Oct 30, 2013

Arvoitus

Mistä elokuvasta tämä talo on tuttu?


Oct 25, 2013

Sniff

Päivän nenäliinaostokset:

Oct 18, 2013

It's the number one family destination in America.

Yhdeksännen roadtrippeilyn piti olla Griwoldin perheen lomaelokuva Vegas Vacation (1997). Katsoin kyllä elokuvan, mutta jouduin toteamaan, että eihän kyseessä oikeastaan olekaan road movie! Olen toki nähnyt tämän monen monta kertaa aiemminkin, mutta en muistanut, että tässä Griswoldit tosiaan lentävät suoraan määränpäähänsä Vegasiin, eivätkä ole juurikaan tien päällä. (Kiva kun tuli kuitenkin katsottua, sillä sain mm. huomata, että Griswoldit sattumalta majoittuivat täsmälleen samassa hotellissa, missä itsekin tulee majailtua vähän ajan kuluttua!) Vegas Vacation on ihan onnistunut jatko-osa aiemmille Griswoldin perheen lomailuille, vaikka se ei mielestäni ihan samalla tasolle edeltäjiensä kanssa ylläkään. Taattua hauskaa kohellusta kuitenkin riittää ja tuntuukin, että tämä elokuva vain paranee vanhetessaan.


Liian moni erinomainen road movie jäi katsomatta, mutta nyt on roadtripit trippeilty elokuvien muodossa ja on aika hypätä sinne ihan oikealle reissulle! Matkareittinä on San Fransisco - Los Angeles - Las Vegas, joten siinä sitä onkin tuleviksi viikoksi ohjelmaa. Katsotaan jos ehdin päivitellä blogiin jotakin leffa-aiheista reissun päältä, mutta jos en, niin nähdään blogissa sitten marraskuun keskivaiheilla taas! Moi!

Oct 17, 2013

What the hell did I know about California? For some people it was still a place of hopes and dreams, a chance to start over.

Kahdeksas road movie oli trilleri nimeltään Kalifornia (1993). Amerikan kuuluisista murhista kirjaa kirjoittava Brian (David Duchovny) lähtee valokuvaavan naisystävänsä Carrien (Michelle Forbes) kanssa kiertämään kuuluisia murhapaikkoja määränpäänään Kalifornia. Bensakuluissa säästääkseen he ottavat matkaseurakseen entuudestaan tuntemattoman pariskunnan Earlin (Brad Pitt) ja Adelen (Juliette Lewis). Carrie pitää Earlia alusta asti epäilyttävänä tyyppinä, mutta he eivät kuitenkaan tiedä Earlin pimeästä puolesta tai sitä, että tämä on juuri päässyt vankilasta ehdonalaiseen vapauteen, eikä saisi poistua osavaltiosta. Pian heidän ajomatkastaan halki mantereen alkaa tulla vähän turhankin jännittävä.


Kalifornia oli Thelman & Louisen lisäksi se toinen elokuva, jonka olin valmiiksi päättänyt katsoa tämän leffaputken aikana. Muistan katselleeni tätäkin jo lapsuudessani ja tykkäsin siitä silloin. En ollut nyt nähnyt tätä varmaan noin kymmeneen vuoteen ja vähän jännittikin, että vieläkö se uppoaa samalla tavalla. Enkä joutunut pettymään! Leffassa on joitakin puutteitakin, mutta Kalifornian parhaita puolia ovat ehdottomasti siinä nähtävät roolisuoritukset. Duchovny on oikeastaan ainoa, joka on vähän laimea, mutta noin muutoin näitä voi vain hehkuttaa. Forbes vetää ihan tyylillä hieman kylmän ja hienostuneen tuntuisen Carrien roolin, mutta Brad Pitt ja Juliette Lewis pääsevät todella loistamaan tässä hyvin aidon tuntuisilla roolisuorituksillaan. Brad Pitt on erittäin vaikuttava huonotapaisena psykopaattitappajana, mutta tätäkin enemmän pidän tämän tyttöystävää esittävän Juliette Lewisin pikkutyttömäisestä yksinkertaisesta Adelesta. Koska Lewis on vetänyt muissakin leffoissa vastaavanlaisia rooleja, voisi tämän melkein kuvitella oikeastikin olevan vähän yksinkertainen, niin uskottavasti tämä osaa vetää rooleissaan kaikki pienet eleet ja ilmeetkin! Kalifornian kerrontatyyli on myöskin kiinnostava, se kuinka Brian ja Carrie käyvät juuri läpi kuuluisia murhapaikkoja ja yrittävät ymmärtää murhaajien ajatusmaailmaa tietämättä, että seuruessaan on oikea psykopaatti, tuo tarinaan hyvän jännittävän ripauksen. Niin ja se elokuvan selvä ysäriys, en voi taaskaan olla hehkuttamatta sitä. Koska olen lapsena katsonut niin paljon näitä 90-luvun road leffoja, niin mielikuvissani Jenkkilän huoltoasemat ja muut tienvarsien pysähdyspaikat ovat jumiutuneet yhdeksänkymmentäluvulle... Kalifornia on varsin onnistunut tien päälle sijoittuva psykologinen trilleri!

Oct 13, 2013

Mi Scusi. Mi Scusi.

Seitsemäs roadtrippeily oli teinikomedia EuroTrip (2004). Vastavalmistunut, juuri tyttöystävänsä jättämäksi joutunut, amerikkalainen Scotty (Scott Mechlowicz) päättää lähteä Berliiniin etsimään internetissä tapaamaansa naista. Matkaseurakseen tämä saa ystävänsä Cooperin (Jacob Pitts), jonka kanssa he lentävät ensin Englantiin ja lähtevät sieltä harhailemaan ympäri Eurooppaa. Pariisissa he törmäävät ystäviinsä Jamieen (Travis Wester) ja Jennyyn (Michelle Trachtenberg), jotka liittyvätkin matkaseurueeseen. Matkaa jatketaan niin junalla kuin erinäisten paikallisten kuskien kyydissä ja eurooppalaisiin tapoihin tutuessa retkiseurueen seikkailusta kohti Berliiniä muodostuukin melkoisen villi matka.


Tämä EuroTrip heitettiin tuonne ehdotuksiin ja tokihan tämäkin oli katsottava! Muistan nähneeni tämän ensimmäistä kertaa joitakin vuosia sitten televisiosta olettaen sen olevan joku täysin turha elokuva, mutta se olikin ihan positiivinen yllätys! Tämä tosin menee jo vähän siihen sarjaan, jossa tiedostan huumorintajuni toisinaan olevan todella huono (ja teinipojan tasolla), mutta ei minua kuitenkaan naurata läheskään kaikki typerät teinikohellukset. Jotain kekseliästä tässä Eurotripissä vaan on! Ihan kaikki sen jutut eivät tosin huvita ja siinä onkin muutama tosi typerä läppä, mutta suurimmaksi osaksi leffa kuitenkin jaksaa naurattaa. Eniten itseäni naurattavia kohtia ovat mm. robottien taistelu, pikkuhitler, ahdisteleva junamies ja se lautasia soittava apinalelu. Niin ja lemppareihin toki kuuluu myös biisi, joka soi vähän väliä päässänikin (Scotty doesn't know, Scotty doesn't know...) ja jota myös käytetään pitkin leffaa ihan hauskasti. Koen myös jollain tapaa viihdyttäväksi nämä amerikkalaisten stereotyyppiset näkemykset eurooppalaisista ja Euroopasta, mutta sitäkin viihdyttävämpää on keskustelupalstoilla ihmisten pahastuminen siitä, kuinka vääristyneitä näkemyksiä ne ovat! Tulin tällä katsomisella tutkineeksi myös DVD:n ekstramateriaalia ja löysin sieltä aika hauskan kommenttiraidan. Siinä elokuvan tekijät olivat kehittäneet katsojille juomapelin (piti ainakin juoda aina kun leffassa on jotain seksiin liittyvää, kirosanoja tai alkoholia), johon myös tekijät itse kommentoidessaan osallistuivat. Koska leffan idea on noin suurinpiirtein seksi ja alkoholi, eikä kirosanoja myöskään säästellä, humaltuivat kommentoijatkin melkoista vauhtia. Eurotrip on harvinaisen onnistunutta teinikohellusta tien päällä Euroopassa. Naurattaa jos naurattaa!

Oct 12, 2013

I don't ever remember feeling this awake.

Kuudentena tien päällä -leffana toimi mikäs muukaan kuin Ridley Scottin ohjaama Thelma & Louise (1991). Parisuhteeseensa kyllästynyt Thelma (Geena Davis) ja tämän ystävätär Louise (Susan Sarandon) pakkaavat tavaransa avoautoon ja lähtevät yhdessä mökkireissulle. Matkan varrella naiset joutuvat ongelmiin ja Louise tulee ampuneeksi Thelman kimppuun hyökänneen miehen. Tästä alkaa naisten suuri seikkailu ja pakomatka läpi Amerikan. Matkallaan naiset irroittelevat ja syventävät ystävyyttään entisestään, mutta samalla joutuvat yhä suurempiin ongelmiin ja saavat peräänsä kunnon poliisipartiot. 


Tämä oli yksi niistä elokuvista, jotka ihan ensimmäiseksi päätin katsovani tämän leffaputken aikana ja tuskin olen ainoa, jolle tulee roadtrip-elokuvia miettiessään välittömästi mieleen Thelma & Louise. Näin tämän elokuvan ensimmäistä kertaa joskus 90-luvun alkupuolella ja olin tosiaan aika nuori silloin. Tämä onkin jäänyt mieleeni juuri lapsuuden leffana, sellaisena, joka teki aikoinaan ison vaikutuksen. Tuolloin oli melkoisen siistiä katsella kun tavalliset naiset olivat seikkailulla ja ajoivat sekä heiluivat aseiden kanssa kuin äijät. Sitä varmasti tuli haaveiltu siitä, että itsekin pääsisi vielä joskus vastaavanlaiselle matkalle ystävän kanssa. (Välihuomatus, toivon että tulevasta Amerikan automatkastani ei nyt tule IHAN samanlainen!) Ja täytyy sanoa, että kyllä tämä Thelma & Louise on näin 20 vuotta myöhemminkin ihan vaikuttava leffa. Tykkään sen hienoista musiikeista, niistä upeista autoilumaisemista ja tietysti sen aidosta ysärifiiliksestä. Tarina toki on myös toimiva, tunnelma aito ja näyttelijät, niin pääosan naiset kuin pienemmissä osissa olevat miehet (Keitel, Madsen, Pitt...), ovat varsin vaikuttavia rooleissaan. Oli muuten mielenkiintoista lukea kuinka montaa eri näyttelijää kuhunkin rooliin on harkittu ennen näitä lopullisia valintoja! Leffassa on monia hyvin legendaarisia kohtauksia, ja pakko myöntää, että kyllä vain se kuuluisa loppukohtaus on aina vain hieno, näin monen katselukerrankin jälkeen. (Vaikka siitä tuleekin pahasti mieleen Waynen ja Garthin Let's do the Thelma & Louise ending... Noin muutoin mieleeni palasi jatkuvasti Simpsonit ja odotinkin tältä leffalta muutamaakin kohtausta, kunnes muistui mieleen, että itseasiassa ne kohdat olikin Simpsoneiden versiossa.) Thelma & Louise on erittäin hyvä road movie: on avoautoa, Amerikan maisemia ja hyvää seikkailua.


----
Tämä leffaputki ei nyt ole mennyt ollenkaan niin kuin piti, mikä harmittaa ainakin itseäni. Tarkoituksena oli katsella aihepiirin elokuvia huomattavasti enemmän ja kirjottaa niistä paremmin, mutta uudistuneet työkuviot ja lähestyvä reissu eivät vaan anna aikataulullisesti mitenkään periksi. Movie Mondayt ja TV Thursdayt jäävät nekin väliin, kun ei vain ehdi. Pyrin kuitenkin käsittelemään täällä vielä pari leffaa lisää lähipäivinä!

Oct 11, 2013

Syyskuu 2013

Syyskuussa katsotut elokuvat:


Sunset Strip (2000)
Tätä tuli tuijoteltua teininä ja haaveiltua siitä, että pääsisi 70-luvun Sunset Stripille ja sen rokkipiireihin. Leffa muistui jälleen mieleeni tulevan reissun vuoksi ja pakkohan se oli pitkästä aikaa katsella, tietysti nyt ennen lähtöä. Kiva fiilistelyelokuva, vaikka tässä mitään kummoista juonta ei olekaan. ***

Everybody's Fine (2009)
Arvostelu täällä **½

Interstate 60: Episodes of the Road (2002)
Vuonna 2012 kirjoitettu arvostelu täällä ***

Cheap Thrills (2013)
Arvostelu täällä ****

Trance (2013)
Danny Boylen ohjaama Trance oli toinen R&A-festareilla katsomani elokuva. Tämä oli hyvin kiinnostava ja sellainen, joka todella piti otteessaan ja mielenkiintoa yllä koko kestonsa ajan. Ei tässä nyt kuitenkaan kovin originelli idea ollut, mutta en nyt varsinaisesti voi viitata niihin elokuviin, jotka tulivat mieleeni spoilaamatta leffan lopputwistejä. Mutta Trancen aikana sai kyllä moneen kertaan vaihtaa näkemystään siitä, mitä on tapahtunut/tapahtuu/tulee tapahtumaan.***

Still Waiting... (2009)
Melkoisen huono jatko-osa, joka yritti vain ratsastaa edeltäjänsä idealla eikä tuonut siihen mitään uutta. Hyvät hahmot/näyttelijät korvattu huomattavasti huonommilla. *

Waiting... (2005)
Yllättävänkin hauska leffa, jossa on mielestäni jotain hyvin kevinsmithmäistä. Ainakin tässä on varmaan samanlaista vetovoimaa/ymmärrystä ravintolatyöntekijöille kuin Clerkseissä kaupankassoille! Kokemusta itselläni ei ole kummastakaan työstä, mutta leffan huumori uppoaa ja sen hahmot ovat ihan onnistuneita. On olemassa paljon hauskempia ja parempia komedioita, mutta niin on rutkasti huonompiakin! **½

Nightmares in Red, White and Blue: The Evolution of the American Horror Film (2009)
Lyhyt arvostelu täällä ****

Pee-wee's Big Adventure (1985)
Arvostelu täällä **½

Bachelor Party Vegas (2006)
Oletin tämän olevan ihan surkean huono, mutta halusin katsella sen Vegasin takia. Itseasiassa tämä ei kuitenkaan ollut ihan niin kamala kuin se olisi voinut olla, mutta ei se hyväkään ollut. Perusnuorisokomedia. *½

Beavis and Butt-Head Do America (1996)
Arvostelu täällä **

Imaginary Witness: Hollywood and the Holocaust (2004)
Lyhyt arvostelu täällä ****

Pretty Woman (1990)
Olihan se tämäkin katsottava tuleva reissu mielessä. Yksi harvoista romanttisista komedioista, joita katselen ihan mielelläni muutaman vuoden välein. Varmasti sillä, että se on tehty 80/90-luvun vaihteessa on suuri vaikutus, mutta sen lisäksi tässä on ihan kiva tarina ja tunnelma. Joten romanttiseksi komediaksi, Gerestä huolimatta, Pretty Woman on varsin onnistunut. **½

Wolf Creek (2005)
Arvostelu täällä **

Strange Frequency 2 (2003)
Kanavasurffailun myötä harhauduin katsomaan tätä ja voi että, miten tästä voi olla pitämättäkään? Ok, ymmärrän hyvin ettei tästä moni välttämättä pidä, mutta tämä nyt oli taas näitä tällaisia, jotka vaan uppoaa minulle. Rokkia ja kauhua lyhyiden tarinoiden muodossa tv-elokuvatasoisena, kelpaa. **

Mean Girls (2004)
Ehdottomasti yksi parhaista 2000-luvun teinileffoista, tässä on paljon kekseliäitä juttuja, onnistuneet hahmot ja harvinaisen hyvät näyttelijät. ***

Oct 6, 2013

A million feet of wire to get them where they are today.

Viides katsomani roadtrip-elokuva oli Everybody's Fine (2009). Leskeksi jäänyt Frank (Robert De Niro) järjestää ensimmäistä kertaa yksin illallisjuhlia aikuisille lapsilleen (Drew Barrymore, Kate Beckinsale, Sam Rockwell, Austin Lysy), jotka kuitenkin kuitenkin yksi toisensa jälkeen peruukin tulemisensa. Pettynyt ja huolestunutkin Frank päättää lähteä yllätysvierailulle heidän luo, vaikka tämän lääkäri ei annakaan sairaalle miehelle matkustuslupaa. Tämän lapset asuvat nykyään eri puolilla Yhdysvaltoja ja lentopelkoinen Frank päättääkin lähteä matkaan maata pitkin! Roadtripillään mies oppii paljon niin itsestään kuin lapsistaan ja mikä tärkeintä, tämä alkaa kaikkien näiden vuosien jälkeen löytää lapsiinsa kadonneen yhteyden.


Aloin itseasiassa katsella tätä elokuvaa keskellä yötä unilääkkeeksi, koska trailerin perusteella oletin sen olevan jokin typerä hömppäkomedia. Sitä se ei tosiaan ollutkaan, vaan kyseessä on aika koskettavakin draamaelokuva, joka oli näin ollen varsin positiivinen yllätys. Oli myös virkistävää nähdä De Niro muunlaisessa roolissa kuin inhottavana hahmona. De Niron hahmoilla kun tuntuu aina olevan joku pimeämpi ja pelottava puoli, mutta tässä Frank oli vain herttainen vanhempi mies ja aikuisten lasten huolestunut isä. Mies vaikuttaa sympaattiselta matkatessaan ympäri maata juttelemassa satunnaisten vierustovereiden kanssa purkaen ajatuksiaan lapsistaan. Elokuvassa oli käytetty kivoja keinoja kertomaan tarinaa, esimerkiksi Frankin aikuisia lapsia nähtiin aina välillä lapsen hahmossa (vaikka elettiin siis nykyhetkeä), korostamassa sitä minkälaisena Frank heidät vieläkin näki. Lisäksi matkan varrella kuvattiin paljon puhelinlankoja ja niistä kuuluvaa puheensorinaa, koska Frank oli koko elämänsä tehnyt työkseen kilometreittäin puhelinlankaa. Tähän liittyen Frankilla ei myöskään ollut kännykkää, vaan tämä soitti kaikki puhelunsa aina kotipuhelimesta tai puhelinkopeista. Leffa oli realistisen tuntuinen, rauhallinen ja se oli oikeastaan melkoisen surumielinen elokuva. Everybody's Fine pääsi yllättämään tällä koskettavuudellaan (josta kiitos kuuluu De Niron hienolle roolisuoritukselle) ja se oli ihan hyvä vähän erilainen roadtrip-elokuva. Älkää antako sen turhan humoristisen trailerin huijata!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...