The organism is growing at a geometric rate. By all accounts, it's at least a thousand times its original mass.

Kauhuputken neljäs elokuva saa olla The Blob (1988). Koditon mies näkee kun taivaalta putoaa meteoriitti, jonka sisältä tämä löytää oudon vaaleanpunaisen limamöykyn. Lima takertuu miehen käteen ja kauhuissaan tämä tulee juosseeksi auton alle. Autossa olleet nuoret kiikuttavat miehen sairaalaan, jossa kuitenkin mönjä syövyttää puolet miehen kehosta ja jatkaa matkaansa kohti toisia ihmisiä. Pikkukaupungissa ollaan kauhuissaan kun tämä vauhdilla kasvava pinkki mönjäke tekee tuhojaan.

Tämä vuoden 1988 Valuva kuolema on uudelleenversionti vuoden 1958 The Blobista, jota en valitettavasti ole vielä nähnyt. Tämän remakenkin näin nyt vasta ensimmäistä kertaa ja täytyy sanoa, että olen aika innoissani siitä! Se oli kaikinpuolin viihdyttävä ja kekseliäs kauhupätkä, ei olisi heti uskonut, että pelkästä omituisesta mönjästä saa näinkin toimivan idean elokuvalle. (En tosin tiedä kuinka paljon kekseliäisyyden pisteistä menee sille alkuperäiselle versiolle, mutta kuitenkin.) The Blob on sopivan vauhdikas elokuva ja tässä on myös oikein näyttäviä tehosteita, erityisesti liman aikaansaamat tuhot olivat hienon näköisiä. Näyttelijöistäkään en keksi pahaa sanottavaa, ne olivat varsin passeleita tämän tyyppiseen leffaan. Nyt on ollut vähän turhan hyviä elokuvia kerta toisensa jälkeen ja joudun toistamaan itseäni, mutta: The Blob on erittäin hauskaa katsottavaa ja hyvin viihdyttävä kauhuleffa. 

You solved the box, we came. Now you must come with us, taste our pleasures.

Kolmannen elokuvan paikan otti Clive Barkerin Hellraiser (1987), joka perustuu Barkerin The Hellbound Heart -novelliin. Frank (Sean Chapman) on avannut talonsa vintillä mystisen ulkomailta tuomansa rasian, jonka ansiosta mies vetäistiin helvettiin. Tietämättöminä tästä Frankin veli Larry (Andrew Robinson) ja tämän vaimo Julia (Clare Higgins) muuttavat taloon. Larryn vuodatettua verta ullakolla haavan saatuaan, herääkin Frank osittain eloon. Helvetissä riutunut mies tarvitsee ihmislihaa palatakseen maan pinnalla ja Julia tuntee Frankia kohtaan suurta vetoa ja päättää auttaa asiassa. Samalla taloon tulee vierailulle Larryn tytär Kirsty (Ashley Laurence), joka näkee omin silmin vintillä tapahtuvat kauheudet.

Näin Hellraiserin itseasiassa ensimmäistä kertaa juuri eräänä Halloweenina. Oli vuosi 2000 ja järjestin ihan ensimmäiset Halloween-juhlani ystäville ja ohjelmassa oli mm. tämän Hellraiserin katsomista veljeltäni lainatulta VHS-kaseltilta! Monille vieraille leffa oli vähän liian jännä, mutta itse tietysti ihastuin tähänkin kauhuelokuvaan. Hellraiser onkin mielestäni erittäin toimiva kauhuleffa, sen tunnelma on oikeasti aika pelottava, josta iso kiitos menee muuten musiikkipuolelle. Leffassa on myös todella paljon hienoja hahmoja, Barkerin luomat Kenobiitti-demonit kun ovat aikamoisen erikoisen ja näyttävän näköisiä otuksia. Tunnetuin on tietysti naulapäinen Pinhead, jota esittää niin tässä ensimmäisessä kuin myöhemmissä osissa erinomaisen hyytävä Doug Bradley. Jatko-osia tosiaan Hellraiserilla on melkoisesti; laskutavasta riippuen seitsemän tai kahdeksan (palataan näihin vielä myöhemmin tämän kauhuputken aikana). Kovin herkille ihmisille en tosiaan tätä lähtisi suosittelemana ihan jo sen jännittävyyden vuoksi, mutta sen lisäksi tässä myös viskotaan aika surutta verta, suolenpätkiä ja muuta kivaa. Hellraiser on siis mielestäni kaikinpuolin onnistunut kauhuelokuva, jonka jaksaa katsella aina vain uudestaan.

We accidently summoned demons who used to rule the universe to come and take over the world.

Toinen katsomani kauhuelokuva oli The Gate (1987). Kaverukset Glen (Stephen Dorff) ja Terry (Louis Tripp) pitävät hauskaa Glenin vanhempien ollessa matkoilla, kun lapsenvahtinaan heillä on vain juhlimisesta pitävä Glenin sisko Al (Christa Denton). Perheen pihasta on aiemmin kaadettu suuri puu, jonka seurauksena maahan on ilmestynyt suuri kuoppa. Pojat innostuvat tutkimaan kuoppaa ja pian he saavatkin kivan pienen yllätyksen, sillä puu on peittänyt portin helvettiin ja nyt kuopasta hyppii demoneja silmille!

Ajattelen aina ennen näitä kauhuputkiani, että tällä kertaa katselen paljon uusia elokuvia (tai siis paremminkin sellaisia, joita en ole aiemmin nähnyt), mutta aina vaan päädyn niiden jo useampaan kertaan katseltujen elokuvien pariin. Tämän The Gaten olen siis myöskin nähnyt aiemmin, mutta itseasiassa vain kerran ja siitäkin on jo monta vuotta aikaa, enkä muistanut elokuvasta kovinkaan paljon. Sen muistin, että pidin siitä ja lähdinkin aika korkeilla odotuksilla katsomaan sitä tälläkin kertaa. Ja pidin elokuvasta myös tällä kertaa! The Gatessa on paljon hyviä juttuja ja pidän erityisesti elokuvan tunnelmasta, se on mukavan jännittävä ihan alusta asti. Sen alku Glenin painajaisen muodossa on mielestäni itseasiassa erittäin hieno aloitus elokuvalle. Tunnelman lisäksi leffa on myös näyttävän näköinen erikoisefekteineen, vaikka ne pikkuruiset demonit hieman huvittavatkin. Tuohon alla olevaan traileriin on muuten aika hyvin poimittu kaikki The Gaten toimintaosuudet, sillä ihan tuollaista tykitystä se ei tosiaan ole. Paikoitellen tämä on oikeastaan vähän puuduttavakin, mutta sitten kun päästään asiaan, on The Gate erittäin viihdyttävää katseltavaa. Suosittelen vähemmän yllättävästi tätä elokuvaa 80-luvun B-kauhun ystäville!

Look at her. I would die for her. I would kill for her. Either way, what bliss.

Tämän vuoden kauhuputken sai aloittaa vanha kunnon The Addams Family (1991)! Kauhuperhe Addams on yhä murheellinen kun Gomezin veli Fester on kadonnut 25 vuotta aiemmin. Eräänä päivänä Festeriltä näyttävä huijari päätyy synkän kartanon ovelle esittäen olevansa kauan kadoksissa ollut veli. Perhe ottaa tämän lämpimästi vastaan, mutta pian kuitenkin epäilykset alkavat herätä, eikä huijarillakaan ole helppoa, sillä tässä Addamsin perheessä väkivalta ja kidutus ovat suurta hupia.

 

Tämä Perhe Addams on vanha suosikkini, jonka olen nähnyt lapsesta lähtien lukuisia kertoja vuosien varrella. Nyt taas viime kerrasta oli vierähtänyt useampi vuosi, joten oli korkea aika kaivaa se esille ja vaikka tämä ei nyt ehkä ole mitään kauheinta kauhua, niin kyllä tämä teemansa puolesta vaan sopii kauhuputken elokuvaksi. Addamsin perhehän esiintyi ihan ensimmäistä kertaa vuonna 1938 sarjakuvassa The New Yorker -lehdessä, jossa hahmojen luoja Charles Addams julkaisi usean vuoden ajan sarjiksiaan. 60-luvun puolivälissä pyöri tv-sarja The Addams Family, joka nosti hahmot suuremman yleisön tietoisuuteen. Sitten tuli niin animaatiosarjaa kuin uutta näyteltyä tv-sarjaa, lähes joka vuosikymmenelle omansa. Tämä -91 vuoden elokuva oli perheen ensimmäinen kerta valkokankaalla ja se sai myös jatkoa. Myöhemmin hahmoista on vielä ilmestynyt vaikka mitä jännää, kuten musikaali, jonka kävin itsekin katsomassa joitakin vuosia sitten New Yorkissa. Ei voi siis kiistää, etteikö Addamsin perhe olisi jaksanut viihdyttää jo vuosikymmenien ajan yleisöä, enkä minä ole poikkeus. Tämä elokuva toimii myöskin erittäin hyvin, se on sopivan synkkä, mutta kuitenkin vain hauskalla tavalla. Huumori siinä on melkoisen mustaa, mutta kuitenkin kesyä ja lapsillekin sopivaa. Sen näyttelijät ovat erinomaisia kaikista sivurooleista lähtien, puhumattakaan pääroolien palkituistakin esittäjistä: Huston ainakin näyttää täydelliseltä Morticialta, Raul Julia toimii Gomezin roolissa erinomaisesti, Lloyd hauskuuttaa kuten aina ja nuori Christina Ricci Wednesdeyna toimii ehkä jopa parhaiten kaikista hahmoista. Juonellisesti elokuva on myöskin ihan viihdyttävä ja yllättäväkin - ainakin sillä ensimmäisellä katsomiskerralla. The Addams Family oli varsin oiva ja sopivan synkeä aloitus tämän vuoden kauhuputkelle!