Jun 23, 2013

That's what I love about these high school girls, man. I get older, they stay the same age.

Viides ja tällä erää viimeinen kesäinen elokuva oli Richard Linklaterin Dazed and Confused (1993). Eletään vuotta 1976 ja nuoret ovat kokoontuneet ulkoilmaan juhlistamaan koulun loppumista ja kesäloman alkamista. Iltaan mahtuu nuoremman vuosikurssin nöyryyttämistä, oluen juontia, ruohon polttelua, keskusteluja, uusia tuttavuuksia ja ihan vain yleistä hengailua 70-luvun pikkukaupungissa.


Tämä Surutta? Sekaisin (jonka suomenkielisestä nimestä herää aina vain kysymys, että WHY?!) on ollut jo vuosia yksi suurimmista suosikeistani nuorisoelokuvista. Tässä leffassa toimii kaikki. Siihen on todella saatu kunnon 70-luvun fiilistä ja nuoruuden ilottelua. Tämä lasketaan yleensä kai komediaksi, ja vaikka leffassa onkin paljon hauskoja juttuja, niin mielestäni komedia on niin väärä sana kuvaamaan näin aidon tuntuista kuvausta, että jätin sen kokonaan pois genrelistauksesta. Kuten mainitsinkin täällä nuoruusleffojeni listassa, tämä Dazed and Confused on yksi niistä leffoista, jotka aina tuovat mieleen oman nuoruuden. Vaikka olin itse näiden kavereiden ikäinen 25 vuotta myöhemmin, niin tämä silti muistuttaa vahvasti myös omasta nuoruudesta ja silloisten kesäöiden tunnelmista. Toki sillä saattaa myös olla jotakin tekemistä asian kanssa, että katselin jo tuolloin tätä leffaa ja tykkäsin kuunnella samaa musiikkia kuin tässä soitetaan. Elokuvan soundtrack onkin ihan äärimmäisen onnistunut ja on suorastaan häpeä, ettei se vieläkään löydy omasta levyhyllystäni. Leffa kuhisee tuttuja näyttelijöitä, joista osa oli tuolloin melko tuntemattomia ja osa taas juuri suosionsa huipulla. Tästä löytyy kovikset, sportit, pössyttelijät, nörtit ja kaikki muutkin tarpeelliset hahmot ja myös hyvin onnistuneesti toteutettuna. Mitään suurta tarinaa leffasta ei taas löydy, se nojaa ihan vain fiilistelyyyn ja hengailuun, täysin nappi kesäelokuva siis. Dazed and Confused on täynnä kesäyön, nuoruuden ja 70-luvun taikaa täydellisellä soundtrackilla varustettuna, tätä elokuvaa ei voi kuin suositella. Se saa aina kesäfiilikselle ja kaipaamaan omaa nuoruutta.

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...