Jun 13, 2011

MovieMonday #3 - Elämän menetetyt tunnit

Movie Mondayn tuorein haaste oli nimetä elokuva, johon kulutetut tunnit haluaisi saada takaisin. Eli se huonoimmista huonoin elokuva. Katson itseasiassa hyvin vähän oikeasti huonoja leffoja, jos joku leffa on vaan ihan liian raskasta katsottavaa ja ottaa päähän liikaa, jätän sen kesken. Ja sitten unohdan koko leffan. Elokuvateatterista en ole tosin koskaan poistunut kesken tai alkanut nukkua (edes leffafestariöinä), mutta en ole mitään erityisen huonoja teatterissa katsellutkaan. Palasin tutkimaan vanhoja Night Visions -juttujani (enemmän vanhan blogin puolella), jos sieltä löytyisi joku unohdettu. Tuskastuttavin kokemus ikinä siellä on ollut Disco 9000 (1976), mutta se oli aamukuuden leffa, joten väsytti ja tuskastutti jo ihan vaan istuminen. Mutta ei se leffakaan ihan juttuni ollut.

Huonoimmaksi leffaksi pitäisikin mielestäni valita sellainen, mihin ei olosuhteet vaikuta. Itseasiassa olen vastannut jo 90-luvulta tähän kysymykseen saman leffan, enkä ole tainnut kohdata sille uutta voittajaa. Viidakon Ykä (1997) oli ihan järkyttävää kuraa ensimmäisellä ja viimeisellä katsomalla, en ole yrityksistä huolimatta kyennyt katsomaan sitä uudestaan. Katsottiin se siis kaveriporukalla yli kymmenen vuotta sitten, joskus yläasteella ollessani. Olosuhteet olivat aika kohdallaan: komedia, hyvä mieli ja iso porukka katsomassa. Muistikuvani leffasta on jo melkoisen hämärät, mutta sen muistan, että muut nauroivat ja minä tuskastelin miten huono se on ja halusin pois. Sen huumori oli vaan niin typerää ja Brendan Fraser ihan käsittämättömän rasittava roolissaan. Katselin hetki sitten tuon alla olevan pätkän ja meinasin repiä hiukset päästäni, en vaan kykene tähän elokuvaan. Onhan tämä enemmän lapsille suunnattua joo, mutta perheleffoistakin löytyy paljon siedettäviä ja hyviäkin elokuvia. Viidakon Ykä ei vaan ole kumpikaan.

7 comments:

  1. Kannattaa muuten sitten vältellä Brendan Fraserin elokuvaa Peloton Punatakki, sillä se on oikeastaan yhtä kuin Viidakon Ykä ratsupoliisina.

    ReplyDelete
  2. Kiitti vinkistä. Näyttää kieltämättä erittäin lupaavalta.

    ReplyDelete
  3. Heh :) ja minä muistan silloin aikoinaan kun tämä tuli, ihan melkein tykänneeni Viidakon Ykästä! Brendan Fraser oli silloin vielä ihan siedettävä ;-)

    ReplyDelete
  4. Hehah, katotaas joskus leffaillas tää ;)

    ReplyDelete
  5. Tää oli kyllä joskus ilmestyessään niin hauska ja loistava! ... Olen aika varma että itku pääsisi jos nyt pitäisi sitä katsoa. Hyrr.

    -Elina-

    ReplyDelete
  6. Isilrah, ei tuu tapahtuu! ;)

    Elina, niin ne mun kaveritkin yritti väittää silloin kun katsottiin. Ei ollut! :P

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...