Oct 23, 2015

We accidently summoned demons who used to rule the universe to come and take over the world.

Toinen katsomani kauhuelokuva oli The Gate (1987). Kaverukset Glen (Stephen Dorff) ja Terry (Louis Tripp) pitävät hauskaa Glenin vanhempien ollessa matkoilla, kun lapsenvahtinaan heillä on vain juhlimisesta pitävä Glenin sisko Al (Christa Denton). Perheen pihasta on aiemmin kaadettu suuri puu, jonka seurauksena maahan on ilmestynyt suuri kuoppa. Pojat innostuvat tutkimaan kuoppaa ja pian he saavatkin kivan pienen yllätyksen, sillä puu on peittänyt portin helvettiin ja nyt kuopasta hyppii demoneja silmille!


Ajattelen aina ennen näitä kauhuputkiani, että tällä kertaa katselen paljon uusia elokuvia (tai siis paremminkin sellaisia, joita en ole aiemmin nähnyt), mutta aina vaan päädyn niiden jo useampaan kertaan katseltujen elokuvien pariin. Tämän The Gaten olen siis myöskin nähnyt aiemmin, mutta itseasiassa vain kerran ja siitäkin on jo monta vuotta aikaa, enkä muistanut elokuvasta kovinkaan paljon. Sen muistin, että pidin siitä ja lähdinkin aika korkeilla odotuksilla katsomaan sitä tälläkin kertaa. Ja pidin elokuvasta myös tällä kertaa! The Gatessa on paljon hyviä juttuja ja pidän erityisesti elokuvan tunnelmasta, se on mukavan jännittävä ihan alusta asti. Sen alku Glenin painajaisen muodossa on mielestäni itseasiassa erittäin hieno aloitus elokuvalle. Tunnelman lisäksi leffa on myös näyttävän näköinen erikoisefekteineen, vaikka ne pikkuruiset demonit hieman huvittavatkin. Tuohon alla olevaan traileriin on muuten aika hyvin poimittu kaikki The Gaten toimintaosuudet, sillä ihan tuollaista tykitystä se ei tosiaan ole. Paikoitellen tämä on oikeastaan vähän puuduttavakin, mutta sitten kun päästään asiaan, on The Gate erittäin viihdyttävää katseltavaa. Suosittelen vähemmän yllättävästi tätä elokuvaa 80-luvun B-kauhun ystäville!

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...