Blogger Recognition Award

Cinema Lozenge -blogista heitettiin palkintoa ja haastetta tähän suuntaan, kiitos siitä! Pidemmittä puheitta asiaan:

Ohjeet:

• Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
• Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen.
• Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
• Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
• Nimeä kymmenen bloggaajaa palkinnonsaajiksi.

Aloitin ns. virallisesti tämän It's just a movie. -blogin  vuonna 2007, mutta sitä ennen olin jo jonkun aikaa kirjoitellut elokuva-arvosteluja omaan päiväkirjamaiseen blogiini, joka oli siis näkyvillä vain rajatulle yleisölle. Olen kuitenkin aina ajatellut, että postaus, jonka kirjoitin It's just a movie. -blogiin 20.07.2007 on se päivä, jolloin leffabloggaamiseni alkoi:

"Pitkällisen miettimisen ja säheltämisen jälkeen päätin perustaa leffa-ajatuksilleni oman journalin. Leffoja tulee katseltua hyvin paljon ja omaan hyllyynkin on muutama eksynyt."

Pelkäsin blogin perustamista erittäin paljon ja tuon ensimmäisen merkinnän jälkeen jännitti ihan hirveästi. Entä jos joku lukee kirjoituksiani? Onneksi blogiin ei tullut pitkään aikaan kommentteja,  enkä osannut mistään seurata, että oliko siellä kävijöitäkään. Kun ensimmäinen kommentti joskus sitten tuli, jäädyin ihan täysin. Lukeeko joku tätä sittenkin?! Toisin kun moni muu, minä en siis oikeastaan edes halunnut lukijoita. 

Bloggeriin siirryin vuonna 2011, jonka jälkeen blogista tuli vähän tunnetumpi, kommentteja alkoi tulemaan aika säännöllisestikin ja kävijämäärät pysyivät (omalla asteikollani) ihan mukavina. Mutta joka kerta, kun blogiani huomioitiin jotenkin uudella tavalla, jäädyin hetkeksi. Ensimmäinen yhteistyötarjous sai kauhistumaan ja taisi mennä aika pitkä aika, ennen kuin uskaltauduin kirjoittamaan seuraavan tekstini. (En muuten tarttunut siihen tarjoukseen, enkä ole tähän päivään mennessä halunnut sitoutua mihinkään muuhunkaan, kiitos vain kaikista kutsuista ja pyynnöistä joka taholle.)

Se syy, miksi leffablogin silloin aikoinaan aloitin, oli aika simppeli. Inhosin lehdissä olevia ammattilaisten arvosteluja. Ärsytti, että aina tietynlaiset elokuvat sai viisi tähteä ja tietynlaiset teilattiin jo ihan genrensä takia. Kauhuleffat saivat aina surkeita arvosteluja, huolimatta siitä, että oliko kyseessä oikeasti huono leffa tai parempi tapaus, niin arvostelu oli aina jokseenkin sama. Totesin, että minulla olisi paljon enemmän sanottavaa niistä. Miksi en siis voisi itse kirjoittaa omaan mielipiteeseeni pohjautuvaa arvostelua? Pari vuotta myöhemmin minulle myös valkeni, että jotkut muutkin kirjoittavat samasta aihepiiristä blogia. Sen jälkeen on muuten jäänyt aika pitkälti lukematta kaikki lehtien ym. julkaisemat arvostelut. Niin ja täytyy sanoa, että ne bloggaajat/vloggaajat, jotka ovat lähteneet arvostelemaan ammattimaisemmin jonkun palkkalistoille, ovat jääneet minun luku-/katselulistoilta. Olen tietysti iloinen näiden puolesta, että ovat päässeet haaveilemiinsa hommiin ja saavat varmasti enemmän yleisöä jutuilleen, mutta oma mielenkiintoni vaan lopahtaa siinä vaiheessa, kun en tiedä saneleeko joku toinen taho ohjeet siihen mistä ja miten tulee kirjoittaa. 

---

Haasteeseen kuuluu vielä sellainen puoli, että pitäisi ohjeistaa aloittavia bloggaajia. Siihen minulla ei oikeasti ole mitään yleispäteviä ohjeita. Riippuu siitä, mitä blogillaan haluaa saavuttaa! Haluatko kirjoittaa pienelle vai suuremmalle yleisölle? Haluatko saada yhteistyötarjouksia ja kenties tienata rahaa blogillasi? Jälkimmäiseen en edes osaa antaa ohjeita, sillä se on polku, jota itse välttelen. Suosittelen kuitenkin molemmissa tapauksissa kirjoittamaan omana itsenäsi ja sellaisia juttuja, jotka kiinnostavat sinua itseäsi. Todennäköisesti jostakin kolkasta löytyy toinenkin ihminen, joka jakaa mielenkiintosi ja mahdollisesti eksyy blogiisi. Jos kirjoitat aiheesta, josta et tiedä juuri mitään ja se ei erityisemmin edes kiinnosta sinua, se myös näkyy tekstissäsi, eikä se myöskään houkuttele lukijoita. Jos niitä lukijoita yleensäkään haluaa houkutella... Suurin ohjeeni taitaa olla lukea parempia neuvoja jostakin muualta kuin bloggaajalta, joka pelästyy vieläkin vähän kaikkea mikä viittaa siihen, että tätä lukee joku muukin kuin äitini! 

---

Palkinto ei nyt jatka matkaansa täältä, sillä sitä on jo ojenneltu niihin suuntiin, johon voisin itsekin sen antaa.

But you yada yada'd over the best part.

Pitkästä aikaa on vuorossa uuden dvd-hankinnan esittely! Uusia leffoja on kyllä tupsahdellut hyllyihin lukuisia, mutta esittelyt ovat jääneet väliin syystä tai toisesta. (Esim. siksi, että tässä on sellainen pieni "myy kaksi asuntoa, osta yksi asunto" -projekti ja leffat ovat sen vuoksi harmillisesti vähän missä sattuu.) Ehkä palaan joihinkin hankintoihin kuitenkin jossain välissä, ainakin parhaat palat kaipaisivat mainintaa.  Mutta nyt kuitenkin on esittelyn paikka, sillä vihdoinkin hyllyyni päätyi (ei-piirretyistä) sitcom-sarjoista parhain:

Seinfeld! Katselin tätä ysärillä hyvin innokkaasti tv:stä ja sarjan loputtua vuonna 1998 jäi iso ikävä. Uusintojahan tästä pyörii aina silloin tällöin ja satunnaisia jaksoja olen katsonut tämänkin vuosituhannen puolella, mutta halu nähdä koko sarjan alusta loppuun on kasvanut vuosi vuodelta. Tässä boksissa on tosissaan 33 levyllistä viihdettä: kaikkien äärimmäisen hauskojen 180 jakson lisäksi tässä on yli 104 tuntia ekstramateriaalia (dokumentteja, kommenttiraitoja, poistettuja kohtauksia, mokia...) ja kokonainen bonuslevy näyttelijöiden jälleennäkemisestä sarjan päätyttyä. Tässäpä erinomaista viihdettä vähäksi aikaa!

This morning I knew her. I talked to her. She screamed at me. Everything was great. Now she's wearing my clothes.

Just One of the Guys (1985) on elokuva Terry-nimisestä (Joyce Hyser) teinitytöstä, joka haaveilee journalistin urasta. Kaikki opettajia myöten tuntuvat kuitenkin pitävän tätä vain nättinä tyttönä, eikä tämän kirjoituksia oteta tosissaan. Veljensä Buddyn (Billy Jayne) avustuksella Terry tekeytyy pojaksi ja menee toiseen kouluun oppilaaksi osallistuakseen lehden kirjoituskilpailuun poikana. Asiat muuttuvat kuitenkin hieman hankaliksi, sillä Terry huomaa ihastuneensa koulukaveriinsa Rickiin (Clayton Rohner) ja toisaalta taas Sandy-tyttö (Sherilyn Fenn) on korviaan myöten ihastunut Terryyn - ja molemmat toki luulevat tämän olevan poika! 

Näin tämän Kuin yksi kundeista -leffan joskus 90-luvun loppupuolella tv:stä ja onneksi tulin tuolloin myös nauhoittaneeksi sen talteen. Siihen en nimittäin ole sen koommin törmännyt missään ja vieläkään siitä ei ole R2-julkaisua. Just One of the Guys ei ilmestyessään noussut mitenkään erityisen suureen suosioon, vaikka se nykyään usein mainitaankin teinileffojen top-listoilla. Kyseessä on kuitenkin (jälleen kerran) yksi omista kasariteineilysuosikeistani. Se on kaikin puolin toimiva elokuva, siinä on onnistunut juoni ja se on myös erittäin viihdyttävä. Terryä näytelleestä kaunottaresta on saatu pienillä muutoksilla ihan pojan näköinen ja veljen ammattimaisilla vinkeillä myös puhe- ja kävelytyyli saadaan hioittua kohdilleen. Hauskuutta elokuvaan tuokin ehdottomasti eniten tuo Buddy-pikkuveli, jonka elämä pyörii poikuuden menettämisen ympärillä ja tämä on vieläpä hyvin avoin asian suhteen. Leffassa ei kuitenkaan noin muuten viljellä mitenkään erityisen seksipainotteisia vitsejä, niin Buddyn heitot toimivat ihan sopivina kevennyksinä. Pidän itseasiassa kaikista näyttelijöistä tässä elokuvassa, kaikki hahmot ovat hyvin aidon oloisia. Rickin ja Terryn suhteesta olisi niin helposti voitu tehdä vain suurta vitsiä, mutta siihen tässä ei sorruttu, näiden lämmin kaveruus on herttaista katsottavaa. Suosittelen Just One of the Guysia erittäin paljon, katsokaa ihmeessä jos vain jossakin onnistutte siihen törmäämään!

Dear Diary, my teen-angst bullshit now has a body count.

Heathers (1988) kertoo teini-ikäisestä Veronicasta (Winona Ryder), joka kuuluu koulun suosittuihin tyttöihin, joista kaikki muut sattuvat olemaan nimeltään Heather. Veronicaa on kuitenkin alkanut pahemman kerran nyppiä Heatherien ilkeä käytös muita oppilaita kohtaan ja on nyt valmis luopumaan asemastaankin. Veronica tutustuu koulun uuteen poikaan, kapinallisen Jason Deaniin (Christian Slater), jolla on ratkaisu siihen, miten Heathereista pääsee lopullisesti eroon.

Olen kirjoittanut Heathersista jo ainakin pari kertaa aikaisemminkin tänne blogiin, joten kommentoin tällä kertaa aika lyhyesti, vaikka tästä voisi tarinoida pidemminkin. Heathers on joka tapauksessa yksi suosikkini 80-luvun teinikomedioista ja tämä myös erottuu melkoisesti niistä perinteisemmistä (Hughes-)teineilystä. Huumori on tässä hyvin mustaa ja tyypillisiä hassuttelua tai seksijuttuja on aika vähäisesti. Romantiikkakin on melkoista Bonnie & Clyde -meininkiä. Siinä missä monessa muussa teinipätkässä käsitellään sitä, kuinka nörttityttö/-poika uskaltaisi pyytää ulos sitä koulun suosituinta poikaa/tyttöä, niin Heathersissa sekoitellaan ihastuksen kanssa putkenavaajaa suositun tytön mehun sekaan. Tässä myös käsitellään aika isoja aiheita, kiusaamista ja koulun sisäistä kastijaottelua vähän eri näkökulmasta. Näyttelijät ovat tässä ihan huippuluokkaa ja leffassa on monia omaperäisiä lausahduksia, jotka ovat jääneet elokuvan jälkeen elämään. Heathers kuitenkin selvästi hieman jakaa mielipiteitä ja suurin osa tuntemistani ihmisistä ei itseasiassa ole pitäneet tästä! Suosittelen kuitenkin mustemman huumorin ystäville. How very!