Dec 15, 2014

I want the whole family to be there - for the best Christmas yet.

Coming Home for Christmas (2013) oli valintani viidenneksi jouluelokuvaksi. Kun parikymppisten siskosten Katen () ja Melanien () vanhemmat ilmoittavat muuttavansa erilleen, päättävät siskokset viiden vuoden välirikon jälkeen yrittää yhdistää perheen uudelleen. He haluaisivat kokoontua koko porukalla heidän lapsuudenkotiin, mutta se on jo myyty uusille asukkaille. Kate kuitenkin tekee tuttavuutta talossa asuvaan Mikeen () ja idea ei olekaan enää niin mahdoton.


Tämä elokuva oli juuri sitä, mitä sen olettikin olevan. Kepeä, ennalta-arvattava ja täysin epäuskottava jouluinen tv-elokuva. Sellainen leffa, jota en todellakaan jaksaisi katsella ilman joulua, mutta joulun varjolla siedän katsella. Onhan tässä ihan kaunis idea saattaa vuosia välirikossa ollut perhe yhteen jouluksi ja siinä välissä luoda romanssia sen aina yksin jäävän tyttären ja vanhan kotitalon uuden asukkaan välille. Enkä usko, että on kenellekään suuri yllätys, että tämä kaikki päättyy onnellisesti. Valitettavasti vaan toteutus ei ollut kovin onnistunut. Näyttelijät tässä olivat aika rasittavia ja hahmot yhtä epäuskottavia kuin koko elokuva noin muutoinkin. Coming Home for Christmas ei siis ole ihan minun makuuni oleva joululeffa, mutta sen jo toki tiesinkin tämänkertaista valintaa tehdessäni.

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...