Katson kotimaisia elokuvia hyvin vähän. Melkein voisi sanoa, että en katso kotimaisia elokuvia lainkaan, sillä edellisen katsomisesta on varmaankin useampi vuosi. Minulla ei varsinaisesti ole mitään niitä vastaan, mutta ne eivät vain erityisemmin houkuttele ja tulee helpommin valittua jotakin muuta katsottavaksi. Nyt syksyllä kävikin sitten hassusti ja näin yhden viikon aikana KAKSI suomalaista elokuvaa - ja vieläpä ihan leffateatterissa! Tällä kertaa aiheet olivat vain ihan liian kiinnostavia ohitettavaksi.
Bodom (2016)
Taneli Mustosen ohjaamassa elokuvassa vuonna 2016 neljä nuorta suuntaa Bodominjärven rannalle juuri siihen tiettyyn paikkaan, jossa vuonna 1960 tapettiin kolme nuorta heidän nukkuessaan. Nykynuoret aikovat nyt ratkaista tämän vuosikymmeniä vanhan mysteerin toistamalla samat kuviot, mutta yön pimetessä tapahtumat alkavat olla turhankin samanlaisia ja nuoret päätyvät osaksi verilöylyn uusintanäytöstä.
Olen erittäin kiinnostunut kaikista selvittämättömistä murhamysteereistä ja Bodominjärven murhat on Suomessa tapahtuneista varmaan tunnetuin tapaus. Olen lukenut ja katsonut kaiken aiheeseen liittyvän mikä kohdalle on sattunut. Viime kesänä tuli jopa vihdoin käytyä ihan siellä paikan päällä ihmettelemässä. Joten olihan se tämä uusi suomalainen teinikauhu mentävä katsomaan, vaikka kaikki varoituskyltit huusivatkin, että älä tee sitä, tulet katumaan tätä tekoa. Ja niin muuten kadutti, olin elokuvan ensimmäisillä minuuteilla ihan varma, että tulin erehdyksissäni katsomaan Salkkari-leffaa. Yritin olla keskittymättä niihin kerrassaan kökköisiin dialogeihin ja näyttelijöiden huonouteen, jossakin vaiheessa onnistuinkin sitten totuttamaan itseni siihen. (Eipä ole ensimmäinen teinikauhu, jossa on kökköä näyttelemistä...) Olihan tässä elokuvassa kuitenkin yritystä. Siinä oli perinteistä säikyttelyä ja jänniä juonenkäänteitä, ja se myös näytti paikoitellen ihan hienolta. Toisaalta oli myös yritetty hieman liikaakin ja jotkut käänteet tuntuivat turhilta, olisi pitänyt osata lopettaa ajoissa. Loppufiilis Bodomin jälkeen oli kuitenkin hienoisesti positiivisen puolella, ei se ollutkaan ihan surkea. On sitä tullut katseltua paljon huonompiakin kauhupätkiä!
Huomion arvoista on muuten, että vielä loppuvuodesta pitäisi ilmestyä toinenkin Bodom-leffa, nimittäin uusiseelantilainen Lake Bodom!
-----
Teit meistä kauniin (2016)
Tuukka Temosen ohjaama elokuva kertoo Apulanta-bändin tarinaa 90-luvun alkuvuosilta. Teini-ikäiset Toni Wirtanen, Antti Lautanen ja Simo Santapukki perustavat punk-bändin, johon tulee mukaan myös amerikkalainen vaihto-oppilas Mandy. Ongelmainen Tuukka Temonen liittyy lopulta bändiin Mandyn lähdettyä takaisiin kotimaahansa. Pian Antti jää pois ja bändin tulevaisuus on vaakalaudalla. Samalla kaikilla on omat ongelmansa perheiden ja ensirakkauksien kanssa ja myös lama-ajan vaikutukset heijastuvat nuoriin.
Olin ala-asteella koulun kovin Apulanta-fani, tai ainakin halusin olla. Kun levy nimeltään Ehjä ilmestyi, sai Backstreet Boysit jäädä lopullisesti, olin löytänyt Musiikin. Apulanta-fanitukseni kesti 90-luvun puolivälistä vuosituhannen loppuun. Sitten se vain lopahti, eikä bändin uusi tuotanto enää jaksanut kiinnostaa. Toki näitä 90-luvun levyjä ja biisejä tulee yhä fiilisteltyä, eikä mikään muu musiikki ei tuo niin elävästi mieleen varhaisteini-ikääni. Saatuani kuulla Apulanta-elokuvasta, joka sijoittuu nimenomaan bändin varhaisiin vuosiin, oli se päästävä näkemään. Siitä huolimatta, että olin kuullut tästä ennakkoon suurimmaksi osaksi haukkuja ja että olin itsekin varma, että se on huono. Olin kuitenkin suurimman osan elokuvasta ällistynyt. Miten ihmeessä nuo pojat voivat näyttää, kuulostaa ja elehtiä täysin samalla tavalla kuin Toni, Sipe ja Tuukka nuorina! Jos Bodomissa suurin pettymys olivat näyttelijät, niin tässä Apulanta-leffassa näyttelijät olivat ihan parasta antia. Teit meistä kauniin oli ainakin minulle hieno trippi menneisyyteen, oli huippua nähdä joku vanhasta lehdestä tuttu valokuva ja saada sille kokonainen tarina taakse. Temonen pystyi myös kertomaan tarinan uskottavasti, sillä mies on itse ollut kokemassa nämä hetket. Muutenkin pidin erityisen paljon tuosta todentuntuisesta 90-luvun alun fiiliksestä. Ilmeisesti elokuva ei kuitenkaan anna niin paljon niille, joilla ei ole yhteistä historiaa Apulannan kanssa, mutta kaltaisilleni entisille tosifaneille suosittelen tätä ainakin suuresti. Haluaisin oikeastaan nähdä sen jo uudestaan, jotta pääsee taas sukeltemaan 90-luvun muistoihin.
