Jul 25, 2015

The only 'serial' I know anything about is Rice Crispies.

Serial Mom (1994) on in komedia varsin kunnolliselta kotirouvalta vaikuttavasta Beverlystä (Kathleen Turner). Beverlyllä on kuitenkin hieman synkempikin puoli, josta edes tämän perheellä ei ole aavistustakaan. Nainen muun muassa soittelee naapuruston rouville törkypuheluita, koska he ovat toimineet jollain tapaa tätä loukaten. Asiat alkavat kuitenkin mennä vähän vakavammaksi kun Beverly päättää kostaa ihan kunnolla tämän lapsia (Ricki Lake ja Matthew Lillard) väärinkohdelleille ihmisille. Poliisit käyvät useasti kyselemässä tapahtumista perheen ovella, mutta Beverly vain kylmänviileästi hymyillen pyyhkii verisiä käsiään mekkonsa helmaan.


Tämä Sarjamurhaajamutsi on jo kiinnostanut pidemmän aikaa, varsinkin sen vuoksi, että en ole ollut yhtään varma siitä olenko edes nähnyt sitä! Tätä on vaan ollut aika vaikea saada mistään, joten oli erittäin iloinen yllätys löytää se eurolla kirppikseltä ja vieläpä vanhana suomijulkaisuna. Pidän John Watersin muista elokuvista ja tämän tyylistä, joten olin etukäteen aika varma, että tämäkin viihdyttää. Eikä tarvinnut pettyä, Sarjamurhaajamutsin musta huumori upposi minulle erinomaisen hyvin. Elokuvan parasta antia on ehdottomasti juuri se mutsi, Kathleen Turner loistaa roolissaan, eikä tämän tilalle voisi kuvitella oikein ketään muuta. Turner osaa muuttua herttaisesta kotirouvasta sekunnissa hävyttömäksi kiroilijaksi ja jopa julmaksi tappajaksi. Ja taas sekunti myöhemmin tämä jälleen tyynesti keskustelee poliisien kanssa siitä, kuinka kamalaa v-sanan käyttö on. Noin muutoinkin näyttelijät ovat ihan hyviä, mutta kyllähän kaikki jäävät tuon Turnerin roolin jalkoihin. Tässä(kin) elokuvassa näkyy mukavasti Watersin rohkea tyyli, vaikka se ei ihan sieltä villeimmästä päästä olekaan. Pakko myös pitää kaikista tässä olleissa kauhuviittauksista (niin keskusteluissa kuin esimerkiksi taustalla näkyvinä julisteina), joita olikin ihan mukavasti johtuen Lillardin esittämän teinipojan kauhuinnostuksesta - ja kuinka coolia onkaan se, että oma äiti on mahdollisesti sarjamurhaaja! Serial Mom on siis erittäin viihdyttävä elokuva, jota voin suositella lämpimästi ainakin mustan huumorin ystäville.

8 comments:

  1. Hyvä löytö! :) Itsekin olen halunnut nähdä tämän pidemmän aikaan. Kathleen Turner ja John Waters kun molemmat kuuluvat suosikkeihin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yritin itseasiassa tätä katsoessani miettiä Kathleen Turnerin muita rooleja, enkä hämmentävästi saanut mieleeni yhtäkään! Kyseessä on kuitenkin niin tuttu näyttelijä, mutta sitten sitä ei osannutkaan yhdistää mihinkään. Lopulta muistin, että olihan se Chandlerin isä Frendeissä. :D

      Delete
    2. Mutta jos olisit muistanut, niin olisit varmasti muistanut Vihreän timantin metsästyksen, Niilin jalokiven tai vaikka V.I. Warshawskin noin niinkuin ensi alkuun :D

      Delete
    3. Joo kyllähän noita sitten muistui mieleen kun vilkaisi naisen imdb-sivua. :P

      Delete
  2. Täytyy kyllä pistää korvan taakse. Kuulostaa vähintäänkin mielenkiintoiselta. Itse muistan Turnerin Prizzin kunnia-elokuvasta, jota voin kyllä rauhassa suositella. Ja tietty Frendejä... xD

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kannattaa katsastaa jos mielenkiinto heräsi :)

      Delete
  3. Jos ei omia Waters-suosikkejani olekaan (kova sarjahan tuo olisikin), niin mainio filkka sittenkin!

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...