Dec 24, 2015

Nobody's walking out on this fun, old-fashioned family Christmas.

On taas se aika vuodesta, kun haluan toivottaa teille kaikille oikein Griswoldimaisen


Dec 23, 2015

Palkittu blogi

Sain tunnustusta ja haasteen vastata kysymyksiin joskus noin miljoona vuotta sitten. Suuri kiitos Occo ja pahoittelut viivästymisestä, mutta tässä nyt vihdoinkin vastaukseni!


1) Onko sinulla erityisen rakkaita genrejä tai alagenrejä?
  • On, kauhu ja sen sisällä erityisesti slasherit. Mutta kauhu kuin kauhu maistuu. Kuten myös monet muutkin genret, heh.

2) Iskeekö jonkin maan tai maankolkan elokuvakulttuuri aivan erityisesti?
  • Kyllä se vain koviten nuo jenkkileffat iskee, mutta pidän monien muidenkin maiden leffoista. Esimerkiksi Espanjasta tulee paljon hyvää elokuvaa. Eniten vain tulee vastaan sitä amerikkalaista tuotantoa.

3) Entä erityisen vähänlännästi?
  • Ei kyllä tule mieleen sellaista.

4) ”Sitä leffaa en (enää) katsoisi ämpärikännissäkään…”

5) Biisi tai bändi, joka ei ole saanut ansaitsemaansa huomiota elokuvasoundtrackeissa?
  • Hmm, mitenhän ymmärtäisin tämän kysymyksen. En ole osannut kaivata mitään bändiä tai biisiä johonkin leffaan. Mutta sitten taas Empire Recordsin sille fyysiselle soundtrack-levylle eivät päätyneet ollenkaan leffan parhaat biisit kuten Spongen Plowed. Sitä tulee kaivattua kun kuuntelee levyä.

6) Onko olemassa kadonneeksi todettu (tai ainakin äärimmäisen vaikeasti saavutettava) filmi, jonka haluaisit nähdä?
  • Haluaisin ehdottomasti elokuvan Fun (1994) omakseni, mutta sitä ei kai ole koskaan julkaistu edes VHS-kasetille Jenkeissäkään? Olen siis nähnyt sen kerran Suomen tv:stä joskus 90-luvulla ja sitten kun vihdoin vuosia myöhemmin yhdistin nimen ja leffan niin YouTubesta löytyi.

7) Onko jotain oleellista jäänyt mielestäsi sovittamatta valkokankaalle näin sarjakuvafilmatisointibuumin aikana, vai oletko jo tyystin leipiintynyt tähän trendiin?
  • En erityisemmin harrasta sarjakuvia, niin en osaa oikein mitään kaivatakaan. Mutta vastatakseni täysin aiheen vierestä, niin haluaisin että joku viimeinkin tekisi sen American McGee’s Alice -peliin perustuvan elokuvan, josta ollaan höpisty jo ainakin kymmenen vuotta!

8) Onko jonkun elokuva-alan ihmisen tapaaminen säväyttänyt poikkeuksellisesti?
  • En ole koskaan tarkoituksella mennyt tapaamaan ketään elokuva-alan ihmistä, jos olen johonkin törmännyt, niin se on ollut sattumaa. Mutta se kerta kun katselin elokuvaa sen ohjanneen henkilön vieressä, on kyllä ollut mieleenpainuva kokemus. 

9) Onko jonkin elokuvan värimaailma säväyttänyt näköaistiasi harvinaisen syvästi?
  • Onhan noita. Esim. Suspiria on kerrassaan upea. Ihastelen aika useinkin leffojen värimaailmoja, mutta en tietysti keksi nyt mitään muita esimerkkejä.

10) Onko jokin inhokkisi päätynyt IMDB:n kärkisijoille?
  • Piti ihan käydä selailemassa listaa, mutta ei löytynyt ainakaan sadan parhaimman joukosta yhtäkään inhokkiani!

11) Suosikkielokuvaörkki/örkit?
  • Mikä lasketaan örkiksi? Onko Freddy Krueger tarpeeksi örkki? 

Dec 21, 2015

Complete the pattern, solve the puzzle, turn the key.

Jos nyt vihdoin ja viimein otettaisiin käsittelyyn kauhuputken viimeinen osa ja todettakoon tähän väliin, että katsomani joululeffat jäävät nyt tänä vuonna blogissa esittelemättä. Yläpalkkiin on kuitenkin lisätty taas tuttu joulunappula, jonka takaa löytyvät kaikki vuosien varrella arvostelemani jouluelokuvat!


Viimeisenä kauhuiluna esittelyssä on Hellraiserin kolme seuraavaa osaa. Ensimmäisestähän kirjoitin jo täällä ja nyt ovat siis vuorossa Hellbound: Hellraiser II (1988), Hellraiser III: Hell on Earth (1992) sekä Hellraiser IV: Bloodline (1996). Omasta hyllystäni löytyy boksi, jossa on vain kolme ensimmäistä osaa ja nämä olin nähnyt aiemminkin, mutta Bloodlinen katselin nyt ensimmäistä kertaa. Kakkosessa Kirsty on päätynyt lääkärin vastaanotolle vuodattamaan tarinaansa kenobiiteistä, jotka veivät tämän perheen. Lääkäri kuitenkin vain innostuu tästä ja haluaa etsiä tämän portin helvettiin. Kolmosessa Pinhead on jumissa kuutiossaan, jonka kuitenkin rikas naistenmies ostaa itselleen taideteoksena ja miehen avustuksella Pinhead hankkii itselleen taas verta. Nelosessa ollaan tulevaisuudessa ja tiedemies yrittää luoda uuden kuution, joka sulkisi miehen oman esi-isän aikoinaan tekemän kuution avaaman portin helvettiin.


Siitä on vierähtänyt jo useampi vuosi, kun olen katsonut mitään näistä jatko-osista ja mielikuvissani toinen ja kolmaskin osa olivat aika hyviäkin elokuvia. Muistin hieman väärin... Pinhead ja muut kenobiitit ovat kyllä järjestäen kaikissa neljässä osassa tyylikkäitä ja jännittäviä, mutta näidenkin varsinainen pelottavuus tuntuu laskevan osa osalta. Muutoinkin nämä ovat kyllä hienon näköisiä elokuvia, siitä en voi soimata. Sarjan toinen osa on kyllä oikeastaan vielä ihan hyvä, siinä on osattu jatkaa toimivasti ensimmäisen ideaa ja siinä on myös samoja hahmoja mukana kuin ykkösessä. Kuten erittäin näyttävän näköinen ihoton Julia! Tosin mielestäni jo tässä tokassa osassa Pinheadista tulee turhan "tuttu" ollakseen pelottava (tämä taitaa tosin olla aika yleinen vaiva useiden jatko-osien kauhusarjoissa). Kolmatta osaa vaivaa ehkä kaikista pahiten se, että siinä on ihan käsittämättömän huonoa näyttelemistä! Doug Bradleyn esittämä Pinhead on oikeastaan ainoa vakuuttava hahmo koko elokuvassa ja muita katsellessa meinaa iskeä myötähäpeä. Plussaa kuitenkin hyvästä musiikista ja ysäriydestä. Nelonen sitten oli oikeastaan ensimmäinen näistä, joka oli paikoitellen hieman tylsää katsottavaa. Tässä sentään astuttiin taas askel parempaan näyttelijäpuolella, onneksi. Nelonen on myös aika sekava sen vuoksi, että siinä hypitään aikajanalla sinne tänne. Tosin tässä sitten taas on muutamia erityisen näyttäviä juttuja. Kaikesta huolimatta kaikki kolme jatko-osaa on kuitenkin ihan katsottavia. Juuri nämä mielenkiintoiset (demoni)hahmot ja hieno visuaalinen ilme sekä toimivat musiikit pelastavat näitä Hellraiser-sarjan huonompiakin osia olemasta ihan surkeita. Mutta palataan vielä joskus tulevaisuudessa myöhempiin osiin!


Dec 6, 2015

Maximum Halloween 3015, la-su

Kauhuputken toiseksi viimeinen (ja pahasti myöhässä tuleva) osa kertoo koko yön istunnostani Night Visions Maximum Halloween -tapahtumassa. Tällä kertaa kulutin elokuvateatteri Maximin penkkiä kymmenen tuntia lauantai-illasta sunnuntaiaamuun. Vähän tuli siis taas nössöiltyä ja katsottua kokonaisen setin sijaan "vain" 5/7 yölipun elokuvista. 


Deathgasm (2015) 

Metallistiteini Brodie joutuu muuttamaan uskonnollisten sukulaistensa luokse uuteen kaupunkiin Uudessa-Seelannissa. Massasta erottuva Brodie tuntee olonsa ulkopuolikseksi niin kotona kuin koulussa, kunnes eräänä päivänä tämä kohtaa toisen pitkäletin Zakkin levykaupassa. Pojat kaverustuvat ja perustavat Deathgasm-bändin, jonka raskaalla musiikilla onkin vähän saatanallisemmat vaikutukset kuin oli tarkoitus ja pahat voimat alkavat jyllätä koko kaupungissa.


Ennen varsinaista elokuvaa näytettiin suomalainen Carlotta Mooren tähdittämä lyhytelokuva The Contract, josta minulla ei ole sen kummempaa sanottavaa kuin että se ei osunut huumoriini sitten millään. Deathgasm sitten taas oli suurimmaksi osaksi oikein viihdyttävä elokuva. Siinä oli raskaampaa musiikkia, pitkähiuksisia poikia ja paholaisia, joten miksipäs ei! Osaksi tässä oli hieman sellaista typerää vastakkainasettelua näiden ernumetallistien ja tavissporttien välillä, sellaista joka jaksoi naurattaa enemmän joskus silloin aikoinaan ja tuntui nyt vähän turhalta. Tietyllä tavalla Deathgasm toi mieleeni yhden kasarikauhusuosikkini Trick or Treatin, mikä ei tietysti voi olla kuin hyvä asia. Leffassa oli myös oikein mukavasti näyttävän näköistä roiskintaa, tässä lensivät niin veri kuin päät. Viihdytti! Traileri
_____________


Hardware (1990)

Postapokalyptisessa maailmassa seikkaileva Moses löytää robotin pään ja vie tämän tyttöystävälleen Jillille. Jill innostuu tekemään päästä taideteosta, mutta onnistuukin herättämään robotin henkiin. Ja ikävästi tämä robotti sattuukin olemaan ohjelmoitu tappamaan ihmisiä!


Tämä Mark 13 - ohjelmoitu tappamaan ei herättänyt minussa oikein mitään suuria tunteita, vaikka toivoinkin pitäväni siitä. Pakko sanoa, että mielestäni se oli paikoitellen melkoisen tylsäkin. Ei Hardwarea voi kuitenkaan sanoa huonoksikaan elokuvaksi, se oli visuaalisesti erittäin näyttävän näköinen, ihastelin esimerkiksi moneen otteeseen sen hienoa punasävyistä värimaailmaa. Loppua kohden leffassa myös alkoi tapahtua enemmän, mutta koin Dylan McDermottin esittämän päähenkilön melkoisen tylsäksi, niin tämän läsnäolo tuntui latistavan leffan tunnelmaa!  Kuten sanottu, Hardware ei oikein herättänyt suurempia tunteita, mutta oli se ihan katsottava. Traileri
_____________



New York on tunnettu monista asioista, mutta tässä dokumentissa keskitytään ainoastaan yhteen kadunpätkään. 42nd Street oli vielä 70- ja 80-luvulla hyvin pahamaineinen katu, jolla pörräsi huumediilereitä ja kadulla oli vuorotellen bordelleja sekä elokuvateattereita, joissa näytettiin hurjia eksploitaatioelokuvia päivisinkin. Monella elokuva-alan ihmisellä on tästä lämpimiä muistoja ja her tarinoivat myös siitä, kuinka tuo on vaikuttanut heidän omiinkin elokuviin. Dokumentissa näytetäänkin mm. Frank Henenlotter ja Lloyd Kaufman itkemässä sitä, kuinka sitten lopulta tuli paha Disney, joka pilasi kaiken ja kadulla pörrää nyt turisteja lapsiperheineen.


Tämä oli erittäin mielenkiintoinen dokumentti, johon oli saatu joukko mielenkiintoisia henkilöitä kertomaan niin elokuvan kuin New Yorkin historiasta. Itselläni kesti ihan luvattoman pitkään tajuta mistä kadusta on oikein kyse, vaikka olen käynyt kolmesti New Yorkissa. Vasta sitten kun siitä näytettiin tuoretta kuvaa, tajusin mistä paikasta on kyse. Että melkoisesti se totta tosiaan on vuosien varrella muuttunut! Siellä toimii nykyäänkin pari (ketju)leffateatteria, mutta kaikki se kiva "oheistoiminta" taitaa olla mennyttä aikaa. Oli oikeastaan melko koskettavaa, kun joku vanhempi herra (pahoittelen, olen jo ehtinyt unohtaa kuka se olikaan) sanoi kyynel silmäkulmassaan, että voi kun vielä kerran pääsisi kokemaan sen tien kaikessa loistossaan. Ne portot ja huumeet ja rietastelut leffasaleissa! Traileri
_____________

Cherry Tree (2015) 

Teini-ikäinen Faith on murheellinen, koska tämän isä on vakavasti sairas. Uusi opettaja Sissy tarjoaa lohtua ja lopulta paljastaa olevansa noita, joka pystyy parantamaan Faithin isän. Tällä on vain yksi ehto, Faithin pitää hankkiutua raskaaksi, synnyttää ja antaa vauva sitten Sissylle.


Tämän irlantilaisen Cherry Treen kohdalla odotukseni ja todellisuus kohtasivat aika hyvin. (Vaikkakin odotin hyvin vaikeaselkoista irkkuaksenttia, mutta nämä kuulostivat oikeasti hämmentävän vähän irlantilaisilta.) Elokuvan kuvaus ei kuulostanut erityisen hyvältä, eikä se erityisen hyvä ollutkaan. Vaikka pidänkin erittäin paljon niin noitajutuista kuin teinileffoista, ei tämä Cherry Tree vain uponnut. Se ei ollut mitenkään uskottavan tuntuinen, se oli ennalta-arvattava ja se ei vain jaksanut viihdyttää. Jos jotain positiivista pitää sanoa, niin kyllä Cherry Tree jollain tapaa kuitenkin piti ottessaan ja halusin nähdä kuinka se päättyy. Traileri
_____________


Necronomicon (1993)

On vuosi 1932 ja Lovecraft on saanut käsiinsä mystisen Necronomicon-kirjan, josta tämä lukee kirjastossa kolme tarinaa. Ensimmäisessä näistä vanhassa hylätyssä hotellissa majaileva mies etsii Necronomiconista ohjetta kuinka herättää henkiin auto-onnettomuudessa menehtynyt vaimonsa. Toisessa reportteri tutkii outoja murhia Bostonissa ja päätyy hyytävän kylmään asuntoon haastattelemaan erikoista naista, joka tarinoi äidistään. Kolmannessa poliisipariskunta kolaroi virka-autollaan ja pahemmin haavoittunut mies raahataan paikalta pois. Poliisinainen lähtee selvittämään asiaa ja päätyy kellariin outojen vanhuksien johdattelemana.


Necronomicon oli vähemmän yllättävästi yön elokuvista suosikkini, harva Lovecraftin teoksiin perustuvista elokuvista on pettänyt. Ja onhan tämä vieläpä 90-luvun alun elokuva! Tätä on siis ollut tekemässä kolme eri ohjaajaa, joista yksi (Brian Yuzna) oli tänä vuonna festareiden kunniavieraanakin, mutta mies ei harmillisesti ollut paikalla tässä näytöksessä. Itseasiassa leffan parhaimmat osiot olivat juuri Yuznan kädenjälkeä, tämän vastuulla olivat tuo kirjaston kehystarina ja viimeinen tarina Whispers. Jokainen leffan tarinoista oli kuitenkin mielestäni kiinnostavasti toteutettu, keskimmäinen ehkä hieman tylsempi ja kellonajasta johtuen (n. kuusi aamulla) tässä välissä silmäluomet alkoivat tuntua hieman raskailta. Näin muuten jossakin Necronomiconia verrattavan Tales of the Cryptin jaksoihin ja tämä on itseasiassa aika osuva kuvaus - tosin kyseisessä lähteessä tämä taidettiin sanoa negatiiviseen sävyyn ja minä taas pidin sitä hyvin positiivisena asiana. Necronomicon oli myös aika näyttävän näköinen elokuva, ottaen huomioon että tämä on kuitenkin tehty aika pienellä budjetilla. Viihdytti! Traileri

Nov 7, 2015

Maximum Halloween 3015, perjantai

Sitten onkin aika siirtyä kauhuputken elokuvateatteri ja -festariosuuteen. On siis taas kerran Night Visionsin Maximum Halloween -tapahtuman aika! Kävin perjantaina katsomassa Maximissa kaksi elokuvaa, joista molemmista olen jo kirjoittanut aiemminkin blogiin, eikä mielipiteeni ole muuttunut, joten näistä nyt aika lyhyesti. 


Ensimmäinen katsomani elokuva oli siis Hammer-elokuvayhtiön ensimmäinen Dracula-elokuva, joka näytettiin nyt festareilla kunnianäytöksessä alkukesästä edesmenneen Christopher Leen muistoksi. Yhteensä näitä Hammerin Draculoita on ilmestynyt jopa yhdeksän osaa. Hieno elokuva, joka oli hienoa päästä näkemään valkokankaalla. Arvosteluni Draculasta muutaman vuoden takaa, itseasiassa juurikin osana tuolloista halloweenin kauhuputkea, voi käydä lukemassa täällä.


________ 


Toisena elokuvana pääsinkin katsomaan sitä suurinta suosikkiani kauhuelokuvan saralta! Kuten olen täällä blogissakin lukuisia kertoja maininnut, Painajainen Elm Streetillä on mielestäni ehdottomasti paras kauhuelokuva koskaan. Olikin siis äärimmäisen hieno kokemus päästä näkemään se lempikauhuelokuva ihan isolta valkokankaalta vihdoin ja viimein! Eikä hienoutta ainakaan vähentänyt se, että sen sai katsella omassa lempileffateatterissa ja vieläpä osana lempielokuvafestareita! Katselin Elm Streetiä leffateatterin penkissä mielessäni hihkuen, että vitsit, miten mahtava elokuva. Tämä hyppäsi ehdottomasti parhaiden leffateatterikokemusteni kärkijoukkoihin. Niin ja tämäkin oli tosiaan kunnianäytös loppukesästä edesmenneen Wes Cravenin muistoksi. Muutaman vuoden takainen arvosteluni on muuten samaiselta kauhuputkelta kuin tuo Dracula ja sen voi käydä lukemassa täällä!


Nov 5, 2015

I remember in the paralysis I thought that they were real.

Seitsemäs elokuva olikin tällä kertaa dokumentti ja varsin tuore sellainen: The Nightmare (2015). Tässä Rodney Ascherin dokumentissa kahdeksan tavallista ihmistä kertoo kokemistaan unihalvauksista, tilasta, jossa he ovat jossain unen ja valveen rajamailla ja kokevat pelottavia aistiharhoja. 


Yllättäen tämä dokumentti olikin ehdottomasti pelottavin tähän astisista kauhuputken elokuvista! Unet ovat aina kiehtoneet minua ja olenkin lukenut ja tutkinut aihetta paljon vuosien varrella. Omat uneni ovat myös aina olleet erittäin mielenkiintoisia ja valitettavankin todentuntuisia. Toisinaan minulla on vaikeuksia erottaa uni todellisuudesta, saatan siis päivällä hereillä ollessani miettiä, että tapahtuiko joku asia oikeasti eilen vai näinkö vain unta. Pitkään pelottavin kauhuelokuva mielestäni oli Painajainen Elm Streetillä juuri sen vuoksi, että siinä unessa olevat asiat sekoittuvat todellisuuteen. (Niin ja mielestäni muuten unissakävelijät on ehkä yksi pelottavimmista asioista ikinä. Unissapuhujatkin aika arveluttavia.) Siitä mistä tämä dokkari sitten varsinaisesti kertoi, eli unihalvauksista, minulla on valitettavasti myös omia kokemuksia. En saa unihalvauksia usein, monesti on ollut useita vuosiakin välissä, mutta viimeisin oli kuitenkin viime kesänä. Kaikkia näitä kokemuksia yhdistää se, että tunnen mieleni olevan täysin hereillä, mutta en pysty liikkumaan, en edes liikuttamaan tai sulkemaan silmiäni ja on sellainen kamala pelkotila päällä. Ja katseeni on aina kohdistettu oviaukkoon päin, jossa näen jonkun "pahan hahmon" seisovan. Kerran jo vuosia sitten koin niin voimakkaan unihalvauksen, että koko sänky tuntui hyppivän ja tärisen ja korvissa kuului ihan kamalaa meteliä, mutta minä vain makasin halvantuneena paikoillaan. Muistelen vieläkin tuota kauhulla.


Olin siis tietysti erittäin kiinnostunut näkemään tämän dokumentin, jossa toiset unihalvauksista kärsivät kertoivat kokemuksistaan. Näiden tarinoita oli erittäin mielenkiintoista kuunnella ihan noin muutenkin, koska niissä oli niin paljon sellaisia asioita, joita on itsekin kokenut. Toisaalta taas joillakin oli täysin erilaisia juttuja, joissa "halvaantunut" pystyy jopa kävelemään ja puhumaan. Osaksi jutut olivat vähän huvittaviakin ja hieman epäuskottavia, mutta mikä minä olen mitään sanomaan! Se mikä tästä The Nightmaresta teki vielä kiehtovampaa, oli se, että tässä oli myös toteutettu kertomusten mukaisia juttuja, pyritty siis (hyvin kauhuleffamaisesti) kuvaamaan sitä, mitä unihalvauksessa oleva kokee. Ja nämä kohtaukset olivat välillä erittäin pelottavaa katsottavaa! Selostus unihalvaantujan suusta, pelottavat ovensuussa seisovat varjot ja vaikuttavat musiikit sekä äänitehosteet toivat aika karmivan tunnelman. Tavallaan tuo, että pääsi näkemään, mitä toiset kokevat unihalvauksessa, toi mieleeni myös ajatuksen siitä, että entä jos ne omat kokemukset ovatkin jollain tapaa todellisia ja siellä ovensuussa oikeastikin pomppii jotain mörköjä... No ei vaan, toisin kuin joillekin näistä dokkarin ihmisistä, itselleni on kyllä aina ollut ihan selvää (vaikka kokemushetkellä pelko onkin täysin todellinen), että ne ovat vain uniharhoja ja kyseessä on unihäiriö. Katselin tätä muuten juuri hieman ennen nukkumaanmenoa, mutta se alkoi ahdistaa niin paljon, että katselua piti jatkaa päivemmällä. Ahdisti ajatus siitä, että se saa aikaan unihalvauksen pitkästä aikaa. (Ei saanut, mutta näin levottomia painajaisia kyllä.) En tiedä vaatiiko tämä jonkinlaista kiinnostusta unia kohtaan tai omia kokemuksia unihalvauksista, mutta ainakin minun mielestä tämä oli erittäin kiehtova ja jännittävä dokumentti. The Nightmare oli kerrankin itseäni pelottavaa kauhua!

Nov 4, 2015

Don't eat your heart out, baby - that's my job.

Kauhuputken kuudes leffa oli Tales from the Cryptin Bordello of Blood (1996). Kaupungissa hautaustoimiston yhteydessä pyöritetään salaista bordellia, jota kaiken lisäksi johtaa kaunis vampyyrinainen, joka saa ravintonsa bordelliin eksyvistä vierailijoista. Uskovaisen Katherinen villimpi veli katoaa ja nainen palkkaa yksityisetsivän tutkimaan tapausta. Jäljet johtavatkin juuri tuohon epäilyttävään hautaustoimistoon.


Tämä Verenhimoiset viettelijättäret on tosiaan Kauhua kryptasta -elokuva,  joten tässäkin pääsi tietysti ihastelemaan aina niin mainiota The Crypt Keeperiä. Tuo tv-sarja oli muuten suurimpia suosikkejani silloin kun se alkoi pyöriä televisiossa joskus 90-luvulla! Kuten tv-sarjakin, oli tämä elokuva erittäin hauskaa katsottavaa. Siinä on paljon verta ja roiskintaa, ja myös paljasta pintaa (luinkin jostakin, että naiset eivät voi pitää tästä, koska siinä on niin paljon naisia vähäpukeisina!). Käytän jälleen sitä tässä lähiaikoina erityisen paljon viljelemääni sanaa, mutta kun mikään muu sana ei vain ole yhtä osuva; tämä oli erittäin viihdyttävä kauhukomedia. Se istui paremmin kuin hyvin osaksi tätä Halloweenin kauhuputkeani. Bordello of Blood ei kuitenkaan ole elokuva kaikille, mutta uskoisin, että jokainen joka valitsee tämän nimisen leffan katsottavakseen, tietää kyllä mihin on ryhtymässä. 

Oct 30, 2015

There's no pity for man, it strikes when you least expect it.

Viidennen kauhuelokuvan paikan sai italialainen Ultimo mondo cannibale (1977) eli Last Cannibal World eli Viimeiset kannibaalit. Pari tutkijaa helikopteroi viidakkosaarelle, mutta yllättäen päivän päätteeksi helikopteri ei sitten lähdekään käyntiin ja miesten on jäätävä yöksi tuolle jännittävälle saarelle. Pian heille valkeneekin, että saarta asuttaa joukko nälkäisiä kannibaaleja!


Tämä kannibaalileffa tuli ostettua jokunen aika sitten kirppikseltä osana isompaa settiä, jossa oli enemmänkin kannibaalimeininkiä. Tämän Jungle Holocaustinakin tunnetun elokuvan on ohjannut Ruggero Deodato, jolta tuli muutamaa vuotta myöhemmin se varmaankin kaikista tunnetuin kannibaalileffa: Cannibal Holocaust (1980). Tämä Viimeiset kannibaalit oli mielestäni ihan katsottava leffa, lähinnä sen vuoksi, että alun tylsistelyjen jälkeen se otti aika hyvin vauhtia ja siihen tuli aika yllättäviäkin käänteitä. Totesin tosin leffaseuralleni aika lähellä elokuvan loppua, että eipä tässä ihan hirveästi sitä ihmissyöntiä ole ollut. Tätä puolta oli oikeasti hyvin vähän, vaikka se nyt on varmasti se suurin syy miksi joku tulee tämän genren elokuvaa katselleeksi! Sitäkin enemmän tässä oli sitten alastomuutta, itseasiassa leffan päähenkilö hengaili paljolti munasillaan ja tähän myös kiinnitettiin paljon huomiota. Leffan kannibaalityttö oli aika ihastuksissaan näkemästään. (Onkohan tämä elokuva aikoinaan joutunut bannatuksi juuri tuon alastomuuden ja seksiviittauksien vuoksi?!) Vaikka Last Cannibal World nyt oli osaksi ihan viihdyttäväkin elokuva, niin pakko sanoa, että melkoista kertakäyttöviihdettä se oli ja tuskin tulee katsottua uudestaan.

Oct 27, 2015

The organism is growing at a geometric rate. By all accounts, it's at least a thousand times its original mass.

Kauhuputken neljäs elokuva saa olla The Blob (1988). Koditon mies näkee kun taivaalta putoaa meteoriitti, jonka sisältä tämä löytää oudon vaaleanpunaisen limamöykyn. Lima takertuu miehen käteen ja kauhuissaan tämä tulee juosseeksi auton alle. Autossa olleet nuoret kiikuttavat miehen sairaalaan, jossa kuitenkin mönjä syövyttää puolet miehen kehosta ja jatkaa matkaansa kohti toisia ihmisiä. Pikkukaupungissa ollaan kauhuissaan kun tämä vauhdilla kasvava pinkki mönjäke tekee tuhojaan.


Tämä vuoden 1988 Valuva kuolema on uudelleenversionti vuoden 1958 The Blobista, jota en valitettavasti ole vielä nähnyt. Tämän remakenkin näin nyt vasta ensimmäistä kertaa ja täytyy sanoa, että olen aika innoissani siitä! Se oli kaikinpuolin viihdyttävä ja kekseliäs kauhupätkä, ei olisi heti uskonut, että pelkästä omituisesta mönjästä saa näinkin toimivan idean elokuvalle. (En tosin tiedä kuinka paljon kekseliäisyyden pisteistä menee sille alkuperäiselle versiolle, mutta kuitenkin.) The Blob on sopivan vauhdikas elokuva ja tässä on myös oikein näyttäviä tehosteita, erityisesti liman aikaansaamat tuhot olivat hienon näköisiä. Näyttelijöistäkään en keksi pahaa sanottavaa, ne olivat varsin passeleita tämän tyyppiseen leffaan. Nyt on ollut vähän turhan hyviä elokuvia kerta toisensa jälkeen ja joudun toistamaan itseäni, mutta: The Blob on erittäin hauskaa katsottavaa ja hyvin viihdyttävä kauhuleffa. 

Oct 25, 2015

You solved the box, we came. Now you must come with us, taste our pleasures.

Kolmannen elokuvan paikan otti Clive Barkerin Hellraiser (1987), joka perustuu Barkerin The Hellbound Heart -novelliin. Frank (Sean Chapman) on avannut talonsa vintillä mystisen ulkomailta tuomansa rasian, jonka ansiosta mies vetäistiin helvettiin. Tietämättöminä tästä Frankin veli Larry (Andrew Robinson) ja tämän vaimo Julia (Clare Higgins) muuttavat taloon. Larryn vuodatettua verta ullakolla haavan saatuaan, herääkin Frank osittain eloon. Helvetissä riutunut mies tarvitsee ihmislihaa palatakseen maan pinnalla ja Julia tuntee Frankia kohtaan suurta vetoa ja päättää auttaa asiassa. Samalla taloon tulee vierailulle Larryn tytär Kirsty (Ashley Laurence), joka näkee omin silmin vintillä tapahtuvat kauheudet.


Näin Hellraiserin itseasiassa ensimmäistä kertaa juuri eräänä Halloweenina. Oli vuosi 2000 ja järjestin ihan ensimmäiset Halloween-juhlani ystäville ja ohjelmassa oli mm. tämän Hellraiserin katsomista veljeltäni lainatulta VHS-kaseltilta! Monille vieraille leffa oli vähän liian jännä, mutta itse tietysti ihastuin tähänkin kauhuelokuvaan. Hellraiser onkin mielestäni erittäin toimiva kauhuleffa, sen tunnelma on oikeasti aika pelottava, josta iso kiitos menee muuten musiikkipuolelle. Leffassa on myös todella paljon hienoja hahmoja, Barkerin luomat Kenobiitti-demonit kun ovat aikamoisen erikoisen ja näyttävän näköisiä otuksia. Tunnetuin on tietysti naulapäinen Pinhead, jota esittää niin tässä ensimmäisessä kuin myöhemmissä osissa erinomaisen hyytävä Doug Bradley. Jatko-osia tosiaan Hellraiserilla on melkoisesti; laskutavasta riippuen seitsemän tai kahdeksan (palataan näihin vielä myöhemmin tämän kauhuputken aikana). Kovin herkille ihmisille en tosiaan tätä lähtisi suosittelemana ihan jo sen jännittävyyden vuoksi, mutta sen lisäksi tässä myös viskotaan aika surutta verta, suolenpätkiä ja muuta kivaa. Hellraiser on siis mielestäni kaikinpuolin onnistunut kauhuelokuva, jonka jaksaa katsella aina vain uudestaan.

Oct 23, 2015

We accidently summoned demons who used to rule the universe to come and take over the world.

Toinen katsomani kauhuelokuva oli The Gate (1987). Kaverukset Glen (Stephen Dorff) ja Terry (Louis Tripp) pitävät hauskaa Glenin vanhempien ollessa matkoilla, kun lapsenvahtinaan heillä on vain juhlimisesta pitävä Glenin sisko Al (Christa Denton). Perheen pihasta on aiemmin kaadettu suuri puu, jonka seurauksena maahan on ilmestynyt suuri kuoppa. Pojat innostuvat tutkimaan kuoppaa ja pian he saavatkin kivan pienen yllätyksen, sillä puu on peittänyt portin helvettiin ja nyt kuopasta hyppii demoneja silmille!


Ajattelen aina ennen näitä kauhuputkiani, että tällä kertaa katselen paljon uusia elokuvia (tai siis paremminkin sellaisia, joita en ole aiemmin nähnyt), mutta aina vaan päädyn niiden jo useampaan kertaan katseltujen elokuvien pariin. Tämän The Gaten olen siis myöskin nähnyt aiemmin, mutta itseasiassa vain kerran ja siitäkin on jo monta vuotta aikaa, enkä muistanut elokuvasta kovinkaan paljon. Sen muistin, että pidin siitä ja lähdinkin aika korkeilla odotuksilla katsomaan sitä tälläkin kertaa. Ja pidin elokuvasta myös tällä kertaa! The Gatessa on paljon hyviä juttuja ja pidän erityisesti elokuvan tunnelmasta, se on mukavan jännittävä ihan alusta asti. Sen alku Glenin painajaisen muodossa on mielestäni itseasiassa erittäin hieno aloitus elokuvalle. Tunnelman lisäksi leffa on myös näyttävän näköinen erikoisefekteineen, vaikka ne pikkuruiset demonit hieman huvittavatkin. Tuohon alla olevaan traileriin on muuten aika hyvin poimittu kaikki The Gaten toimintaosuudet, sillä ihan tuollaista tykitystä se ei tosiaan ole. Paikoitellen tämä on oikeastaan vähän puuduttavakin, mutta sitten kun päästään asiaan, on The Gate erittäin viihdyttävää katseltavaa. Suosittelen vähemmän yllättävästi tätä elokuvaa 80-luvun B-kauhun ystäville!

Oct 22, 2015

Look at her. I would die for her. I would kill for her. Either way, what bliss.

Tämän vuoden kauhuputken sai aloittaa vanha kunnon The Addams Family (1991)! Kauhuperhe Addams on yhä murheellinen kun Gomezin veli Fester on kadonnut 25 vuotta aiemmin. Eräänä päivänä Festeriltä näyttävä huijari päätyy synkän kartanon ovelle esittäen olevansa kauan kadoksissa ollut veli. Perhe ottaa tämän lämpimästi vastaan, mutta pian kuitenkin epäilykset alkavat herätä, eikä huijarillakaan ole helppoa, sillä tässä Addamsin perheessä väkivalta ja kidutus ovat suurta hupia.

 

Tämä Perhe Addams on vanha suosikkini, jonka olen nähnyt lapsesta lähtien lukuisia kertoja vuosien varrella. Nyt taas viime kerrasta oli vierähtänyt useampi vuosi, joten oli korkea aika kaivaa se esille ja vaikka tämä ei nyt ehkä ole mitään kauheinta kauhua, niin kyllä tämä teemansa puolesta vaan sopii kauhuputken elokuvaksi. Addamsin perhehän esiintyi ihan ensimmäistä kertaa vuonna 1938 sarjakuvassa The New Yorker -lehdessä, jossa hahmojen luoja Charles Addams julkaisi usean vuoden ajan sarjiksiaan. 60-luvun puolivälissä pyöri tv-sarja The Addams Family, joka nosti hahmot suuremman yleisön tietoisuuteen. Sitten tuli niin animaatiosarjaa kuin uutta näyteltyä tv-sarjaa, lähes joka vuosikymmenelle omansa. Tämä -91 vuoden elokuva oli perheen ensimmäinen kerta valkokankaalla ja se sai myös jatkoa. Myöhemmin hahmoista on vielä ilmestynyt vaikka mitä jännää, kuten musikaali, jonka kävin itsekin katsomassa joitakin vuosia sitten New Yorkissa. Ei voi siis kiistää, etteikö Addamsin perhe olisi jaksanut viihdyttää jo vuosikymmenien ajan yleisöä, enkä minä ole poikkeus. Tämä elokuva toimii myöskin erittäin hyvin, se on sopivan synkkä, mutta kuitenkin vain hauskalla tavalla. Huumori siinä on melkoisen mustaa, mutta kuitenkin kesyä ja lapsillekin sopivaa. Sen näyttelijät ovat erinomaisia kaikista sivurooleista lähtien, puhumattakaan pääroolien palkituistakin esittäjistä: Huston ainakin näyttää täydelliseltä Morticialta, Raul Julia toimii Gomezin roolissa erinomaisesti, Lloyd hauskuuttaa kuten aina ja nuori Christina Ricci Wednesdeyna toimii ehkä jopa parhaiten kaikista hahmoista. Juonellisesti elokuva on myöskin ihan viihdyttävä ja yllättäväkin - ainakin sillä ensimmäisellä katsomiskerralla. The Addams Family oli varsin oiva ja sopivan synkeä aloitus tämän vuoden kauhuputkelle!

Oct 14, 2015

I ASSURE YOU; WE'RE OPEN!

Sain näin "hieman" jälkijunassa vielä yhden synttärilahjan:


Siinähän ovat siis Silent Bob, Jay, Randal sekä Dante, eli setti hiljattain julkaistuja hienoja Clerks-figuureja! Hauska yksityiskohta näissä on se, että figuurit ovat täysin mustavalkoisia, kuten se itse elokuvakin tietysti oli. Aion myös (monien keräilijöiden kauhuksi) avata nämä pakkaukset, sillä figuurien mukana tuli Quick Stop Groceries ja RST Video -taustat, jotka haluan tietysti kasata. Jos elokuva ei ole jollekin tuttu, niin Clerks. on tosiaan ohjaaja Kevin Smithin ihan ensimmäinen, ja varmasti myös ikuisesti paras, elokuva. Muutama vuosi sitten kirjoittamani arvostelun siitä voi käydä lukemassa täältä


Sitten näin loppuun vielä hieman ilmoitusluontoista asiaa. Perinteisestihän olen pitänyt halloweenin aikoihin kaksi viikkoa kestävän kauhuputken, jolloin olen katsellut vähintään yhden kauhuelokuvan päivässä ja myös joka päivä kirjoittanut katsotuista elokuvista tänne blogiinkin. Aion toki kauhuilla tänäkin vuonna, mutta hieman eri säännöin. En tule katsomaan tai kirjoittamaan ihan joka päivä, MUTTA kauhuputki kestää tällä kertaa jopa kolme viikkoa! Näin ollen katseltujen leffojen määrän ei pitäisi ainakaan mitenkään merkittävästi laskea. Ja mikä parasta, aloitan tämän jo heti ensi viikolla! Olen itse aika innoissani taas kerran ensinnäkin siitä kauhun katselusta ja toisekseen siitä, että saadaan ainakin hetkellisesti jotain eloa tämänkin blogin arvosteluihin. (Edellisten vuosien halloweeneilyt löytyvät yllättävästi tunnisteella halloween.)

Oct 7, 2015

But you could totally be Turbo Kid.

Kävin katsomassa Rakkautta & Anarkiaa -festareilla kanadalaisen post-apokalyptisen elokuvan nimeltään Turbo Kid (2015). On tulevaisuuden vuosi 1997 ja yksin jäänyt The Kid (Munro Chambers), seikkailee pyörällään ympäriinsä löytääkseen tavaraa vaihdettavaksi veteen. Vettä on hankala saada, sillä inhottava Zeus (Michael Ironside) joukkoineen hallitsee niin veden jakelua kuin muutenkin koko ympäröivää aluetta, Wastelandia. 80-luvun esineiden ympäröimä The Kid lukee vanhoja Turbo Rider -sarjakuvia ja haaveilee olevansa tämän kaltainen sankari. Eräänä päivänä Kidin seuraksi lyöttäytyy innokas Apple (Laurence Leboeuf), jonka kanssa he ystävystyvät ja harjoittelevat taistelua hallitsevia pahiksia vastaan. Pian Kid tekee myös melkoisen löydön, Turbo Riderin asun, jonka ansiosta tämä saakin myös sankarin supervoimat käyttöönsä!


Luettuani seuraavan kuvauksen festareiden sivuilta, oli leffavalintani välittömästi selvä: Turbo Kid on kuin houreinen rakkauskirje 80-luvun kulttileffoille. Se vilisee viittauksia ja väkivaltaa, veri roiskuu litratolkulla splatter-hengessä, ja taustalla pauhaa Le Matos -yhtyeen mainio syntetisaattorisoundtrack. Miten monta hyvää asiaa mahdutettu kahteen lauseeseen! Miten monta hyvää asiaa mahdutettu yhteen elokuvaan! Pidin siis Turbo Kidistä erittäin paljon, tämä on itseasiassa yksi parhaista tänä vuonna näkemistäni elokuvista. Heti aluksi ihastuin sen kasariuteen (vaikka se onkin tehty vuonna 2015 ja sijoittuu vuoteen 1997) sekä siinä kuultuihin erinomaisiin musiikkeihin ja nämä jaksoivatkin ihastuttaa koko elokuvan keston ajan. Veriroiskinnat ja väkivallat olivat kaikessa liioitellussa revittelyssään myöskin oikein mukavaa katseltavaa. Noin ympäristöltään ja hahmoiltaan, nuorisoa lukuun ottamatta, leffa toi aika vahvasti mieleen uuden Mad Maxin (josta en muuten koskaan saanut aikaiseksi arvostelua, mutta pidin siitä erittäin paljon), mutta muutoin en nähnyt  näiden välillä juurikaan yhtäläisyyksiä. Turbo Kidissä oli tuon splatteroinnin ja muun riehakkaamman toiminnan lisäksi myös herkempää ja hauskempaa puolta The Kidin ystävystyessä Applen kanssa. Nämä puolet toimivat mielestäni oikein mainiosti yhteen ja elokuva oli oivallinen kokonaisuus. Turbo Kid oli siis erittäin viihdyttävä pätkä, jota suosittelen lämpimästi erityisesti 80-luvun elokuvien ystäville!

Sep 15, 2015

I have had it with these motherfucking snakes on this motherfucking plane!

Snakes on a Plane (2006) kertoo nimensä mukaisesti lentokoneesta, johon tuleekin paikkansa varanneiden matkustajien lisäksi yllätysvieraiksi käärmeitä. FBI:n agentti Neville Flynn (Samuel L. Jackson) kuljettaa suojaan vakavan rikoksen todistajaa Seania (Nathan Phillips) matkustajalennolla. Pahikset kuitenkin ovat olleet askeleen edellä ja täyttäneet koneen vaarallisilla käärmeillä, jotka kesken matkan luikertelevat säikyttelemään niin matkustamon kuin ohjaamon väkeä.


Uskomatonta, mutta totta, en ollut nähnyt tätä koskaan aiemmin! Otinkin jonkin aikaa sitten tavoitteekseni löytää sen jostain kirppikseltä mahdollisimman halvalla, jotta vihdoinkin tietäisin mistä kaikki puhuvat (tai ainakin puhuivat joskus silloin melkein kymmenen vuotta sitten). Nyt olenkin astetta sivistyneempi, sillä se tosiaan tuli hankittua alle eurolla ja jo katsottuakin lauantai-illan viihteenä. Ja viihdyttävä se totta tosiaan olikin! Tämän tosin osasin jo aavistaakin nähtyäni näiden vuosien varrella lukuisia kertoja tuon otsikossakin näkyvän lainauksen sisältävän pätkän. Siinä itseasiassa tiivistyy aika hyvin koko elokuvan henki! Snakes on a Plane ei ole vakavasti otettava leffa, eikä sitä sellaiseksi ole tarkoitettukaan. Parasta antia leffassa on juuri Samuel L. Jackson, joka on tässäkin se vanha tuttu badass, joka kiroilee paljon, heittelee one-linereita ja tietysti lopulta pelastaa päivän. Käärmeetkin pistävät parastaan, sillä nämä eivät todellakaan tylsästi kietoudu kaulan ympärille tai iske hampaitaan varpaaseen. Miksipä tehdä niin, kun ihmiskehosta löytyy muitakin jänniä ulokkeita! Ei Snakes on a Plane ole mestariteos, eikä se myöskään ole hauskin elokuva ikinä. Itse asiassa se ei edes mielestäni asetu ihan siihen niin huono, että se on hyvä -raameihinkaan, sillä silloin tämän pitäisi olla huonompi. Siis jotta se olisi hyvä, eh. Mutta Snakes on a Plane on joka tapauksessa viihdyttävä elokuva ja sen seurassa on hauskaa. Se on leffa, joka tarvitsee katsella  hyvällä porukalla popcornikipot sylissä.

Sep 8, 2015

New/old

Vuorossa olisi taas hieman erilaista uutta hyllyssä -esittelyä, näytillä siis hyvin sekalaista ja monesta eri paikasta haalittua jännää tavaraa.

Iso Gizmo-pehmolelu oli parin euron löytö kirppikseltä. Parasta!

Falkor-koristeen ostin Bavaria-studiolta, jossa ensimmäinen Päättymätön tarina kuvattiin.
Studiolla pääsi muuten myös näkemään sen ihan oikean Falkorin!

Jätin joskus silloin aikoinaan hölmönä hankkimatta nämä,
mutta nyt ne lahjoitettiin toisesta hyllystä omaani. Kelpasi!

Dracula-sarjakuvalehden ihan ensimmäinen suomalainen numero (01/74) löytyi
divarista, oikein mieluinen löytö tämäkin. Alla vielä kuva lehden sisältä.


Aug 31, 2015

R.I.P. Wes Craven 1939–2015

Wes Craven 2.8.1939 - 30.8.2015


En ole jokaisesta keskuudestamme poistuneesta elokuva-alan henkilöstä kirjoittanut tänne muistelua, vaikka moni toki olisi sen ansainnutkin. Tänään kuitenkin sain kuulla suru-uutisia elokuvallisesti itselleni hyvin merkittävästä henkilöstä; kauhun mestari Wes Craven kuoli eilen vain 76-vuotiaana. 80-luvun puolivälissä mies ohjasi ja käsikirjoitti lempikauhuelokuvani A Nightmare on Elm Streetin, ja näin ollen suosikkihahmoni Freddy Krueger on tämän luomus. Julkaistessaan 90-luvun loppupuolella Screamin, Wes Craven myös sai aikaan kauhuelokuvan uuden nousun ja nosti myös omaa kauhuinnostustani ihan uudella tavalla. Näiden lisäksi miestä on toki kiittäminen lukuisista muistakin erinomaisista kauhuelokuvista ja erityisesti siitä, ettei tämän innostus kauhuun koskaan lakannut. 1970-luvun alusta 2010-luvulle Cravenilta tuli aina vaan uusia kauhupätkiä hyvällä tahdilla. Onneksi Freddy Krueger kumppaneineen elää elokuvissa ikuisesti, mutta ikävä kyllä uusia luomuksia Wes Cravenilta ei enää tulla näkemään. Suuri menetys.

Aug 29, 2015

If you're willing to do the work, you can have anything. That's what makes the U.S. of A great.

Pain & Gain (2013) on Michael Bayn ohjaama tositapahtumiin perustuva toimintakomedia. Eletään 90-luvun puoliväliä Miamissa, jossa personal trainer Daniel Lugo (Mark Wahlberg) haaveilee rikkaasta elämästä, amerikkalaisesta unelmasta. Mies päättää tehdä jotakin asian eteen ja lyöttäytyy yhteen kahden muun bodarin, Paul Doylen (Dwayne Johnson) ja Adrian Doorbalin (Anthony Mackie), kanssa rötöksien maailmaan. Keinoja kaihtamatta he pyrkivät unelmiaan kohti ja kaappaavatkin salillaan käyvän rikkaan Victor Kershaw'n (Tony Shalhoub), ryöstelevät ja käyttävät julmaa väkivaltaa.


Pitkästä aikaa vuorossa on yhteisarvostelu, jossa on tällä kertaa mukana yhä enemmän blogeja! Viimeksi arvostelimme muutaman bloggaajan kanssa tanskalaisen Jahdin, siitä kirjoittamani tekstin voi käydä lukemassa täältä. Tällä kertaa katsottavaksi elokuvaksi oli tosiaan valittu tämä Pain & Gain, joista oman sanasensa kertovat myös seuraavien erinomaisten blogien kirjoittajat: ...NOIRDouble FeatureCinema LozengeMutaa vai tähtiä?, PuutaheinääShameless Pile of Stuff ja Vajaatoimintasankari. Pain & Gain ei itseasiassa ollut minulle entuudestaan ollenkaan tuttu, eikä se kuulostanut tai näyttänyt lainkaan sellaisesta, mitä tulisin ikinä katsomaankaan! Toimintaa ja muskelimiehiä, pläh. Mutta ei auta, pakkohan se oli katsella yhteisarvostelun vuoksi. Ei vaan, mielenkiintoni nousi kyllä siinä vaiheessa, kun tajusin tämän perustuvan tositapahtumiin. Tutustuin vasta leffan katsottuani siihen todelliseen tarinaan ja ymmärrän kyllä, etteivät tapahtumien myötä kuolleiden tai loukkaantuneiden henkilöiden omaiset ottaneet tätä, hyvin kepeästi asioihin suhtautuvaa, elokuvaa vastaan kovin hyvällä.


Suoraan sanoen en pitänyt tästä elokuvasta juuri ollenkaan. Noin tarinaltaan se oikeastaan kuulosti varsin kelvolta pätkältä, sillä yleensä pidän tuollaisista todellisiin rikollisiin/murhaajiin/muihin sekopäihin pohjautuvista jutuista. Monet ovat paheksuneet Pain & Gainissa juuri tuota puolta, että tässä tehtiin komediaa (näyttäen pahiksia hieman positiivisessakin valossa) oikeita ihmisiä koskettaneista Sun Gym Gangin julmista teoista. Itse hyvinkin mustan huumorin ystävänä en kuitenkaan kokenut tätä puolta mitenkään paheksuttavana, vaikka en sitä lähtisikään suosittelemaan niille, joita tapahtumat oikeasti koskettivat. Joten näiltä osin elokuva lähti ihan hyvältä pohjalta. Mutta jokin siinä elokuvan toteutuspuolessa sitten tökki pahemman kerran. Mielenkiintoisesta tarinasta oli tehty tylsää toimintaa ja hehheh-huumoria, jotka eivät toimineet ainakaan minulle. Leffassa käytettiin myös aivan liikaa puuduttavaa kertojaääntä, se oli ihan ok leffan alussa ja lopussa, mutta kun sitä soitettiin vähän joka välissä, ei sitä meinannut jaksaa kuunnella. Noin muutenkin meinasin useaan otteeseen tylsistyä tämän leffan parissa! Vaikka näyttelijät olivatkin suurimmaksi osaksi ihan päteviä sellaisia, eivät nämä oikein tuntuneet rooleihinsa sopivilta. Suurin ongelmani Pain & Gainin suhteen kuitenkin oli se, että se tuntui yrittävän liikaa ja tuli vähän sellainen olo, että se yritti olla joku ihan toinen elokuva. Jos The Wolf of Wall Street  ei olisi ilmestynyt vasta myöhemmin samana vuonna, olisin väittänyt, että Pain & Gain yritti olla samanlainen kuin se! Hieman samankaltaisesta lähtökohdasta Wolfissa tosiaan lähdettiin, siinäkin kerrottiin saman aikakauden todellisesta jenkkiläisestä rötöstelijästä ja siinäkin viuhuivat huumeet ja paljas pinta. Tosin Scorcese teki sen hyvin ja miehen leffa oli erittäin hyvä ja hauska. En siis tosiaan oikein ihastunut tähän Pain & Gainiin, mutta käykäähän ihmeessä katsomassa, mitä toiset bloggaajat olivat tästä mieltä!

Aug 22, 2015

DVDs

Jälleen kerran luvassa on vain uusien hankintojen esittelyä, mutta tänään tuli tehtyä niin mainioita löytöjä yhdestä kirppispöydästä, että onhan nämä saatava heti esille. Joku oli selvästi luopunut aika laadukkaasta kokoelmasta, sillä pöydästä olisi löytynyt vielä paljon muutakin jännää, mutta rajoitettiin hankinnat nyt näihin kuvassa näkyviin (osa ei päätynyt ihan omaan hyllyyni asti, mutta tarpeeksi lähelle). Kaiken lisäksi koko tämä setti maksoi yhteensä vain kuusi euroa, joten halvalla irtosi! Muita näistä en ole itseasiassa edes nähnyt aiemmin, mutta Suspiria on toki katsottu lukuisia kertoja ja löytyi hyllystäni jo valmiiksi. Tämä uusi yksilö on kuitenkin tuplalevy, joka sisältää mm. 76 minuutin pituisen dokkarin Dario Argentosta ja kotelon sisältä löytyi vieläpä keräilykortteja sekä esittelyvihkonen. 


Aug 10, 2015

DVDs

Kuten olen jo maininnut muutamaankin otteeseen, olen viimeisen parin kuukauden aikana ostanut melkoisen määrän elokuvia hyllyyni ja tosiaan suurimman osan käytettyinä. Osa on löydöksiä erinäisiltä kirppiksiltä, osa ostettu leffakaupan käytetyistä ja muutama uusikin löytyy joukosta. Koska näitä nyt on näin paljon, niin tällä kertaa kuvat saavat kertoa olennaisimman.






Kuvassa 3: Jurassic Park (1993) + Jurassic Park II: The Lost World (1997) + Jurassic Park III (2001)Macabro (1980)Blind Terror (1971), Easy A (2010) ja The Trip (1967).





Ne aiemmassa postauksessani myynnissä olleet elokuvat kiikutin lopulta leffakauppaan vaihdettavaksi, joka olikin varsin kätevä keino. Sain pelkillä vaihdoilla valita kaupan valikoimista lähes saman kokoisen pinon elokuvia kotiin vietäväksi! Ainoastaan yhdestä asiasta haluan kitistä: miksi, voi MIKSI, ihan alan liikkeessä kirjoitetaan mustalla paksulla tussilla hinnat suoraan leffan kotelon päälle?! Pystyn jotenkin ymmärtämään satunnaisten kirppistelijöiden ajattelemattomuudet hintamerkinnöissä, mutta kun ihan oikeasti kyseessä on liike, jossa on vain ja ainoastaan niitä elokuvia, niin toivoisi vähän parempaa käsittelyä. On tuo varmasti nopea ja halpa keino, mutta eikö sen hinnan voisi vaikka raapustaa maalarinteipille. No, sai ne merkinnät sentään suurimmaksi osaksi pois kynsilakanpoistoaineella. 

Aug 6, 2015

Haastettu

Koska tämä blogi meinaa taas vaipua hiljaisuuteen, niin on hyvä hetki tarttua Cilon heittämään haasteeseen! Pahoittelut vain näistä säälittävän huonoista vastauksistani.



1. Minkä elokuvan ostit viimeksi? Ja mistä? 
- Suoraan sanoen en muista mikä on viimeisin, koska olen viime aikoina tehnyt niin paljon hyviä löytöjä kirppiksiltä! Saattoi olla Alpha Dog ja joltakin kirppikseltä se tosiaan oli. 

2. Mitä televisiosarjaa/sarjoja seuraat juuri nyt? 
- En mitään. En katso oikeastaan koskaan tv:tä ja nyt ei ole mikään vanhakaan sarja kesken. Simpsoneita alkaa olla kova ikävä, pitäisi varmaan katsella niitä taas pitkästä aikaa.

3. Minkä kirjan luit viimeksi? 
- En oikeasti muista milloin olisin viimeksi lukenut jonkun kirjan kannesta kanteen. Hylly on kyllä täynnä loistavia opuksia, pitäisi vain tarttua johonkin. Viimeksi varmaan luin Marc Eliotin Jack Nicholson -kirjaa.

4. Mene imdb:hen ja rullaa alas "Recently Viewed" kohtaan, kerro 5 viimeisintä. 
- Blind Terror (1971), The Addiction (1995), Jurassic World (2015), Easy A (2010) ja John Waters.

5. Onko sinulla jotain sellaista elokuvaa/tv-sarjan jaksoa, jonka olet nähnyt aivan liian nuorena? 
- Ei. Tai siis, katselin kyllä todella nuorena sellaisia elokuvia, mitkä eivät sen ikäisille sovi, mutta ne ei millään tavalla traumatisoineet tai tuntuneet ikäviltä. Kauhujutut innosti ja kiinnosti jo silloin. Ainoa sellainen lapsuudessa katsotuista ohjelmista, johon yhdistän todellista pelkoa ja kauhua, on se Pikku Kakkosen Varokaa heikkoa jäätä -animaatio. Sen takia pelotti joskus mennä nukkumaankin. 


6. Minkä elokuvan olet aikeissa nähdä seuraavaksi valkokankaalta? 
- Jurassic World todennäköisesti, se ainakin kiinnostaisi. 

7. Mikä sai sinut alunperin kirjoittamaan blogia? 
- Se, että minua otti päähän lehdissä olevat arvostelut. Kauhut saivat lähes poikkeuksetta todella huonot pisteet ja jotkut typerät romcomit saivat viittä tähteä. Halusin siis saada oman ääneni kuuluville ja aika tasan kymmenen vuotta sitten aloinkin kirjoittaa arvosteluja nettipäiväkirjaani. 

8. Paras yli 80-vuotias aktiivinen näyttelijä/näyttelijätär tällä hetkellä? 
- Vastaan Unelmien sielunmessun vuoksi Ellen Burstynin, vaikka en olekaan tältä mitään tuoretta elokuvaa nähnytkään. 

9. Paras alle 15-vuotias näyttelijä/näyttelijätär tällä hetkellä? 
- Todella vaikea kysymys, en tunne oikeastaan yhtään tämän hetken nuorempia näyttelijöitä. Selailin jotain lapsinäyttelijöiden listaa, enkä tunnistanut kuvista yhtäkään! 

10. Paras James Bond? Paras Tohtori (Doctor Who)? Paras Kissanainen? 
- Olen nähnyt tasan yhden James Bond -elokuvan (ensimmäinen), Doctor Who:ta en jaksoakaan ja Kissanaisista muistan kolme. Joten pariin ekaan en voi vastata ja muistamistani paras on ehdottomasti Michelle Pfeiffer.

Jul 27, 2015

Leffahyllyyn tilaa

Olen viime aikoina tehnyt paljon hyviä leffalöytöjä erityisesti kirppiksiltä ja tilanpuutteesta huolimatta olen aika estoitta myös ostanut niitä. Sitten mieleeni tuli sellainen jännä ajatus, että jokohan hyllystäni löytyisi jotakin sellaista, mistä olisin valmis luopumaan. Kun on lähes kymmenen vuotta ostanut vuodessa 50-100 uutta elokuvaa hyllyyn, eikä ole yhdestäkään niistä luopunut (tuplakappaleita lukuun ottamatta), niin voisi kuvitella, että jotakin turhaakin hyllyssä on! Eilen sitten kävin yksi kerrallaan kaikki hyllyssä olevat elokuvat läpi ihan ajatuksen kanssa ja olihan siellä vaikka mitä turhaa. Pystyin heti poimimaan sieltä 25 elokuvaa, joista voin täysin surutta luopua. Toiseen pinoon tuli yli 30 elokuvaa, joiden kohtaloa vielä pohdin katsomalla ne uudestaan. Olen aiemmin keräillyt hyllyyn joitakin elokuvia vähän silläkin otteella, että onpahan jotain typerää katsottavaa tylsiin hetkiin, mutta jatkossa aion katsella tylsilläkin hetkillä hyviä elokuvia. Tai sitten katselen ne hömpät jostakin muualta, ei niitä ole tarvetta omassa hyllyssä säilyttää. Toisen roska on kuitenkin toisen aarre, niin laitan tuon heti poistoon -leffapinon näytille tänne ennen kuin kiikutan sen muualle myyntiin. Jos joku tai jotkut kiinnostaa, niin kommentoikaa. Osa on yhä muoveissa ja joistain ei löydy suomenkielisiä tekstejä, annan lisäinfoa niistä, jotka herättävät mielenkiintoa. Mutta halvalla lähtee ja kaikki ovat erinomaisessa kunnossa. 

MYYTÄVÄNÄ: 
edit: Eivät ole enää myynnissä, pistetty eteenpäin.



Blu-ray: 

DVD: 

Jul 25, 2015

The only 'serial' I know anything about is Rice Crispies.

Serial Mom (1994) on in komedia varsin kunnolliselta kotirouvalta vaikuttavasta Beverlystä (Kathleen Turner). Beverlyllä on kuitenkin hieman synkempikin puoli, josta edes tämän perheellä ei ole aavistustakaan. Nainen muun muassa soittelee naapuruston rouville törkypuheluita, koska he ovat toimineet jollain tapaa tätä loukaten. Asiat alkavat kuitenkin mennä vähän vakavammaksi kun Beverly päättää kostaa ihan kunnolla tämän lapsia (Ricki Lake ja Matthew Lillard) väärinkohdelleille ihmisille. Poliisit käyvät useasti kyselemässä tapahtumista perheen ovella, mutta Beverly vain kylmänviileästi hymyillen pyyhkii verisiä käsiään mekkonsa helmaan.


Tämä Sarjamurhaajamutsi on jo kiinnostanut pidemmän aikaa, varsinkin sen vuoksi, että en ole ollut yhtään varma siitä olenko edes nähnyt sitä! Tätä on vaan ollut aika vaikea saada mistään, joten oli erittäin iloinen yllätys löytää se eurolla kirppikseltä ja vieläpä vanhana suomijulkaisuna. Pidän John Watersin muista elokuvista ja tämän tyylistä, joten olin etukäteen aika varma, että tämäkin viihdyttää. Eikä tarvinnut pettyä, Sarjamurhaajamutsin musta huumori upposi minulle erinomaisen hyvin. Elokuvan parasta antia on ehdottomasti juuri se mutsi, Kathleen Turner loistaa roolissaan, eikä tämän tilalle voisi kuvitella oikein ketään muuta. Turner osaa muuttua herttaisesta kotirouvasta sekunnissa hävyttömäksi kiroilijaksi ja jopa julmaksi tappajaksi. Ja taas sekunti myöhemmin tämä jälleen tyynesti keskustelee poliisien kanssa siitä, kuinka kamalaa v-sanan käyttö on. Noin muutoinkin näyttelijät ovat ihan hyviä, mutta kyllähän kaikki jäävät tuon Turnerin roolin jalkoihin. Tässä(kin) elokuvassa näkyy mukavasti Watersin rohkea tyyli, vaikka se ei ihan sieltä villeimmästä päästä olekaan. Pakko myös pitää kaikista tässä olleissa kauhuviittauksista (niin keskusteluissa kuin esimerkiksi taustalla näkyvinä julisteina), joita olikin ihan mukavasti johtuen Lillardin esittämän teinipojan kauhuinnostuksesta - ja kuinka coolia onkaan se, että oma äiti on mahdollisesti sarjamurhaaja! Serial Mom on siis erittäin viihdyttävä elokuva, jota voin suositella lämpimästi ainakin mustan huumorin ystäville.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...