Jul 2, 2015

I am an instrument of perfection, and hygiene. The enemy, of decay and corruption. A dentist. And I have a lot of work to do.

Tuli tuossa katseltua n elokuvat The Dentist (1996) ja The Dentist 2 (1998). Ensimmäisessä osassa Alan Feinstone () työskentelee menestyksekkäästi omalla hammaslääkäriasemallaan, mutta tämä on sairaalloisen tarkka puhtaudesta erityisesti hampaiden suhteen. Nähtyään vaimonsa pistävän suunsa kiinni likaiseen allaspoikaan, vinksahtaa Feinstonella lopullisesti ja tämä alkaa hoitamaan potilaitaan vähän rankemmin ottein ja sitten veri roiskuu. Jatko-osassa mielisairaalasta päässyt mies alkaa työskennellä valenimellä uudella vastaanotolla, mutta samat menneisyyden haamut vaivaavat tätä yhä edelleen ja jälleen potilaiden suut saavat kokea karun kohtalon tämän hoidossa.


Nämä Hammaslääkärit ovat kiinnostaneet jo pidemmän aikaa, mutta en ole aiemmin saanut näitä käsiini. Eräs kaverini kertoi jo lapsuudessamme saaneensa tuosta ensimmäisestä elokuvasta ikuiset traumat ja tämä kärsii yhä tämän leffan perusteella kehitettyneestä hammaslääkärikammosta! Kuulostaahan tämä pelottavalta jo ihan aiheensa puolesta, (lähes) jokainen kammoksuu ainakin jollain asteella hammaslääkärissä käyntiä. Ja vaikka hammaslääkäri ei olisikaan psykopaatti, niin ovat ne työvälineet aika hurjia, varsinkin kun niitä tungetaan koko suu täyteen ja siinä sitten ollaan toisen armoilla. Odotukseni ensimmäisestä Hammaslääkäri-elokuvasta olivat siis aika korkealla!  Valitettavasti  vain täytyy todeta, että se oli suurimmaksi osaksi ihan puuduttavan tylsä ja tein todella töitä sen eteen, että silmät pysyisivät auki koko sen huiman puolitoistatuntisen keston! Olihan siinä hienojakin kohtauksia, juuri ne hetket kun tuo vinksahtanut hammaslääkäri alkaa irroitella vähän ylimääräisiäkin hampaita ja verellä roiskitaan tai kun takaa-ajossa perässä juoksee poran kanssa sekopäisesti naurava valkotakkinen setä. Ikävästi tätä puolta oli vain ihan liian vähän, noin 90 % elokuvasta oli sen odottelua, että josko kohta tapahtuisi jotakin. Tarinaa ja hiljalleen tapahtuvaa lopullista sekoamista rakennettiin kyllä hienosti, mutta olisin toivonut vähän enemmän toimintaa. Jatko-osan kohdalla odotinkin sitten taas sitä huimaa parannusta tähän puoleen ja enemmän sitä toimintaa. Mutta mitä vielä, ilmeisesti tekijät pitivät ykkösen parhaimpana osuutena sitä paikallaan junnaamista ja tylsistelyä, sillä sitä oli tässä kaksi kertaa enemmän! Ne muutamat toimintakohtaukset olivat kyllä tässäkin hienoja ja pääroolissa heiluva Bernsen tekee kerrassaan mainion roolisuorituksen ja on varsin vaikuttava mielipuolena hammaslääkärinä. Kakkosen loppupuolella olevat miehen sekoilut olivatkin leffojen paras osuus! Harmillisesti siis sekä The Dentist että The Dentist 2 olivat aikamoisia pettymyksiä, sillä potentiaalia olisi ollut paljon parempaankin.


8 comments:

  1. Siitä onkin aikaa kun viimeksi nämä Hampilekurit läpi katsastin. Täytyypä ottaa jossakin kohtaa ohjelmistoon, jahka vaan ensin löydän ne jostakin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. En nyt voi varsinaisesti suositella, mutta katso ihmeessä jos löytyy.

      Delete
  2. Itse olen aika samaa mieltä kuin sinäkin tuosta Dentisti ykkösestä. Aikamoisen puuduttavaa menoa tosiaan. Dentisti kakkosta en ole nähnyt. Toisaalta puuduttava-sanahan sopii hyvin hammaslääkäristä kertovaan elokuvaan! ;-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, en edes tajunnut miten osuvaa tuo puuduttavuus olikaan!

      Delete
  3. Viimeksi katsonut nämä silloin kun ne ilmestyivät ja vaikka en muistakaan puutuneeni niiden aikana saati sitten ylistäneenikään, niin kaipa ne olivat ainakin ihan ok. Sen tosin muistan, että tuolloin Corbin Bernsen oli minulle tutuin L.A. Lawn ärsyttävänä asianajajana joka ei suuremmin sen enempää vaikutusta tehnyt ja Hammaslääkärin ansiosta tulin ajatelleeksi, että hei, hänhän on hyvä näyttelijä joka onkin monipuolisempi kuin luulin. En tosin muista enää niiden jälkeen nähneeni mitään muuta jossa olisin erikseen ajatellut hänestä niin positiivisesti, joskaan en haukkunut pystyynkään, vaan ajauduimme sinne harmahtavaan kai se on ihan jees-ajatteluun.
    Kyllä minun on jo aika tovin tehnyt mieli vilkaista Hammaslääkärit uudestaan, että ilmeisesti ne jättivät kuitenkin enemmän niitä hyviä mielleyhtymiä kuin ei.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Bernsen on itselleni aika vieras näyttelijä, en oikein yhdistä mihinkään. Mutta tuon kakkosen loppusekoiluista tuli itseasiassa vähän mieleen Jack Nicholson, joka ei voi olla huono asia!

      Delete
  4. Tylsempiä kuin premissin puolesta soisi.

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...