Feb 7, 2014

DocPoint 2014

Viime viikolla oli jälleen kerran dokumenttielokuvafestivaali DocPoint ja jälleen kerran ehdin osallistua vain yhden elokuvan verran. Kyseinen elokuva oli norjalainen Mona Friis Bertheussenin ohjaama Tvillingsøsterne (2013) eli Twin Sisters. Dokumentissa kerrotaan tarinaa kiinalaisista kaksostytöistä, jotka on vuonna 2004 vauvana adoptoitu eri puolille maailmaa. Adoptiohetkellä kuitenkin täysin sattumalta toisen tytön amerikkalaiset vanhemmat törmäävät toisen tytön norjalaisiin vanhempiin. Perheet alkavat pitää toisiinsa yhteyttä ja tytöt pääsevät vuosien varrella tutustumaan toisiinsa. 


Täytyy sanoa, että oli ihan mukavaa vaihtelua kerrankin käydä katsomassa jotakin muuta kuin murheellisia dokumentteja sodasta ja kuolemasta. Twin Sisters sai hyvälle mielelle ja hymyilemään! Tämä oli oikeastaan aika uskomaton tarina, tai lähinnä se, kuinka nämä perheet sattumalta törmäsivät toisiinsa. Heidän ei olisi koskaan pitänyt kohdata, mutta sairauden vuoksi nämä norjalaiset vanhemmat joutuivat menemään muiden norjalaisperheiden sijaan amerikkalaisperheiden kanssa samaan aikaan hoitamaan adoptiopaperiasioita. Täysin sattumalta kaksostyttöjen vanhemmat olivat ostaneet tytöille ihan samanlaiset punaruutuiset mekot, jonka vuoksi he alkoivat keskustella. Pian vanhemmat huomasivatkin, että itseasiassa lapset on muutenkin aika samannäköiset, vaikka viranomaisten mukaan he eivät olleet kaksosia. Dokumentti oli toteutettu aika hauskalla tavalla, sillä siinä näytettiin vuorotellen tyttöjen elämää ja verrattiin sitä, kuinka erilaista elämää nämä kaksoset elivät. Toinen asui pienenpienessä norjalaiskylässä ja vietti aikaansa vaellellen ympäriinsä ja hoivaten ulkoa löytämäänsä hiirtä. Toinen asui Kaliforniassa ja vanhemmat kuskasivat tätä harrastuksista toisiin, joita tällä oli lukemattomasti aina mallikoulusta jalkapalloon. Toisaalta tätä puolta tunnuttiin korostavan vähän liikaakin, tuntui vähän siltä että norjalaisperheestä yritettiin antaa vähän liiankin maalaistolloa kuvaa ja toisaalta taas vielä enemmän tuosta amerikkalaisperheestä sitä idiootit jenkit -kuvaa. Tämä ehkä korostui sen vuoksi, että leffateatterin yleisö tuntui nauravan kaikelle vähän pilkkaavaan sävyyn, joka oli todella ärsyttävää! Dokumentti oli kuitenkin hyvin mielenkiintoinen, oli mukavaa seurata tyttöjen innostusta tutustua toisiinsa ja opetella yhteistä kieltä. Oli koskettavaa seurata kun tytöt vihdoin näkivät toisensa ja kuinka he lähes heti löysivät yhteisen sävelen. Oli myös koskettavaa seurata hyvästejä kun sisar perheineen lähti taas toiselle puolelle maapalloa, eikä ole tietoa siitä, koska he seuraavan kerran taas näkevät. Onneksi tästä dokumentista ei kuitenkaan oltu tehty liian nyyhkyä tarinaa, vaan se tosiaan sai hyvälle mielelle.

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...