Oct 18, 2013

It's the number one family destination in America.

Yhdeksännen roadtrippeilyn piti olla Griwoldin perheen lomaelokuva Vegas Vacation (1997). Katsoin kyllä elokuvan, mutta jouduin toteamaan, että eihän kyseessä oikeastaan olekaan road movie! Olen toki nähnyt tämän monen monta kertaa aiemminkin, mutta en muistanut, että tässä Griswoldit tosiaan lentävät suoraan määränpäähänsä Vegasiin, eivätkä ole juurikaan tien päällä. (Kiva kun tuli kuitenkin katsottua, sillä sain mm. huomata, että Griswoldit sattumalta majoittuivat täsmälleen samassa hotellissa, missä itsekin tulee majailtua vähän ajan kuluttua!) Vegas Vacation on ihan onnistunut jatko-osa aiemmille Griswoldin perheen lomailuille, vaikka se ei mielestäni ihan samalla tasolle edeltäjiensä kanssa ylläkään. Taattua hauskaa kohellusta kuitenkin riittää ja tuntuukin, että tämä elokuva vain paranee vanhetessaan.


Liian moni erinomainen road movie jäi katsomatta, mutta nyt on roadtripit trippeilty elokuvien muodossa ja on aika hypätä sinne ihan oikealle reissulle! Matkareittinä on San Fransisco - Los Angeles - Las Vegas, joten siinä sitä onkin tuleviksi viikoksi ohjelmaa. Katsotaan jos ehdin päivitellä blogiin jotakin leffa-aiheista reissun päältä, mutta jos en, niin nähdään blogissa sitten marraskuun keskivaiheilla taas! Moi!

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...