Feb 27, 2012

Oscars 2012

Nyt se on taas jo ohi ja vuosi seuraaviin Oscar-kemuihin. Muutaman vuoden tauon jälkeen Billy Crystal teki taas paluun juontajan hommiin yhdeksättä kertaa. Saattaa olla, että odotukseni tämän suhteen olivat liian korkealla, mutta tuntui siltä, ettei mies ollut ihan täydessä vedossa. Oli Crystal ihan perushyvä, varma ja toi kivasti mieleen vanhat juhlat, mutta tämä oli vähän vaisu. Itseasiassa sana vaisu on muutenkin sellainen, jota käyttäisin tämän kertaisista juhlista. Väliohjelmaa oli hyvin vähän, samoin kun mitään spesiaalia, jota kaipailin itseasiassa viime vuonnakin. Alkupuolella ollut kooste vanhoista leffoista oli kivaa tunnelmointia, mutta olisin kaivannut sellaista enemmänkin. Pystit ovat toki tärkeintä, mutta kun näin hienot juhlat kerran järjestetään, niin voisi siellä olla muutakin kuin liukuhihnalta jaettavia pystejä.


Oscarien jakautumisen näkee täältä, kuten myös sen, miten vähän onnistuin taaskaan arvailemaan oikein. Yllätyksiä ei silti ollut, sillä sehän nyt oli aika pitkälti tiedossa, että The Artist ja Hugo kilpailee keskenään palkinnoista ja näinhän se meni. Oscareita jakamassa olleet puhujat olivat suurimmaksi osaksi hauskaa katseltavaa ja niistä ne suurimmat naurut irtosivat. Tosin parhaiden pääosien pystejä edeltäneet kehumiset oli todella väkinäisen kuuloisia, koska ne luettiin suoraan screeniltä. Ne puheet olisi pitänyt osata ulkoa, jotta ne olisi kuulostaneet yhtään siltä, että puhuja myös tarkoittaa sanojaan. Tilanne tuntui suorastaan kiusalliselta. Meryl Streep voitti ansaitusti naispääosan Oscarin ja tämän, sekä molempien sivuosan voittajien, Octavia Spencerin ja Christopher Plummerin, voitonhetket oli tunnelmallisimpia kohtia gaalassa. The Artist oli niin selvä parhaan elokuvan voittaja, että jopa minä veikkasin sen oikein! Siinä on muuten elokuva, jonka haluan myös mahdollisimman pian nähdä.


Vaikka tässä vähän tulikin kritisoitua kaikenlaisia asioita, niin olihan koko show todella hieno ja erittäin kiinnostavaa seurattavaa jälleen kerran. Tosin Suomen studiosta minulta ei ihan hirveästi positiivista sanottavaa irtoa. Heikelä onnistui jälleen olemaan oma ärsyttävä itsensä ja laukoi lähinnä asiattomuuksia. Muutenkaan studioporukan jutut eivät oikein olleet laadukkaita, Saartamolla ja Nurksella välillä olikin jotain ihan hyviä juttuja, mutta ne eivät kantaneet pitkälle. Tiedän olevani vähän tiukkis Oscareiden suhteen, mutta toivoisin jonkinlaista arvokkuutta ja kunnioitusta niin sinne varsinaiseen gaalatilaisuuteen Hollywoodiin kuin ihan Suomen kommentaattoreille. Tosin tällä kertaa voi ylistää alun punaisen maton kommentointiosuutta, silloin Suomen studiossa oli ihan asiallista porukkaa ja juttua.

Yön eväät


2 comments:

  1. Mikä toi sun Oscar-pysti on? Mistä tollasia saa? :D

    ReplyDelete
  2. Aito ja oikea Oscar-pystihän se ;) No ei, se on ihan tuollainen kevyt ja muovinen lelu, jonka olen joskus ostanut Saksasta leffapuistosta. Mutta muistaakseni olen nähnyt vastaavanlaisia ihan Tiimarissa!

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...