May 15, 2014

Now, you wanna communicate with the spirits in this hotel?

The Innkeepers (2011) on Ti Westin elokuva vanhasta hotellista, joka on avoinna viimeistä viikonloppua. Hotellissa majoittuu enää muutama vieras ja tiskin takana töissä vuorottelevat Luke (Pat Healy) sekä Claire (Sara Paxton). Luke on innostunut hotellien kummitustarinoista ja kertoo tehneensä useita havaintoja juuri heidän hotellissaan liikkuvasta haamusta. Claire on pelokas, mutta ei voi vastustaa kiusausta lähteä itsekin yöllä etsimään hotellin kummitusta vielä viime hetkillä. Pahemman kerran säikähtäneenä Claire tutustuukin hotellissa majoittuvaan meedioon Leanneen (Kelly McGillis), joka kertoo tälle enemmän hotellin henkimaailmasta.


Tämä The Innkeepers on kiinnostanut jo pidemmän aikaa, sen traileri on näyttänyt houkuttelevalta ja olin kuullut etukäteen siitä ihan positiivisia mielipiteitä. Leffan katsottua olin kuitenkin hieman pettynyt, eihän siinä oikeastaan selvinnyt yhtään mitään! Siinä oli koko ajan kyllä onnistuneen odottava tunnelma, mutta lopulta se vain lässähti ja elokuva loppui. Siinä oli myös lukuisia hahmoja ja tietoja, joiden odotin koko ajan löytävän paikkansa ja merkityksensä juonen kannalta, mutta niinkään ei käynyt. Elokuvan jälkeen menin tottuneesti lukemaan imdb:ssä elokuvan keskustelupalstaa ja yllättäen mielipiteeni koko leffasta muuttui! Enkä kyllä muista koska aiemmin olisi käynyt näin, että olisin muiden kirjoitusten perusteella muuttanut mielipiteeni näkemästäni elokuvasta! Sain vain muiden kirjoitusten pohjalta todeta, että en vain ollut tajunnut tätä The Innkeepersiä kokonaisuudessaan. Luettuani toisten kirjoittimia pohdintoja ja tulkintoja, syttyi yhtäkkiä itsellenikin lamppu pään päälle ja ymmärsinkin koko elokuvan ihan uudella asteella! (Spoiler alert, mutta täältä voi lukea sen itseäni herätelleen keskustelun.) Tavallaan ihan hienoa, että elokuva onnistuu olemaan niin mystinen, ettei se aukene ihan kaikille katsojille ja että se synnyttää monia eri tulkintamahdollisuuksia. Toisaalta sitten taas elokuvan pitäisi mielestäni ihan itsessään jättää sellainen tunne, että jokin syvempi merkitys jäi huomaamatta jos sellainen kerran on. Nyt itselläni oli leffan loputtua vain sellainen olo, että tässä elokuvassa haluttiin yksinkertaisesti vaalia hienoa aavemaista tunnelmaa ja säikäytellä tarpeen tullen. En jäänyt sen jälkeen erityisemmin pohtimaan elokuvan syvintä merkitystä, vaikka olisi pitänyt.


Näyttelijät The Innkeepersissä olivat ihan päteviä, sekä Healy että Paxton vetivät roolinsa uskottavasti ja hahmoille annettiin tarpeeksi aikaa, ehdittiin hyvin nähdä millaiset persoonat oli kyseessä ja millaiset heidän keskinäiset välinsä olivat. Sitä hotellin aavemaista tunnelmaa pidettiin onnistuneesti yllä hyvillä kuvakulmilla, musiikeilla sekä äänillä ja olivat ne muutamat säikäyttelytkin ihan toimivia. Kauhuelokuvissa suosikkejani ovatkin yleensä kaikki pelottavat kummitustalot/hotellit/linnat jne, tykkäsin siis tämänkin leffan ympäristöstä. Tässä tosiaan pelattiin kivasti enemmänkin sillä odottavalla tunnelmalla kuin millään suurilla revittelyillä - tosin leffan heikoksi puoleksi jäikin sitten se, ettei sitä odottavaa tunnelmaa oikein missään vaiheessa kunnolla palkittu! Plussaa pitää myös ehdottomasti antaa tuosta tarinan kekseliäisyydestä, josta en nyt varsinaisesti voi kommentoida spoilaamatta tärkeimpiä juttuja. The Innkeepers on ihan toimiva kummituselokuva, jolle kannattaa tosiaan uhrata enemmänkin ajatusta, tämä elokuva on enemmän kuin se ehkä pintapuolisesti näyttäisi olevan!

2 comments:

  1. Hyvä kauhuelokuva, jonka tunnelmasta tykkäsin kovasti. Ti West on tosi lahjakas ohjaaja ja miehen ohjaama "The House of the Devil" on vielä tätäkin parempi old-school- kauhuleffa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo tarvitsee katsella myös pikapuoliin, sitä tunnutaan hehkutettavan tätä Innkeepersiäkin enemmän!

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...