Pain & Gain (2013) on Michael Bayn ohjaama tositapahtumiin perustuva toimintakomedia. Eletään 90-luvun puoliväliä Miamissa, jossa personal trainer Daniel Lugo (Mark Wahlberg) haaveilee rikkaasta elämästä, amerikkalaisesta unelmasta. Mies päättää tehdä jotakin asian eteen ja lyöttäytyy yhteen kahden muun bodarin, Paul Doylen (Dwayne Johnson) ja Adrian Doorbalin (Anthony Mackie), kanssa rötöksien maailmaan. Keinoja kaihtamatta he pyrkivät unelmiaan kohti ja kaappaavatkin salillaan käyvän rikkaan Victor Kershaw'n (Tony Shalhoub), ryöstelevät ja käyttävät julmaa väkivaltaa.
Pitkästä aikaa vuorossa on yhteisarvostelu, jossa on tällä kertaa mukana yhä enemmän blogeja! Viimeksi arvostelimme muutaman bloggaajan kanssa tanskalaisen Jahdin, siitä kirjoittamani tekstin voi käydä lukemassa täältä. Tällä kertaa katsottavaksi elokuvaksi oli tosiaan valittu tämä Pain & Gain, joista oman sanasensa kertovat myös seuraavien erinomaisten blogien kirjoittajat: ...NOIR, Double Feature, Cinema Lozenge, Mutaa vai tähtiä?, Puutaheinää, Shameless Pile of Stuff ja Vajaatoimintasankari. Pain & Gain ei itseasiassa ollut minulle entuudestaan ollenkaan tuttu, eikä se kuulostanut tai näyttänyt lainkaan sellaisesta, mitä tulisin ikinä katsomaankaan! Toimintaa ja muskelimiehiä, pläh. Mutta ei auta, pakkohan se oli katsella yhteisarvostelun vuoksi. Ei vaan, mielenkiintoni nousi kyllä siinä vaiheessa, kun tajusin tämän perustuvan tositapahtumiin. Tutustuin vasta leffan katsottuani siihen todelliseen tarinaan ja ymmärrän kyllä, etteivät tapahtumien myötä kuolleiden tai loukkaantuneiden henkilöiden omaiset ottaneet tätä, hyvin kepeästi asioihin suhtautuvaa, elokuvaa vastaan kovin hyvällä.
Suoraan sanoen en pitänyt tästä elokuvasta juuri ollenkaan. Noin tarinaltaan se oikeastaan kuulosti varsin kelvolta pätkältä, sillä yleensä pidän tuollaisista todellisiin rikollisiin/murhaajiin/muihin sekopäihin pohjautuvista jutuista. Monet ovat paheksuneet Pain & Gainissa juuri tuota puolta, että tässä tehtiin komediaa (näyttäen pahiksia hieman positiivisessakin valossa) oikeita ihmisiä koskettaneista Sun Gym Gangin julmista teoista. Itse hyvinkin mustan huumorin ystävänä en kuitenkaan kokenut tätä puolta mitenkään paheksuttavana, vaikka en sitä lähtisikään suosittelemaan niille, joita tapahtumat oikeasti koskettivat. Joten näiltä osin elokuva lähti ihan hyvältä pohjalta. Mutta jokin siinä elokuvan toteutuspuolessa sitten tökki pahemman kerran. Mielenkiintoisesta tarinasta oli tehty tylsää toimintaa ja hehheh-huumoria, jotka eivät toimineet ainakaan minulle. Leffassa käytettiin myös aivan liikaa puuduttavaa kertojaääntä, se oli ihan ok leffan alussa ja lopussa, mutta kun sitä soitettiin vähän joka välissä, ei sitä meinannut jaksaa kuunnella. Noin muutenkin meinasin useaan otteeseen tylsistyä tämän leffan parissa! Vaikka näyttelijät olivatkin suurimmaksi osaksi ihan päteviä sellaisia, eivät nämä oikein tuntuneet rooleihinsa sopivilta. Suurin ongelmani Pain & Gainin suhteen kuitenkin oli se, että se tuntui yrittävän liikaa ja tuli vähän sellainen olo, että se yritti olla joku ihan toinen elokuva. Jos The Wolf of Wall Street ei olisi ilmestynyt vasta myöhemmin samana vuonna, olisin väittänyt, että Pain & Gain yritti olla samanlainen kuin se! Hieman samankaltaisesta lähtökohdasta Wolfissa tosiaan lähdettiin, siinäkin kerrottiin saman aikakauden todellisesta jenkkiläisestä rötöstelijästä ja siinäkin viuhuivat huumeet ja paljas pinta. Tosin Scorcese teki sen hyvin ja miehen leffa oli erittäin hyvä ja hauska. En siis tosiaan oikein ihastunut tähän Pain & Gainiin, mutta käykäähän ihmeessä katsomassa, mitä toiset bloggaajat olivat tästä mieltä!
Suoraan sanoen en pitänyt tästä elokuvasta juuri ollenkaan. Noin tarinaltaan se oikeastaan kuulosti varsin kelvolta pätkältä, sillä yleensä pidän tuollaisista todellisiin rikollisiin/murhaajiin/muihin sekopäihin pohjautuvista jutuista. Monet ovat paheksuneet Pain & Gainissa juuri tuota puolta, että tässä tehtiin komediaa (näyttäen pahiksia hieman positiivisessakin valossa) oikeita ihmisiä koskettaneista Sun Gym Gangin julmista teoista. Itse hyvinkin mustan huumorin ystävänä en kuitenkaan kokenut tätä puolta mitenkään paheksuttavana, vaikka en sitä lähtisikään suosittelemaan niille, joita tapahtumat oikeasti koskettivat. Joten näiltä osin elokuva lähti ihan hyvältä pohjalta. Mutta jokin siinä elokuvan toteutuspuolessa sitten tökki pahemman kerran. Mielenkiintoisesta tarinasta oli tehty tylsää toimintaa ja hehheh-huumoria, jotka eivät toimineet ainakaan minulle. Leffassa käytettiin myös aivan liikaa puuduttavaa kertojaääntä, se oli ihan ok leffan alussa ja lopussa, mutta kun sitä soitettiin vähän joka välissä, ei sitä meinannut jaksaa kuunnella. Noin muutenkin meinasin useaan otteeseen tylsistyä tämän leffan parissa! Vaikka näyttelijät olivatkin suurimmaksi osaksi ihan päteviä sellaisia, eivät nämä oikein tuntuneet rooleihinsa sopivilta. Suurin ongelmani Pain & Gainin suhteen kuitenkin oli se, että se tuntui yrittävän liikaa ja tuli vähän sellainen olo, että se yritti olla joku ihan toinen elokuva. Jos The Wolf of Wall Street ei olisi ilmestynyt vasta myöhemmin samana vuonna, olisin väittänyt, että Pain & Gain yritti olla samanlainen kuin se! Hieman samankaltaisesta lähtökohdasta Wolfissa tosiaan lähdettiin, siinäkin kerrottiin saman aikakauden todellisesta jenkkiläisestä rötöstelijästä ja siinäkin viuhuivat huumeet ja paljas pinta. Tosin Scorcese teki sen hyvin ja miehen leffa oli erittäin hyvä ja hauska. En siis tosiaan oikein ihastunut tähän Pain & Gainiin, mutta käykäähän ihmeessä katsomassa, mitä toiset bloggaajat olivat tästä mieltä!
