People, they love blood. They love action. Not this talky, depressing, philosophical bullshit.

Birdman (2014) on Alejandro González Iñárritun elokuva vanhasta leffatähdestä Rigganista (Michael Keaton), joka vaikuttaa nyt teatterin puolella ohjaajana sekä näyttelijänä. Miehen vanha supersankarirooli Birdman ei kuitenkaan ole poistunut tämän elämästä kokonaan, vaan hahmo vainoaa tätä jatkuvasti ohjeistaen liikkeissä. Rigganin näytelmään tulee saada nopealla aikataululla uusi näyttelijä ja mukaan pestataan jo vuorosanat osaava Mike (Edward Norton), mutta mies alkaakin sooloilla näytöksissä pahemman kerran ja muutenkin tämän käytös on aika asiatonta. Samalla arvostettu kriitikko uhkailee lyttäävänsä näytelmän ennen kuin on edes nähnyt sitä. Vaikeuksista huolimatta Riggan yrittää saada elämäänsä kuntoon niin ammatillisessa mielessä kuin myös parantamalla välejään ongelmaiseen tyttäreensä Samiin (Emma Stone), mutta piruna olkapäällä pomppiva Birdman on saamassa vallan miehestä.

Täällä ollaan vieläkin, vaikka blogi elikin hieman hiljaiseloa tässä hetken aikaa. Vajaan kuukauden päästä jaetaan Oscaritkin, enkä ole sitäkään kommentoinut vielä sanallakaan! Aloitetaan nyt kuitenkin tällä yhdellä Oscar-ehdokkaalla, Birdmanilla, joka on siis ehdolla jopa yhdeksästä eri kategoriasta. Yksi elokuvan vahvimpia puolia on ehdottomasti näyttelijät, joista ensimmäiseksi on toki mainittava mainio Keaton, joka sopi paremmin kuin hyvin tähän vanhan supersankarin rooliin Batman-menneisyytensä vuoksi. (Itseasiassa mieleeni tuli tästä asetelmasta Mickey Rourke The Wrestlerissä, josta kirjoitukseni täällä.) Lisäksi Edward Norton loisti sivuroolissaan, ei sillä, että Nortoniin olisi koskaan joutunut pettymäänkään. Miehet ovatkin molemmat ansaitusti Oscar-ehdokkaina roolisuorituksistaan. Birdmanin kuvaustapahan on aika erikoinen, ensinnäkin koko elokuva on kuvattu vain kuukaudessa ja toiseksi, se on kuvattu hyvin pitkillä otoksilla ja sitten editoitu näyttämään yhdeltä pitkältä otokselta. Tarinan puolesta on pakko kommentoida, että se ei ehkä ollut se kaikista mielenkiintoisin ja se olisi voinut olla aika tylsäkin, mutta juuri nämä erinomaiset näyttelijät, erottuva kuvaustyyli sekä siinä ollut synkähkö huumori pelastivat tarinaa paljon. Birdman ei kuitenkaan tehnyt mitenkään erityisen suurta vaikutusta ja elokuva jäi minulle vain ihan hyväksi. Henkilökohtaisesti toivonkin parhaan elokuvan pystiä Boyhoodille (josta arvosteluni täällä), mutta veikkaan silti, että arvoisalle akatemialle uppoaa, kuten tavallista, juuri tällainen Birdmanin kaltainen elokuva-/teatterimaailmaan sijoittuva leffa.