May 22, 2015

DVDs

Otetaan tähän väliin esittelyyn hyllyn uusia tulokkaita, niitä onkin taas melkoinen määrä. Päivitin muuten myös blogin Hyllyssä-osion, se on nyt täysin ajan tasalla!


Ensimmäisenä kuvassa on Double Feature -paketti, josta löytyy kaksi dokumenttia: exploitaatio-elokuvien historiasta kertova American Grindhouse (2010) ja amerikkalaisen kauhuelokuvan kehitystarinan kertova Nightmares in Red, White and Blue: The Evolution of the American Horror Film (2009). Jälkimmäisestähän kirjoitin hehkuttelua tänne, mutta tuota Grindhousea en ole vielä nähnyt itsekään. Keskimmäinen dvd on Troma-elokuva Mr. Bricks: A Heavy Metal Murder Musical (2011), jota en myöskään ole nähnyt, mutta se kuulostaa erittäin houkuttelevalta. Viimeisenä rivissä kirpparilöytö 2001 Maniacs (2005), joka on siis remake siitä samannimisestä 60-luvun leffasta. Tätäkään en ole nähnyt, mutta Robert Englund riittää syyksi nähdä se. 


Sitten muutama Night Visions -julkaisu, joista en myöskään ole nähnyt yhtäkään. Eli God Bless America (2011), Snuff-Movie (2005) ja Machete (2010). Nämä kaikki löytyivät muuten löytyivät eurolla alelaarista!


Ja lisää kauhua, ensimmäisenä The Howling (1981), josta olen kirjoittanut reilut pari vuotta sitten arvostelun tänne. Keskimmäisenä olevan Troma-elokuvan Bloodsucking Freaks (1976) sain itseasiassa lahjaksi ja en ole edes nähnyt sitä aiemmin. Kolmantena kuvassa on Night Visionsin Slasher Frenzy -kokoelma, joka pitää sisällään elokuvat Maskerade (2010), Tulpa - Perdizioni mortali (2012) ja Sweatshop (2009). Näistä olen nähnyt ainoastaan tuon Sweatshopin, josta lyhyt arvostelu vanhan leffablogini puolella täällä.


Hyvät kirppislöydöt jatkuivat, sillä löysin aiemmin löydetylle American Pielle sen jatko-osat myöskin viidelläkymmenellä sentillä! Eli hyllyyn pääsivät American Pie 2 (2001) ja kuvaamatta jäänyt American Wedding (2003). Kuvassa keskellä The Music Never Stopped (2011) oli minulle täysin uusi tuttavuus, mutta sen musiikkifiilistely kuulosti niin houkuttelevalta, että kyllä siitä euron maksoi. Vihoviimeisenä Neil Jordanin vampyyritarina Byzantium (2012), josta kirjoittelin pari vuotta sitten arvostelua tänne.


P.S. Mahtavia uutisia Maximin suhteen: se säilytetään sittenkin elokuvateatterikäytössä ja sinne jopa lisätään yksi uusi sali!

May 9, 2015

Back to Basics 2015, to + pe

Tämän kevään Night Visions Back to Basics -elokuvafestarit järjestettiin huhtikuun puolivälissä, joten nyt sopivasti myöhässä voisin kertoa jotakin siellä katsomistani elokuvista! Poikkeuksellisesti tänä vuonna elokuvia ei näytetty lainkaan Kino Engelissä, vaan pääyön elokuvat katseltiin Maximissa ja muita näytöksiä oli Andorrassa sekä Bio Rexissä. Palaan siihen lauantain koko yön kokemukseen vielä myöhemmin, nyt esittelyssä on torstain sekä perjantain aikana katsotut elokuvat. Nämä kaikki tuli nähtyä siis Andorrassa. 

Nekromantik (1987)

Rob ja tämän naisystävä Betty tuntevat vetoa kuolleeseen väkeen ja onnettomuuspaikoilla työskentelevä Rob saakin helposti kuljetettua osasia ruumiista kotiinsa ihasteltavaksi. Eräänä päivänä mies kuitenkin onnistuu tuomaan kotiovelleen kokonaisen mädäntyneen ruumiin Bettyn suureksi iloksi. Kauniisti alkava yhteiselo kolmistaan päättyy kuitenkin ikävästi, kun Betty päättääkin häipyä kodista ruumiin kanssa kahdestaan ja Rob jää onnettomana yksin.


En ollutkaan nähnyt tätä Nekromantikia aiemmin, vaikka se jossakin määrin maineeltaan olikin tuttu. Nyt kun tarjoutui mahdollisuus nähdä se ihan teatterissa ja vieläpä ohjaajan itsensä ollessa näytöksessä paikalla, niin eihän tilaisuutta voinut jättää väliin. Tämä Jörg Buttgereitin esikoisohjaus tosiaan aika ymmärrettävästi aiheensa puolesta herätti ilmestyessään paljon huomioita, eikä kovin positiivisessa mielessä, ja tämä myös bannattiin suuressa osassa maista. Nyt tämä olikin ihan ensimmäisiä kertoja Suomessa valkokankaalla näytillä. Tällaisesta elokuvasta voisi helposti kuvitella, että se yrittää vain kaikin keinoin järkyttää ja iljettää. Toki siinä on paljon sellaisia kohtauksia, jotka varmasti laittaa jollakin vatsaa vääntämään ja esimerkiksi omalla kohdallani pahaa tekivät ne kohtaukset, joissa oli mukana eläinten kidutusta (joka valitettavasti ei edes ollut feikkiä). Leffa kuitenkin onnistuu olemaan muutakin kuin järkyttävä, se on kantaaottava ja se todella, nimensäkin mukaisesti, onnistuu olemaan myös romanttinen! Elokuva toki kertoo sairaista ihmisistä, nekrofiileistä, mutta kyseessä ei mielestäni ole mikään täysin sairas elokuva. Esimerkiksi alkumetreillä ollut seksikohtaus oli oikeastaan aika herkkä, kunhan vain unohti hetkeksi, että mukana oli yksi vähän elottomampi kaveri... Leffassa ei kuitenkaan yritetä kaunistella mitään ja kaikenlaisia eritteitä tässä nähdäänkin. Buttgereit kertoi valitseneensa nekrofilian aiheeksi sen vuoksi, että tätä otti päähän tuohon aikaan voimassa ollut elokuvasensuuri ja tarkoituksella halusi sitten ottaa elokuvaansa sellaisen aiheen, joka on mahdollisimman suuri tabu. Leffassa on myös koomisia piirteitä, osaksi tahattomia (niin pienen budjetin kuin ajan tuomia) sellaisia, mutta myös selvästi hauskaksi tarkoitettujakin kohtauksia. Mielenkiintoisen tästä leffasta tekeekin se, että se onnistuu käsittelemään näin suurta tabua samalla aika vakavallakin otteella ja toisaalta taas koomiikan kautta. Itse tosiaan pidin Nekromantikia mielenkiintoisena, mutta se ei todellakaan ole elokuva kaikille ja varmastikin jokainen osaa itse arvioida kestääkö katsella tällaista. Traileri

_________


Monika tykkää kuolleista ja päättää kaivaa hautausmaalta itselleen mädäntyneen petikaverin (ykkösestä tuttu Rob), jonka kanssa hommat sujuvatkin varsin hyvin. Nainen kuitenkin kaipaa elollisempaakin seuraa ja tapaa aikuisviihteen parissa työskentelevän Markin, jonka kanssa tämä alkaa tapailemaan. Monikan on kuitenkin vaikea unohtaa himonsa elottomaan ruumiiseen ja on kyseenalaista pystyykö hän elämään normaalissa parisuhteessa nekrofiilinä. Tämä puoli alkaa pikkuhiljaa paljastua myös Markille.


Tässäkin näytöksessä ohjaaja Buttgereit oli paikalla kertoilemassa mm. siitä, kuinka Nekromantik 2:n levitys keskeytettiin viranomaisten toimesta ja poliisit kävivät jopa tutkimassa tekijöiden koteja! Tämä toki toi elokuvalle ja Buttgereitille yhä enemmän mainetta ja on vahvistanut tämän jatko-osankin paikan kulttiklassikoiden joukossa. Tässä nekrofilia-aihetta lähestytään naisen näkökulmasta ja tuodaan esille sairaudesta tuota puolta, että mitäs sitten kun haluaisi kumppanin olevan petikaverina ihan täysin eloton, mutta sitten toisaalta taas huvittaisi sen kumppanin kanssa käydä vaikka elokuvateatterissakin. Buttgereit kertoikin  elokuvan nähneestä todellisesta nekrofiilinaisesta, joka kommentoi sen olleen hyvin realistisen tuntuinen! Tässä jatko-osassakin on siis paljon romanttista puolta, oikeastaan enemmänkin kuin edeltäjässään, sillä monella tapaa rakastunut Monika ei oikein tiedä mihin suuntaan kohdistaa sen rakkautensa. Nekromantik 2 on oikeastaan aika samanlainen kuin ensimmäinen, se herätti minussa melkolailla samoja ajatuksia. Siinäkin on sitä tietynlaista herkkyyttä, se on kaunistelematon ja se järkyttää, samalla se myös naurattaa ja pistää miettimäänkin. Kannattaa katsoa tämäkin, jos ykkönen kiinnosti. Traileri

_________

The Room (2003)

Johnny ja Lisa asuvat onnellisesti yhdessä ja ovat menossa pian naimisiin. Johnny tuo kukkia, vaatteita ja vaikka mitä morsiamelleen, mutta siitä huolimatta he ajautuvat keskelle hankalaa kolmiodraamaa, johon tuo lusikkansa sekaan myös anoppi ja naapurin poika.


Näin Tommy Wiseaun The Roomin ensimmäistä kertaa vuonna 2012 Night Visionsissa, jolloin se olikin ensimmäistä kertaa Suomen kankailla näytillä. Sen jälkeen tuo onkin esitetty joka vuosi Night Visionsissa ja nyt ajattelin kokeilla miltä se maistuu näin muutaman vuoden tauon jälkeen. Nyt en ihmeemmin kirjoita arvostelua elokuvasta, kaikki olennainen tuli sanottua jo viimeksi (lyhyesti täällä). Siitä itse kokemuksesta haluan kuitenkin sanoa jotakin, sillä tämä oli aika erilainen kokemus tällä kertaa! Vuonna 2012 yleisössä oli aika hiljaista ja joku yksittäinen porukka huuteli satunnaisesti jotain ja heitti muiden ihmetykseksi muovilusikoita toisten niskaan tietyissä kohdissa. No nyt vuonna 2015 niitä lusikoita olikin ihan jokaisella ja niitä heiteltiin vähän milloin sattui. Elokuvan repliikeistä ei kuullut juuri yhtäkään, sillä ihmiset huusivat niiden päälle, taputtivat ja muutenkin elämöivät. Jos ei olisi koskaan nähnyt kyseistä elokuvaa, niin tuskin olisi saanut siitä ihan hirveästi irti. Ihan kokemisen arvoinen show tuo kuitenkin oli ja suosittelenkin vierailua vastaavanlaiseen näytökseen ihan vain sen elämyksen vuoksi. Kunhan on sitä ennen katsonut leffan, jotta tietää mistä on edes kyse! Tässä näytöksessä ennen elokuvaa yleisö pääsi vieläpä näkemään Wiseaun uuden The Neighbors-sarjan pilottijakson. Tässä mainiossa sitcomissa mies itse esittää jopa kahta eri hahmoa vaihtaen aina välillä peruukkia, ai että! Mutta niin, se The Room kannattaa kokea edes kerran. Traileri
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...