Oct 31, 2014

Maximum Halloween 3014, to

Kauhupäivistä yhdestoista meni edellisen tapaan Night Visionsissa kahden elokuvan parissa, molemmat tällä kertaa tuoreita Yhdysvaltoihin sijoittuvia leffoja.  

It Follows (2014)

19-vuotias Jay (Maika Monroe) deittailee hiljattain tapaamaansa nuorta miestä ja päätyy pian petipuuhiin tämän kanssa. Yllättäen mies kertookin siirtäneensä Jaylle "seuraajan", josta pääsee eroon pääsee vain siirtämällä sen jollekin toiselle. Tätä jotakin pelottavaa seuraajaa ei kukaan muu pysty näkemään, mutta se muuttaa muotoaan ja saattaa välillä olla jopa jonkun läheisen muodossa. Se kävelee hitaasti kohti ja sen ei saa antaa koskettaa tai se tappaa! Jayn elämä muuttuu jatkuvaksi peloksi ja pakoon juoksemiseksi.


Tämä oli näistä näiden festareiden elokuvista ensimmäinen todellinen positiivinen yllätys, pidin tästä oikein paljon. Siinä oli pitkästä aikaa hyvin kekseliäs idea ja se oli myös aika pelottava. Tunnelma oli karmiva ja pari ihan toimivaa säikäytystäkin siinä oli. Soundtrack tässä oli myös mainio, erityisesti silloin kun seuraajan oletettiin ilmestyvän jostain näkyville, muuttui musiikki hyvin pahaaenteileväksi ja se toimi erinomaisesti. Vaikka tämä paha seuraaja kävelikin vain hyvin hitaasti kohti, niin se oli silti saatu pelottavaksi, koska se saattoi ilmestyä milloin, minne ja kenen ihmisen muodossa tahansa. Tämä paha kuitenkin näkyi loppujen lopuksi aika harvoin, mutta pelko sen ilmestymisestä oli koko ajan läsnä, jonka vuoksi elokuvassa olikin hyvin onnistunut tunnelma. Toisinaan katsojat saivat jo kauhulla seurata, kuinka seuraaja lähestyi takaapäin, mutta Jay ei vielä tiennyt tätä. Toisinaan taas suuresta ihmisjoukosta ei voinut erottaa seuraajaa ennen kuin katsoi tarkemmin ja huomasi jonkun heistä kävelevän suoraan kohti. It Follows oli erittäin onnistunut uusi kauhuelokuva! Traileria ei ilmeisesti vielä ole.

_________


David Cronenbergin ohjaama elokuva kertoo Hollywoodin asukeista. Ikääntyvä näyttelijä Havana (Julianne Moore) havittelee roolia, jossa tämä näyttelisi omaa jo edesmennyttä äitiään. Samaan aikaan tämä avautuu psykiatrilleen (John Cusack) kokemuksistaan äidin hyväksikäyttämänä. Psykiatrin omista lapsista toinen, Benjie (Evan Bird) on päässyt liian nopeasti liian korkealle ja on 13-vuotiaana tähtinäyttelijänä jo huumekoukussa ja toinen, Agatha (Mia Wasikowska) taas on pyromaani. Piireissä pyörii vielä tähdeksi haikaileva Jerome (Robert Pattinson), joka toimii julkkisten autonkuljettajana. Näiden kaikkien ongelmat kietoutuvat jollain tapaa yhteen. 


Tämä sitten taas oli pienoinen pettymys, odotin Cronenbergiltä jotain vähän spesiaalimpaa elokuvaa. Vaikka tässä rankkoja teemoja Hollywoodin pimeämmästä puolesta käsiteltiinkin (mm. insesti), niin tämä jäi kuitenkin vähän liian "tavalliseksi leffaksi", sellaiseksi mitä tehdään enemmän kuin teattereissa ehditään näyttää. Hyviä hahmoja tähän oli kyllä poimittu, Hollywoodista löytyy näitä viisikymppisiä naisnäyttelijöitä, joiden on yhä vaikeampi saada töitä ja he varmasti painivat tämän asian kanssa. Julianne Moore oli myöskin hyvä valinta tähän rooliin, vaikka tälle taitaa vielä ihan hyvin löytyä töitä, niin ei varmasti samalla tavalla kuin nuorempana. Hollywoodista löytyy myös näitä ongelmallisia tähtiä "auttavia" psykiatreja ja huumeongelmaisia lapsitähtiä (tästä hahmosta tuli varmasti ihan tarkoituksellisestikin vahvasti mieleen Justin Bieber). Hahmot olivat siis hyviä ja samoin Hollywood-maailma kiinnosti, mutta tarina jäi vähän olemattomaksi ja jollain tapaa vajaaksikin. Leffaan oli sekoitettu vähän yliluonnollistakin puolta, sillä osa hahmoista näki haamuja, mutta tämä puoli jäi mielestäni aika merkityksettömäksi. Valitettavasta Maps to the Stars oli siis pettymys. Traileri

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...