Koska viime aikoina on ollut jostain syystä vaikeaa saada tuotettua oikein minkäänlaista sisältöä tänne, niin ei auta kuin pakottaa itsensä kirjoittamaan: vuorossa on siis leffaputki! Ajoitan usein tällaiset juhlapyhien aikaan, niin olkoon tämä putki nyt sitten ensimmäistä kertaa juhannusviikon kunniaksi. Leffaputkeni teemaksi valitsin kesän, joten katselen nyt tämän viikon ajan kesään ajoittuvia kesäisiä elokuvia ja kirjoitan niistä tosiaan päivittäin blogiin. Ensimmäiseksi leffaksi valitsin itselleni ihan uuden tuttavuuden The Myth of the American Sleepover (2010), joka on David Robert Mitchellin ensimmäinen pitkä elokuva. On kesän viimeinen viikonloppu ja nuoret ympäri kaupunkia viettävät viimeistä vapaata yötä kukin porukoissaan niin pyjamabileissä kuin vähän villeimmissä bileissä. Tytöt ja pojat vierailee tuttujen ja vähän tuntemattomampienkin juhlissa ja samalla tutustuvat toisiinsa.
Vaikka pidänkin niistä perinteisistä kotibileissä rellestävistä nuorista kertovista komedioista, niin oli ihan iloinen yllätys, että tämä elokuva olikin ihan vain kevyt draamaelokuva nuorista juhlimassa. Leffa olikin aihepiiriinsä nähden poikkeuksellisen kiltti ja viaton teinileffa, ja näin ollen mielestäni huomattavasti aidomman tuntuinen kuvaus. Bileissä kyllä juotiin alkoholia ja muuta, mutta ei niin revittelevällä meiningillä kuin yleensä teinileffoissa tehdään. Suurin osa elokuvan nuorista näyttelijöistä oli ihan ensikertalaisia kameran edessä, joka myös näkyi, mutta mielestäni vain hyvällä tavalla ja korostaen sitä aitoa fiilistä. Näiden kasvot eivät olleet muualta tuttuja ja nämä olivat oikeasti ikäisensä näköisiä ja oloisia. Nuoret olivat epävarmoja ja toisiinsa ihastuneiden nuorien kohtaamiset vähän kiusallisiakin. Jossakin vaiheessa elokuvaa aloin pohtia, että mihinköhän vuoteen tämän tapahtumat ajoittuvat. Näiden nuorien tyylit näyttävät aika ajattomilta ja kännykät/tietokoneet yms. loistavat poissaolollaan, eivätkä musiikkivalinnatkaan anna vihiä ajankohdasta, joten ilmeisesti ohjaaja/käsikirjoittaja Mitchell onkin pyrkinyt jättämään vuosikymmenen avoimeksi. Vaikka elokuvassa onkin meneillään aivan kesän viime hetket, on sen tunnelma varsin kesäinen ja juuri sellainen, joka saa kaipaamaan omaa nuoruutta ja nuoren innolla kesäöissä hyppelemistä. The Myth of the American Sleepover ei ole pullollaan jännitystä, toimintaa, hauskuuttamista tai edes suurta draamaa, se on vain mukavan kepeä kertomus aika tavallisten nuorten kesäyöstä.
Vaikka pidänkin niistä perinteisistä kotibileissä rellestävistä nuorista kertovista komedioista, niin oli ihan iloinen yllätys, että tämä elokuva olikin ihan vain kevyt draamaelokuva nuorista juhlimassa. Leffa olikin aihepiiriinsä nähden poikkeuksellisen kiltti ja viaton teinileffa, ja näin ollen mielestäni huomattavasti aidomman tuntuinen kuvaus. Bileissä kyllä juotiin alkoholia ja muuta, mutta ei niin revittelevällä meiningillä kuin yleensä teinileffoissa tehdään. Suurin osa elokuvan nuorista näyttelijöistä oli ihan ensikertalaisia kameran edessä, joka myös näkyi, mutta mielestäni vain hyvällä tavalla ja korostaen sitä aitoa fiilistä. Näiden kasvot eivät olleet muualta tuttuja ja nämä olivat oikeasti ikäisensä näköisiä ja oloisia. Nuoret olivat epävarmoja ja toisiinsa ihastuneiden nuorien kohtaamiset vähän kiusallisiakin. Jossakin vaiheessa elokuvaa aloin pohtia, että mihinköhän vuoteen tämän tapahtumat ajoittuvat. Näiden nuorien tyylit näyttävät aika ajattomilta ja kännykät/tietokoneet yms. loistavat poissaolollaan, eivätkä musiikkivalinnatkaan anna vihiä ajankohdasta, joten ilmeisesti ohjaaja/käsikirjoittaja Mitchell onkin pyrkinyt jättämään vuosikymmenen avoimeksi. Vaikka elokuvassa onkin meneillään aivan kesän viime hetket, on sen tunnelma varsin kesäinen ja juuri sellainen, joka saa kaipaamaan omaa nuoruutta ja nuoren innolla kesäöissä hyppelemistä. The Myth of the American Sleepover ei ole pullollaan jännitystä, toimintaa, hauskuuttamista tai edes suurta draamaa, se on vain mukavan kepeä kertomus aika tavallisten nuorten kesäyöstä.
