Jun 28, 2013

Meet you in Malkovich in one hour.

Being John Malkovich (1999) kertoo työttömästä marionettitaiteilijasta Craigista (), joka kuitenkin ottaa vaimonsa Lotten () kehotuksesta vastaan työn arkistojana. Erikoinen firma sijaitsee toimistorakennuksessa kerroksessa 7 ½ ja siellä on katto niin matalalla, että työntekijät joutuvan kulkemaan kumarassa. Jo ensimmäisenä päivänä Craig ihastuu Maxine-nimiseen (Catherine Keener) naiseen, joka ei kuitenkaan pidä nukkejen kanssa leikkivää Craigia ollenkaan kiinnostavana. Yllättäen Craig löytääkin työpaikalta kaapin takaa salaisen oven, joka johtaa näyttelijä John Malkovichin () pään sisälle!


Näin tämän vasta nyt ensimmäistä kertaa! Itseasiassa minulla ei edes ollut kovin selkeää kuvaa mistä koko elokuva kertoo ja luulin harvinaisen pitkään tämän olevaan jokin Malkovichin elämäkertaelokuva. No, sitähän tämä ei tosiaan ole ja elokuvassa oleva John Malkovich on vain hahmo, vaikka aito ja oikea Malkovich sitä esittääkin. Tämä leffa pääsi vähän yllättämään  erikoisuudellaan, käsikirjoittaja Charlie Kaufman on totta tosiaan saanut omaperäisen idean ja rakentanut muutenkin sen ympärille erikoisia juttuja. Voi olla, että ihan jokaisella oudolla seikalla on joku todella syvällinen merkitys, mutta osa jäi itselleni ainakin ihan vaan omituisiksi jutuisiksi jutuiksi. Ja ihan lähtökohtaisesti koko idea jätti monta kysymysmerkkiä. Miksi juuri John Malkovich? Miksi tie pään sisälle kävi mutaisen syöksyn kautta ja miksi paluumatka johti aina moottoritien varteen? Miksi kokemus kesti juuri 15 minuuttia? Miksi toimistokerroksessa oli niin matalat katot? Miksi vastaanottovirkailija kuuli aina ihan väärin? Miksi Lottella oli niin paljon erikoisia lemmikkejä? Niin ja ensimmäisen puolituntisen keskityin liikaakin siihen, että miksi Cusackille oli laitettu niin huono ja epäaidon näköinen peruukki, josta tämän omat hiukset törröttivät näkyvillä. Sitten totesin, että ehkä se onkin ihan tarkotuksellista ja asia selviää jossain vaiheessa elokuvaa. Ei selvinnyt, ainakaan minulle.


Olinkin vähän kahden vaiheilla tätä katsoessa: oliko elokuva vähän liiankin outo vai oliko se vain nerokkaan outo? Koska yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että outo=hyvä, niin kallistuinkin koko ajan enemmän siihen, että Being John Malkovich oli kerrassaan nerokkaan outo. Vaikka siinä olikin näitä omituisia juttuja, niin ne tuntuivat elokuvaa katsellessa oikeastaan aika luonnollisilta (paitsi Cusackin peruukki). Leffan ajatus siitä, että miltä tuntuisi olla joku toinen edes vähän aikaa, on kyllä käytetty aihe, mutta samankaltaiseen toteutukseen ei ole tullut törmättyä. Näyttelijävalinnat olivat oikein onnistuneet ja olin aika yllättynytkin, miten paljon pidin John Cusackista tässä, vaikka mies yleensä lähinnä ärsyttää minua. Vaikka en vieläkään tiedä miksi juuri Malkovichin pää oli valittu kohteeksi, niin Malkovich kyllä suoriutui esityksestään hyvin. Elokuva yhdisteli  monenlaista genreä ja vaikka se naurattikin, minun on vaikea pitää sitä komediana tai edes fantasiapainoitteisena komediana. Sillä oli kuitenkin synkkäkin puoli, tarinan osuus miehestä, joka joutuu luopumaan työhaaveistaan, eikä parisuhde ei palkitse, eikä edes tämän ihastus kiinnostu miehestä millään. Myöhemmin toki tarinan osuus myös naisesta, joka huomaa olevansa hyvin hukassa identiteettinsä kanssa. Niin ja ehkä pitäisi pitää myös vähän ikävänä puolena sitä, että John Malkovichin pään sisälle tunkeutuu muita ihmisiä. Tämä genreyhdistelmä kuitenkin toimi ja vaikutti omalla tavallaan elokuvan erikoiseen sävyyn ja mahdollisti yllättävät käänteet. Being John Malkovich oli mielestäni siis hyvin erikoinen, mutta samalla erittäin kekseliäs ja myös hyvin viihdyttävä elokuva! Suosittelen kokeilemaan.

Jun 23, 2013

That's what I love about these high school girls, man. I get older, they stay the same age.

Viides ja tällä erää viimeinen kesäinen elokuva oli Richard Linklaterin Dazed and Confused (1993). Eletään vuotta 1976 ja nuoret ovat kokoontuneet ulkoilmaan juhlistamaan koulun loppumista ja kesäloman alkamista. Iltaan mahtuu nuoremman vuosikurssin nöyryyttämistä, oluen juontia, ruohon polttelua, keskusteluja, uusia tuttavuuksia ja ihan vain yleistä hengailua 70-luvun pikkukaupungissa.


Tämä Surutta? Sekaisin (jonka suomenkielisestä nimestä herää aina vain kysymys, että WHY?!) on ollut jo vuosia yksi suurimmista suosikeistani nuorisoelokuvista. Tässä leffassa toimii kaikki. Siihen on todella saatu kunnon 70-luvun fiilistä ja nuoruuden ilottelua. Tämä lasketaan yleensä kai komediaksi, ja vaikka leffassa onkin paljon hauskoja juttuja, niin mielestäni komedia on niin väärä sana kuvaamaan näin aidon tuntuista kuvausta, että jätin sen kokonaan pois genrelistauksesta. Kuten mainitsinkin täällä nuoruusleffojeni listassa, tämä Dazed and Confused on yksi niistä leffoista, jotka aina tuovat mieleen oman nuoruuden. Vaikka olin itse näiden kavereiden ikäinen 25 vuotta myöhemmin, niin tämä silti muistuttaa vahvasti myös omasta nuoruudesta ja silloisten kesäöiden tunnelmista. Toki sillä saattaa myös olla jotakin tekemistä asian kanssa, että katselin jo tuolloin tätä leffaa ja tykkäsin kuunnella samaa musiikkia kuin tässä soitetaan. Elokuvan soundtrack onkin ihan äärimmäisen onnistunut ja on suorastaan häpeä, ettei se vieläkään löydy omasta levyhyllystäni. Leffa kuhisee tuttuja näyttelijöitä, joista osa oli tuolloin melko tuntemattomia ja osa taas juuri suosionsa huipulla. Tästä löytyy kovikset, sportit, pössyttelijät, nörtit ja kaikki muutkin tarpeelliset hahmot ja myös hyvin onnistuneesti toteutettuna. Mitään suurta tarinaa leffasta ei taas löydy, se nojaa ihan vain fiilistelyyyn ja hengailuun, täysin nappi kesäelokuva siis. Dazed and Confused on täynnä kesäyön, nuoruuden ja 70-luvun taikaa täydellisellä soundtrackilla varustettuna, tätä elokuvaa ei voi kuin suositella. Se saa aina kesäfiilikselle ja kaipaamaan omaa nuoruutta.

Jun 21, 2013

We're all gonna have so much fucking fun we're gonna need plastic surgery to remove our goddamn smiles!

Neljäs kesäinen elokuva oli National Lampoon's Vacation (1983). Griswoldin perhe lähtee automatkalle määränpäänään Kaliforniassa sijaitseva huvipuisto Walley World. Isä Clark (Chevy Chase) hankkii uuden auton alle ja kilometrit taittuvat iloisesti lauleskellen. Pysähdyspaikkana on mm. Eddie-serkun () perheen talo, jolloin viimeistään tunnelma alkaa hieman kiristyä. Matkaan mahtuu monta kommellusta, mutta Clark ei aio luovuttaa ja kääntyä takaisin kotiin.


Tämä Faijalla hommat hanskassa on tosiaan ensimmäinen kerrassaan mainioista Griswoldin perheen lomaelokuvista. Sen jouluisen Christmas Vacationin katselen joka joulu, mutta näitä muita osia tulee katsottua huomattavasti harvemmin, vaikka ne ovatkin ihan yhtä loistavia. Koheltaminen ja erityisesti Clarkin hahmo osuu huumoriini aika täydellisesti ja nauran näille joka kerta. Muutoinkin näissä leffoissa on aika eriomaisen toimivat hahmot, mutta kyllä se Chevy Chase vaan loistaa koko elokuvan keston. Tässä ensimmäisessä leffassa, jälkimmäisten osien tapaan, lempikohtani on Clarkin totaalinen napsahtaminen, jolloin muuten tyyneltä kaverilta tulee aika tiukkaa tekstiä ja äffätkin lentelee. Huumori tässä Vacationissa on juuri eikä melkein kohdillaan, välillä vitsaillaan vähän synkemmilläkin asioilla, mutta huumori on silloinkin juuri sopivan sopimatonta. National Lampoon's Vacation on erittäin viihdyttävä ja hauska leffa, joka kestää kymmenet ja kymmenet katselukerrat! Niin ja tästäkin leffasta tulee mieleen lapsuuden kesät perheen kesken tehtyine kesäreissuineen, jolloin ahtauduttiin vanhempien ja veljen kanssa pieneen autoon (riitelemään).

Hyvää juhannusta!

Jun 20, 2013

This place makes you feel like a kid again.

Kolmanneksi kesäleffaksi valikoitui The Rainbow Tribe (2008). Keski-ikäinen Morgan (David James Elliott) on vakavasti sairas ja hän päättää paeta todellisuutta kesäleirille, jossa hän vietti lapsuusvuotensa. Leirillä ei kuitenkaan ole luvassa mitään hermolepoa, sillä Morganin ohjaamaan ryhmään on valikoitunut melkoinen porukka erityisen villejä 10-vuotiaita poikia, jotka vanhemmat ovat ilomielin luovuttaneet kesäksi toisten hoiviin. Pojat tappelevat sekä keskenään että Morganin kanssa, mutta pikkuhiljaa yhteinen sävel alkaa löytyä.


Olin aluksi miettinyt katsovani jonkun vähän tutumman ja vanhemman kesäleirileffan, mutta halusinkin sitten kokeilla vähän tuoreempaa elokuvaa aiheesta. Vaikka tämä The Rainbow Tribe oli näinkin tuore, olisi se ihan hyvin voinut olla vaikka 80- tai 90-luvun tuotos. Leffan leirielämässä ei juuri näkynyt nykypäivä ja itseasiassa jäinkin vähän miettimään, että onkohan leireillä oikeasti enää tuollaista. Vaikka en oikein usko siihen, niin toivon että näin on! 10-vuotialla lapsilla kuitenkin on nykyään jo hienoja älypuhelimia, pelikoneita ja ties mitä mukana kuljetettavia tietokoneita. Elokuvan lapset kuitenkin viihtyivät yhdessä ulkoilmassa, pelasivat ruokasotaa ja kävivät melomassa, eivätkä edes tuntuneet kaipaavan pelikoneitaan. Ensimmäinen kännykkä näkyi lapsen kädessä vasta leirin loputtua. Jenkeissähän nämä kesäleirit ovat melkoisen pitkiä, ne kestää usein koko kesän ajan eli yhteensoittoon jopa monta kuukautta. Se on aika pitkä aika erossa tekniikasta tietokoneen parissa kasvaneille lapsille ja nuorille. Rainbow Tribe oli sekoitus komediaa ja draamaa ja vaikka itsekin aluksi vähän häiriinnyin siitä ettei elokuva tuntunut valitsevan polkuaan, niin se koin lopulta yhdistelmän oikeastaan ihan hyväksi ratkaisuksi. Draamapuoli kuitenkin keskittyi enemmän leirin ulkopuoliseen elämään ja aikuisuuteen, komedia taas siihen leirillä vallitsevaan lapsuuden iloon. Juuri niin kuin Morgan halusikin: paeta julmaa todellisuutta menneisiin lapsuusmaisemiin. Mielestäni tätä elokuvaa kuvailee parhaiten sana herttainen, leffan villit pikkupojat olivat todella suloisia ja heidän keskinäinen kemia toimi erinomaisesti, kuten myös leiriohjaajaa esittäneen Elliottin kanssa. Uskoisin erityisesti lasten tykkäävän Rainbow Tribesta ja sen huumorista, vaikka siinä on tuo vakavampikin puoli. Tämäkin leffa onnistui saamaan minut kesämielelle ja itsekin suunnittelemaan pakoa lapsuuteni leireille!

Jun 19, 2013

Isn't it a hooting day?

Kesäisistä elokuvista toinen oli vanha kunnon Beach Party (1963). Frankie (Frankie Avalon) on suunnitellut romanttisen kesäretken Malibun ranta-asunnolle tyttöystävälleen Doloresille (Annette Funicello). Dolores on kuitenkin yllätykseksi hankkinut paikalle suuren porukan muita kavereita juhlimaan rannalle. Nuorten tietämättä professori Sutwell (Robert Cummings) kuuntelee ja kiikaroi heidän juhlintaa ja erityisesti pariutumiskäytäntöjä. Frankien ja Doloresin välejä alkaa kaihertaa muut juhlivat ihmiset ja jopa vanhempi Sutwell on suhdekiemuroissa mukana. Aina välillä täytyy kuitenkin heittää vapaalle ja pistää porukalla lauluksi tai tanssiksi!


Tämä Rantahipat aloitti American International Picturesin julkaiseman, 60-luvulla muutaman vuoden sisällä ilmestyneiden, beach party -elokuvien sarjan.  En itseasiassa ole aivan varma olinko nähnyt aiemmin juuri tätä ensimmäistä elokuvaa, mutta näitä samaisen sarjan rantajuhlintoja muistan kyllä katselleeni lapsuudessani. Tästä Beach Partysta todella huokuu se aikakausi, jolloin se on tehty. On vaikeaa kuvitella, että 60-luvun alussa biitseillä ei olisi oikeastikin yhtäkkiä alettu laulamaan ja tanssimaan porukassa! Beach Party on elokuva, josta on vaikea olla pitämättä. Se saa hyvälle tuulelle hölmöllä huumorillaan, surffauksillaan, koomisilla hahmoillaan ja spontaanilla lauleskelullaan. Niin ja kaiken päälle siinä on mukana Vincent Price, jota ei ehkä ihan ensimmäiseksi yhdistäisi tällaiseen ilotteluun! Elokuvan musiikit kuulostavat myös erittäin hyvältä ja tunnelmaan osuvilta. Tämä elokuva sai ainakin minut kesämielelle ja itseasiassa vei ajatukset jonnekin lapsuuden kesään, jolloin muistan katselleeni juuri näitä elokuvia televisiosta. Good clean fun!

Jun 18, 2013

I guess it's the kind of thing you miss when you are too old to do it anymore.

Koska viime aikoina on ollut jostain syystä vaikeaa saada tuotettua oikein minkäänlaista sisältöä tänne, niin ei auta kuin pakottaa itsensä kirjoittamaan: vuorossa on siis leffaputki! Ajoitan usein tällaiset juhlapyhien aikaan, niin olkoon tämä putki nyt sitten ensimmäistä kertaa juhannusviikon kunniaksi. Leffaputkeni teemaksi valitsin kesän, joten katselen nyt tämän viikon ajan kesään ajoittuvia kesäisiä elokuvia ja kirjoitan niistä tosiaan päivittäin blogiin. Ensimmäiseksi leffaksi valitsin itselleni ihan uuden tuttavuuden The Myth of the American Sleepover (2010), joka on David Robert Mitchellin ensimmäinen pitkä elokuva. On kesän viimeinen viikonloppu ja nuoret ympäri kaupunkia viettävät viimeistä vapaata yötä kukin porukoissaan niin pyjamabileissä kuin vähän villeimmissä bileissä. Tytöt ja pojat vierailee tuttujen ja vähän tuntemattomampienkin juhlissa ja samalla tutustuvat toisiinsa.


Vaikka pidänkin niistä perinteisistä kotibileissä rellestävistä nuorista kertovista komedioista, niin oli ihan iloinen yllätys, että tämä elokuva olikin ihan vain kevyt draamaelokuva nuorista juhlimassa. Leffa olikin aihepiiriinsä nähden poikkeuksellisen kiltti ja viaton teinileffa, ja näin ollen mielestäni huomattavasti aidomman tuntuinen kuvaus. Bileissä kyllä juotiin alkoholia ja muuta, mutta ei niin revittelevällä meiningillä kuin yleensä teinileffoissa tehdään. Suurin osa elokuvan nuorista näyttelijöistä oli ihan ensikertalaisia kameran edessä, joka myös näkyi, mutta mielestäni vain hyvällä tavalla ja korostaen sitä aitoa fiilistä. Näiden kasvot eivät olleet muualta tuttuja ja nämä olivat oikeasti ikäisensä näköisiä ja oloisia. Nuoret olivat epävarmoja ja toisiinsa ihastuneiden nuorien kohtaamiset vähän kiusallisiakin. Jossakin vaiheessa elokuvaa aloin pohtia, että mihinköhän vuoteen tämän tapahtumat ajoittuvat. Näiden nuorien tyylit näyttävät aika ajattomilta ja kännykät/tietokoneet yms. loistavat poissaolollaan, eivätkä musiikkivalinnatkaan anna vihiä ajankohdasta, joten ilmeisesti ohjaaja/käsikirjoittaja Mitchell onkin pyrkinyt jättämään vuosikymmenen avoimeksi. Vaikka elokuvassa onkin meneillään aivan kesän viime hetket, on sen tunnelma varsin kesäinen ja juuri sellainen, joka saa kaipaamaan omaa nuoruutta ja nuoren innolla kesäöissä hyppelemistä. The Myth of the American Sleepover ei ole pullollaan jännitystä, toimintaa, hauskuuttamista tai edes suurta draamaa, se on vain mukavan kepeä kertomus aika tavallisten nuorten kesäyöstä.

Jun 14, 2013

Toukokuu 2013

Toukokuussa keskityin enemmänkin sarjoihin ja katselin vähemmän elokuvia, mutta tässä kuitenkin ne muutamat toukokuussa katsotut:


Meet the Fockers (2004)
Tämä jatko-osa pilasi tuota alkuperäistä elokuvaa ja sen hahmoja. En tykännyt. *

Dark Shadows (2012)
Vuonna 2012 kirjoitettu arvostelu täällä ***
 
Meet the Parents (2000)
En ollut nähnyt tätä aiemmin, se ei ole kuulostanut kovin houkuttelevalta vaikka kehuttu pätkä onkin. Enkä ollut mitenkään erityisen myyty, Ben Stiller ei oikein naurata minua ja muutenkin tämän leffa huumori oli aika kökköistä. Oli tähän kuitenkin aika hyvin saatu toteutettua painajaismainen tapaaminen appivanhempien kanssa ja DeNiro onnistui olemaan pelottava (tosin harmittaa, että tällaiset taitavat näyttelijät, kuten myös jatko-osan Dustin Hoffman tai mitenkään näihin elokuviin liittymätön Jack Nicholson, tekevät nykyään tällaisia elokuvia joissa eivät pääse loistamaan todellisilla taidoillaan!). **

Scary Movie (2000)
Arvostelu täällä *

There's Something About Mary (1998) 
En muista tämän koskaan olleen mikään erityinen suosikkini, mutta on tämä nyt romanttiseksi komediaksi poikkeuksellisen hauska. Muistan tästä lähinnä sen, kuinka iso juttu siitä aikoinaan tehtiin, kun elokuvassa näytettiin vetskarin väliin jäänyttä vehjettä sekä myöhemmin Maryn hiustöhnää. Ihan viihdyttävä leffa yhä, tosin Ben Stiller on aika ärsyttävä (vastapainona Cameron Diaz ei kuitenkaan ole tässä vielä niin ärsyttävä kun tämä usein on). **

Drive Me Crazy (1999) 
Miten näitä vuonna -99 ilmestyneitä teinikomedioita tuntuu olevan ihan loputtoman paljon? Muistan katsoneeni tämänkin joskus teininä, mutta se ei tainnut olla lemppareitani. Ihan ok perusteiniromkom, hyvin ennalta-arvattava sellainen. **
 
Never Been Kissed (1999)
Tämä on taas näitä high schooliin sijoittuvia romanttisia komedioita, tämäkään ei tosin suosikkejani niistä. Tykkään tämän perinteisestä otteesta high school -maailmaan karrikoituine hahmoineen, mutta tarinan toinen (aikuisempi) puoli on tylsähkö ja vähän liian lälly. Katsottava leffa kuitenkin. **

Remember the Daze (2007)
Tämän oli kai tarkoitus olla jonkinlainen jatko-osa/kunnianosoitus kerrassaan mainiolle 90-luvun elokuvalle Dazed and Confused. Tuo vuoden -93 elokuvahan sijoittui vuoteen -76 ja tämä 2007 vuoden elokuva vuoteen -99. Samalle tasolle tämä ei vaan pääse millään, mutta on tämä kuitenkin ihan viihdyttävä teinikesäleffa. **

Bachelorette (2012) 
Jälleen yksi polttarileffa, joka ei näistä muista vastaavista juuri eroa ja toi tietysti erityisesti mieleen Bridesmaidsin. Naiset ryyppää, käyttää aineita ja kiroilee, hui kamala! Lizzy Caplanin hahmo oli tosin ihan virkistävä ja arvostin mm. tämän My So-Called Life ja Fast Times at Ridgemont High -viittauksia. **

Jurassic Park 3D (1993) 
Arvostelu täällä ****

Bully (2011) 
Kiinnostava ja koskettava dokumenttielokuva. Oli mielenkiintoista (ja erittäin surullista) kuulla tällä hetkellä oikeasti kiusatun pojan ajatuksia siitä, miksi tätä kiusataan. Todistaa omin silmin kiusaamista, sillä tässä oli (salaa?) kuvattu ihan aitoja kiusaamistilanteita. Ja samalla nähdä samaisen pojan elämää kotona. Toisena puolena tässä oli toisten, lapsensa menettänäiden, vanhempien ajatuksia, kun heidän lapsensa ovat kiusaamisen takia riistäneet itseltään hengen. Riipaisevaa katsottavaa. ***

What to Expect When You're Expecting (2012) 
Tätä katsoessani oli jälleen hyvin tietoinen siitä, mihin olin nokkani pistämässä ja silti tein sen. Naisten leffa raskaana olevista naisista, apua. On Cameron Diazia ja Jennifer Lopezia jne. Eikä ollut minun juttu sitten millään. Selvästi naisille osoitetuista elokuvista tykkääville naisille saattaa upota, oli tässä paljon tunnettuja nimiä ainakin. *

The Human Centipede II (The Full Sequence) (2011) 
Arvostelu täällä **½

Scanners (1981)
Scannersilla on hyvin kekseliäs idea ja tarina on mielenkiintoinen. Se on näyttävän näköinen ja varmasti tunnetuin juurikin niistä näyttävistä kohtauksista, jotka on kyllä upeasti toteutettu. Äänipuoli on tässä myöskin kohdillaan, leffan musiikit toimii (Howard Shore) ja samoiten muut äänitehosteet, sattuu nimittäin itseäkin päähän se skannereiden päänsisäinen vinkuna! Valitettavasti pääosan Lack on vaan todella huono ja paikoitellen leffa on myös vähän pitkäveteinen. ***½

Jun 9, 2013

There are certain rules that you have to follow in a parody situation if you want to survive.

Katselin piiitkästä aikaa suurin piirtein samoihin aikoihin ilmestyneet kauhuparodiat Scary Movie (2000) ja Shriek If You Know What I Did Last Friday the Thirteenth (2000). En nyt paneudu kovinkaan tarkasti näiden juoneen, mutta molemmissa tosiaan polkee taustalla elokuvan Scream (1996) tarina, jossa mysteerinen murhaaja Ghostface-naamarissaan piinaa high school -opiskelijoita. Menossa on myös mukana mm. tyhmän oloinen poliisi sekä törkeä toimittaja. Screamin lisäksi molemmissa leffoissa on lukuisia otteita muista kauhuelokuvista, joista toinen erityisen näkyvä on ainakin I Know What You Did Last Summer (1997) aiemmin tapahtuneen onnettomuuden ja siitä johtuvien uhkailevien tiedän mitä teit -lappujensa puolesta.


Shriek jäi sarjassaan ainokaiseksi ja se julkaistiin suoraan videolle, sillä vaikka näitä tehtiin täysin samaan aikaan, ehti Scary Movie ensin teattereihin. Scary Movie on sen sijaan poikinut aika menestyksekkäitä jatko-osiakin, joista neljäs ilmestyi tänä vuonna. En ole katsellut Shriekiä tai ensimmäistä Scary Movieta noin kymmeneen vuoteen, mutta näitä Scary Movien jatko-osia olen kyllä (valitettavasti) nähnyt vuosien varrella. Kun ensimmäinen Scary Movie ilmestyi, oli se mielestäni ihan hauska leffa, mutta toisin kuin valtaosa väestöstä, olen aina pitänyt Shriekistä enemmän kuin Scary Moviesta. Nyt tosiaan aikaa oli kuitenkin ehtinyt vierähtää reippaasti, enkä oikein edes muistanut mikä juttu oli mistäkin leffasta, joten lähdin avoimin mielin katselemaan näitä. Aloitin katsomalla Scary Movien ja olin jo etukäteen vahvasti epäillyt, ettei Scary Movie enää naurata samalla tavalla kuin teininä. Ei naurattanut ei, mutta en muistanut, että kyseinen elokuva oli näinkin huono! Minulla oli suorastaan vaikeuksia saada se katsotuksi loppuun asti ja tämän katsominen vaatikin monta erillistä istuntoa. Katsoin Shriekin muutamaa päivää myöhemmin ihan kerralla alusta loppuun ja melko kivutta.


Vaikka nämä kaksi elokuvaa ovat idealtaan lähes häiritsevän samanlaiset, niin jokin merkittävä ero näillä kuitenkin on. Ero, joka saa aikaan sen, että koen Scary Movien todella vaikeaksi katsottavaksi ja Shriekin taas ihan siedettäväksi. Yksi selkeä ero on huumorin luonteessa. Scary Movie pelaa pitkälti vain seksiviittauksilla ja on melkoisen räävitön ja ällöttäväkin. Shriekissä satelee myös seksijuttuja, mutta leffa on kuitenkin yleismaultaan enemmänkin sellaista "vanhaa kunnon" hölmöilyhuumoria, joka naurattaa minua enemmän. Shriekissä on myöskin paljon kekseliäämpiä juttuja kuin Scary Moviessa. Scary Moviessa on pari ihan hauskaa kohtausta (kuten se tunnettu what's up -kohta, joka naurattaa nykyään huomattavasti enemmän kun on nähnyt sen alkuperäisen mainoksenkin), mutta suurimmaksi osaksi se on ihan vaan kiusallista katsottavaa. Shriek taas parodioi mielestäni aika kekseliäästi monia eri elokuvia (näiden ilmeisten Screamin + I Know:n lisäksi) ja taustalla tapahtuvista jutuista löytyy yleensä parhaat naurut. Siinäkin on toki paljon huonoja läppiä, mutta kyllä, Shriek sai minut vielä näin 13 vuotta myöhemminkin nauramaan muutamaan kertaan! Shriek ei tosiaankaan ole parhaita komedioita, eikä edes parhaita parodioita, mutta se on kuitenkin mielestäni toinen niistä ihan onnistuneista tämän kaltaisista 2000-luvun parodiaelokuvista. (Ja se toinen on Not Another Teen Movie.) Ensimmäinen Scary Movie on taas parempi kuin jatko-osansa tai muut Date, Epic, Disaster, Whatever Moviet - mutta tämähän ei tietysti kerro juuri mitään. Suosittelen siis Scary Movieta, mikäli nämä muutkin vastaavat naurattavat. Shriekiä taas uskallan suositella kokeilemaan, vaikka nämä 2000-luvun "hauskat" parodiat eivät yleensä naurattaisikaan! En antaisi itsekään Shriekille juuri enempää pisteitä, mutta on silkka vääryys, että Scary Moviella on imdb:ssä rating 6.1 (!?!) ja Shriekillä siihen nähden vain 3.7!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...