May 3, 2016

Back to Basics 2016

Kevään Night Visions -tapahtuma Back to Basics huipentui huhtikuun puolivälissä seitsemän elokuvan putkeen. Festarit alkoivat jo keskiviikkona, mutta itse osallistuin tällä kertaa vain tähän yöputkeen. Tarkoituksena olikin viettää koko yö teatterissa, mutta väsymys voitti kymmenen tunnin jälkeen ja saldoksi jäi vain viisi elokuvaa. Tällä kertaa yön elokuvia katseltiin Eerikinkadulla olevissa Andorrassa ja Dubrovnikissa. Aluksi tämä tuntui aika huonolta ajatukselta, mutta eipä tuo lopulta tilana nyt ihan hirveästi Engelistä eronnut, varsinkaan Andorran puoli. Katselin vain yhden elokuvan Dubrovnikissa, jossa kyllä häiritsi se, että istuimina oli vain kovat klaffituolit ja tupakkakopin savut leijalivat ikävästi salin puolella. Mutta kivaa oli jälleen kerran leffayössä!  Tässä lyhyesti näkemistäni elokuvista.

Candyman (1992)

Helen tekee tutkielmaa urbaanilegendoista ja törmää jatkuvasti tarinaan Candymanista. Tarinan jäljet johtavat slummialueelle, jossa paikalliset kertovat lisää Candymaniin liitetyistä kuolemantapauksista. Pian Helen alkaa kietoutua vähän turhankin tiukasti myyttiin kiinni ja ruumiita ilmestyy aina vain lisää.


Vanha tuttu Candyman oli ihan siistiä päästä näkemään valkokankaalta ja viime näkemästä oli muutenkin jo useampi vuosi aikaa. Candyman ei ole koskaan ollut mikään suurin kauhusuosikkini, mutta pidän siitä kyllä. Leffassa on kiva tunnelma, hyvät näyttelijät ja Candymanin hahmo on sopivan pelottava. Olin myöskin tämän ilmestymisen aikaan aika otollisessa iässä, sillä muistan kuinka ala-asteen leirikouluissa haastettiin toinen toisiamme lausumaan Candymanin nimeä peilin edessä! Se oli aika kutkuttavan jännää, vaikka tuskin kukaan meistä oli tuolloin tätä elokuvaa nähnyt. Traileri
_____________

Frankenstein (2015)

Pariskunta Frankensteinit luovat laboratoriossaan keinotekoisen aikuisen miehen. Mies alkaa pian oppimaan ihmisten tavoille ja kiintyy myös voimakkaasti erityisesti tämän luoneeseen naiseen ja pitää tätä äitinään. Kaikki ei kuitenkaan ole mennyt täysin nappiin ja miehen kehoon nousee ikäviä paiseita. Mies pääsee pakoon kadulle ja kohtaa paljon uusia ihmisiä, mutta vaikka tämä kovin yrittää sopeutua elämään siellä, on tällä vaikeuksia pysyä perässä siinä mikä on oikein ja mikä väärin. 


Tämä Frankenstein kertoo tarinan täysin hirviön näkökulmasta, elokuvassa tämä keinotekoinen mies, eli "hirviö" kertoo tarinaansa suorilla lainauksilla Mary Shelleyn kirjasta. Erityisen positiivista tässä elokuvassa olikin juuri se, ettei siinä oltu millään tapaa yritetty lähteä tekemään uudestaan jo tehtyjä elokuvia. Oli mielenkiintoista nähdä hyvinkin nätti poika hirviön roolissa, keinotekoisen Adamin hahmo oli hyvin sympaattinen. Ennen elokuvaa nähtiin ohjaajan lyhyt videotervehdys, jossa tämä varoitteli etukäteen leffan todella raa'asta goreilusta, mutta eipä se nyt oikeastaan kovin kummoista ollut. Olihan siinä raakuuksia, mutta ei mitenkään erityisen paljon - ei siinä määrin että sitä olisi kannattanut mainostaa. Tämä Frankenstein oli joka tapauksessa ihan hyvä elokuva, se piti ihan hyvin otteessaan.  Traileri
_____________

Phantasm (1979)

Nuori Mike näkee yöaikaan hautausmaalla omituisen välikohtauksen, kun hautausurakoitsija nostaa haudasta yksin painavan ruumisarkun autoonsa ja huristelee pois ruumis kyydissään. Mike alkaa tutkia tapausta tarkemmin ja jää kiinni siitä tälle pelottavalle haudankaivajamiehelle Tall Manille. Tall Mall alkaa vainota Mikea ja pian käy selväksi, että tämä ei olekaan ihan tästä maailmasta.


Phantasminkin näkemisestä oli ehtinyt vierähtää muutama vuosi ja olihan se tämäkin hienoa päästä näkemään teatterissa. Elokuvan paras puoli on ehdottomasti sen tunnelma hienoine musiikkeineen, jotka ovat hyvin vaikuttavia. Kerronnaltaan se on hieman sekava ja paikoitellen vähän puuduttavakin, mutta leffan hyvät puolet kuitenkin voittavat. Phantasmin tunnetut lentävät teräksiset piikkipallot ovat aika unohtumattomia ja Tall Man on hyvin hyytävä pahis! Kyseessä oli muuten muistonäytös Tall Mania (kaikissa viidessä Phantasm-elokuvassa) esittäneelle Angus Scrimmille (1926-2016). Hieno kauhuklassikko.  Traileri
_____________

Roar (1981)

Hank asuu Afrikassa lukuisten leijonien ja muiden isojen kissaeläimien ympäröimänä. Mies on täysin tottunut hallitsemaan näitä petoja, eikä tämä pelkää niitä lainkaan. Nyt kuitenkin Hankin perhe saapuu vierailulle ja aikataulusekaannuksien vuoksi  Hank onkin juuri käymässä toisaalla, eikä tämän perhe ole tiennyt miehen lemmikeistä mitään! Perheen kauhuksi näitä petoja alkaakin tulvia ovista ja ikkunoista, eikä pakotietä ole. 



Miksei minulla ole omaa leijonaa?! Siinäpä ajatus, joka leijaili mielessäni koko tämän elokuvan ajan. Varsinaisen juonen sijaan keskityin siis ihastelemaan miten suloisia kissapetoja tässä oli ja miten kiva niitä olisi itsekin päästä halailemaan. Todellisuudessahan tämän elokuvan kuvaaminen on ollut  ihan todellista kauhua. Sitä on tehty 11 vuotta ja jatkuvasti joku kuvausryhmän jäsenistä loukkaantui vakavasti villipetojen ympäröimänä. Elokuvaa olikin jännä katsoa, koska välillä ihan oikeasti pelotti näiden näyttelijöiden puolesta, kun leijonat pääsivät vähän villiintymään. Näyttelijöiden kasvoilta paistanut kauhu oli siis ihan todellista. Juoni tässä jäi vähän ohueksi taustalle ja keskityttiin siihen petojen rynnimiseen. Kiinnostava elokuva kuitenkin! Traileri
_____________

Night Fare (2015) 

Kaverukset kohtaavat pitkästä aikaa Pariisissa ja päättävät juhliakin pitkän kaavan mukaan. He hyppäävät taksiin ja matkaavat omituisen hiljaisen kuskin kyyditseminä määränpäähänsä. Miehet kuitenkin huijaavat kuskia ja juoksevat maksamatta kyydistä. Pian he saavat kuitenkin nähdä miten suuri virhe tämä oli, sillä kuski alkaa piinata ja seurata heitä, eikä rahan tyrkyttäminenkään enää auta.


Night Fare vaikutti ihan kiinnostavalta, sen alkupuoli toi mieleeni jopa elokuvan Drive hienoine autokiihdyttelyineen ja musiikkienkin puolesta. Mutta sitten menin ja nukahdin. Heräsin ja ihmettelin, että kukas tuo on. Nyt skarppina. Aa okei, alkaa taas hahmottua. Sitten taas torkahdin ja heräsinkin mukavasti lopputeksteihin. Joten lopputulema on se, etten nyt ihan hirveästi voi tätä leffaa arvostella... Traileri

2 comments:

  1. Ainakin Candyman ja Phantasm olivat satavarmasti komeaa katsottavaa isolta kankaalta!

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...