Jan 30, 2011

10th DocPoint

Viime viikolla tuli käytyä ensimmäistä kertaa ikinä parissa Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPointin näytöksessä. DocPoint -tapahtuma kestää muutamia päiviä, joiden aikana näytetetään lukuisia dokumenttielokuvia ympäri Helsinkiä useissa eri teattereissa. Tapahtuma järjestettiin jo kymmenettä kertaa.


Taidemuseo Kiasmassa näytetty State of Mind oli dokumentti amerikkalaisen psykoterapeutin työstä sodanjälkeisessä Kongossa. Terapeutti käytti traumatisoituneisiin ihmisiin psykoterapian muotoa, jossa mielikuvaleikin avulla muunnettiin menneiden tapahtumien kulkua paremmaksi. Dokumentti oli ihan kiinnostava, oli jännä nähdä näiden ikäviä asioita kohdanneiden ihmisten paranemisprosessia, vaikka niitäkin selvästi mietitytti terapiamuoto. Olisi ollut vain kiinnostavaa nähdä hieman enemmän tapahtumien taustoja, sillä tässä keskityttiin lähinnä vain siihen terapiatapahtumaan. Kiasmassa paikalla oli myös elokuvan ohjaaja, jolle sai esittää kysymyksiä ja siitä seurasikin ihan mielenkiintoista keskustelua mm. kongolaisten luonteesta.


Samana iltana kävin katsomassa kahden lyhytelokuvan yhteisnäytöstä elokuvateattari Maximissa. Ensimmäinen oli noin vartin kestävä ruotsalainen Tussilago, joka oli animaationa toteutettu Bonnie & Clyde -tyylinen tarina kerrottuna terroristin naisystävän näkökulmasta. Animaatio oli tyylikäs ja haastattelumuotoinen kerronta sopi hienosti siihen. Toisena pätkänä oli latvialainen Family Instinct, jossa veljensä kanssa lapsia hankkinut nainen asui pienessä kylässä Latvian maaseudulla. Veli oli joutunut vankilaan insestin vuoksi ja nainen asui nyt lasten kanssa vanhassa talossa, jossa ravasi sukulaisia ja muita kyläläisiä ryyppäämässä ja riehumassa. Tämä pätkä oli niin epätodellisen tuntuinen, että aina välillä unohti katsovansa dokumenttia fiktiivisen elokuvan sijaan. Ihmiskohtalot oli aika karuja, eikä aina oikein tiennyt mitä mieltä on mistäkin ja kenestäkin. Erittäin kiinnostava dokumentti, josta olisin halunnut nähdä lisääkin.



Kuvat: docpoint.info

Jan 26, 2011

The Nominees for the 83rd Academy Awards

Täällä ollaan sairasteltu sängyn pohjalla monta päivää ja sama jatkuu, mutta oli pakko raahautua hetkeksi seuraamaan Oscar-ehdokkaiden julkistamisen livestreamia. Kommentointia näistä ehkä myöhemmin, nyt on painuttava takaisin peittojen alle (leffojen pariin). Tästä tulostettava lista omia voittajaveikkauksia varten:



Vielä 33 päivää ja 11 tuntia...
 
Kuva: previewnight.com

Jan 16, 2011

Golden Globe Awards 2011

Ensi yönä jaetaan Golden Globe -pystit ja ajattelin katsella sen ensimmäistä kertaa ihan livelähetyksenä. Lähetys on nähtävillä esimerkiksi täällä ja päivitän myös alla olevaan ehdokaslistaan voittajat sitä mukaa kun niitä julkistetaan.

Voittajat LiveJournalissa

Jan 15, 2011

Or do they look like people you see every day...

Kuten on varmaankin käynyt ilmi, rakastan kauhuleffoja ja kaikkea niihin liittyvää. Mikäli tänne eksyy muitakin kauhuihmisiä, niin pakko mainostaa erityisesti teille kahta uusinta loistavaa löytöäni!

Ensimmäinen on J.A. Kerswellin kirja Teenage Wasteland: The Slasher Movie Uncut. Kirja käsittelee slasher-kauhuleffoja erityisesti niiden kulta-aikona, mutta tarinaa jatketaan nykypäivään asti. En ole vielä ehtinyt paneutumaan kirjaan kunnolla, mutta ainakin se näyttää mahtavalta. Pakko-ostos jokaiselle kauhuihmiselle ihan jo tyylikkäiden kuviensa vuoksi! Leffaesittelyiden lisäksi kirjaan on kerätty hauskaa knoppitietoa mm. ruumisluvuista slashereissa. Teenage Wasteland ilmestyi viime vuoden lokakuussa, joten kyseessä on varmasti ainakin tuorein mahdollinen kirja aiheesta. Suosittelen!


Toinen löytö on blogi, joka on itseasiassa ollut toiminnassa jo vuodesta 2007. Olen ennenkin eksynyt erinäisten linkkien kautta sinne, mutta nyt perehdyin sivuston sisältöön kunnolla. Kindertrauma sisältää niitä asioita, mitkä pelottivat lapsena; leffojen lisäksi siellä käsitellään mm. kirjoja ja leluja. Blogiin saa myös lähettää omia kertomuksiaan ja mielestäni yksi parhaimmista ominaisuuksista - traumaattisten tarinoiden lisäksi - on se, että sinne voi lähettää ylläpitäjien julkaistavaksi kuvauksen jostakin vanhasta kauhujutusta, jota ei muista kunnolla. Blogin lukijoista löytyy melkoisia tietäjiä, niin melko varmasti joku osaa nimetä sen hyvän kuvauksen jälkeen. Suosittelen!


Yksi Kindertrauman keskustelua herättäneistä aiheista oli The Highway Safety Foundationin tekemä 60-70-luvuilla kouluissa näytetty opetusleffa The Child Molester, joka oli ollut useillekin Kindertrauman lukijoille melko traumaattinen kokemus lapsuudesta. Ei tulisi ihan heti mieleen näyttää tätä pikkulapsille! (Varoitus: erityisesti videon pari viimeistä minuuttia voi järkyttää ihan aikuisiakin katsojia.)

Jan 10, 2011

It's only when we wake up that we realize something was actually strange.

Uusimmista dvd-ostoksistani Inception (2010) päätyi katseluun eilen. Inception kertoo Leonardo DiCaprion esittämästä Cobb-nimisestä ammattivarkaasta, joka tunkeutuu ihmisten uniin löytääkseen heidän alitajunnasta tarvitsemiaan tietoja. Uniseikkailut ovat kuitenkin saaneet aikaan harmia, eikä mies ole voinut enää palata kotiinsa. Nyt Cobb saa kuitenkin tiiminsä kanssa viimeisen tehtävän, istutuksen, jonka jälkeen hänen olisi myös mahdollista palata kotiin perheensä luo. Inceptionin ohjaaja ja käsikirjoittaja Christopher Nolan ansaitsee kumarruksien lisäksi ehdottomasti jonkinlaisen pystin tästä leffasta. Nolan onkin yksi kiinnostavimmista ja taitavimmista tuoreista elokuvantekijöistä, tämän kädestä ovat lähtöisin myös mm. mahtavat Memento ja The Dark Knight.


Lempileffojeni listalle hyvin harvoin päätyy mitään uusia leffoja, mutta harkitsin vakavasti Inceptionin liittämistä listalle jo aiemman leffateatterikäynnin jälkeen. Nyt toisen katselukerran jälkeen leffa viimeistään todella ansaitsi paikkansa: Inceptionhan on kaikinpuolin mahtava elokuva. Siinä on äärimmäisen kekseliäs, toimiva ja omanlaisensa idea. Idea on toteutettu upeasti ja näyttelijät osaavat hommansa. DiCaprio on ehdottomasti keskeisimmässä roolissa, muiden hahmojen sisään ei juurikaan päästä, vaikka taitavat näyttelijät tukevatkin tarinaa. Musiikin käyttö Inceptionissa on myös taidokasta, paitsi että se on huikean kuuloista, se myös antaa vihjeitä unen ja todellisuuden rajasta. Olin jo ehtinyt unohtaa leffassa käytetyt Edith Piaf -musiikit, hauskaa että katsoin nämä kaksi niin lähekkäin.


Inceptionissa leikitään taitavasti unimaailman kanssa, joka onkin mielestäni ehdottomasti kiehtovin osuus leffassa. Nolan on tarkkaan miettinyt esimerkiksi niitä asioita, mitkä usein tunkeutuvat todellisesta maailmasta unen läpi: liike, äänet ja erityisesti musiikki. Putoamisen tunteeseen herääminen on varmasti tuttua jokaiselle tai vaikka herätyskellon äänen ihmettely jo unessa. Nolan käyttää mm. näitä elementtejä luomaan kaikille tuttua unimaailmaa ja luo sen ympärille kerrassaan nerokkaan idean, joka sisältää mm. unia toisien unien sisällä ja tietysti sen istutuksen. Toimivan juonen lisäksi Inception on tietysti upean näköinen, siinä on näyttäviä maisemia, rakennuksia ja tyylikkäitä taistelukohtauksia. Unimaailmasta on luotu juurikin unenomaisen hieno, olematta kuitenkaan täysin ylilyönti. Helpostihan tästä oltaisiin voitu luoda sellainen vaaleanpunaisia elefantteja ja lentäviä lehmiä vilisevä uni, mutta tämä idea toimi huomattavasti paremmin, sillä ainakaan katsoja ei aina voi tietää onko kyseessä uni vai todellisuus. Hehkuttaisin Inceptionia lisääkin, mutta en halua paljastaa liikaa juonesta. Katsokaa ja ihastukaa.


Kuvat: screencrave.com

Jan 3, 2011

I can't? Then what's the point of being Edith Piaf?

Vierailtuani vuonna 2006 Pariisissa Edith Piafin haudalla, kiinnostuin lukemaan tämän vaiherikkaasta elämästä enemmänkin. Vuotta myöhemmin ilmestyi myös Edith Piafin elämästä kertova elokuva La Môme, jonka näin tosin vasta nyt ensimmäistä kertaa. Elokuva etenee epäkronologisesti ja käy läpi ranskalaisen, Pariisin varpusenakin tunnetun, Piafin elämänvaiheet aina lapsuudesta kuolemaan asti. Nähdään kuinka tämä pienenä joutui asumaan mummonsa omistamaan bordelliin ja kuinka hänestä vuosia myöhemmin tuli koko maailman tuntema laulajatar. Edith Piafin elämää koetteli kuitenkin sairaudet, riippuvuudet ja riipaiseva rakkaus.


Ensinnäkin täytyy hehkuttaa pääroolissa ollutta Marion Cotillardia, joka oli täysin uskottava Edith Piaf. Cotillardia ei nähnyt näyttelijänä roolissa, vaan todella Edith Piafina. Taidokkaan näyttelemisen lisäksi täydet pisteet menee myös maskeeraukselle, jonka vuoksi Cotillard myös näytti täysin Edith Piafilta. Sekä Marion Cotillard että maskeeraus palkittiinkin mm. Oscarilla! Itse elokuvan tarina on kiinnostava ja surumielinen, kuten myös tähden elämä oli. Leffan tyyliin sopii se, ettei edetä tiukasti aikajärjestyksessä, vaan käydään läpi Edith Piafin elämän merkittävimpiä hetkiä muisteluina mm. tämän kuolemanhetkillä. Pidän monista elämäkertaleffoista ja tämä La Môme menee ihan kärkijoukkoon esim. vuoden 1992 Chaplinin seuraksi. Suosittelen katsomaan molemmat jos hienosti toteutetut, kiinnostavista ihmisistä tehdyt, elämäkerrat kiinnostaa!



Kuva: ulike.net

Jan 2, 2011

I kept dreaming of a world I thought I'd never see. And then, one day... I got in.

Näin viime viikolla leffateatterissa TRON: Legacy 3D:n. Tämä viime vuonna ilmestynyt elokuva on jatko-osa vuoden 1982 TRONille. Jo ensimmäisessä leffassa seikkaillut pelien ohjelmoija Kevin Flynn katoaa mystisesti jättäen nuoren Sam-pojan orvoksi. Vuosia myöhemmin Sam saa viestin isänsä pelihallista, joka on ollut poissa käytöstä tämän katoamisesta lähtien. Sam lähtee tutkimaan pelihallia ja löytää salaisen huoneen, jossa isä on kehitellyt matriisia, Tronin digitaalista maailmaa, josta tämä kertoi Samille tarinoita aikoinaan. Kaikki tuo olikin todellista ja nyt Sam eksyy etsimään isäänsä digitaaliseen maailmaan, jossa Sam joutuu mm. taistelemaan ohjelmia vastaan.


Tätä katsellessa itseäni häiritsi paljon se, että ensimmäisen TRONin näkemisestä on niin paljon aikaa ja olen ollut silloin tosi nuori. Ei se olennaisesti häiritse leffakokemusta, mutta olisi ollut kiva vertailla ja muistaa mihin tilanne jäi edellisessä. Tämän uuden TRONin juoni ei ollut kovin kummoinen, eikä näyttelijäsuorituksetkaan mitenkään mieleenpainuvia. Ideana tämä oli toki hyvä ja sisäinen nörttini tykkäsi aihepiiristä. Leffassa oli panostettu enemmän siihen visuaaliseen näyttävyyteen ja kokemuksellisuuteen. Se olikin upean näköinen ja kokonaan Daft Punkin tekemä konemusiikki kuulosti mahtavalta. Värit, digitaaliset maisemat, kolmiulotteisuus ja musiikit loikin tästä elokuvasta hienon kokemuksen. Suosittelen katsomaan TRON: Legacyn ihan leffateatterissa, jotta pääsee nauttimaan kunnolla niistä parhaista puolista.



Kuva: screenrant.com

We're gonna give you a little something you can't take off.

It's just a movie. vuodet 2007 - 2010 luettavissa täällä.

Kun Inglourious Basterds (2009) vihdoin pääsi käsiini, oli se heti myös katsottava. Kunniattomat paskiaiset sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen Eurooppaan. Nuori ranskalainen Shosanna näkee, kun tämän juutalainen perhe tapetaan natsien toimesta, mutta pääsee itse pakenemaan. Shosanna luo itselleen uuden henkilöllisyyden Pariisissa ja kohtaakin muutamien vuosien päästä joukon natseja, mukaan lukien perheensä kuolemasta vastuussa olleen natsieverestin. Samalla pyörii toinen tarina amerikkalaisten johtamista joukoista, jotka toisaalla Euroopassa kostavat natseille väkivaltaisesti, mutta päätyvät myös Pariisiin. Myös Shosanna haluaa antaa kostonsa ja tarinat alkavat nivoutua yhteen.


Pelkän aihepiirinsä puolesta (historiallinen) sotatarina Kunniattomat paskiaiset ei varmaan olisi koskaan päätynyt katseltavakseni. Leffan ohjaaja/käsikirjoittaja Quentin Tarantino oli kuitenkin syy, miksi halusin tämän nähdä. Tietäen miehen taidokkaan kädenjäljen, luotin tämänkin olevan yhtä mestarillinen, kun Tarantinon muutkin elokuvat. Ja sitä se todella olikin! Eikä ne tapahtumat tosiaan menneet ihan historiankirjan mukaisesti ja tylsyys oli leffasta kaukana. Tarantino osaa yhdistää tyylikkäästi väkivaltaa ja keskustelua, aina omalla tunnistettavalla tyylillään. Tämäkin leffa oli dialogipainotteinen ja ne dialogit olivat tietysti pitkiä, kiinnostavia ja myös hauskoja. Pidän erityisesti siitä, kun hetki ennen sitä kunnon mättöä, on vain kylmänrauhallista istuskelua ja keskustelua, vaikka kaikki tietää, että kohta rytisee ja kunnolla. Odotin Brad Pittillä olevan hieman suurempi rooli, mutta sen osuus olikin lähinnä olla se hauska sivurooli. Show'n viekin natsieverstiä esittänyt Christoph Waltz, joka tekikin Oscarin arvoisen roolisuorituksen. Kunniattomat paskiaiset on kerrassaan taitavasti toteutettu elokuva, onneksi tuli tämäkin vihdoin ja viimein nähtyä! Suosittelen vaikka ne historialliset sotaelokuvat eivät kiinnostaisikaan.



Kuva: rottentomatoes.com
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...