidon näköinen peruukki, josta tämän omat hiukset törröttivät näkyvillä. Sitten totesin, että ehkä se onkin ihan tarkotuksellista ja asia selviää jossain vaiheessa elokuvaa. Ei selvinnyt, ainakaan minulle.

Olinkin vähän kahden vaiheilla tätä katsoessa: oliko elokuva vähän liiankin outo vai oliko se vain nerokkaan outo? Koska yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että outo=hyvä, niin kallistuinkin koko ajan enemmän siihen, että Being John Malkovich oli kerrassaan nerokkaan outo. Vaikka siinä olikin näitä omituisia juttuja, niin ne tuntuivat elokuvaa katsellessa oikeastaan aika luonnollisilta (paitsi Cusackin peruukki). Leffan ajatus siitä, että miltä tuntuisi olla joku toinen edes vähän aikaa, on kyllä käytetty aihe, mutta samankaltaiseen toteutukseen ei ole tullut törmättyä. Näyttelijävalinnat olivat oikein onnistuneet ja olin aika yllättynytkin, miten paljon pidin John Cusackista tässä, vaikka mies yleensä lähinnä ärsyttää minua. Vaikka en vieläkään tiedä miksi juuri Malkovichin pää oli valittu kohteeksi, niin Malkovich kyllä suoriutui esityksestään hyvin. Elokuva yhdisteli  monenlaista genreä ja vaikka se naurattikin, minun on vaikea pitää sitä komediana tai edes fantasiapainoitteisena komediana. Sillä oli kuitenkin synkkäkin puoli, tarinan osuus miehestä, joka joutuu luopumaan työhaaveistaan, eikä parisuhde ei palkitse, eikä edes tämän ihastus kiinnostu miehestä millään. Myöhemmin toki tarinan osuus myös naisesta, joka huomaa olevansa hyvin hukassa identiteettinsä kanssa. Niin ja ehkä pitäisi pitää myös vähän ikävänä puolena sitä, että John Malkovichin pään sisälle tunkeutuu muita ihmisiä. Tämä genreyhdistelmä kuitenkin toimi ja vaikutti omalla tavallaan elokuvan erikoiseen sävyyn ja mahdollisti yllättävät käänteet. Being John Malkovich oli mielestäni siis hyvin erikoinen, mutta samalla erittäin kekseliäs ja myös hyvin viihdyttävä elokuva! Suosittelen kokeilemaan.

After all, you cannot know the strength of your faith until it is tested.

Life of Pi (2012) on Ang Leen ohjaama, Yann Martelin kirjaan perustuva elokuva. Pi (Suraj Sharma)  on meriteitse matkalla perheensä ja heidän eläintarhan eläimien kanssa Intiasta Amerikkaan. Laiva kuitenkin haaksirikkoutuu ja Pi selviää parin eläimen kanssa pienelle pelastusveneelle. Lopulta nuori Pi on kahden vaarallisen ja aggressiivisen bengalintiikerin kanssa pienessä veneessä keskellä aavaa merta.

Tämä Piin elämä oli Oscar-ehdokkaana peräti 11 kategoriasta ja voittikin sitten neljä pystiä, joista yksi oli Ang Leelle parhaasta ohjauksesta. Nyt elokuvan nähtyäni voin varmuudella todeta, että ainakin ne ansaitut palkinnot tulivat tälle ihan syystä. Life of Pi oli elämys, se ei ollut pelkkä elokuva, vaan todellakin hieno elämys. Se näytti kerrassaan upealta, onneksi menin vielä katsomaan tämän elokuvateatterissa, sillä se 3D toi elokuvaan todella vaikuttavan lisän. Tarina tässä oli todella kaunis ja koskettava, ja vaikka en kirjaa olekaan lukenut, niin uskaltaisin väittää, että sen tarina on tuotu hienosti myös elokuvamuotoon. Olin elokuvan aikana monta kertaa pala kurkussa, sillä eläimet saavat minut herkistymään elokuvissa (toisin kuin ihmiset, heh) ja tässä oli monta aika koskettavaa kohtaa liittyen tuohon tiikeriin. Koko tarina ei kuitenkaan ole vain sitä ihmisen, eläimen ja meren kohtaamisen seuraamista, vaan teemana on myös nuoren Pin pohdinnot esimerkiksi eri uskonnoista, joista tämä on poiminut aatteita elämäänsä. Elokuvassa oli myös upea värimaailma ja meri oli saatu samalla äärimmäisen kiehtovaksi ja pelottavaksikin. Sellaisena minä sen koenkin, laivalla ollessa tykkään tuijotella kannelta merelle, mutta olisi ihan kamalaa itse joutua sinne meren armoille. Elokuvassa meri pitikin sisällään melkoisia ihmeellisyyksiä, joten tämäkin puoli oli siis erinomaisesti toteutettu! En keksi tästä elokuvasta mitään huonoa sanottavaa ja suosittelen sitä kaikille - niin ja mikäli vain mahdollista, niin katsomaan sen vielä elokuvateatterissa 3D-lasit päässä. Tosin Life of Pi näyttää varmasti hienolta myös omalta tv-ruudulta, eikä se sen taianomainen tarina ainakaan katoa  mihinkään.

Life of Pi tuli itseasiassa katsottua vähän erikoisemmissa olosuhteissa, näin nimittäin tämän Pii elun, Tallinnassa sijaitsevassa Solaris Kino -elokuvateatterissa. (Oli kivaa seilata merellä elokuvan jälkeen!) Tämä oli siis ensimmäinen visiittini virolaiseen leffateatteriin ja mielestäni on aina hauskaa eri maiden elokuvateattereissa tarkkailla paikallisten elokuvakäyttäytymistä. Suomessa ollaan hyvin rauhallisesti elokuvan aikana verrattuna moniin muihin maihin, mutta niin näemmä ollaan Virossakin. Salissa nimittäin vallitsi aivan täydellinen hiljaisuus heti kun mainokset päättyivät! Vaikka elokuvassa oli monia vähän hiljaisempia kohtauksia, ei mistään kuulunut edes minkäänlaista popcornin rouskutusta tai karkkipussin rapinaa. Toki kyseessä oli arki-ilta pienessä salissa, mutta silti se hiljaisuus oli melkein hämmentävä. Hinnat ainakin tässä teatterissa olivat huomattavasti Suomen teattereita edullisempia, arki-iltana Suomessa 3D-lippu on noin 13 €, Tallinnan Solaris Kinossa lippu oli 7 € ja jo 12 eurolla olisi saanut Elamus Maximus 3D -lipun, johon sisältyy popcornit, juoma sekä karkkipussi. Virossa siis elokuvat onneksi näytetään alkuperäiskielellä ja alareunassa kulkevat tekstitykset viroksi ja venäjäksi. Itse olen kyllä tottunut katsomaan leffoja myös ilman tekstityksiä, mutta tähän toi vähän lisähaastetta olla välittämättä niistä tekstityksistä ja erityisesti olla huvittumatta vironkielisistä ilmaisusta. Solariksen 3D-lasit olivat myös ihan miellyttävän tuntuiset päässä, saattoivat jopa olla samaiset, joita Finnkinolla on nykyään käytössä. Voin siis ihan suositella vierailua Solaris Kinoon jos on Tallinnassa käymässä. Ikävä kyllä sinne ei saanut Suomesta käsin hankittua lippuja, joten kannattaa käydä ajoissa paikan päällä ostamassa liput mikäli haluaa hyville paikoille.

Kuvat: listal.com

Bilbo Baggins, I'm looking for someone to share in an adventure.

The Hobbit: An Unexpected Journey (2012) on Peter Jacksonin ohjaama J.R.R. Tolkienin Hobitti-kirjaan perustuva elokuva. Vaikka itse kirja onkin julkaistu yhdessä osassa, julkaistaan elokuvaversio kolmessa osassa, joista tämä Odottamaton seikkailu on nyt ensimmäinen. Tarina sijoittuu noin 60 vuotta taaksepäin ennen Taru sormusten herrasta -tapahtumia, kun Bilbon (Martin Freeman) luona tulee vierailemaan Gandalf-velho (Ian McKellen), joka pyytää tätä mukaansa seikkailulle. Mukavuudenhaluinen Bilbo kuitenkin kieltäytyy kunniasta, mutta saakin illalla lisää yllättäviä vieraita kun hänen ovelleen saapuu 13 kovaäänistä ja nälkäistä kääpiötä illallistamaan. Nämä ovat lähdössä matkaan ja lopulta Bilbo päättääkin uskaltautua Thorinin (Richard Armitage) johtaman kääpiöjoukkion mukaan seikkailulle kohti Ereboria.

En ole koskaan saanut kirjoitettua mitään erityisen järkevää arvostelua Lord of the Rings -elokuvista (tässä kai paras mitä olen saanut aikaan), mutta leffathan siis kuuluvat suurimpiin suosikkeihini. Enkä osaa kirjoittaa nyt Hobitistakaan yhtään sen järkevämpää arvostelua. Leffa oli hädin tuskin päässyt alkuun kun olin jo ihan myyty. Ne tutut maisemat, tutut kaverit ja ihan uusi seikkailu. Puhumattakaan niistä Howard Shoren upeista musiikeista! Kylmät väreet nousivat välittömästi pintaan kun tämä matkaa tekevä kääpiöjoukkio kera hobitin ja velhon kävivät lähes päihitettyinä jälleen yhdessä taistoon musiikkien pamahtaessa kunnolla pauhuun. Ja tällaisia kohtia taisi olla aika monta, mutta mitäs siitä... Pahoittelen, että minusta ei vaan saa irti mitään kovin kriittistä arvostelua, sillä tämä oli vaan niin hieno matka takaisin tuttuun maailmaan, jonne oli ehtinyt tulla jo ikävä. Olisin varmaankin ihan mielelläni katsellut kolmen tunnin ajan ihan vaan vaikka niitä maisemia musiikkien säestämänä. En siis todellakaan päässyt pitkästymään Hobitin aikana, vaikka olinkin etukäteen lukenut jostakin liian venytetyistä kohtauksista. Saattoi ollakin, mutta itse en niitä huomannut. Katselin tämän 3D HFR -muodossa ja se oli mielestäni ihan kivaa katseltavaa, tosin myös 2D olisi riittänyt varsin hyvin. (Tässä välissä pitää muuten antaa kiitosta Finnkinon uusista 3D-laseista, ne on melkein aurinkolasien tuntuiset päässä, ei satu enää!) Ainoan kritiikkini tästä elokuvakokemuksesta annan vieressäni istuneille pojille, joille ei tuntunut olevan selvää miten leffateatterissa pitää käyttäytyä ja nämä häiritsivät käytöksellään sitä ihan totaalista todellisuuden unohtamista. Aika hyvin Hobitti kuitenkin onnistui siinä, sillä tuntui suorastaan oudolta talsia takaisin Helsingin loskaisille kaduille suoraan seikkailuista. Ja tylsältä. Ei tämä Hobitin ensimmäinen osa kuitenkaan päässyt LotR-leffojen tasolle, mutta ainakin näin ensimmäisellä katselulla olin ihan vaan lumoutunut. Suosittelen lukemaan jostakin muualta kunnollisemman arvostelun.

Kuva: listal.com

Sinun isäsi oli komein ja urhein poro joulupukin lentojoukoissa.

Kuudes jouluelokuva oli suomalainen animaatio Niko - lentäjän poika (2008). Niko on äitinsä kanssa asuva poropoika, joka uskoo isänsä olevan yksi joulupukin lentojoukkojen poroista. Poika ei ole koskaan tavannut isäänsä, mutta haluaisi itsekin oppia lentämään. Porolauman eloa häiritsee julmat sudet, jotka Niko vahingossa johdattaa lauman luo. Häpeissään Niko päättää kadota maisemista ja lähteekin Korvatunturia kohti etsimään isäänsä. Matkaseuranaan tällä on huolehtivainen Julius-niminen liito-orava.

En ollut aiemmin nähnyt tätä elokuvaa ja en oikein edes tiennyt mitä odottaa. Niko - lentäjän poika oli kuitenkin ehdottomasti positiivinen yllätys! Siinä on koskettava tarina, hienoa animaatiota, upean näköisiä maisemia ja hyvin onnistuneita hahmoja. Niko oli hyvin sympaattinen pikkuporo ja vastakohtana tälle oli julma ja pelottava susien johtohahmo musta susi. Itseasiassa tämä asetelma toi hyvin voimakkaasti mieleeni Leijonakuninkaasta Simban ja Scarin! Leffaa olisi varmaan aika helppo vertailla joihinkin Pixarin tuoreisiin animaatioihin, mutta en ole nähnyt kuin sen Autot ja tämä Niko oli muuten huomattavasti enemmän mieleeni kuin se, niin visuaalisesti kuin tarinan puolesta! Niko - lentäjän poika sopi jollain tapaa juuri täydellisesti tähän jouluaattoa edeltävään iltaan ja sai minut erinomaisesti joulumielelle, tykkäsin tästä leffasta ainakin nyt erityisen paljon. Elokuvan opetus ja lopetus oli itseasiassa hieman yllättävä ja tuore, nykyaikaan sopiva sellainen. Luin muutamia keskusteluja siitä, kuinka leffa ei oikeasti edes sovi lapsille, sillä siinä on edesvastuuttomia jouluporoja jne ja tämä tuntui varsin typerältä ajattelumallilta, sillä on tällainen animaatio kuitenkin aika oiva ja lempeä keino heijastaa todellisuuttakin lapsille, kaikki ei ole täydellistä. Ainoastaan aika pelottavat susihahmot saattavat olla vähän liian jänniä ihan pienimmille, mutta muuten tässä ei mielestäni ole mitään välteltävää. Kaunis jouluinen tarina, jolle muuten ilmestyi jatko-osakin tänä vuonna. Ainakin tämä ensimmäinen Niko - lentäjän poika on jälleen yksi hyvä suomalainen jouluelokuva, suositteluni!

Filmtrailer.com

Kuva: outnow.ch

Rauhallista joulua ja aivan vitun railakasta uuttavuotta!

Viides jouluelokuva oli eilen tv:stä tullut Jalmari Helanderin Rare Exports (2010). Korvatunturilla työskentelevä kansainvälinen tutkimusryhmä aikoo ottaa selvää mikä salaisuus heidän kaivauksiensa kohteena olevan hautakummun sisällä piilee. Läheisen kylän poika Pietari (Onni Tommila) käy kaivauksilla kurkkimassa ja hänelle alkaa selvitä, että kaikki tämä liittyy jollakin tavoin joulupukkiin. Samoihin aikoihin kylän poroja löytyy kuolleena ja muutenkin tapahtuu outoja asioita. Jouluaattoa edeltävänä yönä kaikki lapset Pietaria lukuunottamatta ovat kadonneet ja hänen isänsä Raunon (Jorma Tommila) ansasta löytyykin parrakas mies. 

Kiirettä on pitänyt, mutta eilen ehdin sentään katselemaan tämän Rare Exportsin. Olen nähnyt leffan kerran aiemmin, pari vuotta sitten elokuvateatterissa ja kirjoitinkin siitä tuolloin tänne. Valitettavasti en vaan vieläkään ole katsonut niitä lyhytelokuvia, joihin tämä pitkä elokuva perustuu. Rare Exports on tosiaan aikuisille osoitettu joululeffa, siinä on paikoitellen aika pelottavakin tunnelma ja onhan se teemaltaankin sellainen, ettei sitä välttämättä perheen pienimmille kannattaisi näyttää. Pidän tästä leffasta paljon, se on näyttävän näköinen ja siinä on tosiaan hyvin onnistunut tunnelma. Leffan tarina on omaperäinen, suomalaista tarua nuuttipukista on hyödynnetty kekseliäästi. Elokuvassa on mustaa huumoria ja jännitystä sopivassa suhteessa ja taustalla on myös draamaa kahdestaan asuvien isän ja pojan välillä. Naisia leffassa ei muuten ole yhtäkään! Näyttelijät tuntuvat sopivilta rooleihinsa, Jorma Tommila sopii juron isän rooliin ja miehen oma poika Onni ei ole ollenkaan huonoimmasta päästä oleva lapsinäyttelijä. Noin muuten maininnan ansaitsee myös kylän mies Aimo (Tommi Korpela), jonka kommentit naurattavat eniten. Rare Exports on hyvin onnistunut suomalainen kauhufantasia ja sellainen jouluelokuva, jota voi suositella niillekin, jotka eivät juurikaan niistä perinteisemmistä riemukkaista joululeffoista välitä.

Kuva: listal.com

Maximum Halloween 3012, la-su

Nyt vihdoinkin vielä kahdestoista ja kolmastoista leffapäivä, jotka istuin tietysti Night Visionsin Maximum Halloween -tapahtumassa. Kyseessä oli siis festareiden pääyö, jolloin pääsee katsomaan seitsemän leffaa iltaysistä aamupäivään elokuvateatteri Maximissa Helsingissä. Tällä kertaa menin katsomaan vielä yhden leffan ennen varsinaista yötä, joten tässä nyt kahdeksan leffaa kerralla, jotka katselin 17 tunnin istunnolla. Huh (niin istunnolle, kirjoittamiselle kuin niillekin, jotka jaksavat lukea tämän).

Nightbreed - The Cabal Cut (1990)

Clive Barkerin ohjaama ja tämän Cabal-kirjaan perustuva elokuva, Nightbreed kertoo Aaron Boonesta (Craig Sheffer), joka näkee painajaisia erikoisista olennoista Midianissa. Hän kertoo painajaisistaan psykiatrille Deckerille (David Cronenberg), joka alkaakin syyttämään tätä lukuisista lähiseudulla tehdyistä murhista. Boone on hämillään koko tilanteesta ja lopulta tälle alkaa myös valjeta, että ehkei hänen painajaisissaan näkemänsä outo paikka ja sen olennot olekaan pelkkää unta.

Nightbreed tosiaan julkaistiin vuonna 1990, mutta Barker joutui vastahakoisesti muuttamaan elokuvaa hyvinkin ratkaisevasti tekstiin nähden. Kuvattua materiaalia oli kuitenkin rutkasti enemmän ja nyt tämä The Cabal Cut esittelee noin 40 minuuttia "uutta" materiaalia. Näistä tehdyistä muutoksista kertoilemassa näytöksessä oli Russell Cherrington, joka myös on vastuussa tästä uudesta versiosta. Tätä uutta leikkausta oli aika jännä katsella, sillä kaikki tuo lisätty materiaali oli vanhaa vhs-laatua ja se oli välillä niin epäselvää, ettei aina ollut ihan selvillä siitä mitä kankaalla tapahtui. Cherrington kertoili, että ensi vuonna julkaistaville dvd- ja bluray-julkaisulle kuvanlaatu on tarkoitus saada kuntoon ja me eri festivaalien yleisöt olemme olleet ns. testiyleisöä. Cherrington myös painotti sitä, ettei The Cabal Cut ole vain uuden materiaalin lisäilyä vaan myös koko muuta elokuvaa on muokkailtu. Valitettavasti en osaa näiden eroista antaa mitään vertailua, sillä olen nähnyt Nightbreedin vain joskus lapsuudessani, enkä muistanut siitä kuin vähän joidenkin olentojen ulkomuotoa. Nyt kuitenkin osasin arvostaa tätä eri tavalla ja tykkäsin itseasiassa leffasta aika paljonkin. Näyttävä ja mielenkiintoinen fantasiaelokuva! Traileri

______________

The Seasoning House (2012)

Sodan keskellä sijaitsevassa bordellissa pidetään nuoria tyttöjä vangittuna ja huumattuna. Johtaja Viktor (Kevin Howarth) pitää kuitenkin yhtä tytöistä, mykkää Angelia (Rosie Day), muissa tehtävissä. Tyttö muun muassa antaa muille tytöille huumeruiskunsa ja meikkaa nämä vierailevia sotilaita varten. Sotilaat eivät kohtele tyttöjä kovin lempeästi ja eräänä päivänä Angel saakin tarpeekseen.

Tässä leffassa oli ihan hyvä ahdistava ja inhottava tunnelma, erityisesti leffan alkupuoli sai itsellekin vähän ahdistuneen olotilan. Sitten leffa kääntyikin enemmän sellaiseksi takaa-ajoksi, kun tyttö yritti päihittää neljä aseiden kanssa heiluvaa miestä ja tätä osuutta en itse kokenut niin jännittävänä. Mielenkiintoisena puolena tässä kuitenkin oli se, että tyttö osasi liikkua talon ilmastointikanavissa, jonne miehet eivät mahtuneet pujahtamaan. Elokuvan loppupuoli toi muuten hyvin paljon mieleeni Eden Laken ja sitten muistikin lukeneeni jostain, että tämän tekijöillä oli jotain tekemistä myös Eden Laken kanssa. (Jälkikäteen asian tarkistettuani selvisi, että Seasoning Housen ohjaaja Hyett oli Eden Lakessa vain meikkisuunnittelijana, mutta kuitenkin.) Ihan hyvä leffa, tykkäsin suurimmaksi osaksi. Traileri

______________

The Incident (2011)

Muusikkoystävykset työskentelevät bänditouhujensa lisäksi mielisairaalan keittiössä. George (Rupert Evans) vaihtaa joidenkin asukkien kanssa muutamia sanoja tarjoillessaan heille ruokaa ja lääkkeitä lasin läpi, mutta muutoin he eivät ole näiden kanssa tekemisissä. Kunnes eräänä päivänä koko rakennuksesta menee sähköt ja vartija kaipaa kaverusten apua asukkien lukitsemisessa huoneisiinsa. Ovathan he kuitenkin lääkityksellä rauhoitettuja. Arvatenkaan kaikki ei kuitenkaan suju putkeen ja pian sekopäiset asukit hyppivät seinille.

Muistaessani, että tämän elokuvan tapahtumat sijoittuvat mielisairaalaan, nousivat odotukseni korkealle. Odotin leffan olevan edes jollain tapaa pelottava, sillä mielisairaala on ympäristönä aika otollinen juurikin jännittävälle tunnelmalle. Sitä tässä leffassa ei kuitenkaan valitettavasti hyödynnetty ollenkaan ja hitaan alun jälkeen leffa muuttui oikeastaan kidutuskauhuksi, joka on vähän turhan koluttu aihe (eikä jaksa kiinnostaa minua). Näytetään vaan mitä ikävämpiä tapoja tuottaa kipua. Lopun käänne oli kyllä ihan kiva yllätys, mutta pakko myöntää, etten ihan tajunnut sitä tai sitten se oli tarkoituksellaan hyvin avoimeksi kaiken jättävä. Haluaisin katsella uudestaan uusin silmin nyt kun tiedän sen loppuratkaisun. The Incident oli ihan hyvä elokuva, mutta pettymys siinä mielessä, että olisin toivonut sen olevan enemmän pelottava kauhuleffa. Traileri

______________

Lobos de Arca / Game of Werewolves (2011) 

Kirjailija Tomás Mariño (Gorka Otxoa) lähtee vanhalle kotiseudulleen kirjoittamaan uutta kirjaa lapsuudestaan. Tutut kyläläiset ottavat miehen lämpimästi vastaan ja tälle järjestetään tervetuliaisjuhlat, mutta jostain syystä tämä päätyykin maan alle vangiksi siellä riehuvan pedon kanssa! Kaupungissa on vallallaan ikivanha mustalaiskirous, joka on langetettu Mariñon suvulle, josta kyläläiset haluavat nyt eroon Tomásin kustannuksella.

Aluksi suhtauduin tähän leffaan vähän kankeasti, sen huumori ei vaan naurattanut. Mutta sitten kun leffa lähti kunnolla käyntiin, niin se olikin ihan äärettömän hauska ja pariin otteeseen sai ihan kunnon naurut esimerkiksi irroitetusta sormesta. Leffa oli mielestäni oikein onnistunut kauhukomedia, joka saa lisäpisteitä vielä suloisesta koirasta, jonka puolesta sai koko ajan pelätä, että toivottavasti sille ei käy mitään. Näytöksessä oli paikalla elokuvan ohjaaja/käsikirjoittaja Juan Martínez Moreno, joka mm. kertoili siitä, kuinka hän haluaa tuoda ihmissusiin ja muihin vanhoihin hirviöihin takaisin sitä vanhaa kunnon pelottavuutta. Tämä näkyi siinä, että vaikka nämä tämän leffan ihmissudet ei nyt erityisen pelottavia ollut huumoripuolensa vuoksi, niin niissä ei oltu käytetty mitään tietokonetehosteita. Hauska ja piristävä elokuva. Traileri
______________

Henge (2011) + The Big Gun (2008)

Keikon (Aki Morita) mies Yoshiaki (Kazunari Aizawa) on alkanut kouristella, nähdä pahoja painajaisia ja tämän kehossakin tapahtuu outoja muutoksia. Pariskunta yrittää saada lääkäriltä apua, mutta tämän keinot eivät auta. Paikalle kutsutaan jopa manaaja, mutta tämäkään ei tepsi. Miehen hirviömäinen käytös alkaa myös näkyä tämän ulkomuodossa.

Henge oli melkoisen outo leffa ja sellainen, etten oikein osannut päättää mitä mieltä olin siitä. Aluksi se vaikutti mielenkiintoiselta, sitten melko tylsältä, sitten taas ihan pidinkin siitä kunnes lopuksi elokuva meni niin älyttömäksi, etten enää tiennyt mitä mieltä olisin. Itseäni myös häiritsi melkoisesti ne todella kökkeröisesti tietokoneella tehnyt veriroiskeet, paremmalta olisi näyttänyt ihan vaikka vanhat kunnon maissisiirappiroiskeet. Eikä ne huonohkot erikoistehosteet siihen jääneet. Pääosan näyttelijä kyllä sitten taas kouristeli ja karjui ihan vakuuttavasti. Henge ei siis ollut suosikkejani, mutta oli tämä kuitenkin ihan katsottava leffa. Ennen Hengeä näytettyä saman ohjaajan, Hajime Ohatan, puolituntista esikoisteosta Big Gunia en sitten taas ymmärtänyt, tajunnut enkä arvostanut, joten ei siitä sen enempiä. Traileri
______________

La noche de Walpurgis / The Werewolf Versus the Vampire Woman (1971)

Ystävykset Elvira (Gaby Fuchs) ja Genevieve (Barbara Capell) lähtevät tutkimusmatkalle maalle, jossa uskotaan sijaitsevan vampyyrikreivitär Wandesan (Patty Shepard) hauta. He törmäävät tuolla ystävälliseen Waldemar Daninskyyn (Paul Naschy), joka tarjoaa naisille yösijan. Kreivittären haudan luona he kuitenkin vahingossa saavat verenhimoisen Wandesan nousemaan haudastaan. Niin ja Waldemarilla sattuu olemaan sellainen salaisuus, että tämä muuttuu sudeksi täydenkuun aikaan.

Heti aluksi sellainen harmitus, että tämä espanjalainen elokuva oli tekstitysten sijaan dubattu englanniksi. Mutta mitään muuta valitettavaa en keksikään tästä elokuvasta, tämä oli itseasiassa yksi yön suosikkileffoistani. Tykkäsin erittäin paljon sen värimaailmasta, tunnelmasta, usvaisuudesta, kauhumusiikeista, äänitehosteista ja vaikka mistä. Vampyyrit liikkuivat aina hidastetusti aavemaisten musiikkien säestämänä ja se oli yllättävän vaikuttavan näköistä. Olihan tässä leffassa oma huvittavuuteensa joidenkin repliikkien ja käänteiden suhteen, mutta sellaiset eivät menoa haitanneet. Pidin leffaa tyylikkään näköisenä, mielenkiintoisena ja ennen kaikkea erittäin viihdyttävänä. Tämän elokuvan jälkeen jäin jälleen miettimään, että miksi aina valitsen festaritarjonnasta enemmän katseluun niitä ihan uusia pätkiä, kun lähes poikkeuksetta pidän eniten näistä vanhoista. Traileri

______________

Wither (2012) 

Porukka nuoria ruotsalaisia lähtee metsän keskelle olevaan taloon juhlimaan. Yksi tytöistä eksyy kuitenkin heti reissun alussa talon kellariin, jonka jälkeen tämä alkaa voida todella huonosti. Verta vuotava tyttö alkaa myös käyttäytyä aggressiivisesti toisia kohtaan ja pian tämä käytös alkaa myös tarttua yksi toisensa jälkeen muihinkin nuoriin.

Tiedän, että tässä oli maailman kulunein alkuasetelma kauhuleffalle: nuoret metsän keskellä olevassa oudossa talossa pitämässä hauskaa. Tiedän myös sen, ettei tämä Wither myöskään tuonut oikeastaan mitään uutta tämän tyyppisille elokuville. Siitä huolimatta tämä oli mielestäni ihan viihdyttävää katsottavaa. Sen zombit olivat näyttävän näköisiä, veri lensi ja kyllä se kulunutkin idea toimii. Kaikki sen hahmot olivat tosin aika rasittavia tapauksia, eikä ollut mitään suurta voi kun tuo selviäisi hengissä -tunnetilaa yhtään kenestäkään. Ihan kiva leffa joka tapauksessa ja tykkäsin siitä, ettei tätä oltu vedetty komediaksi. Traileri

______________

 

Zhong gui / Seeding of a Ghost (1983)

Irene (Maria Jo) on kyllästynyt avioliittoonsa ja etsii toisen miehen seurasta iloa elämäänsä. Eräänä iltana nainen kuitenki tulee kaapatuksi ja siinä rytinässä vahingossa myös tapetuksi. Aviomies Chau (Phillip Ko) haluaa kostaa niin vaimon tappaneille miehille kuin myös vaimon kuoleman jälkeen paljastuneelle salarakkaalle (Norman Chu). Keinoksi hän ottaa mustan magian, jonka jälkeen kaivetaan esille kuolleen vaimon ruumis ja tämän henki sitten taas käy miesten luona kostoretkillä.

Nämä festareiden viimeiset elokuvat on usein ollut kunnon komediaa (tahallista tai tahatonta), mutta tällä kertaa tämä hongkongilainen päätösleffa oli yllättävän vähän naurattava. Sitäkin oudompi, erikoisempi ja älyttömämpi elokuva tämä oli kyllä. Aluksi tämä oli vähän puuduttavan oloinen, johon toki saattoi myös vaikuttaa oma uupumus ja puutumus, mutta leffa lähti onneksi kunnolla nousuun kun mustat magiat ja ruumiit otettiin peliin. Leffa parani koko ajan loppua kohden, sitä mukaa kun tämä sai niitä erikoisempia piirteitään. Seeding of a Ghost oli sellainen elokuva, jonkalaisia ei ihan joka päivä tule vastaan ja jota en nyt selvästi pysty sanoin kuvailemaan ainakaan spoilaamatta kaikkea. Voisin mainita tämän myös yhdeksi leffayön suosikikseni, erittäin viihdyttävä elokuva kaikessa outoudessaan. Klippi

Night Visions -juttujani luettavissa vuodesta 2011 alkaen täällä ja vuodesta 2007 täällä.

We shall be back, and the lives of all the children of Salem will be mine!

Kuudennen päivän elokuva oli Disneyn Hocus Pocus (1993). Salemissa 1600-luvulla asuvat Sandersonin noitasiskokset (Bette Midler, Kathy Najimy, Sarah Jessica Parker) surmataan harjoittamansa noituuden ja lasten surmien vuoksi. Ennen kuolemaansa he kuitenkin tekevät taian, jonka vuoksi he pääsevät takaisin maan päälle silloin kun neitsyt sytyttää Halloween-yönä heidän mökissään olevan kynttilän mustan liekin. 300 vuotta myöhemmin Max (Omri Katz) pitää moista ihan hokkus pokkuksena ja sytyttää liekin näyttääkseen siskolleen Danille (Thora Birch) ja ihastukselleen Allisonille (Vinessa Shaw) miten uskomukset ovat täyttä puppua. Noidat kuitenkin palaavat kuin palaavatkin takasin ja haluavat nyt saavuttaa kuolemattomuuden ottamalla kaikista lapsista elämän itseensä. Maxin, Danin ja Allisonin tehtäväksi jää pysäyttää tämä karmeus.

Nyt on parin päivän ajan ollut melkoista hulinaa järjestämieni halloween-juhlien kanssa, joten tämä juttu ilmestyy nyt vähän totuttua myöhemmin ja jauhan tästä aika lyhyesti. Hocus Pocus on itseasiassa mainittu useana aikaisempanakin halloweenina blogini puolella, tämä kun on yksi suosikeistani kaikista halloween-aiheisista elokuvista. Kyseessähän on hyvin kevyttä kauhua, lapsille suunnattua sellaista ja ikäraja onkin ainakin dvd-koteloni perusteella 10 vuotta. En muista milloin tarkalleen näin tämän ensimmäistä kertaa, mutta en varmaan ollut hirveästi tuota vanhempi. Ihastuin leffaan ihan täysin, noidat kun ovat aina kiinnostanut minua ja halloween oli ihan uusi juttu ja alkoi myös todella innostaa ala-asteen loppupuolella. Tämä Hocus Pocus on itselleni vieläkin sellainen kunnon halloweenin fiilistelyleffa, sen tunnelma ja värimaailma ovat juuri kohdillaan. Lapsille tämä on varmasti aika jännittäväkin leffa vaikka nämä noidat onkin aika huvittavia tapauksia. Yrittävät ne kuitenkin viedä hengen koko kylän lapsilta! Hocus Pocus on näyttävän näköinen, hauska, kivan satumainen ja taianomainen elokuva hyvin onnistuneilla hahmoilla. Suosittelen kaikille halloweenista innostuneille iästä riippumatta!

Kuva: tumblr.com