May 22, 2013

You can't do this. It's a film. The Human Centipede's a fucking film!

The Human Centipede II (Full Sequence) (2011) on Tom Sixin ohjaama jatko-osa aiemmalle elokuvalleen The Human Centipede (First Sequence) (2009). Kokonaan mustavalkoisessa elokuvassa päähenkilönä on äitinsä luona asuva häiriintynyt brittimies Martin (Laurence R. Harvey), joka on kovan luokan Human Centipede -fani. Tämä katselee aina vaan uudelleen elokuvaa fantasioiden siitä, että toteuttaisi itsekin tuollaisen ihmistuhatjalkaisen, tosin 12-osaisena! Mies pistääkin tuumasta toimeen ja alkaa kerätä osasia projektiinsa eteensä osuvista ihmisistä. Haaveena tällä on kuitenkin saada vielä Human Centipede -elokuvan tähti Ashlynn Yennie mukaan jonon jatkeeksi.


Kirjoitin aiemmin katselemastani First Sequencesta tänne ja olin tuolloin hieman pettynyt, että elokuva ei ollutkaan niin vastenmielinen kun sen oli hehkutettu olevan. (Muistutan taas: en erityisemmin nauti äärimmäisen vastenmielisistä elokuvista, mutta jos leffan mainostetaan olevan iljettävin elokuva ikinä, niin totta kai petyn, jos se ei olekaan sellainen.) No tämä jatko-osa sitten korjasi asiaa ja oli todellakin hyvin vastenmielistä katsottavaa. Jo sen päähenkilö hikisenä ja yskivänä, nautintoa oudoista asioista saavana, hyvin ylipainoisena miehenä oli aika inhottavaa katseltavaa. Elokuvaa katsellessani minulla kuitenkin oli välillä sellainen olo, että siitä puuttui jotakin, sillä Martin tuntui saavan seksuaalisia kiksejä touhuistaan, mutta ei kuitenkaan ns. tehnyt mitään sen eteen vaikka mahdollisuus olisi ollut. Olin kuitenkin ihan varma, etten katsonut leikattua versiota, sillä melkoisen hirvittäviä asioita oli jo näkynyt ihan lähietäisyydeltä. Elokuvan loputtua oli pakko kuitenkin tarkistaa asia ja kyllä vain, olin sittenkin katsellut leikatun version, nimittäin jenkkien leikkaaman seksittömän version! Tämä tarkoitti sitä, että leffasta oli poistettu ainoastaan kaikki seksuaalinen sisältö, joka lyhensi leffaa noin kolmella minuutilla. Mielestäni tämä leikkaus oli melkoisen huvittava, sillä ne lyhyet seksijutut olivat kuitenkin aika kesyjä verrattuna moniin muihin elokuvaan surutta jätettyihin kohtauksiin.


Tämän jatko-osan idea on aika kekseliäs. Siinä ei tosiaan lähdetty jatkamaan siitä, mihin ensimmäinen osa jäi, vaan siinä eletään ajassa ja todellisuudessa, missä First Sequence oli jo ilmestynyt elokuva. Lisäksi jatko-osan päähenkilöstä on tehty hyvin erilainen. Siinä missä ykkösessä projektia veti Heiter kunnon kirurgisilla välineistöllä kliinisissä tiloissa, oli tämän toimista innostuneella Martinilla käytössään vain likainen varastotila, nitoja ja muita kotikonsteja. Ja siinä missä Heiter oli aika kylmänrauhallinen toimissaan, pisti Martin jopa itkuksi epäonnistuessaan jossakin. Tämän jatko-osan tunnelmakin oli aika erilainen, siitä puuttui kokonaan ykkösen trillerimäisyys ja keskiössä oli ihan vaan (ykkösessä lopulta aika vähällä huomiolle jätetty) ällöttävyyksillä mässäily. Ja vaikka oletinkin ykkösen olevan enemmän juuri sitä, koin että tässä mentiin jo vähän liiallisuuksiinkin, sillä tämä kakkososa oli oikeastaan pelkkää ällöttävyyttä toisensa perään. Shokeerata saa (ja pitää jos niin luvataan), mutta tässä muu tarina tuntui vähän jäävän sen mässäilyn jalkoihin. Elokuvan parhaita puolia on Martinia esittävä Laurence R. Harvey, joka tekee melkoisen roolisuorituksen tuona vastenmielisena ukkona ja vastenmielisyydestä huolimatta tätä kohtaan onnistui melkein tuntemaan sääliäkin. Niin ja miehellä ei muuten ole yhtäkään vuorosanaa koko elokuvassa! Plussaa tälle jatko-osalle olikin mielestäni juuri se, että ykkösosan erinomaisen pahiksen tilalle oli saatu tähän kakkoseen näin täysin vastakohtainen ja silti yhtä onnistunut pahis. The Human Centipede II (Full Sequence) on toimiva jatko-osa ja se todella on hyvin vastenmielistä katsottavaa. Uskallankin suositella tätä vain erittäin vastenmielisistä elokuvista pitäville.




Kuva: tumblr.com

2 comments:

  1. Oliko jenkit säästäneet hiekkapaperirunkun?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei kokonaan, näytettiin kun Martin repi palan hiekkapaperia, sitten hypättiin kuvaamaan naisten kännitoikkarointia ja sen jälkeen näytettiin pariin otteeseen Martinia hytkymässä. Suurin osa oli siis leikattu pois.

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...