Oct 30, 2018

I am talking about the real possibility that he is still out there!

Halloween-putken viidennessä julkaisussa on luvassa nimensä veroista meininkiä, sillä luvassa on kolme elokuvaa: Halloween II (1981), Halloween 4: The Return of Michael Myers (1988) ja Halloween 5: The Revenge of Michael Myers (1989). Toinen osa jatkaa suoraan siitä, mihin ykkösessä jäätiin.  Laurie (Jamie Lee Curtis) makaa sairaalassa Michael Myersin haavoittamana ja pian saa boogeymanin taas peräänsä sairaalan käytäville. Neljännessä osassa ollaan hypätty vuosia eteenpäin ja Myers jahtaakin edesmenneen Laurien tytärtä Jamieta (Danielle Harris), joka asuu sijaisperheessä. Viides osa jatkuu vuotta myöhemmin ja Jamie on lasten mielenterveyshoitolassa - ja kuten arvata saattaa - Myers on jälleen tämän perässä. Kaikissa näissä osissa (ykkösestä lähtien) seikkailee Myersin psykiatri Loomis (Donald Pleasence). 

Halloween II

Kuten nokkelimmat pokkelimmat varmaan huomasivatkin, niin tämä Halloween-elokuvien putki ei ollut ihan täydellinen. Ensinnäkin siitä puuttuu ensimmäinen osa, joka jäi pois johtuen ihan siitä syystä, että pääsen näkemään sen vielä tällä viikolla leffateatterissa valkokankaalta. Lisäksi välistä puuttuu kolmas osa, joka on ihan oma tarinansa kun siinä ei ole edes Michael Myersiä - siitä voi halutessaan käydä lukemassa täältä arvosteluni muutaman vuoden takaa. Halloween-elokuvia on toki myös tehty 90-luvun puolivälistä lähtien lisää, mutta niistä ei nyt enempää ainakaan tässä kauhuputkessa. Harmillisesti hyllystäni ei löydy dvd-muodossa näitä jatko-osia ja olenkin jo vuosia yrittänyt tuloksetta metsästää jotakin hyvää Halloween-boksia.

Halloween 4

Olin nähnyt Halloween II:n viimeksi joskus 90-luvun puolella ja muistikuvani siitä olivat hyvin hämärät. Muistelin sen kuitenkin olleen hyvä ja sitä se kyllä olikin, itseasiassa paljon parempi kuin muistin. Se oli oikeasti toimiva ja onnistunut jatko-osa, siinä oli paljon sitä samaa hyvää kauhutunnelmaa kuin ykkösessäkin. (Itseasiassa nähtyäni nyt pitkästä aikaa tämän ihan ensimmäisen jatko-osan, ei se uusin Halloween tuntunutkaan enää niin hyvältä.) Sairaala tapahtumaympäristönä toimii hyvin ja sen tarjoamia mahdollisuuksia käytetään paljon hyödyksi. Tämä kakkososa on niin uskollinen ykköselle (ja niin suoraa jatkoa tapahtumille), että jos tätä vain olisi nähnyt yhtä usein, voisi näitä varmaan ajatella yhtenä kokonaisuutena. Neljännessä osassa ollaan jo aika erilaisessa asetelmassa, mutta mielestäni tämäkin on vielä oikein hyvä jatko Halloween-sarjalle. Se olisi voinut epäonnistua täydellisesti, sillä alkuperäisen Halloweenin julkaisusta oli kuitenkin jo kymmenen vuotta aikaa. Siinäkin on kuitenkin se onnistunut tunnelma ja leffa on aika jännittäväkin. Danielle Harrisin roolisuoritus Jamie-pikkutyttönä on erittäin uskottava ja vakuuttava, jolla uskon olevan suuri vaikutus siihen, miten toimiva nelososa on.

Halloween 5

Viides osa ei ole suosikkejani tästä leffasarjasta, en sano sen olevan huono, mutta Halloween-elokuvien asteikolla se on aika heikko. Tuntuu, että siinä on pistetty kaikki vähän överiksi. Loomis on turhan teatraalinen, Jamien hahmosta on tehty melkoisen hysteerinen ja poliisitkin hassuttelevat. Aiemmissa osissa toimineet hahmot eivät olleet enää uskottavia. Muutenkin leffassa ollut idea Myersin ja Jamien telepaattisesta yhteydestä oli hieman erikoinen. Vitosessakin on kuitenkin hetkensä, siinä on myös joitain jännittäviä ja piinaavia kohtauksia Myersin kanssa. Tavallaan salaa pidän siitäkin, että tämä tuntui myös kasariteinileffalta klisesine hahmoineen ja biletyksineen. Mutta sitten taas muistan, että tämä on jatko-osa sille alkuperäiselle erinomaiselle Halloweenille ja kauas on tultu... Näistä Halloweenin jatko-osista siis kakkonen ja nelonen ovat mielestäni oikein toimivia elokuvia ja viides hieman heikompi, mutta kuitenkin katsottava leffa. 



Neljännen osan traileri täällä ja viidennen osan täällä

2 comments:

  1. Kutonen se vasta pöljä pätkä on kaikkine kulttijuttuineen päivineen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vähän samanlaisia muistikuvia itsellänikin, vaikka senkin näkemisestä on vierähtänyt jo useampi vuosi.

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...