Nov 17, 2013

Don't listen to them. It's not true.

Tanskalainen elokuva Jagten (2012), eli suomalaisittain Jahti, kertoo nelikymppisestä Lucasista (Mads Mikkelsen), joka on töissä pienen kaupungin päiväkodissa. Miehellä on asiat nyt aika hyvin, tällä on paljon kavereita, uusi naisystävä ja tämän poika on muuttamassa isälleen asumaan. Päiväkodin lapset myöskin pitävät valtavasti Lucasista, mutta eräänä päivä yksi päiväkodin lapsista, Lucasin ystävän Theon (Thomas Bo Larsen) tytär Klara (Annika Wedderkopp), menee kertomaan pienen valheen päiväkodinjohtajalle. Klaran puheiden perusteella viranomaisten on syytä olettaa, että Lucas on käyttäytynyt sopimattomasti päiväkodin lapsia kohtaan ja pian sana tästä leviää pikkukaupungin kaikille asukkaille ja Lucasista tulee koko kylän hyljeksimä mies.


Sain kunnian päästä osalliseksi ns. yhteisarvostelua, jossa ideana on siis se, että muutamat bloggaajat katsovat saman elokuvan ja kirjoittavat siitä arvostelun kukin omalle tontilleen. Mielestäni tämä on kerrassaan mainio ajatus, on hauska nähdä miten samoilla tai eri linjoilla muut ovat, varsinkin kun kyseisiä blogeja jo joitain vuosia lukeneena vähän tuntee myös niiden kirjoittajien leffamakua. Elokuvaksi osui nyt tosiaan tämä Jahti ja siitä oman näkemyksensä tulevat julkaisemaan seuraavien blogien kirjoittajat: ...noir, Double Feature, Movie Mania ja Mutaa vai tähtiä?, eli erinomaisessa seurassa ollaan! Todennäköisesti edellisten linkkien takaa saa lukea myöskin hieman asiantuntevampaa näkemystä, sillä uskoisin olevani ainoa, jolle kyseinen elokuva ei ollut entuudestaan lainkaan tuttu! Elokuva on kuitenkin saanut varsin hyviä arvosteluita kriitikoilta ympäri maailmaa ja IMDb:ssä tämä on juuri nyt sijalla 136, joka on varsin hyvin tanskalaiselta elokuvalta. Tästä huolimatta olisin tuskin tullut katsoneeksi Jahtia omasta aloitteestani, sillä vaikka katson mielelläni muitakin kuin englanninkielisiä elokuvia, niin loppujen lopuksi varsinkin uusiin pohjoismaisiin elokuviin tulee tutustuttua hävettävän vähän. Nyt laittaessani leffaa pyörimään en itseasiassa tiennyt lainkaan mitä olin alkamassa katsoa, edes leffan genre ei ollut oikein selvillä. Nimen perusteella odotin tämän olevan joku rikosjännäri, jossa aseet räiskii ja juostaan pahisten perässä. Olin aika väärässä.


Jahtihan on hyvin koskettava draamaelokuva, jossa tärkeässä osassa ovat sen taitavat näyttelijät. Mielestäni on aika harvinaista, että katsojana pystyy samanaikaisesti olemaan ihan jokaisen hahmon puolella, kykenee ymmärtämään jokaisen reaktiot ja osittain myös heidän tekonsa. Elokuvassahan on kerrassaan vaikea tilanne, sillä vaikka elokuvan katsojat kotisohviltaan pystyvät näkemään kuinka Lucas on aivan selvästi viaton mies, ei se todellakaan näytä siltä kylän asukkaille. Jos pikkutyttö samassa lauseessa puhuu siitä, kuinka tämä ei pidä päiväkodissa pyörivästä Lucasista ja jäykistyneestä sukupuolielimestä, on tätä aika vaikea ohittaa pelkällä olankohautuksella. Varsinkaan jos kyseessä on oma tytär! Tilanne on aika karmea, mutta niin uskottava, että näin on varmasti joskus oikeastikin käynytkin. On helppoa tuomita mies, kun pellavapäinen, tekojensa seuraamuksia ymmärtämätön, lapsi puhuu tuollaisia. Elokuvan tekijät ovatkin onnistuneet luomaan elokuvaan hyvin todentuntuista tunnelmaa ja tosiaan näyttelijöiden hienot roolisuoritukset tukevat sitä erinomaisesti. Erityisesti Mikkelsenin ja Larsenin tuskaiset ilmeet ja katseet kertoivat tarinaa ihan omalla asteellaan, mutta myös lapsinäyttelijä Wedderkoppin sanaton viestintä oli varsin onnistunutta. Mikkelsen voittikin varsin ansaitusti Cannesissa parhaan näyttelijän palkinnon tästä roolisuorituksesta. Oli raastavaa katsella Lucasin kasvoista paistavaa henkistä kipua, kun yhtäkkiä koko kylä, rakkaimmat ystävät mukaan lukien, kääntävät tälle selkänsä.


Elokuvassa itseäni erityisesti häirinnyt kohtaus oli sellainen, jossa Klaraa kuulusteltiin tarkemmin sen jälkeen kun tämä oli aiemmin suutuspäissään laukonut valhettaan hieman pätkittäin päiväkodinjohtajalle. Nyt sitten toisella kuulemalla tilanteesta tuli enemmänkin sellainen johdateltu "etkös sanonutkin näin" ja "eikös näin käynytkin", toisin kun oltaisiin annettu tytön kertoa asia uudestaan. Tuossa tilanteessa tytölle syötettiin sanat suuhun ja sen jälkeen Lucas oli helppo tuomita syytetyistä teoista. Kohtausta oli vaikeaa katsella. Tämän elokuvan yksi suuri plussapuoli olikin myös se, että se todella pisti miettimään asioita. Miten helppoa tällaisessa tilanteessa on vain todeta aikuinen syylliseksi ja kohdella tätä kuin sontaa. Se vei ajatukset omaan lapsuuteen, kun asuin pikkukaupungissa ja yhtä ala-asteen opettajaa syytettiin samankaltaisista teoista. Tuolloin tosin syytteet taisivat olla ihan tosia (no, enhän minä totuutta voi tietää), mutta tuosta opettajasta tuli kaupungilla ihan yhtä hyljeksitty tapaus kuin elokuvan Lucasista. Tuolloinkin oli hyvin helppoa valita puolensa ja pistää sana kiertämään pahasta miehestä. Mietin leffan jälkeen myöskin ihan yleisesti lasten kuulustelemista, jos niissä yleensäkin johdatellaan noin helposti, niin niistähän voi saada ihan minkälaisen lopputuloksen tahansa (en voinut olla miettimättä esim. jo vuosia julkisuudessa käsiteltyä Auerin tapausta). Tässä elokuvassa onnistuttiin hyvin siinä, että vaikka tässä tapauksessa kyseessä olikin väärinkohdeltu syytön mies, se ei silti laittanut kaikkien muiden käytöstä huonoon valoon, vaan se näytti jokaisen reaktiot varsin ymmärrettävinä. Tilanne vaan on kerrassaan hankala. Asia olisi voinut olla täysin toisinpäinkin, mitä jos Lucas olisikin ollut syyllinen ja asian oltaisiin vain annettu olla. Jahti todella ottaa vaikean asian käsittelyyn ja tekee sen uskottavasti ja tyylillä. Elokuva koskettaa ja pistää miettimään, suosittelen ehdottomasti katsomaan. Sitäkin enemmän suosittelen tarkastamaan mitä asiaa Jahdista muilla tähän yhteisarvosteluun osallistuneilla leffabloggaajilla on!

8 comments:

  1. Tuo oli mainio huomio, että mitä jos Lucas olisi ollut syyllinen ja asian oltaisiin annettu olla.
    Tämä elokuvahan olisi voinut kulkea täysin samalla tavalla, sillä koska muut eivät tiedä totuutta ja lapsen sanomaa johdatellaan, niin loppuratkaisu olisi silti voinut olla vapauttava siten, ettei vankilatuomiota tule. Nyt kun vielä ajattelen asiaa, niin aika vähänhän Lucas itse ääneen kieltää asiaa, koska monet totuuden kertomiset kierretään esimerkiksi sillä kirkon katso silmiini-kohtauksella ja tällöin paljoa ei olisi tarvinnut muuttaa, että katsoja olisikin nähnyt Lucasin oikeasti kosketelleen lasta. Parempi näin, sillä mielummin kuitenkin olin viattoman puolella ja ymmärsin muiden näkökantoja, kuin olisin heti saanut tietooni, että joku on oikeasti syyllinen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan totta, pienillä muutoksilla tarinasta olisi saanut aika erilaisen. Ja vaikka itsekin olin välillä mielessäni syyttelemässä vähän jokaista hahmoa tuosta syytetystä rikoksesta, niin mielestäni oli hyvä, ettei sellaista puolta tässä nostettu sen ihmeemmin esille.

      Delete
  2. Olipahan vaihteen vuoksi ajatuksia herättävä elokuva. Leffan lopputekstien aikana tuli semmoinen oudon tyhjä olo. Vähän samaan tapaan kuin American History X:n jälkeenkin. Sekin leffa pitäisi katsella tässä jossakin kohtaa uudestaan. Ehkä arvostellakin...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä vain, ihan hyvä että välillä tulee katseltua tällaistakin niiden viihdyttävämpien leffojen lisäksi, joita omalla kohdallani ainakin on huomattavasti helpompaa pistää pyörimään.

      Delete
  3. Joo, itsekin naureskelin kun luin arvosteluasi, että en ollut yksin näissä väärissä ennakkopohdinnoissa. :) Itse ainakin syyllistyn monesti siihen, että vedän kannen perusteella suuriakin johtopäätöksiä, jotka harvoin osuvat toteen.

    Mietin myös tuossa psykologin (tai muun vastaavan) johdattelukohtauksessa, että "ei noin saa lapselta tivata!". Lopulta lapsi kuitenkin vaan myöntää olemattomankin asian päästäkseen ulos leikkimään ja ahdistavasta tilanteesta pois. Siinä kohtaan valhe lähtikin käsistä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä, se oli aika ratkaiseva kohta! "Sano vaan joo tai nyökytä edes."

      Delete
  4. Juurikin tuo kyseinen kohtaus, jossa Klaraa johdatellaan kertomaan "hyväksikäytöstään" mietitytti itseäni todella kovasti ja se jäi päähäni pyörimään pitkäksi aikaa. Teen itse töitä lastensuojelussa ja sen takia tämä elokuva tietysti koskettaa itseäni vielä pikkaisen enemmän.

    Olen myös joutunut törmäämään lukuisiin hyväksikäyttötapauksiin, niin todellisiin, kuin keksityihin ja ikävän usein siitä jää syytetylle ikuinen leima, vaikka syyllisyytensä kykenisi todistamaankin. Todelliset ja oikeat hyväksikäyttötapaukset ovatkin usein sitten niin kammottavia, että niistä en toivoisi ikinä elokuvaa tehtävän.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan varmasti leffa tuli katsottua aika eri silmin työsi takia! Ja voin vain kauhulla kuvitella, miten paljon karmeampia ne todelliset tapaukset on verrattuna näihin mistä elokuvia keksitään tehdä.

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...