Apr 2, 2012

I won't talk! I won't say a word!

Mykkäelokuva The Artist (2011) voitti tänä vuonna peräti viisi Oscaria, mukaan lukien sen parhaan elokuvan Oscarin. On vuosi 1927 ja mykkäelokuvien tähti George Valentin (Jean Dujardin) on suosionsa huipulla. Sattumalta hän tapaa kauniin Peppy Millerin (Bérénice Bejo), jolle George antaa vinkkejä elokuva-alalle. Näiden välillä säteilee välittömästi, mutta heidän väliin tulevat äänielokuvat. George ei halua tehdä äänielokuvia, mutta Peppy Miller lähtee mukaan elokuvan uusiin tuuliin. George Valentinin tähti alkaa himmetä kun tämä jumittaa yhä niissä puhumattomissa elokuvissa.


Tiesin jo ennen leffateatterin penkkiin istahtamista, että tulen pitämään tästä elokuvasta. Siitä ei ollut epäilystäkään. Ei siksi, että se on Oscar-voittaja, vaan siksi, että se käsittelee elokuvan historiaa erittäin mielenkiintoisella tavalla. Tämä leffa muuten toi mieleeni sellaisen loistavan elokuvan kuin Sunset Blvd. (1950), josta kirjoitinkin täällä. Ei nämä kaksi tyylillisesti ole toisiaan lähellä, mutta molemmissa käsitellään omalla tavallaan sitä siirtymävaihetta mykkäelokuvista äänielokuviin. The Artistissa olisi voitu käyttää hyödyksi värejä ja suuria ääniefektejä tai vaikka kolmiulotteisuutta, mutta se on päätetty toteuttaa täysin mustavalkoisena ja muutenkin vanhan ajan mykkäelokuvien tyyliin. Joka myös toimii. Totesin tässä myös olevan vähän sama juttu kuin Ed Woodissa (1994), eivät ne toimisi ollenkaan niin hyvin toisella tapaa toteutettuina. Enkä ymmärrä lainkaan niitä ihmisiä, jotka eivät tykkää katsella mustavalkoisia elokuvia! Tai mykkäelokuvia. Eiväthän nämä asiat kerro itse elokuvan sisällöstä vielä mitään. Se hyvä puoli tuossa Oscareiden kahmimisessa oli, että ehkäpä nyt yhä useampi ihminen kiinnostuu tutustumaan tarkemmin sellaisiinkin leffoihin. Tai katselee edes tämän The Artistin.


The Artist voitti täysin ansaitusti kaikki saamansa Oscarit, siinä leffassa vaan toimi kaikki. Se on tyylikäs kunnianosoitus vanhoille mykkäfilmeille ja takaa täyden viihtyvyyden koko reilun puolitoistatuntisensa ajan. Leffa on erittäin hyväntuulinen, mutta myös koskettava kertomus Hollywoodin kulta-aikojen alkupuolelta. Näyttelijät osaavat hommansa myös sanattomasti ja pakko mainita tuo pieni herttainen koira. Tämä en ikinä itke elokuvissa -henkilö sai tuon pienen koiran takia jopa pyyhkäistä silmäkulmaa leffateatterissa! Leffan musiikithan ansaitsivat myös Oscarin ja olihan ne mainiot, kuin suoraan 20-luvun leffoista. Kuvakulmat olivat myös mielenkiintoisia ja olikin hauska lukea nyt jälkikäteen siitä, kuinka monet valinnat kuvauksen suhteen olivatkin tarkkaan hiottuja muistuttamaan vanhojen leffojen kuvaustapaa. Muutenkin tästä The Artistista aisti sen, miten tarkkaan mietittyä ja harkittua kaikki oli, vaikka se ei liian silmiinpistävää ollutkaan. Kuten tästä tekstistäni mahdollisesti pystyy päättelemäänkin, suosittelen ehdottomasti nauttimaan tästä elokuvasta!




Kuvat: listal.com

2 comments:

  1. It is a french movie with french famous actor (at least in France) and i am french and I still didn't see this movie.
    I know that he had a lot of Oscar.
    Black and white movie it is fine for me. But without any word?!

    Well at least people like french when they shout up! xD

    ReplyDelete
  2. I guess Jean Dujardin is pretty famous worldwide - at least now after the Oscars :) I think you should see this movie even if you are worried about the fact it has no spoken lines, as I said on the post, I hope this movie will even inspire people to see more silent movies!

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...