Dec 3, 2014

Elokuvateatteri Maxim

Viime viikon loppupuolella sai kuulla kerrassaan ikäviä uutisia: Helsingin Maxim-elokuvateatteri lopettaa toimintansa. Tämä on erittäin harmillista, vuonna 1909 perustettu Maxim on ollut ehdottomasti elokuvateattereiden aatelia ja tällä on pitkä historia. Käyn itse lukuisia kertoja vuodessa juuri Maximissa, osaksi ihan niissä perusnäytöksissä, mutta suureksi osaksi käyn siellä katsomassa elokuvafestareiden näytöksiä (mm. Night Visions, Rakkautta & Anarkiaa, DocPoint). Vuoden aikana taidan katsella 15-20 elokuvaa tuossa teatterissa! Tänä syksynä Maxim oli kuitenkin vesivahingosta johtuneen remontin takia suljettuna, jonka vuoksi festarinäytöksetkin oli siirretty toisiin teattereihin. Ja kyllä sitä tulikin Maximia ikävöityä! Kirjoitin viimeksi Maximum Halloween 3014 -tapahtuman jälkeen siitä, kuinka sijaisena toiminut Kinopalatsi ei vain saavuttanut sitä Maximin omaa tunnelmaa. No mutta, ensi vuonna pääsee sitten taas nauttimaan vanhoista tutuista nurkista. Kunnes tuli nämä suru-uutiset. 

Kuva: hs.fi
Pienenä toivonpilkahduksena on kuitenkin Facebookiin perustettu Pelastetaan Maxim -sivu, joka hakee elokuva-alalta tukijoita, joiden avulla Maximin elokuvateatteritoimintaa saataisiin ehkä jatkettua. Onneksi kannattajia onkin kertynyt ihan mukavasti, toivottavasti sillä olisi jotakin merkitystä ja vanha elokuvateatteri saataisiin pelastettua. Niin monet Helsingin vanhat pienet elokuvateatterit ovat kohdanneet karun kohtalon ja pelottaa ajatus siitä, että niitä ei ole kohta enää ollenkaan jäljellä. On ihan eri kokemus käydä katsomassa vanhaa taide-elokuvaa pienen teatterin parvella kuin jättimenestysleffaa monisalisen elokuvateatterin valtavassa salissa. Puhumattakaan siitä Maximin kakkossalista (kuvassa), jossa on säilytetty vanha tyyli kullattuine yksityiskohtineen. Siellä käydessä todella pääsee aikamatkalle vanhan ajan elokuvateatteriin. Miten tästä ainutlaatuisesta tunnelmasta voitaisiin luopua vain sen takia, että yritykset saisivat taas yhden kokoustilan lisää?!

Maxim avautuu jälleen perjantaina 5.12. ja elokuvateatterina sen toiminta jatkuu ensi toukokuuhun asti. (Ainakin.)

4 comments:

  1. Maxim suojeltava. Mieluummin minäkin leffani tuolla kävisin katsomassa, kuin jossakin personaattomassa multikompleksihässäkässä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minä käyn vähän molemmissa, mutta kyllä vain ne nämä persoonallisemmat paikat viehättää enemmän. Lukuisia unohtumattomia elokuvakokemuksia on juuri Maximista. Pelastetaan Maxim!

      Delete
  2. Tämä oli kyllä mainio puulaaki. Rip.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Harmittaa todella paljon jos tämä nyt oli tässä.

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...