Nov 7, 2015

Maximum Halloween 3015, perjantai

Sitten onkin aika siirtyä kauhuputken elokuvateatteri ja -festariosuuteen. On siis taas kerran Night Visionsin Maximum Halloween -tapahtuman aika! Kävin perjantaina katsomassa Maximissa kaksi elokuvaa, joista molemmista olen jo kirjoittanut aiemminkin blogiin, eikä mielipiteeni ole muuttunut, joten näistä nyt aika lyhyesti. 


Ensimmäinen katsomani elokuva oli siis Hammer-elokuvayhtiön ensimmäinen Dracula-elokuva, joka näytettiin nyt festareilla kunnianäytöksessä alkukesästä edesmenneen Christopher Leen muistoksi. Yhteensä näitä Hammerin Draculoita on ilmestynyt jopa yhdeksän osaa. Hieno elokuva, joka oli hienoa päästä näkemään valkokankaalla. Arvosteluni Draculasta muutaman vuoden takaa, itseasiassa juurikin osana tuolloista halloweenin kauhuputkea, voi käydä lukemassa täällä.


________ 


Toisena elokuvana pääsinkin katsomaan sitä suurinta suosikkiani kauhuelokuvan saralta! Kuten olen täällä blogissakin lukuisia kertoja maininnut, Painajainen Elm Streetillä on mielestäni ehdottomasti paras kauhuelokuva koskaan. Olikin siis äärimmäisen hieno kokemus päästä näkemään se lempikauhuelokuva ihan isolta valkokankaalta vihdoin ja viimein! Eikä hienoutta ainakaan vähentänyt se, että sen sai katsella omassa lempileffateatterissa ja vieläpä osana lempielokuvafestareita! Katselin Elm Streetiä leffateatterin penkissä mielessäni hihkuen, että vitsit, miten mahtava elokuva. Tämä hyppäsi ehdottomasti parhaiden leffateatterikokemusteni kärkijoukkoihin. Niin ja tämäkin oli tosiaan kunnianäytös loppukesästä edesmenneen Wes Cravenin muistoksi. Muutaman vuoden takainen arvosteluni on muuten samaiselta kauhuputkelta kuin tuo Dracula ja sen voi käydä lukemassa täällä!


Nov 5, 2015

I remember in the paralysis I thought that they were real.

Seitsemäs elokuva olikin tällä kertaa dokumentti ja varsin tuore sellainen: The Nightmare (2015). Tässä Rodney Ascherin dokumentissa kahdeksan tavallista ihmistä kertoo kokemistaan unihalvauksista, tilasta, jossa he ovat jossain unen ja valveen rajamailla ja kokevat pelottavia aistiharhoja. 


Yllättäen tämä dokumentti olikin ehdottomasti pelottavin tähän astisista kauhuputken elokuvista! Unet ovat aina kiehtoneet minua ja olenkin lukenut ja tutkinut aihetta paljon vuosien varrella. Omat uneni ovat myös aina olleet erittäin mielenkiintoisia ja valitettavankin todentuntuisia. Toisinaan minulla on vaikeuksia erottaa uni todellisuudesta, saatan siis päivällä hereillä ollessani miettiä, että tapahtuiko joku asia oikeasti eilen vai näinkö vain unta. Pitkään pelottavin kauhuelokuva mielestäni oli Painajainen Elm Streetillä juuri sen vuoksi, että siinä unessa olevat asiat sekoittuvat todellisuuteen. (Niin ja mielestäni muuten unissakävelijät on ehkä yksi pelottavimmista asioista ikinä. Unissapuhujatkin aika arveluttavia.) Siitä mistä tämä dokkari sitten varsinaisesti kertoi, eli unihalvauksista, minulla on valitettavasti myös omia kokemuksia. En saa unihalvauksia usein, monesti on ollut useita vuosiakin välissä, mutta viimeisin oli kuitenkin viime kesänä. Kaikkia näitä kokemuksia yhdistää se, että tunnen mieleni olevan täysin hereillä, mutta en pysty liikkumaan, en edes liikuttamaan tai sulkemaan silmiäni ja on sellainen kamala pelkotila päällä. Ja katseeni on aina kohdistettu oviaukkoon päin, jossa näen jonkun "pahan hahmon" seisovan. Kerran jo vuosia sitten koin niin voimakkaan unihalvauksen, että koko sänky tuntui hyppivän ja tärisen ja korvissa kuului ihan kamalaa meteliä, mutta minä vain makasin halvantuneena paikoillaan. Muistelen vieläkin tuota kauhulla.


Olin siis tietysti erittäin kiinnostunut näkemään tämän dokumentin, jossa toiset unihalvauksista kärsivät kertoivat kokemuksistaan. Näiden tarinoita oli erittäin mielenkiintoista kuunnella ihan noin muutenkin, koska niissä oli niin paljon sellaisia asioita, joita on itsekin kokenut. Toisaalta taas joillakin oli täysin erilaisia juttuja, joissa "halvaantunut" pystyy jopa kävelemään ja puhumaan. Osaksi jutut olivat vähän huvittaviakin ja hieman epäuskottavia, mutta mikä minä olen mitään sanomaan! Se mikä tästä The Nightmaresta teki vielä kiehtovampaa, oli se, että tässä oli myös toteutettu kertomusten mukaisia juttuja, pyritty siis (hyvin kauhuleffamaisesti) kuvaamaan sitä, mitä unihalvauksessa oleva kokee. Ja nämä kohtaukset olivat välillä erittäin pelottavaa katsottavaa! Selostus unihalvaantujan suusta, pelottavat ovensuussa seisovat varjot ja vaikuttavat musiikit sekä äänitehosteet toivat aika karmivan tunnelman. Tavallaan tuo, että pääsi näkemään, mitä toiset kokevat unihalvauksessa, toi mieleeni myös ajatuksen siitä, että entä jos ne omat kokemukset ovatkin jollain tapaa todellisia ja siellä ovensuussa oikeastikin pomppii jotain mörköjä... No ei vaan, toisin kuin joillekin näistä dokkarin ihmisistä, itselleni on kyllä aina ollut ihan selvää (vaikka kokemushetkellä pelko onkin täysin todellinen), että ne ovat vain uniharhoja ja kyseessä on unihäiriö. Katselin tätä muuten juuri hieman ennen nukkumaanmenoa, mutta se alkoi ahdistaa niin paljon, että katselua piti jatkaa päivemmällä. Ahdisti ajatus siitä, että se saa aikaan unihalvauksen pitkästä aikaa. (Ei saanut, mutta näin levottomia painajaisia kyllä.) En tiedä vaatiiko tämä jonkinlaista kiinnostusta unia kohtaan tai omia kokemuksia unihalvauksista, mutta ainakin minun mielestä tämä oli erittäin kiehtova ja jännittävä dokumentti. The Nightmare oli kerrankin itseäni pelottavaa kauhua!

Nov 4, 2015

Don't eat your heart out, baby - that's my job.

Kauhuputken kuudes leffa oli Tales from the Cryptin Bordello of Blood (1996). Kaupungissa hautaustoimiston yhteydessä pyöritetään salaista bordellia, jota kaiken lisäksi johtaa kaunis vampyyrinainen, joka saa ravintonsa bordelliin eksyvistä vierailijoista. Uskovaisen Katherinen villimpi veli katoaa ja nainen palkkaa yksityisetsivän tutkimaan tapausta. Jäljet johtavatkin juuri tuohon epäilyttävään hautaustoimistoon.


Tämä Verenhimoiset viettelijättäret on tosiaan Kauhua kryptasta -elokuva,  joten tässäkin pääsi tietysti ihastelemaan aina niin mainiota The Crypt Keeperiä. Tuo tv-sarja oli muuten suurimpia suosikkejani silloin kun se alkoi pyöriä televisiossa joskus 90-luvulla! Kuten tv-sarjakin, oli tämä elokuva erittäin hauskaa katsottavaa. Siinä on paljon verta ja roiskintaa, ja myös paljasta pintaa (luinkin jostakin, että naiset eivät voi pitää tästä, koska siinä on niin paljon naisia vähäpukeisina!). Käytän jälleen sitä tässä lähiaikoina erityisen paljon viljelemääni sanaa, mutta kun mikään muu sana ei vain ole yhtä osuva; tämä oli erittäin viihdyttävä kauhukomedia. Se istui paremmin kuin hyvin osaksi tätä Halloweenin kauhuputkeani. Bordello of Blood ei kuitenkaan ole elokuva kaikille, mutta uskoisin, että jokainen joka valitsee tämän nimisen leffan katsottavakseen, tietää kyllä mihin on ryhtymässä. 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...