Apr 20, 2012

Back to Basics 2012

Viime viikonloppuna tuli koettua jälleen kerran yksi Night Visionsin kanssa valvottu leffateatteriyö ja laskujeni mukaan nämä olikin itselleni kymmenennet Night Visions -festarit! Tällä kertaa katselin kaksi ensimmäistä leffaa Bio Rexissä ja loput sitten Kino Engelissä. Tapahtumahan oli itseasiassa tänä vuonna jopa neljäpäiväinen, mutta itse pääsin osallistumaan vaan tähän varsinaiseen la-su leffayöhön. Tässä taas perinteinen kooste katsomistani leffoista, kaikki seitsemän tuttuun tapaan yhteen putkeen.

Livid / Livide (2011)

Tässä ranskalaisessa leffassa Lucie aloittaa uuden työn vanhusten kotihoitajana. Eräässä valtavassa kartanossa asuva vanha nainen on ollut koomassa jo vuosia ja Lucie kuulee opastajaltaan, että naisella saattaa olla valtava aarre piilotettuna kotiinsa. Lucie kavereineen päättää eräänä yönä tulla etsimään tuota aarretta. Mitä voisi tapahtua, sillä nainen ei ole liikahtanutkaan vuosiin ja elossa olevia omaisia tällä ei ole!?


Tämä leffa on todella upean näköinen ja erityisesti leffan alkuosuus meni ihan ihastellessa sitä kartanoa ja sen outoksia. Erittäin toimiva ympäristö kummitustarinalle. Leffa eteni koko ajan kivan jännittävästi ja tykkäsin siitä aika paljonkin, mutta jossain vaiheessa aloin jo aavistaa, että ihan varmasti tämä pilataan jollakin keinolla. Ja niin siinä vähän kävikin ja loppua kohden leffa meni aika älyttömäksi ja noin muuten ihan toimiva kauhupätkä muuttui vähän huvittavaksikin. Livid oli ihan hyvä leffa kuitenkin ja ilman muutamia lopun juttuja voisin sanoa tätä erittäin hyväksikin. Plussaa hienosta kauhutunnelmasta! Traileri
______________

The Raid: Redemption / Serbuan maut (2011)

Indonesialaisessa elokuvassa poliisin karhuryhmä hyökkää rikollisten valloittamaan kerrostaloon. Rikolliset tarkkailevat poliisien hyökkäystä valvontakameroiden avulla ja näin alkaakin kova kahden ryhmän välinen taistelu, jossa ei ruumiita säästellä.


Voin kertoa, että en olisi ikinä tullut katsoneeksi tätä tv:stä ja vaikka olisin aloittanutkin, olisin todennäköisesti jättänyt kesken. Joten onneksi tämä tuli näin "pakkosyötettynä" katsottua, sillä olihan tämä ihan hyvä leffa. Joissain kohdissa tämä oli hieman puuduttava, erityisesti sellaiset pitkät aseräiskinäkohtaukset meinaa haukotuttaa ja huvittikin yhden leffassa olleen hahmon avautuminen siitä, kuinka aseella tappaminen on kuin pikaruuan tilaamista ja siinä lensikin pyssyt pois leikistä. Paljon mielekkäämpää katsella taistelua vaikka miekkojen ja keppien  kanssa! Ihan viihdyttävä leffa, suurempien action-fanien mielestä varmaankin tosi hyvä. Traileri
______________

Some Guy Who Kills People (2011)

Ken on aikuinen mies, mutta asuu äitinsä kanssa ja on töissä jäätelöbaarissa. Hiljainen mies on myös ollut mielisairaalassa ja piirtää kerta toisensa jälkeen suunnitelmia, miten murhaisi tiettyjä ihmisiä. Yllättäen mies tapaakin 11-vuotiaan tyttärensä ensimmäistä kertaa ja tytön innostus tutustua isäänsä alkaa häiritä miehen mustia suunnitelmia.


Odotukseni tämän leffan suhteen eivät olleet kovin korkealla, mutta itseasiassa tämä oli aika positiivinen yllätys. Aluksi en ollut ihan varma tykkäänkö leffan huumorista vai en, toisaalta siinä oli kivaa mustaa huumoria, mutta paikoitellen mieleeni hiipi Scary Movie -tyylinen vitsailu. Jotenkin sellaiselta pelkältä kauhuparodiointi-ääliöilyltä kuitenkin vältyttiin ja huumori oli oikeasti kekseliästäkin. Sheriffin kuivat vitsailut jaksoivat naurattaa erityisesti. Tämä oli kuitenkin myös kauhuleffa: verta roiskittiin ja ruumiinosia irtoili, ja pienestä budjetista huolimatta se tehtiin ihan näyttävästi. Hyvin viihdyttävä mustan huumorin leffa, tykkäsin. Traileri
______________

Fight for Your Life (1977)

Turnerien talossa on valmistauduttu rauhalliseen päivälliseen perheen kesken, kun paikalle pamahtaakin kolme vankikarkuria. Aseiden kanssa heiluvat karkurit ottavatkin koko perheen panttivangeiksiin ja alkavat piinata heitä rasistisilla puheillaan ja käskyillään.


Tämä jotenkin edusti näistä yön leffoista eniten sitä perinteistä Night Visions -meininkiä. Melko järjetön ja järkyttäväkin leffa. Tässä nähtiin paljon rasistisuutta, mutta tekijöiden puolesta se kohdistui korkeintaan siihen valkoiseen mieheen, joka piinasi tummaihoista perhettä rasistisilla jutuillaan. Tykkäsin leffan tietynlaisesta älyttömyydestä ja myös siitä järkyttävyydestä, joidenkin juttujen katsominen teki ihan pahaa. Sen lisäksi, että Fight For Your Right vetosi moniin tunteisiin, se onnistui olemaan myös jännittävä. Tämä olikin mielestäni yksi yön kiinnostavimmista leffoista. Niin ja pitänee mainita, että tämä leffa tosiaan joutui aikoinaan sinne brittien Video Nasties -listalle! Traileri
______________

Star Pilot / 2+5: Missione Hydra (1966)

Italialaisessa leffassa ryhmä tiedemiehiä joutuu avaruusolioiden kaappaamaaksi ja ovat nyt vankeina avaruusaluksessa. Hydra-planeetalta kotoisin olevat oliot tarvitsevat tiedemiesten apua korjaamaan alus sellaiseen kuntoon, että he voivat palata takaisin kotiinsa.


Star Pilot tuli juuri siihen aikaan yötä, kun saattaa iskeä se pahin väsymys ja pelottikin vähän, että pistääkö leffan hidastempoisuus unettamaan. Näin ei kuitenkaan käynyt ja kaikessa hitaudessaan tämäkin jaksoi pitää virkeänä (syytän kuitenkin osaksi sitä Varustelekan alkuillasta jakamaa pientä kofeiinipitoista suklaapalaa, en nimittäin edes haukotellut kertaakaan koko yönä!). Leffassa ollut avaruusalus, tehosteet ja äänitehosteet olivat kaikki aika vanhahtaneita ja ne tehtiin silloin aikoinaan myös hyvin pienellä budjetilla, mutta se ei kyllä katsellessa haitannut yhtään. Tämä oli oikeastaan ihan mielenkiintoista katseltavaa, mutta tarina oli vähän pitkäveteinen ja jossain vaiheessa alkoi lähinnä tylsistyttää ja odotti vaan sitä loppua. Klippi
______________

The Butterfly Room (2010)

Ann on perhosia keräilevä synkän oloinen vanha nainen. Nainen tutustuu yllättäen ostoskeskuksessa nuoreen Alice-tyttöön, joka tuntuu kaipaavan äitihahmoa vierelleen ja Ann haluaa kipeästi olla äitinä jollekin. Vuorotellen nähdään myös kuinka Ann tekee tuttavuutta naapurin nuoren Julie-tytön kanssa, mutta ystävyyttä varjostaa Annin luona oleva mystinen perhoshuone, jonne ei saa kukaan muu mennä.


The Butterfly Roomilla oli itseasiassa nyt maailman toinen ensi-ilta Night Visionsissa ja paikalla Engelissä oli leffan ohjaaja Jonathan Zarantonello. Mielenkiintoa nostaa jo heti se, että leffassa näyttelee pääosaa nyt jo seitsemänkymppinen kauhulegenda Barbara Steele. Tämän lisäksi leffassa näkyi monia muita kauhuleffoista nostettuja näyttelijöitä, joita olikin erittäin miellyttävää bongailla leffaa katsellessa. Kaikki nämä tekevät vakuuttavan roolisuorituksen, mutta leffan suurin tähti on ehdottomasti Steele. Naisen olemuksessa on jotain todella kylmää ja epäilyttävää, jonka ympärillä leffa onnistuneesti pyöriikin. Leffa jaksaa pitää mielenkiintoa yllä ja siinä on muutamia aika näyttäviäkin kohtia. Tykkäsin leffasta, vaikka ei tämä nyt mikään paras kauhu/jännäri vuosiin ollutkaan. Roolituksesta ropisee pisteitä! Teaseri
______________

The Room (2003)

Johnny ja Lisa asuvat onnellisesti yhdessä ja ovat menossa pian naimisiin. Johnny tuo kukkia, vaatteita ja vaikka mitä morsiamelleen, mutta siitä huolimatta he ajautuvat keskelle hankalaa kolmiodraamaa, johon tuo lusikkansa sekaan myös anoppi ja naapurin poika.


The Room kruunasi koko festarit ja pakko sanoa, että tämä olikin ihan yön paras hetki. Itse leffaahan on oikeastaan ihan mahdotonta kommentoida, se on ihan uskomaton elokuva, jonka on siis ohjannut, tuottanut ja kirjoittanut sama tyyppi, joka myös näyttelee (huonosti) siinä pääosaa. Leffa oli käsittämättömän huono kaikin puolin, vuorotellen tuli pudisteltua päätä ja vuorotellen naurettua itsensä kipeeksi. Tuli sellainen tunne, että katseli kaikkien maailman tv-saippuasarjojen yhdistelmää ja vielä huonompaa versiota - ja vielä valkokankaalta! Kuka tekee tällaisen elokuvan tosissaan ja miksi? Tommy Wiseau teki ja syystä, jota tuskin kukaan muu tietää. Kaikessa huonoudessaan tämä oli vaan kerrassaan viihdyttävä kokemus, josta teki yhä mahtavamman ne tyypit yleisössä, jotka tiesivät miten toimia ja mm. viskoivat muovilusikoita toisten niskaan elokuvan aikana. Hauskaa oli! Hieno päätös hienoille festareille, jälleen kerran. Traileri



Viimeisimmät Night Visions -juttuni täällä ja siitä vanhemmat löytyy täältä.

4 comments:

  1. "You're tearing me apart, Lisa!" :D

    ReplyDelete
  2. "Everybody betrayed me! I'm fed up with this world!"

    ReplyDelete
  3. The Roomin lisäksi Tommy Wiseau on tehnyt pitkällä nimellä varustetun lyhärin: The House That Drips Blood On Alex....

    Teaser Trailer:
    http://www.youtube.com/watch?v=GtP6IMUuhPs

    ReplyDelete
  4. Haha, vaikuttaa aika karmivalta :D

    Pitänee katsoa myös!

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...