Feb 20, 2012

Movie Monday #37 - The one in charge

Movie Mondayn viikon haaste oli yksinkertaisesti tehdä lempiohjaajien top 3 -lista. Kaksi ensimmäistä olivat selkeitä valintoja, mutta kolmannen sijan olisin voinut jakaa ainakin viiden eri ohjaajan kanssa. En tykkää tehdä minkäänlaisia top-listauksia, koska niistä tulee vain paha mieli, kun ei millään pysty mahduttamaan kaikkia hyviä listalle. Tuntuu niin väärältä jättää tältä listalta pois niin moni mahtava tekijä! Näitä kolmea ohjaajaa yhdistää se, että aina kun tietää näiltä tulevan jotain uutta, menee se aiheesta huolimatta välittömästi must see -listalle.



Pitkään syyksi riitti Unelmien sielunmessu, mutta nyt sen seuraksi voi liittää mm. Black Swanin.



Ihan siitä syystä, että jo ennen kuin tajusin leffojen ohjaajista yhtään mitään, oli lempileffojeni joukossa lukuisia Burtonin leffoja. Ja yhä ne on siellä.



Syyksi voisi mainita miehen kaikki leffat ja sen, että edellisten ohjaajien tapaan Tarantinon uusia leffoja odottaa aina suurella mielenkiinnolla. Tähän olisi voinut valita useammankin ohjaajan, joilta mahdollisesti löytyy parempia leffoja, mutta Tarantino siitä syystä, että kaikki tämän leffat jaksaa innostaa.


Kuvat: listal.com

4 comments:

  1. Voi ei! Olisin itse laittanut tismalleen samanlaisen listan omaan vastaukseenikin! :D No, ei kai se mitään estä vaikka samat vastaukset olisivatkin...

    ReplyDelete
  2. Ei voi olla ollenkaan huono asia, jos näin hyviä ohjaajia listaa :P

    ReplyDelete
  3. Moni jäi pois minunkin listaltani. Kolme kun sai vain valita. Tarantinon pistin sitten ykköseksi. Näkyy löytyvän tästä sinunkin listauksestasi.

    ReplyDelete
  4. Jep, kolmella oli mentävä. Aloin tekemään loppuun vielä listaa niistä, jotka olisin halunnut mahduttaa mukaan, mutta oli mahdotonta vetää rajaa missään vaiheessa. Liian monia hyviä ohjaajia, voi harmi!

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...