Oct 30, 2014

Maximum Halloween 3014, ke

Kymmenes kauhuleffapäivä menikin Night Visions -festareilla kahden elokuvan parissa. Kyseessä oli oikeastaan keskenään hieman samanlaiset elokuvat, molemmat kun olivat tuoreita espanjalaisia found footage -tyylillä tehtyjä elokuvia.


Viisi kaverusta lähtee telttaretkelle saarelle videokameran kanssa. Kovan juhlistamisen jälkeisenä päivänä he löytävät rannalta luolan, jonka uumeniin he lähtevät seikkailemaan taskulamppujen kanssa. Kuinka ollakaan uloskäyntiä ei enää löydy ja he ovat jumissa muutamien lamppujen, yhden vesipullon ja videokameran kanssa. Keino päästä ulos olisi löydyttävä, mutta päivä päivältä epätoivo ja nestehukka saa porukan välit kiristymään.


Tämän elokuvan kohdalla minulla oli tosi pahasti sellainen tunne, että olen nähnyt tämän jo aiemminkin. Tapahtumaympäristönä tuollainen pimeä luola oli tuttu esimerkiksi The Descent-elokuvasta ja toisaalta taas nämä heiluvin kameroin kuvatut found footage -pätkät ovat melko kulunut idea. Ensin löytyy videota hauskanpidosta kaveriporukalla ja sitten tapahtuu jotakin kamalaa, joka toki halutaan myös ikuistaa lomavideolle. Olisin saattanut pitää tästä leffasta huomattavasti enemmän, jos se ei olisi ollut niin nähty. Hyviä puolia siinä oli kuitenkin paljon, näyttelijät olivat varsin taitavia ja heidän ahdistus ja lähenevä sekoamispiste välittyi hyvin. Näytöksessä oli haastateltavana yksi näyttelijöistä (pahoittelen, tämän nimi meni ohi), joka kertoi, että kuvausolosuhteet olivat oikeasti todella haastavat ja osalle näyttelijöistä se oli hyvinkin ahdistava kokemus. Vaikka tuo heiluva käsinkuvattu video onkin vähän liian nähty juttu, niin kyllä se myös toimi tässä leffassa. Kuvaajan panikoitunut hengitys, pikaiset liikkeet ja tietoisuus siitä, kuinka lähellä kaikki seinämät olivat, välittyivät tällä kuvaustavalla erinomaisesti. Pidin myös siitä puolesta, että kauhua todellakin luotiin vain sillä suljetulla tilalla ja niillä tutuilla ihmisillä ympärillä. Hyvin ahdistavan klaustrofobinen elokuva! Traileri

_________

Hooked Up (2013)

Amerikkalaiset kaverukset Tonio (Jonah Ehrenreich) ja Peter (Stephen Ohl) matkustavat Barcelonaan etsimään naisseuraa. Peter kuitenkin hangoittelee vähän vastaan, sillä tämä kaipailee yhä entistä tyttöystäväänsä. Kaverin suostuttelun ja lukuisten juomien jälkeen molemmat kuitenkin onnistuvat löytämään seuralaiset ja he lähtevätkin espanjalaisen kaunottaren (Natascha Wiese) talolle jatkoille. Talolla kuitenkin kaikki alkaa mennä pahasti pieleen, veri roiskuu ja jenkkikaverukset eivät pääse pakoon.


Mielenkiintoiseksi tämän elokuvan tekee se, että se on kokonaisuudessaan kuvattu iPhone 4 -puhelimen kameralla! Paikalla näytöksessä oli elokuvan ohjaaja/käsikirjoittaja Pablo Larcuen, joka kertoi tämän olleen täysin rahoituksen puutteesta johtunut valinta. Onneksi tätä kuvaustapaa ei kuitenkaan yritetty mitenkään peitellä, vaan se todellakin oli toisen kaveruksen puhelin, jolla tämä halusi ikuistaa lomasekoilua (ja taas sitten sitä loppupuolen karmeutta) puhelimeensa. Ohjaaja myös kertoi avoimesti siitä, miten tämä haluaisi menestyä Amerikassa, jonka vuoksi elokuvassa puhuttu kieli oli englanti ja sen päänäyttelijät jenkkejä. Valitettavasti tämäkin elokuva tuntui hyvin nähdyltä ja pelkkä kuvausvälineen vaihto ei asiaa muuttanut (varsinkin kun siinä oli pari ihan identtistä kohtaa tuon edellisen leffan kanssa!), vaikka se sitten loppua kohden ottikin aika yllättävää käännettä. Tosin se lopun käänne oli mielestäni aika typerä... Toimintaa elokuvassa kuitenkin riitti, eikä päässyt tylsistymään. En siis erityisemmin ihastunut Hooked Upiin, mutta oli se kuitenkin ihan viihdyttävä leffa. Traileri

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...