Jul 17, 2015

In an action film you act in the action. If it's a dramatic film you act in the drama.

Jos joku on sattunut vilkaisemaan katsomieni elokuvien listausta viime aikoina, on se saattanut herättää hieman ihmetystä. Olen nimittäin viimeisen viikon ajan tuijottanut aika erilaisia elokuvia kuin yleensä, sillä suostuin leffaseuraksi Jean-Claude Van Damme -maratoniin! Katsomomme toisella osapuolella oli vähän rankempi putki, sillä tämä tapitti läpi peräti 43 Van Dammen elokuvaa vajaassa viikossa. Itse en sentään ihan siihen kuoppaan hypännyt, vaan katselin vain osan niistä. Melko mittava määrä niitä tuli kuitenkin katsottua siihen nähden, etten vielä jokunen kuukausi sitten tiennyt edes kuka on Van Damme! Tutustuin tähän toimintatähteen vasta tämän vuoden puolella, mutta olin kuitenkin jo keväällä nähnyt ne ilmeisesti tärkeimmät elokuvat, Bloodsportin sekä Timecopin. Ja vaikka pidinkin niistä, niin hieman epäileväisin mielin lähdin mukaan näin mittavaan maratoniin. Mutta helpostihan se meni ja omaksi loppusaldokseni kertyi kokonaiset 21 katsottua JCVD:n elokuvaa ja ne tosiaan olivat ne mitkä nyt sattuivatkaan olemaan aikajärjestyksen vuorossa silloin kun hyppäsin mukaan.


En nyt jaksa kirjoitella kaikista mitään arvosteluja, eikä kaikista mitään sanottavaa olisikaan. Yleisesti ottaen pidin enemmän JCVD:n uran alkupuolen elokuvista, niissä oli kivaa kasari- tai ysärifiilistä ja niissä oli enemmän sitä karatekikkailua. Tuoreemmissa elokuvissa oli liikaa tuliaseita, räiskintää ja silmiä särkevän kammottavaa CGI-verta. Toimintaelokuvat eivät koskaan ole olleet mitään suurimpia suosikkejani, mutta hienoista taisteluista kyllä pidän. Ja mitä vähemmän kättä pidempää mukana taisteluissa, sen parempi. Jaottelin nämä nähdyt nyt kolmeen osaan, hyvä (eli minä pidin), ihan ok ja huono (eli minä en pitänyt). Niin ja myönnettäköön, että en pysynyt ihan kaikkien aikana hereillä...

Hyvä 
Universal Soldier: Day of Reckoning (2012)
JCVD (2008)
Replicant (2001)
Timecop (1994)
Universal Soldier (1992)
Kickboxer (1989)
Bloodsport (1988)

Ihan ok 
Pound of Flesh (2015)
Until Death (2007)
Double Team (1997)
The Quest (1996)
Maximum Risk (1996)
Sudden Death (1995)
Nowhere to Run (1993)
Double Impact (1991)
Death Warrant (1990)
Lionheart (1990)
Cyborg (1989)

Huono 
The Expendables 2 (2012)
Second in Command (2006)
Street Fighter (1994)

En kommentoi, uni voitti
The Shepherd (2008)
The Order (2001)

Noista huono-kategoriaan menneistä voisi mainita sen verran, että ne eivät mahdollisesti edes olleet niin huonoja, ne vain edustivat juuri sellaisia elokuvia, joista en välitä pätkääkään. Expendables 2 oli aika kasvotonta räiskintää, juuri sitä, minkä vuoksi en koskaan ole niin innostunut action-pätkistä, ja näyttihän ne tietokoneella luodut veriroiskeet ihan kamalilta. Second in Command sitten taas sisälsi politiikkaa, sotimista ja taas liikaa räiskintää, ei ollut ollenkaan minun juttu. Street Fighter nyt vaan oli aika surkea ja Van Damme oli siinä huonoimmillaan, tällä oli oikeastaan koko elokuvan ajan vain tyhjä katse.

Hyvissä sitten taas oli aika yllättäjä tuo Universal Soldierin neljäs osa, josta odotukset oli aika pohjamudissa. Mutta siinähän oli oikein hyvää jännitystä, ahdistavaa tunnelmaa ja kauhuleffamaisuutta. Ihan ok -osastoon meni muutama sellainenkin, joita kovin harkitsin laittavan hyviin, mutta johonkin oli vedettävä raja. Esimerkiksi Van Dammen uusimman elokuvan Pound of Fleshin olin pistämässä hyviin leffan alkupuoliskon ajan, mutta sitten se valitettavasti meni vähän huonompaan suuntaan. Alku oli kuitenkin erittäin tyylikäs ja siinä elokuvassa mies teki mielestäni parhaimman roolisuorituksensa!

Että tällaista täällä on katseltu viime aikoina ja kivaahan se oli. Olisi näitä oikeastaan voinut enemmänkin katsella! Niin ja nyt ainakin tiedän mikä mies on Jean-Claude Van Damme.

8 comments:

  1. Derailedia en noissa listauksissa nähnyt ja hyvä niin, sillä se se vasta kehno Damme on. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo se oli yksi näistä, jonka onnistuin välttämään ja ilmeisesti hyvä niin. :D

      Delete
  2. Mielestäni U.F.O. on huonoin elokuva johon JCVD on sotkeutunut (tosin mies saa siinä ruutuaikaa ehkä 5 min, ja tarkoitus oli boostata tyttären filmiuraa). Street Fighter on camp-leffana hauska.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Samankaltaista kommentointia kuulin U.F.O:sta, sekin tosiaan jäi minulta väliin.

      Delete
    2. Täytyy kompata Sylinterijäbän mielipidettä, Street Fighter on kaljoitteluleffana mainio, vaikka(/koska) Raul Julia varastaakin show'n.

      Delete
    3. Pitäisköhän sille antaa uusi mahdollisuus näiden teidän hehkuttelujen jälkeen...

      Delete
  3. UFO saattaisi saada minunkin ääneni jos huonointa Van Dammea haetaan. Siis jos sen herran ruutuajan perusteella edes laskee hänen elokuvakseen.
    Muuten huonoin saattaisi olla kylläkin Universal Soldier - the Return. Tuopin mainitsema Derailed on kyllä tuskallisen kehno, mutta jotenkin noiden ns. pienien Van Damme-pätkien kohdalla odotukset ovat niin matalalla, että se huono ei tunnu samalla tavalla lannistavalta kuin niiden "isompien" tapausten kohdalla, jollaisiin lukeutuvat juuri Street Fighterin ja Universal Soldier - the Returnin tapaiset elokuvat. Niissä kun on yleensä sellaisiakin voimia tekemässä, että kyllä silloin pitäisi tietää paremmin. Sen vuoksihan esimerkiksi joku ihan hyvä Ridley Scott-leffa kuten American Gangster tai Body of Lies tuntuu suuremmalta pettymykseltä kuin tavanomaisen surkea Ulli Lommel-tapaus. Mielestäni toisin kuitenkin kuin Street Fighter, ei Universal Soldier - the Return ole missään vaiheessa tarpeeksi huono ollakseen siksi hyvä, se on vain tylsä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Samaa mieltä noista pienistä elokuvista, niitä katsoo vähän eri silmin ja antaa helpommin anteeksi jotakin mikä tuntuu isosti tehdyssä elokuvassa anteeksiantamattomalta.

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...