Mar 26, 2015

DVDs

Nyt sitten on vuorossa niitä leffahyllyn uusia dvd-tulokkaita. Näitä on tullut osteltua muutamassa erässä, mutta tässä kaikki tänä vuonna tähän mennessä tehdyt hankinnat.


Ensimmäiseksi esittelyssä kirppislöydöt ja pakko alkuun kommentoida, että kerrankin oli kirppishinnat kohdillaan, sillä nämä kolme yhteensä maksoivat pari euroa! 90-luvun lopun teinielokuva American Pie (1999) on puuttunut jo liian pitkään hyllystäni ja tätä onkin jo kaipailtu, sillä se ehdottomasti pitäisi katsella ystäväni kanssa pitämissäni ysäriteinileffaputkissa. Kaupoista ei ole enää löytynyt, mutta onneksi kirppispiirakka pelasti! Keskellä oleva Joulutarina (2007) on kaunis suomalainen ja erittäin jouluinen elokuva, josta olen kirjottanut arvostelun tänne. Kolmas Dario Argento: An Eye for Horror (2000) on dokkari, jota olen pyöritellyt kirppiksillä ennenkin hyppysissäni, mutta jostain syystä se on aiemmin jäänyt ostamatta. Kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta.


Sitten niitä ihan kaupoista ja nettikaupoista hankittuja elokuvia (joilla tuen taas tallenteiden myyntiä). Nuoremman Cronenbergin mielenkiintoinen ja näyttävä Antiviral (2012) tuli nähtyä muutama vuosi sitten Night Visionsissa ja siitä arvostelu löytyy täältä. Keskimmäinen Bad Milo! (2013) oli pitkästä aikaa vain kansitekstien perusteella tehty hankinta, kummastelin kaupassa hetken että mikä ihme tämä on, tämähän pitää nähdä. Ei ole tullut vielä katseltua. Kolmantena The Cabin in the Woods (2012), josta en näemmä hämmästyksekseni olekaan kirjoittanut arvostelua tänne. Ehkä sitten seuraavalla katselukerralla, mutta paljastettakoon ennakkoon, että pidin elokuvasta.


Sitten näemmä siirryttään Rakkautta & Anarkiaa -osastolle. Ensimmäisenä Lynchin Mulholland Dr. (2001), jonka olen nähnyt viimeksi joskus 2000-luvun alkupuolella vhs-kasetiltani! Täytyy katsella pian, saan tästä todennäköisesti nykyään enemmän irti, vaikka pidin siitä nuorempanakin. Keskellä Gregg Arakin Kaboom (2010), jonka kävinkin muutamia vuosia sitten katsomassa R&A:ssa ja lyhykäinen arvostelu siitä on nähtävissä täällä. Setin vihoviimeinen on Linklaterin Before Midnight (2013), joka herättää minussa erittäin ristiriitaisia tunteita, joista päällimmäinen kuitenkin on toivomus, ettei kyseistä elokuvaa olisi olemassakaan. Lisää jupinaani aiheesta täällä. Pakko se oli kuitenkin saada hyllyyn, koska se toiveistani huolimatta on olemassa.

Mar 19, 2015

Ultimate Freddy.

No nyt on uutta hyllyssä! Tosin ei varsinaisesti elokuvaosastolla (niitäkin on, palataan niihin myöhemmin), vaan tällä kertaa uutta koristeosastolla. Sain nimittäin lahjaksi A Nightmare on Elm Street 30th Anniversary Ultimate Freddy -nuken! Olen jo pitkään haaveillut jonkinlaisesta Freddy Krueger -figuurista hyllyyni, sillä kyseessä on kuitenkin lempikauhuleffani, lempipahikseni ja jopa rakkain elokuvahahmoni! Nyt herra vihdoinkin löytyy hyllystä ja tämä kyseinen Freddy on vieläpä erityisen tyylikäs ja sen näköinen kuin kuulukin olla. Kuvatodistusaineistoa alla.

Etukansi + takakansi
Kannen alla
Nuken mukana tuli lierihattu, kielipuhelin, vaihtoehtoinen käsi, naamari ja parit vaihtopäät.
One, two, Freddy's coming for you. Three, four, better lock your door.

Mar 6, 2015

Elokuvien ostamisesta

Kuten varmaankin voi päätellä suhteellisen mittavan dvd-kokoelmani koosta, niin minusta on kiva omistaa elokuvia. Ihastelen suorastaan nolon usein omia leffahyllyjäni ja hypistelen sieltä löytyviä elokuvia. On mahtavaa tutkia mitä kaikkea hienoa ja huonoakin olen vuosien varrella onnistunut keräämään hyllyyni. On myös mahtavaa selata kaupassa myytävänä olevia elokuvia, löytää jotakin kiinnostavaa ja päättää, että tämän haluan omakseni. On myöskin mahtavaa kuulla jo postiluukun kolahduksen tasosta, että nyt sieltä muuten saapui se odotettu leffalähetys. On mahtavaa avata se upouusi elokuva muoveista ja salaa nuuhkia sen tuoksua. Tilanpuutteen vuoksi olen kuitenkin viimeisen vuoden aikana joutunut vähentämään hankintojen tekemistä merkittävästi ja tämä on harmittanut todella paljon. Kadehtien olen katsonut esimerkiksi muiden bloggaajien tekemiä elokuvaostoksia. 


Asia nousi mieleeni jälleen kerran katsellessani aamulla uutisista, kuinka elokuvien myynti on vähentynyt merkittävästi ihan viimeisen vuodenkin aikana. Vuonna 2014 ostettiin jopa 30 % vähemmän elokuvalevyjä kuin vuonna 2013! Esimerkiksi Stockmann on nyt päättänyt kokonaan luopua elokuvatallenteiden myymisestä. Anttiloissa on myös selvästi jo näkynyt valikoimien pienentyminen, vaikka tuossa uutistekstissä annetaankin ymmärtää, että myyntiä on kuitenkin vielä ihan hyvin. (Onneksi leffaosasto ei ole kokenut ihan niin karua kohtaloa kuin musiikkiosasto, se vasta surullista katsottavaa onkin!) Leffavuokraamoissa on jo pitkään saanut nähdä sen, että ne ovat nykyään karkkikauppoja, joista saattaa löytyä myös jokunen vuokralla oleva uutuuselokuva. Tämän uutisen jälkeen aloin potea suorastaan huonoa omatuntoa siitä, että käytökselläni minäkin olen vaikuttanut negatiivisesti elokuvien myyntiin. Voisi suorastaan sanoa, että vuoden 2014 vähentynyt elokuvamyynti on suoraan verrannollinen omaan osteluuni! Minä olen syyllinen tähän kaikkeen! 


Katselen nykyään elokuvia myös suoratoistopalveluiden kautta ihan vain sen helppouden vuoksi, kuten moni muukin. Ja vaikka niin teenkin, on se mielestäni väärin. Minulle niin elokuvien kuin musiikinkin suhteen tärkeä osa kokemusta on se fyysisestä kosketeltava esine: kotelot, kansipaperit ja tietysti se itse levy. Jollekin tällainen on toki täysin merkityksetöntä, mutta jos asialla on minulle merkitystä, niin miksi ihmeessä toimin sitä vastaan. Elokuvat ovat oikeastaan ainoa varsinainen harrastukseni (niin katselun, keräilyn kuin niistä lukemisen/kirjoittamisen osalta), niin tietysti minun pitäisi panostaa siihen ja tukea kaikkea sitä mahdollistavaa toimintaa. En aio vieläkään luopua suoratoistopalveluista, mutta aion jälleen keskittyä dvd-levyjen katselemiseen. Ja hankkimiseen. Kyllä, täten päättyy ostolakkoni (joka se ei koskaan ollutkaan) ja aion taas ostaa juuri niin elokuvia paljon kuin huvittaa. Tilaongelma on ja pysyy, mutta se ei saa enää toimia rakkaan harrastukseni esteenä ja varsinkaan vaikuttaa negatiivisesti koko sen mahdollistavaan toimintaan! Aina voi luopua jostain turhemmasta asiasta, kuten sängystä tai näkymästä ikkunasta ulos.


(Tuskin tarvitsee edes mainita, että tämähän oli vain oivallinen tekosyy ostelun rajoittamisen lopettamiselle. Tahdon jälleen ostaa leffoja hyllyyni!)

Mar 4, 2015

These androids were supposed to educate the students!

Class of 1999 (1990) on in ohjaama tulevaisuuteen, kauas vuoteen 1999, sijoittuva elokuva. Kennedy High Schoolia riepottelee lukuiset oppilaiden jengit ja näiden keskinäiset sodat. Koulun uusi rehtori Langford () päättää puuttua asiaan ja hankkii erikoisen professori Forrestin () kautta kunnolla kuria pitäviä kyborgeja opettajiksi kouluunsa. Cody () on juuri nuorisovankilasta vapautunut jengiläinen, joka yrittää pysyä ongelmista erossa. Pian kuitenkin hän saa huomata, että Connorsin () ja muiden uusien opettajien kurituskeinot ovat vähän liiankin raakoja ja Codyn on saatava jengit yhteistoimin taistoon näitä kyborgeja vastaan selvitääkseen koulusta hengissä.


Olen jo vuosien ajan jatkuvasti törmännyt eri yhteyksissä tähän Class of 1999 -elokuvaan. Toisinaan se on osunut silmään 80-90-lukujen high school -leffalistauksissa, joskus se on listattu teinikauhuihin (no joo) ja viime kesänä se ainakin osui eteeni tutkiessani reissua varten Seattlessa kuvattuja elokuvia. Tästä huolimatta en ollut koskaan aiemmin nähnyt kyseistä elokuvaa, mutta nyt vihdoinkin tarjoutui mahdollisuus katsella se. Mielipiteeni elokuvasta kävi selväksi jo sen alkumetreillä: what's there not to like?! On high schoolia, 80-90-lukua, punkkarinuoria, väkivaltaa ja veriroisketta, pahisrobotteja ja vielä Seattlen maisemia! Mukana on myös mielenkiintoisia näyttelijöitä kuten juuri nuo isoimmat nimet McDowell, Keach sekä Grier ja näiden lisäksi lukuisia tuttuja naamoja nuorten joukossa. Sehän nyt on lähes sanomattakin selvää, ettei kukaan tässä kuitenkaan pääse loistamaan näyttelijätaidoillaan ja dialogit ovat aika kökköjä jne. Kaikkia tapahtumia ja juonenkäänteitä ei myöskään välitetä selittää sen kummemmin. Mutta mitäs siitä! Nämä puolet eivät yhtään vähennä elokuvan viihdyttävyyttä. Class of 1999 näyttää erittäin hyvältä niin varhaisen 90-luvun Seattlen ja tulevaisuuden (melkoisen kasarivaikutteisten) punkkarityylien vuoksi kuin myös erikoistehosteidensa puolesta. Elokuva on tehty aika pienellä budjetilla, mutta tämä ei mielestäni mitenkään näy tehosteiden tasossa. Tämä Class of 1999 on itseasiassa jatkoa Lesterin 80-luvun alun Class of 1984 -elokuvalle, tosin ei kovin suoranaista jatkoa, sillä siinä ilmeisesti keskitytään ihan vain koulun jengisotiin, eikä leikitä roboteilla. En siis valitettavasti ole katsonut sitäkään, mutta se siirtyi juuri korkeammalle pakko nähdä -listallani. Class of 1999 ei ole elokuva kaikille, ymmärrän hyvin miksi joku ei siitä pidä ja tiedostan sen heikkoudet. Sille on kuitenkin yleisönsä, johon itse myös ehdottomasti kuulun. Itsehän pidin tätä vain ja ainoastaan erittäin viihdyttävänä pätkänä, joka on hankittava myös omaan hyllyyn!

Oscars 2015

Palataan vielä hieman Oscar-gaalaan kommenttieni kera. Ensinnäkin tärkeää on huomioida se, että veikkaukseni menivät tänä vuonna aika hyvin! Suurimmista pysteistä meni vain yksi väärin ja itseasiassa se ei ollut lainkaan oma vikani, akatemia ei vain osannut palkita oikeaa henkilöä ohjaustyöstä tänä vuonna! Olisin todella toivonut Linklaterin voittoa, sillä Boyhood oli kuitenkin niin ainutlaatuinen projekti, joka on vaatinut melkoisen sitoutumisen ja pitkäjänteisyyttä ohjaajalta. Tiesin jo varmaksi, ettei Boyhood tule voittamaan parhaana elokuvana, mutta lähes kokonaan huomiotta jääminen oli silkka vääryys. Ainoa Boyhoodille napsahtanut palkintohan tuli naisivuosasta Patricia Arquettelle, joka menikin varsin oikeaan osoitteeseen. Yllätyksiä voittajissa ei juurikaan ollut, varsinkin Birdmanin suosio oli varsin ilmeinen, sillä kyseessä oli kuitenkin teatteri-/elokuvamaailman sijoittuva pätkä, jotka aina huomioidaan Oscarein. Edellisestä merkinnässä olevasta taulukosta voi tosissaan kurkistaa miten ne loput pystit lopulta sitten jakautuivatkaan, ei niistä sen enempiä tässä.


Juontajana tosiaan toimi tänä vuonna Neil Patrick Harris, joka aloitti varsin vahvasti hienolla ja hauskalla musikaaliosuudella. Valitettavasti miehen show tuntui vain latistuvan loppua kohden ja itseasiassa mies oli yleensäkin todella vähän esillä! Ja se koko show'n kestoinen läppä miehen tekemistä Oscar-veikkauksista, jotka suljettiin lukkojen taaksi Octavia Spencerin vahdittavaksi, oli vain ja ainoastaan tylsää katsottavaa. Jos juontamassa on erittäin hauska mies, joka osaa vieläpä taikoa ja kaikkea, niin en voi kuin ihmetellä, että miksi tälle ei annettu enemmän aikaa lavalla. Hauskinta antia juontajalta taisi olla, muutaman sopivan ilkeän vitsin lisäksi, Birdman-läppä, jonka päätteeksi Harris toikkaroi valkoisissa kalsareissa lavalla. Taidan kommentoida samaa nykyään vuodesta toiseen, mutta varsinaisia ohjelmanumeroita gaalassa oli tänäkin vuonna hyvin vähän, vain joitakin musiikkiesityksiä. Esiintymässä oli mm. Lady Gaga, joka oli odotuksia vastaan ihan vain leidi lavalla ilman mitään erikoisuuksia. On hyvä, että pääasiana on ne jaettavat palkinnot, mutta silti toivoisin aina vähän kekseliäämpää ohjelmaa sen lisäksi. Voittajien puheet olivat myös aika rauhallisia, mitään kovin ihmeellisiä revittelyjä ei ollut, mitä nyt Arquette puhui hyvin suurella tunteella naisten oikeuksista, johon yleisössä ollut Meryl Streep vastasi vielä suurieleisemmällä kannatuksella. Vuoden 2015 Oscar-gaala oli siis vähän yllätyksetön ja jäi paikoitellen vähän latteaksi, mutta kokonaisuudessaan se oli kuitenkin mielenkiintoista seurattavaa. Kuten aina.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...