Dec 23, 2016

He decked the bad guys while we slept and waited for Santa.

I'll Be Home for Christmas (2016) kertoo yksinhuoltajaäidistä Jackiesta (Mena Suvari) ja tämän 8-vuotiaasta tyttärestä Graciesta (Giselle Eisenberg). Heidän on tarkoitus jälleen kerran viettää joulu kahdestaan, kun yllättäen Jackie isä (James Brolin) ilmestyykin kuvioihin monen vuoden kateissa olemisen jälkeen. Gracie innostuu joulusta yhdessä vaarin kanssa, mutta Jackie ei lämpene ajatukselle vanhojen haavojen vuoksi. 


Tästä oli yritetty tehdä sellainen erittäin symppis jouluelokuva: on kiireinen yh-äiti, jolla on huono poikaystävä ja huonot välit omaan isään. Sitten on tuo reppana tytär, jolla ei ole ollut kunnon isähahmoa, eikä sen paremmin isoisähahmoakaan. Valitettavasti symppistely välittyi minulle osaksi vain yrityksenä. Tuo pikkutyttö oli mielestäni aika ärsyttävän pikkuvanha, enkä pitänyt tästä näyttelijästä. Mena Suvari Jackie-äitinä oli osittain symppis ja tämän hahmo kehittyi kivasti leffan edetessä. Toisaalta taas tuntui hassulta, että katsojan olisi pitänyt olla sen puolella, että Jackie hyppäsi suoraan uuden miehen mukaan, kun nykyinen ei ollutkaan niin kiva. Kyllähän tätä puolusteltiin näyttämällä mikä "hirviö" nykyinen oli ja kuinka upean mahtava uusi oli, mutta silti. Se mikä tässä leffassa taas onnistui, oli tuo eläkkeellä oleva poliisi, eli Jackien isä, joka oli oikeasti erittäin symppis hahmo (leffan on muuten ohjannut juuri tätä esittänyt Brolin!) ja pelasti osaltaan elokuvaa. Tätä korosti myös mukaan tullut vanha poliisikoira Nose, joka tietysti oli symppis, koska koirat nyt ei oikein muutakaan voi olla. Pidin tässä leffasta siitä, että tässä oli tärkeässä osassa aikuisen tyttären ja isän välit, se oli raikas idea jouluelokuvalle. I'll Be Home for Christmas oli hyvin jouluinen elokuva ja sai joulumielelle, vaikka en sen kaikista puolista pitänytkään. 

Ja kyseessähän on jälleen Hallmarkin leffa, esittelyvideo täällä

1 comment:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...